Laseria ja ensimmäinen ähky

Aloitan kronologisesti toissapäivästä, joka oli pitkästä aikaa ihan normaali. Puolustusvoimat ovat poistuneet paikkakunnalta, hevoset on tuotu saarievakosta laidunlohkoille lähemmäs tallia ja tallialueellakin saa taas kuvata. Ja kulkea vapaasti. Tosin jotakin mutinaa siitä, ettei silmänruokaa ole enää tarjolla, on kuulunut...

Toissapäivänä siis Mira kampesi itsensä pitkästä aikaa Selman satulaan ja laukkaakin uskallettiin ottaa ohjelmistoon pienesti. Yllätykseksemme se pyöri todella mukavasti. Muutenkin Selma liikkui suhteellisen hyvin. Välillä oli alkuun pieniä hetkiä ettei ollut aivan 100% puhdas ravissa, mutta se loppui samaa vauhtia kun tamma vertyi.

Alkuverkkaa 12.6. 2015

Tällä kertaa tallensin käyntiäkin sekä kuvina että videona. Voi sitten vertailla joskus. ;)

Jonkin kiristyksen huomasimme, koska Selma joko väänsi turpaansa vasemmalle ja runko tuli suorassa tai turpa oli suorassa, mutta takapuoli karkasi oikealle. Mira teki paljon työtä taivuttaen tammaa kunnolla. Käynnissäkin takajalat lopulta aktivoituivat hyvin ja ristiselkäkin tuli tallista töihin. Yliastuntaa saisi olla enemmän vieläkin. Pitkällä rungolla se on huomattavasti työläänpää kuin ideaalirungolla...

KäyntiVIDEO


Ravissa Selma väläytteli taas oikein hienoja pätkiä. Se kantoi itseään jopa vaikka Miralla oli välillä ohjat melko löysällä. Toinen on niin nöyrä ja miellyttämisenhaluinen... <3

Takapää hommissa. Näköjään se on mahdollista myös rivitalonmallisella hevosella!

Molemmat on niin fiiliksissä että vaan jammailevat. :D On se heleppoo!

 

RaviVIDEO

Eilen laseroijamme Miia Härmä tuli taas tekemään taikojaan Selmalle ja Mustille. Kerroin hänelle Selman epäpuhtaudesta ja siitä, että jostakin kiristää koska suoraan ei onnistu olemaan turpa ja pylly yhtäaikaa. Kerroin että epäilyksemme kohdistuu lapoihin. Miia alkoi heti tutkimaan lavan lihaksistoa ja totesi että se on oikealta puolelta aivan tukossa. Hän teki alkoi laukoa lukkoja ja sitkeitä lihaskimppuja ja sai lopulta sormensa lavan alle, niinkuin kuuluu.

Sormet alkaa päästä lavan alle. Punaisella piirsin lihaskimpun joka oli aivan tukossa ja kireä. Selma käyttää eri tavalla oikeaa jalkaansa ja jumittaa itseltään tämän alueen siinä sivussa.

Vasemmalta puolelta tiukilla oli lavan yläosa, kun se oikealla oli alaosa...

Makean kipeä paikka...

Tällä puolella lapa oli helpommin avattavissa.

Lihasten käsittelyn jälkeen oli laserhoitojen 3. kerta. Laserhoito perustuu siis siihen, että laite lähettää puhdasta lähi-infrapunavaloa joka vaikuttaa kudoksiin verenkiertoa lisäämällä, ja solutasolla se lisää kudoksen happipitoisuutta nopeuttamalla happimolekyylin irtoamista hemoglobiinista kudoksessa, ja samalla lisäämällä solun mitokondrioiden ATP-energiaa. Lisäksi hoito poistaa kipua ja turvotusta. (Lähteet: SoVet ja Eiran lääkäriasema)

Selman jalasta hävisi turvotusta ja pehmeyttä jännetupilta jo heti ensimmäisen kerran jälkeen. Tässä kuvakollaasi jossa ensimmäinen kuva on otettu ennen ultrausta, toinen 4 pv ensimmäisestä laseroinnista ja kolmas 4 pv toisen laseroinnin jälkeen.

Keskimmäisestä kuvasta näkee, kuinka jo yhden laseroinnin jälkeen turvotus laski niin, että banaani "terävöityi" ja paksunnos näkyy selkeämmin.

Sitten päästään siihen kauhistuttavaan asiaan. Miia käsitteli Mustin ensin ja sen aikaa Selma odotti käytävällä kaikessa rauhassa. Hieronnan aikaan se oli rento ja rauhallinen, samoin laseroinnin aikana. Pari kertaa se näytti kuin olisi meinannut sontia, mutta ei kuitenkaan. Hoitojen jälkeen laskin sen karsinaan iltaruuille ja sitten koin järkytyksen. Selma meni karsinan keskelle, laittoi turpansa maahan ja alkoi vasemmalla etujalallaan potkia itseään vatsaan rytmikkäästi. Neljän potkun jälkeen otin sen kiinni ja vein kentälle juoksemaan irti. Se juoksi kiltisti, kerran se pysähtyi portille ja meinasi tehdä tarpeensa, mutta ei tehnyt. Lisää juoksua... ei vaikutusta. Päätin että käyn pukemassa sille suitset ja koitan saada suolen toimimaan käyntiä kulkemalla. Tässä välissä tarjosin sille melassivettä jota se ei juonut. Ajattelin hyödyntää Selman stressiherkkyyttä ja hätäkakkataipumusta lähtemällä kävelylle aivan vastakkaiseen suuntaan missä tallikaverit olivat, eli tyhjennettyyn saareen. Se käveli aivan normaalisti, hyvinkin reippaasti. Ei hirnuntaa, ei kakkaa.

Sillä välin Mira oli vienyt Mustin jo takaisin laitumelle ja kun palasin talliin laitoin Selman taas karsinaan, tyhjään talliin. Tarjosin juomaa ja se joi pari kulausta. Sitten se alkoi hirnua ja hätäillä yksin. Enää se ei potkinut mahaansa. Lähdin tahallani ulos tallista juttelemaan Miran kanssa jotta se tekisi hätäkakkansa. JA SE TEKI!! Voi kuinka onnelliseksi yhdestä haisevasta läjästä voi tulla! Selmalla ei ole koskaan ollut ähkyn oireita. Itseasiassa yhdelläkään hoidossani olleesta kuudesta suomenhevosesta (muita minulla ei ole ollutkaan) 16 vuoden aikana ei ole koskaan ollut. Selman ruokinnassa ei ole tapahtunut muuta kuin väkirehun vähentämistä hieman. Sillä oli yhtenä päivänä kyllä huulet savessa, että liekö hiekansyöntipäivä saanut tämän aikaiseksi. Psylliumkuuria. Ei voi kyllä kuin todeta miten äärimmäisen huono harrastus tämä hevostyttöys on. Kaikki rahansa saa tähän syytää vaikka hevonen pysyisi terveenä ja treenissä, mutta eihän se pysy, kun täytyy hajottaa itseään sieltä ja täältä. Ja jos ei muuta niin voisi vaikka heittää henkensä sitten suolikierteeseen jos nyt ei tukosähkyllä onnistu. HUOOOHHH!!! Harmi vaan kun ei pysty elämään ilman hevosta. Vaikka tuntuu että hulluksi tässä tulee, niin hullummaksi tulisin ilman... ;)