Luokki ja satula: Rakkaudesta Selinaan

Jostain syystä olen pitkään miettinyt blogin perustamista. Pidän kirjoittamisesta ja pohdiskelusta, minulla on erityinen hevonen ja blogi olisi hyvä paikka pitää itselle päiväkirjaa tapahtumista ja kehityksestä. Ehkäpä joku ulkopuolinen voisi saada kirjoituksistani viihdykettä, uusia ajatuksia, vertaistukea... Noh, kokeillaan miten aika antaa periksi.

Tämän blogin tähti on v. 2005 syntynyt suomenhevostamma E.V. Selina eli Selma. Tamma tuli minulle vuonna 2007 lokakuussa ja opetin sen ajolle ja sisäänratsastin. Selma on vetänyt perässään koppakärrejä, erilaisia työkärrejä, kirkkorekeä, erilaisia metsätyörekiä, pellonmuokkauslaitteita yksin ja parissa jne. Se on myös ollut minun terapiaratsuni maastolenkeillä ja nyt ollaan paneuduttu enemmän ratsupuoleen viimeisen vuoden aikana. Selma on ennättänyt startata koulua kaudella 2013 seuratasolla (heC+heB) pari kertaa, kerran aluetasolla (heB) ja esteitä kaksi luokkaa seuratasolla (re60 + 70). Tamma on kantakirjattu työpuolelle 5-vuotiaana ja se on tehnyt yhden tilausvarsan Jaapelista vuonna 2012 (ori Seliseli Kuupeli) ja nyt odotellaan toista tilausvarsaa syntyväksi huhtikuun lopulla Herkko Hurmauksesta. Tavoitteena on saada Selma kantakirjattua R-puolelle lähivuosina ja koitamme saada kisatuloksia alle ennen sitä.

Minä olen harrastanut hevosia 6-vuotiaasta saakka (nyt olen kolmikymppinen...) ja satuloita kuluttanut siitä asti, mutta en ole lainkaan kilpailuhenkinen joten ratsastukseni taso on ollut kautta aikain heB vahvalla perstuntumalla (eli pysyn yleensä kyydissä tilanteessa kuin tilanteessa ja tunnen hevosen liikkeen muutokset satulaan). Nyt vasta viimeiset kaksi vuotta olen pitänyt hevosiani kentällisellä tallilla ja alkanut kehittää tietoisesti omaa ratsastustaitoani myös valmentautuen. Edelleen kisoihin hommaan lainakuskit ja itse jännitän kentän laidalla...

Ensimmäinen oma hevoseni oli ruuna Kaurahattu, joka oli minulla 13 vuotta, kunnes saattelin sen viimeiselle matkalleen. "Haksu" oli huono rakenteeltaan, köyrylanteinen, takajalkojen kintereet aivan suorat ja vuohiset vennot, sen liikkeet olivat hyvin matalat ja se oli rakenteellisesti todella etupainoinen. Se kuitenkin eli 16-vuotiaaksi yllättävän hyväkuntoisena, toki kevyellä käytöllä.

Huru-Villen ostin Haksun kaveriksi 5-vuotiaana ja sisäänratsastin sen. Siitä tuli kelpo maasto- ja ajohevonen, mutta se meni minulla vähän hukkaan, ollen hieno liikkeiltään ja ratsunmallinen. Arka ja säikky se oli kyllä ja nopea kiihtymään. Möin sen neljän yhteisen vuoden jälkeen voidakseni ostaa tamman. Ja silloin ostin Selman.

Ahon Humu oli viimeinen ostokseni, se tuli minulle v. 2009 syksyllä 1-vuotiaana oripoikana. Se täytyi ruunata pian, koska Humun emänisä oli Hilto joka on Selman isä. Humun opetin myös ajolle ja sisäänratsastin. Sekin ennätti vetää pieniä rankakuormia metsästä. Möin sen 4-vuotiaana ratsuksi ja nyt minulla on vain Selma.

Selman treenaamisessa hyödynnän paljon ajamista kärreillä tai reellä, se hyppää kerran viikossa ja maastoilee myös. Selmalla on kaksi vuokraajaa ja välillä sitä läpiratsastaa ammattilaiset kotitallilla. Nyt tiineenä tietenkin hypyt on jätetty pois ja liikuntaa en järjestä niin orjallisesti 6 krt/vko kuin normaalisti. Mutta ei jätetä ihan mammalomallekaan niin kauan kuin Selma itse haluaa liikkua.

Selma on luonteeltaan äärimmäisen kiltti. Hoitaessa se on "pystyyn kuollut" ja sen saa valjastaa ulkona reen tai kärrin eteen aivan irti. Se ei myöskään satulaan noustessa koskaan häviä alta. Kun sitten liikkeelle lähdetään, se on hyvin reipas. Käynti on matkaavoittavaa ja Selmalla tuntuu olevan aina kiire. Vielä ei ole 7 vuoden aikana selvinnyt, että minne! Ravi on tahdikasta ja melko rauhallista, laukka hyvin kevyttä ja keijukaismaista. Selma rakastaa hyppäämistä, mutta on hyvin epäluuloinen kaikkia erikoisemman näköisiä esteitä kohtaan. Sillä on toistaiseksi todella vähän rutiinia esteisiin. Muutoinkin se on ympäristöään tarkkaileva ja aina se näkee jotain mörköjä kentänlaidalla tai maastossa. Kuitenkaan se ei häviä paikalta vaan urheana jatkaa tehtävää, tekee ehkä mutkan mörön kohdalla tai mutkauttaa nenänsä ulospäin vaikka on muuten asettunut sisäänpäin. Mikä onkin äärimmäisen kummallinen taito! Selman lempinimi on näistä piirteistä johtuen Hönö. Koska sellainen se on: hyväntahtoinen höpsö. Se rakastaa ihmislapsia aivan suunnattomasti ja muutenkin viihtyy ihmisen seurassa. Vaikka ujona tammana se ei ole tulossa portille tai karsinan ovelle koskaan vastaan. Ja varsinkin uuden ihmisen tullessa, se saattaa jopa kääntää päänsä pois kun riimua koittaa pukea.

Noh, ehkäpä tässä oli riittävästi pohjustukseksi. En vielä osaa käyttää tätä blogisysteemiä millään tavalla, mutta ehkäpä ajan kanssa opin senkin! Ja koitan parantaa kuvien tasoa jatkossa. En omista muuta kameraa tällä hetkellä, kuin kännykän.