Etusista tosiaan irrottelin kengät kun kengittäjästä ei kuulu mitään ja alkaa paniikki tulla että hokkien kanssa varsoo, talloo varsan jalat tai kaviot ja ja ja... Mutta takasissa on kengät edelleen. Ei nimittäin löytynyt kunnollisia irrotuspihtejä joten kunto ei riittänyt pidemmälle. Aika monta lepotaukoa pidettiin per kenkä ja Selmakin huokaili myötätuntoisesti kun puuskutin ja tuijotin kavioita selkääni hieroen ja naama punaisena...
Huomasin myös että se oli hinkannut hieman hännäntyveään. Polttiaisia eiole mailla halmeilla, mutta heinä on muuttunut puna-apilapitoiseksi säilörehuksi (mikä on imetyksen aikaan todella hyvä). Teoriani valkuaisherkkyyden vuoksi kutiamiselle näyttää tällä hetkellä siis hyvinkin todennäköiselle. Mutta seurataan miten tilanne muuttuu kun imetys alkaa.
Tisseissä ei edelleenkään muutosta. Mutta kiukkuinen on mamma, mikä ei ole ollenkaan tyypillistä. Mahan silittelykin johtaa takajalan viuhautteluun ja kaikin puolin on nenä nyrpällään milloin mistäkin syystä.
Selma juo ihan todella paljon, vaihdoin sille tänään isomman saavinkin tarhaan. Ruokaa puolestaan menee vähemmän kun vatsassa alkaa olla täyttä. Pian taidan antaa matolääkkeen ja kohta on oljetkin laitettava karsinaan. Voi kun olisi se kristallipallo ja tietäisi millon tapahtuu...
Selmuska 17.3. 2014. |
Jännittäviä aikoja! Saisikohan vahatipoista vinkkiä h-hetkeen? Meillä yksi hoito-tamma, jo kaksi kertaa varsonut, varsoi tyynesti iltakaurojen jälkeen 20 minuutissa varsan. Mitään merkkejä ei etukäteen antanut. Siis muutama vuosi sitten, ei nyt :)
VastaaPoistaElä pelottele.. :D
PoistaSelma oli Seppoa tehdessään kehitellyt aamulla kirkkaat tipat ja siitä muutaman tunnin päästä teki laitumelle. Oli vielä portilta ampaissu pierupukkilaukkaa sinne laitsalle... :D Että jep jep. Niitä kirkkaita tippoja nyt sitten vahdataan.. Sillä tissitkin kasvaa vasta kun maito jysähtää.
Täälläkin odotellaan jännityksellä milloin siellä poksahdetaan :)
VastaaPoistaHyvä hyvä! :D
Poista