Jalaton hevonen ja hevoseton jalka

Opiskelua on taas takana kolmen päivän ajalta. Jakso oli hyvin antoisa, sillä meillä oli eläinlääkärien luentoja ihosairauksista, silmäsairauksista ja ontumasta sekä jalkavioista. Sen lisäksi treenattiin irtokengän lyömistä ja kavion valmistelua siihen hommaan (voisi sitä vuoluksikin hyvällä tahdolla kutsua). Eipä ole enää kuin yksi lähijakso jäljellä ja sitten on vuorossa viimeiset näytöt. Pari portfoliota pitäisi siis raapia kasaan aiheista Hevosen hoito ja valmentaminen sekä Hevosen terveydenhuolto, Voipi siis bloggaaminen olla välillä hieman hitaanlaista.

Kuluva viikko alkoi Selman laukkatreenillä jonka suoritin ratsain (kyllä, MINÄ itse) Mustin perässä. Oikeastaan siis oltiin Mustin hiittiseurana. Homma sujui hyvin niin Selman kuin itsenikin osalta ja olin iloisesti yllättynyt että en puhkunut keuhkojani pihalle vaan ainoa tuska oli maitohapoille vetävä oikea pohje. Paluumatkalla kun keventelin pitkät pätkät aloin kiinnittää huomiota Selman päähän ja kaulaan joka tuntui katoavan alas aina kun nousin ylös. Kun sitten istuin satulassa muutaman askeleen (jonka välilevyni juuri ja juuri sietää) totesin sen olevan epäpuhdas. Mira vahvisti asian ja päättelimme kipeäksi jalaksi vasemman etusen. Se porskutteli tapansa mukaan ihan tyytyväisenä joka hankaloittaa vahvasti amatööridiagnoosin tekemistä.

Tiedänpäs mihin juilii, mutta enpäs kerro. Hähhähhää.

Kotona ei löytynyt mistään mitään. Tietenkään. Jalka oli samantuntuinen joka kohdasta kuin viereinenkin eikä ylempää lihaksitakaan tuntunut käteen mitään lämpimiä kohtia. Lihasta kuitenkin epäilimme. Laukkatreeniä ei ole tehty nyt pitkään aikaan, mutta verryttelynä oli monta kilometriä hölkkää eikä itse laukkakaan ollut edes mitään kovaa kiitoa vaan ihan vain reipasta tasaista laukkaa. Mitään kompurointia ei tapahtunut, se ei lyönyt millään jalalla mihinkään jalkaan ja niin pois päin. Niin tyypillinen minimaalinen nyökkimisontuma että hermo menee. Noh, sovittiin että Mira kokeilee liikutella sitä seuraavana päivänä varovasti ja yrittää parhaansa mukaan paikallistaa mistä kiikastaa.

Tiistaina Selma sitten meni palauttavan lenkin Mustin kärrissä kiinni perähevosena ja se oli liikkunut aika normisti. Keskiviikkona Mira liikutti sen ratsain kentällä ja se oli ollut TODELLA hyvä. Letkeä, taipuisa, laukka pyöri kerrankin hienosti molempiin suuntiin... Mutta loppuraveissa taas pienesti ep. Puuh. Päätin antaa sille to-su vapaata ja katsellaan sitten uudestaan. Edelleenkään jaloissa ei missään nivelessä tai jänteessä tunnu mitään turvotusta tai lämpöä, eikä se arista ylempiä lihaksiakaan. Ja jottei tässä olisi liian vähän stressiä muuten niin stressitöntä yksinhuoltaja- ja opiskelijaelämää viettävälle hevosenomistajalle on Selma myös yskähdellyt. Tallissa on kaikki muutkin välillä yskähdellyt, sellaista kuivaa yskää. Veikkaan tallipölyä yhdistettynä vaihteleviin pakkasiin (viikon sisällä kun heittelee +1:stä -26, niin on keuhkoilla ihmettelemistä). Mutta seurattavaa on siis monenlaista.

Sellainenkin asia nousi tällä viikolla tapetille kuin Selman aamulämpö. Se oli nimittäin kahtena aamuna ollut 37,8 ja herätti huolta. Tosin ei minussa koska se on ihan normilämpö. Selmalla vaihtelee 37,4-37,7 ja tajusin senkin, että lämpimässä tallissa paksulla karvalla se on varmasti koholla enemmän kuin kesäkarvassa keväällä suht viileässä tallissa jossa olen aiemmin lämpöjä tsekkaillut. Haavakuumeen aikaan sillä taisi olla 38,6 ja silloin oli kesä. Täytyisi kirjata normilämmöt neljänä vuodenaikana niin pysyisi skaala luotettavana.

Noniin, se niistä kotihuolista. Seuraavassa osiossa on kuvia kengitysharjoituksista joita suoritimme teurasjaloilla. Jos siis et kestä katsoa irtonaista hevosen jalkaa, niin älä jatka lukemista. :)

Meidän ei todellakaan ole tarkoitus koulussa oppia kengittämään hevosta taitavasti, vaan lyömään itse irtokenkä takaisin kiinni niin että se kestää kengittäjän tuloon saakka ja hevonen pystyy sillä kengällä suoriutumaan töistään siihen asti. Kerran aiemmin kun meillä oli kengän naulaamista oppiaineena, kengitin elävää hevosta. Ja se on oikeasti aika pelottavaa hommaa kun olet vasta harjoittelemassa asiaa.. Niinpä olimme enemmän kuin tyytyväisiä saadessamme hienosti paikallaan pysyvät asiakkaat joille ei myöskään voi aiheuttaa käyttöä haittaavia vammoja lyömällä vaikkapa naulan jonnekin kavion sisuksiin...

Kotkausvaihetta räpeltämässä

Pitkäselkäiselle vammaiselle on tietysti myös kivaa kun saa nostaa jalan niin ylös kuin itselle on parasta. Todellisuushan onkin sitten ihan jotain muuta. Siitäkin on kokemusta liiankin kanssa, sillä olen kyllä irroittanut kenkiä omilta hevosiltani alusta saakka.

Kinttu

Opetusjalat saadaan teurastamoilta ja ne säilytetään kengityshallin pakastimessa. Ne kääritään jätesäkkiin ja teipataan paketiksi. Hajuhaittaa ei juurikaan ole. Mutta verta saattaa tarttua reippaaseen opiskelijaan kyllä. Omaa tai vainajan.

Ensimmäisenä päivänä saimme valmiiksi kengitetyn kavion josta piti kenkä irrottaa, antaa se opettajalle (Jukka Kemiläinen) taottavaksi ihan vinkuraan ja sitten piti kipeyttää itsensä takomalla kenkä takaisin kavioon sopivaksi. Minulla kesti siinä kauan. Kauan. Ja vieläkin on käsilihakset kipeänä, Kavioni oli nääs ratsunkengässä ja se ei niin vain oikenekaan helposti takaisin kuosiinsa, ainakaan näillä lihaksilla. Sain kuitenkin lähestulkoon kengän ennalleen. Opettaja auttoi vain loppusilauksessa kun en onnistunut saamaan kenkää täydellisesti kavennettua. Naulaus meni omasta mielestäni päin hanuria ja onnistuin myös hukkaamaan yhden naulan kaksi kertaa kavion sisään. Ja siinä oli sentään entiset naulanreiätkin tarjolla... Huooh. Mutta yllättäen kun esittelin valmiin lopputuloksen opettajalle, hän tuumasi että se on kelpo suoritus, pari naulaa olisi pitänyt kotkata vähän lyhemmäksi.

Seuraavan päivän agenda oli sitten tehdä se pohjatyö kaviolle mihin kenkä istuu nätisti. Nämä kaverit oli unohtunut ottaa sulamaan, joten käytimme tyttöjen kanssa ensimmäisen puoli tuntia föönaamiseen.

Haju oli hurmaava, lähinnä palaneen hiuksen katku. En tiedä millaisen päätöksen työkaverini oli saanut elämälleen, mutta sen tennari oli yltäpäältä veressä. Mieleni olisi kovasti tehnyt käydä pesemässä se vessassa lämpimällä vedellä, mutta...se ei ehkä olisi ollut kauhean reilua muille vessan käyttäjille. Niinpä olin sitten kädet veressä ja tyydyin pesemään vain ne kun homma oli ohitse.

Vuolu oli hyvin hankalaa koska nämä kaviot olivat kovia. Jäässä ja sitten kuivuivat pinnasta kun kuumailmapuhallin niitä lämmitti. Niinpä työn voima ja toteutus ei ihan vastannut todellisuutta, mutta pääasia että meille jäi mieleen ne oikeaoppiset periaatteet millä vuolu tapahtuu. Ja sain kuin sainkin tehtyä sen niin että opettaja antoi luvan lyödä kenkään. Tosin sitä emme enää ennättäneet tehdä. Mikä oli harmi, koska kerrankin olisi saanut kengittää kavion jota ei oltu vastikään naulattu jo viiteen kertaan samoihin reikiin. Koitimme jemmata kaviot pakkaseen niin että saamme ehkä ne itsellemme takaisin ensi jaksolla.

Joudun epäilemättä treenaamaan Selmalla tuota hommaa. Mikä on kamalaa. Mutta kengittäjämme vahtii minua kuin haukka, niin eeeehkäpä uskallan. Vähän pakko jos meinaa näytön saada läpi.

Semmoista tälläkertaa. Kunhan olen pienissä aivoissani prosessoinut luentojen annin, niin koitan suoltaa sen tännekin jossain meitä taviksia hyödyttävässä muodossa. Siihen saakka jatkan stressailua ja hampaiden yöllistä narskuttelua!