Miksi en ratsasta sitä itse?

Siinäpä vasta kysymys joka tuntuu askarruttavan yhtä jos toista tuttua, ystävää, sukulaista, ventovierasta ja naapurin kissaa. Miksi ostaa hevonen, maksaa sen kulut vuokratallissa ja laittaa toiset ratsastamaan sillä? Ehkä jopa vielä maksaa jollekin siitä ratsastuksesta?! (Ja voin kertoa, että olen valmis myös maksamaan siitä, että joku tietty ihminen osallistuu valmennukseen Selmalla ja tottakai olen maksanut kisakuluja ja jopa palkaa kisaamisesta jollekin muulle.)

Hei, minä ratsastan!!!

Niin, tämä on elämää suurempi mysteeri. Ainoa syy täytyy olla, että olen vähän vajaa päästäni. Tai sitten katselen maailmaa aivan eri kantilta... Minulla on tällä hetkellä montakin syytä miksi en itse ole ratsastanut kuin kolme kertaa puoli tuntia tänä kesänä:

1. Selma on tarkoitus kantakirjata R-suunnalle mahdollisimman pian

Haluan Selman (joka kääntyy vuoden vaihteessa jo 10-vuotiaaksi...) olevan suunnilleen heA ja re100 tasoinen ennen kuin lähdetään kokeilemaan. Itse olen heC-heB ja re70 (varmalla hyppääjällä, Selmalla ehkä re60), joten mitä minulla on sille annettavaa nyt ratsastuksellisesti? Ei yhtään mitään. Sen sijaan suunnittelen sen treenit, ruokinnan ja terveydenhuollon. Minä olen vastuussa siitä kuka sillä treenaa milloin ja mitä. Minun vastuulla on se, että pysytään tavoitteissa. Varovainen haave on, että jo ehkä ensi keväänä voitaisiin kokeilla Kiuruvedellä tarjota kirjoihin, mutta ei sinne mennä ennen kuin ollaan valmiita. Nykyisen estetreenari Sarin on tarkoitus hypätä kirjauksessa vaadittava rata. Haluan myös koulu- ja estekisoja alle ennen kirjaamista ja toivon että Mira osallistuu johonkin ja aluekisoihin käytän sitten maksullista kuskia. Minä voin itse ylläpitää selästä käsin herkkyyttä istunnalle ja treenata siirtymisiä yms tai käydä maastossa. Mutta miksi en tee sitä nyt? Koska:

2. Selma on imettävä tamma jota treenataan

Mielestäni 3 krt/viikko on aivan sopiva treeni tammalle jolla on alla 0-3,5 kk ikäinen varsa. Näistä päivistä yksi menee koulutreeniin jossa hevosta on tarkoitus viedä koulutuksellisesti eteenpäin (jota minä en voi tehdä puutteellisten taitojeni vuoksi), yksi estetreeni joka vaatii rohkean, taitavan ja kokeneen hyppääjän (en minä) ja yksi on voima-ajopäivä jonka voin hoitaa itse. Mutta sehän ei tietenkään ole ratsastusta, niin sitä ei lasketa. ;) Pian treeniä alkaa olla 4 krt/viikko ja pahitteeksi ei olisi tehdä noita koulutuksellisia koulutreenejä paria kertaa viikossa tai joinakin viikkoina treenata esteratsastajan kanssa ihan vaan maapuomeilla estehyppelöiden lisäksi.

3. Elämää saattaa olla kantakirjauksen jälkeenkin

Voi olla, että kantakirjauksen ja Selman huiman kisauran jälkeen jää vielä jokunen vuosi minullekin (hyvällä lykyllä 20 vuotta). Sitten voin koluta kaikki valmennukset läpi ja koittaa hilata itsenikin heA -tasolle. Se saattaa jopa käydä helpommin jos heppa olisi jo siellä.

4. Minun motiivini omistaa hevonen on erilainen

Hevosenomistajana olen suurien linjojen, pitkien aikavälien, elämänkaarien ja ikiaikaisen ystävyyden ihminen. Minusta on äärimmäisen hienoa, että ostamani takakorkea kaksivuotias jonka ihan itse opetin ajolle oman kokemukseni tuomalla tietotaidolla, sisäänratsastin, treenasin työkantakirjaan ja koulutin heB-tasolle, on nyt vaiheessa jossa sillä treenataan vastalaukkoja. Noin esimerkiksi. Ei se vähennä tippaakaan minun ylpeyttäni, onneani ja ihailuani, että joku muu sillä treenaa. Päin vastoin! Aina kun saan kuulla Selman ratsastajilta kuinka ihana ja suloinen ja yritteliäs ja herkkä ja vaikka mitä Selma onkaan, koen onnistuneeni erinomaisesti ostamaani varsaa valitessa. Luotin silmääni ja sydämeeni ja onnistuin! Minulla on hevonen, koska voin henkisesti hyvin kun minulla on hevonen. Ja nimenomaan se sisältää sen, että saan seurata sen kehitystä, opettaa ja oppia, olla ensimmäinen ja olla ehkä viimeinen, olla ystävä ja läheinen. En kuitenkaan halua pitää sellaista puutarhatonttu-hevosta jolla ei tehdä mitään, sillä mielestäni hevonen on liikkuva atleetti, jolla täytyy jo terveydellisistä syistä olla hyvä peruskunto, kehittyvä lihaksisto ja terve sydän. Tykkään treenata ja seurata kuinka sen kroppa kehittyy. Ja pohtia ruokintaa... Ja ihan kaikkea.

5. Kilpaileminen ei ole minun juttuni

Olen eläissäni kisannut kolmesti: kerran 4-vuotiaalla Selmalla kävin hyppäämässä 60 cm radan ja kahdesti menin sillä koulukisoissa raviohjelman. Jee. Koulukisoissa kiinnostavinta on tuomareiden kommentit ja ihan vaan mielenkiinnosta voisin käydä joskus kisaamassa heC ja heB luokkia. Saisin arviota omasta ratsastuksesta ulkopuoliselta ihmiseltä. Sitten joskus. Ei ole kyllä minkäälaista intoa tällä hetkellä kivuta itse sinne satulaan. Sitävastoin tykkään kyllä käyttää Selmaa kisoissa hoitajan ja omistajan roolissa ja jännittää sydän kurkussa kentän laidalla, koska:

6. Olen joukkueurheilija

Rakastan sitä, että Selman ympärille on viimevuosina muodostunut ihana TIIMI! Kuinka antoisaa on, kun on minua taitavampia ihmisiä, jotka tykkäävät Selmasta ja ovat innokkaita viemään sitä eteenpäin ja kisaamaan sillä! Sen sijaan että pukertaisin yksin yhden tai kahden valmentajan katseen alla, saan suoraa palautetta Selman satulasta siitä, miltä se nyt tuntuu ja näen itse maasta kuinka se liikkuu. Se on minusta äärimmäisen tyydyttävää. Jos olisin hirveän rikas, ostaisin hienoja hevosia ja tarjoaisin ne ilmaiseksi käyttöön lahjakkaille ratsastajille joilla ei olisi varaa ostaa itselleen kilpahevosta. :) Olen luonteeltani enemmän sponsori kuin kilpailija. Kasvattaja ja hoitaja enemmän kuin urheiluratsastaja. Ja minusta todellakin jaettu ilo on kaksinkertainen ilo!

7. Ratsastus ei ole ainoa treenimuoto

Jos nyt ajatellaan Selman normaalia treeniä, siis kun ei ole varsaa mailla halmeilla, niin se liikkuu kuutena päivänä viikossa. Satunnaisessa järjestyksessä se tarkoitttaa:
- kouluratsastuspäivä
- esteratsastuspäivä
- voimatreeni (esim. lanaaminen)
- 15 km hölkkälenkki kärreillä (saa liikkua vapaasti ilman ratsastajaa)
- maasto
- valmennus (koulu/este) tai laukkatreeni raviradalla

Rakastan ajaa hevosia olipa kyseessä työajo tai kärrilenkki. Joten hoidan ne hommat itse. Maastoilun hoidan myös, jollen ole estynyt tai joku armaista ystävistäni hinkuaa lähteä. Valmennukseen voin mennä, mutta tottakai Selmalla kisaavat ovat ykkössijalla kun mietitään kuka osallistuu. Ja tottakai maksan näistä puolet tai kokonaan, tilanteen mukaan. Laukkatreeniä en uskalla tehdä, joten sekin jää muille. Jos este- tai koulutreeni jää väliin näiden ratsastajien estymisen vuoksi, toki ratsastan sitten itse, mutta:

8. Olen maailman huonoin ratsastamaan itsenäisesti

Minulle pitäisi olla aina jonkun pitämässä tuntia, että jaksaisin keskittyä tunnin ajan ja tekisin kaiken oikein. Olen todella epävarma yksin, enkä osaa aina sanoa teenkö oikein, tai mitä jätän tekemättä. Jos hevonen on kuudella mutkalla, en osaa korjata sitä ja niin edelleen. Aina ei kuitenkaan ole mahdollista saada tunninpitäjää. Joko ei aikataulut osu tai sitten olen syytänyt kaikki harrastukseen varatut rahat muiden Selmaa ratsastavien valmennuksiin. Eikä harmita yhtään! Se on kuin rahaa pankkiin pistäisi. Tottakai tykkään myös ratsastaa ja on upeaa kun tajuan jotain ja kehityn. Mutta se ei ole millään tavoin ykkösenä minulle hevosenomistajuudessa.

9. Haaveilen aivan muusta kuin omasta kisamenestyksestä

Haaveilen siitä, että Selma olisi hienon ratsusuokki-tammalinjan kantaemä. Tai että se olisi jonkun tulevaisuuden periyttäjäoriin emä. Haaveilen että se saisi elää pitkän elämän ja tehdä monta hienoa varsaa. Olen haaveillut näistä asioista vuodesta 2007, kun hain Selman kotiin Joutsenosta. Saan kummallista mielihyvää kun näen Selman nimen jo sen varsojen sukutaulussa. Saati sitten joskus jos se saisi olla mummo tai isomummo ja voisin ihailla aloittamaani sukuhaaraa jonkun hienon suokin sukutaulussa. Ratsastamiseni ei liity näihin suurimpiin haaveisiini mitenkään!

10. Saan enemmän kiksejä katsoessani kuin ratsastaessani

Jos vaihtoehtona on itsenäisesti ratsastaa Selmalla jonka saan menemään pää ylhäällä kipittäen, lapaa ulos puskien ja vain satunnaisilla volteilla pyöristyen TAI että saan ihailla Selman hienoja liikkeeitä, kauneutta, voimaa, nöyryyttä ja eleganssia (sen mitä nyt suokilla voi olla) jonkun taitavan ratsastajan alla... Hmmmm... Vaikea valita kumpi on kivempaa. ;) Joku saattaa nyt miettiä, että miksen sitten lähetä Selmaa jollekin ratsuttajalle toiselle puolelle Suomea. Koska se on ystäväni, rakkaani, jokapäiväisen elämäni pelastaja ja valostuttaja. Haluan nähdä sen päivittäin, monta tuntia kerrallaan. Katsoa kun se laiduntaa, kuulla kun se hörisee minulle... Se on vähän niin kuin se pointti omassa hevosessa. ;)

Mutta älkää huoliko, rakkaat kanssaeläjät! Kyllä minä ratsastan Selmalla. Tänäänkin ratsastin, ihan yksin. Ehkä 20 minuuttia. Ja Hulda oli tallissa koko sen ajan lämppäreiden seurassa. Hyvä me!

Saatan tykätä tästä tammasta enemmän kuin ratsastamisesta. Haittaakse?

Savotta-ajoa

Törmäsin sattumoisin ihanaan videoon vuodelta 2010 joka on kuvattu meidän työhevoskurssilta kun pakkasta oli -30 astetta ja rapiat! :D Ensimmäisessä pätkässä ollaan Selman kyydissä ja sitten Kaurahatun aka Haksun. Haksua myös edestä lopussa. Minä olen joka otossa se karvahattupäinen jolla on tummansiniset Fortumin haalarit päällä. ;)

Ei liittynyt tämä julkaisu nyt mihinkään, mutta siinä se nyt on tallessa täällä. :)

Iltatunnelmia laitumelta

Käytiin tyttärien kanssa tekemässä iltatalli ja piti sitten räpsiä muutama kuva Selmasta ja Huldasta tietysti. ;)

Apua, äiskälle tuli joku kohtaus!

Sitten komennetaan vähän Nakkia..

Ja vielä pahalla silmällä mulkaisu perään.

Selma on selkeästi lauman pomo, ja hyvä niin. Ei tule turhia tappeluita kun on selvät sävelet. Onnellisina jäi koko lauma viettämään kesän ensimmäistä yötä ulkona.

Avo runko/tiivis runko -Laiha vai sopiva?

Taas liekö miljoonatta kertaa saan kuulla siitä, että Selma on liian laiha. Taitaa olla ikuisuusaihe, mutta laitanpa tähän nyt ihan kuvan kera havainnollistamaan mitä tarkoittaa avorunkoinen hevonen, joka Selmakin siis on. Rungon avous tai tiiviys katsellaan ja tunnustellaan sivusta. Tiivisrunkoisella hevosella viimeisen kylkiluun ja lonkkakyhmyn väliin ei jää tilaa juurikaan. Kuten Kaurahatulla tässä:

Tällainen hevonen yleensä lihoo hyvin helposti. Ovat siis juuri näitä joille ei tarvitse kuin vilauttaa heinää, niin tuli 50 kg painoa lisää. Tehokas rehunkäyttäjä siis hienosti sanottuna. Näillä on usein myös lyhyt selkä, ei toki välttämättä. Mutta kuten Kaurahatulla yllä, satulan takaa alkoi häntä. Noin suurin piirtein. (Lisää jos tämän hevosen rakennetta haluaa puntaroida, niin sillä on kantava lanne, äärimmäisen suorat kintereet ja vennot vuohiset.)

Selma puolestaan on malliesimerkki huonosta rehunkäyttäjästä ja avosta rungosta:

Klikkaa suuremmaksi!

Jos mielikuvitustaan käyttäen poistaa Selman rungosta tuon punaisten viivojen välin ja liittää etu- ja takaosan siitä kohti yhteen, niin voi jokainen todeta, ettei se tosiaan ole laiha. Pitkän ja avon rungon takia vatsalinja nousee loppua kohti jyrkästi ylös. Tällainen hevonen yleensä ei liho helposti vaan pysyy sutjakkana vaikka söisi kuinka. "Läpipasko", "sporttinen", "silakka", "muikku"...kutsumanimiä näille löytyy. Omaksi henkselien paukutteluksi sanon tähän väliin, että olen saanut sekä Haksun (Kaurahattu) että Selman pysymään normaalissa lihavuuskunnossa. Toki Haksu jojotteli aikanaan enemmän painonsa kanssa sen 13 vuoden aikana joka kavioliittomme kesti, Selma on pysynyt omassa kuosissaan jo 7 vuotta.

Hevosten lihavuuskunto arvioidaan aina näppituntumalla kokeilemalla kylkiluiden päältä, sään päältä, lautasilta ja harjamarrosta. Valokuvista näkee toki jos luut törröttää pinnassa tai jos hevonen on oikeasti läski, mutta esimerkiksi normaalin ja lihavahkon ero voi olla vaativaa tarkastella pelkästään kuvasta. Varsinkin jos hevonen on tiivisrunkoinen.

On tietenkin hyvä asia, että ihmiset ovat huolissaan toistensa hevosenhoitotaidoista, mutta se ei aja asiaa että kilpaa huudellaan milloin jonkun hevonen on lihava ja milloin laiha. Minua henkilökohtaisesti tympäisee että tuttavat, joilla olisi mahdollisuus tulla kopasemaan niitä kylkiluita ihan omin käsin, huutelevat netissä niin kovin huolissaan tammani kunnosta. Ja kun kokemusta ei välttämättä hevosten pidosta ole puoliakaan siitä mitä minulla on (ja joo, ei minullakaan ikäni puolesta voi kovin paljoa enempää olla kun 16 vuotiaana ensimmäisen oman hevoseni sain). Lähinnä siis vaan ihmetyttää motiivit. Selman on kuitenkin nähnyt jo viimeisen kolmen kuukauden aikana eläinlääkäri, kolme eri kengittäjää, hierojia jne. Plus päälle kaikki muut hevosalan ammattilaiset joita tallillamme pyörii, eikä kukaan ole sanonut siitä mitään muuta, kuin että on erinomaisessa kunnossa tamma. Ja niin se on minunkin mielestäni. Minä en siis sitä edes ladon takana rääkkää. ;)

Selma on silmäteräni ja tarkkailen sen hyvinvointia, lihavuuskuntoa, jalkojen nestettä ja jouhien katkeilua jokaikinen päivä. Ehkä jopa liiallisuuksiin asti. Ei tuollaiset kommentit tietenkään arkeeni vaikuta mitenkään, mutta joskus vaan tuntuu että minkä hiton takia tätä alaa harrastaa edelleen melkein 30 vuoden jälkeen, miksi haluaa hoitaa itse hevoset omassa pihassaan, miksi ihmeessä vielä opiskelee alaa vuosi vuoden jälkeen jos minä kerran olen edelleen niin typerä ja vastuuton pölvästi, jona jotkut tuttavat minua pitävät? :D Ikinä tässä lajissa ei valmiiksi tule ja hevonen on niin kiehtova otus että siitä oppii päivittäin jotain uutta. Olen äärimmäisen tiedonhaluinen ihminen ja opiskelen kiinnostukseni kohteesta (hevosesta) kaiken mahdollisen. Koska janoan sitä tietoa. En väitä olevani ihminen jota ei tarvitse koskaan neuvoa ja olen kyllä aina ensimmäisenä esittämässä tyhmiä kysymyksiä kun saan ammatti-ihmisen paikalle. Ei ole kyse siitä ettenkö kestä jos minua neuvotaan. Mutta neuvojilla pitäisi olla aiheesta parempi tieto kuin minulla. ;)

Noh, se siitä. Anteeksi purkautuminen, mutta jospa noista kuvista olisi jotain iloa, jos tästä vuodatuksesta ei niin olekaan.

Värien ihmeellinen maailma

Minua on kiehtonut Selman väritys siitä asti kun ensikerran näin sen myynti-ilmoituksen jossa se mainittiin. Kulorautias. En ollut koskaan tavannut sen väristä hevosta. Eikä niitä syntynytkään vuoden 2005 vuosikertaan kuin 3 kpl (suomenhevosia siis), joista Selma on yksi. Värien periytyminen ei ole aivan yksinkertaista kun ottaa huomioon kaikki eri muunnokset ja muunnosten muunnokset. Huvikseni kasasin yhteen Selman sukutaulun jossa näkyy vain värit ja säkäkorkeudet. Tässä se on:

Tästä cocktailista syntyi siis 159 (tai ehkä jo 160) cm kulorautias hamppujouhinen yksilö. Säkäkorkeus periytyy kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä, mikä on huomattavissa tässäkin sukutaulussa. Värit taas eivät mene aivan niin loogisesti. Täytyy tosin muistaa, että hevosia on kautta aikain tunnistettu värin puolesta myös pieleen. Tunnistaminen ei ole helppoa koska pollet tykkää vaihtaa väriään vuodenaikojen lisäksi ihan vain vuosittain huvikseen. Siinä mielessä isot hatunnostot tunnistajalle joka tunnisti, että tästä...

...tulee isona tämä:

Mielenkiintoista luettavaa muille väreistä kiinnostuneille löytyy ainakin seuraavista luotettavista lähteistä:
Hippoksen opas väreistä pdf:nä
Suomenhevosten värien jakauma vuosina 1990-2012 Eero Perttusen tekemänä (linkki siis löytyy tuolta sivulta)

Jännitystä ja laatuaikaa

No nyt alkaa olla jo TODELLA lähellä h-hetki! Vaikka olenhan tuota jo kuulemma hokenut viimeisen kuukauden ajan. ;) Katsokaa itse, ylempi kuva on otettu eilen ja alempi tänään:

Ylempi kuva otettu 6.5. ja alempi 7.5.2014

Alkaa nisätkin jo täyttyä ja kääntyä osoittamaan alaspäin. Tissit ovat ihan pinkeät eikä Selma halua että niihin kauheasti kosketaan. Mahaa saa nyt puolestaan silitellä paremmin. Luulen sen johtuvan siitä, että varsa on kääntynyt mahassa kyljelleen eikä potki enää niin kovasti kylkiluita. Ei ole oikein tilaakaan saada potkuun voimaa.

Vietettiin taas mamman kanssa laatuaikaa. Raappasin siitä irtokarvaa ja koska aurinko paistoi ja Selmalla oli jäänyt pieni nökö heinää syömättä, kävin lämpimään heinäkasaan istumaan auringosta nauttien. Tamma tuli heti lähelleni ja silittelin sitä. Kävin pötkölleni maahan ja maha näytti siitä kulmasta varsin hauskalta!

Selma huolestui suuresti voinnistani kun makasin pitkin pituuttani. Se ressu ei ole koskaan tainnut nähdä ihmistä vaakatasossa, sillä alkoi tolkuton huolestunut hörinä, tuuppiminen ja lopulta kun etukavio nousi kuopimaan maata vierestäni päätin luovuttaa ja nousta istumaan ennen kuin olen mustelmilla. Rauhottelin tammaa ja se nuuski minua huolellisesti kuin varmistellen että olen kunnossa. Yritin uudelleen makuulleen, mutta sama hörinä ja tuuppiminen alkoi joten annoin olla. Ei taida mamma kaivata lisästressiä meikäläisen voinnista enää! Sitten kun pääsin taas istualleen se nypläsi minua ja halusi silittelyä naamaan. Pitihän siitä pari selfietäkin tietty ottaa kun tuppasi melkein syliin.

 

Selma on nyt ensimmäistä kertaa tarhannut yksinään ja siksi vasta nyt ollaan harrastettu tätä "lääppimistä", jota esimerkiksi edesmennyt ruunani Kaurahattu ei voinut sietää ollenkaan. Ja koska ne olivat ennen muinoin samassa laumassa, en tuppautunut tarhaan koskaan muulloin kuin siivoamaan tai hakemaan jonkun lenkille. Nyt Selma selvästi kaipaa nyhväys- ja kupsutuskaveria sekä muuten vaan läheisyyttä ja seuraa. Tänään tajusin että nämä ovat viimeisiä päiviä kun voidaan näin nautiskella toistemme seurasta. Pian on pieni varsuli kuvioissa ja meidän kauniit ja ihanat yhteiset hetket jäävät muistoiksi vain.

Ei vieläkään poksahdusta..

Lyhyesti pääsiäisen kuulumiset. Selmalla on käyty kerran ratsastamassa käyntilenkki kaverin kanssa ja nyt tamma ilmoitti ettei enää. Se jumitti neljästi 5 m matkalla tarhasta portille kun hain sen kenkien irrotusta varten. Ei kyllä ollutkaan ajatusta enää liikutella, alkaa näyttää niin pinkeältä maha.

Etusista tosiaan irrottelin kengät kun kengittäjästä ei kuulu mitään ja alkaa paniikki tulla että hokkien kanssa varsoo, talloo varsan jalat tai kaviot ja ja ja... Mutta takasissa on kengät edelleen. Ei nimittäin löytynyt kunnollisia irrotuspihtejä joten kunto ei riittänyt pidemmälle. Aika monta lepotaukoa pidettiin per kenkä ja Selmakin huokaili myötätuntoisesti kun puuskutin ja tuijotin kavioita selkääni hieroen ja naama punaisena...

Huomasin myös että se oli hinkannut hieman hännäntyveään. Polttiaisia eiole mailla halmeilla, mutta heinä on muuttunut puna-apilapitoiseksi säilörehuksi (mikä on imetyksen aikaan todella hyvä). Teoriani valkuaisherkkyyden vuoksi kutiamiselle näyttää tällä hetkellä siis hyvinkin todennäköiselle. Mutta seurataan miten tilanne muuttuu kun imetys alkaa.

Tisseissä ei edelleenkään muutosta. Mutta kiukkuinen on mamma, mikä ei ole ollenkaan tyypillistä. Mahan silittelykin johtaa takajalan viuhautteluun ja kaikin puolin on nenä nyrpällään milloin mistäkin syystä.

Selma juo ihan todella paljon, vaihdoin sille tänään isomman saavinkin tarhaan. Ruokaa puolestaan menee vähemmän kun vatsassa alkaa olla täyttä. Pian taidan antaa matolääkkeen ja kohta on oljetkin laitettava karsinaan. Voi kun olisi se kristallipallo ja tietäisi millon tapahtuu...

Selmuska 17.3. 2014.

Työniloa ja ensimmäinen halaus

Ensimmäinen saikunjälkeinen työviikko takana ja sen kyllä huomaa, että kroppa on lähinnä maannut viimeiset 6 viikkoa... Mutta kivaa on ollut! Tänään olin huonojen yöunien jälkeen todella väsynyt ja jostain tuntemattomasta syystä myös ketutti koko päivän. Hevoset kyllä piristivät hieman.

Duunissa. ;)

Eniten kuitenkin piristi kun harjoittelin ajelemaan tallin pienkuormaajalla (vai mikä härveli onkaan)! Vesihuolto tapahtuu sulan maan aikaan sillä: vettä täytetään vesikuutioon joka sitten etukuormaajalla tuodaan jokaisen tarhan aidan yli saaville ja avataan kuutiossa oleva hana. Kätevää ja hauskaa! Ja minusta myös jännittävää.

Mielialan nosti lopullisesti kuitenkin Selma. Menin sen tarhaan siivoamaan saikun aikana kertynyttä sontaa. Selmalla on vähän outo tapa ottaa ihminen vastaan. Se usein on portilla ja nähdessään ihmisen se hörisee, kääntyy poispäin ja lompsii tarhan perälle. Näin siis AINA. Täytyy olla leipää mukana jos sen haluaa kiinni. Leipiä rahisuttelemalla sen saa taas hörisemään ja kun sille kääntää selän, se lopulta tulee. Tällainen pieni tanssi sen kanssa täytyy yleensä tanssia. Nytkin se luuli, että tulen hakemaan ja toimi samoin: hörisi portilla ja meni sitten kauemmas teeskentelemään näkymätöntä. No, se passasi hyvin niin sain rauhassa tehdä hommaani.

Hetken päästä Selma kuitenkin totesi etten ole hakemassa sitä pois ja liittyi seuraani. Rapsuttelin sen kyljistä irtoavaa karvaa ja se hörisi minulle aivan hiljaa, peruutti niin että sai minut kaulansa kohdalle, kietoin sitten kaulansa ympärilleni ja painautui hellästi minua vasten. Kun auringon lämmittämä hopeatukka painui kasvojani vasten tuoksuen puhtaasti hevoselta, sydämeni suli. Elämäni ensimmäinen hali hevoselta! Pitkään siinä nyhväsimme ja Selma halusi pitää minut pääpuolellaan, piti nyppiä irtokarvaa otsasta, silittää poskea (silmä alkoi luppasta siinä kohtaa) ja rapsuttaa harjan alta. Voi suloisuutta. Sellainen universaali hellyyden ja tykkäämisen aura leijaili siinä hetkessä ja sen jälkeen ei ole ketuttanut tippaakaan! En voi kyllä muuta sanoa, kuin että rakastan tuota tammaa enemmän kuin mitään hevosta koskaan.

Videoita ja muisteloita viime vuodelta

Selma tuli mammalomaltaan hoteisiini lokuussa 2012 ja aloitin kuntouttamaan sitä takaisin normaalitreeniin. Suunnitelmat olivat korkealla kisata niin paljon kuin mahdollista keväästä syksyyn sekä koulussa että esteillä, mutta nivusiin laitumella tullut pistohaava kesäkuun puolessa välissä muutti suunnitelmat parin kuukauden sairaslomaan. Videoita ei ole kuin yksistä seurakisoista, heC luokasta, jolloin olin itse töissä ja halusin nähdä radan. Nyt tietysti harmittaa, etten kuvannut kaikkia kisoja videolle...

Selma on kilpaillut sattumalta vain Sari-nimisten naisten ratsuna, kolmen eri Sarin. Huhtikuussa Selma starttasi heC:1 2000 -luokan Sari Mannermaa-Huotarin kanssa. Selmalla oli ensimmäinen kiima päällä, jolloin se on todella, TODELLA jäykkä. Kuin olisi rautakangen nielaissut. Tämä käy hyvin ilmi videolla, kun katsoo taipumista kulmissa ja ympyröillä. Selma oli myös hyvin jännittynyt kuten aina kisoissa ja otti vielä lisäkipinää radantakaisessa tarhassa riekkuvasta hevosesta. Pään vippailua sillä oli aika pitkään, koska vastusteli tuntumaa tai epätasaista kättä tai jos tehtävä kävi voimille. Vieläkin harrastaa vippaamista satunnaisesti jos käsi ei ole hiljaa. Rikkoja radalla tuli paljon ja ne tietenkin pudottivat pisteet alas. Tässäpä tämä:

Tyytyväinen olin tuohonkin suoritukseen, koska vaikka tammaa jännitti aivan hirveästi ja sillä oli kiima pahimmillaan, se koitti silti parhaansa. :)

Verrokiksi sitten viimeisistä kisoista muutama kuva. Ne olivat siis Selman ensimmäiset aluekisat ja kaikki katastrofin ainekset olivat ilmassa. Ratsastajana oli tällä kertaa Sari Harjunen emmekä onnistuneet Sarin kanssa järjestämään yhteistä aikaa, jotta hän olisi päässyt käymään Selman satulassa ennen kisoja. Parin kuukauden sairasloman lopusta oli kulunut Selmalla vasta kolme viikkoa, joten tamma oli vasta kuntoutumassa ja kaiken lisäksi siemennetty tiineeksi toukokuussa. Sari siis nousi ensimmäistä kertaa eläessään Selman selkään vasta verryttelyssä! Tavoitteet jotka ratsukolle asetin, oli että pysyvät aitojen sisällä ja jos hyväksytty tulos tulee, niin se on jo juhlan paikka. Kuinkas sitten kävikään: (heB Nuorten hevosten kenttäratsastusohjelma 2009) pisteet 274, 57,083% ja sijoitus 9./18!! Kyllä ihan onnen itku pääsi minulta. Raviosuudet menivät aivan loistavasti, mutta laukassa Selman toipilaisuus tuli esiin ja se pudotti oikean laukan alas kesken (pistohaava oli siis oikeassa nivusessa ja oikea laukka on muutenkin ollut Selmalla heikompi).

Aluekoulukisat Nurmeksessa 18.8.2013. Sari Harjunen & Selma. Kuva: Hanne Vainionpää

Kuva: Hanne Vainionpää

Kuva: Hanne Vainionpää

Laukassa ei jaksanut Selma enää kantaa itseään. Ehkäpä tänä vuonna on tilanne sitten jo toinen. :) Kuva: Hanne Vainionpää

Este- ja kavalettitreeniin päästiin sitten taas syksymmällä, mutta silloin täytyi jo laskea korkeuksia, kun massu pyöristyi. Seuraavaksi video Selman kavalettitreenistä elokuussa. Ratsastajana Sari Mannermaa-Huotari. Selman tyypillinen puomien pällistely käy tästä hyvin ilmi. Se tulee aika yllättäin! Usein tamma imee esteillekin todella hyvin ja sitten juuri noin yhtäkkiä hämmästyy estettä. Videolla kun tarkkaan katsoo, niin huomaa myös että se vieläkin ottaa lyhyempää askelta sillä oikealla takajalalla.

Valitan videoiden heiluvaa ja huonoa laatua, mutta jospa noista näkee vähän Selman tapaa liikkua. Tällä hetkellä oikea takajalka ei enää niin radikaalisti ota lyhempää askelta, mutta sitä täytyy seurata keväällä treenin alkaessa. Yhtään ei täällä treenikuume vaivaa... ;)

Rakkaudesta Selinaan

Jostain syystä olen pitkään miettinyt blogin perustamista. Pidän kirjoittamisesta ja pohdiskelusta, minulla on erityinen hevonen ja blogi olisi hyvä paikka pitää itselle päiväkirjaa tapahtumista ja kehityksestä. Ehkäpä joku ulkopuolinen voisi saada kirjoituksistani viihdykettä, uusia ajatuksia, vertaistukea... Noh, kokeillaan miten aika antaa periksi.

Tämän blogin tähti on v. 2005 syntynyt suomenhevostamma E.V. Selina eli Selma. Tamma tuli minulle vuonna 2007 lokakuussa ja opetin sen ajolle ja sisäänratsastin. Selma on vetänyt perässään koppakärrejä, erilaisia työkärrejä, kirkkorekeä, erilaisia metsätyörekiä, pellonmuokkauslaitteita yksin ja parissa jne. Se on myös ollut minun terapiaratsuni maastolenkeillä ja nyt ollaan paneuduttu enemmän ratsupuoleen viimeisen vuoden aikana. Selma on ennättänyt startata koulua kaudella 2013 seuratasolla (heC+heB) pari kertaa, kerran aluetasolla (heB) ja esteitä kaksi luokkaa seuratasolla (re60 + 70). Tamma on kantakirjattu työpuolelle 5-vuotiaana ja se on tehnyt yhden tilausvarsan Jaapelista vuonna 2012 (ori Seliseli Kuupeli) ja nyt odotellaan toista tilausvarsaa syntyväksi huhtikuun lopulla Herkko Hurmauksesta. Tavoitteena on saada Selma kantakirjattua R-puolelle lähivuosina ja koitamme saada kisatuloksia alle ennen sitä.

Minä olen harrastanut hevosia 6-vuotiaasta saakka (nyt olen kolmikymppinen...) ja satuloita kuluttanut siitä asti, mutta en ole lainkaan kilpailuhenkinen joten ratsastukseni taso on ollut kautta aikain heB vahvalla perstuntumalla (eli pysyn yleensä kyydissä tilanteessa kuin tilanteessa ja tunnen hevosen liikkeen muutokset satulaan). Nyt vasta viimeiset kaksi vuotta olen pitänyt hevosiani kentällisellä tallilla ja alkanut kehittää tietoisesti omaa ratsastustaitoani myös valmentautuen. Edelleen kisoihin hommaan lainakuskit ja itse jännitän kentän laidalla...

Ensimmäinen oma hevoseni oli ruuna Kaurahattu, joka oli minulla 13 vuotta, kunnes saattelin sen viimeiselle matkalleen. "Haksu" oli huono rakenteeltaan, köyrylanteinen, takajalkojen kintereet aivan suorat ja vuohiset vennot, sen liikkeet olivat hyvin matalat ja se oli rakenteellisesti todella etupainoinen. Se kuitenkin eli 16-vuotiaaksi yllättävän hyväkuntoisena, toki kevyellä käytöllä.

Huru-Villen ostin Haksun kaveriksi 5-vuotiaana ja sisäänratsastin sen. Siitä tuli kelpo maasto- ja ajohevonen, mutta se meni minulla vähän hukkaan, ollen hieno liikkeiltään ja ratsunmallinen. Arka ja säikky se oli kyllä ja nopea kiihtymään. Möin sen neljän yhteisen vuoden jälkeen voidakseni ostaa tamman. Ja silloin ostin Selman.

Ahon Humu oli viimeinen ostokseni, se tuli minulle v. 2009 syksyllä 1-vuotiaana oripoikana. Se täytyi ruunata pian, koska Humun emänisä oli Hilto joka on Selman isä. Humun opetin myös ajolle ja sisäänratsastin. Sekin ennätti vetää pieniä rankakuormia metsästä. Möin sen 4-vuotiaana ratsuksi ja nyt minulla on vain Selma.

Selman treenaamisessa hyödynnän paljon ajamista kärreillä tai reellä, se hyppää kerran viikossa ja maastoilee myös. Selmalla on kaksi vuokraajaa ja välillä sitä läpiratsastaa ammattilaiset kotitallilla. Nyt tiineenä tietenkin hypyt on jätetty pois ja liikuntaa en järjestä niin orjallisesti 6 krt/vko kuin normaalisti. Mutta ei jätetä ihan mammalomallekaan niin kauan kuin Selma itse haluaa liikkua.

Selma on luonteeltaan äärimmäisen kiltti. Hoitaessa se on "pystyyn kuollut" ja sen saa valjastaa ulkona reen tai kärrin eteen aivan irti. Se ei myöskään satulaan noustessa koskaan häviä alta. Kun sitten liikkeelle lähdetään, se on hyvin reipas. Käynti on matkaavoittavaa ja Selmalla tuntuu olevan aina kiire. Vielä ei ole 7 vuoden aikana selvinnyt, että minne! Ravi on tahdikasta ja melko rauhallista, laukka hyvin kevyttä ja keijukaismaista. Selma rakastaa hyppäämistä, mutta on hyvin epäluuloinen kaikkia erikoisemman näköisiä esteitä kohtaan. Sillä on toistaiseksi todella vähän rutiinia esteisiin. Muutoinkin se on ympäristöään tarkkaileva ja aina se näkee jotain mörköjä kentänlaidalla tai maastossa. Kuitenkaan se ei häviä paikalta vaan urheana jatkaa tehtävää, tekee ehkä mutkan mörön kohdalla tai mutkauttaa nenänsä ulospäin vaikka on muuten asettunut sisäänpäin. Mikä onkin äärimmäisen kummallinen taito! Selman lempinimi on näistä piirteistä johtuen Hönö. Koska sellainen se on: hyväntahtoinen höpsö. Se rakastaa ihmislapsia aivan suunnattomasti ja muutenkin viihtyy ihmisen seurassa. Vaikka ujona tammana se ei ole tulossa portille tai karsinan ovelle koskaan vastaan. Ja varsinkin uuden ihmisen tullessa, se saattaa jopa kääntää päänsä pois kun riimua koittaa pukea.

Noh, ehkäpä tässä oli riittävästi pohjustukseksi. En vielä osaa käyttää tätä blogisysteemiä millään tavalla, mutta ehkäpä ajan kanssa opin senkin! Ja koitan parantaa kuvien tasoa jatkossa. En omista muuta kameraa tällä hetkellä, kuin kännykän.

Itsenäisyyspäivän rekiretki 2013

Selman vauvamahasta otettu kuva joulukuun lopulla 2013

Seliseli Kuupeli eli Seppo ja minä tammikuussa 2014