Varsaa alulle ja hevoskaupat

Huh hellettä!

Kyllä vettä kuluu ja hevoset saavat seistä päivät pihaton puolella, sen verran lämpöä piisaa. Viikonloppu meni parisuhdelomalla Mikkelissä (St Michel), johan tuo oli aikakin kun ei olla kahdestaan poistuttu yli kahteen vuoteen edes viikonlopuksi kotoa minnekään. Joo, hommat seisoi kotona sen aikaa, mutta ei ne kyllä tekemälläkään lopu, joten yhtään ei kaduta! Ainosta on tullut kelpo "tallivastaava" ja mummin kanssa yhteistyössä tuli hevoset ruokittua, juotettua ja käytettyä pihatossa jäähyllä vaíkken ollutkaan itse paikalla.

Kesäkuun 1. pv alkoi siis yrittäjänarkeni ja kesäkuu menikin ihan yllättävän mukavasti. Eniten minua työllisti Hevosen Villiyrtit -kurssit, joissa tehtiin hevoselle yrteistä kutinaa helpottava kesäöljy ja käytiin läpi mitä yrttejä kannattaa nyt kesällä kerätä talven varalle talteen. Toivottavasti ensi kesänä saadaan kursseja lisää! Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kajaanin lähistöllä minun on helpoin kurssittaa, mutta ei ole poissuljettua liikkua muuallakin, kannattaa kysyä jos ryhmiä olisi tulossa kasaan.

Typy 7.6. 2018

Typyn kanssa on kuntoutus edennyt siihen pisteeseen, että se on lihavuuskunnoltaan normaali, kylkiluut tuntuvat,  mutta eivät näy. Se jaksaa muitten mukana jo pitkiäkin maastolenkkejä ja pikkuhiljaa on pystynyt "treenaamaankin" tietoisemmin, kun ei niin tarvitse tasapainoilla laihtumisen kanssa enää. Aikaisin alkanut laidunkausi oli sille enemmän kuin paikallaan. Tammikuun hammashuollon yhteydessä oli puhe, että tehdään kontrollikäynti 6 kk päästä ja sopivasti kesäkuun alussa panin merkille, että se alkoi syödä iltaruokansa hitaammin ja pudotteli paljon sapuskaa pureskellessaan. Vaikka tiesin, että Hirnuvan Hampaan Marika olisi tulossa kesän aikana, päätin kuitenkin kiikuttaa tamman heti klinikalle, sillä se on kärsinyt kipeästä suusta elämässään nyt jo riittävästi.

"Ei tämmösillä jalkapaketeilla voi hei kävellä ees!" Typy lähdössä hammaslääkäriin.

Suusta ei sitten löytynyt mitään radikaalia. Posket oli ehjät, hieman vaan tasoiteltiin syntyneitä, melko matalia piikkejä. Suupielessä oli kumminkin 1 cm viiltohaava, joka aiheutti hitaan syömisen. Haava oli niin suupielen sisäpinnalla, ettei sitä nähnyt päällepäin. Kuulema kesällä hevosilla on paljon vastaavia viiltohaavoja, kun riipivät heiniä ja oksia. Kaikki siis varsin hyvin. Cushing -epäilyä heitettiin ilmaan Typykin kohdalla, koska sillä oli muutama talvikarvahahtuva siellä täällä vielä kiinni ja kuulemma lihakset selästä tippuneet. Juu, ei ollut sama lääkäri kun tammikuussa. Ei ehkä olisi sellaista kommenttia tullut häneltä. :D Ihan vaan muistin virkistämiseksi kuva tammikuulta kun sillä oli rangan molemmin puolin pitkien selkälihasten tilalla pitkät montut, joihin lumi jäi kun sitä satoi:

Mutta joo, voihan se olla, että sekä Riimillä jotta Typyllä on Cushing. Senioreitahan ne on molemmat.

Se aika on onneksi suurimmaksi osaksi tainnut jäädä taakse, kun Typy heitti kielen kuolaimen päälle. Sillä käytettiin kielisidettä jonkin aikaa, mutta minusta se oli hankala, koska Typy keskittyi vapauttamaan kieltään eikä kuunnellut sitäkään vähää ratsastajaa. Sillä on ollut nyt puolisen vuotta käytössä muistaaksen aiemminkin mainitsemani Sprengerin terapiakuolain joka on siis hieman anatomisesti muotoiltu suora kielentilallinen kuolain. Jossain vaiheessa typy ilmeisesti huomasi, että on ehkä miellyttävämpi pitää kieltä tuon ala- kuin yläpuolella ja sen kieli on myös pikkuhiljaa kutistunut normaaliksi kun sitä ei tarvita enää ravinnon työstämiseen (nyt on hampaat jopa käytössä taas). Nyt olen alkanut kaivata hieman elävyyttä kuolaimeen. Bombers -kuolaimia olen tiiraillut sillä silmällä. olen ilmeisesti kuitenkin astetta liian vilkkaalla mielikuvituksella varustettu asiakas, koska sellaista kuolainta ei näy olevan millaisen tarvitsisin Typylle. Haluaisin sen nimittäin tällaisella suuosalla, mutta tällaisella renkaalla. No, täytyy varmaan jossain vaiheessa luovuttaa ja valita joku jo olemassa oleva kuolainmalli.

Satulakin saatiin lopulta oma. Ihan tuurillaan peräti ensimmäinen mitä kokeiltiin, istui kuin hansikas. Se on kapea Passier. Tosi tukeva istua ja hevoninkin tunti paljon vakaammalta sen alla. Katsotaan kauanko se istuu. Onneksi on vasta topattu, niin ehkä villat litistyy samaa tahtia kuin Typyn lihakset kasvaa ja saadaan lisäaikaa. Tehtaalla on runko kyllä muokattavissa, että ei hätää sen puoleen.

2.7. 2018

Mirakin oli sopivasti visiitillä kun satulaa soviteltiin, niin oli useampi silmäpari ja kopeloija. Typyllä on tuottanut ongelmaa juuri tuo kapea selkä ja aika taakse tuleva lapa. Lapa oli vielä talvella myös hyvin terävä (luinen), mutta nyt on senkin päälle tullut pehmikettä.

Ja jotta saadaan Typy-asiat käsiteltyä loppuun, niin tein siitä kaupat 12.7. Joten nyt se kuuluu virallisestikin kalustoon. :)

Sitten siihen varsantekoon. Nyt on siis ensimmäinen kerta kautta historian, että voisin tehdä varsan ihan itselleni. Selma ei tunnetusti kiimojaan paljon näyttele, niin täytyi kuskata se aivan sokkona oriasemalle jotta ultra kertoisi millon kannattaa yrittää. No, sattumoisin siemennyshetki oli heti seuraavana päivänä ja Selma sai jäädä asemalle sitä odottelemaan. Aivan järkyttävä stressi oli tammalla jo ihan pelkästä kuljetuksesta. En ole ikinä nähnyt sitä noin hikisenä ja tutisevana kuin se oli. Vaikea uskoa, että on ollut kilpahevosena, reppana. Selma on niin rauhallista arkea ja rutiineja rakastava tyyppi, että sen paikka on kyllä todellakin täällä pihatossa maalaiselämää viettämässä. Kunhan nyt kestäisi edes nämä kuljetukset asemalle ja kotiin. Tai täytyy alkaa kotisiemmenyksiin.

Selma siemennettiin siis 2.7. Ponuveikolla ja huomenna on tiineystarkastus. Nyt jos on nakki napsahtanut, niin täytyy laittaa lotto vetämään! :D Sattui vielä olemaan minun syntymäpäiväkin tuo siemennyspäivä, että mukava lahja se olisikin kyllä. Ei haittaa vaikka 11 kk myöhässä saisin sen. ;)

Eipä täällä tämän kummempaa tällä kertaa. Kirjoittelen kuulumisia kunhan taas ennätän.

Hevosen lumoa -valokuvauskurssi 30.6.-1.7.2018

Toukokuun alussa Aino pääsi Selman kanssa olemaan mallina kun otettiin mainoskuvia. Me nimittäin saatiin vieremäläisen kolleegani kanssa huippuidea yhdistää voimamme ja luoda jotain vähän erilaista. Kyseinen kolleega on ammattiluontokuvaaja, luonnontuoteneuvoja, metsämieliohjaaja, GreenCare -toimija (lista voisi jatkua loputtomiin!) Katja Ronkainen Lumohukka Oy:stä.

Ensimmäinen yhteinen lapsemme on siis täällä meidän tilalla Pohjois-Pielavedellä järjestettävä Hevosen lumoa -valokuvauskurssi, joka on kesäkuun ja heinäkuun vaihteen viimeisenä viikonloppuna eli 30.6.-1.7. Ja mukaan mahtuu vielä!! Ensimmäisenä päivänä tehdään näiden mallikuvien tyyppistä fantasiakuvausta Selman, Typyn ja Riimin kanssa. Mallina saa olla kurssilaiset itsekin jos haluaa, mutta saadaan paikalle myös ulkopuolinen malli tai pari, tarpeen mukaan. Puhutaan kameroista, objektiiveistä, kuvakulmista, valon vaikutuksesta ja kaikista niistä tekijöistä joilla saa kuvaansa tunnetta ja tarinaa.

Toisena päivänä opiskellaan sitten rakenne- ja myyntikuvien ottamista (myös Sukupostiin käy samat säännöt) ja minä annan tietopläjäyksen hevosen rakenteesta, jalka-asennoista ja sen esittämisestä rakennekuvausta ajatellen. Molempina päivinä hintaan kuuluu lounas, jonka tarjoilee FinMacGyver Oy eli Savon oma ihmemies Mirko Hauhia.

Kurssiviikonlopun hinta on 190 € (sis. alv 24 %, lounaan ja kahvin/teen/tmv. molempina päivinä) ja siitä maksetaan ensin varausmaksu 80 €, joka hyvitetään loppusummasta. Kurssin pääsee varaamaan Lumohukan verkkokaupasta. Mukaan mahtuu vain kymmenen. Jonkinlainen kamera on ehdoton olla, mutta aloittelijatkin voivat osallistua. Tässä olisi huikea valmistujaislahjaideakin! Lisätietoja kuvaukseen liittyen antaa Katja sähköpostilla katja(at)lumohukka.fi ja minä hevosiin, majoitukseen, ruokailuun ja muihin käytännön asioihin liittyen osoitteessa maiju(at)iloluontonen.fi.

Sain muuten aika kivat peruskoulunpäättymiskuvat Ainosta tässä sivutuotteena. Minun pieni menee jo seiskalle syksyllä! Ikäkriisikö? No ei. Mutta vähän shokki. Ikäshokki. Enemmänkin lapsen iästä kuin omasta!

Uusi yrittäjä täällä hei!

Hopssuikkaa, minne se kevät oikein hävisi? Taisi kestää neljä päivää kaikkinensa. Elossa ollaan, vaikka hiljaiseloa onkin ollut aikalailla. Maan alla olen mönkinyt kuin kontiainen konsanaan ja saanut paljon aikaan. Kuten valmistunut luonnontuotealan ammattitutkinnosta ihan aikataulussaja siinä rinnalla suorittanut hyväksytysti myös GreenCare perusteet -kurssin. Joten ei täällä ole (pelkästään) nenää kaivettu! Mutta se suurin uutinen on tietenkin se, että minulla on nyt ihan oma yritys: Iloluontonen T:mi ja starttiraha takataskussa. Palvelut koostuvat kesän aikaan Pohjois-Savon alueella kotipihojen villiyrttikartoituksista ja villiyrtteihin perustuvista ohjelmapalveluista. Toivottavasti myös GreenCare-puolen heppakaveritouhut ja Rohkeusratsastustunnit lähtisivät siivilleen. Kotisivut on mutta hyvin vaiheessa vielä, joten en laita linkkiä vielä tähän. Seuraavan kerran sitten, khehheh.

No, perinteisesti nyt on vuorossa kuvakollaasi menneeltä ajalta, alkaen huhtikuusta. Ensimmäisenä vuorossa ikuistus GreenCare -kurssilta ja käynnissä oleva fanitapaaminen (meikäläisen ilmeestä voi päätellä kumpi oli se fanityttö!) Annan Talli -blogin kirjoittajan Anna Mennolan kanssa. Kuvassa onkin kaksi uutta yrittäjää ja suomenhevonen! Heppa on Luontokeskus Tyynelän kalustoa Sotkamossa. Ollaan Annan kanssa valmis tiimi, kuten vaatetuksesta näkyy! Mahtava oli vuosien odotuksen jälkeen tavata!

5.4.2018

Typyn väliaikakuva 16.4.2018, n. 13 viikkoa meillä.

Kakkiaiset sulavassa tarhassa ennen mutalillipäiviä. 22.4.2018

Typy on iltapuurot jo syönyt, kuten huulesta näkee. 28.9.

Tämä on nyt aika Typy-painotteista, mutta se on näistä nyt sellaisessa kehitystilassa, että tulee enemmän kuvattua. Puhuin aiemmassa postauksessa suunnitelmastani kokeilla Typyä kärrin eteen ja kas näinhän siinä kävikin sitten:

Ekaa kertaa kärrit perässä 15 vuoteen ja menee kuin vanha tekijä! Kuva: Oona

Typyllä on nyt ajettu yhteensä kaksi kertaa ja hyvältä vaikuttaa! Huolta ja ihmetystä on herättänyt koko kevättalven ajan Typyn suurentuneet kilpirauhaset. Jodin puute tai liikasaanti voi aiheuttaa kilpirauhasten liikakasvua eli hevosen kilpirauhaset turpoavat. Ja sitten hevosilla voi olla kilpirauhasen adenooma, eli hyvälaatuinen kasvain, jota eläinlääkäri itse epäili. Näytteet kilpirauhasista otetaan hammashuollon yhteydessä, niin päästään selkoon. Kilpirauhasen adenooma ei hevosella yleensä ole vaarallinen tai haittaa sen elämää muuta kuin kosmeettisesti. Jos haluat nähdä miltä tällainen paisunut kilpirauhanen näyttää, englannin kielellä on asiasta enemmän infoa kuin suomeksi, esim tästä linkistä. Typyllä tosiaan epäilys on jälkimmäiseen.

Laidunkausi alkoi tänä vuonna ihanan aikaisin. Syöteltiin hevosia ensin narun jatkeena joitakin päiviä ja sitten kun rinnelaitumien pohjat kuivuivat, laskettiin lauma sinne syömään ensin 30 minuutiksi ja siitä päivittäin pidennettiin kunnes nyt ovat pari päivää olleet ihan 24h. Viikon olivat yöt tarhassa ja päivät nurmella.

Historiallisen aikainen laidunkauden aloitus, 8.5.! :D

Riimi-pappakin nauttii.

Ja sitten se kesä vaan jotenkin räjähti käsiin...

Hannes ja lehtosinilatvat 17.5.

Maastoiluaamu 20.5.

Semmoista tänne! Yrityksen facebook-sivut löytyy tästä linkistä ja sieltä kannattaa käydä kurkkaamassa 30.6.-1.7. oleva Hevosen lumoa -valokuvauskurssin tapahtumasivu! Teen lähiaikoina postauksen aiheesta tarkemmin, mutta kurssille voi jo todellakin ilmottautua. Aiheena hevosten kera fantasiakuvaus ja toisena päivänä rakennekuvaus. Eikä tässä vielä kaikki, kerron hevosten rakenteesta olennaisia asioita! Valokuvausopetuksesta vastaa ammattiluontokuvaaja Katja Ronkainen. Mitä nopeammin ilmottautuu, sitä varmemmin saa majoituksen neljän seinän sisältä. :D

Ponia köyhempi, mutta laukkaa rikkaampi

Meillä on ollut luopumisen tuskaa. Ilmoitin pari kuukautta sitten Ponnyn omistajalle, että pikkuhiljaa voitaisiin alkaa asennoitua poniinin lähtöön. Aino alkoi enemmän ja enemmän siirtyä Riimiin ja kun Typy tuli, sopivan kokoisia ratsuja alkoi olla riittävästi. Ensin näytti, ettei ponin muutto tule kuitenkaan olemaan kovin ajankohtainen, kunnes hiihtolomalla (viikolla 10 täälläpäin) tuli viesti, että poni voitaisiin tulla noutamaan loppuviikosta. Tietysti tytöt olivat mummilassa viettämässä lomaansa kaikessa rauhassa ja tästä seurasi pienoinen shokki ja hätä, ettei hyvästejä ennättäisi jättää. Onneksi kävi niin, että tytöt ennättivät tulla kotiin kaksi tuntia ennen kuin ponin muuttoauto tuli, niin kerkesivät vielä viimeiset hetket viettää pienen kanssa, ennen kuin tämä ajanjakso jäi taakse.

7.3. Ponny ja Typy pussailemassa. Näistä tuli nopeasti parhaat ystävykset. 

"Hei hei, ihana Ponny!" Muuttopäivä, 8.3.

Kirjaimellisesti loppusilaus.

Kyllä on myönnettävä, että minullekin itku tuli, vaikka olin tähän jo pitkään valmistautunut olevinaan. Yhdessä itkettiin vielä Ainon kanssa lisää kun traileri lähti pihatietä pitkin pois. Lohtuna on se, että poni asuu nyt lähellä tyttöjen mummilaa ja saivat kutsun tulla moikkaamaan aina kun aikataulut sattuu yksiin. Huh! Poni teki työnsä ja opetti Ainolle määrätietoisuutta ja rohkeutta. Sekä sinnikkyyttä. Lauma oli viikon vähän sen oloinen, että ne tuijottelivat horisonttiin ja hirnuivat jokaiselle pihaan tulevalle autolle. Mutta nyt ne ovat tainneet sisäistää, ettei poni ole tulossa takaisin.

Noh, elämä jatkuu ja lapset kasvaa. Aino ylitti taas yhden merkkipaalun, nimittäin Selmalla laukkaamisen! Selmahan ei ole suostunut Ainolle laukkaa nostamaan, se kun tuppaa olemaan hirvittävän varovainen lasten kanssa ja myös tarkka oikeista avuista. Mutta nyt se tapahtui, että Aino sai laukattua tammuskalla aivan normaalisti. Kyllä oli hyvä mieli molempien puolesta.

11.3.2018

Sitten siihen Typyn kadonneeseen laukkaan, joka löytyi kuin löytyikin! Sain Miran jäljiltä nostettua itse sillä oikean laukan niin, että tein kulmaan pientä ympyrää ja nostin siitä laukan pitkälle sivulle. kahdeksasta nostosta se nosti oikean muutaman kerran, mutta heitti heti vasemmaksi tai kompuroi. Kunnes lopulta oikea nousi, sain sen pikaisesti tarkistettua tosiaan oikeaksi ja hoputin sitä aivan hulluna pitkälle sivulle. Ja niin me vaan laukattiin KOKO pitkä sivu oikeaa laukkaa! Jee! Siihen lopetin sen kertaisen yrittämisen ja palkaksi laukattiin vasenta vasempaan kierrokseen.

Typy aka Barbapörrö aka karhun ja aasin lapsi. Ihana pikku reppana. <3

Tästä kului joitain päiviä kun seurasin hevosia tarhassa ja Riimi paimensi Typyn laukkaan kujalla heinien suunnalta tallia kohti, eli oikeaan "kierrokseen" ja kippas kappas kun laukka nousi siinä kulmasta ja Riimi laukkasi perässä, Typy nosti oikean laukan eikä ennättänyt sitä jäädä puljaamaan vasempaan ettei Riimi nappaa takapuolesta kiinni. Niinpä se laukkasi kentän ulkopuolella oikeaa laukkaa lyhyen sivun ympäri ja siitä vielä 10 m lisää ennen kuin pudotti raville. Mira tosiaan sai jonkun tulpan auki!

Toissapäivänä kävin tauon jälkeen taas kokeilemassa kentällä miten käy ja kyllä leuka loksahti, kun jokaisella nostolla nousi oikea laukka! Pari kertaa se puljautti laukan vasemmaksi ilmassa, mutta niin me tytöt vaan laukattiin oikeaa laukkaa neljä kertaa koko pitkä sivu! Aivan mahtava fiilis!

20.3. "Elä kuvaa vaan vapauta miut laumaan!!"

Kuvailin taas Typyä käytävällä erinäisistä kuvakulmista ja tein vähän kollaasia. Kyllähän se on oikeasti lihonut jo hyvää vauhtia! Silti taaimmaiset kylkiluuut ovat vielä liian pinnassa.

Oikean puoleinen on otettu 20.3. Reisilihasten kehitys näkyy tässä kuvassa hienosti, pyllyn profiili ei enää ole ylösalaisin oleva päärynä. 

Vasen otettu muuttopäivänä (8.1.) ja oikea toissapäivänä (20.3.) Tästä näkee puolestaan massun kasvun ja pyöristymisen hyvin katsomalla mahan profiilia verrattuna etupolveen ja tuohon kupeella olevan pyörteen alareunaan (missä on se nahkapoimu hevosilla) Lautasten päältä ja takapolvesta on myös törröttävät luut peittyneet.

Siitä se, pikkuhiljaa.

Satulatilanne on tällä hetkellä se, että sain (onneksi!) lainaan Mustangin, joka istuu kivuttomasti lampaankarvalla ja edestä kohottavalla geeliromaanilla. Ainakin hetken... Alan etsiä omaa satulaa varmaan elokuun puolella, kun näkee  mitä laidun ja ahkerampi liikuttaminen saa selkään aikaiseksi.

Ostin Typylle kuolaimeksi Sprengerin suoran kielentilallisen kuolaimen joka on erikoismetallista valmistettu, ja hetken näytti ettei se heitä kieltä sen päälle. Mutta lopulta heitti sitten kuitenkin. No, nahkainen kieliside on käytössä nyt jonkin aikaan ja seuraillaan miten asia edistyy. Onneksi Typy muuten tuntui tykkäävän kuolaimesta, eikä se kielisiteeseenkään keskittynyt niin paljon kuin pelkäsin.

Näillä mennään, kevättä kohti! Vaikka lunta onkin yli metrin.

Kun oikea laukka ei nouse

Ihanan aurinkoinen helmikuu alkaa olla taputeltu. Kyllä kevääntulon vaan jo tuntee, kun päivällä lämpö kohoaa yön -23 asteesta huimasti lämpimämmäksi. Siinä onkin ollut myös lisätyötä, kun olen Typyä loimittanut yöksi toppaloimella ja päivällä riisunut loimen pois. Vaikka se on alkanut kehittää itselleen rasvakudosta ja lihasta, ei silti eristettä turkin alla ole riittävästi noihin hyytäviin pakkaslukemiin. Tällä viikolla tuuli lisää päivälläkin pakkasen purevuutta, joten kaikki saavat seistä takki niskassa myös päivällä. Riimikin, joka on eniten sitä mieltä, että loimet on aivan turhia.

Maisema kuin maalaus. 2.2.2018

Edustuskuva! :'D 

Jotenkin tuo upea luonto ja lisääntyvä valo motivoi huomattavasti enemmän lähtemään maastoon, kuin pyörimään kentällä. Mutta olen koittanut itseäni muistutella, että kenttää ei parin kuukauden kuluttua taas enää ole, että antaa mennä tuupaten nyt vaan. Kesällä sitten on kenttää ikävä. Ja varsinkin syksyllä.

3.2.2018

Oonan kanssa rekiretkellä 4.2.

Reki on jäänyt myös jostain syystä tarkoitusta harvemmalle käytölle. Onneksi tuota lunta kyllä riittää. Että varmaan vielä on toukokuussakin rekikelejä. Jes.

Typsykkä 13.2.

Av, yv, jono!

"Miks kuvaat miun pyllyä?" 14.2.

18.2. Pihaton ovella. On paljon kivempi syödä lunta, kuin juoda haaleaa vettä. 

Kohti metsäseikkailuja! 18.2.

Viihteellisessä seurassa.

Olen kuvannut koko ajan Typyä monesta kulmasta, koska on mahdotonta tarkalleen huomata sen kehitystä, pelkästään silmin päivittäin seuraamalla. Toki muisti ja käsituntuma kertoo, että asioita on muuttunut hevosessa, mutta silti tykkään vertailla kuvia. Tamma on nyt ollut meillä 7 viikkoa. Sen hampaat hoidettiin 5 viikkoa sitten, eli sen verran se on saanut syötyä kunnolla. Vapaan heinän lisäksi se söi alkuun Racing Mash:iä 0,5 l + sinkki-kuparia, merisuolaa, vitamiineja ja 0,5 dl rypsiöljyä. Olen hiljakseen nostellut annostusta niin, että Mashia on täysi litra ja öljyä nyt 2 dl. Kun heinä vaihtui tässä reilut pari viikkoa sitten köyhempään, otin ruokintaan rinnalle uudistuneen Racing Proteinin. Tällä hetkellä Typy syö siis vajaan litran mashia, saman verran proteiinia ja tuon 2 dl rypsiöljyä. Hevosen elimistöllähän menee noin 2 viikkoa, ennen kuin se oppii hyödyntämään rypsiöljyn energianlähteenä, joten ensimmäiset pari viikkoa syötin sitä sen puoli desiä, ihan vaan vähentämään hilseilyä ja totutteluun. Ruokinnan muutoksessa on täytynyt edetä hyvin varovasti, sillä aiemmin Typy ei ole saanut kuin kourallisen kauraa ja kivennäistä. Sen maha on kuitenkin kestänyt hyvin, tietysti näissä rehuissa ei ole viljaa juuri laisinkaan (Racing Mash pitäisi olla viljaton, mutta kuulemma tuotannollisista syistä vehnäleseen mukana tulee rehuun kokonaisia vehnänjyviä. Selvitin ihan asiaa kun ihmettelin miksi viljattomassa rehussa on viljaa), nykyinen Racing Protein koostuu rypsirouheesta, härkäpavusta, melassileikkeestä (hyvä mahalle), mäskijauhosta jne. Vaikka tästä voisi kuvitella, niin en ole mikään suuri Racing-fani. Itseasiassa boigotoin kyseisen tehtaan (Suomen Rehu) rehuja muutaman vuoden kokonaan, koska Selma sai sekä Mineral Plussasta, että Racing Mineral:sta keskellä talvea riviä ja kutinaa. Ja kauhean hilseilyn. Mutta tuo Mash on ollut meille hyvä tuote. Uusi Protein on nyt mennyt parisen viikkoa ja Selma sai jo mahansa kuralle, mutta tarkkailen tilannetta.

22.2.

Ja kyllähän se Typy tosiaan on jo yllättävän paljon muuttunut, sekä fyysisesti että henkisesti. Ennen se on alkuinnostuksen jälkeen ollut lyhyelläkin lenkillä koko ajan kysymässä "joko käännytään kotiin?" ja välillä on ollut tunne, että se on aivan loppu. Vaikka siis ei oltaisi kovin kummoista kiekkaa tehty. Nyt viime viikkoina se on ollut korvat tötteröllä menossa ja pidemmälläkin lenkillä saattaa ravata Selmasta ohi, eikä kertaakaan ole kääntymässä kotiin! Jotenkin vaan tulee niin hyvälle mielelle kun näkee sen iloisena laukkaamassa ilman väsymyksen merkkejä.

Eniten muutoksen näkee sen selkälinjassa ja lautasilla. Tein kaksi kollaasia joista on helpoin vertailla.

Ylempi kuva 22.2., alempi 6.1.

Ylempi kuva 6.1., alempi 22.2. Väriero johtuu valoerosta.

Selkälinjan lisäksi täytettä on tullut kylkiin. Luut tuntuu vielä selvästi, mutta eivät hyppää sieltä nin sanotusti käsille. Ymmärrettävästi satuloiden kanssa on jännät ajat! En ole Typylle alkanut vielä satulaa hommaamaan, koska muutos ei varmasti jää tähän. Katsotaan hiukan myöhemmin sitä. Nyt ollaan menty Riimin satulalla ja sen käytyä epäsopivaksi on siirrytty Selman satuloihin. Estesatula on parempi, siinä vaan alkaa jäädä selkärangan tila ahtaaksi. Typy on lihaksistoltaan todella epäsymmetrinen, mikä ei ainakaan helpota satulan istuvuutta. Ja sen lapa tulee myös aika taakse.

Ratsastukselliset haasteet ovat osittain helpottuneet, mutta niiden tilalle on tullut uusia. Typy siis jaksaa jo paremmin tehdä asioita ja sen tasapaino on selkeästi parantunut. Se on kyennyt viimeaikoina asettumaan ja taipumaan jo jonkin verran, eikä mene enää ympyrällä pää ulkona ja lapa edellä. Sillä on kyllä, kuten sanoin, todella vahvat puolierot. Ja laukoista nousee vain vasen. Yritin pari viikkoa sitten itse nostaa sillä oikeaa laukkaa kentällä. Koitin huijata sen kulman avulla pitkälle sivulle. Ei auttanut. Koitin samaa asettamalla ulospäin. Ei. Jyrkemmin kurvaten. Ei. Uskomatonta miten huonolla tasapainolla elävä otus pystyy nostamaan oikeaan kierrokseen vasemman laukan vaikka kaarre olisi kuinka pieni! Kerran sain sen ainakin etupäästään ottamaan oikean laukan yhden askeleen, mutta sitten se meinasikin jo tuiskahtaa nokalleen. Ajattelin, että pitkänä ihmisenä meidän tasapainopiste on liian hankala ja päätin delegoida oikean laukan metsästyksen kätevästi Miralle.

24.2.

24.2.

Typyllä on yllättävän hyvä käynti ulkonäköönsä verraten. Sillä on hyvä yliastunta ja se työntää takajaloillaan hyvin. Siis ilman lihaksiakin. Luultavasti askellajit eivät ainakaan huonone kun se kehittää lisää lihasmassaa. Ja sitä varmasti tulee, koska tamma liikkuu itse niin topakasti. Passi ja peitsi jäävät kokoajan vähemmälle ja vähemmälle.

Mira huijasi Typyn oikeaan laukkaan ravaamalla pitkää sivua oikeassa kierroksessa ja tehden sitten aika tiukan (ja rohkean) voltinpuolikkaan pyytäen samalla siitä laukan. Ja jopa 3 kertaa seitsemästä oikea laukka nousi! Pisimmillään sitä kesti kolme askelta. On nimittäin ihan todella sitkeässä. Vasen laukka on hirvittävän vahva ja oikeaa ei ilmeisesti ole maastossa tai vapaa-ajalla mihinkään ikinä tarvittu, niin se on jäänyt jonnekin piiloon. Typy laukkaa vapaana ollessaan aina vasenta laukkaa, maastossa aina vasenta laukkaa ja kentällä, myös oikean kierroksen ympyrällä, vasenta laukkaa. Työmaata siis on edessä, mutta Mira sai kuitenkin jo tulpan irti. Luultavasti asia helpottuu koko ajan, kun siihen kiinnitetään huomiota ja kun Typyn tasapaino ja lihaskunto jatkaa paranemistaan. Typy on vielä aivan todella etupainoinen ja se on pitkällisempi prosessi, että se alkaisi hiljalleen siirtää painoa enemmän takaosalle. Hirvittävän kiva se on ratsastaa! Reipas ja kuuliainen. Aina yrittää parhaansa ja petraa koko ajan. Se on jo näin lyhyessä ajassa voittanut monta sydäntä puolelleen ja päässyt monen suosikiksi. Se kuuluisa vasen laukka on ihan todella pehmeä ja kissamainen. Kukapa sellaista keinuntaa ei haluaisi kokea maastoretkellä?

Hevosen kuntoutusta

Tämä aamu alkoi harvinaisen reippasti, koska kävin pitkästä aikaa lenkillä ja otin poniinin mukaan narun päähän. Lunta oli tiellä n. 15 cm ja kummasti alkoi hapottaa jo aika lyhyen matkan jälkeen. Miran kanssa puhelimessa juoruten matka taittui kuitenkin ja Ponny tuli yllättävän kätevästi mukana vaikka se oli taatusti sitä mieltä, että akka on lopullisesti seonnut. Raahata nyt pullea ponimies heti aamusta yksin keskelle metsää ja höpöttää koko matka yksikseen ääneen... Jospa se tästä lähtisi taas, ponin ja minun rasvat pois.

Lihavan hevosen kuntouttaminen on minusta aina ollut hirveän helppoa. Kun ruokinta on viilattu kohdilleen, on peruskuntoa kasvatettu ensin pitkillä käyntilenkeillä mäkisessä maastossa ja pikkuhiljaa ravipätkiä lisäten. Sitten aletaan mennä hölkkälenkkejä joko ajaen tai kärrin perässä. 5 km hölkkää putkeen, 8 km hölkkää putkeen 10 km hölkkää putkeen. Saa oikeasti olla kyllä melko syöppö jos pitää läskeistään kiinni kun käy lenkillä vaikkapa 4 kertaa viikossa ja siihen parit kentällä pyörimiset päälle.

Mutta aiemmin ei ole kohdalle tullut laihaa, alikuntoista hevosta. Siinä joutuu miettimään että samalla kun lihaskuntoa pitäisi varovasti rakennella, ei saisi kaveri päästä laihtumaan yhtään lisää vaan sen pitäisi itseasiassa lihoa. Aika jännä kombo. Tässäkin tuo maan mainio aktiivipihatto on onneksi tehnyt puolet työstä.

9.1.2018

Tammarakkautta. 9.1.2018

Typyhän ei sillä tavalla näytä kauhean laihalta, koska sillä on todella pitkä ja tiheä talvikarva (joka tosin jo irtoilee) ja sen rintakehä on kapea, mutta syvä (syvä runko). Toisin sanoen sivuprofiilista se näyttää mahan alueelta aika normaalilta, mutta runko on hyvin kaita. Jos olette istuneet joskus 3 v. ravitreenissä olevan lämminverisen selässä, tiedätte suunnilleen miltä Typyn kyydissä tuntuu. Pitkä turkki kätkee alleen aivan pinnassa olevat kylkiluut ja okahaarakkeet näkyvät ihan paljaalle silmällekin varsinkin lantion alueella. Lihasköyhyys puolestaan on selvemmin silmin havaittavissa, lähinnä kulmikkaan takaosan vuoksi. Typyhän ei kyllä takaosaltaan ole rakenteellisestikaan kedon kaunein kukkanen, koska sillä on kantava lanne ja lyhyt jyrkästi laskeva lautanen yhdistettynä käyrähköihin kintereisiin, mutta ilman lihaksia ja rasvakudosta nämä "virheet" korostuvat turhankin paljon.

Karvaturrikka. 9.1.2018

Talven taidetta. 11.1.2018

Typyn ensimmäinen maastoretki uudessa kodissa 11.1.2018 

Riimi 23 v. <3 12.1.2018

19.1.2018

Syy Typyn laihuuteen löytyi suuhun kurkkaamalla. Klinikkareissu oli 19. pv ja Ponny läksi kavaljeeriksi mukaan. Muut kanssaeläjät nauroivat klinikalla, että miten noin pienestä ponista voikin lähteä noin iso ääni. Näköjään helposti! Eläinlääkäri antoi Typylle ensin vähän vähemmän rauhoittavaa, koska sen elopaino on tosiaan alipainon puolella. Mutta koska vaikutusta ei tullut tarpeeksi, annosta sitten lisättiin.

Kuskina toiminut Tiia sai olla Typylle myös halikaverina.

Itse toimenpiteestä en saanut kuvia, koska tehtäväni oli pidellä Typyn kieltä, joka oli kuin ankerias. Mutta juu, olihan siellä suussa vaikka ja mitä... Typyä hoiti hampaisiin ja kuolaimiin erikoistunnut eläinlääkäri Mirjami Miettinen ja kurkattuaan Typyn suuhun hän voivotteli sen verran että ennätin jo säikähtää. Kuitenkin heti perään hän totesi, että kyllä tästä vielä hyvä suu saadaan, mikä tietysti kuulosti hirveän paljon paremmalta. Syy siihen miksi Typylle ei ole ravintoaineet menneet perille, oli siis se, että sen leuka ei käytännössä päässyt enää liikkumaan juuri mihinkään suuntaan. Sillä oli pahat koukut sekä ylhäällä poskihampaiden etureunalla, että tietysti vastaavasti alaposkihampaiden takareunalla. Leuka ei siis päässyt liikkumaan eteen eikä taakse. Odotusten mukaisesti yläposkihampaiden ulkopinnoilla oli reilusti pitkiä ja teräviä piikkejä ja vastaavasti alaposkihampaiden sisäpinnoilla myös. Ei ollut leuka liikkunut täyttä rataa myöskään sivuttaissuuntaisesti. Poskissa oli vuotavia haavoja ja arpeutumaa. Lisäksi löytyi yksi pieni diasteema, kaksi reikää ensimmäisissä yläposkihampaissa ja ientulehdusta diasteeman yhteydessä. Sähköraspilla siitä selvittiin ja ennuste oli hyvin lohdullinen.

Jos tätä nyt joku lukee, joka ei ole hevosten hammashoitoon perehtynyt ollenkaan, niin hevosen hampaat kuuluu raspauttaa eläinlääkärillä tai hammasteknikolla vähintään kerran vuodessa. Ei ole kivaa kun ei voi syödä.

Typylle suositeltiin uutta tarkastusta jo 6 kk päähän, samaan rytmiin sitten muiden kanssa. Syy, miksi typyn kieli on niin järjettömän voimakas ja paksu, on se, että se on kompensoinut hampaitten tehottomuutta kielellään. Ja sain huomata melko heti kun ratsastusta aloiteltiin, että se on tottunut heittämään kielen myös kuolaimen päälle. Hillitäkseen kipua. Tämän totesin vasta klinikkareissun jälkeen, niin en päässyt asiasta keskustelemaan kuolainasiantuntijan kanssa. Klinikalla Typyn suu kuitenkin mitattiin ja sen suositeltava kuolaimen pituus on 13,5-14 cm, paksuus maksimissaan 14-16 mm ja kolmipalaa käytettäessä keskipala täytyy olla alle 2,5 cm tai yli 3,5 cm koska Typyn alaleuan leveys on tasan 3 cm eikä kolmipala saa painaa alaleuan luita. Ja mikä mahtavinta, opin taas uutta asiaa! En nimittäin tiennyt, että kolmipalan kohdalla on merkitystä miten päin nivelet on kuolaimissa. Piirsin demonstraation tästä hienosti:

Keskipalan muodolla on myös väliä, paineen pitäisi joka tapauksessa olla mahdollisimman tasainen kielelle. Mirjami suositteli sylinterikuolaimia tai sitten Neue Schule Turtle Top -kolmipalakuolainta. Myös suorakuolain voisi Typyllä toimia.

No nyt sillä on suorakuolain, mutta se on myös lusikkakuolain. Löysin Haksu-vainaan jäämistöstä, sillä Haksu (Kaurahattu) oli kovan luokan kielenheittäjä. Siihen pisteeseen asti, että kieliside oli ainoa mahdollisuus jos jaksoi välittää kummalla puolella se kieli ylipäänsä oli. Minulla oli varastossa myös 14,5 kolmipala versio lusikkakuolaimesta, mutta Typy keksi puolessa tunnissa miten kielen saa senkin päälle. Suora versio on vielä pitänyt pintansa. Jospa se kielen heittäminen menisi ohi kun jonkun aikaa ei pysty sitä tekemään. Toivotaan niin. Ja taas se tuli todistettua, että MITÄÄN ei koskaan kannata myydä pois tai heittää menemään! Aina voi tulla tarve.

Nyt Typy on siis pystynyt syömään kunnolla reilun viikon ja poskien haavaumat ovat umpeutuneet. Klinikalla tarkistettiin myös lantanäyteet sekä Typyltä, että Riimiltä jotta nähtiin onko matolääkkeet toimineet. Kummallakin näytti nollaa, eli puhdasta kakkaa ilman ylimääräisiä asukkaita!

Jos sitten siirrytään sinne liikutuspuolelle ja kunnon kohotukseen. Kaikki hevoset ovat nyt liikkuneet mukavan tasaisesti. Typyä olen pitänyt liikkeellä 2-3 x viikossa ja aloitettiin hyvin lyhyistä ja rauhallisista lenkeistä ja sitten ollaan lisätty ravia ja laukkaa. Maastossa meillä on umpihankiosuuksia jotka pidetään Selmalla aina auki. Jälkiä pitkin jos osaa mennä, ei nämä osuudet ole hirveän rankkoja, mutta Typyn olematon tasapaino ja puuttuvat ihakset toki tekevät haastetta. Se alkaa osua jälkiin vasta loppuvaiheessa kun ei jaksa vouhottaa ja paahtaa kovaa käyntiä enää. Ravin sijaan välillä löytyy peitsi (onneksi harvoin) ja jos alkaa loppuvaiheessa jäädä Selmasta jälkeen, löytyy myös passikäynti. Jeeeee... Typy on mennyt kahdesti tunnilla, ensin minä menin sillä Outin tunnilla ja sitten kun Mira tuli käymään ja suostui pitämään tunteja, Tiia meni Typyn kanssa. Kentällä Typy toimii kivasti, se on kuuliainen ja herkkä. Tasapainon puutteen huomaa kiemurteluna, epämääräisinä räpellyksinä kun pitäisi nostaa ravi tai laukka (vain vasen ylipäänsä nousee) ja taipuminen on vielä aivan mahdoton ajatus. Varsinkaan oikealle. Sinne mennä luinen lapa topakasti edellä.

Miran tuntien kohdalla on pakko hehkuttaa Ainoa. Tuo pieni ihmistaimi on kyllä minun sankarini. Olen aiemminkin kertonut kuinka Aino on välillä ottanut rankkaa takapakkia ratsastusharrastuksen kanssa kun ponin kanssa on välillä mennyt sukset ristiin ja välillä on jopa pelkomörkö ollut haittaamassa. Mutta ihan uskomattoman urheasti tyttö on lyönyt pelkopeikkoa pesäpallomailalla otsaan, laittanut ponin kuriin ja siirtyny Riimin isompiin askeliin. Kaikki meni alkuun Riimin kanssa kivasti, mutta nyt vanha pappa on alkanut piristämään vanhuuspäiviään ottamalla ritolat (=pukki ja täyttä laukkaa noin 4 askelta tai sen verran että kyydistä tippuu). Näitä ritoloita on tullut aika randomisti, milloin kenelläkin ratsastajalla. Yleensä kuitenkin vasta-alkajalla tai kevyellä ratsastajalla (niin kuin Aino ja muut ikätoverit), ei oikeastaan kertaakaan kokeneella ja pelottomalla aikuisratsastajalla, joten kiputiloista tässä ei ole kyse. Riimi kerkesi heittää Ainonkin selästään kerran ja sen jälkeen vanha mörkö alkoi taas kummitella ja Riimillä ratsastus jännittää. Laukkaaminen ei ainakaan ollut kivaa jne. Minulla loppui huumori papparaisen villityksiin ja laitoin sille kumisen gägin suuhun ja martingaalin.

Noh, Aino oli siis menossa Riimillä Miran tunnille, jännityksestä huolimatta. Alkukäyntien aikana Miran whippet -merkkinen koiruus pääsi rallaamaan hevosten lähellä. Minä läksin sisältä hakemaan sille flexiä ja kun tulin takaisin, Aino seisoi lumisena Riimin vieressä ja Mira oli lohduttamassa. Ritolathan se Riimi oli taas ottanut ja kun ei ensi pyräyksellä saanut Ainoa lentoon, niin oli ottanut uuden pienen ja vielä käännöksellä maustettuna, että varmasti tyttö tömähti kenttään. Siinä kohtaa minä olin jo aivan varma, että nyt se loppuu Ainon harrastus tähän. Harmittelin jo mielessäni, että pirun pappa, kun on niin osaava ja kiva ja hieno ja nyt menee kaikki pilalle näistä pelleilyistä... Mutta Aino tuumasi ihan itse, että pakko on nyt vaan mennä selkään ja jatkaa. Muuten hän ei ratsasta enää ikinä. Ja sinne se tyttö kipusi.

Mira avaa istunnan saloja. 20.1.2018

Aino ja Riimi. <3

Ei näy pelosta jälkeäkään!

Ja kuin ihmeen kaupalla Aino sai rentouduttua, teki hienosti istuntaan korjauksia Miran ohjeiden mukaan ja oli Riimille topakka ratsastaja. Ja äiti oli kameran kanssa kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan:

Olen niin kertakaikkisen onnellinen, että Aino sai koettelemuksiensa palkaksi aivan äärimmäisen onnistuneen tunnin! Ensimmäistä kertaa ohjastuntuma, istunta ja avut kohtasivat ja hän sai sen tunteen kun hevonen vastaa oikein tehtyyn työhön kiitoksella. Ai että! Tuo hevonen kun ei todellakaan anna ilmaiseksi mitään.

Kun Mira kerran oli paikalla halusin testata Typyn ohjasajoakin samalla. Siitä olisi videomateriaaliakin, mutta sattuneesta syystä en ala videoita lataamaan youtubeen ennen kuin saan hankittua joskus uuden tietokoneen. Tai sitten jos on esim. jalka poikki enkä voi tehdä tuntisotalla mitään muuta kuin ladata asioita tietokoneelle ja siitä eteenpäin. Mutta juu, Typy on mitä todennäköisimmin opetettu varsana ajolle, sillä se toimi legendaarisesti "kuin vanha tekijä". Mira ohjasti ja minä talutin. Se ei hätkähtänyt ohjia lautasilla eikä reisillä, Mira sai mentyä väistöjäkin molempiin suuntiin ohjien avulla. Ehkäpä keväällä kärrit perään.

Poni on myös mennyt yhdesti tunnilla ja muuten liikkunut tyttöjen toimesta vähän epäsäännöllisemmin. Siksi meillä onkin lenkkeilykuuri.

"Ihan keskenäs voit lähtee lenkille." 22.1.2018

Kuurankukkaset.

Jokaisella ponilla on kultareunus.

Kyllähän sillä massua on. Mutta tuostakin mahaprofiilista voi vähentää 10 cm kerroksen karvaa ennen kuin aletaan mahan kokoa arvioimaan.

Kovilla pakkasilla piti typyn kohdalla alkaa miettiä kylmänsietoa. Se on näistä kaikkein karvaisin, mutta toisaalta sen rasvaprosentti on pyöreä nolla ja tunnetusti rasva eristää huomattavasti paremmin kuin karva. Joten vaikka se vähän itsestäkin hassulta tuntui, jouduin pakkasjaksolla loimittamaan eniten tätä karvaisinta, ettei se ainakaan laihdu yhtään enempää kuluttaessaan syömänsä energian lämpimänä pysymiseen. Tuosta ylemmästä kuvasta näkee erittäin hyvin, miten haihtunut lämpö on kuurautunut Typyn karvaan aivan toisella tavalla kuin Selman karvaan. Selmalla on lyhyempi karva, mutta pieni rasvakerros sen alla lisänä. Hirveästi on mietittäviä ja huomioitavia asioita! Tieto lisää tuskaa vai miten se oli...

Eilen oli kengityspäivä ja sitä siirrettiin tietoisesti siihen vaiheeseen, että Typy on ollut meillä kolme viikkoa. Nämä kolme viikkoa on Riimi ja Selma menneet ilman takakenkiä, Riimillä on ollut edessä ratsun hokkikengät tilsakumeilla ja Selmalla hyväksitodetut ravihokkikengät (6 hokilla) ja tilsakumeilla. Typy on ollut myös ravikengässä ilmeisesti koko ikänsä, joten samalla linjalla jatkettiin ja samalla yhdistelmälllä kuin Selmalla. Takaset jätettiin edelleen ilman kenkiä, koska viime päivinä on ollut enemmän havaittavissa takapuolen tarjoamista Typylle ja se myös vastaa usein takaisin. Niillä on Selman kanssa vielä välit hieman sekavat, vaikka ystäviä tuntuuvat olevankin. Tästä syystä tultiin siihen tulokseen, että laitetaan takaset kaikilta valmiiksi ja taotaan kengät passeleiksi. Sitten kun alkaa (esim. 3 viikon päästä) vaikuttaa siltä, että monoa ei tosissaan anneta, Pasi laittaa takakengät kiinni.

Typyn etukaviot ovat vähän hassun malliset. Ne on aika suipot ja keskellä edessä on harjanne ja sen molemmilla sivuilla lommot. Vähän niin kuin kolmion mallilla, mutta kolmion sivut kaareutuvat sisään päin ja kärki on tietysti pyöreä. Kuvista sitä ei näe niin selvästi, mutta jos katsoo noita kavion luontaisia poikkiraitoja, näkee tätä muotoa vähän.

29.1.2018

Seppämme Jaana oli oikein optimistinen sen suhteen, että kaviot saadaan ajan kanssa pyöremmäksi oikealla kengityksellä. Siksi otin näitä kuvia, niin voi vertailla tapahtuvaa muutosta.

Vasta kengitetyt. 29.1.2018

Lopuksi haluan painottaa, että vaikka käyn läpi tarkasti Typyn kuntoa, minun ei ole tarkoitus syytellä ketään mistään. Ymmärrän täysin että puhdas tietämättömyys on johtanut asiasta toiseen ja Typy on kuitenkin ollut perheissä lemmikki ja rakastettu. Se luottaa ihmiseen täysin ja on aina iloinen kun sen luokse tulee. Kerron kaiken tapani mukaan rehellisesti ja nämä tekstit ovat minulle itselleni dokumenttia ja muistina tässä kehityskaaressa. Hevosten kuntouttaminen ja kouluttaminen on minulle rakkainta koko tässä harrastuksessa, joten tämä on minulle äärimmäisen mielekästä puuhaa. Minusta on hyvin mielenkiintoista seurata positiivisia muutoksia joita saadaan aikaan ja opin jokaisen tällaisen taipaleen aikana hirvittävästi uutta.

Tämän vuoksi toivon, että kukaan teistä ei kommentoi näitä tekstejäni millään lailla kauhistelevaan tai syyllistävään sävyyn. Typy ei todellakaan ole ainoa tässä maassa oleva perhehevonen, jonka hoito ei mene aivan lajityypillisesti ja oppikirjojen mukaan. Hevonen on äärimmäisen haastava "lemmikki" ja jos sen haluaa hoitaa huolella, se maksaa paljon rahaa. Olkoon tämä meidän tarinamme ja yhdessä kulkemamme polku kannustin kaikille harrastehevosen omistajille tarkastelemaan omaa toimintaansa ja antamaan apua ja neuvoja niille, jotka eivät osaa hakeutua tiedon äärelle. Ilolla ja kannustuksella pääsee elämässä mukavimmin eteenpäin!