Tänään meillä oli taas estepäivä. ennalta arvelin, että treeni voi mennä persiilleen, koska Selma oli sunnuntaina kuitenkin "hieman järkyttynyt" kisareissusta, kuten tavallisesti. Se sai maanantain lepopäiväksi ihan henkisistä syistä, eli sai mennä aamulla normaalisti lapsen kanssa ulos, hoitaa sitä koko päivän ja illalla omaan boksiin. En halunnut rikkoa tuota herkkää rutiinia edes millään kisojen jälkeisellä pakollisella kävelytyksellä, päätin että korvaväli oli nyt tärkeämpi kuin mahdolliset jumit.
Rakensimme Sarin kanssa kentälle seuraavanlaisen harjoituksen:
Se siis koostui kavaletista, jonka jälkeen oli 3 m, sitten pysty, 3 m, maapuomi, 3 m ja pysty. Ensimmäinen yritys tehtävään epäonnistui, mutta sitten alkoi sujumaan. Selma jopa kuumui, imi tehtävälle ja suoritti sen hienosti tasaisessa tahdissa. Se oli taas aivan eri hevonen kuin viime aikoina esteillä! Ymmärrä tuota tammaa sitten... Korkeudet pidettiin maltillisina, punasinistä pystyä korotin kerran jolloin se oli 60 cm ja viimeinen pysty oli korkeimmillaan lopussa 80 cm.
VIDEO
Selma liikkui alusta asti letkeästi, eikä jumeja näyttänyt olevan missään. Laukatkin rullasi ihan hyvin molempiin suuntiin. Joten ehkä maanantainen ratkaisuni totaalivapaasta oli ihan hyvä homma.
Näillä näkymin Hulda muuttaa uuteen kotiinsa tulevana perjantaina. Sunnuntaina olisi oman seuran koulumestaruudet johon Selma on Miran kanssa ilmotettu, joten jännitystä piisaa Selman psyykeen kanssa. Lauantai näyttää miten Selma alkaa asettua vieroituksesta. Tottakai jos se on aivan hepuleissa vielä su aamuna, perutaan osallistuminen, mutta en usko. Onhan se varmasti järkytys kun äitin pikku prinsessa häviää, mutta ovat nuo jo erossa olleet aika paljon. Selma lähtee mukaan viemään Huldaa, joten ei tarvitse pienen yksin reissata. Paluu normaaliin arkeen siis tiedossa yllättävänkin pian. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)