B-merkin kouluohjelma 2010
2015 FEI Kenttäkilpailuohjelma 1* A
Kummassakaan ei ole mitään varsinaisia ihmeellisyyksiä, A:ssa on 3-kaarinen kiemuraura harjoituslaukassa ja vastalaukkaa uralla pikku pätkä. Ravipohkeenväistöt. Ja toki teponlisäyksiä ja lisättyä käyntiä, mitkä nyt ei irtoa varmastikaan tuomareita miellyttävästi, mutta ei se mitään.
Perjantain sateessa Mira pääsi taas Sallan valkkaan ja aiheena oli laukan kokoaminen ja valmistelu laukanvaihtoon (jota Selman kanssa ei tietenkään vielä tehty) sekä sulkutaivutukset. Selman puolierot näkyivät hyvin, mutta hienosti pimut pärjäsivät.
Tunnilla tehtävät harjoitukset näyttivät jotakuinkin tältä:
Siirtymiin Salla kiinnitti paljon huomiota ja neuvoi laskemaan viimeiset raviaskeleet ennen pysähdystä mielessään "yks-kaks-kol-SEIS", jolloin siirtymä tulee tehtyä täsmällisesti eikä arpoen milloin sen tekee.
Keskiympyrällä aloitettiin jo tekemään siirtymiä käyntiin kaikkein kootuimmasta laukasta. Mira sai vietyä Selmankin lyhentämisessä siihen äärirajalle, missä laukka vielä pyörii ja hevonen pystyy kantamaan itsensä, mutta mikä oli kaikkein kootuin ja lyhyin laukka tähän saakka. Salla kannusti Miraa viemään Selmaa sille rajalle useammin, jotta pikkuhiljaa rajaa voidaan viedä pidemmälle ja pidemmälle.
Ravia |
Kun siirtymät terävöityivät ympyrällä, niitä siirryttiin tekemään samalle kuviolle mitä tehtiin alkuun ravissa. Hyvin sai Mira parannettuun siirtymiä, vaikka Selma alkoi väsyä raskaalla pohjalla. Ei ne nyt ihan vielä ilman raviaskelia sujunut, mutta parempaan suuntaan.
VIDEO valkasta
Lopussa mentiin niitä sulkutaivutuksia, mutta valitettavasti akku loppui kännykästä niin en saanut niitä videolle. Vasempaan ne olivat vaikeampia Selmalle, se mieluusti heitti takapäätä millon minnekin suuntaan. Mutta kun pylly osui oikealle linjalle, tuli todella hienoja taivutuksia.
Seuraavana päivänä, eli eilen koeratsastettiin sitte läpi se alussa mainittu heA koulurata. Selma tuntui vähän jäykältä edellisen päivän treeneistä (ja niin oli kyllä ratsastajakin), mutta hyvin se silti porskutti. Kirjaimellisesti. En ennättänyt kuvata yhtään mitään itse treeneistä, kun toisessa kädessä oli kännykässä auki rata ja toisessa piirrettynä mentävät kiemurat. Siinä oli blondilla tekeminen kun Mirakaan ei vielä ollut rataa opetellut ja minun tehtävä oli pitää hänet kartalla mitä seuraavaksi on vuorossa. Ei ollut helppo tehtävä. :D Mutta otin minä yhden kuvan ennen kuin Selma tuli talliin kentältä.
Olen kikatellut tuolle nassulle tässä jo toista päivää. Ja aina pääsee tyrkähdys kun näen tämän. Ai että. Hieman on ollut pintelipyykkiä tässä...
Ensi viikolla Selma pääsee hierottavaksi, parit ratatreenit ja muuten aika lunkisti otetaan. Nyt kun pudotin rehuista munkinpippurinkin pois, on ruoka maistunut entiseen malliin. Ajattelin syöttää nyt viikon ajan riisuttua versiota ja koittaa sitten salakavalasti hivuttaa pippurin takaisin ruokavalioon. Kiimojen ja ötököiden kannalta olisi hitokseen kiva että se uppoaisi samaan malliin kuin edellisinäkin kesinä.
Mamman pikku paskanaama =D Ahahahahahaha. Ai että repesin =)
VastaaPoistaOlette te vaan reippaita! Tsemppiä kisoihin.
:3 Reippaita vai päästään vajaita...hmmm...kovin on häilyvä raja se. :D Itse veikkaan jälkimmäistä. Ja painoarvoa veikkaukselle tuo sekin seikka että repeilen edelleen tuolle kuvalle. Parempi puolisko alkoi hymähdellä jo siinä kohtaa kun katsoin kuvaa viidettä kertaa kikatellen. Eeeikä loppua näy! xD Huvit on ilmaset sillä idi..mikä se oli..?
PoistaViimeinen kuva sai kyllä hihittämään... Myös kiinnitin huomiota Selman hienosti raidoitettuun tukkaan, jonka sävyt muistuttavat oman peilini näkymästä. ;)
VastaaPoistaNugaalla sävytetty liukuvärjäys hopeiseen tukkaan on nyt kuuminta hottia. :D
PoistaSitten jos elän vanhaksi niin haluan saman värisen tukan kuin Selmalla ;)Tsemppiä kisoihin!!!
VastaaPoistaNäytät sitte kampaajalle tota kuvaa, että tämmönen kiitos. xD Kiitos tsempeistä. Lähinnä taitaa olla seurojen tukitoimintaa tää kisailu, mutta pitää tätien elämään saaha jotain jännitystäkin. :D
Poista