Hyönteisallergia? Testin tulokset ja muuta terveydenhuoltoa

Syksy on kulunut allekirjoittaneella metsässä kahdella jalalla mönkien, sillä ensi tiistaina on luvassa opinnoissa sienitesti. Sellaiset 120 sientä pitäisi olla hallussa. Ja vieläkin välillä mietin oliko se vanuvillaseitikki ja valkojalkaseitikki, vai valkovilla- ja vanujalka... Unissani olen kaivellut opettajan koriin herkkutatteja maan sisältä ja hereillä pähkäillyt miten ikinä osaan erottaa nummitatin, lehtikuusentatin ja kangastatin. No pillistöstä joo, mutta mikä oli kenenkin pillistö?? :D Onneksi en ole ainoa meidän luokasta kenellä meinaa jo epätoivo iskeä.

No, mutta asiaan. Selman kutina on ollut koko kesän melko samanlaista kuin ennenkin, tosin kuten aiemmin selvitin, ei jouhia ole hangattu juuri lainkaan, enin reaktio on ollut mahassa. Sitä oli jo viime kesänä, kun kuvittelin Selman saaneen taas hiekkaa mahaansa (se löi itseään toistuvasti etusella rintaan, pää alhaalla, huuli pitkällä ja huojuen). Silloin tajusin jossain vaiheessa kurkata mahan alle ja näin kutisevaa ihottumaa joka oli potkuista ärtynyt. Sen sai hoidettua kyllä nopsasti ja ongelma hävisi. Tänä vuonna homma räjähti käsiin heinäkuun lopulla. Koko kesän Selmalta oli karissut karvaa niin, että joka päivä kun mahaa hoitaakseni avasin loimen mahapussin, sieltä tipahti kämmenen kokoinen karvapallo. Siis joka päivä. Sellaista se oli viime kesänäkin, enkä sillälailla osannut siitä heti huolestua, kunhan ihmettelin mistä sitä karvaa niin paljon voi pudota. Mutta sitten mahan potkiminen ja pajupuskissa hinkkautuminen lisääntyi ja lisääntyi ja vielä lisääntyi ja aivan parissa päivässä koko hevosen alapuoli oli täynnä märkivää rupea, kaljuja kohti ja turvotusta.

28.7.2017

Kainalot.

Rupea oli myös alahuulessa, utareissa ja myös värkissä hännän alla. Soitin siltä seisomalta eläinlääkärille. Suljimme puhelun aikana pois märkäruven (se on ollut Selmalla, tunnistan kyllä) ja sienen (sekin on nähty). Mielestäni äkillinen oireiden purskahtaminen viittaa allergiaan ja varsinkin kun herkkyysoireita on muutenkin ollut. Kerroin että en usko polttiaisallergiaan, sillä Selma ei reagoi polttiaisiin, mutta joko se on syönyt jotain sopimatonta tai sitten allergian aiheuttaa joku muu. Eläinlääkäri tuli käymään ja ihmetteli kovasti tällaista ihoreaktiota. Hän oli konsultoinut muita eläinlääkäreitä jo etukäteen eikä kukaan ollut törmännyt vastaavaan. Otettiin raapenäytettä, karvoja, rupia, nahkarämpäleitä ja verta putkiin, ottipa hän vielä valokuviakin näyttääkseen kollegoille. Ohjeeksi saatiin kortisonisuihkeella suihkuttelu ja pesu Hexocil-shampoolla. Pesu selkeästi helpotti, mutta suihke kirveli, varsinkin avoruvissa. Vuorottelin suihkeen kanssa niin, että laitoin joka toinen päivä suihketta ja jokatoinen päivä Jodopax-voidetta joka kuivatti märkivät ruvet. Alahuuli ja hännän alus umpeutuivat nopsaan, mutta maha tuntui toivottomalta. Turvotus laski kyllä kainaloista ja mahasta hoidon aikana. Kun kortisoni loppui, jatkoin Hexocil-pesua tarvittaessa ja jatkoin hoitoa yrttiöljyillä. Pikkuhiljaa alkoi helpottaa, mutta tälläkin hetkellä mahasta on kuivia rupia nähtävissä ja välillä kutittaa.

4.8.2017

Allergiatestin tuloksia odoteltiin kaaaaaauan. Soitin välillä jo lääkärille, kun aikaa oli kulunut kolme viikkoa. Hänen tekemissään bakteeritutkimuksissa karvoista ja ruvista ei ollut löytynyt mitään merkittävää, että odotellaan vaan labratuloksia ja hän soittaa sitten.

Kun mietittiin mitä ylipäänsä lähdetään testaamaan allergiatestillä, suljin pois kasvitestit, koska ne valitettavasti keskittyvät kaikki siitepölyyn, eivät syötyyn kasviin. Ja aika hankalaahan se olisikin ollut testata varmaankin. Lähinnä kiinnostaisi itseä testata syödylle valkuaiselle allergisuus, mutta en tiedä voiko sellaista edes testata. Toki viljat ja sellaiset voidaan testata, mutta Selma ei syö viljaa eikä sen ruokintaa ole mitenkään muutettu, joten yhteistuumin suljettiin pois ruokintaan liittyvät asiat (myös puutokset). Päädyin valitsemaan hyönteisallergiatestin, sen hinta oli kyseisessä laboratoriossa 130 e plus kulut.

Lopulta puhelu tuli. Selma on allerginen paarmalle, mäkäräiselle, pistokärpäselle ja tietysti, miksipäs ei, TORAKALLE. Ei ole muuten meillä torakoita, joten sen osalta voi huokaista. ;) Paarmalle reaktio oli aika suuri ja se varmaan pystyy puremaan myös loimen kankaan läpi. Mäkäräinen pääsee tisseille ja silmille, sekä kainaloihin kyllä.

Sinällään edelleen kummaa että reaktio tuli noin kamalan äkisti isoksi. Olisiko sitten kaikki hyökänneet kerralla kimppuun lyhyessä ajassa. Paarmalle olisi siedätyshoitoa saatavissa, onko kenelläkään käytännön kokemusta siedätyshoidoista hevosilla? Miten tapahtuu ja mitä maksaa?

No, onpahan sekin nyt tutkittu.

Tähän terveydenhuoltoon kun päästiin niin laitetaan kuvakollaasia kavionhoidosta perään, kun en ole pitkään aikaan laittanutkaan.

Itse itsensä rauhoittanut. :D 14.8.2017 Katsokaa miten hyvä tukka meillä on! Tuo lyhyempi kohta keskellä kaulaa ei ole tänä kesänä katkennutta, se ei viime talvena kasvanut ollenkaan ja vain puolet harjamarron paksuudesta tuotti edes jouhta. Tänä kesänä se on vihdoin alkanut kasvaa ja sille "kaljulle" osalle harjamartoa on ilmestynyt vaaleaa uutta jouhta. :)

Ennen...

Ja jälkeen. :)

Yhtään ei huolestuta, että mitä se seppä lähti autolta hakemaan. 

Eilen oli sitten hammashuoltopäivä kun pitkästä aikaa saatiin Marika Hirnuvasta Hampaasta Suomeen. Edellinen kerta kun ollaan onnistuttu pääsemään taiturin kalenteriin oli silloin, kun Hulda oli vielä imetyksessä. Toivotaan että päästään vuoden kuluttua uudestaan!

Loppuviilaus.

Marika hoiti kaikki kolme tallin asukkia. Kaikilla oli piikkejä, Selmalla on onneksi niin iso suu, ettei piikit ole koskaan tehneet haavaumia poskien limakalvoille, mutta Riimillä ja ponilla tilanne on toinen. Kummallakin pojalla oli haavaumia. Marika tekee raspauksen jälkeen yksilölliset hammaskartat hevosille ja näyttää samantien mitä löytyi ja mitä korjauksia hän teki. Lisäksi hammaskartat saa sähköpostiin. Tässäpä Selman ja Riimin leegot, korjatut ongelmat on mustalla kuvattu:

Selman suu.

Selmalla on ollut porraspurenta, joka tarkoittaa noissa sivukuvissa näkyvää ilmiötä, jossa joko ylähammas on korkeampi kuin muut ja näin ollen sen vastaparina oleva alahammas muuttuu matalammaksi. Tai päinvastoin. Kyse on milleistä, mutta liian korkeat hampaat pitää tietysti tasoittaa, ettei syöminen vaikeudu. Vuoririvistöltä näyttävät ovat poskihampaat ylhäältä katsottuna, terävät huiput kuvaavat ylähampaissa ulkoreunaan kehittyneitä piikkejä ja alahampaissa sisäreunaan. Eli ylähampaiden piikit voivat viiltää sinne poskeen ja alahampaiden piikit kieleen. Näiden lisäksi Selmalle oli muodostunut etuhampaaseen vasemmalle puolelle väkänen, jonka Marika silotteli.

Riimin suu.

Riimin hampaista Marika tuumasi heti nähtyään, että voisi olla 15-vuotiaan kalusto eikä 22-vuotiaan, mikä oli tietysti kiva kuulla. Riimi on ollut aika hidas syömään väkirehujaan. Se myös laihtuu hyvin herkästi ja välillä klimppailee vihreitä limaklönttejä, joten odotin varsin suurella mielenkiinnolla mitä suusta löytyy. Siellä oli samaa porraspurentaa kuin Selmallakin ja lisäksi molemmilla puolilla kahden viimeisen poskihampaan välissä on rako, eli diasteema, jonne oli jäänyt vähän ruohoa. Tulehdusta ei ollut ja Marika kertoi, ettei sille tarvitse tehdä mitään muuta kuin seurailla ja haistella hengitystä. Jos alkaa pahaa hajua tulla, niin silloin diasteemat ovat tulehtuneet ja hoito on välttämätöntä. Lisäksi Riimillä oli tosiaan yläposkihampaissa pahat piikit varsinkin vasemmalla puolella, siellä oli haavaumaa tullut poskeen. "Ei vanhuuden merkkejä." Jes!

Kaikille asukeille kuulema riittää hammashuolto kerran vuodessa, joten toivottavasti nähdään Marika seuraavan kerran ensi kesänä/syksynä kun Suomessa pyörähtää.

Mahassa on haava se kiva haava on (Ällövaroitus!)

Niin vaan on opittu jotenkin Selmaa lukemaan kaikkien 8 kavioliittovuoden aikana. Ihan hyvät diagnoosit oli ne heitot mahahaavasta ja hiekasta suolessa. Sillä nimittäin on hiekkaa suolessa ja mahahaavoja.

Miehen kanssa reissussa.

Hingunniemessä oli helteistä ja huolestuttavaa.

Sitä ollaan taas harrastamisen aallonpohjassa. Tai ehkä mariaanien haudassa. Elän aikoja jolloin itken vuoroin sitä, että olen niin tyhmä etten tajua toisen tuskaa tai sitä että maksan itseni kipeäksi tämän elukan takia enkä edes hyödy siitä nykyään edes ilontuojana (joo, tämä oli musta ja synkkä hetki kun tätä itkin) tai sitä miten kauheaa on pitää sitä nälässä ja viedä se hirveisiin tutkimuksiin kun sille ei voi edes selittää miksi niin tapahtuu. Että en minä tahallaan unohda syöttää sitä 12 tuntiin. Ja pidä juottamatta aamusta iltaan.. Tai itken koska tiedän että talous menee tiukille tai koska tajuan kuinka yksin loppujen lopuksi olen sen asian ja näiden murheiden kanssa: minun valintoja, minun elämä, minun arki, minun rahat, minun hevonen. Tukea ja ymmärrystä tällaiselle mielipuolen touhulle en edes viitsi odottaa. Ja lähimmäisetkään eivät pysty poistamaan näitä tunteita ja murheita minulta saati tuntemaan niitä. Eikä tarvitsekaan. Mutta silti se yksinäisyys on kuin pohjaton kuilu tällaisilla hetkillä.

Ja jos kyynelkanavat ja itkukaivo kuivuvat, voi kerätä multiketutusangstin siitä, että kyseinen murheenkryyni on monivammainen. Pidä sitten kutiavaa, ähky-ja stressiherkkää, pellettiä popsivaa pattijalkaa yön yli karsinassa ilman ruokaa. Ilman loimea kokeilin, kuudessa sekunnissa pyörsin sen ajatuksen. Tallilta kotiin ajaessa olin lievästi ilmaistuna raivoissani. Onneksi en omista kivääriä. Olisi saattanut olla ilmaista hevosenlihaa thaimaalaisten marjanpoimijoiden padoissa iltapalana (heidät on majoitettu sinne samaan missä armeija viihdytti meitä alkukesästä, eli liki samalle tontille). Tai olisin ehkä voinut ottaa mustikkaa vaihtokaupassa.

Noooh, osa näistä slaavilaisista horse blues hetkistä voidaan varmasti laittaa hormoonihöyryjen syyksi. Mensuunituulet niin sanotusti voivat aiheuttaa minulla kärpäsestä härkänen -komplikaatioita. Mutta kyllähän tämä touhu on oikeasti aika turhauttavaa ollut koko tämän kesän.

Kilogrammaa.

Suuntasimme siis paastotun yön jälkeen taas kohti Ylä-Savoa ja Hingunniemeä, tällä kertaa koulun alueella olevalle Savon Eläinsairaalalle. Musti oli matkassa omista syistään, mikä oli ihan hyvä, sillä Selma alkoi pahaa aavistaen ja tavallisesta poiketen tutisemaan jo kun otin sen kotitallissa käytävälle harjattavaksi...

Perillä selviteltyäni lääkärille ähky- ja savensyöntihistorian hän tuikkasi Selmaan rauhoituspiikin. Pyysin saada punnita tamman, sillä tähän ikään asti se on saanut vain painoarvioita osakseen. Asiaa olen käsitellyt aiemmin läskiä ja lihasta vertailevassa kirjoituksessani Lisää massaa? jossa on mainittu Selman aiemmat painoarviot. Itse olen arvioinut sen olevan n. 550 kg eikä se kauas heittänyt. Tästä nyt voi saada osviittaa ihminen joka oman hevosensa painoa aprikoi. Selma on siis n. 160 cm korkea, helkkarin pitkä ja suhteellisen kevytrunkoinen eikä sillä ole ylipainoa ollenkaan.

Vaa'alta humalaisen tamman talutin röntgen huoneeseen. Valitettavasti kuvamateriaalia ei ole tilanteesta, lääkäri lupasi lähettää röntgenkuvat minulle sähköpostissa, lisään ne myöhemmin jos näin iloisesti tapahtuu. Hiekkakertymää oli 18 cm x 4 cm ja pari pienempää kertymää. Ei mikään aivan kauhea määrä, mutta kuulemma riittävä tekemään niitä oireita joita Selmalla on ollut. Lääkäri totesi senkin, että on hyvin hevoskohtaista mihin hiekkamäärään se ylipäänsä reagoi. Joillakin suomenhevosilla voi olla paljonkin hiekkaa mahassa ja ne ovat elämäänsä aivan tyytyväisiä (kunnes piehtaroidessa raskas hiekka kiepsauttaa suolen kierteelle ja päästään leikkauspöydälle tai hengestään). Tällainen määrä hoituu samalla psylliumilla mitä olen syöttänytkin silloin tällöin, viimeksi ähkyn aikaan (jälkeen). Kysyin voisiko olla mahdollista, että hiekkaa on ollut ähkyn aikaan enemmänkin, mutta silloinen psyllium olisi pienentänyt keräymää, vaikkei Selma suostunut syömäänkään kuuria loppuun. Ja kuulemma hyvin mahdollista. Sitten siirryttiin pakkopilttuuseen tähystystä varten.

Miraa häiritsi kun Selman kieli oli rullalla. 

Seitinohut päiväkänni.

Laitan ällökuvat loppuun, joten ne jotka eivät halua nähdä hevosen tyhjää mahalaukkua sisältäpäin voivat lopettaa sitten ennen niitä. Vatsalaukku tähystetään työntämällä sieraimeen letku jossa on kamera. Suunavaaja laitetaan siksi, että letku voi nielun kohdalla kääntyä vahingossa suuhun päin ja hevonen voisi silloin purra kameran tai letkun rikki takahampaillaan. Suunavaaja estää tämän. Jostain syystä minua heikottaa ison letkun työntäminen rakkaan hevoslapseni nokkaan, joten suosiolla jätin huulipuristimen pitämisen Miralle ja keskityin pällistelemään telkkarista Selman mahan näkymiä. Ja tadaa! Se ei ollut syönyt kuivikkeitaan!! Hyvät oli näkymät. Mahaan pumpattiin ilmaa, jotta näkymät olisivat vielä paremmat,

Pumppu jolla ilmaa laitetaan ja toimenpiteen jälkeen poistetaan mahasta.

Hevosen mahalaukku koostuu kahdesta erilaisesta limakalvosta. Alaosa mahalaukusta on tummaa, happoja hyvin kestävää ja happoja erittävää rauhaspintaa. Yläosa puolestaan on ihonväristä ja happoja kestämätöntä. Se raja näkyy kuvissa todella selkeästi. Tästä anatomisesta seikasta johtuu mm. se "sääntö" että tyhjällä mahalla ei hevosella lähdetä treenaamaan. Hevosen liikkuessa mahahapot pääsevät loiskumaan tuonne herkkään yläosaan ja aiheuttamaan verestäviä haavaumia. Samasta syystä pitkiä ruokintavälejä ei pitäisi olla. Hevosen mahalaukku on rakennettu olemaan kokoajan jonkin verran täynnä (=laiduntaminen).

Selmalla tästä rajalta löytyi pieniä haavaumia melko laajalta alueelta. Ne eivät tässä tapauksessa liity yllämainittuihin ruokintaseikkoihin, sillä se on, kuten tiedätte, ollut vapaalla heinällä talvikaudet ja laitumella kesät. Nämä ovat ihan vain stressin ja ainaisen huolestuneisuuden aiheuttamia. Aivan kuten stressaavilla ihmisilläkin on usein mahahaava. Selmalle kun huolenaiheeksi riittää, että viereisestä tarhasta otetaan yksi hevonen lenkille (ja tässä matemaattisessa toimituksessa jäljelle jää viereiseen tarhaan yksi ja omaan tarhaan yksi kaveri), niin koita sitten sellaisen elämä tehdä stressittömäksi...

Koska maha oli tyhjä, pääsi eläinlääkäri tähystämään sitä aivan syvältäkin. Toinen riskipaikka haavaumille on mahalaukun ja ohutsuolen liittymä. Ja jep. Sielläpä ne oli, kaksi ärhäkkää, punaista haavaumaa. Tulimme siihen tulokseen, että todennäköisesti se ei ole hiekkaan niin suuresti reagoinut, mutta nämä ovat tuoneet ne mahanpotkimiset. Toki hiekka ei asiaa helpota ainakaan ja eihän sitä tiedä kukaan mikä aiheuttaa tässä tapauksessa minkäkin. Jokatapauksessa mahalaukkuun ei kuulu haavaumat eikä suoleen hiekkakertymä.

Sitten päästiinkin hauskimpaan osuuteen. Tiesin jo etukäteen, että jos mahahaava löytyy, se on todella kallis hoitaa. Juu. Kolmen viikon kuuri: 730 euroa. Siihen päälle klinikka- ja toimenpidemaksut niin ihan mukava paukku. Onneksi Selmalla on edes se suppea eläinlääkärikuluvakuutus (LähiTapiolassa). Se korvasi jo aiemmat ähkyhoidot omavastuun jälkeen ja tämä on sama tauti. Päätöstä ei vielä ole korvauksesta tullut. Katsotaan menenkö konkkaan vai jeesaako vakuutus.

Tällä hetkellä olo on jostain kumman syystä iloinen. Hyvä että syy löytyi ja lääkkeetkin saatiin jo klinikalta matkaan. Tosin kuulin jo sitten toiselta asiakkaalta, että on olemassa tätä meille määrättyä GastroGardia huomattavasti edullisempikin lääke jossa on sama vaikuttava aine. Niinpä tietysti. Lisää rahanmenoa on vielä tiedossa kontrollikäynnin tiimoilta, jolloin Selmalle tehdään parin viikon päästä samat toimenpiteet.

Jatkohoito-ohjeet ovat seuraavanlaiset:

"Mahahaava:

Lääkitykset
-GastroGard 1 tuubi kerran päivässä 3 viikon ajan.

Ruokinta
Nykytietämyksen mukaan vapaa heinäruokinta estää tehokkaimmin haavaumien syntyä (ei näköjään estä). Väkirehuruokinnassa tulee suosia mahdollisimman vähäistä tärkkelys- ja sokeripitoisuuksia (näin on eletty). Energiansaannin takaamiseksi ruokinnan proteiini- ja rasvapitoisuutta voidaan nostaa. Sopivia täysrehuja ovat esim. Racing Selected ja Dodson&Horrell Safe&Sound (Selma syö tällä hetkellä litran eli 500g päivässä Black Horse:n Mashia). Osa viljasta tai väkirehusta voidaan korvata kasviöljyllä (Selma on syönyt jo vuosia rypsiöljyä, tällä hetkellä  1-2 dl päivässä). Öljyä lisätään ruokaan ensin 1 dl päivässä, annosta nostetaan desilitralla viikossa. Käytetystä väkirehusta riippuen 1 dl öljyä vastaa 0,5-1 litraa väkirehua. Öljyn määrä voi olla korkeintaan 1 dl öljyä/vrk sataa elopainokiloa kohden, esim 500 kg hevoselle korkeintaan 5 dl/vrk. Öljyä käytettäessä tulee huolehtia riittävästä E-vitamiinin saannista (meillä ollut käytössä ADE-vitamiinilisä):yhtä öljydesiä kohti ruokintaan tulisi lisätä 150 mg tai 150 IU E-vitamiinia vuorokaudessa. Mahahaavahoidon tukena voidaan käyttää myös kaupallisia ravintolisiä, esim Ekygard (Mustilla ollut käytössä lakritsinjuuri ja sitä ajattelin kokeilla myös Selmalle).

Heinät voidaan jakaa tarhassa ja karsinassa useampaan eri paikkaan, usein hevoset syövät näin paremmin. Tarhausaika tulisi olla mahdollisimman pitkä. Hevosta ei ole hyvä paastottaa ennen treeniä, vaan heinää tulee olla jatkuvasti saatavilla. Erityisen tärkeää olisi että heinät riittäisivät läpi koko yön; tutkimuksissa on osoitettu hevosen mahan happamuuden lisääntyvän aamuyöllä, jolloin heinäruokinnan suojaava vaikutus on tärkeä. Heinien riittävyyttä yön ajaksi voidaan lisätä esimerkiksi laittamalla heinät tiheäsilmäiseen verkkoon.

(No, Selma on vapaalla heinällä päivät ja aamulla on karsinassa aina pieni määrä heinää jäljellä, joten sekin puoli on ihan kohdallaan. Tarhausajat ovat n. klo 8-18, säästä riippuen joskus vähemmän ja joskus enemmän. Laidunnus on sitten 24/7, joten siitäkään ei huolta.)

Liikunta
Nykytiedon mukaan mahahaavalääkityksen aikana hevosen tulisi olla normaaliliikutuksessa."

Hiekkakertymän suhteen hoito-ohjeet olivat hieman ristiriidassa äskeisen kanssa, sillä kuonokoppa on kuulemma ainoa tehokas hiekansyönnin estämiskeino. Vapaa heinä ja kuonokoppa...Ööööh. No, jokatapauksessa psylliumkuuri aloitetaan kun GastroGardia on syöty viikko. Ja sen täytyy olla ehdottomasti kokonaista psylliuminsiementä (jota olenkin aina käyttänyt, koska se on ollut halvinta) ja sitä annetaan 1gramma per elopainokilo, eli Selmalle n. 500 g/pv. 5 litraan vettä. Ja koitan saada sen sekoitettua mashiin jotta söisikin sitten. Lääkärin ohje oli, että mash turvotetaan ensin, sitten siihen lisätään se 5 l vettä ja sekoitetaan nopeasti psyllium ja saman tien tarjotaan. Ja sitten melassivettä kyytipojaksi perään. Tämä kun vielä käytännössäkin onnistuisi tuon kranttuapinan kanssa. Tätä annetaan mieluiten koko annos kerralla päivittäin kahden viikon ajan ja sitten viikon ajan joka toinen päivä. Ehkä se lakritsinjuuri pitäisi laittaa samantien tilaukseen. Se sain Mustin kranttuilut ainakin loppumaan, jospa Selmallekin toimisi. Ja hiekansyöntiä on tehokkaasti vähentänyt tuttavapiirissä bentoniittisavi. Sitä testaan myös.

Nyt koittaa ne ällökuvat...

Tässä ylä- ja alamahan osien raja. Tuo tummanruskea on siis sitä rauhasmahaa. Nuo mustelmaa muistuttavat täplät vaalean yläosan puolella ovat pieniä haavaumia.

Mahalaukun pohjukassa oleva vuotava haavauma. Näitä oli kaksi. :(

Mahalaukun yläosassa olevia pieniä haavaumia laajalla alueella. En edes jaksanut ympyröidä kaikkia...

Sellaista siis. Selma on syönyt lääkkeensä nyt kahtena päivänä kiltisti. Ruoka maistuu ja se on ihan nomaalin oloinen. Se saa huilia nyt viikonloppuun asti, jolloin ehkä käyn ajamassa tai jotain pientä. Ensiviikolla sitten palataan pikkuhiljaa taas töihin.

Katastrofin ainekset ja stressikäyrän loputon nousu

Hengissä ollaan. Vielä. Tämä viikko on ollut yksi rankimmista viikoista elämässäni. En muista koska olisin stressannut näin paljon. Tottakai ähkyily alkoi silloin kun myös sesonkityöni alkoi, joten pahimmillaan olen joutunut olemaan huolesta murskana töissä kun eläinlääkäri käsittelee Selmaa tallilla ja koittanut siinä onnistua työtehtävistäni parhaalla mahdollisella tavalla. Voin kertoa, että koomaa muistuttavia päikkäreitä ja itkua milloin mistäkin asiasta on riittänyt.

Juhannusaattona jo hymyilyttää.

Viikon tapahtumaketju edellisen postauksen jälkeen oli kutakuinkin seuraava:

Sunnuntai 16.6.
Illalla Selma aloitti mahansa takomisen karsinassa. Päivystys oli tietenkin Lieksassa ja homma venyikin mukavasti puolen yön tietämille ennen kuin oli ohi. Selma sai piikillä kipulääkettä ja mietimme hiekkaähkyn mahdollisuutta (johon itse vahvasti uskon). Eläinlääkäri mietti uskaltaako nyt letkuttaa magnesiumsulfa-psyliumliuosta vai sittenkin suolavettä. Ensimmäinen toimii kuin Kodin putkimies ja "räjäyttää" tukoksen pois (käytetään myös hiekanpoistoon 3-5 peräkkäisenä päivänä nenämahaletkutuksella). Klinikalla joku potilas oli korissut aamusta pitkälle iltapäivään karsinan lattialla vahvoissa kipulääkkeissä ennen kuin tukko lähti ja se selvisi. Mutta oli kuulemma ollut karseaa ja kivuliasta. Niinpä päädyimme suolaveteen, jota laitettiin noin 8 l. Selmalla ratkesi pintasuoni oikeasta sieraimesta josta letkutus tehtiin ja minulla oli mielenkiintoinen homma keskellä yötä pestä tätä "teurastamoa" jota pakkokarsinaksi sanotaan... Selma jäi karsinaan yöksi ilman ruokaa.

Laskussa luki seuraava lausunto:

"E.V. Selina:
Hevonen ähkyillyt eilen, välissä parempi, mutta nyt illalla taas kipuilee ja piehtaroi. Hevonen mahdollisesti syönyt hiekkaa/maata. Syke 48, hengittää normaalisti, melko rauhallinen. Suolistoäänet hiljaiset vasemmalla, vatsan alla ja umpisuolen alueella enemmän ääniä. Umpisuolen alueella kaasuääniä. Rektaalisesti ei tunnettavissa ummetusmassoja tai suoliston virheasentoja. Suositellaan hiekkaröntgenkuvan ottamista."

Maanantai 15.6.
Selma oli virkeän ja ihan ok:n oloinen, se kakki tosin vasta tarhaan aamulla. Se popsi puoli kiloa psylliumia hyvällä ruokahalulla (taisi oikeasti olla jo nälkä). Psylliumia olisi syötettävä 1 g per elopainokilo, eli Selman tapauksessa 500 g tai vähän päälle. Siis hiekanpoistoon. Ajattelin että koska tamma kakkii ja juo (3 kertaa 15 l melassivettä kolmen tunnin sisään) voisin liikuttaa sitä. Käytiin Mustin kanssa lenkillä. Ajattelin väärin. Se oli kyllä kivuton ja oma kuumuvainen itsensä koko lenkin ajan, mutta kun tultiin tallin pihaan se aloitti taas takomisen. Soitin omalle eläinlääkärillemme ja mietittiin, että koska hevonen juo, syö ja kakkii, kokeillaan mennä pelkällä kipulääkkeellä aina kun mahan pieksäminen alkaa. Kävin siis Metacamin apteekista ja ruuttasin sitä. Yön Selma vietti tarhassa Mustin kanssa.

Tiistai 16.6.
Päivä tuntui jo paremmalta. Selma joi hyvin, eikä potkinut itseään. Ajattelin että homma olisi jo ohi ja uskaliaasti vein laitumeen yöksi. Virhe.

Keskiviikko 17.6.
Aamutallin aikaan sain puhelun tallin omistajalta että Selma on sotkeutunut loimeensa niin pahasti, että helma on tullut pään yli ja se on hortoilut laitumelta sokkona lankojen läpi peltotielle. Mistä on 400 m Kajaanintielle jossa on 100 km/h rajoitukset... Luojan kiitos muut hevoset eivät olleet vauhkoontuneet ja karanneet, Mustikin oli pysynyt rikkonaisessa lohkossa! Ihmettelin kovin miten loimeen sotkeutuminen oli mahdollista, mutta seuraavassa puhelussa joka tuli heti perään kävi ilmi, että se potkii taas. Olisiko kenkä jäänyt loimeen kiinni, tai olisiko pyrkinyt myös piehtaroimaan... Kivut olivat taas jonkinlaiset. Hikeä sille ei ole näissä kohtauksissa pukannut, eli aivan silmittömät eivät tuskat ole. Tallinomistaja antoi Metacamia. Minä olin töissä ja voi sitä itsesyyttelyn ja ahdistuksen määrää. Tässä vaiheessa tajusin täydellisen tallimme ainoan, mutta aika massiivisen huonon puolen: kukaan meistä ei asu tallilla, eikä edes sen läheisyydessä. Selma siirtyi talliin, mutta kukaan ei päässyt sitä tarkkailemaan. Tässä vaiheessa minulla alkoi huumori loppua. Soitin Animagiin klinikkaeläinlääkärille. Hän totesi, ettei kyseinen ähky kuulosta vielä pahalta eikä sille klinikalla tehdä mitään mitä kunnallisessa ei voisi tehdä: nesteytetään ja letkutetaan. Juhannukseksi Laukaalle ei olla ottamassa edes hoidettavia sisään, joten osoite olisi Hyvinkää, mikäli tilanne muuttuu radikaalisti pahempaa. Mikäpä sen mukavampaa olisikaan sitten, kuin suolikierteeseen äityneen, "todella pahaksi" menneen ähkyhevosen kuljettaminen 500 km.

Soitin puhelusta viisastuneena omalle lääkärillemme ja hänen mielestään nesteytystippa on vähän liioiteltua tapauksessa jossa eläin juo eikä ole kipushokissa. Mutta lupasi tulla tekemään mitä klinikalla käskettiin. Ja parin tunnin päästä hän soitti olevansa matkalla. Ja minä töissä. Onneksi Mira pääsi paikalle, vaikka hänelläkin oli menoja. Selma joutui siis tiputukseen ja letkulla laitettiin tällä kertaa suolavettä sekä parafiiniöljyä. Toisesta sieraimesta (vasen) ei tullut verta ollenkaan ja Selma oli aivan yhtä kiltti hoidettava kuin tähänkin asti. Eläinlääkäri tykästyi. Tipassa nestettä meni 15 l, klinikalla suosittelivat 20-30 l. Mutta Selma edelleenkin oli juonut koko ajan. Se jäi karsinaan siihen asti että minä pääsin töistä. Kanyyli jäi kaulaan siltä varalta että haluan laittaa itse nestettä lisää (Miran kanssa, koska hänelle oli homma opetettu). Lääkärin laittama teippi ei kestänyt sen päällä kauhean hyvin, joten kävin ostamassa kinesioteippiä, kun en hätäpäissään muutakaan keksinyt. Se olikin hyvä ratkaisu, koska se tarttui kiinni ja on joustavaa.

Kanyyli suojassa teipin alla.

Selmalle pukkasi stressireaktio kaikesta tästä kipuilusta, ruuatta jättämisestä ja yksin olemisesta, tai mistä minä tiedän mistä, mutta se on hangannut turpaansa ja silmänympäryksiään kaikki nämä hetket kun on ollut karsinassa.

Aiemmin en huomannut, mutta sillä on myös päitsien kohdalle ilmestynyt hankaumat. Luultavasti loimeensotkeutumisepisodin aikaan, koska sillä oli päitset päässään silloin.

Vein sen yksin tarhaan, jonka rajasin puoliksi niin, ettei se pääse heinähäkille eikä hankaamaan itseään (kanyyliään) puihin. Musti liittyi seuraan yöksi. Heinämäärät olivat 2 kg päivällä ja sama illalla. Josta voikin kehitellä itselleen huolen vatsahaavasta.

Torstai 18.6.
Selma vietti koko päivän tarhassa yksin, syöden heinää 2-2-2. Ja juoden vettä ja melassivettä joka välissä. Se kakki ISOJA läjiä, joten öljy auttoi. Potkimista ei ollut havaittavissa kuin ehkä satunnaisia yksittäisiä potkuja, joista ei ollut varma hätistikö se ötököitä vai...

Perjantai 19.6.
Aamulla olin itse tekemässä aamutallia ja oli tarkoitus hakea Musti laitumeen ja jättää Selma edelleen tarhaan, mutta rouva päätti toisin. Se karkaa tarhasta todella harvoin, mutta kun se karkaa sillä on siihen omasta mielestään maailman pätevin syy, eikä sitä onnistu pakottaa. Niinpä se oli saanut tarpeekseen yksinolosta ja tuli portista Mustin ja minun perässä talliin laukalla. Heti karsinaan päästyään se alkoi hieroa turpaansa taas juomakuppiin. Mietin huonojen vaihtoehtojen välillä: karsinaan hankaamaan itseään ja kanyylia yksin ja onnettomana vai laitumeen tyytyväisenä ja rentona, mutta mahdollisesti taas kipeytyen...? Tulin jälkimmäisen kannalle. Pelotti aivan vietävästi koko päivän. Iltapäivällä haimme pariskunnan tarhaan ja kaikki näytti ihan normaalilta. Selma joi, teki pari potkua, mutta alkoi mussuttaa heiniä ihan normaalisti. Mira otti kanyylin pois, koska tulimme siihen tulokseen että jos jotain toimenpidettä täytyy vielä tehdä, se ei ole nesteytys vaan öljyä lisää letkuttaen. Edelleen ne ovat Mustin kanssa eri lohkoilla, jotta Musti saa syödä vapaasti heinää ja Selma rajoitetusti. 2-3 kg ovat olleet annokset.

Menetyksenpelko on ollut viikon teema.

Tänään Alma kävi tekemässä aamutallin ja minä vein iltapäivällä pariskunnan laitumelle. Ja Mira haki illaksi taas tarhaan. Tähän mennessä tilanne on ok.

Tunnemyrsky on ollut aivan kauhea. Sen lisäksi että kokoajan pelkään menettäväni rakkaani, syytän itseäni virheistä, en kylläkään aina edes kovin realistisesti. Kaikki hokevat minulle, että en voi tehdä enempää. Sille ei voi mitään enää kukaan jos tilanne äityy pahaksi. Sehän on aivan fakta että täältä ei pahassa jamassa minnekään Hyvinkäälle selvitä, enkä aio muutenkaan Selmaa ähkyleikkauttaa koskaan. Enkä mitään muutakaan hevostani. Se on sitten menoa, korvasi vakuutus tai ei. Sekä matka että leikkaus menevät sen verran rääkkäyksen puolelle omassa mielessäni, että jätän väliin. Ymmärrän ne ratkaisut kyllä jos kyseessä on arvokas ravihevonen tai vastaava. Joka kerta kun vien sen laitumeen, ahdistun siitä että tuotan nyt itse sen kuoleman. Ja kun laitan karsinaan ja näen sen hankaavan naamaansa, minua alkaa turhauttaa valtavasti. En halua sitä ollenkaan sinne talliin. Ja kaiken huipuksi meillä vaihtui kuivike turpeesta olkipellettiin ja arvatkaa kuudesti kuka keksi syödä niitä pellettejä. Mukava tuupata ähkyoireinen sinne sitten. Vaihtoehtoina aivan todella vähän turvekuivitusta tai sitten ne herkkupelletit vedettynä napaan. Kai jatkossa on tehtävä niin, että kierrätän pelletit toisen hevosen karsinan kautta ja tuon Selmalle vasta muhjuna.

Noh, valoa epätoivon alhoon toi upeat juhannuskuvat Seposta joita Jutta oli ladannut facebookiin. Tässä yksi niistä:

Seppo Juhannusksena 2015 Kuva: Jutta Makkonen

Ori on niiin upea. Toivotaan että Selmasta saadaan vielä lisää näitä ihania jälkeläisiä. Että terveys tulisi takaisin ja tämä olisi vain jokin vanha painajainen.

Jalaton hevonen ja hevoseton jalka

Opiskelua on taas takana kolmen päivän ajalta. Jakso oli hyvin antoisa, sillä meillä oli eläinlääkärien luentoja ihosairauksista, silmäsairauksista ja ontumasta sekä jalkavioista. Sen lisäksi treenattiin irtokengän lyömistä ja kavion valmistelua siihen hommaan (voisi sitä vuoluksikin hyvällä tahdolla kutsua). Eipä ole enää kuin yksi lähijakso jäljellä ja sitten on vuorossa viimeiset näytöt. Pari portfoliota pitäisi siis raapia kasaan aiheista Hevosen hoito ja valmentaminen sekä Hevosen terveydenhuolto, Voipi siis bloggaaminen olla välillä hieman hitaanlaista.

Kuluva viikko alkoi Selman laukkatreenillä jonka suoritin ratsain (kyllä, MINÄ itse) Mustin perässä. Oikeastaan siis oltiin Mustin hiittiseurana. Homma sujui hyvin niin Selman kuin itsenikin osalta ja olin iloisesti yllättynyt että en puhkunut keuhkojani pihalle vaan ainoa tuska oli maitohapoille vetävä oikea pohje. Paluumatkalla kun keventelin pitkät pätkät aloin kiinnittää huomiota Selman päähän ja kaulaan joka tuntui katoavan alas aina kun nousin ylös. Kun sitten istuin satulassa muutaman askeleen (jonka välilevyni juuri ja juuri sietää) totesin sen olevan epäpuhdas. Mira vahvisti asian ja päättelimme kipeäksi jalaksi vasemman etusen. Se porskutteli tapansa mukaan ihan tyytyväisenä joka hankaloittaa vahvasti amatööridiagnoosin tekemistä.

Tiedänpäs mihin juilii, mutta enpäs kerro. Hähhähhää.

Kotona ei löytynyt mistään mitään. Tietenkään. Jalka oli samantuntuinen joka kohdasta kuin viereinenkin eikä ylempää lihaksitakaan tuntunut käteen mitään lämpimiä kohtia. Lihasta kuitenkin epäilimme. Laukkatreeniä ei ole tehty nyt pitkään aikaan, mutta verryttelynä oli monta kilometriä hölkkää eikä itse laukkakaan ollut edes mitään kovaa kiitoa vaan ihan vain reipasta tasaista laukkaa. Mitään kompurointia ei tapahtunut, se ei lyönyt millään jalalla mihinkään jalkaan ja niin pois päin. Niin tyypillinen minimaalinen nyökkimisontuma että hermo menee. Noh, sovittiin että Mira kokeilee liikutella sitä seuraavana päivänä varovasti ja yrittää parhaansa mukaan paikallistaa mistä kiikastaa.

Tiistaina Selma sitten meni palauttavan lenkin Mustin kärrissä kiinni perähevosena ja se oli liikkunut aika normisti. Keskiviikkona Mira liikutti sen ratsain kentällä ja se oli ollut TODELLA hyvä. Letkeä, taipuisa, laukka pyöri kerrankin hienosti molempiin suuntiin... Mutta loppuraveissa taas pienesti ep. Puuh. Päätin antaa sille to-su vapaata ja katsellaan sitten uudestaan. Edelleenkään jaloissa ei missään nivelessä tai jänteessä tunnu mitään turvotusta tai lämpöä, eikä se arista ylempiä lihaksiakaan. Ja jottei tässä olisi liian vähän stressiä muuten niin stressitöntä yksinhuoltaja- ja opiskelijaelämää viettävälle hevosenomistajalle on Selma myös yskähdellyt. Tallissa on kaikki muutkin välillä yskähdellyt, sellaista kuivaa yskää. Veikkaan tallipölyä yhdistettynä vaihteleviin pakkasiin (viikon sisällä kun heittelee +1:stä -26, niin on keuhkoilla ihmettelemistä). Mutta seurattavaa on siis monenlaista.

Sellainenkin asia nousi tällä viikolla tapetille kuin Selman aamulämpö. Se oli nimittäin kahtena aamuna ollut 37,8 ja herätti huolta. Tosin ei minussa koska se on ihan normilämpö. Selmalla vaihtelee 37,4-37,7 ja tajusin senkin, että lämpimässä tallissa paksulla karvalla se on varmasti koholla enemmän kuin kesäkarvassa keväällä suht viileässä tallissa jossa olen aiemmin lämpöjä tsekkaillut. Haavakuumeen aikaan sillä taisi olla 38,6 ja silloin oli kesä. Täytyisi kirjata normilämmöt neljänä vuodenaikana niin pysyisi skaala luotettavana.

Noniin, se niistä kotihuolista. Seuraavassa osiossa on kuvia kengitysharjoituksista joita suoritimme teurasjaloilla. Jos siis et kestä katsoa irtonaista hevosen jalkaa, niin älä jatka lukemista. :)

Meidän ei todellakaan ole tarkoitus koulussa oppia kengittämään hevosta taitavasti, vaan lyömään itse irtokenkä takaisin kiinni niin että se kestää kengittäjän tuloon saakka ja hevonen pystyy sillä kengällä suoriutumaan töistään siihen asti. Kerran aiemmin kun meillä oli kengän naulaamista oppiaineena, kengitin elävää hevosta. Ja se on oikeasti aika pelottavaa hommaa kun olet vasta harjoittelemassa asiaa.. Niinpä olimme enemmän kuin tyytyväisiä saadessamme hienosti paikallaan pysyvät asiakkaat joille ei myöskään voi aiheuttaa käyttöä haittaavia vammoja lyömällä vaikkapa naulan jonnekin kavion sisuksiin...

Kotkausvaihetta räpeltämässä

Pitkäselkäiselle vammaiselle on tietysti myös kivaa kun saa nostaa jalan niin ylös kuin itselle on parasta. Todellisuushan onkin sitten ihan jotain muuta. Siitäkin on kokemusta liiankin kanssa, sillä olen kyllä irroittanut kenkiä omilta hevosiltani alusta saakka.

Kinttu

Opetusjalat saadaan teurastamoilta ja ne säilytetään kengityshallin pakastimessa. Ne kääritään jätesäkkiin ja teipataan paketiksi. Hajuhaittaa ei juurikaan ole. Mutta verta saattaa tarttua reippaaseen opiskelijaan kyllä. Omaa tai vainajan.

Ensimmäisenä päivänä saimme valmiiksi kengitetyn kavion josta piti kenkä irrottaa, antaa se opettajalle (Jukka Kemiläinen) taottavaksi ihan vinkuraan ja sitten piti kipeyttää itsensä takomalla kenkä takaisin kavioon sopivaksi. Minulla kesti siinä kauan. Kauan. Ja vieläkin on käsilihakset kipeänä, Kavioni oli nääs ratsunkengässä ja se ei niin vain oikenekaan helposti takaisin kuosiinsa, ainakaan näillä lihaksilla. Sain kuitenkin lähestulkoon kengän ennalleen. Opettaja auttoi vain loppusilauksessa kun en onnistunut saamaan kenkää täydellisesti kavennettua. Naulaus meni omasta mielestäni päin hanuria ja onnistuin myös hukkaamaan yhden naulan kaksi kertaa kavion sisään. Ja siinä oli sentään entiset naulanreiätkin tarjolla... Huooh. Mutta yllättäen kun esittelin valmiin lopputuloksen opettajalle, hän tuumasi että se on kelpo suoritus, pari naulaa olisi pitänyt kotkata vähän lyhemmäksi.

Seuraavan päivän agenda oli sitten tehdä se pohjatyö kaviolle mihin kenkä istuu nätisti. Nämä kaverit oli unohtunut ottaa sulamaan, joten käytimme tyttöjen kanssa ensimmäisen puoli tuntia föönaamiseen.

Haju oli hurmaava, lähinnä palaneen hiuksen katku. En tiedä millaisen päätöksen työkaverini oli saanut elämälleen, mutta sen tennari oli yltäpäältä veressä. Mieleni olisi kovasti tehnyt käydä pesemässä se vessassa lämpimällä vedellä, mutta...se ei ehkä olisi ollut kauhean reilua muille vessan käyttäjille. Niinpä olin sitten kädet veressä ja tyydyin pesemään vain ne kun homma oli ohitse.

Vuolu oli hyvin hankalaa koska nämä kaviot olivat kovia. Jäässä ja sitten kuivuivat pinnasta kun kuumailmapuhallin niitä lämmitti. Niinpä työn voima ja toteutus ei ihan vastannut todellisuutta, mutta pääasia että meille jäi mieleen ne oikeaoppiset periaatteet millä vuolu tapahtuu. Ja sain kuin sainkin tehtyä sen niin että opettaja antoi luvan lyödä kenkään. Tosin sitä emme enää ennättäneet tehdä. Mikä oli harmi, koska kerrankin olisi saanut kengittää kavion jota ei oltu vastikään naulattu jo viiteen kertaan samoihin reikiin. Koitimme jemmata kaviot pakkaseen niin että saamme ehkä ne itsellemme takaisin ensi jaksolla.

Joudun epäilemättä treenaamaan Selmalla tuota hommaa. Mikä on kamalaa. Mutta kengittäjämme vahtii minua kuin haukka, niin eeeehkäpä uskallan. Vähän pakko jos meinaa näytön saada läpi.

Semmoista tälläkertaa. Kunhan olen pienissä aivoissani prosessoinut luentojen annin, niin koitan suoltaa sen tännekin jossain meitä taviksia hyödyttävässä muodossa. Siihen saakka jatkan stressailua ja hampaiden yöllistä narskuttelua!

Hammashuoltopäivä

Tänään Selman hampaat raspattiin vuoden tauon jälkeen. Raspaajana toimi hevoshammasteknikko Marika Heiskanen jonka yritys on Hirnuva Hammas. Marikan rauhalliset otteet ja leppoisa suhtautuminen saivat Selmankin rentoutumaan ja raspaustuokiosta tuli kaikinpuolin hyvin miellyttävä. Selma ei siis ollut rauhoitettuna (vaikka kuvista ehkä niin voisi päätellä...) eikä kiinni missään. Se oli irti karsinassa, päitset kaulalla. Minä lähinnä keskityin kuvaamaan ja pitämään sen taukojen aikana poissa syömisistä (ettei suu täyty ruualla).

Suunaukaisija laitetaan.

Tunnustelua...

Kerroin Marikalle, että Selma on viimeaikoina purrut oikeaan ohjaan kiinni ja syy voi olla lihasperäinen (jumi) tai hampaissa. Marika totesi, ettei oikealla puolella ollut mitään kummallisempaa kuin vasemmallakaan.

Piikit pois. :)

Loppusilaus.

Raspaus on ihan mukavaa hommaa! :D

Löydökset olivat jokavuotiset piikit yläposkihampaiden ulkoreunoilla ja alaposkihampaiden sisäreunoilla. Marikalta saa aina paperilla raportin mitä suusta löytyi ja mitä korjauksia tehtiin.

Poskihampaissa oli hassua porrasta kehittynyt. Marika havainnollisti minulle tilanteen ja korjauksen piirroksella:

Etummaiset alaposkihampaat olivat kasvaneet muita korkeammiksi ja kuluttaneet yllä olevia vastaparejaan. Vasemmalla puolella porrasta oli 3 mm ja oikealla 2 mm. Tämäkään ei siis voinut olla syynä oikeaan ohjaa puremiselle.

Muuten Selmalla on kuulemma oikein nätti suu ja se suurella varmuudella periyttää sitä myös varsoilleen. :) Olipa taas ihanaa nähdä Selma rauhallisena raspauksessa! Se on ollut rauhallinen aina siihen saakka, kun viime kesänä sen raspasi eläinlääkäri, joka löysi vasemmanpuoleisten yläposkihampaiden taaimmaisesta hampaasta jonkun hankalassa paikassa olevan piikin ja Selma riehaantui aivan täysin hyppien pystyyn ja heitellen kaulaansa puolelta toiselle. En siis ollenkaan tiennyt miten se nyt reagoisi Marikaan. Tämä oli kuitenkin toinen kertamme Hirnuvan Hampaan asiakkaana ja ensimmäinen kerta sujui todella rauhallisesti, joten toivoin sydämeni pohjasta että nyt menisi samoilla sävelillä. Ja ei tarvinnut pettyä! Ihan huippua! Huldankin hampaat kurkattiin ja todettiin, että ei ole neidillä ylä- eikä alapurentaa vaan aivan priimat vauvahampaat.

Marikalla on myös mielenkiintoinen blogi, jossa hän kertoo opiskelustaan eläinlääkäriksi. Kannattaa tutustua! :)

Jalat oikeni

Koulusta palanneena taas takki tyhjä ja pää täysi. Tietoa siis. Ennätin jopa 10 minuuttia huokaista kotona ennen kuin ampaisin tallille Pomon kaveriksi laittamaan Selman ja vaavin ulkoilemaan kolmeksi tunniksi. Ilahduin suuresti kun banaani-etujalat olivat oienneet jo ihan suoriksi pikkuhevosen jaloiksi! Koulussa aiheena meillä olikin varsojen jalka-asentovirheiden korjaaminen ja varsojen kavioiden hoito muutenkin. Varsin ajankohtaisilla teemoilla siis mennään. Muita aiheita oli mm. hevosen kuljettaminen ja meillä oli myös ensimmäinen tentti joka käsitteli jalkojen anatomiaa. Näistä aiheista myöhemmin lisää. Nyt kuvakollaasi tämänpäiväisestä ulkoilusta.

Eläinlääkäri kävi eilen tarkistamassa Selman ja tsekkasi kohdun tilanteen rektaalitutkimuksella sekä ultralla. Kaikki on ok ja varsakin todettu terveeksi ja pirteäksi. Ja Selma on hyvin onnellinen äiti.