tiistai 9. syyskuuta 2014

Lentävä Selma ja Taikamatto (Videoita)

Kas kummaa, tänään estetreenit sujuivat vuorostaan kuin tanssi ja menninkäisiäkään ei näkynyt kentällä. Ei, vaikka Sari oli tuonut paikalle sinisen muovimaton ja tehnyt siitä kavaletin alle "vesiesteen". Hyppykuvia ei nyt ole tarjolla, mutta video tuosta vesiesteestä ja innari-jumpasta löytyy. Oikea kierros oli selkeästi vaikeampi taas, mutta Sari sai hommat sujumaan siihenkin suuntaan.

Mörkökavalettia hypättiin siis vain yksittäisenä ravissa ja laukassa. Videota katsoessani en voi olla nauramatta Selman JÄRKYTTYNEELLE ilmeelle ennen jokaikistä ponnistusta! :D

KAVALETTI-VIDEO

Sitten siirryttiin innaritehtävään jossa oli viisi pystyestettä. Ensin puomit oli maassa. Suunnissa oli suuri ero, sillä oikeaa kierrokseen se ei millään olisi mennyt laukalla puomeja läpi ja välillä sen takajalat touhusivat ihan omiaan.. Kun homma sujui, alettiin nostamaan ja lopussa ne oli 70 cm. Tämä on Selman suosikki tehtävä, kun päästään hyppykorkeuksiin. Kunhan ensimmäiselle esteelle onnistuu lähestyminen nappiin, loppu menee täysin itsestään. Hoksasin  senkin, että tämä harjoitus on Selmalle hyvää psyykkistäkin harjoitusta, koska se saattoi pudottaa alkupään puomeja, sitten se skarppasi ja hoiti loppupuomit priimasti. Toisin sanoen se ei panikoitunut epäonnistumisista vaan pystyi tsemppaamaan itsensä parempaan. Aika mahtavaa tuollaiselta arkajalka-stressaajalta! Lisäksi tämä tehtävä parantaa etujalkojen nopeutta. Selmalla on ajoittain etujalat hitaat, joten tätä kaivataan. Ja tuleehan tässä täydellistä jumppaa myös takapäälle kun ponnistusta on ponnistuksen perään. :)

INNARI-VIDEO

Lopuksi Sari halusi Selman kulkevan maton yli, ja pitkällisen kesytyksen jälkeen se onnistuikin. Ensimmäinen vaihe näytti tältä:


Selma oli tänään taas niin varma ja ihana, että olimme kaikki huippu hyvällä mielellä treenien jälkeen! Kutsu seuran estemestaruuksiinkin tuli ja luokat löytyy 70 cm sekä 80 cm, jonne ilmottaudutaan. Jihuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)