Polttopuunajoa Selmalla

Siitä onkin jo joku tovi vierähtänyt, kun Selma on viimeksi tehnyt Oikeita Töitä. Taisi olla kentänlanausta pari kesää takaperin. Rannan lepikkoa ollaan suunniteltu kaadettavaksi kesästä saakka, mutta koska puut olivat kenollaan järveen päin, oli päivän selvää, että kaato tapahtuu silloin kun jäät ovat kantavat ja aikaa löytyy. Jäät kyllä alkoivat pikkuhiljaa kantaa, mutta aika onkin ollut sitten kortilla. Lopulta, pari viikkoa sitten, vietettiin ulkoilmaelämää (ennen suunnattomia lumisateita) ja kaadettiin osa puista ja viime lauantaina kaadettiin loput. Sunnuntaina oli ajon aika.

Etualan pöpeliköstä kaatui puut aikalailla kuvan keskipisteeseen saakka.

Supersankarini Smurffimään työntouhussa. 19.2.2017

Aino jeesasi Selmaa ja vei saunapuut pulkalla. Eli kaikki latvukset ja paksuimmat oksat. Saipahan lasketella pulkalla mäen aina takaisin alas järvelle palatessaan. 19.2.

Koska puut pätkittiin noin metrin mittaan jo jäällä ja koska liistereki on pientä remonttia vailla, päätettiin ajella puut ihan laitareellä, jota kirkkoreeksikin kutsutaan. Meidän laitareessä ei ole takana mitään penkkiä, vain kuskinpukki löytyy. Kun oljet nakkeli takaa pois, oli siellä ihan hyvin tilaa kuormalle.

Lunta oli tosiaan parin viikon aikana tullut reilusti, tuulen ansiosta sitä oli reitille kerääntynyt 20-40 cm extraa vanhan päälle. Sitten lämpötilat ovat autuaasti sahanneet +6 ja -18 välillä, joten lopputuloksena on sellainen melkein hankiainen jonka sisällä on puuterilunta. Hevoselle todella kökkö pohja siis kaikin puolin. Haastetta hommaan toi myös se, että pihasta pitää laskea jyrkähkö rinne alas tyhjällä reellä ja mennä se sama ylös sitten kuorman kanssa. Siellä syvässä puuteri/kokkaremoskassa. Vähän meinasi hirvittää miten mammanmussulle käy. Tottakai aina kun ajouralla on lunta tai se on koskematon, ajetaan ensin reitti läpi tyhjällä reellä, mutta koska pohja oli pinnalta koppurainen, olin koittanut talloa sitä ensin itse ja sitten käytiin Selman kanssa kävelemässä se läpi ihan taluttamalla riimusta. Vanhoja jälkiä pitkin se menee aina umpihangissa ja omia jälkiä on helpompi seurata kuin ihmisen (plus se polle uppoaa kyllä tuollaisellakin muka-kantavalla hangella aika paljon syvemmälle kuin ihminen).

Kävellään reitti läpi. Selman eka kerta muutes kyseisen vesistön alueella. :) 5.3.2017 Kuvat: Pasi

Kääntöpaikka kierrettiin tietysti myös ja oikeaan suuntaan. Kuormauspaikalle pysähdyttiin.

Työtehtävään perehdyttäminen. "Nää tässä on niinku niitä puita ja sie oot tässä tällee ja sit ku mie sanon, ni lähet menee takas pihaan, ok?" "Joo, iha heleppo homma. Sano, ku alotettaan!"

Toinen kääntöpaikka oli kentällä, että reki saatiin oikeaan suuntaan.

Jätkät on siellä ihan että tee vaan, myö syyvään siunki puolesta.

Ensimmäisellä kierroksella laitettiin kuitenkin kyytiin kolme pölliä, ei ihan tyhjällä reellä kumminkaan ajettu. Ja minä olin joka kierroksella kuskina (paitsi tuossa alla olevissa kuvissa) ja Pasi tuli rinteen ylös perälaudalla seisten. Kuormien kokoa en empinyt niinkään Selman vetokyvyn puolesta, mutta oli vaikea arvioida kuinka paljon rinteen nouseminen alkaisi tammassa tuntua. Hapotti se ainakin itseä mitä sitä lauantaina mentiin ihan omin jaloin ilman kuormaakin, kun viimeiset puut kaadettiin. Kuormaa kasvatettiin kierros kierrokselta ja seurasin tarkasti puuskuttaako Selma tai pukkaako hikeä. Ei tehnyt kumpaakaan. Se spurttasi rinteeseen aina kovasti, mutta hyvin lyhytaikaistahan se raskaampi osuus oli. Pääasiassa oli seiskoskelua tai kävelyä auratulla pohjalla tai jäällä.

Taitaa olla neljäs kierros tässä ja korvat tötteröllä mennään mielissään.

Kääntölenkki.

Klip klop klip klop ja tässä kohden stop, lauleli Selma.

Ja sillä välin kun kuormaa tehdään, voi ottaa päivetystä nassuun ja kyylätä mökkinaapureita.

Moni varmaan tietää sen tunteen kun suokilla menee se "Kyllä Minä Tiedän" -vaihe silmään, vaikkapa kouluvalkassa. Silloin se voi tuntua suhteellisen turhalta piirteeltä hevosessa, mutta näissä hommissa tajuaa miksi se on niin vahvana vieläkin tässä rodussa. Voi nimittäin keskittyä itse siihen omaan työhönsä, hevonen hoitaa oman hommansa. Se tietää kyllä ensimmäisen rundin jälkeen missä pysähdytään, milloin lähdetään ja miten päin lenkki kierretään. Mutta kyllä minä annoin rapsutuksia ja Selma halusi kiehnätä kainalossa aina kuormatessa ja purettaessa, joten ei se yksin irti seisoskellut.

Tämmöisiä oli kuormat. Ei mitään havaintoa montako kiekkaa tehtiin. Ehkä kahdeksan.

Siinä reilun tunnin saldo. Myös taaempana näkyvät paksut pöllit on Selman tuomia.

Hanki pehmeni reen alla ja muuttui pelkäksi puuteriksi, se oli varmasti raskasta mäessä, mutta Selma oli aivan pirteä eikä sille tullut edes juurikaan hiki. Se oli hetken hengästynyt päästyään rinteen päälle, mutta jo kuormaa purettaessa hetkeä myöhemmin se hengitti aivan normaalisti. Järkytystä sille toi yhdessä kohdassa jäälle noussut vesi. Siellä saattoi olla vaikka alligaattoreita... Ja yhdesti onnistuttiin kippaamaan reki kesken rinteen. Siinä oli sellainen nietos jossa joka kierroksella reki tuppasi menemään sen yli eikä seurannut hevosen reittiä. Piti aina itse tasapainottaa ettei kaadu. Yhdellä kertaa puut lähtivät siinä vinossa kohdassa valumaan kyydistä, eikä tasapainotus enää auttanut vaan kippaus tapahtui. Selma hoiti tilanteen hienosti seisomalla aloillaan ja Pasi-raukka joutui kahlaamaan syvässä puuterissa ja nakkelemaan painavat pöllit takaisin kyytiin. Hyvin onnistui epäilyistäni huolimatta mäkilähtö Selmalla eikä sen jälkeen enää muilla kierroksilla havereita sattunut. Yhteensä ajoa oli arviolta reilu tunti.

Yllätyin miten lunkisti Selma otti koko homman. Lähinnä siis sen, että se oli yksin jäällä, muut näkyi purkupaikalle pihassa. Kertaakaan ei jäällä hirnunut tai ollut levoton. Kauhean tyytyväinen ja seesteinen ilme oli silmässä koko ajan. Palkaksi Selma sai tietysti lämmintä melassivettä ja loimien kera oli hyvä käydä piehtaroimassa ja mennä tyytyväisenä poikien kanssa syömään heinää. Rakastan niin tuota hevosta!

Alle villaa ja päälle ohut kuoriloimi, sitten vaan aurinkoon lämmittelemään.

Lanausta, Huldan liikettä ja kisasuunnitelmia

Selma on huilinut näyttelykeikan jälkeen eiliseen asti, jolloin se kävi ensin maastossa alkuverkkana ja sitten Miran kanssa jumppaili kentällä. Se on melko vino niin päin, että työntää takapäätään vasemmalle. Toisella takasella se myös ottaa edelleenkin lyhyempää askelta, joka on peruja vuoden takaisesta pistohaavasta nivuseen. Miran tarkat silmät näkivät epäsymmetrian takaa katsoen reisilihaksissa. Jossakin vaiheessa Miran liisinkiruunan, Mustin, tulee hieromaan joku meille uusi tuttavuus, toivottavasti saadaan Selmakin siihen käsittelyyn.

Tänään oli vuorossa kentän lanaaminen ja voi pojat että olen oppinut jo handlaamaan homman aika hyvin! :D Ei jäänyt YHTÄÄN koskematonta viirua lanan jälkien väliin!! Uskomatonta, mutta totta! Selma myös on kunnostautunut irtiotoissa eikä rytki enää ollenkaan lanaa liikkeelle. Se on hoksannut että rauhallinen työntö liikauttaa kuorman mukavammin kuin länkiä vasten poukkoilu. Huippua.

Mira lanasi urat vielä lopuksi uudestaan, kun minulla alkoi jo kumpparit painaa. Sain parit kuvatkin napsittua.

Loppukävelytyksenä Mira ohjasajoi Selmaa ja jumppaili samalla väistöjä. Selmalla ei ole aiemmin sitä tehtykään, mutta selkeästi se sopi mamman putkiaivoille hyvin, koska nopeasti se oli aivan messissä hommassa.

Kisakalenteri näyttää tällähetkellä seuraavanlaiselta:

28.9. esteratsastuksen seurakilpailut (seuramestaruus), Lieksa/PiRat
 - 70 cm ja 80 cm /Sari

5.10. kouluratsastuksen seurakilpailut (seuramestaruus), Nurmes/PiRat
- heC Tutustumisluokan kouluohjelma (Rata A) ja heB:3 2009 /Mira

Odotukset eivät ole allekirjoittaneella kovinkaan suuret, mutta nähtäväksi jää miten käy. Pääasia että käydään vieraassa paikassa tekemässä jotain. Tämän vatipään kanssa tahkotaan varmasti aika kauan että voi edes haaveilla minkään sortin menestyksestä. Mutta parhaamme yritetään ja riittää mihin riittää. :) Ainakin riittää siihen että minä jännitän sydän kurkussa. Estekisoihin on jo ilmoituttukin.

Lopuksi vielä Huldan liikehdintää, kun isoveljeä on hehkutettu nyt urakalla. ;) Hulda pimittää upeaa raviaan aika paljon, mutta ainakin kohdassa 01:56 ja siitä eteenpäin tulee pitempää ravipätkää. Laukanvaihtoja tulee kyllä sitten senkin edestä! :D

HULDAN IRTOJUOKSUTUS-VIDEO

Kenttä kuntoon

Alma tuli treenaamaan Selman kanssa näyttelyhommia toistamiseen ja hyödynnettiin hölkkäilyt lämmittelynä ennen kentän lanausta. Nyt Selma lähti jo terävämmin Alman rinnalla ravaamaan kolmiouraa, kun otettiin ääniapu "Ravi!" mukaan kääntymiskulmissa. :) Meno näytti todella hyvälle!

Lanasin itse ensimmäisen kierroksen, kun ohjat jäi käteeni, mutta sitten vaihdettiin että pääsin kuvaamaan (osasyy oli myös ylisuuret teräskärkiset kumpparit jotka ei varsinaisesti ole tehty pikajunan perässä hölkkäämiseen...)

Mäkivyöt vähän valahti toiselle kyljelle työntouhussa. :)

Takapään työntöä. Selkä pyöristyy myös kun veto on rento.

Tanssii lanaajan kanssa... :D Selman itseohjautuvuus herätti hilpeyttä.

Topakkaa työläistä puhalluttaa.

Työmaa.

Selmalla oli kentän metsäpäädyssä joku viiraus ja se kääntyi siitä kohtaa mistä sen mielestä piti kääntyä. Alma yritti paikkailla aiemmilta kierroksilta lanaamatta jääneitä juovia, mutta tamma oli rautaisesti sitä mieltä, että keskellä oli enemmän tekemistä ja suuntasi sinne. :D Alma tuumasikin, että vinha tunne, kun hevonen ajaa itse itseään. Eipä siinä muuta kun kannattelet ohjia. Hyvin toimi myös suuntien huutelu!

Positiivista oli että irtiotot (kuorman liikkeelle vetäisyt) sujui nyt parhaiten ikinä. Selma on ollut aina sellainen hätäinen rytkäisijä ja saikin maininnan silloin kantakirjauksessa siitä. Se riuhtaisee ja jos ei liikahda, niin pysähtyy, riuhataisee uudelleen jne. Oikea tekniikka olisi nojata vasten länkiä ja painamalla saada kuorma liikkeelle. Siihen tuskin koskaan päästään, mutta tämä oli jo edistystä, että noin rauhassa sai lanan liikahtamaan. :)

Huomenna olisi tavoitteena palautteleva maastoilu ja perjantaina luvassa hyppyjä kera Sarin. :)

Näyttelytreenit ja kentän lanaus (Video)

Nyt kenttä oli sateen jäljiltä kuivanut kauttaaltaan siihen kuntoon, että lanaaminen oli taas mahdollista. Alkuverkaksi pidimme näyttelytreenit esittäjien, eli Alman ja Kirpun kanssa. Itsehän en siis esitä siksi, että polvet on suoraan sanoen paskana ja sen ainoan kerran kun esitin Selman näyttelyssä, onnistuin pudottamaan sen aiemman arvosanan (8) ravista numeroon 6. Joten jätetään esittäminen niille, joilta juoksu sujuu riittävällä vauhdilla! Harjoittelimme myös näyttelyasentoja. Ei nyt täydellisyyteen päästy, mutta hevoset käyttäytyivät hienosti. Selman lempparia on paikallaan seisominen, joten sille ei asennon venkslailu tuota ahdistuskohtauksia.

Korvien asentoa pitää vielä treenata. ;) Hulda näyttää HIRMU SUURELTA, koska Kirppu on niin hirmu pieni. <3

Jalat ei ole täydellisesti, koska lähimmäinen etujalka pitäisi olla kohtisuoraan alas, eikä takanojassa. Uloimmat jalat on hyvin. Ne täytyy näkyä tuomareille tässä kuvakulmassa. Tuo valkoinen läntti Selman kaulassa on Helosania. Rouvalla on siinä kalju kohta.

Näyttelyssä esitetään käynti ja ravi ja se tapahtuu kolmion muotoisella uralla, joka mahdollistaa arvioijille helpon näkymän suoraan edestä, suoraan takaa ja suoraan sivusta.

Joissakin näyttelypaikoissa on kyllä tullut juostua myös suoraa uraa edestakaisin... Ravia esittäessä kulmat tulee mennä käyntiä. Jos himoitsee ravista arvosanaa 8 tai enemmän täytyy ainakin tuo sivusta katsottava osuus juosta niin täydellä vauhdilla kuin kintuistaan vain pääsee. Ja hevonenkin pitäisi siis saada vauhtiin mukaan. ;) Näin ekoiksi treeneiksi tytöllä meni aika hyvin, tosin Selman pitäisi terävöityä tuossa lähdössä. Alma kyllä kipittää kiitettävää vauhtia! :D

VIDEO askellajien esittämisharjoituksesta

Selmallehan nämä ei tietenkään ole "ensimmäiset treenit" oikeasti, sillä se on Hippoksen tuomareiden edessä juossut tuota rataa jo kolme kertaa ja joka kerran ennen näyttelyä ollaan treenattu antaumuksella. Kyllä se jo tietää mitä tässä tapahtuu. Hulda yllätti positiivisesti. Pieni villivarsa käyttäytyi 85 % ajasta mallikelpoisesti! Raviosuudet vähän jännitti eikä se hoksaa tietenkään vielä, että ihmisen rinnalla pitäisi ravata. Maitovarsoja ei arvostella samalla haukan katseella kuin isompia, joten ei tarvitse suurta stressiä ottaa siitä mitä askellajia vauva nyt sattuu milloinkin menemään.

Onko kellään kokemusta maitovarsan esittämisestä? Juostaanko siellä ihan emän hännässä vai miten? Entä rakennearvostelussa, ollaanko emän lähellä?

Juoksutreenien jälkeen lanasin kentän Selman kanssa ja Alma ystävällisesti kuvasi meitä (ja sormeaan) toimien samalla lapsenlikkana Huldalle. Oli ilo huomata, että Selmalla ei ollut enää niin tajuton kiire, vaan se jopa rentoutui ja malttoi askeltaa sellaista vauhtia ettei minun tarvinnut hölkätä perässä.

VIDEO lanaamisesta

Kaiken kaikkiaan hyvä päivä!

Äiti meni viemään lanan parkkiin kentän ulkopuolelle.

Tylsää...

Hulda polskii (Video)

Kenttä saatiin lanattua tänään, kun lähdettiin rakkaan ystäväiseni Kirpun kanssa tallille jo aamuseitsemältä. Selma lanasi reippaasti ilman viimekertaisia jumeja, tosin kerran se oli sitä mieltä, että varsavahti aikoo viedä jälkikasvun nyt muihin maisemiin ja pysähtyi portin kohtaan. Alku oli kyllä nyt hieman dramaattinen, sillä lana säilytetään kentän lähellä, aitojen ulkopuolella ja kun se vedetään kentälle mennään aika läheltä satulaannousuramppia. Noh, nyt sitten otettiin siihen osumaa ja se lähti meidän mukaan. Selma kyllä pysähtyi ja minä koitin vähillä voimillani saada lanan kulmaa nostettua rampin sillan päältä. Huhhei. Onneksi kaksi naista lopulta riitti irrotukseen ja Selma oli kauhusta jäykkänä niillä jalansijoillaan johon sen käskin. On se vaan huvittava tapaus, kun on niin äärimmäisen arka, säikky ja pelokas ja silti se toimii tilanteessa kuin tilanteessa. :) Ilmeisesti nöyryys ja palvelualttius sekä luotto ihmiseen korvaa yllämainitut puutteet.

Hikijumpan jälkeen lähdettiin taas rantaan. Hulda oli koko ajan hyvin lauhkealla ja kiltillä tuulella. Uimaan se meni nyt hyvin reippaasti, pärski vettä ensimmäistä kertaa ihan itse ja ei olisi millään lähtenyt järvestä vaikka me jo Selman kanssa seistiin rantavedessä kyselemässä että joko sitä lähdetään kotiin. Ihan hupsu varsa. Sain jopa videota sen pulikoinneista. Taustalla kuuluvat pörinät ovat Selman mielipiteitä rannassa olevasta soutuveneestä.

VIDEO

Nyt on taas Relaxant Seerumi käytössä ja saman sarjan pesuneste kokeilussa. Jospa parin viikon kuluttua olisi iho ja karvat taas kunnossa.

Kentän lanaus hevosella

Tänään päästiin lopultakin Selman kanssa kokeilemaan kuinka kentän lanaaminen sujuu. Ennen ei ollut kenttää mitä lanata, mutta nyt on ja nyt on kaikki vehkeet ja vermeet mitä hommaan tarvitaan. Eli lähinnä kakkula-aisat. Ja hommahan sujui kuin tanssi kesäisellä kukkaniityllä! Selma taisi muistaa viimeisimmän karhitsemiskokemuksensa 3 vuoden takaa (vai joko siitä on neljä..), koska se tiesi heti mitä tässä touhutaan. Aikaa kului kentän lanaamiseen noin 20 minuuttia ja se oli kyllä todella tehokasta lihastyötä. Ensin tietysti täytyi verrytellä ja sen teimme ratsain. Ohjelmassa oli kylläkin parin karanneen pollen pyydystämistä sun muuta siinä sivussa, mutta onneksi meitä oli kolme henkeä niin tilanne oli hallussa varsin mallikkaasti. Koitimme arvioida paljonko lana painaa, sillä en saanut sitä liikahtamaankaan kun itse yritin. Pomo arvioi että ainakin 100 kg ja koska Selma veti vetokokeessa 600 kg painoista rekeä hiekalla, luotin että se saa moisen härvelin liikkeelle. Ja saihan se! Siinä piti eukon perässä lähes juosta kun mamma rupesi TÖIHIN. Meillä ollaan siis urakkatyöläisiä, ei todellakaan tuntipalkalla... Hommat tehdään mahdollisimman pian loppuun. ;)

Alunperin ajateltiin että lanataan vain osa kentästä, ettei längensijat kipeydy ja lavat jumitu, mutta Selma oli sitä mieltä että loppuun saakka vaan. Minä ohjastin ensimmäiset kierrokset reunoja pitkin, sitten laitoin Pomon ohjiin ja ylimmäinen avustaja Alma ohjasti loppuun. Katsotaan huomisen ratsastuksen yhteydessä kuinka kroppa reagoi.

Koitettiin miettiä miten kentän keskikohta onnistuisi lanata ilman tiukkoja kurveja, mutta Selma oli automaattiohjauksella taas ja meni ihan itse mistä parhaaksi näki. Sitten kun koitettiin jo lopettaa, Selman mielestä jonnekin jäi kohta lanaamatta ja se lähti topakasti vielä kerran kierrokselle. :D Ihan hupsu!

Pomo koittaa toppuutella vauhtimammaa.

Takaosa on se joka työajossa treenaa. Hevonenhan ei "vedä" vaan se työntää takaa vasten länkiä.

Malttoi sekunnin seistä...

Kakkula-aisoissa aisat tulevat vetokarttuun (poikittainen kepakko johon vedettävät härvelit tulee kiinni) kiinteästi kiinni nivelillä, eli aisoja ei saa kartusta irti. On olemassa myös vetokarttuja joissa on päissä "siansaparot" joihin käy tavalliset sivuaisat (eli ne irralliset aisat millä rekeäkin vedetään). Lanamme koostuu jostakin kalterinkappaleesta ja suuresta renkaasta.

Pyllyjumppaa.

Alma koittaa kipittää perässä. :)

Kenttää ei kannata ruveta lanaamaan millä tahansa valjasvirityksellä. Se on niin raskasta, että esimerkiksi rintaremmillä vetäminen käy todella kipeästi. Luokki moninkertaistaa hevosen voimat vanhan kansan viisauden mukaan ja se säästää hevosta huomattavasti. Raskaassa ajossa on myös äärimmäisen tärkeää että länget ovat hevoselle juuri sopivat ja vetopisteet (rahkeen paikat) tulevat oikealle kohdalle. Muuten olat kipeytyvät ja lavoille tulee seuraavana päivänä "märät läntit" jotka kertovat länkien hanganneen ja painaneen. Yleensä näin käy kun länget ovat liian pitkät ja vetopiste tulee liian alas.

Selman länget on tehty sille mittatilaustyönä ja ne eivät ole sitä koskaan painaneet eivätkä hanganneet. Längentekijöitä löytyy ja meille on tehnyt Rautalammilta Pakarisen Eero kahdet kappaleet pahvikaavan mukaan (voin joskus tehdä videon kuinka tuo pahvikaava hevosesta otetaan jos kiinnostusta on) ja hän on kyllä taitava. Länget maksaa noin 200-300 e mittatilauksena ja aika usein "modernille" suokille tehdyt länget käy toisellekin "modernille" suokille. Tällä tarkoitan sitä, että ne riihestä löydetyt 50-luvun länget ovat nykysuokille usein liian pitkät ja liian kapeat. Hevoset olivat eri mallisia silloin.  Noh, näistä längistä on varmaan tehtävä erikoispostaus kun juttua riittää. ;)

Se miksi halusin nimenomaan kakkula-aisat tähän hommaan oli yksinkertaisesti se, että kun on kyseessä ääniarka, huolestunut, hieman säikky ja melko reaktiivinen tamma, en halunnut joutua tilanteeseen että tavallinen sivuaisa pääsee irtoamaan vetokartustan ja aiheuttaa vaaratilanteen. olen tottunut käyttämään kakkula-aisoja parivaljakolla karhitessa ja luotan siihen enemmän kuin tavalliseen yhdistelmään. Kaurahattu-vainaalla oli aivan sama mitä käytti, kun sen nopeus oli 1/5 Selman nopeudesta ja sen reaktio kaikkeen oli pysähtyminen. ;)

Ja toinen turvallisuusasia on se, että ÄLÄ KÄVELE LANAN EDESSÄ. :D Nimimerkillä eksyin sinne ja meinasi käydä huonosti. Pitää keskittyä aika moneen asiaan yhtäaikaa: ohjaamiseen, vauhdin hallintaan ja omiin jalkoihin. Blondille liian monta juttua vissiin.

Kyllä noinkin lyhytkestoisin rehkinnän jälkeen tamma puhalsi sieraimet suurina ja hiki oli kaulalta ryntäille ja lavoille sekä reisillä ja takajalkojen välissä. Pian kuitenkin henki tasautui kun irrotettiin lana aisoineen ja käytiin loppukäynnit talutellen.

Savotta-ajoa

Törmäsin sattumoisin ihanaan videoon vuodelta 2010 joka on kuvattu meidän työhevoskurssilta kun pakkasta oli -30 astetta ja rapiat! :D Ensimmäisessä pätkässä ollaan Selman kyydissä ja sitten Kaurahatun aka Haksun. Haksua myös edestä lopussa. Minä olen joka otossa se karvahattupäinen jolla on tummansiniset Fortumin haalarit päällä. ;)

Ei liittynyt tämä julkaisu nyt mihinkään, mutta siinä se nyt on tallessa täällä. :)

Voimaa takaosaan!

Yleisimmin ratsastajat tuntuvat kaipaavan ratsuilleen (sen surullisen kuuluisan 'massan' lisäksi) voimaa takapuoleen ja lihaksia selkään. Mielestäni tässä tärkein apu on mahdollisimman monipuolinen valmennus. Pelkkä koulukiemuroiden pyörittely ei vain anna hevoselle riittävästi valmiuksia saada kunnollista ponnistusvoimaa. Lisäksi kestävyyskuntoa ei tule pelkällä sileällä työskentelyllä. Nostan tässä esiin oman kokoelmani treenimahdollisuuksia joita pyrin toteuttamaan viikoittain ja joista Selma nauttii.

Maastoilu

Vaikka Selma on ääniarka ja näkee mörköjäkin joka paikassa, on se liikkunut maastossa ratsastettuna 3-vuotiaasta lähtien. Pommin- tai liikennevarmaksi en sitä kehuisi, mutta hyvin ollaan selvitty kaikista tilanteista mitä metsäkoneiden, linja-autojen tai vaikkapa moottorikelkkojen kanssa on tullut vastaan. Itse täytyy satulassa olle sellainen Muumi Mamma, että tamma rohkaistuu ja luottaa. Viemään se ei ole koskaan lähtenyt. <3

Ennen muinoin kun minulla oli hevoset omassa pihassa (vuosina 1999-2011) ratsastin vain ja ainoastaan maastossa. Rämistelin ja rytistelin pitkin pusikoita ja kiipeilin lähes pystysuoria rinteitä ylös ja alas. Kahlasin hevosillani myös yli polven yltävässä hangessa käyntiä niillä osuuksilla reiteistämme, joita ei talvisin aurattu. Täällä Vaara-Karjalassa riittää mäkistä maastoa, joten hien saa usein Selmalle pintaan pelkällä 60 minuutin kävelyllä. Varsinkin pöllöenergia talttuu hyvin kun lähtee löysin ohjin kävelemään ja vaikka sinne umpihankeen tai ylämäkeen. Käynti vahvistaa selkälihaksia ja kiipeily tietenkin takaosan lihaksia. Alamäet voi käyttää vatsalihastreeninä kun koittaa hidastaa jyrkässä alamäessä käynnin aivan äärimmäisen lyhyeksi ja hitaaksi. Reippaat laukkapätkät poistavat lihasjumeja ja laukka kehittää myös vatsalihaksia. Täytyy muistaa se, että kun hevonen kulkee "muodossa" eli nostaa selän ylös, täytyy vatsalihasten silloin supistua. Kun vatsalihakset ovat aktiivisesti käytössä, mahalinjassa näkyy vatsalihasviiru:

Toisin sanoen, hevonen ei jaksa kantaa itseään pitkään jollei vatsa jaksa nostaa selkää ylös. Laukkaa siis ja alamäkihissuttelua! Mielestäni ylämäet kannattaa kävellä, varsinkin jos hevonen on kuuma ja kovasti haluaisi laukata mäen ylös. Silloin sen käynti on tehokasta ja voimakasta ja ylämäestä saadaan paras hyöty irti. Laiskalla löntystäjällä suosin ravia. Ylämäen laukkaaminen on terapeuttisessa mielessä ihan jees, mutta hevonen pääsee ehkä hieman helpommalla lihaskuntoa ajatellen loikkiessaan mäen muutamalla hypyllä kuin jos se joutuu pukertamaan sen ylös hiki hatussa. Parhaat maastoreissuni ovat kestäneet 2-4 h hyvässä seurassa. Umpimetsässä puiden välistä pujottelu, pienet kivikot, kahlattavat lätäköt... Kaikki se vahvistaa tasapainoa ja tekee hevosesta varmajalkaisen.

Ajaminen

Ajaminen on ravitaustastani johtuen minulle ollut aina luonnollinen tapa liikuttaa hevosta. Se on myös äärimmäisen hyvä vaihtoehto silloin kun itsellä on väsymys, alkava flunssa, voimattomuus, motivaatiopula, kipeä jalka, laiskotus... Hevonen saa hikoilla ja itse vain pönöttää kärreillä tai reessä ja ihailee maisemia. ;)

Sulan maan aikaan käyn ajamassa Selmalla 1-2 kertaa viikossa 15 km hölkkälenkkiä (siis silloin kun se on jo normaalikunnossa, aloitan toki kuntoutuskaudella lyhyemmillä 8 km lenkeillä), mikä siis tarkoittaa sitä että kävellään alku- ja loppukäynnit, risteyspaikat ja alamäet. Muuten Selma menee ravia omaa tahtiaan melko löysällä ohjalla. Se itse tietää hidastuspaikat, joten minun ei tarvitse niissäkään tilanteissa ottaa tuntumaa! Todellakin saan rentoutua ja koen sen niin, että Selma ulkoiluttaa minua.

Minä ja Selma kesällä 2013. Kuva: Sari Mannermaa-Huotari

Viikottaiset 15 km (kestää meillä 45-50 min) hölkkälenkit tuovat peruskuntoa ja lisäbonuksena ravi on hyvin tahdikasta myös koulutunneilla. Ylämäet pyritään ravaamaan samalla tahdilla. Jos polle loppumatkasta tarjoaa laukkaa ylämäkiin, se on väsynyt.

Rekiajo auratuilla teillä on hyvin kevyttä ja ajan saman mittaisia lenkkejä kuin kesällä kärreillä. Kun ajetaan pellolla tai pienessä hangessa, on käyntiä lisättävä. Jos ajetaan reellä syvässä lumessa, voidaan ottaa ravivetoja ja väliin käyntiä. En menisi yhteensä näitä askellajeja puolta tuntia pidempään. Pelkkää käyntiä pellolla hangessa voin mennä radan omaisesti pidempään niin, että tullaan lopulta samaa jälkeä pitkin.

Työajo

Kun hevosella tehdään raskaampaa ajoa, askellaji on käynti. Kuormaa vetäessään hevonen painaa pään alas, nostaa selän ylös ja ei tietenkään "vedä" vaan TYÖNTÄÄ kuormaa eteenpäin takajaloillaan (=takaosa työskentelee todella tehokkaasti) länkiä vasten.

Selma opetushevosena metsätyökurssilla Nurmeksessa talvella 2010. Pakkasta oli vain -28 C. ;) Kuva: Jani Holopainen

Mitä enemmän se ponnistelee, sitä enemmän häntäkin alkaa askelten tahtiin vispata sivuille eli selkälihaksetkin tekevät töitä. Kuormien ei tarvitse olla suuria, kunhan niitä käydään hakemassa vaikkapa 6 kertaa 500 m matkan. Noin esimerkiksi.

Jos kuski ei ole tarkkana saattaa reki jumittaa puuhun kiinni. Onneksi kurssilla oli Selmalla pitelijöitä. :) Kuva: Jani Holopainen

Heijastimet kannattaa muistaa vähävaloisina kuukausina. Kuva: Jani Holopainen.

Kesällä hevosella voi tehdä perunapellon perustamisen ja myöhemmin multaukset, laitumilta voi ajaa niittokoneella pystyyn jäävät heinät (tulee muuten pollelle hiki jo 20 minuutissa!!) ja kenttää tai maneesia voi lanata. Tai työkärrillä ajaa polttopuuta, heinää... Vain mielikuvitus on rajana.

Esteratsastus

Harmittavan moni koulupainotteinen ratsastaja ei anna hevosensa hypätä esteitä. Ja samaan aikaan usein harmittelee, että laukka on voimatonta. Minäkään en itse uskalla hypätä Selmalla, mutta ystävistä löysin muuan "marakatin" jolla riittää rohkeutta, tasapainoa ja taitoa hommaan. Selman laukassa huomaa heti eron onko estereenissä ollut taukoa vai onko se viikottaista. Ja todellakin laukka on pyörivämpää, voimakasta ja upeaa kun esteitä hypätään ainakin kerran viikossa.

Este ei ole korkea, mutta kuvasta ei jää epäselväksi mikä osa kroppaa tekee töitä! Kesä 2013.

Jumppasarjat, rataharjoitukset... Estetunneilla laukataan paljon, laukkoja vaihdetaan lennosta, tehdään nopeita käännöksiä ja ponnistuksia, ponnistuksia, ponnistuksia. Kyllä sitä pattia rupeaa pyllyyn tulemaan kun noilla takajaloilla heitetään yli 500 kg ilmaan kerta toisensa jälkeen. Aivan upea treenitapa. Ja Selma ainakin rakastaa hyppäämistä vaikka se myös on välillä liiankin jännää (jos on erikoisesteitä).

Ravilla lähestyttävä pieni ristikko (näkyy punainen tötterö oikealla) jonka jälkeen yksi laukka-askel ja okseri. Vihreä puomi on 95 cm tässä kuvassa. Aloitimme 60 cm ja lopetimme 100 cm, joka on tällä hetkellä Selman ennätys. Kesä 2013

Valmentautuminen

Valmentautuminen on kovempaa treeniä hevosellekin kuin omin päin ratsastelu. Hyvä valmentaja vie ratsukon mukavuusalueen ulkopuolelle, teettää toistoja paaaaljon enemmän kuin niitä tulee arkiratsastuksessa ja "ruoskii" parempiin suorituksiin. Niin ratsastaja kuin hevonenkin ovat hyvän valmennustunnin jälkeen huomattavasti hikisempiä ja kaikkensa antaneita kuin itsenäisen "vähän sinnepäin" ratsastuksen jälkeen. Usein luulee tekevänsä oikein ja riittävästi ja kuvittelee hevosensa menevän hienosti, mutta totuus voikin olla aivan toinen ja ammattitaitoinen valmentaja saa annettua uudet eväät siihen itsenäiseen ratsastukseenkin. Valmennuksen olisi hyvä olla säännöllistä ja jos ei viikottaista niin ainakin joka toisella viikolla.

Suokkivalkka talvella 2013. Minä ja Selma keskellä. Kuva: Virva Hakala

Tähän reseptiin lisään jatkossa vielä laukkavedot raviradalla ja toivon että sitä myötä Selman vauhtikestävyys paranee samoin kuin laukkaan saa lisää työntövoimaa. Jos siis selvitään varsomisesta normaalisti. Ja selvitäänhän me. :)

Lisää aiheesta tekstissä: Lisää massaa?