perjantai 22. elokuuta 2014

Paluu koulusta ja estetreeniä (Video)

Eilen kotiuduin taas kolmipäiväiseltä lähijaksolta jonka aiheita oli tällä kertaa ruokinta, jalostus, valmennusfysiologia sekä kengitysharjoitukset. Huippuantoisaa siis jälleen kerran! Kirsikkana kakussa oli päivä Terttu Peltosen kanssa! Olin innoissani kuin pikkutyttö! :D Ensin oli Tertun luento hevosjalostuksesta ja sen kehityksestä Suomessa ja sitten pääsimme lemppariaiheeseeni eli hevosten arvosteluun. Meillä oli tallissa neljä hevosta, suokkeja ja lämminverisiä, joista kolme Terttu arvioi aivan normaalisti niinkuin hän arvioi Hippoksen näyttelyissä. Me kirjoitimme Tertun arviot ylös ja voi pojat se oli niin minun juttuni! Pakko päästä joskus näyttelyn lautakunnan jäseneksi! Neljäs hevonen oli sitten meille "tehtävänä" eli kukin teimme itse saman arvostelun, tyypit, runko, jalat, kaviot, käynti ja ravi. Ja sitten Terttu antoi "oikeat vastaukset". Ilahduttavan paljon näin oikeita asioita ja yksi antamani 8 oli Tertun mielestä 7 ja toisessa kohdassa toisin päin. Siitä se silmä vain harjaantuu!

Terttu tuomaroi myös ne näyttelyt joihin ollaan menossa. Tosin Huldan osallistuminen peruuntuu. Selman kanssa ollaan kyllä paikalla! Nyt minulla on sitten kauhea tukkastressi taas päällä... Pakko varmaan leikata sille irokeesi, kun on itse sen jo puoleen kaulaan asti tehnyt. Voi yäks ja byhyy. Ensi kesäksi hommaan jonkin sortin ötökkäloimen, ettei katko jouhiaan. Menin myös kukkahattuilemaan ja tilasin chian siemeniä. Hyöty ei varmasti ole suurin mahdollinen, koska alotan syöttämisen vasta nyt, mutta katsotaan jos syötän läpi talven ja koko ensi kesän, että miltä se tammuska näyttää sitten. Nytkin sen iho on aivan ehjä, häntäruodonkin iho on valkea ja joustava, mutta kutittaa silti. Mietin Selmalle tällaista kokovartalo kondomia. Saan aina hihityspuuskan kun katson tuota kuvaa, mutta näen sen jo sieluni silmin Selman päällä! Selmaa hankaa aina kaikki loimet lavoilta ja pelkään että hyönteisloimi hankaa myös. Tuo olisi sellainen todella joustava... Ihottumaloimella se ei tee mitään, koska ei sitä ötökät vaivaa. Mahaläppäkin on ihan turha, sillä ei sitä mahasta mikään ole syönyt. Eikä kyllä ryntäiltäkään. Lähinnä toivon loimen estävän esimerkiksi sen takakaviolla harjan katkomisen kaulalta. Katsotaan.

Hinkulan aikana Mira on ollut suloinen ja liikuttanut mammaa reippaasti. Tiistaina oli taas laukkatreenin vuoro ja Huldan jäädessä kotiin saivat Mira ja Selma limusiinikuljetuksen raviradalle Virvan ja Herzin kanssa.

Herzi ja Selma tykittelun jälkeen. Jukola vois tarjota meille kyllä talven porkkanat nyt tästä hyvästä. ;)
Laukkaa oli menty 1,5 km molempiin suuntiin. Seuraavana päivänä Mira meni koulua kentällä ensimmäistä kertaa ilman Huldaa ja se sujui ihan mukavasti. Selma oli ollut kyllä hieman tavallista levottomampi, mutta kuitenkin työn teko sujui.

Torstai oli vapaapäivä ja tänään oli sitten vuorossa maapuomivoittoiset treenit joissa lopussa hypättiin vielä yksittäistä estettä. Onnistuin paljastamaan blondin sieluni taas kerran ja jossain välissä luulin kameran olevan pausella kun se kuvasi ja kuvaavan kun se olikin pausella. Eli loppu videosta oli hiekan ja jalkojen kuvaamista ja hypyt oli jäänyt pois. Hyvä minä! Tajusin vasta kun estekorkeus oli 1 m. Sille otettiin vain kaksi hyppyä. Selma lähestyi hirvittävän rohkeasti ja luotolla, vaikka kyseessä oli sen inhokkipuomit. Molemmilla hypyillä se tuli aika pohjaan ja pudotti, mutta lopetimme treenit siihen, sillä Selman asenne oli aivan huippu. Liike oli myös tänään uskomattoman letkeää! Laukka on parantunut jo kahdesta raviratareissusta ihan huomattavasti. Kuvasin pelkkää laukkaakin videolle. Loppuraveissa Selma venytti myös hienosti, takajalat tuli todellakin alle!

VIDEO TREENISTÄ TÄSSÄ

Sari ei tiennyt miten keventää kun mamma pisteli menemään.





Hieno tamma. <3
Selma oli enismmäistä kertaa estetreeneissä ilman Huldaa ja homma sujui kyllä todella hyvin. Se ei hirnunut kertaakaan ja vaikka vauhtia piisasi, se oli kuulolla ja hallinnassa. Olipa helppoa kun ei tarvinnut varsaa vahtia ja varoa. Hulda oli nyt yksin tallissa ja kun salakuuntelin välillä, niin ihan hiljaista oli. Ja heiniäkin oli syöty. ;)

Ennen kouluun lähtöä sunnuntaina 17.8. olin elämäni ensimmäistä kertaa koulukisoissa sihteerinä. Se oli kyllä mukavaa hommaa myös! Seuramme järjesti kansalliset koulukisat Lieksassa ja sihteröin kaksi heB luokkaa. Oli mielenkiintoista kuunnella arviointeja ja jutella tuomarin kanssa. Keli oli mitä loistavin ja paljon sai ihastella kauniisti ratsastettuja hevosia.

Kilpailutunnelmaa tuomarin autosta. ;)

2 kommenttia:

  1. Selma näyttää mielettömän hyvältä. Kiva ollut seurata, kuinka varsakilot karisee..

    Vipsullakin on taas kummia kutinoita. Chiaa kaikki suosittelee, mutta minä en ole vielä valmis tätä trendiä seuraamaan. Kerrothan sitten havaintosi, josko minustakin tulee sitten käännynnäinen, mikäli chia teillä toimii =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, hyvä kun joku muukin sanoo että se näyttää hyvältä, kun tuntuu että katson sitä vaaleanpunaisten (sydämenmuotoisten) lasien läpi! :D Ehkä se siis oikeasti alkaa jo näyttää hevoselta.

      Juu, olen näköjään tällainen vapaaehtoinen koekaniini. Munkinpippuri jo todettu toimivan (ötökät ei syö, kiima ei vaivaa), seuraavaksi chia ja kokovartalokondomi. ;)

      Poista

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)