Poksahduksen edistämiskävelyllä

Juu, ei edelleenkään varsaa. Selma varmaan kuuli kun suunnittelin vapuksi Joensuuhun lähtöä ja uhallaan pungertaa vaavin pihalle juuri silloin. Voi plääääh, kyllä loppuu usko. Jospa se onkin valeraskaana? Kaikki vain kuvitellaan että siellä on varsa... Jos siellä onkin vesitäytteinen ilmapallo? Jumppapallo? Pyöröpaali?

Noh, tänään oli vähän kevyempi päivä töissä, niin vietin mamman kanssa laatuaikaa tarhaa siivoten. Se halusi koko ajan tulla tykö ja piti rapsutella, silitellä, leperrellä ja paijailla. Ja päätä piti halia sekä silmiä silitellä.

Olen tässä. Silitä-helli-paijaa.

Kun tein lähtöä täyden kottikärrin kanssa veräjällä, Selma käveli topakasti perässä ja katsoi vaativasti. Mamma halusi selvästikin nähdä välillä muuta ympäristöä kuin tarhaa. No, nappasin palleron narun päähän ja lähdettiin käpöttelemään rantaan.

Ensivihreät. <3

 

Vielä ei maisema hirvittävästi viherrä. Mutta nyt kun vähän satelee, niin johan alkaa pian pellot vihertämään. :)

 

Askartelin kaikkien riemuksi tissikollaasin! No, pääosin dokumentointi liittyy koulutyöhöni, mutta jääpähän muistoksi tännekin.

Oikeanpuoleinen on tältä päivältä.

Tissit kasvaa...

Alkaa hermoraunioita olla jo muutkin kuin minä Selman pihtailun takia... Pomo ja Varsan Tilaaja jännittävät aivan yhtälailla! Tänään hain oksitosiinin ja matolääkkeen varsalle. Päivällä tarkastelin tammaa ja nisät edelleen vain paisuvat.

Tänään.

Kolme päivää sitten...

Häntä ei vielä aivan veltolta tuntunut. Tallihommien jälkeen kävin raappaamassa mammasta irtokarvaa hikiviilalla ja putsasin sontaa tarhasta kottikärrillisen. Selma oli kovin seurallisella tuulella, mutta olo on jo selkeästi tukala.

"Sujuuko se, vai autanko?"

Illemmalla kun kävin tallilla, Pomo oli Selman tarhassa ja heti sydän heitti volttia. Hän oli kiinnittänyt huomiota kun tamma oli koittanut kahdesti pissiä (tai ainakin näytti siltä), mutta mitään ei tullut pihalle. Tissit oli kuulemma huomattavasti suuremmat kuin aamulla. Arvoimme joko laitetaan oljet karsinaan, mutta minä vieläkin epäilin ettei varso tänä yönä. Odotan niitä tippoja, jotka Selma kehitteli viimeksikin. Voin toki olla väärässä tippojen kanssa, mutta huomenna on suunnitelmissa laittaa oljet. Maha on selkeästi jo laskeutunut ja nyt illalla häntä tuntui aavistuksen rennomalta kuin päivällä.

Vielä se Selma kuitenkin mahtuu puun taakse piiloon!

Päivällä nimittäin säikähdin kun en nähnyt sitä missään, että nytkö se heittäytyi makuulleen varsomaan... Mutta siellähän se portilla oli, puun takana vain.

Muuta ajateltavaa... (Jalan anatomiaa)

Selma on ilmiselvästi päättänyt pitää varsansa sisällään vähintään jouluun asti. Huoh. Nyt on toinenkin utare täyttynyt, mutta siinäpä se. Ei aikomustakaan kehitellä vaikkapa tippoja tai jotain. Tänään kaviot vuoltiin ja eletään nyt sitten ainakin kuukausi kengätöntä elämää, ehkä kauemminkin.

Koska pää alkaa itsellä levitä, niin voisin henkisesti palata viime lähijaksoon jalan anatomian merkeissä. Saimme avattavaksi pareittain yksi koipi ja niitä oli siis 4 jalkaa lämppäriltä ja 4 suokilta. Meille sattui tämän suokin takajalka kintereen yläpuolelta katkaistuna. Hevonen oli ollut ravuri ja noin 6-7 vuotta vanha. Se ei ollut liikkunut puhtaasti ja siksi se oli sitten lopetettukin.

Työparini oli yhtä innokas veitsenkäyttelijä kuin minäkin ja niinpä olimme pähkinöinä kun lupa oli käyttää vain yhtä veistä per pari. Nahka lähti helposti irti ja jänteetkin saimme nätisti esiin: sisempi koukistaja, ulompikoukistaja, ojentaja ja hankoside. Piirrokset aiheesta löytyy täältä. Eniten meitä tietysti kiinnosti päästä tutkimaan nivelet jos niistä vaikka löytyisi syy huonoon raviin. Ja löytyihän sieltä...

Sairas kinnernivel

Kintereen sarananivelessä oli tuollainen sinapin värinen matala "ura" jota ei todellakaan kuuluisi olla! Koko nivelen pitäisi olla tuollaista tasaisen vaaleaa ja sileää. Toverimme avasivat kyseisen pollen toisen kintereen ja samanlainen löydös sielläkin. En tiedä näkyisikö tuo röntgenissä kun on tuolla ihan nivelen sisällä. Ehkä? Ei? Myös jokaikisessä nivelessä kintereestä alaspäin löytyi normaalista poikkeavia muutoksia: nivelen reuna oli ikäänkuin syöpynyt hieman karheaksi. Siis joka ikisessä nivelessä. Eipä ihme ettei juoksu oikein maittanut. Kaikki yhteistuumin totesimme, että lopetus oli oikea päätös tämän kohdalla.

Sitten mieleen juolahti ikävä realismi. Mitä itse tuumisitte jos myynnissä olisi 6-7 vuotias ruuna joka ei oikein juokse puhtaasti? Miltäköhän monen harrastehevosen jalat oikein näyttävät sisältä päin? Entä vanhojen hevosten? Kertooko ostotarkastuksen röntgen sittenkään kaikkea? Onko sillä edes väliä että nivel näyttää tuolta? Mistä voi tietää kivun määrän? "Se ei reagoi ollenkaan kevyellä käytöllä." Mutta sattuuko siihen silti? Huh, tieto lisää todellakin tuskaa. Ja kun Selmasta joskus aika jättää, niin tahdon kyllä avata sen jalat. Olen itseasiassa suunnitellut että 10 v. synttäreiden kunniaksi kiikutan sen röntgeniin ihan vain huvin vuoksi ja urheilun kannalta. Ja sitten viiden vuoden välein, jotta nähdään mitä siellä kehittyy. Ja avaaminenkin on lopulta mielekästä, kun on kuvat joihin verrata. Kaikkea sitä suunnitteleekin kun toinen on kohta synnyttämässä...

Jotain alkaa tapahtua!

Tänään en ollut aamutallissa joten Selman utareet oli tarkistettu eilen illalla edellisen kerran. Tänään sitten päivällä harjasin sitä ja voi minkä hepulin sain kun tissit näytti tältä:

Oikea utare on paisunut palloksi ja molemmat ovat turvonneet etupuolelta...

Jännää!! Meille tuli pomon kanssa kauhea kiire irrottaa hokkikengät takasistakin. Kengittäjä tulee vuolemaan koput kuntoon torstaina.

Eilen annoin Noromectinin ja tuuppasin ihan koko tuubin 700 kg mukaan. Nyt pitäisi käydä hakemassa lekurilta varsalle Axilur valmiiksi ja oksitosiinipiikki Selmalle, että jälkeiset irtoaisivat tällä kertaa rivakasti (tai edes normaalisti...). Pian ruvetaan pomon kanssa käymään yövisiiteillä. Huhhei, elämme jännittäviä aikoja! :D

Pallukka osaa melkein seistä jalat oikein päin! :P

Ei vieläkään poksahdusta..

Lyhyesti pääsiäisen kuulumiset. Selmalla on käyty kerran ratsastamassa käyntilenkki kaverin kanssa ja nyt tamma ilmoitti ettei enää. Se jumitti neljästi 5 m matkalla tarhasta portille kun hain sen kenkien irrotusta varten. Ei kyllä ollutkaan ajatusta enää liikutella, alkaa näyttää niin pinkeältä maha.

Etusista tosiaan irrottelin kengät kun kengittäjästä ei kuulu mitään ja alkaa paniikki tulla että hokkien kanssa varsoo, talloo varsan jalat tai kaviot ja ja ja... Mutta takasissa on kengät edelleen. Ei nimittäin löytynyt kunnollisia irrotuspihtejä joten kunto ei riittänyt pidemmälle. Aika monta lepotaukoa pidettiin per kenkä ja Selmakin huokaili myötätuntoisesti kun puuskutin ja tuijotin kavioita selkääni hieroen ja naama punaisena...

Huomasin myös että se oli hinkannut hieman hännäntyveään. Polttiaisia eiole mailla halmeilla, mutta heinä on muuttunut puna-apilapitoiseksi säilörehuksi (mikä on imetyksen aikaan todella hyvä). Teoriani valkuaisherkkyyden vuoksi kutiamiselle näyttää tällä hetkellä siis hyvinkin todennäköiselle. Mutta seurataan miten tilanne muuttuu kun imetys alkaa.

Tisseissä ei edelleenkään muutosta. Mutta kiukkuinen on mamma, mikä ei ole ollenkaan tyypillistä. Mahan silittelykin johtaa takajalan viuhautteluun ja kaikin puolin on nenä nyrpällään milloin mistäkin syystä.

Selma juo ihan todella paljon, vaihdoin sille tänään isomman saavinkin tarhaan. Ruokaa puolestaan menee vähemmän kun vatsassa alkaa olla täyttä. Pian taidan antaa matolääkkeen ja kohta on oljetkin laitettava karsinaan. Voi kun olisi se kristallipallo ja tietäisi millon tapahtuu...

Selmuska 17.3. 2014.

Hyvä kengitys

Olen jo vuosia koettanut oppia miltä hyvä kengitys näyttää. Nyt minulla on ristiriitaisia tunteita koko hommaa kohtaan. Koulussa meidät opetetaan vuolemaan ja kengittämään sillä tasolla, että voimme itse lyödä irtokengät kiinni ja niin pois päin. Meistä ei tietenkään ole tarkoitus tulla kengitysseppiä. Mutta iloksemme teoriat kengityksestä (lukuunottamatta erikoiskengityksiä toki) ovat prikulleen samat kuin kengityssepillä samassa koulussa. Opettajana meillä on kengitysseppä Jukka Kemiläinen, joka on Suomen Kengityssepät ry:n jäsen.

Ensimmäisenä Jukka painotti, että kavion muoto lähtee hevosesta itsestään. Kaviokulmaan (sivustapäin katsottuna siis) vaikuttaa jo lavan kulma: jyrkkälapaisella hevosella on usein pystyt kaviot ja loivalapaisella loivemmat, tai mikä sana sitä nyt kuvaisi.. Joka tapauksessa ei voida päättää, että oikea kaviokulma on esimerkiksi 55 astetta maasta, koska jokaisella hevosella on oma persoonallinen kaviokulmansa, joka määräytyy kavion sisällä olevan kavioluun kulman mukaan.

Kuva kirjasta "Kengitysopin käsikirja", L.J. Fabritius.

Samoin hän torppasi sen ajatuksen alkuunsa, että ratsuilla pitää olla lyhyet, laajat sekä pyöreät kaviot ja ravureilla pitkät ja kapeat. Kavion muoto on jokaisen hevosen kaviossa itsessään. Kavioiden tarkoituksellinen laajentaminen aiheuttaa pahimmillaan sarveiskerroksen taipumisen irti (irtoseinämäisyys) koska paine tulee laajenneelle kaviolle eri tavalla kuin mitä se tulisi luonnollisessa muodossa olevalle. Liian pieneen kenkään laitto puolestaan vetää kannat kasaan. Valkoviiva määrää kavion muodon. Kavion kärjen lyhentämisen paikka on myös laskettavissa säteestä tietyllä kaavalla.

Kuva kirjasta "Kengitysopin käsikirja" L.J. Fabritius. Valkoviiva kuvattu tummalla paksulla viivalla.

Naulaus on asia, joka voi mennä monella tapaa pieleen. Sillä ei ole niinkään väliä ovatko naulojen rivit suorassa kavion ulkopinnalla vaan sillä kuinka ylhäältä tai alhaalta ne tulevat ulos. Jos kaviota katsotaan suoraan sivusta, se voidaan jakaa kolmeen osaa vaakasuunnassa: yläkolmannes on kaikilla säännöllinen, tuorein kavion osa, keskikolmannes on vahvaa sarveista jossa raajan painotukset (jalka-asennot) jo vaikuttaa ja aiheuttaa muodon muutoksia, alakolmannes on vanhin, haurain ja heikoin kavion osa jossa on naulanreikiä ja halkeamia ym. Näin ollen ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna naulojen olisi hyvä tulla keskikolmanneksen puolelta ulos, tarkalleen ottaen keski- ja alakolmannesten rajalta tai juuri sen yläpuolelta. Jos naulan ote on matala eli se tulee ulos alakolmanneksen kohdalta on riski että kaviosta lohkeaa isoja paloja. Tämä siitä syystä, että naula ohenee kärkeään kohti ja on aivan kärjestä hyvin ohut ja taipuisa, matalassa naulausotteessa naulasta jää suhteellisen vähän tavaraa kavion sisään ja ulostuleva osa naulasta on aika paksua ja vahvaa (ja se on kiinni siinä haperossa vanhassa sarveisessa). Näin ollen kengän tarttuessa kiinni johonkin, naulat eivät oikene vedossa vaan kuiva kavio lohkeaa irti.

Jos puolestaan naulataan korkeammalla otteella oikeaan paikkaan, naulan ulostuleva kärki on ohut ja taipuisa jolloin naulat tietenkin suoristuvat helposti ja laskevat kengän irti repimättä kaviota. Tässä tulemme sitten siihen omaan ristiriitaiseen tunteeseeni johon toivottavasti saan selvyyttä kun aihetta opiskellaan lisää: lähtevätkö tällätavalla naulatut kengät vähän turhankin helposti irti? Ainakin oman kokemukseni mukaan mitä oikeaoppisemmin (ja kalliimmin) kengät on naulattu sitä useammin on irtokenkiä...

Kuva kirjasta "Kengitysopin käsikirja" L.J. Fabritius. Tapoja naulata pieleen...

Kengät olisi hyvä naulata vain kuudella naulalla, 3 naulaa per puoli. Jos ajatellaan että kengässä on vaikka neljä reikää per puoli, naulataan reunimmaisiin ja sitten valitaan kahdesta keskimmäisestä jompi kumpi. Tätä voidaan myös vaihdella, niin kavioaines säilyy ehjempänä. Tuoretta sarveista entisen ja uuden reiän välissä tulisi olla n. 1 cm.

Sopiva kenkä määräytyy niin, että kun se on kärjeltä passeli, tulisi sen haarakkeen päät tulla säteen leveimmän kohdan kanssa samassa linjassa etujalassa ja takajalassa n. 1 cm pidemmät.

Kaikki kuulostaa teoriassa niin kätevältä ja helpolta, että minäkin jopa kuvittelen tällä hetkellä tekeväni pian täydellisiä irtokengänkiinnityksiä Selmalle! Hahhah. Selkä- ja polvivammaisena, reisilihaksettomana spagettina epäilemättä homma on helppoa kuin kissan silittäminen... Tuskan hiki ja kauhea tutina tulee jo kun irrottaa kengät jokaisesta jalasta aina kerran vuodessa. Mutta innolla odotan näiden opintojen etenemistä ja teurasjalkojen kengittämistä!

Villit opiskelijat

Kiuruvedeltä palattu taas tänään iltapäivältä, mieli täynnä uutta oppia, maha täynnä karkkia ja sipsiä sekä vatsalihakset kipeänä nauramisesta. Aivan mahtavaa! Vielä ei edes valtavat, edessä olevat kirjalliset työt ahdista!

Jatkoimme hevosen anatomiaa opiskelemalla ruuansulatusta ja avaamalla teurasjalkoja. Kengitysopin teoriaa saimme myös ja se oli todella antoisaa (niin kuin toki kaikki). Palaan näihin täällä kunhan prosessoin taas oppia ensin.

Siittolaoppia saimme myös niin teoriassa kuin käytännössä. Käytännössä kokosimme keinovaginan ja tarkastelimme siittiöitä mikroskoopilla. Kyllä sieltä vipeltäjiä löytyi! Huumori oli arvatenkin hurttia, eikä ainakaan rauhoittunut iltaa kohden. Parhaimmillaan meitä oli seitsemän pöhköä naista samassa tuvassa, niin tietäähän sen...

Sitten tämän aamuisia kuvia Hingunniemestä. Sain vasta viimehetkellä idean kuvata miljöötä ja meillä oli tunnit vain uudella päärakennuksella jonka suunnasta kuvat on otettu, joten vielä ei ole lähikuvia tallirakennuksista.

Ratsutalli tarhoineen ja oikealla vanha päärakennus jossa valtaosa oppitunneistamme on.

Vanha päärakennus, klinikka ja oikealla ravitalli tarhoineen. Edustalla tuomaritorni kentän laidalla.

Maneesi puskista kuvattuna. Vierastallit ovat maneesin takana.

Meidän nukkumis-, kikatus- ja syömispaikka eli läskileirin majoitustilat.

Pakko vielä loppukevennykseksi laittaa kuva jonka otin tallin yhdistetyn toimiston ja siittolalabran astiakaapinovessa olevasta ohjeistuslapusta. Kyllä meinasin tikahtua!

Hyviä kahvihetkiä!

 

E.V. Johtotähden perikunta (kimot suokit)

Suomenhevosta on jalostettu puhtaana rotuna vuodesta 1907 alkaen. Tällöin päätettiin, että rautiaan sävyt kertovat puhdasrotuisuudesta ja kirjavat, kimot ja muut erikoisvärit suljettiin kantakirjan ulkopuolelle. Vuonna 1924 kantakirja jaettiin kahteen suuntaukseen: raskasrankenteiseen työsuuntaan ja kevytrakenteiseen yleishevoseen, joka oli käytännössä sotilasratsu. Tämä yleiskantakirja korvattiin juoksija (J) -kantakirjalla vasta vuonna 1965 ja seuraan liittyivät pien- (P) ja ratsukantakirjat vuonna 1971. (Lisätietoa)

Jotenkin meidän päiville selvisi kuitenkin yksi sukulinja joka oli sekä raskasrakenteinen että kimo. Pohjanmaalla väri säilyi tammalinjassa kunnes ensimmäinen kimo kantakirjaori E.V. Johtotähti näki päivänvalon vuonna 1993, eikä kukaan ollut enää epäilemässä sen puhdasverisyyttä. Kaikki nykyiset kimot polveutuvat jotakin kautta Johtiksesta.

E.V. Johtotähti Kuva sukupostista

Mikään rakennekukkanenhan tämä ori ei varsinaisesti ole ratsua ajatellen. Se on periyttänyt takapäätään (jota kutsun johtislaiseksi puikulaperseeksi) ja raskauttaan. Kantakirjauspisteet ovat kuitenkin olleet 8-8-8/7-8, joten ei mitään suurempia virheitäkään löydy. Johtis astuu itse edelleen.

Sillä on tällä hetkellä yksi kantakirjattu jälkeläinen (jälkeläisiä 98 kpl vuonna 2014) ja se on sekä pien- että ratsusuunnalle kantakirjattu ori E.V. Jovankka.

E.V. Jovankka, kuva sukupostista

Jovankalla jälkeläisiä vuonna 2014 on 54 kpl. Ratsukantakirjauksessa se sai pisterivin 6-6-7/7-7 ja kokeista lausunnon: "Estekoe: pyöreät hypyt, hyvänpuoleinen selkätekniikka, lähestymislaukkaa vaikea säätää. Käynti 7: puhdas, riittävä yliastunta, ravi 7: säännöllinen, hieman etupainoinen, laukka 6: melko hyvä tasapaino, puutteellinen lennokkuus. Ratsastettavuus: hidas avuille, erityisesti pohkeelle, kantaa itsensä tyydyttävästi, melko suora. Luonne: kiltti, melko yhteistyöhaluinen, eteenpäinpyrkimys huono." Jovankalla on kaksi P-kirjattua tammajälkeläistä.

Muitakin astuvia Johtiksen poikia on, useita sen kirjaamattomia orijälkeläisiä käytetään siitokseen, kuten esimerkiksi 2002 syntynyt E.V. Hurmio jolla on nyt 13 jälkeläistä.

E.V. Hurmio, kuva sukupostista

 Hurmiolla on yksi R-suunnalle kantakirjattu orijälkeläinen, E.V. Tiikeri:

E.V. Tiikeri, kuva sukupostista

 Sen kantakirjauspisterivi on 7-7-7/8-9 ja kokeista lausunto: "Estekoe 5: epävarma, paljon kieltoja, koulutus kesken. Askellajit, käynti 7: puhdas, säännöllinen, hieman kiireinen, ravi 7: tahdikas, hieman kiireinen, laukka 5: voimaton, etupainoinen, keskeneräinen. Ratsastettavuus: puutteellinen tasapaino, koulutus kesken. Luonne: kiltti, puutteellinen eteenpäinpyrkimys."

Muita kantakirjattuja kimoja oriita ei tällähetkellä ole. E.V. Neponenkin (i. E.V. Joniitta, ii. E.V. Johtotähti) on ruunattu. Siltä jäi neljä jälkeläistä, joista yksi kimo tamma.

E.V. Neponen, kuva sukupostista

Sen ratsusuunnan pisteet oli 6-6-8/8-8 ja lausunto kokeista: "Estekoe: luottavainen ja rohkea, hyppy hidas ja raskas, tyydyttävän pyrkivä, kapasiteettia on. Käynti 8: tahdikas, tarmokas. Ravi 8: tahdikas, irtonainen, hieman voimaton. Laukka 7: puhdas, etupainoinen, hieman voimaton. Ratsastettavuus: hieman etupainoinen ja vino. Luonne: kiltti, yhteistyökykyinen, puutteellinen eteenpäinpyrkimys ja herkkyys."

Johtislaiset eivät vielä ratsuporukan ydintä suuresti kuumota sotanorsun rakenteensa, etupainoisuutensa ja huonon eteenpäinpyrkimyksensä vuoksi. Mutta luonne niillä on tavallista tätiharrastajaa miellyttävä, sillä ne ovat hyvin kilttejä ja rauhallisia. Usein puhutaan että kestää vuosikymmeniä saada noista etupainoisista "työhevosista" kimo ja kevyt ratsu. Mutta minä väitän toista. Onhan Selman ei. E.V. Johtotähti ja Selma on aika kaukana sotanorsusta...

Selman emä on E.V. Valotar:

E.V. Valotar, Selman äippä. Kuva sukupostista

Se sattui syntymään punarautiaana vaikka isänsä oli kimo. Kimous ei hyppää sukupolvien yli, toisen vanhemmista täytyy olla kimo jotta syntyy kimo (tai jää syntymättä, niinkuin Vapun kohdalla kävi), joten Selmakaan ei olisi voinut olla kimo. Vapullakin oli se kuuluisa puikulaperse, joka ei onneksi periytynyt Selmalle. Se ennätti tehdä viisi varsaa (isät: Hilto, Kipton ja Lerkkana) ennenkuin kuoli kavioluun kääntymisen aiheuttamiin ongelmiin. Selman alulle saanniksi Vappu vietti lemmenloman Hilto -nimisen herran kanssa:

Hilto, kuva sukupostista

Ja sieltähän löytyy jo paljon Selman ulkomuotoa! Hilto on ollut kevyt ori ja niin vain on mahdollista keventää Johtiksesta kahdessa sukupolvessa kelpo ratsu.

Jos Selma olisi kimo... No, mutta onneksi ei ole. Tykkään sen väristä kuin hullu puurosta! :D

Olen sitä mieltä, että kimojen ratsujen toivo ovat johtislaiset kimot tammat. Ne jos astuttaa sellaisilla oriilla kuin Hermeli, Kuningas Ässä tai Hessin Leevi (miinuksena tällä käyrät kintereet) niin saattaa tulla jotakin hienoa ja kimoa! Hermelillä itseasiassa on kimoja tammavarsoja, Usvasuon Legenda (ei. E.V. Johtotähti) mutta harmittavasti se on kuollut v. 2010, Tuulen Tango (ei. E.V. Johtotähti) ja Kievarin Tähtisiru. Kuningas Ässällä on jopa yksi kimo orijälkeläinen Onnipoju (ei. E.V. Johtotähti) ja lisäksi kimo tammajälkeläinen Unetun Lotta. Jos kimojen tammojen omistajat jättäisivät hetkeksi mielestään ne kimo-voikko, kimo-ruunivoikko ja kimo-päistärikkö -risteytyksensä ja keskittyisivät hakemaan ratsulle toivottuja ominaisuuksia, niin varsalle tulisi onnistuttaessa kevyesti hintaa ainakin 10 000 e. Nykyään se sotanorsun mallinen mönkijä maksaa kimona 6000-8000 e, että voitte kuvitella paljon liitokavio, pitkäkaulainen ja kevyt kimo maksaisi...

Toivoa ei ole menetetty, kimot pitävät pintansa ja keveyttä saadaan niin halutessa. Jotkut tykkäävät siitä raskaammastakin mallista, mutta itse vetokisoja nähneenä voin kertoa, että siellä hulluimmat vetäjät olivat silakkamallisia ravioriita eikä suinkaan panssarivaunua muistuttavia. Nykyajan työajot ovat niin kevyitä, että ratsunmallinen polle niihin pystyy helposti. Ja ei ne entisajankaan hevoset olleet kaikki mitään mörssäreitä. Kaviorustonluutuma vaivaa raskaita hevosia ja minusta ainakin on monipuolisuutta että kevyt suokki voi hypätä ratana 120 cm ja lanata kenttää, vetää rekeä ja puukuormia metsästä ja käydä starttaamassa raveissakin. En siis kannata henkilökohtaisesti raskaan rakenteen erityistä jalostamista, mutta ymmärrän kyllä että on raskasrakenteisia harrastajia jotka kokevat itsensä isoiksi kevyen suokin selässä. Kaikille hevosille on varmasti paikkansa.

Pullukka-Pallukka

Flunssaisena ja vieläkin puolikuntoisena kun töitä paiskii, niin pää surisee tyhjyyttään. Valitan, ettei nyt hengentuotoksena ole kuin pieni kuvakollaasi juuri piehtaroineesta Selmasta tarhassa. Ja nekin eilisiä.

 

Lissee vettä jos sais...

Kelit on kyllä olleet aivan priimat ja olen saanut nautiskella lounaani ulkona auringonpaisteessa. Tallikissat tosin usein vievät paikkani puutarhatuolilta periaatteella "Ken perseensä nostaa, se paikkansa menettää". Nooh, eipä ne minun taukoni varttia pidempään viekään, että maatkoon sitten muun ajan siinä tuolilla. Peipposetkin jo livertää ja fasaanit pitävät pahaa ääntä (säikytellen hevosia). Ihanaa kun tarhat ovat tällä tallilla kuivat eikä Selma ole ollut kurassa ollenkaan jaloistaan!

Käyntimaastoiltu ollaan jokatoinen päivä ja mielellään Selma liikkeelle lähtee. Mahaa ei saa harjata enää ollenkaan kylkiluiden kohdalta. Liekkö pikkutennari monotellut jo kupeet helliksi... Eipä sitten harjailla. Paitsi vähän hammastetulla hikiviilalla sieltäkin. Muualta kyllä hinkkaan ja hyvin irtoaa karva! Selma taitaa pudottaa kerralla koko roskan, niin ei tarvitse pitkään kituuttaa. Ehkäpä ensiviikon lopulla tai seuraavalla viikolla voisi kengät irrottaa ja kaviot laitella siihen malliin että pärjätään paljasjaloin. Olen taas koulussa maanantaista keskiviikkoon. Toivottavasti mamma pysyy vielä yhtenä kappaleena siihen asti.

Varsakuume nousee...

Pikkuhiljaa viikot vähenee, laskettuun aikaan on enää kolme jäljellä! Tissit eivät ole muuttuneet merkittävästi, ehkä etupuolelta vähän täyttyneet, mutta nisät on edelleen ylhäällä. Pesisin muuten sieltä, mutta jo käsin koskettelu ärsyttää Selmaa ja se viuhtoo takasillaan mikä on täysin sen luonteenvastaista. Enpä siis mene sorkkimaan enempää. Edellisen varsan kohdalla Selman vahatipat huomattiin aamulla (ne olivat kirkasta nestettä eivätkä valkoiset) ja muutaman tunnin päästä se varsoi ulos laitumelle.

Muutosta on nyt jo tapahtunut takapään lihaksissa: hännän molemmin puolin on peppulihat pehmenneet kämmenenkokoiselta alalta. Kävelytahti on myös aavistuksen rauhallisempi, mutta mielellään mamma lähtee käyntimaastoon. Tänään mentiin tunnissa n. 6 km matka keskinopeuden ollessa 5,2 km/h (helmikuussa se oli 7,3 km/h). Pissihätäkin vaivaa ja ei vissiin huvita tielle pissata (roiskuu...), niin sitten vaaputaan hitaammin koko lenkki.

Hyvin syö 4 kg kuivaheinää kolmesti päivässä ja juo myös reilusti. Eläinlääkäri kävi piikittämässä viimeviikolla sen influenssarokotteen ja kehui että hyvässä kunnossa on tamma: ei liian lihava eikä laiha. Ja hyvä että liikkuu. Kaikki tammat ei tykkää liikkua viimeisillään, mutta Selma onneksi tykkää.

Näillä mietteillä nautitaan kevään auringosta...ja ODOTETAAN!

Työniloa ja ensimmäinen halaus

Ensimmäinen saikunjälkeinen työviikko takana ja sen kyllä huomaa, että kroppa on lähinnä maannut viimeiset 6 viikkoa... Mutta kivaa on ollut! Tänään olin huonojen yöunien jälkeen todella väsynyt ja jostain tuntemattomasta syystä myös ketutti koko päivän. Hevoset kyllä piristivät hieman.

Duunissa. ;)

Eniten kuitenkin piristi kun harjoittelin ajelemaan tallin pienkuormaajalla (vai mikä härveli onkaan)! Vesihuolto tapahtuu sulan maan aikaan sillä: vettä täytetään vesikuutioon joka sitten etukuormaajalla tuodaan jokaisen tarhan aidan yli saaville ja avataan kuutiossa oleva hana. Kätevää ja hauskaa! Ja minusta myös jännittävää.

Mielialan nosti lopullisesti kuitenkin Selma. Menin sen tarhaan siivoamaan saikun aikana kertynyttä sontaa. Selmalla on vähän outo tapa ottaa ihminen vastaan. Se usein on portilla ja nähdessään ihmisen se hörisee, kääntyy poispäin ja lompsii tarhan perälle. Näin siis AINA. Täytyy olla leipää mukana jos sen haluaa kiinni. Leipiä rahisuttelemalla sen saa taas hörisemään ja kun sille kääntää selän, se lopulta tulee. Tällainen pieni tanssi sen kanssa täytyy yleensä tanssia. Nytkin se luuli, että tulen hakemaan ja toimi samoin: hörisi portilla ja meni sitten kauemmas teeskentelemään näkymätöntä. No, se passasi hyvin niin sain rauhassa tehdä hommaani.

Hetken päästä Selma kuitenkin totesi etten ole hakemassa sitä pois ja liittyi seuraani. Rapsuttelin sen kyljistä irtoavaa karvaa ja se hörisi minulle aivan hiljaa, peruutti niin että sai minut kaulansa kohdalle, kietoin sitten kaulansa ympärilleni ja painautui hellästi minua vasten. Kun auringon lämmittämä hopeatukka painui kasvojani vasten tuoksuen puhtaasti hevoselta, sydämeni suli. Elämäni ensimmäinen hali hevoselta! Pitkään siinä nyhväsimme ja Selma halusi pitää minut pääpuolellaan, piti nyppiä irtokarvaa otsasta, silittää poskea (silmä alkoi luppasta siinä kohtaa) ja rapsuttaa harjan alta. Voi suloisuutta. Sellainen universaali hellyyden ja tykkäämisen aura leijaili siinä hetkessä ja sen jälkeen ei ole ketuttanut tippaakaan! En voi kyllä muuta sanoa, kuin että rakastan tuota tammaa enemmän kuin mitään hevosta koskaan.

Persaukisten ei pidä ostaa hevosta

Hevosia pidetään nykyään monenlaisilla budjeteilla. On takapihalle ostettu 400 e lämppäri tai 20 000 euron hevonen luksustallissa, jossa pelkkä tallivuokra on 700 e. Usein kuulee, että köyhällä ei saisi olla hevosta, koska oletettavasti ei ole vara hevosen sairastuttua maksaa hoidosta ja lääkkeistä.

Noh, voin kertoa että minä olen pienituloinen. Synnyin pienituloiseen perheeseen ja olen pienituloinen varmaan hamaan hautaan saakka. Minkäänlaisia perintöjä ei ole tulossa. Ensimmäinen oma hevoseni maksoi 6000 mk ja se säästettiin lapsilisilläni jotka muistaakseni olivat 500 mk/kk. Purua saatiin ilmaiseksi tuttavaperheen omistamalta hirsiveistämöltä, kuivaa pienpaaliheinää 6 mk/paali naapurin maanviljelijältä ja kauraa toiselta naapurilta hyvin halvalla. Kivennäissäkin hain meijeriltä, MulliMelliä. Polle oli omassa pihassa ja hoidin sen ihan itse lukion ohella. Euroiksi muutettuna minulla meni kuukaudessa n. 40 e heiniin, 3 e kauroihin ja 5 e kivennäiseen. Hevonen kengitettiin 6 viikon välein ja se maksoi 30 e. Hevosenpito maksoi minulle siis 78 e/kk ja jos siihen nyt sähköt haluaa lisätä, niin jokatapauksessa alle 100 e/kk. Siihen meillä riitti vara aivan hyvin.

Tällä hetkellä maksan 300 e/kk tallivuokraa. Se tekee 25% kuukausituloistani. Olen työtön yksinhuoltaja (tällä hetkellä opiskelen peruspäivärahalla). Silti lapsilla on ruokaa, merkkivaatteita ja harrastuksia ja hevosellani varusteita, valmennuksia, rokotuksia ja kisoja. Sitä on myös hoidettu klinikalla ja kotitallissa. Miten tämä on mahdollista? Valinnoilla. Kaalilaatikolla, vaatteiden kierrätyksellä (saadaan ilmaiseksi ja annetaan ilmaiseksi), kirppareilla... Käytän päivittäin rahaa ruokaan ja kodintarvikkeisiin 10 e, ostan kaikki varusteet hevoselle markkinoilta käytettynä (ostan vain laadukkaita) tai liikkeistä alennuksista, suunnittelen tarkoin mitä ostan ja milloin. Todella harvoin ostan itselleni mitään ja jos ostan, niin kirppareilta tai vaihtoehtoisesti jonkun yhden kalliin ja kestävän tuotteen. Asumme edullisesti ja vaatimattomasti. Minulla on säästötili jossa on pieni hätävara pesämuna jos tulee jotain yllättävää. Ja ihmeen kaupalla saan jopa minimaalisista tuloistani säästöön kuukausittain tuonne tilille. Valmennuksiin menen kun se sopii taloustilanteeseen, yleensä 1-2 krt/kk kalliimpi, useammin edullisempi. Olen joutunut jättäytymään pois valmennuksista rahapulan vuoksi, sen myönnän.

Uusi vohveliloimi, jonka ostoa suunnittelin 2 vuotta ja johon tuhlasin n. 24 euroa.

Tiedän, että on ihmisiä joiden mielestä on epäreilua että tällainen "yhteiskunnan loinen" harrastaa verorahoilla (lapsilisä+työttömyyskorvaus+asumistuki) ja on myös ihmisiä jotka eivät voi ylipäätään käsittää miten voin pitää hevosta ollessani työtön. Kävisin kuitenkin yhteiskunnalle varmasti huomattavasti kalliimmaksi jos möisin tammani ja alkaisin pyöritellä peukaloitani kotona. Mielenterveys romahtaisi hyvin äkkiä. Tottakai minua harmittaa elää jatkuvasti kädestä suuhun ja tuntea syyllisyyttä siitä, että pidän hevosta vaikken käy töissä (tai käyn, mutten saa siitä korvausta). Edelleen haaveilen yrittäjänä elämisestä: joskus vielä saan kapean leipäni siitä mitä rakastan eniten eli hevosista.

Voisin käyttää 400 e/kk sisustukseen. Tai kenkiin. Matkusteluun tai hyvään ruokaan. Käytän sen hevoseen pitäen kuitenkin huolen siitä, että lapsilla on ensisijaisesti kaikki hyvin. Elämä on valintoja ja minä olen valinnut näin. Ja olen onnellinen persaukisuudesta huolimatta!

Lopultakin satulaan!

Tänään menin ensimmäistä kertaa töihin 6 viikon sairasloman jälkeen. Polvessa on tuki kokoajan ja teen kevennettyä päivää: muutama karsina, heinien jakoa... Taluttele en vielä hetkeen koska tallissa on kaksi vilkasta lämppärineitiä ja yksi käsistä karkaileva suokkiruuna, joiden kanssa voi tulla äkkinäisiä liikkeitä. Toki ihan minkä hevosen kanssa vain niitä voi tulla, joten olen ihan tyytyväinen tähän kevyeen aloitukseen.

Tänään satuloin Selman itseäni varten myöskin 6 viikon tauon jälkeen! Halusin lähteä käyntimaastoon mamman kanssa ja hieman takaraivossa kyti jännitys ja jopa pelkokin siitä miten reissu sujuu ja miten polvi reagoi. Entä jos jotain tapahtuu ja putoan? Meneekö polvi uudelleen sijoiltaan? Olen aivan yksin tallilla... Katkaisin pelkopeikolta kielen alkuunsa ja keskityin karvaapudottavan mutakuorrutuksen ottaneen valaan harjaamiseen.

Pörröpää

Selkäännousu ei sattunut, koska kipeä jalka on vasen ja ponnistan oikealla (satunnaisesti nousen myös oikealta puolelta selkään, mutta en todellakaan nyt tässä kunnossa). Selmalla oli menohaluja eikä paikoillaan seisominen oikein maistunut. Seisahtui se kyllä, mutta kun säädin mahavyötä tai koitin löytää persukselleni asentoa, se tulkitsi jokaisen liikahduksen käskyksi liikkua. Päätin lähteä kaikkein rauhallisimmalle lenkille jonka varrella ei olisi taloja, koiria, postilaatikoita, ihmisiä, traktoreita eikä muutakaan jännää, vaan metsää. Ainoa probleema oli sitten se, että tälle reitille pääsee vain ylittämällä Joensuu-Kajaani välisen maantien jossa ajetaan 80-100 km/h. Olen kerran käynyt tällä reitillä ja silloin oli ruunaseuraa mukana. Tällöin Selma jumitti asvaltin reunaan pällistelläkseen eriväristä maata, mikä ei tietenkään ole suotavaa kun rekka posottaa pian kohti aika kovaa... Nyt tästä täytyisi selvitä ihan yksin.

Klenkan onnen päivä! 6 viikon tauon jälkeen maailmaa sai katsoa tästä perspektiivistä.

Kun pääsimme tien reunaan Selma pysähtyi kuin vanha tekijä ja alkoi itsekin katsella oikealta ja vasemmalta lähestyviä autoja. Kun sopiva ylitysrako tuli se lähti reippaasti tien yli! Voi mikä helpotus! Mutta noin 10 m autotien toisella puolella jatkuvalla hiekkatiellä olikin sitten pahempi silmienpudotuspaikka: tielle oli noussut sulamisvettä ja sen pinta oli jäässä mutta jään alla se virtasi ojaan. Kauheaa. Siinä meni varmaan 4 minuuttia puhistessa ennenkuin matami uskalsi töppösensä kastaa ritisevään kauhistukseen. Muuten reissu meni mukavasti. Hieman ihmettelin Selman hidasta (siis normaalihevosen normaalia) vauhtia ja arvelin että varsa varmaan jo painaa. Mutta menin taas samaan vanhaan kuin aikaisemminkin, nimittäin rouvalla olikin kova pissihätä. Puoli tuntia se tuskaili kunnes antoi periksi ja lorotteli yhteen ylämäkeen. Sitten alkoi tahti kiihtyä!

Vielä hiukan ennen tallinpihaan palatessa tuli lisäjännitystä, kun kapeaa (ylläolevassa kuvassa näkyvää) tietä pitkin tuli vastaan iso traktori jonkun perässä olevan härvelin kanssa. Vieressä oli sänkipelto, mutta sen ja tien välissä oli matala, laakea oja. Alla viimeisillään oleva tamma joka puhalsi jo valmiiksi pää pystyssä traktorille. Näytin sille peltoa ja ojaa antaen sen itse valita haluaako ohittaa traktorin hipoen vai hypätä pellolle. Selma valitsi pellon ja harppasi nätisti sinne. Jotenkin vasta nyt näen miten se on kerännyt viisautta. Joo, on se pöljä kun pelkää niin paljon kaikkea, mutta se osaa tehdä loogisia ratkaisuja. Arvostan sitä piirrettä suomenhevosessa. Eikä Selma pelostaan huolimatta koskaan häviä paikalta tai ryöstä. Se voittaa pelkonsa jokaikisen kerran. Ja pelkää seuraavalla kerralla samaa uudelleen. Mutta kyllä siellä pääkopassa ne kaksi hernettä joskus kohtaakin. ;)

Tänään testasin myös uusia hivutussuojia, jotka Selma tarvitsee ahtaiden takajalkojen käyntiliikkeiden takia. Luulen että se hivuttaa myös laukassa. Ravissa liike väljenee. Tilasin siis Horzelta Gera-merkkiset suojat ja nämä eivät kyllä laittaneet karvoja yhtään jakaukselle, mitä lähes kaikki suojat ovat tehneet. Jospa vihdoin tärppäsi!

Huomenna Selman olisi tarkoitus saada rokote influenssaa vastaan. Tai Selmallahan se on kunnossa, mutta varsaa varten se on otettava nyt kun 4 viikkoa on jäljellä laskettuun aikaan, jotta se saisi vasta-aineet käyttöönsä. Samalla tulee toivottavasti matolääke (ivermektiini) jonka annan sitten mahdollisimman lähellä varsomista, kuten koululla luennoinut eläinlääkäri suositteli.

Nyt varmaan käydään mamman kanssa jokatoinen päivä köpöttelemässä tuo tunnin lenkki ja jokatoinen päivä saa ollakin sitten vapaa. Noin suurinpiirtein.