perjantai 29. elokuuta 2014

Baana auki! (Videoita)

Koska kenttä on tällä hetkellä sateiden jälkeen estetreenien kannalta käyttökelvoton, otimme korvaavaksi treeniksi laukkaa ravidalla. Ajoin kirittäjänä Sannilla ja Sari kirmaili Selmalla perässä.

Punkkari etusuoralla.
Matkaa radalle on n. 4,5 km suuntaansa ja koska hölkkäsimme alkuun kaksi kierrosta (2 km) verryttelyksi, laukkasimme sitten vasempaan kierrokseen 3 km putkeen, kävelimme puoli kierrosta ja laukkasimme 2 kierrosta oikeaan, ravailimme ja laukkasimme vielä yhden kierroksen plus ravasimme yhden, kertyi kilometrejä huomaamatta lähemmäs 18. Reissuun kului 1h 20 min ja käynnin vauhti vaihteli 5,7 km/h - 6,7 km/h, ravi oli välillä 9,4 km/h - 18,6 km/h ja laukka 21,4 km/ - 34,5 km/h. Nämä siis koskee Selmaa, Sanni toki meni ravia koko ajan yhtä pientä laukkahyppyä lukuunottamatta. Hyvin jaksoivat tytöt, kuumua jaksoivat ihan loppuun asti. Kotona tosin seisoi sitten kaksi hyvin rauhallista kavioeläintä pestävänä. ;)

Meillä oli alunperin tavoitteena laukkuuttaa Selmaa 2 km suuntaansa ja oikeassa kierroksessa se tuntuikin riittävältä. Ensimmäisen kierroksen se jaksoi laukata reippaasti pysyen Sannin perässä, mutta toisella kierroksella alkoi vähän jäädä ja me himmailtiin sitten myös Sannin kanssa. Välikäyntien ja hengähdysten jälkeen kun vaihdettiin suuntaa se sitten painalsikin 3 km todella hyvin Sannin perässä. Otin vain suorille vähän vauhtia lisää ja hiljensin suoran lopussa. Hienosti kiri Selma. Alma saatiin videoimaan vasta kaiken tämän jälkeen, joten  juostiin malliksi se puuttuva kilometri vielä vasempaan.

Matkalla radalle. Hirvittävän isoja ja herkullisen näköisiä puolukoita, mustikoitta ja tatteja... Vaikea keskittyä liikenteeseen. ;)

Minä vieraissa.
Sivusta on todella hauska katsoa kuinka Selman koko kroppa työskentelee laukassa. Todistettavasti sen ristiselän jäykkyys on hävinnyt mukavasti laukkatreenin myötä (samoin kuin se monttu ristiselässä) ja tein kuvaamaani videoon hidastuksia ihan vain sitä varten että voin katsoa miten esimerkiksi takapää liikkuu tai selkä tai kuinka vatsalihakset supistuu tai miten se tasapainottaa liikettä kaulallaan... Hyvin mielenkiintoista! Musiikkia piti lisätä kauhen suhinan ja kolinan takia. :D Tosin nyt jäi pois jännittävä keskustelu siitä, että hanskani putosi kuvauksen aikana.

VIDEO

Lopuksi Alman kuvaamat pätkät maalisuoralta:

VIDEO

Eilen kävin Selman kanssa kärriajelulla lähestulkoon vuoden tauon jälkeen! Se ei mahtunut enää mahansa kanssa aisojen väliin loppuvuodesta ja sitten piti odottaa kenkiä. :) Nyt se onnistui! Matkaa tuli n. 9 km joka mentiin kokonaan höpöhölkkää aika tarkalleen 13,7 km/h - 17,7 km/h. Yllättäen kotiin päin ravi oli vauhdikkaampaa. ;) Käynti oli n. 7  km/h. Todisteena on pieni pomppiva video, josta käy myös ilmi miten vastuuttoman rennosti otan Selman kanssa... Löysin ohjin (liian lyhyillä ohjilla vieläpä, ohjaslenkit on jossain pyllyn paikkeilla..) humputellaan ja toisella kädellä kuvataan kun auto tulee vastaan. Aijai. Noh, täytyy sanoa, että toimin näin VAIN ja ainoastaan Selman kanssa. Luotan siihen 99,9% ja jos se 00,1% prosentin todennäköisyydellä tapahtuva vahinko sattuu, niin  olen sen ansainnut. Sitä, että kuvasin Selmaa samalla kun ajoin Sannia, ei lasketa koska raviradalla ei tule autoja vastaan! :D Ja ohjatkin oli jopa tarpeeksi pitkät.

KÄRRYTTELY VIDEO

Oli kyllä ihanaa päästä ajamaan Sempulalla niin pitkän tauon jälkeen. Ja mammakin hölkytteli hyvin tyytyväisenä. Iso hiki tuli, mutta ei se haittaa kun suihkuun pääsi.

Puoliksi purettuna jo. Uudet pehmusteetkin koeajettiin. :)

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kengättömyyden loppu ja koulutreenit

Tänään päättyi Selman 4 kuukauden mittainen kengätön kausi. Ja aika hienosti päättyikin! Selman kengitti nyt eri kengittäjä kuin tähän saakka ja kevyesti paineita yhtään lisäämättä ilmoitin heti kun ensimmäinen kavio irtosi maasta, että tässä ollaan sitten menossa Valtakunnalliseen Show-näyttelyyn parin viikon päästä. Että siihen malliin ne kenkulit sitten. ;) Ja voi pojat, tuli kyllä "siihen malliin" ja vähän päälle! Selma sai myös kokeilla lepuuttaa säihkysääriään standin päällä ensimmäistä kertaa elämässään. Ja tottakai se sujui hienosti. Eihän muuten voi ollakaan, kun tästä pörinä-pirkosta on kyse. Kännykkäkamera oli jostain syystä tänään epäyhteistyöhaluinen joten kaikki kuvat on kyllä nyt ihan tuhnuja.


Puudeli pedigyyrissä.

Hyvät berberit! Mutta huomio niistä takatassuun joka on hienosti standilla!

Tulipa nätit töppöset! Tässä etuset. Suppuvarpaisuus oli kuluttanut kaviota sisälaidoilta, mutta hienosti kengittäjä-Riitta ne taikoi kuosiin.

Etukavio sivusta

Takaset joista toinen valmis ja toinen vaiheessa.


Ja tottakai piti uudet tennarit myös koeajaa. Miran tuuppailupäivä, joten menoksi. Vettä satoi kyllä sitten ihan urakalla ja välillä piti mennä katokseen odottelemaan pahimman suihkun loppua. En tiedä sadepisaratko kameraa häiritsi vai mikä, mutta se ei tarkentanut tänään yhtään mihinkään. Mur.


Vinon suoristamista.
Mira teki Hannun vaakuna -tyyppisesti voltit nurkkaan ja keskittyi suoristamaan reilusti uran sisäpuolella. Selman ongelmat olivat tänään vinous ja vanha tuttu taipumisongelma oikeassa kierroksessa. Liikettä kyllä löytyi sitten senkin edestä, joten kengitys meni nappiin!



Seisotaanko sitä paikoillaan vai ei?
 Laukka pyöri tänään molempiin suuntiin yhtä hyvin, mutta oikeassa kierroksessa oli taivuttaminen hankalampaa.









Loppuraveissa irtosi vielä hyvin letkeää liikettä.



Vermon suoralla?
Onnistunut päivä kaikkiaan. Treenitkin onnistuu hyvin ilman Huldaa, Selma alkaa jo keskittyä eikä se hirnu ollenkaan. Hulda hirnuu vain silloin kun joku kulkee tallin ovesta. ;)

tiistai 26. elokuuta 2014

Minä tunnilla - huhhahhei... (Video)

Koulun kirjallisia tehtäviä (hevosjalostusportfoliota ja liiketoimintasuunnitelmaa) olen ahkerasti tehnyt tallihommien lisäksi viime päivät. Kuitenkin sunnuntaina reipastuin myös ratsastusrintamalla ja pyysin ystävääni Virvaa pitämään tuntia. Mira tuli kuvaamaan ja juu, ei tarvitse kenenkään enää kummastella miksi olen delegoinut ratsastamisen ja kisaamisen muille! :D Apua!

Noh, suurin shokki kuitenkin oli se, että leikkasin nyt sitten kauhealla ahdistuksella Selmalle pystytukan. Kyllä. Hoah. Noh, mutta ei paljoa menetetty:

Tässä kaikki mitä oli jäljellä...

Ei ihan heti noussut pystyyn tuo tukan kohta.

Toiselta puolelta.

Siinä koko leikattu tukka. Ei ollut kummoinen kimppu.
Nooh, ehkä se vähän siistimmältä näyttää.. Uskottelen myös itselleni, että kaula näyttää nyt myös pidemmältä. Ja asetuksen saa näppärästi katsottua. Kyllä kyllä. Hirveän hyvä ratkaisu oli. Itken itseni uneen. Byäääh.

Onneksi Hulda lohdutteli. Sillä oli pusupäivä.

Mira sai osansa.

Ja minullekin riitti pusuja.
Noniin, sitten päästäänkin taas siihen asian ytimeen. Huomasin että alle vuodessa voi hukata niin istuntansa, lihaksensa kuin toivonsakin. Taidan keskittyä puskailemaan...

Käynnissä onnistun istumaan melko asiallisesti.
Laukassa heijaan yläruumiilla.




Tämän kuvan jälkeen ei ole kenellekään epäselvää miksi en kisaa sillä itse! :'D Tämä se on kuulkaa sitä pohkeenväistöä, jottas tiedätte!! Voi hyvän tähden...
Todistusaineistoa Mira kuvasi myös videolle kolmen pätkän verran. Sieltä se karmea totuus paljastuu... Ja myös se, että on minulla kyllä helkkarin hieno hevonen! Se vaan toimii ja tekee, vaikka kuski on ihan kuutamolla! Ihana Sempula.

VIDEO 1

VIDEO 2

VIDEO 3

No niin, nyt kun on itsensä häpäisy suoritettu, voin vajota peiton alle takomaan päätä seinään. ;) Huomenna toivottavasti saadaan Selmalle kengät alle ja treenit pääsee kunnolla käyntiin!

perjantai 22. elokuuta 2014

Paluu koulusta ja estetreeniä (Video)

Eilen kotiuduin taas kolmipäiväiseltä lähijaksolta jonka aiheita oli tällä kertaa ruokinta, jalostus, valmennusfysiologia sekä kengitysharjoitukset. Huippuantoisaa siis jälleen kerran! Kirsikkana kakussa oli päivä Terttu Peltosen kanssa! Olin innoissani kuin pikkutyttö! :D Ensin oli Tertun luento hevosjalostuksesta ja sen kehityksestä Suomessa ja sitten pääsimme lemppariaiheeseeni eli hevosten arvosteluun. Meillä oli tallissa neljä hevosta, suokkeja ja lämminverisiä, joista kolme Terttu arvioi aivan normaalisti niinkuin hän arvioi Hippoksen näyttelyissä. Me kirjoitimme Tertun arviot ylös ja voi pojat se oli niin minun juttuni! Pakko päästä joskus näyttelyn lautakunnan jäseneksi! Neljäs hevonen oli sitten meille "tehtävänä" eli kukin teimme itse saman arvostelun, tyypit, runko, jalat, kaviot, käynti ja ravi. Ja sitten Terttu antoi "oikeat vastaukset". Ilahduttavan paljon näin oikeita asioita ja yksi antamani 8 oli Tertun mielestä 7 ja toisessa kohdassa toisin päin. Siitä se silmä vain harjaantuu!

Terttu tuomaroi myös ne näyttelyt joihin ollaan menossa. Tosin Huldan osallistuminen peruuntuu. Selman kanssa ollaan kyllä paikalla! Nyt minulla on sitten kauhea tukkastressi taas päällä... Pakko varmaan leikata sille irokeesi, kun on itse sen jo puoleen kaulaan asti tehnyt. Voi yäks ja byhyy. Ensi kesäksi hommaan jonkin sortin ötökkäloimen, ettei katko jouhiaan. Menin myös kukkahattuilemaan ja tilasin chian siemeniä. Hyöty ei varmasti ole suurin mahdollinen, koska alotan syöttämisen vasta nyt, mutta katsotaan jos syötän läpi talven ja koko ensi kesän, että miltä se tammuska näyttää sitten. Nytkin sen iho on aivan ehjä, häntäruodonkin iho on valkea ja joustava, mutta kutittaa silti. Mietin Selmalle tällaista kokovartalo kondomia. Saan aina hihityspuuskan kun katson tuota kuvaa, mutta näen sen jo sieluni silmin Selman päällä! Selmaa hankaa aina kaikki loimet lavoilta ja pelkään että hyönteisloimi hankaa myös. Tuo olisi sellainen todella joustava... Ihottumaloimella se ei tee mitään, koska ei sitä ötökät vaivaa. Mahaläppäkin on ihan turha, sillä ei sitä mahasta mikään ole syönyt. Eikä kyllä ryntäiltäkään. Lähinnä toivon loimen estävän esimerkiksi sen takakaviolla harjan katkomisen kaulalta. Katsotaan.

Hinkulan aikana Mira on ollut suloinen ja liikuttanut mammaa reippaasti. Tiistaina oli taas laukkatreenin vuoro ja Huldan jäädessä kotiin saivat Mira ja Selma limusiinikuljetuksen raviradalle Virvan ja Herzin kanssa.

Herzi ja Selma tykittelun jälkeen. Jukola vois tarjota meille kyllä talven porkkanat nyt tästä hyvästä. ;)
Laukkaa oli menty 1,5 km molempiin suuntiin. Seuraavana päivänä Mira meni koulua kentällä ensimmäistä kertaa ilman Huldaa ja se sujui ihan mukavasti. Selma oli ollut kyllä hieman tavallista levottomampi, mutta kuitenkin työn teko sujui.

Torstai oli vapaapäivä ja tänään oli sitten vuorossa maapuomivoittoiset treenit joissa lopussa hypättiin vielä yksittäistä estettä. Onnistuin paljastamaan blondin sieluni taas kerran ja jossain välissä luulin kameran olevan pausella kun se kuvasi ja kuvaavan kun se olikin pausella. Eli loppu videosta oli hiekan ja jalkojen kuvaamista ja hypyt oli jäänyt pois. Hyvä minä! Tajusin vasta kun estekorkeus oli 1 m. Sille otettiin vain kaksi hyppyä. Selma lähestyi hirvittävän rohkeasti ja luotolla, vaikka kyseessä oli sen inhokkipuomit. Molemmilla hypyillä se tuli aika pohjaan ja pudotti, mutta lopetimme treenit siihen, sillä Selman asenne oli aivan huippu. Liike oli myös tänään uskomattoman letkeää! Laukka on parantunut jo kahdesta raviratareissusta ihan huomattavasti. Kuvasin pelkkää laukkaakin videolle. Loppuraveissa Selma venytti myös hienosti, takajalat tuli todellakin alle!

VIDEO TREENISTÄ TÄSSÄ

Sari ei tiennyt miten keventää kun mamma pisteli menemään.





Hieno tamma. <3
Selma oli enismmäistä kertaa estetreeneissä ilman Huldaa ja homma sujui kyllä todella hyvin. Se ei hirnunut kertaakaan ja vaikka vauhtia piisasi, se oli kuulolla ja hallinnassa. Olipa helppoa kun ei tarvinnut varsaa vahtia ja varoa. Hulda oli nyt yksin tallissa ja kun salakuuntelin välillä, niin ihan hiljaista oli. Ja heiniäkin oli syöty. ;)

Ennen kouluun lähtöä sunnuntaina 17.8. olin elämäni ensimmäistä kertaa koulukisoissa sihteerinä. Se oli kyllä mukavaa hommaa myös! Seuramme järjesti kansalliset koulukisat Lieksassa ja sihteröin kaksi heB luokkaa. Oli mielenkiintoista kuunnella arviointeja ja jutella tuomarin kanssa. Keli oli mitä loistavin ja paljon sai ihastella kauniisti ratsastettuja hevosia.

Kilpailutunnelmaa tuomarin autosta. ;)

lauantai 16. elokuuta 2014

Näyttelytreenit ja kentän lanaus (Video)

Nyt kenttä oli sateen jäljiltä kuivanut kauttaaltaan siihen kuntoon, että lanaaminen oli taas mahdollista. Alkuverkaksi pidimme näyttelytreenit esittäjien, eli Alman ja Kirpun kanssa. Itsehän en siis esitä siksi, että polvet on suoraan sanoen paskana ja sen ainoan kerran kun esitin Selman näyttelyssä, onnistuin pudottamaan sen aiemman arvosanan (8) ravista numeroon 6. Joten jätetään esittäminen niille, joilta juoksu sujuu riittävällä vauhdilla! Harjoittelimme myös näyttelyasentoja. Ei nyt täydellisyyteen päästy, mutta hevoset käyttäytyivät hienosti. Selman lempparia on paikallaan seisominen, joten sille ei asennon venkslailu tuota ahdistuskohtauksia.

Korvien asentoa pitää vielä treenata. ;) Hulda näyttää HIRMU SUURELTA, koska Kirppu on niin hirmu pieni. <3

Jalat ei ole täydellisesti, koska lähimmäinen etujalka pitäisi olla kohtisuoraan alas, eikä takanojassa. Uloimmat jalat on hyvin. Ne täytyy näkyä tuomareille tässä kuvakulmassa. Tuo valkoinen läntti Selman kaulassa on Helosania. Rouvalla on siinä kalju kohta.
Näyttelyssä esitetään käynti ja ravi ja se tapahtuu kolmion muotoisella uralla, joka mahdollistaa arvioijille helpon näkymän suoraan edestä, suoraan takaa ja suoraan sivusta.

Joissakin näyttelypaikoissa on kyllä tullut juostua myös suoraa uraa edestakaisin... Ravia esittäessä kulmat tulee mennä käyntiä. Jos himoitsee ravista arvosanaa 8 tai enemmän täytyy ainakin tuo sivusta katsottava osuus juosta niin täydellä vauhdilla kuin kintuistaan vain pääsee. Ja hevonenkin pitäisi siis saada vauhtiin mukaan. ;) Näin ekoiksi treeneiksi tytöllä meni aika hyvin, tosin Selman pitäisi terävöityä tuossa lähdössä. Alma kyllä kipittää kiitettävää vauhtia! :D

VIDEO askellajien esittämisharjoituksesta

Selmallehan nämä ei tietenkään ole "ensimmäiset treenit" oikeasti, sillä se on Hippoksen tuomareiden edessä juossut tuota rataa jo kolme kertaa ja joka kerran ennen näyttelyä ollaan treenattu antaumuksella. Kyllä se jo tietää mitä tässä tapahtuu. Hulda yllätti positiivisesti. Pieni villivarsa käyttäytyi 85 % ajasta mallikelpoisesti! Raviosuudet vähän jännitti eikä se hoksaa tietenkään vielä, että ihmisen rinnalla pitäisi ravata. Maitovarsoja ei arvostella samalla haukan katseella kuin isompia, joten ei tarvitse suurta stressiä ottaa siitä mitä askellajia vauva nyt sattuu milloinkin menemään.

Onko kellään kokemusta maitovarsan esittämisestä? Juostaanko siellä ihan emän hännässä vai miten? Entä rakennearvostelussa, ollaanko emän lähellä?

Juoksutreenien jälkeen lanasin kentän Selman kanssa ja Alma ystävällisesti kuvasi meitä (ja sormeaan) toimien samalla lapsenlikkana Huldalle. Oli ilo huomata, että Selmalla ei ollut enää niin tajuton kiire, vaan se jopa rentoutui ja malttoi askeltaa sellaista vauhtia ettei minun tarvinnut hölkätä perässä.

VIDEO lanaamisesta

Kaiken kaikkiaan hyvä päivä!

Äiti meni viemään lanan parkkiin kentän ulkopuolelle.

Tylsää...

perjantai 15. elokuuta 2014

Paljon jännää!

Hevosilla oli tänään jännää, kun vaihdettiin taas lohkoja aivan uudelle pellolle. Se on kumma miten se joka kerran aiheuttaa hirvittävää höyryämistä ja kirmailua. Mutta kyllä herkullinen ruoho vei tälläkin kertaa pahimman terän riehumiselta.


LIIKKUVAA KUVAA KIRMAILUISTA

LAIDUNNUSVIDEO

Ihmisille jännitystä tuo se, että tänään ilmoitin Selman ja Huldan Suomenratsujen Valtakunnalliseen näyttelyyn, joka siis järjestetään Kiuruvedellä (Hingunniemessä) lauantaina 13.9. Aika TODELLA jännää! Toivotaan, että kaikki menee suunnitellusti ja päästään paikalle.