Uusi vuosi, uusi hevonen!

Ja Selmalle satula.

Mutta koska kaikkia kiinnostaa Se Hevonen, niin en voi edetä kronologisesti ja aloittaa joulukuun vaiheista. Mennään nyt siis suoraan siihen. Typy on uusi musta. Ehhehe.

Minulla oli siis ilmoitus jossa etsin alkuun ylläpitoon, myöhemmällä ostolla pientä suomenhevosta (tai isoa ponia), joka on ihmisystävällinen ja soveltuisi tulevan yritykseni GreenCare (virkistys)-toimintaan sekä myös lasten nuorten ja vasta-alkajien ratsuksi. Ajomahdollisuudesta sai plussaa. Tarjokkaita tuli yllättävän monta ja hirvittävän äkkiä. Osa tarjosi ylläpitoon vuokraa vastaan, ja hakumatkaa olisi ollut satoja kilometrejä. Maltillisesti odotin kuitenkin sitä oikeaa ihmistä, jonka elämäntilanne ja hevonen sattuisi sopimaan tähän minun tarpeeseeni. Ja niin kävi, vieläpä naapuripitäjästä! Äkkiä siis kurvattiin koko perheellä katsomaan tammaa.

Kyseessä on siis jo hieman kypsempään ikään (18 v.) ehtinyt n. 153 cm mustanruunikko suomenhevostamma, eli Typy, jonka on tarkoitus jäädä meille loppuiäkseen. Typyn historia lyhykäisyydessään on kutakuinkin se, että se on kasvattajaltaan muuttanut 3-vuotiaana karjatilallisen perheen tyttärelle kotiratsuksi, yksineläjäksi (tai Typy eli kyllä siellä karjalaumassa ja oli hoitanut lehmien vasikoita) ja eli siinä perheessä aina toissavuoden kesään asti. Sitten kaupan myötä Typy on siirtynyt nykyisille omistajilleen hoitamaan tyttären kotiratsun virkaa edelleen yksineläjänä. Ratsastettu siis on, ilmeisesti ei ajettu. Meille kaikille oli täysi mysteeri, miten se reagoi toisiin hevosiin, kun ei ole ollut lajitovereiden kanssa tekemisissä n. 15 vuoteen!

Meillä oli onneksi eilen, kun Typy haettiin, hotellin respassa vastassa kaulukset tärkättyinä pieni valkea herrasmies. Kyllä Ponny hoitaa!

"Puuttuva palanen!" 7.1.2018

Projektia pukkas. Oona apukäsinä. <3 Samalla esittelemme Pyöreisen talvimuotia 2018!

Jotenkin se vaan on aivan liian helppoa laitella hevoset yhteen kesäaikaan. Kyllä siinä hokkiajassa on vaan sitä jotain, kun saa ventovieraan hevosen tuikata valmiiseen laumaan! Diu diu. Sen verran sentään valmisteluja tehtiin, että pyysin meidän hoviseppää käymään loppiaisena irrottamassa Typyltä kengät ja lyhentämässä vähän venähtäneitä kavioita. Pasi irrotteli puolestaan Selmalta ja Riimiltä takakengät pois. Ponihan on kengätön. Minulla oli hieno suunnitelmakin valmiina, otetaan Riimi ja Selma kentälle talutukseen ja laitetaan ensin Typy ja Ponimies keskenään pihattoon. Sitten lisätään panoksia yksi öykkäri kerrallaan, ensin Selma ja viimeisenä puoliarabi (jostain syystä se suomenhevosmamma ei hirvittävän usein Riimillä tule pintaan). Ponin ja Typyn välillä roihahti välittömästi vuosisadan rakkaustarina ja Typy alkoi rapsuttaa Ponin kaulaa jo trailerissa ollessaan.

Minä hain Selman ja Pasi Riimin, vietiin ne kentälle ja tytöt laskivat shakkinappulat kimpassa pihaton puolelle. Se meni osimoilleen näin:

Rapsuttelua ja kiehnäystä aikamme tsiigailtuamme, päätin että eiköhän se ole aika laittaa lohikäärme ( aka Selma) sekaan. Päädyttiin laittamaan ne paalin puoleisesta portista, koska rakastavaiset olivat tallin takana. Typy riemastui ja juoksi koko kujan Selmaa vastaan. Selma ei ihan innostunut yhtä riemulla.

"Jee! Taas uus poikakaveri!"

Selma näyttää kaapin paikkaa. Ja Typy joutui huomaamaan, ettei saanut toista poikakaveria.

"No nää on ainakin miun heinät, jos et kerran lähe pakoon!"

"Miks sie vaan syöt siinä, ku nekii on miun heiniä!?"

"Äitii! Tuo ei tottele minnuu!!" Selma päätti kokeilla tyttöjen tyylistä porukasta sulkemista ja vei ponin pois.

Ei tehoa mikään! :D

Pari vinkaisua ja Typy teki selväksi, että turha kukkoilla. Selma joutui vähän häpsingillään miettimään pitääkö nyt itse väistää vai kerätä voimia pari päivää henkiseen taistoon. En tiedä kumpaan ratkaisuun se tuli. Riimi kuopi ja pyöri ja häsläili kentällä tämän ajan, joten laskettiin sekin mukaan tutustumisleikkiin. Typystä Riimi oli vähintään yhtä ihana kuin Ponny ja Riimi ihastui myös. Paitsi siinä kohtaa kun uusi tuttavuus oli hänen heinilleen tulossa.

7.1.2018

Kaikki meni jotenkin taas niin rauhallisesti, että varmaan tulee joku megatappelu parin viikon päästä. Viimeistään sitten kun kengät laitetaan takaisin.

Typyä ei niin pahasti blokata paalilta, niin kuin Riimille tehtiin ja se myös saa tulla makuuhalliin. Sen lempipuuhaa onkin ollut nyt kaksi päivää käydä syömässä vähän heinää, mennä halliin, mennä hallin taakse, mennä halliin, mennä muiden luokse, takaisin halliin jne. Ikään kuin sen mielestä maailman ihmeellisisintä on se, että voi mennä sisään ja ulos miten itse haluaa. Hupaisaa.

Tänään laumassa on jotenkin sellainen seisahtunut tunnelma. Niin kuin kaikki tarkkailisi toisiaan. Riimi väistättää Typyä välillä ja välillä kyyhötetään kaksistaan tallin nurkalla kun toinen pari on paalilla. Selma suhtautuu vastahakoisen alistuvasti, mutta ei selkeästi väistä. Veikkaan villisti, että kesään mennessä joko Riimi tai Typy on vallankahvassa. Ponin lähtö (jonka ajankohta ei kyllä ole vielä tiedossa) voi taas varmasti muuttaa asetelmaa.

Aino ja Typy 8.1.2018

Sievä pikku-Riimi.

Typystä voidaan hypätä sujuvasti Riimiin, koska 17.12. tuli täyteen vuosi siitä kun Riimi muutti meille.

Riimi viime vuonna 5.2.

8.1. 2018

Suuren suurta muodonmuutosta ei ole tapahtunut, karvaa on nyt enemmän ja pigmentti on syventynyt sinkki-kupari -lisällä niin, että tänä talvena sen jalat näyttää mustemmilta nivelten kohdalta kuin vuosi sitten. Kuvista ei ehkä niin huomaa. Häntä on myös paksuuntunut ja harja tietysti kasvanut, kun ei olla leikattu. Meillä ei kukaan pölise juurikaan, koska rypsiöljyä saavat koosta ja tarpeesta riippuen 1 rkl -1 dl/pv. Lihakset on pienentyneet, koska Riimi on liikkunut meillä huomattavasti vähemmän kuin edellisellä omistajalla, sehän kääntyi nyt 23-vuotiaaksi ja täytyy mennä nivelten ehdoilla. Liikutetaan, mutta mielenvirkistykseksi. Hän on kyllä laumasta kaikkein kuumin ja virkein!

No, lähdetään nyt sitten kelaamaan aikaa taaksepäin, lennähdys marraskuuhun! Selman satulanvaihto toteutui vihdoin ja viimein. Meillä on muutaman vuoden ollut Cliff Barnsby ja vaikka se muuten istui kivasti, se valui harjoitusravissa aina lavoille. Selmalla oli siellä alla geeliromaani, mutta koulutuuppauksessa se valui aina silti. Toki täällä asuessa tuuppaukset ovat jääneet minimiin, eikä ilmiö ole tullut maastolenkeillä esiin, mutta itse istuin satulassa jotenkin aina takakaarella ja jos ei muualta hangannut, niin mielessä se hankasi. Kyyläilin vaihtoehtoja, kunnes bongasin Hirnakan Lissulta runkomuokattavan Kieffer Wienin. Meillähän oli joskus 5 vuotta sitten sellainen vanhan mallin Kieffer Wien, jota suuresti rakastin, mutta se kävi Selmalle ahtaaksi. Hättyyttelin sitten Lissua ja lähetin Barnsbyn sinne Selman muotin kanssa ja Lissu muokkasi Kiefferin ja lähetti sovitukseen.

Selman läpileikkaus etukaaren kohdalta. Rautalangasta väännetään ensin hevosen päällä muotti ja sen avulla piirretään kartongille, niin saadaan etukaaren leveysmitta.

Satula tuli ja sovitin, koeratsastin ja sitten leikittiin Lissun kanssa mustetahraleikkiä satulahuovan kanssa:

1. muokkaus.

Satula istui edestä hyvin, mutta takaa se nousi keventäessä omasta mielestäni liikaa. Lissu näki tuosta kuvasta asioita ja pyysi satulan takaisin jatkomuokattavaksi, "muokkaan sen niin, että kantaa koko matkalta". Niinpä satula pakettiin ja postiin. Pian saatiin paketti takaisin ja puhtaalla huovalla koeratsastus.

2. muokkaus.

Itse en näissä mustetahrapeleissä ole kauhean hyvä, mutta ymmärtääkseni ensimmäisessä kuvassa satulan paine on tullut enemmän eteen kuin jälkimmäisessä. Eli se on tasattu ja se kantaa koko matkalta. Huippupalvelua kyllä, molemmat muokkaukset tulivat kaupanpäällisinä!

Kuvasin satulan tänään päivänvalossa. Ei se uudenkarhea ole, mutta siisti.

Tässä kohtaa oltiinkin jo joulukuun puolella.

Itsenäisyyspäivänajelulla.

Setolkkakello kilisee! 

Rekeä on ulkoilutettu muistaakseni kolme kertaa. Ensimmäisen kerran kun meillä oli jättikulkunen mukana, otti ruunat siitä syttyjä sen verran, ettei kenelläkään ollut kivaa. Selma on kyllä aikanaan työhevoskurssien opetushevosen hommissa kelloon tottunut.

16.12. 2017

 Perheen pienempi tytärkin on välillä intoutunut ponin kyytiin. Laukka ei pelota, pukit ei paljoa säikäytä, mutta sisua on syönyt ponin ego. Se kun lähtee kotiin silloin kun ei enää huvita ja siinä ei auta mikään pienellä ihmisellä. Päättäväistä käyntiä mennään ja jos vastusta havaitaan, siirrytään raville. Tai vaihtoehtoisesti tehdään jumit sopivaan paikkaan. Ja jos erehdyt tulemaan alas selästä, niin takaisin ei ole toivoakaan päästä! Nämä kiusat kohdistetaan vain niihin pienoisiin, joilla ei ole sisua/keinoja/tahtoa vääntää asiasta. Aino on jo päässyt VIP-luokkaan, jossa ei ole luvassa kuin ilopukkeja.

Sitten Selman fiksuja ilmeitä.

Täällä on lunta ihan huolella. Märkä painava lumi vei meidän hienon katoksen, jonka alta hevoset kulkivat pihattoon. Voi nyyh. Uusi saadaan vasta ensi kesänä. Jos jotain on mennyt, niin on myös tullut. Nimittäin traktori! Saadaan vedettyä paali tarhaan nyt sillä, eikä enää isännän nelivetoautollla ja käsipelillä. Nämä meidän pellolta tehdyt paalit ovatkin nimittäin puolta isompia kuin mitä syöteltiin syksy. Niitä pienempiä jaksoi kahdestaan käsinkin pyöritellä, noita ei mitenkään. Traktorissa ei ole etukormaajaa, mutta liinoilla vetäen tulee perille. Kunhan olisi vielä ketjut alla, niin tulisi vielä paremmin!

"Kato miten iso hampurilainen!" 6.1.2018

Siinäpä ne Pasilla menee illat Nassikkaa rassatessa ja minulla Typyn huoltoa ja varusteita miettiessä.

Näin ympyrä sulkeutui loppiaiskuviin.

Typyn kohdalla lähisuunnitelmat ovat hammashuolto, loiskontrolli ja pieni käytöskoulu. Se on hyvin peloton tyyppi, joten pieni piru huutelee olallani, että pitäisi koittaa opettaa sitä rekiajoon näillä lumilla! Haha! No, ensin kotiudutaan, syödään, liikutaan ja tutustutaan. Ihanan paljon se liikkuu tuolla pihatossa, monta kertaa päivässä kulkee tuon kujan edestakaisin, välillä ravilla ja laukalla, välillä käynnillä. Tekee hyvää. Syöminen näyttää sen verran hitaalta ja myös kakkapalleroissa on 2 cm korrenpätkää, että piikkejä on varmaan suussa. Ne hoituu kyllä.

Kenttäkin ollaan saatu lopulta auki ja meillä on myös oma linko. Pientä laittoa, niin päästään itse aukomaan kenttää tarpeen mukaan. Ensimmäinen valmennuskin on tulossa viikon päästä. Toivottavasti kaikki on hyvin vielä silloinkin!

Sopiva satula - urbaani legenda?

Toissapäivänä seuramme järjesti satulansovitusluennon, jonka piti Lissu Uusi-Illikainen satulapalvelu Hirnakasta. Luento oli hyvin mielenkiintoinen ja hyvä kertaus opituille asioille. Olen ollut satulansovitusluennolla viimeksi vuonna 2000 Joensuussa kun siellä puhui Satu Ritari. Tämän jälkeen olen etsinyt tietoa netistä ja jutellut itseäni viisaampien kanssa, mutta olihan tuo jo korkea aika päivittää hommaa. Luennon sisältö oli aika pitkälti sama kuin tässä Hevoskallion ohjeistuksessa, paitsi etukaaren paikkaa ja istuvuutta käsiteltiin enemmän. Edestä siis etukaaren pitäisi vastata hevosen luonnollista muotoa siinä kohtaa mihin satula asettuu, eikä painaa kaarien päistä lapoja (liian kapea) tai kaaren yläkohdasta säkää (liian leveä). Anita Kaakkolalla on tässä artikkelissa valaiseva kuva satulan rungosta edestä ja juttua satuloiden koko-asioista joista luennollakin puhuttiin. Samat asiat mitkä luennoitsija etukaaren tarkastelusta kertoi voi lukea Ypäjän Satulakorjaamon sivulta. Luennolla teimme myös "ruumiinavauksen" vanhalle satulalle ja minäkin näin ensimmäistä kertaa miten satula on rakennettu. En tiedä miksei minulle ole koskaan tullut mieleen purkaa ikivanhoja ja rikkonaisia satuloita. Kummallista. Noh, en lapsenakaan koskaan tuhonnut lelujani osiin joten minulta varmaan puuttuu sellainen purkuvietti! ;)

Tästä kaikesta sain suuren himon päästä katselemaan Selman satuloita sillä silmällä. Onneksi sain ystäväni houkuteltua tallille, sillä vieläkään ei hevosen taluttaminen luonnistu vaikka polvi jo himpun parempi onkin. Selman satulahistoria on lyhyt mutta turhauttava. Sen ensimmäisenä satulana toimi minulla jo vuosia ollut (2000 luvun alussa uutena ostettu) Wintec500 villatoppauksilla oleva yleissatula. En tajunnut pitkiin aikoihin, että se on kaarevarunkoinen ja hevoseni suoraselkäinen. Kunnes aloin kiinnittää huomiota siihen, että satula on takaa aivan irti ja keventäessä läpsyttää joka askeleella selkään. Noh, ostetaan edestä kohottava Wintecin vaahtomuoviromaani. Lopulta kun vähensin hevosiani radikaalisti syksyllä 2011 ja minulle jäi kaksi näitä Wintec500 yleissatuloita käteen, päätin viedä ne satulaliikkeeseen ja kysyä saisiko niillä maksettua väliä uuteen Winteciin. Olin siinä vaiheessa saanut selville että Wintec2000 Cair on suorarunkoinen. Rakastin näitä keinonahkasatuloita koska puskailin, rytistelin, rämistelin ja uin niiden kanssa. Arvelin ettei nahkasatula tule pysymään menossani ehjänä.

Selma odotteli jo Seppoa tuolloin ja pöljänä sovitin siihen selkään tämän uuden satulan. Ja ai että kuinka hyvä se olikaan! Karvat oli suorassa lenkin jälkeen ja istui takaa hyvin. Voi onnea! Mammalomalta palatessaan sitten syksyllä 2012 ei satula sopinutkaan enää niin täydellisesti. Se oli taas ilmassa takaa. Lampaankarvaa siis. Kevättalvella 2013 tympäännyin koko hommaan ja ostin tuttavalta ikivanhan röttelön, Kieffer -merkkisen ja Wien-mallisen koulusatulan ja hieman hillitymmin ikääntyneen Cliff Barnsby:n estesatulan. Elämäni ensimmäiset muut kuin yleissatulat! Näitä katseltiin ja soviteltiin sitten isommalla köörillä ja valmentajankin kanssa. Hyvät oli. Selmalla oli siis tässä vaiheessa 7 kk mammaloman jälkeen ennätetty treenata huimat 4 kk. Ja kesällä tuli se surullisen kuuluisa sairasloma, joten selkälihat pysyivät aika samalla tasolla. Mutta saikusta selvittyämme ja kunnolla treenattuamme kävikin niin että tämä vanha Wien muuttui puristavaksi edestä. Estepenkki on pysynyt hyvänä (ei täydellisenä) näihin päiviin saakka joten sillä ollaan menty, istuinluut kipeänä!

Cliff Barnsby estesatula vuosimallia nakkimakkara. On muuten kova! :D

Paneelit tulevat aika tasaisesti edestä taakse.

Ei kertakaikkiaan voi seistä suorana jos joku kuvaa takaa! Paneelit istuvat myös takaa ihan ok (en sano 'täydellisesti').

Etukaari seuraa Selman muotoja myös ihan ok.

Kaikki istuvat tässä satulassa tuoli-istunnassa ja jalustimia pitää pidentää ihan hurjasti että voi olla siellä edes jotenkin inhimillisesti. Kaiholla muistelen ihanaa Kiefferiä...

Onneksi Hingunniemessä sain luokkakaverikseni ihanan satulasepän jolta kysyin ottaisiko vanhan Kiefferini ja sen melko vähällä käytöllä olleen uuden Wintec 2000 ja toisi vaihdossa minulle sitten leveähkön Kiefferin. Ja sehän passasi. Viime lähijaksolla sitten vaihdettiin satuloita ja asuntolalla kuolasin tuota uutta (käytettyä) ihanaa Kiefferiä, silittelin, unelmoin... Mutta Selma on tietenkin tiineenä ja vieläpä viimeisillään. Turha haaveillakaan realistisesta sovituksesta!

Selman satulansija normaalisti.

Satulansija isolla varsamahalla.

Selman selkä on nyt kaarevahko ja tämä uusi Kieffer Genf on suoraan selkään. Pieni pelko persuksissa on tietysti, että Selman selkä ei palaudukaan enää. Mutta toisaalta se on 9 vuotias urheiluhevonen joka kantaa vasta toista varsaansa joten ehkä nyt ei vielä pidä panikoida siitostamman notkoselästä... Kai?

Kieffer Genf.

Genfissä istuinosa on mokkamaista keinonahkaa, altapäin satula on nahkaa. Etummainen vastinhihna kiinnittyy ylhäältä etukaaren päähän, mikä vähentää lavoille valumista. Joka ei kyllä ole meidän ongelmanan ollut koskaan.

Huonosti näkyy takaa kuvattuna.

Edestä on hyvä! Painetta tuntuu paneeleissa edessä ja takana kivasti.

Mutta kun siiven alta kurkistaa miltä notkon kohdalla näyttää, niin päivähän sieltä paistaa. On siis liian suora tämänhetkiseen selkään. Byhyy.

Satula on toppauksen tarpeessa, joten seuraavalla lähijaksolla otan sen taas Kiuruvedelle mukaan ja armas luokkatoverini toppaa sen siellä. Sitten täytyy vaan malttaa odotella. Jos ei passaa palautuneelle Selmallekaan niin kokeillaan jotain muuta. Nyt olen tainnut rakastua Kieffereihin joten sellainen sen olla pitää. Mikäli hevoselle passaa.

Selmalla on periaatteessa helppo selkä löytää istuva satula: sen selän profiili on harjakattoinen, sillä on kunnollinen säkä ja pitkä selkä, joten tilaa on jos jonkinlaiselle satulalle. Toivoa en siis ole vielä heittänyt. :) Minkälaisia satulanmetsästyksiä teillä on ollut?