lauantai 12. huhtikuuta 2014

E.V. Johtotähden perikunta (kimot suokit)

Suomenhevosta on jalostettu puhtaana rotuna vuodesta 1907 alkaen. Tällöin päätettiin, että rautiaan sävyt kertovat puhdasrotuisuudesta ja kirjavat, kimot ja muut erikoisvärit suljettiin kantakirjan ulkopuolelle. Vuonna 1924 kantakirja jaettiin kahteen suuntaukseen: raskasrankenteiseen työsuuntaan ja kevytrakenteiseen yleishevoseen, joka oli käytännössä sotilasratsu. Tämä yleiskantakirja korvattiin juoksija (J) -kantakirjalla vasta vuonna 1965 ja seuraan liittyivät pien- (P) ja ratsukantakirjat vuonna 1971. (Lisätietoa)

Jotenkin meidän päiville selvisi kuitenkin yksi sukulinja joka oli sekä raskasrakenteinen että kimo. Pohjanmaalla väri säilyi tammalinjassa kunnes ensimmäinen kimo kantakirjaori E.V. Johtotähti näki päivänvalon vuonna 1993, eikä kukaan ollut enää epäilemässä sen puhdasverisyyttä. Kaikki nykyiset kimot polveutuvat jotakin kautta Johtiksesta.

E.V. Johtotähti Kuva sukupostista

Mikään rakennekukkanenhan tämä ori ei varsinaisesti ole ratsua ajatellen. Se on periyttänyt takapäätään (jota kutsun johtislaiseksi puikulaperseeksi) ja raskauttaan. Kantakirjauspisteet ovat kuitenkin olleet 8-8-8/7-8, joten ei mitään suurempia virheitäkään löydy. Johtis astuu itse edelleen.

Sillä on tällä hetkellä yksi kantakirjattu jälkeläinen (jälkeläisiä 98 kpl vuonna 2014) ja se on sekä pien- että ratsusuunnalle kantakirjattu ori E.V. Jovankka.

E.V. Jovankka, kuva sukupostista
Jovankalla jälkeläisiä vuonna 2014 on 54 kpl. Ratsukantakirjauksessa se sai pisterivin 6-6-7/7-7 ja kokeista lausunnon: "Estekoe: pyöreät hypyt, hyvänpuoleinen selkätekniikka, lähestymislaukkaa vaikea säätää. Käynti 7: puhdas, riittävä yliastunta, ravi 7: säännöllinen, hieman etupainoinen, laukka 6: melko hyvä tasapaino, puutteellinen lennokkuus. Ratsastettavuus: hidas avuille, erityisesti pohkeelle, kantaa itsensä tyydyttävästi, melko suora. Luonne: kiltti, melko yhteistyöhaluinen, eteenpäinpyrkimys huono." Jovankalla on kaksi P-kirjattua tammajälkeläistä.

Muitakin astuvia Johtiksen poikia on, useita sen kirjaamattomia orijälkeläisiä käytetään siitokseen, kuten esimerkiksi 2002 syntynyt E.V. Hurmio jolla on nyt 13 jälkeläistä.

E.V. Hurmio, kuva sukupostista

 Hurmiolla on yksi R-suunnalle kantakirjattu orijälkeläinen, E.V. Tiikeri:

E.V. Tiikeri, kuva sukupostista

 Sen kantakirjauspisterivi on 7-7-7/8-9 ja kokeista lausunto: "Estekoe 5: epävarma, paljon kieltoja, koulutus kesken. Askellajit, käynti 7: puhdas, säännöllinen, hieman kiireinen, ravi 7: tahdikas, hieman kiireinen, laukka 5: voimaton, etupainoinen, keskeneräinen. Ratsastettavuus: puutteellinen tasapaino, koulutus kesken. Luonne: kiltti, puutteellinen eteenpäinpyrkimys."

Muita kantakirjattuja kimoja oriita ei tällähetkellä ole. E.V. Neponenkin (i. E.V. Joniitta, ii. E.V. Johtotähti) on ruunattu. Siltä jäi neljä jälkeläistä, joista yksi kimo tamma.

E.V. Neponen, kuva sukupostista
Sen ratsusuunnan pisteet oli 6-6-8/8-8 ja lausunto kokeista: "Estekoe: luottavainen ja rohkea, hyppy hidas ja raskas, tyydyttävän pyrkivä, kapasiteettia on. Käynti 8: tahdikas, tarmokas. Ravi 8: tahdikas, irtonainen, hieman voimaton. Laukka 7: puhdas, etupainoinen, hieman voimaton. Ratsastettavuus: hieman etupainoinen ja vino. Luonne: kiltti, yhteistyökykyinen, puutteellinen eteenpäinpyrkimys ja herkkyys."

Johtislaiset eivät vielä ratsuporukan ydintä suuresti kuumota sotanorsun rakenteensa, etupainoisuutensa ja huonon eteenpäinpyrkimyksensä vuoksi. Mutta luonne niillä on tavallista tätiharrastajaa miellyttävä, sillä ne ovat hyvin kilttejä ja rauhallisia. Usein puhutaan että kestää vuosikymmeniä saada noista etupainoisista "työhevosista" kimo ja kevyt ratsu. Mutta minä väitän toista. Onhan Selman ei. E.V. Johtotähti ja Selma on aika kaukana sotanorsusta...

Selman emä on E.V. Valotar:

E.V. Valotar, Selman äippä. Kuva sukupostista
Se sattui syntymään punarautiaana vaikka isänsä oli kimo. Kimous ei hyppää sukupolvien yli, toisen vanhemmista täytyy olla kimo jotta syntyy kimo (tai jää syntymättä, niinkuin Vapun kohdalla kävi), joten Selmakaan ei olisi voinut olla kimo. Vapullakin oli se kuuluisa puikulaperse, joka ei onneksi periytynyt Selmalle. Se ennätti tehdä viisi varsaa (isät: Hilto, Kipton ja Lerkkana) ennenkuin kuoli kavioluun kääntymisen aiheuttamiin ongelmiin. Selman alulle saanniksi Vappu vietti lemmenloman Hilto -nimisen herran kanssa:

Hilto, kuva sukupostista
Ja sieltähän löytyy jo paljon Selman ulkomuotoa! Hilto on ollut kevyt ori ja niin vain on mahdollista keventää Johtiksesta kahdessa sukupolvessa kelpo ratsu.

Jos Selma olisi kimo... No, mutta onneksi ei ole. Tykkään sen väristä kuin hullu puurosta! :D


Olen sitä mieltä, että kimojen ratsujen toivo ovat johtislaiset kimot tammat. Ne jos astuttaa sellaisilla oriilla kuin HermeliKuningas Ässä tai Hessin Leevi (miinuksena tällä käyrät kintereet) niin saattaa tulla jotakin hienoa ja kimoa! Hermelillä itseasiassa on kimoja tammavarsoja, Usvasuon Legenda (ei. E.V. Johtotähti) mutta harmittavasti se on kuollut v. 2010, Tuulen Tango (ei. E.V. Johtotähti) ja Kievarin Tähtisiru. Kuningas Ässällä on jopa yksi kimo orijälkeläinen Onnipoju (ei. E.V. Johtotähti) ja lisäksi kimo tammajälkeläinen Unetun Lotta. Jos kimojen tammojen omistajat jättäisivät hetkeksi mielestään ne kimo-voikko, kimo-ruunivoikko ja kimo-päistärikkö -risteytyksensä ja keskittyisivät hakemaan ratsulle toivottuja ominaisuuksia, niin varsalle tulisi onnistuttaessa kevyesti hintaa ainakin 10 000 e. Nykyään se sotanorsun mallinen mönkijä maksaa kimona 6000-8000 e, että voitte kuvitella paljon liitokavio, pitkäkaulainen ja kevyt kimo maksaisi...

Toivoa ei ole menetetty, kimot pitävät pintansa ja keveyttä saadaan niin halutessa. Jotkut tykkäävät siitä raskaammastakin mallista, mutta itse vetokisoja nähneenä voin kertoa, että siellä hulluimmat vetäjät olivat silakkamallisia ravioriita eikä suinkaan panssarivaunua muistuttavia. Nykyajan työajot ovat niin kevyitä, että ratsunmallinen polle niihin pystyy helposti. Ja ei ne entisajankaan hevoset olleet kaikki mitään mörssäreitä. Kaviorustonluutuma vaivaa raskaita hevosia ja minusta ainakin on monipuolisuutta että kevyt suokki voi hypätä ratana 120 cm ja lanata kenttää, vetää rekeä ja puukuormia metsästä ja käydä starttaamassa raveissakin. En siis kannata henkilökohtaisesti raskaan rakenteen erityistä jalostamista, mutta ymmärrän kyllä että on raskasrakenteisia harrastajia jotka kokevat itsensä isoiksi kevyen suokin selässä. Kaikille hevosille on varmasti paikkansa.

15 kommenttia:

  1. Kyllä tuossa kimossa värissä on sitä jotakin, harmi että nuo eivät tosiaan rakenteeltaan oikein ravi-ihmistäkään säväytä. Sain hyvät naurut tuosta "puikulaperseestä"! Sellainen se kyllä todella on. :D

    E.V.Tiikeri on varsinkin aivan upean värinen tuossa kuvassa!

    Silloin kun olin lapsi niin lämminveristen puolella oli vielä paljonkin kimoja ravureita radoilla, venäläistä rotuahan ne olivat, orloveita siis. Mutta kyllähän nekin ovat lähestulkoon sukupuuttoon Suomessa nyt menneet.

    Olisi kyllä hauskaa jos joku ottaisi asiakseen jalostaa noista kimoista suokeista vähän urheilullisempia versioita niin ratsu- kuin ravikäyttöön. Kyllähän se mahdollista tosiaan olisi oikeilla jalostusvalinnoilla ja hyvällä tuurilla.

    VastaaPoista
  2. Juu, nuorena ne on mukavan harmaan papurikkoja! Oli se Johtiskin nuorempana, mutta valkoisia ovat kaikki sitten vanhoilla päivillään. :)

    En löydä osuvampaa termia kuin puikulaperse... Lautakunta ei ole maininnut takaosasta mitään! :D

    Jospa sitä tässä muutaman vuoden sisällä tulee vähän muikumman mallisiakin kimoja. :)

    VastaaPoista
  3. Löysimpäs kivan sivun johtisksesta juttuja etsiessäni:-) johtis on siis äitini hevonen.
    :-). Hennylän Onni oli juuri sellainen sporttinen iso kimo ori mutta jouduttiin valitettavasti lopettamaan se oli juuri se mitä kaikki etsi ja odotti.
    Eikös selma ole tiineenä,koskas on H hetki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :) Kyllä se kimo kevyt ori vielä syntyy.. :) Onneksi väri on jo saanut jalansijaa eikä se varmasti enää katoa mihinkään, kiitos Eevan ja Johtiksen.

      Joo, Selmalla olis laskettuaika 27.4. Tässä ollaan valmiustilassa vähän kokoajan... :)

      Poista
  4. Veeran Valkea on myös
    aika kivan näköinen kimo ori.siltä löytyy myös liuta jälkeläisiä :) tsemppiä varsomiselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Alkaa jo mennä ahdistuksen puolelle tämä varsomisjännitys.. :D

      Poista
  5. Löysin sattumalta tämän postauksen, kiitos kivasta tekstistä! (ja blogista) Itsellänikin on hyvin hitaasti kimoutuva nuori kotona, se on ihan isänsä Jovankan kuva ollut pienestä pitäen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit. :) Se on huikeaa, että yksi kimo suku onnistui selviämään ja vieläpä vahvistuu koko ajan! Kiittäkäämme Venojärven Eevaa. ;)

      Ja kiitos itsellesi kommentista ja lukemisesta. :)

      Poista
  6. Sattumalta osuin tänne ja mielenkiinnolla luin, sillä meidänkin kotitallilla on muutamia johtislaisia. Tänä kesänä pitäisi syntyäkin muutamia :D Oma suokkini saa varsan E.V. Samurain kanssa nyt kesällä.
    Kiva blogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja kiva kun eksyit tänne. :) Siellähän on sitten Selman sukulaisia ihan laumallinen! :D Paljon lykkyä varsomisiin sinne! Toivottavasti tulee lisää kimoja suokkeja maailmaan. :)

      Poista
  7. Mä käyn Viikilän Hevostilalla jossa tämä E.V johtotähti asuu! On kyllä mukava ori ja ihana kun on kimo:) Johtis (on siis Johtotähden. Lempinimi) on saanu jo monta varsaa tällä tallillaki:D jos haluut nähä kuvii johtiksesta niin käy kattoo Viikilän hevostilan Fazebook tai nettisinut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, kiva kuulla! :) Pitää ehdottomasti käydä katsomassa. Kuulun Johtiksen facebookryhmään myös ja siellä on kiva katsella Selman sukulaisia myös. :)

      Poista
  8. mun iskä äiti ja mä omistetaan E.V.neponen (lempinimi neppis):)

    VastaaPoista
  9. Hei! Upeaa löytää tämä sinun blogisi, joka sisälsi sukutietoa kimoista suomenhevosista! E.V. Tiikerin kantakirjauslausunto ei anna kuvaa orista "terveenä". Kantakirjauta edeltävänä päivänä estetreeneissä oli poski auennut hammaspiikkiin. Aamulla ennen kirjausta löydös huomattiin eikä ollut kuin kaksi vaihtoehtoa.Jäädä pois ja heittää hyvästit valmennukseen käytettylle rahalle tai katsoa miten käy. Valinta oli jälkimmäinen (valitettavasti) ja se näkyy tuloksessa. Orilta ei eteenpäinpyrkimystä puutu ja rakastaa esteitä. On aika kevyt rakenteeltaan ja alakaulaisuus on saatu oikein ratsastamalla pois. Liikkeet parhaimmillaan koulukiemuroissa. Ehkäpä vielä löydän sopivan ratsastajan herkälle orille ja se pääsee näyttämään kykynsä muuallakin kuin lähistön valmennuksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että löysit tänne! 😊 Juu, niinhän se on kaikkien kssa että päivän suoritushan siinä arvioidaan ja monet asiat vaikuttaa kuinka hevonen juuri silloin suorittaa, tammoilla kiimat, kaikilla mahdolliset väliaikaiset kiputilat jne. Välillä käy niinkin että se paras suoritus sattuu osumaan juuri näyttöpäivään, useinmiten varmaan ei. :D

      Komea ori Tiikeri on kyllä! :)

      Poista

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)