Lämminhenkiset uimakoulutreenit ja eka maasto

Toissapäivänä totesimme Miran kanssa hyvin hämmentävän seikan. Ulkona tarkeni pusero päällä! Hertsyygeli, oikeastiko se kevättä meinaa tehdä. Ihan tuli hiki kun fleece päällä kakkoja siivoilin tarhasta. Päivittelyn lisäksi vuorossa oli rataharjoitukset ja hierontaa. Harjatessa huomasin, että oikea etujalka oli aavistuksen lämmin vanhan vamman kohdalta, mutta ei mitään maailmaa mullistavaa. Pohjat ovat olleet pehmeät, niin ei mikään ihme. Olen itseasiassa odotellut jotain lämpöä jännetupissa tai edes nestettä, mutta koivet ovat olleet kuivat kuin varsalla koko talven läpeensä. Pintelit vaan kunnolla koipiin ja menoksi.

Syy miksi kuvasarja alkaa laukkaamisella on se, että olin alkukäyntien ajan siivoamassa niitä kakkoja tarhassa. Tulin paikalle kun verkka oli edennyt laukkaamiseen. Itse ratojen ratsimisesta en ottanut kuvia, koska olin valmiina lunttaamaan lapuista missä mennään. Mutta ei minun tarvinnutkaan, koska olin opiskellut radat hetkeä aikaisemmin kotona. Kuinka kätevää!

Selmalle oli kova paikka kun piti uhmata krokotiilejä ja piraijoita menemällä sieltäkin missä oli lammikoita. Mutta kiltisti se meni radatkin oikeita reittejä pitkin. Vain kentällä ollut yksinäinen maapuomi aiheutti silmien pudottelua ja kurvailuja. Hänhän ei siis ole koskaan nähnyt maapuomia.

Suuria kompastuskiviä ei kummassakaan radassa ole. Siis sellaisia mitä pitäisi hinkata ja hinkata. Ainahan on kiviä joihin kompastua, se nyt on varma. Mutta ihan hyvillä mielin tässä kohtaa voi olla. Treenipäiviäkin on vielä jäljellä (to ja pe) ja toinen niistä ihan ohjattunakin.

Pikku-Putte. <3

Akku loppu. Onneksi on aurinkokennot, pikku hetki vain...

Tämän toimituksen jälkeen oli Selmalla vuorossa parin tunnin hellintää ja hoivaa Miialta. Lihaksistossa ei ollut mitään isompaa, pieniä nestekertymiä ja selkä tällä kertaa oikealta puolelta. Jännästi vaihtelee, kun viimeksi se oli vasen puoli. Tai niin me ainakin muistelimme. Vasenhan se on se puoli jossa roikkuu kaksi heikkoa jalkaa, seivästetty takajalka ja kenoon kasvanut etujalka. Jos se puoli on jumissa, niin ketään ei yllätä. Enemmin yllättää tällainen, että jumeja ei ole (merkittävästi) ja se mikä on, onkin oikealla puolella. No, hyvä näin. Lisäksi Selma sai laseria siihen alussa mainittuun etujalkaan. Miia sanoi, että vapaa päiviä olisi hyvä nyt pitää, ettei käsitellyt lihakset joudu kovaan työhön.

Seuraava päivä oli käyntimaastopäivä, joka siis oli versio vapaapäivästä. Ja Ainon ensimmäinen maastopäivä. Aika jännää. Laseroitu jalka oli kuiva ja viileä. Minä hyödynsin lenkkeilyn kannalta homman ja laitoin kännykkään ajastimen soimaan 20 minuutin päästä. Silloin käännyttiin kotiin. Selma oli varsin mallikas oppihevonen. Oppitunnin aiheet olivat a) möllistelevän hevosen pitäminen jalkakäytävällä/tien reunassa ja b) kotiin kiirehtivän hössön käynnin rauhoittaminen. Hyvin meni tytölle jakeluun molemmat.

Perässähiihtäjällä oli työ ja tuska paluumatkalla saada ratsukkoa kiinni. Mutta koska joka tapauksessa Selman kiiruhtelu piti saada loppumaan, annoin tehtäväksi treenata täsmällisiä pysähdyksiä ja puolipidätteitä. Ja salakavalasti näin pysyin kintereillä itsekin.

Jokaisen aurakepin kohdalla piti pysähtyä ikään kuin se olisi kouluradan kirjain. Ja niin vain parin harjoituspysähdyksen jälkeen alkoi homma luistamaan ja Aino sai zoomattua pysähdykset tarkasti kohdalleen. Tyttöhän haaveilee suuresti kisaamisesta ja leikilläni talvella tuumasin, että sitten voi mennä Selmalla jonkun raviohjelman kun voltit ei muistuta enää porkkanaa, perunaa tai lanttua ja pysähdykset tulee pisteessä. Hitsi. No, onneksi voltit on vielä kaukana ympyrästä. :P

Mutta täytyy kyllä ihmetellä tuota hevosta. Yksin maastossa ja kotimatkalla se kuuntelee kun tuollainen keijukainen tekee pienen pieniä puolipidätteitä. Sanoinkin Ainolle, että ajattele miten kiltti se on. Ei kaikki hevoset käyttäydy näin. Helposti pitää tällaisia asioita itsestäänselvyytenä jos ei ole muunlaisista hevosista tai poneista kokemusta. Vaikka on Ainolla jotain kokemuksia muistakin, mutta niistä kun on pari kolme vuotta aikaa, niin ei ole enää  mielessä kirkkaana.