Lämminhenkiset uimakoulutreenit ja eka maasto

Toissapäivänä totesimme Miran kanssa hyvin hämmentävän seikan. Ulkona tarkeni pusero päällä! Hertsyygeli, oikeastiko se kevättä meinaa tehdä. Ihan tuli hiki kun fleece päällä kakkoja siivoilin tarhasta. Päivittelyn lisäksi vuorossa oli rataharjoitukset ja hierontaa. Harjatessa huomasin, että oikea etujalka oli aavistuksen lämmin vanhan vamman kohdalta, mutta ei mitään maailmaa mullistavaa. Pohjat ovat olleet pehmeät, niin ei mikään ihme. Olen itseasiassa odotellut jotain lämpöä jännetupissa tai edes nestettä, mutta koivet ovat olleet kuivat kuin varsalla koko talven läpeensä. Pintelit vaan kunnolla koipiin ja menoksi.

Syy miksi kuvasarja alkaa laukkaamisella on se, että olin alkukäyntien ajan siivoamassa niitä kakkoja tarhassa. Tulin paikalle kun verkka oli edennyt laukkaamiseen. Itse ratojen ratsimisesta en ottanut kuvia, koska olin valmiina lunttaamaan lapuista missä mennään. Mutta ei minun tarvinnutkaan, koska olin opiskellut radat hetkeä aikaisemmin kotona. Kuinka kätevää!

Selmalle oli kova paikka kun piti uhmata krokotiilejä ja piraijoita menemällä sieltäkin missä oli lammikoita. Mutta kiltisti se meni radatkin oikeita reittejä pitkin. Vain kentällä ollut yksinäinen maapuomi aiheutti silmien pudottelua ja kurvailuja. Hänhän ei siis ole koskaan nähnyt maapuomia.

Suuria kompastuskiviä ei kummassakaan radassa ole. Siis sellaisia mitä pitäisi hinkata ja hinkata. Ainahan on kiviä joihin kompastua, se nyt on varma. Mutta ihan hyvillä mielin tässä kohtaa voi olla. Treenipäiviäkin on vielä jäljellä (to ja pe) ja toinen niistä ihan ohjattunakin.

Pikku-Putte. <3

Akku loppu. Onneksi on aurinkokennot, pikku hetki vain...

Tämän toimituksen jälkeen oli Selmalla vuorossa parin tunnin hellintää ja hoivaa Miialta. Lihaksistossa ei ollut mitään isompaa, pieniä nestekertymiä ja selkä tällä kertaa oikealta puolelta. Jännästi vaihtelee, kun viimeksi se oli vasen puoli. Tai niin me ainakin muistelimme. Vasenhan se on se puoli jossa roikkuu kaksi heikkoa jalkaa, seivästetty takajalka ja kenoon kasvanut etujalka. Jos se puoli on jumissa, niin ketään ei yllätä. Enemmin yllättää tällainen, että jumeja ei ole (merkittävästi) ja se mikä on, onkin oikealla puolella. No, hyvä näin. Lisäksi Selma sai laseria siihen alussa mainittuun etujalkaan. Miia sanoi, että vapaa päiviä olisi hyvä nyt pitää, ettei käsitellyt lihakset joudu kovaan työhön.

Seuraava päivä oli käyntimaastopäivä, joka siis oli versio vapaapäivästä. Ja Ainon ensimmäinen maastopäivä. Aika jännää. Laseroitu jalka oli kuiva ja viileä. Minä hyödynsin lenkkeilyn kannalta homman ja laitoin kännykkään ajastimen soimaan 20 minuutin päästä. Silloin käännyttiin kotiin. Selma oli varsin mallikas oppihevonen. Oppitunnin aiheet olivat a) möllistelevän hevosen pitäminen jalkakäytävällä/tien reunassa ja b) kotiin kiirehtivän hössön käynnin rauhoittaminen. Hyvin meni tytölle jakeluun molemmat.

Perässähiihtäjällä oli työ ja tuska paluumatkalla saada ratsukkoa kiinni. Mutta koska joka tapauksessa Selman kiiruhtelu piti saada loppumaan, annoin tehtäväksi treenata täsmällisiä pysähdyksiä ja puolipidätteitä. Ja salakavalasti näin pysyin kintereillä itsekin.

Jokaisen aurakepin kohdalla piti pysähtyä ikään kuin se olisi kouluradan kirjain. Ja niin vain parin harjoituspysähdyksen jälkeen alkoi homma luistamaan ja Aino sai zoomattua pysähdykset tarkasti kohdalleen. Tyttöhän haaveilee suuresti kisaamisesta ja leikilläni talvella tuumasin, että sitten voi mennä Selmalla jonkun raviohjelman kun voltit ei muistuta enää porkkanaa, perunaa tai lanttua ja pysähdykset tulee pisteessä. Hitsi. No, onneksi voltit on vielä kaukana ympyrästä. :P

Mutta täytyy kyllä ihmetellä tuota hevosta. Yksin maastossa ja kotimatkalla se kuuntelee kun tuollainen keijukainen tekee pienen pieniä puolipidätteitä. Sanoinkin Ainolle, että ajattele miten kiltti se on. Ei kaikki hevoset käyttäydy näin. Helposti pitää tällaisia asioita itsestäänselvyytenä jos ei ole muunlaisista hevosista tai poneista kokemusta. Vaikka on Ainolla jotain kokemuksia muistakin, mutta niistä kun on pari kolme vuotta aikaa, niin ei ole enää  mielessä kirkkaana.

Laseria ja ensimmäinen ähky

Aloitan kronologisesti toissapäivästä, joka oli pitkästä aikaa ihan normaali. Puolustusvoimat ovat poistuneet paikkakunnalta, hevoset on tuotu saarievakosta laidunlohkoille lähemmäs tallia ja tallialueellakin saa taas kuvata. Ja kulkea vapaasti. Tosin jotakin mutinaa siitä, ettei silmänruokaa ole enää tarjolla, on kuulunut...

Toissapäivänä siis Mira kampesi itsensä pitkästä aikaa Selman satulaan ja laukkaakin uskallettiin ottaa ohjelmistoon pienesti. Yllätykseksemme se pyöri todella mukavasti. Muutenkin Selma liikkui suhteellisen hyvin. Välillä oli alkuun pieniä hetkiä ettei ollut aivan 100% puhdas ravissa, mutta se loppui samaa vauhtia kun tamma vertyi.

Alkuverkkaa 12.6. 2015

Tällä kertaa tallensin käyntiäkin sekä kuvina että videona. Voi sitten vertailla joskus. ;)

Jonkin kiristyksen huomasimme, koska Selma joko väänsi turpaansa vasemmalle ja runko tuli suorassa tai turpa oli suorassa, mutta takapuoli karkasi oikealle. Mira teki paljon työtä taivuttaen tammaa kunnolla. Käynnissäkin takajalat lopulta aktivoituivat hyvin ja ristiselkäkin tuli tallista töihin. Yliastuntaa saisi olla enemmän vieläkin. Pitkällä rungolla se on huomattavasti työläänpää kuin ideaalirungolla...

KäyntiVIDEO


Ravissa Selma väläytteli taas oikein hienoja pätkiä. Se kantoi itseään jopa vaikka Miralla oli välillä ohjat melko löysällä. Toinen on niin nöyrä ja miellyttämisenhaluinen... <3

Takapää hommissa. Näköjään se on mahdollista myös rivitalonmallisella hevosella!

Molemmat on niin fiiliksissä että vaan jammailevat. :D On se heleppoo!

 

RaviVIDEO

Eilen laseroijamme Miia Härmä tuli taas tekemään taikojaan Selmalle ja Mustille. Kerroin hänelle Selman epäpuhtaudesta ja siitä, että jostakin kiristää koska suoraan ei onnistu olemaan turpa ja pylly yhtäaikaa. Kerroin että epäilyksemme kohdistuu lapoihin. Miia alkoi heti tutkimaan lavan lihaksistoa ja totesi että se on oikealta puolelta aivan tukossa. Hän teki alkoi laukoa lukkoja ja sitkeitä lihaskimppuja ja sai lopulta sormensa lavan alle, niinkuin kuuluu.

Sormet alkaa päästä lavan alle. Punaisella piirsin lihaskimpun joka oli aivan tukossa ja kireä. Selma käyttää eri tavalla oikeaa jalkaansa ja jumittaa itseltään tämän alueen siinä sivussa.

Vasemmalta puolelta tiukilla oli lavan yläosa, kun se oikealla oli alaosa...

Makean kipeä paikka...

Tällä puolella lapa oli helpommin avattavissa.

Lihasten käsittelyn jälkeen oli laserhoitojen 3. kerta. Laserhoito perustuu siis siihen, että laite lähettää puhdasta lähi-infrapunavaloa joka vaikuttaa kudoksiin verenkiertoa lisäämällä, ja solutasolla se lisää kudoksen happipitoisuutta nopeuttamalla happimolekyylin irtoamista hemoglobiinista kudoksessa, ja samalla lisäämällä solun mitokondrioiden ATP-energiaa. Lisäksi hoito poistaa kipua ja turvotusta. (Lähteet: SoVet ja Eiran lääkäriasema)

Selman jalasta hävisi turvotusta ja pehmeyttä jännetupilta jo heti ensimmäisen kerran jälkeen. Tässä kuvakollaasi jossa ensimmäinen kuva on otettu ennen ultrausta, toinen 4 pv ensimmäisestä laseroinnista ja kolmas 4 pv toisen laseroinnin jälkeen.

Keskimmäisestä kuvasta näkee, kuinka jo yhden laseroinnin jälkeen turvotus laski niin, että banaani "terävöityi" ja paksunnos näkyy selkeämmin.

Sitten päästään siihen kauhistuttavaan asiaan. Miia käsitteli Mustin ensin ja sen aikaa Selma odotti käytävällä kaikessa rauhassa. Hieronnan aikaan se oli rento ja rauhallinen, samoin laseroinnin aikana. Pari kertaa se näytti kuin olisi meinannut sontia, mutta ei kuitenkaan. Hoitojen jälkeen laskin sen karsinaan iltaruuille ja sitten koin järkytyksen. Selma meni karsinan keskelle, laittoi turpansa maahan ja alkoi vasemmalla etujalallaan potkia itseään vatsaan rytmikkäästi. Neljän potkun jälkeen otin sen kiinni ja vein kentälle juoksemaan irti. Se juoksi kiltisti, kerran se pysähtyi portille ja meinasi tehdä tarpeensa, mutta ei tehnyt. Lisää juoksua... ei vaikutusta. Päätin että käyn pukemassa sille suitset ja koitan saada suolen toimimaan käyntiä kulkemalla. Tässä välissä tarjosin sille melassivettä jota se ei juonut. Ajattelin hyödyntää Selman stressiherkkyyttä ja hätäkakkataipumusta lähtemällä kävelylle aivan vastakkaiseen suuntaan missä tallikaverit olivat, eli tyhjennettyyn saareen. Se käveli aivan normaalisti, hyvinkin reippaasti. Ei hirnuntaa, ei kakkaa.

Sillä välin Mira oli vienyt Mustin jo takaisin laitumelle ja kun palasin talliin laitoin Selman taas karsinaan, tyhjään talliin. Tarjosin juomaa ja se joi pari kulausta. Sitten se alkoi hirnua ja hätäillä yksin. Enää se ei potkinut mahaansa. Lähdin tahallani ulos tallista juttelemaan Miran kanssa jotta se tekisi hätäkakkansa. JA SE TEKI!! Voi kuinka onnelliseksi yhdestä haisevasta läjästä voi tulla! Selmalla ei ole koskaan ollut ähkyn oireita. Itseasiassa yhdelläkään hoidossani olleesta kuudesta suomenhevosesta (muita minulla ei ole ollutkaan) 16 vuoden aikana ei ole koskaan ollut. Selman ruokinnassa ei ole tapahtunut muuta kuin väkirehun vähentämistä hieman. Sillä oli yhtenä päivänä kyllä huulet savessa, että liekö hiekansyöntipäivä saanut tämän aikaiseksi. Psylliumkuuria. Ei voi kyllä kuin todeta miten äärimmäisen huono harrastus tämä hevostyttöys on. Kaikki rahansa saa tähän syytää vaikka hevonen pysyisi terveenä ja treenissä, mutta eihän se pysy, kun täytyy hajottaa itseään sieltä ja täältä. Ja jos ei muuta niin voisi vaikka heittää henkensä sitten suolikierteeseen jos nyt ei tukosähkyllä onnistu. HUOOOHHH!!! Harmi vaan kun ei pysty elämään ilman hevosta. Vaikka tuntuu että hulluksi tässä tulee, niin hullummaksi tulisin ilman... ;)

Huolta ja murhetta

Kyllä on kaikkea. Iloa ja huolta, perus hevosenomistajuutta. Huoli on nyt ollut pinnan alla kytevänä pidempään. Seikka josta ei oikein osaa sanoa milloin sen huomasi...kuukausi sitten? Kaksi? Ehkä se on ollut jo 3 kk? Nimittäin oikean etujalan koukistajat (en osaa sanoa onko kyse pinnallisesta vai syvästä) ovat paksummat kuin vasemman. Mutta eipä sitten muuta. Hevonen porskuttaa tyytyväisenä, eikä jalka ole mennyt suuntaan eikä toiseen. Nyt alkaa tädin mittari täyttyä. Aloin kyselemään hovilääkäriltä kotiultrausta. Laserhoitoa sitten perään kunhan (jos..) ultra näyttäisi missä vika. En ymmärrä miksi tämän eläinlajin on onnuttava näyttävästi silloin kun mistään ei löydy mitään vikaa ja olla ontumatta silloin kun joku vika näkyy kilometrin päähän? Menee niin yö- kuin päiväunetkin.

Minä ja mussukka 19.5.

Koukistajat saattavat myös olla aivan priimat ja syyllinen onkin vanha tuttumme jännetuppitulehdus. Selman heikot kohdat ovat syntymästä saakka olleet etujalat. Ne ovat supistuneet, mikä on suomenhevosilla erittäin tyypillistä (eli siis sivusta katsottuna sääri kapenee ylöspäin polvea kohti -> aiheuttaa ahtautta jänteille ja polvikanavalle jne), MUTTA se ei ole ollut ongelma tähän saakka vaan suppuvarpaat. Näistä oikea etujalka on se joka osoittaa länteen ihan huolella. Vasen vain hieman koiliseen. Ja tämä oikea sitten on se koko konkurssin heikoin lenkki joka ottaa muiden raajojen vammat aina ensimmäisenä itseensä. Onneksi näitä kertoja ei ole ollut kuin yksi tätä ennen.

Jännetuppi tulehtui siis kesällä 2013 kun Selma seivästi itsensä laitumella olleeseen terävään pajukeppiin. Se upposi oikeaan nivuseen tissin ja reisilihaksen välistä mukavat 10 cm (tai niin syvälle eläinlääkärin sormi meni, pohjaa ei tuntunut). Se haava ei onneksi ollut muuta kuin 2 viikkoa suolavedellä ja Betadinella lutraamista, mutta kun tamma lepuutteli laitumella ollessaan sitä takajalkaa ahkerasti, rasittui saman puolen etujalka. Tämä heikoin lenkki. Se turposi jännetupilta ylöspäin muokaten koukistajat näyttämään ulospäin pullistuvalta banaanilta ja aiheuttaen minulle terapiaa vaativaa järkytystä kun pelkäsin jänteiden menneen. Hevonen ontui ja ei ontunut ja ontui ja ei ontunut. Mutta klinikalla käydessä ultrattiin jänteet ehjiksi ja jännetuppi tulehtuneeksi, piikitettiin kortisonia, levättiin pari viikkoa tukisiteen kanssa ja kylmättiin ja sitten palattiin hitakaisesti normitreeniin. Ja kaksi vuotta ollaan porskuteltu ihan ilman vaivaa. Siksi käytän pinteleitä edessä hypätessä ja pinteleitä pidin muutenkin ensimmäisen vuoden etusissa tukemassa.

Nyt meillä on taas banaani jalassa.

Voitte uskoa että olen miettinyt, arponut, syyttänyt itseäni, itkenyt, suunnitellut siitosuralle siirtymistä, kantakirjaushaaveiden hautaamista, ollut varma että se on nyt pinnallinen koukistaja... Käynyt läpi kaiken syy-seuraus -kirjon mitä voi olla. Maanantaina ultraus lopulta katkaisee henkisen pillastuneen paniikkihevoseni juoksun.

Selma on liikkunut tosiaan ihan puhtaasti. Se on ollut kyllä viimeaikana taas vino ja purrut oikeaan ohjaan heittäen takapään oikealle, mutta maanantaina Timo kävi hieromassa eikä löytänyt mistään kireyttä. Kuulemma erittäin elastinen ja kivuton hevonen. Myöskään se rintalihas ei ollut enää kipeä ja varuilta Timo räpläsi vanhan pistohaavakohdankin takareidestä eikä sielläkään mitään. Mira oli edellisenä päivänä tehnyt kyllä laukkatreeniä pellolla mikä varmasti vapautti ristiselästä jännitystä. Mutta seuraavana eli hierontapäivänä banaanissa oli mielestäni lämpöä. Ja kun jännetupin kohdalta painaa, vastakkaiselle puolelle nousee nestepallero.

Kavionpohjia on kyllä arottu hiekalla. Kengittäjä on nyt molemmilla viimekerroilla sanonut että kavionpohjat (anturat) ovat kummallisen pehmeät. Mutta että se on ollut tänä keväänä hyvin yleinen vaiva alueella. Märkä maa...? Puolitoista viikkoa mentiin siis ilman kenkiä ja eilen saatiin kesäpopot alle. Kengittäjä muotoili etukengät niin että ne pyörähtävät hyvin alta ja päätimme siirtyä käyttämään asiaan erikoistuneita kenkiä jatkossa.

15.5.

15.5.

VIDEO jossa banaanijalkaa kidutetaan. Voih.

Ahdistavinta tässä asiassa on se, että hevonen on liikkunut puhtaasti. Siksi olen antanut Selman liikkua normaalissa treeniohjelmassa. Se varaa banaanijalalle painoa ihan kuin toisellekin etujalalle. Nyt syyttävä mantra että KIPEÄÄ HEVOSTA EI SAA LIIKUTTAA aiheuttaa vatsanväänteitä. Useinkin liikunta on hyväksi myös kipeälle, riippuu mistä se on kipeä ja miksi. Jos okahaarakkeet hankaa toisiaan vasten niin ratsastaminen ei varmasti ole hyväksi, mutta aika monissa kiputiloissa liikuttamattomaksi heittäminen voi pahentaa tilannetta. Lihasperäiset kivut, löysät polvet... Itse hyvin kivuliaana ihmisenä jonka nivelet ovat sekä sökönä että löysät, selkärangasta puhumattakaan liikun hyvinkin paljon, sattui tai ei. Mutta nyt silti tunnen ahdistusta siitä, miten olen toiminut. Olenko ollut väärässä ja Selmaa olisi pitänyt seisottaa?

Mikä sitten sai jalan reagoimaan? Olen kehitellyt yksin ja Miran kanssa yhdessä erilaisia teorioita.

1. Keväinen rintalihasjumi joka aiheutti vasemman jalan ontumista -> viereinen jalka otti lisätaakkaa ja heikkona lenkkinä reagoi.

2. Pitkittynyt hokkikengässä olo kun ei ollut enää lunta. Suppuvarpaan täytyisi päästä pyörähtämään kevyesti ettei jalka rasittuisi. Hokkikengällä se ei niin kevyesti pyörähdä. Mutta se oli kyllä minusta hieman paksumpi jo silloin kun oli vielä lunta. Ehkä.

3. Paska omistaja. (Tämä on ihan minun oma teoriani)


Edellisen jännetuppitulehduksen aikaan alamäkien meno oli Selmalle hyvin kivuliasta. Nyt se ei sano mitään vaikka ollaan menty harjun rinnettä jyrkästi alas. Tosin ennen maanantaista ultrausta ei enää mennä mitään muuta kuin käyntiä tasaisella ja kylmäillään sekä järvessä seisomalla että kylmäyspatjalla.

Noh, jos jotain positiivista, niin koulusatula on topattu ja vihreälle totuttelu aloitettu. Satulahommasta kirjoitan vielä lisää erikseen. Maalasin myös Jonnalle synttärilahjaksi siskonsa tilausksesta muotokuvan Seposta.

Akvarelli kartongille, A4 kokoa

Sekin tieto helpottaa tätä syvempääkin syvemmissä vesissä raahautuvaa sydäntä, että suppuvarpaat eivät ole periytyneet kummallekaan varsalle. Liekö Selma vain itse varsana ollut pahassa asennossa mahassa että on jalat taittuneet niin, ettei se ole perinnöllistä, vai päästääkö se sitten vain isäoriit niin hyvin läpi. En tiedä, mutta erinomaisen hyvä että näin käytännössä on ollut.

Nyyh. Menen takaisin itkemään.

Syyllinen

Torstaina Timo tuli hieromaan tallin neljä pollea joista Selma oli yksi. Kerroin Selman nyökyttelystä ja että paikallistimme Miran kanssa ongelman vasemman etujalan lapa-rynnäs-olka -alueelle. Timo sanoi kuulemansa perusteella että kuulostaa olkaongelmalta. Heti kun hän kävi käsiksi ongelma-alueeseen, löytyi täsmälleen se kohta josta kiikastaa.

Tuossa noin,

Rintalihaksessa tuntuu jokin arpikudos (voi olla joku vanhempi revähdys esim liukkailla keleillä) joka nyt treenin lisääntyessä on alkanut kiristää ympäröiviä rintalihaksia. Se oli todella kipeä ja Timo käsitteli sitä kolmessa erässä hieroen välillä muualta. Liikunta on päälääke tähän vaivaan, niinkuin olimme oivaltaneetkin. Lisäksi rintaa kannattaa venyttää nostamalla etujalka ylös, koukkuun ja vetämällä sitä suoraan sivulle.

Auttava venytys.

Timo suositteli myös lämpölinimentin hieromista silloin tällöin. Olen vältellyt linimenttejä sen jälkeen kun koitin hoitaa Selman jännetuppitulehdusta arnika-linimentillä ja sen ihoon tuli rupia ja ihottumaa saman tien. Mutta ehkä jotain lämmittävää voisi silloin tällöin kokeilla.

Kuvat ovat todella huonoja taas, valitan. Ja Selmakin aivan hikinen, koska Mira ratsasti sen ennen hierontaa. Se liikkui silloin edelleen ihan hyvin. Pienen pientä ep:tä oli havaittavissa. Nyt on kuitenkin helpompi siihen suhtautua kun varmuudella tietää mistä se johtuu ja mikä siihen auttaa. Nyt en ole ennättänyt Selmaa hieronnan jälkeen liikutella, huomenna näen miten se liikkuu. Ehkä Timo teki taikojaan niin hyvin, että se jumi laukesi.

Ihmeparantuminen

Sitä ollaan jännän äärellä. Perjantaina lähdin Selmalla taas käyntilenkille ilman satulaa, mutta koska Mira ja Musti olivat menossa raviradalle, arvelin että voisimme liittyä heidän seuraansa ja köpötellä raviradalla sillä välin kun Musti juoksee. Väärin arveltu. Selma kilahti aivan totaalisesti ja siinä paukkuivat meikäläisen edesmenneet alaselän nikamavälit joihin ei pitänyt tärskyjä tulla, kun tamma päätti että ainoa askellaji on pinkeä ravi tai vaihtoehtoisesti kiitolaukka (sain jälkimmäisen estettyä hauikset hapoilla). Kärsin tätä noin vartin kunnes hermot, selkä ja yläkropan lihakset sanoivat työsopimuksensa irti ja päätin suunnata läheiselle metsäautotielle jota ei ole aurattu koko talvena. Sielläpähän juoksisi sitten.

Tässä vaiheessa jollakin aivoni takanurkalla laitoin hennosti merkille ettei Selma tunnu kovin epäpuhtaalta pökötellessään sitä raviaan turpa ryntäissä välillä avona, välillä sulkuna ja välillä väistönä. Tätä jatkui koko matkan sinne umpihangelle, jossa alkuun koitti ravata sielläkin, mutta luovuttipa pirulainen lopulta. Noin kilometri mahaa myöten hangessa, hiki pintaan ja kun tassut saadaan auratulle, ni taas läks! Hop hop hop hop... Ja välilevyt huutaa hoosiannaa. Musti oli kadonnut raviradalta jo kotiin, mutta Selma jaksoi innokkaasti tepastella vielä kilometrisotalla. Täytyi siis etsiä kaikki mahdolliset ja mahdottomat umpihankireitit, jotta päästiin kotiin ilman allekirjoittaneen halvaantumista tai kevyempää kahden viikon selkäkramppia.

Seuraavana päivänä halusin nähdä miten mokoma elikko liikkuu Miran kanssa kentällä. Päädyttiin kankisuitsitukseen ja tavoitteena oli taivutella sekä mennä käynnissä avoja ja sulkuja. Sehän meni suhteellisen hyvin ottaen huomioon, että pari viikkoa on pelkästää puskailtu ja sitäkin harvakseltaan. Hierontakin siirtyi vasta tulevalle torstaille, joten ratsukuvioita ei olla kokeiltu. Ehdotin että Mira kokeilee laukat suoraan käynnistä ja sen jälkeen vasta katsotaan ravia ja sitä kuinka paljon Selma nyökkii. Laukat nousi hyvin, vähän oli takaa kankea ja oikeassa kierroksessa edestäkin. Sivusta katsoen ei näyttänyt pahalta, mutta selkään tuntui että heittää taas takapäätä oikealle ja muuta perusmeininkiä.

Ja sitten se tapahtui. Mira siirtyi raviin ja tamma liikkui puhtaasti! Pällistelimme sitä molemmat kummissamme. Eilisen jäljiltä takapää oli selvästi hieman jumissa, mutta niin se vain kierros kierrokselta irtosi ja laukat jo aukoi siitä pahimmat. Pomo oli aurannut kentän niin, että sen keskelle oli jäänyt 30 cm syvää hankea ehkä n. 10 m pitkä ja 6 m leveä kaitale (villit arviot). Heitin vitsillä, että Mirahan voisi vetäistä siitä hangesta välillä niin lähtee kintut liikkeelle. Ja Mirahan vetäisi. Selma alkoi liikkua joka kerta paremmin ja paremmin ja lopulta ravi oli taas tutun letkeää ja rentoa kun se meni auratulla. Sitten katsottiin laukat uudestaan ja laukkaakin Mira ratsasti hangen kautta. Nyt pyöri jo hyvin lähellä normaalia. Siihen oli hyvä lopettaa loppuravien myötä.

Sunnuntaina Selma lepäili ja eilen käytiin ajamassa sillä pitkästä aikaa kahdenistuttavilla kärreillä. Musti otettiin perään ja suunnattiin vaaranlaelle. Selma hölkkäsi tyytyväisenä eikä näyttänyt ep:ltä kuin satunnaisesti ja oikein tarkkaan tihrustaessa. Tänään se oli sitten palauttavalla lenkillä itse perähevosena ja hölkötteli puhtaasti. Mira eilen hieroskeli sen lapaa ja rintalihaksia josta löytyi edelleen niin tiukka kohta, että Selma reagoi silminnähden. Mutta ilmeisesti alkaa helpottaa. Harmi kun hieronta tosiaan siirtyi viikolla, mutta näillä mennään.

Valmiina lenkille.

Tuulessa lonksuva ovi vain tuottaa huolta...

Ilmeisesti hangessa kahlaaminen, mitä olen tehnyt lähes jokaisella kävelylenkillämme, on ollut hyväksi juuri tässä vaivassa. Uimme lumessa siis jatkossakin, hierojaa odotellessa. Mukavaa kuitenkin että Mira pääsee palaamaan takaisin treeniin kaikissa askellajeissa niin voidaan suunnitella valmennuksia ja ehkäpä kisojakin piakkoin. Mikäli kehitys on Selman liikkeessä tämänsuuntaista jatkossakin.

Klenkkaliisan elämää

Selmalla on ollut "puolisairasloma", eli olen noin jokatoinen tai jokakolmas päivä käynyt sen kanssa käyntimaaston ilman satulaa tai satulan kanssa. Tänään se tuli perähevosena kun käytiin ajamassa lämppäreillä kevyempi ja lyhyempi lenkki. Mentiin hölkkääkin ja sama nyökkiminen jatkuu. Siihen ei näytä vaikuttavan liikunnan laatu tai määrä parantavasti eikä huonontavasti. Taannoin kun käytiin Mustin seurassa käyntilenkillä, Selma nyökkäili tarhasta haettaessa kun juoksutin sitä, mutta tunnin patikoinnin jälkeen (joka sisälsi myös hangessa kahlailua) se ei sitten nyökkäillytkään. Mira ratsasti sillä tallin pihassa ympyrällä, taivutteli ja tamma liikkui normaalisti. 

Mutta jottei omistajan vain tarvitsisi kokea helpotusta, on nyökkäily jatkunut sen jälkeen tasalaatuisena. Edelleenkin odottelemme hierojaa.. Eilen kävin käyntilenkillä mamman kanssa ja huomasin että kun olimme kotvasen jo kävelleet ja oikealta puolelta kaulaa alkoi karva hieman taipuilemaan, oli vasemmalla (kipeällä) puolella jo hikinen kohta aivan tietyllä pienellä alueella:

Vanha kuva, mutta tuolla punaisella alueella on ilmeisesti kipukohta.

Nenä menee vinoon myös kun tuosta alueesta lähtee hieromaan voimakkaammin kohti olkaniveltä ja etujalkojen välissä olevia lihaksia. Kaikkien jalkojen nivelet ja jänteet ovat edelleenkin normaalit. Selma liikkuu mielellään, mutta vasemman lavan liike ei ole hyvä. Jokin siellä kiristää. Kun vain tietäisi mikä ja miksi. Jälkimmäiseen ei ehkä löydy vastausta. Tällä viikolla pitäisi hierojan tulla ja kengitystkin on huomenna. Saas nähdä mitä siitäkin tulee...

Selma on siis suurimmaksi osaksi hengaillut Mustin kanssa ja syönyt. Ja sama meno jatkuu kunnes hieroja saapuu paikalle.

Selma pitää puuta pystyssä.

Kelit lauhtuivat taas ja nyt ollaan nollan tuntumassa räntäsateessa. Ehkäpä kohta olisi vuorossa ne ihanat aurinkoiset talvipäivät, kun hanget kimaltaa ja pakkasta on juuri sopivasti? 

Selman yskä onneksi näillä näkymin loppui kun aloin kastella yöheinät aivan vettävaluviksi. Jotain hyvää sentään! :)