Hyvä kengitys

Olen jo vuosia koettanut oppia miltä hyvä kengitys näyttää. Nyt minulla on ristiriitaisia tunteita koko hommaa kohtaan. Koulussa meidät opetetaan vuolemaan ja kengittämään sillä tasolla, että voimme itse lyödä irtokengät kiinni ja niin pois päin. Meistä ei tietenkään ole tarkoitus tulla kengitysseppiä. Mutta iloksemme teoriat kengityksestä (lukuunottamatta erikoiskengityksiä toki) ovat prikulleen samat kuin kengityssepillä samassa koulussa. Opettajana meillä on kengitysseppä Jukka Kemiläinen, joka on Suomen Kengityssepät ry:n jäsen.

Ensimmäisenä Jukka painotti, että kavion muoto lähtee hevosesta itsestään. Kaviokulmaan (sivustapäin katsottuna siis) vaikuttaa jo lavan kulma: jyrkkälapaisella hevosella on usein pystyt kaviot ja loivalapaisella loivemmat, tai mikä sana sitä nyt kuvaisi.. Joka tapauksessa ei voida päättää, että oikea kaviokulma on esimerkiksi 55 astetta maasta, koska jokaisella hevosella on oma persoonallinen kaviokulmansa, joka määräytyy kavion sisällä olevan kavioluun kulman mukaan.

Kuva kirjasta "Kengitysopin käsikirja", L.J. Fabritius.

Samoin hän torppasi sen ajatuksen alkuunsa, että ratsuilla pitää olla lyhyet, laajat sekä pyöreät kaviot ja ravureilla pitkät ja kapeat. Kavion muoto on jokaisen hevosen kaviossa itsessään. Kavioiden tarkoituksellinen laajentaminen aiheuttaa pahimmillaan sarveiskerroksen taipumisen irti (irtoseinämäisyys) koska paine tulee laajenneelle kaviolle eri tavalla kuin mitä se tulisi luonnollisessa muodossa olevalle. Liian pieneen kenkään laitto puolestaan vetää kannat kasaan. Valkoviiva määrää kavion muodon. Kavion kärjen lyhentämisen paikka on myös laskettavissa säteestä tietyllä kaavalla.

Kuva kirjasta "Kengitysopin käsikirja" L.J. Fabritius. Valkoviiva kuvattu tummalla paksulla viivalla.

Naulaus on asia, joka voi mennä monella tapaa pieleen. Sillä ei ole niinkään väliä ovatko naulojen rivit suorassa kavion ulkopinnalla vaan sillä kuinka ylhäältä tai alhaalta ne tulevat ulos. Jos kaviota katsotaan suoraan sivusta, se voidaan jakaa kolmeen osaa vaakasuunnassa: yläkolmannes on kaikilla säännöllinen, tuorein kavion osa, keskikolmannes on vahvaa sarveista jossa raajan painotukset (jalka-asennot) jo vaikuttaa ja aiheuttaa muodon muutoksia, alakolmannes on vanhin, haurain ja heikoin kavion osa jossa on naulanreikiä ja halkeamia ym. Näin ollen ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna naulojen olisi hyvä tulla keskikolmanneksen puolelta ulos, tarkalleen ottaen keski- ja alakolmannesten rajalta tai juuri sen yläpuolelta. Jos naulan ote on matala eli se tulee ulos alakolmanneksen kohdalta on riski että kaviosta lohkeaa isoja paloja. Tämä siitä syystä, että naula ohenee kärkeään kohti ja on aivan kärjestä hyvin ohut ja taipuisa, matalassa naulausotteessa naulasta jää suhteellisen vähän tavaraa kavion sisään ja ulostuleva osa naulasta on aika paksua ja vahvaa (ja se on kiinni siinä haperossa vanhassa sarveisessa). Näin ollen kengän tarttuessa kiinni johonkin, naulat eivät oikene vedossa vaan kuiva kavio lohkeaa irti.

Jos puolestaan naulataan korkeammalla otteella oikeaan paikkaan, naulan ulostuleva kärki on ohut ja taipuisa jolloin naulat tietenkin suoristuvat helposti ja laskevat kengän irti repimättä kaviota. Tässä tulemme sitten siihen omaan ristiriitaiseen tunteeseeni johon toivottavasti saan selvyyttä kun aihetta opiskellaan lisää: lähtevätkö tällätavalla naulatut kengät vähän turhankin helposti irti? Ainakin oman kokemukseni mukaan mitä oikeaoppisemmin (ja kalliimmin) kengät on naulattu sitä useammin on irtokenkiä...

Kuva kirjasta "Kengitysopin käsikirja" L.J. Fabritius. Tapoja naulata pieleen...

Kengät olisi hyvä naulata vain kuudella naulalla, 3 naulaa per puoli. Jos ajatellaan että kengässä on vaikka neljä reikää per puoli, naulataan reunimmaisiin ja sitten valitaan kahdesta keskimmäisestä jompi kumpi. Tätä voidaan myös vaihdella, niin kavioaines säilyy ehjempänä. Tuoretta sarveista entisen ja uuden reiän välissä tulisi olla n. 1 cm.

Sopiva kenkä määräytyy niin, että kun se on kärjeltä passeli, tulisi sen haarakkeen päät tulla säteen leveimmän kohdan kanssa samassa linjassa etujalassa ja takajalassa n. 1 cm pidemmät.

Kaikki kuulostaa teoriassa niin kätevältä ja helpolta, että minäkin jopa kuvittelen tällä hetkellä tekeväni pian täydellisiä irtokengänkiinnityksiä Selmalle! Hahhah. Selkä- ja polvivammaisena, reisilihaksettomana spagettina epäilemättä homma on helppoa kuin kissan silittäminen... Tuskan hiki ja kauhea tutina tulee jo kun irrottaa kengät jokaisesta jalasta aina kerran vuodessa. Mutta innolla odotan näiden opintojen etenemistä ja teurasjalkojen kengittämistä!