Huolta ja murhetta

Kyllä on kaikkea. Iloa ja huolta, perus hevosenomistajuutta. Huoli on nyt ollut pinnan alla kytevänä pidempään. Seikka josta ei oikein osaa sanoa milloin sen huomasi...kuukausi sitten? Kaksi? Ehkä se on ollut jo 3 kk? Nimittäin oikean etujalan koukistajat (en osaa sanoa onko kyse pinnallisesta vai syvästä) ovat paksummat kuin vasemman. Mutta eipä sitten muuta. Hevonen porskuttaa tyytyväisenä, eikä jalka ole mennyt suuntaan eikä toiseen. Nyt alkaa tädin mittari täyttyä. Aloin kyselemään hovilääkäriltä kotiultrausta. Laserhoitoa sitten perään kunhan (jos..) ultra näyttäisi missä vika. En ymmärrä miksi tämän eläinlajin on onnuttava näyttävästi silloin kun mistään ei löydy mitään vikaa ja olla ontumatta silloin kun joku vika näkyy kilometrin päähän? Menee niin yö- kuin päiväunetkin.

Minä ja mussukka 19.5.

Koukistajat saattavat myös olla aivan priimat ja syyllinen onkin vanha tuttumme jännetuppitulehdus. Selman heikot kohdat ovat syntymästä saakka olleet etujalat. Ne ovat supistuneet, mikä on suomenhevosilla erittäin tyypillistä (eli siis sivusta katsottuna sääri kapenee ylöspäin polvea kohti -> aiheuttaa ahtautta jänteille ja polvikanavalle jne), MUTTA se ei ole ollut ongelma tähän saakka vaan suppuvarpaat. Näistä oikea etujalka on se joka osoittaa länteen ihan huolella. Vasen vain hieman koiliseen. Ja tämä oikea sitten on se koko konkurssin heikoin lenkki joka ottaa muiden raajojen vammat aina ensimmäisenä itseensä. Onneksi näitä kertoja ei ole ollut kuin yksi tätä ennen.

Jännetuppi tulehtui siis kesällä 2013 kun Selma seivästi itsensä laitumella olleeseen terävään pajukeppiin. Se upposi oikeaan nivuseen tissin ja reisilihaksen välistä mukavat 10 cm (tai niin syvälle eläinlääkärin sormi meni, pohjaa ei tuntunut). Se haava ei onneksi ollut muuta kuin 2 viikkoa suolavedellä ja Betadinella lutraamista, mutta kun tamma lepuutteli laitumella ollessaan sitä takajalkaa ahkerasti, rasittui saman puolen etujalka. Tämä heikoin lenkki. Se turposi jännetupilta ylöspäin muokaten koukistajat näyttämään ulospäin pullistuvalta banaanilta ja aiheuttaen minulle terapiaa vaativaa järkytystä kun pelkäsin jänteiden menneen. Hevonen ontui ja ei ontunut ja ontui ja ei ontunut. Mutta klinikalla käydessä ultrattiin jänteet ehjiksi ja jännetuppi tulehtuneeksi, piikitettiin kortisonia, levättiin pari viikkoa tukisiteen kanssa ja kylmättiin ja sitten palattiin hitakaisesti normitreeniin. Ja kaksi vuotta ollaan porskuteltu ihan ilman vaivaa. Siksi käytän pinteleitä edessä hypätessä ja pinteleitä pidin muutenkin ensimmäisen vuoden etusissa tukemassa.

Nyt meillä on taas banaani jalassa.

Voitte uskoa että olen miettinyt, arponut, syyttänyt itseäni, itkenyt, suunnitellut siitosuralle siirtymistä, kantakirjaushaaveiden hautaamista, ollut varma että se on nyt pinnallinen koukistaja... Käynyt läpi kaiken syy-seuraus -kirjon mitä voi olla. Maanantaina ultraus lopulta katkaisee henkisen pillastuneen paniikkihevoseni juoksun.

Selma on liikkunut tosiaan ihan puhtaasti. Se on ollut kyllä viimeaikana taas vino ja purrut oikeaan ohjaan heittäen takapään oikealle, mutta maanantaina Timo kävi hieromassa eikä löytänyt mistään kireyttä. Kuulemma erittäin elastinen ja kivuton hevonen. Myöskään se rintalihas ei ollut enää kipeä ja varuilta Timo räpläsi vanhan pistohaavakohdankin takareidestä eikä sielläkään mitään. Mira oli edellisenä päivänä tehnyt kyllä laukkatreeniä pellolla mikä varmasti vapautti ristiselästä jännitystä. Mutta seuraavana eli hierontapäivänä banaanissa oli mielestäni lämpöä. Ja kun jännetupin kohdalta painaa, vastakkaiselle puolelle nousee nestepallero.

Kavionpohjia on kyllä arottu hiekalla. Kengittäjä on nyt molemmilla viimekerroilla sanonut että kavionpohjat (anturat) ovat kummallisen pehmeät. Mutta että se on ollut tänä keväänä hyvin yleinen vaiva alueella. Märkä maa...? Puolitoista viikkoa mentiin siis ilman kenkiä ja eilen saatiin kesäpopot alle. Kengittäjä muotoili etukengät niin että ne pyörähtävät hyvin alta ja päätimme siirtyä käyttämään asiaan erikoistuneita kenkiä jatkossa.

15.5.

15.5.

VIDEO jossa banaanijalkaa kidutetaan. Voih.

Ahdistavinta tässä asiassa on se, että hevonen on liikkunut puhtaasti. Siksi olen antanut Selman liikkua normaalissa treeniohjelmassa. Se varaa banaanijalalle painoa ihan kuin toisellekin etujalalle. Nyt syyttävä mantra että KIPEÄÄ HEVOSTA EI SAA LIIKUTTAA aiheuttaa vatsanväänteitä. Useinkin liikunta on hyväksi myös kipeälle, riippuu mistä se on kipeä ja miksi. Jos okahaarakkeet hankaa toisiaan vasten niin ratsastaminen ei varmasti ole hyväksi, mutta aika monissa kiputiloissa liikuttamattomaksi heittäminen voi pahentaa tilannetta. Lihasperäiset kivut, löysät polvet... Itse hyvin kivuliaana ihmisenä jonka nivelet ovat sekä sökönä että löysät, selkärangasta puhumattakaan liikun hyvinkin paljon, sattui tai ei. Mutta nyt silti tunnen ahdistusta siitä, miten olen toiminut. Olenko ollut väärässä ja Selmaa olisi pitänyt seisottaa?

Mikä sitten sai jalan reagoimaan? Olen kehitellyt yksin ja Miran kanssa yhdessä erilaisia teorioita.

1. Keväinen rintalihasjumi joka aiheutti vasemman jalan ontumista -> viereinen jalka otti lisätaakkaa ja heikkona lenkkinä reagoi.

2. Pitkittynyt hokkikengässä olo kun ei ollut enää lunta. Suppuvarpaan täytyisi päästä pyörähtämään kevyesti ettei jalka rasittuisi. Hokkikengällä se ei niin kevyesti pyörähdä. Mutta se oli kyllä minusta hieman paksumpi jo silloin kun oli vielä lunta. Ehkä.

3. Paska omistaja. (Tämä on ihan minun oma teoriani)


Edellisen jännetuppitulehduksen aikaan alamäkien meno oli Selmalle hyvin kivuliasta. Nyt se ei sano mitään vaikka ollaan menty harjun rinnettä jyrkästi alas. Tosin ennen maanantaista ultrausta ei enää mennä mitään muuta kuin käyntiä tasaisella ja kylmäillään sekä järvessä seisomalla että kylmäyspatjalla.

Noh, jos jotain positiivista, niin koulusatula on topattu ja vihreälle totuttelu aloitettu. Satulahommasta kirjoitan vielä lisää erikseen. Maalasin myös Jonnalle synttärilahjaksi siskonsa tilausksesta muotokuvan Seposta.

Akvarelli kartongille, A4 kokoa

Sekin tieto helpottaa tätä syvempääkin syvemmissä vesissä raahautuvaa sydäntä, että suppuvarpaat eivät ole periytyneet kummallekaan varsalle. Liekö Selma vain itse varsana ollut pahassa asennossa mahassa että on jalat taittuneet niin, ettei se ole perinnöllistä, vai päästääkö se sitten vain isäoriit niin hyvin läpi. En tiedä, mutta erinomaisen hyvä että näin käytännössä on ollut.

Nyyh. Menen takaisin itkemään.

Hyvä kengitys

Olen jo vuosia koettanut oppia miltä hyvä kengitys näyttää. Nyt minulla on ristiriitaisia tunteita koko hommaa kohtaan. Koulussa meidät opetetaan vuolemaan ja kengittämään sillä tasolla, että voimme itse lyödä irtokengät kiinni ja niin pois päin. Meistä ei tietenkään ole tarkoitus tulla kengitysseppiä. Mutta iloksemme teoriat kengityksestä (lukuunottamatta erikoiskengityksiä toki) ovat prikulleen samat kuin kengityssepillä samassa koulussa. Opettajana meillä on kengitysseppä Jukka Kemiläinen, joka on Suomen Kengityssepät ry:n jäsen.

Ensimmäisenä Jukka painotti, että kavion muoto lähtee hevosesta itsestään. Kaviokulmaan (sivustapäin katsottuna siis) vaikuttaa jo lavan kulma: jyrkkälapaisella hevosella on usein pystyt kaviot ja loivalapaisella loivemmat, tai mikä sana sitä nyt kuvaisi.. Joka tapauksessa ei voida päättää, että oikea kaviokulma on esimerkiksi 55 astetta maasta, koska jokaisella hevosella on oma persoonallinen kaviokulmansa, joka määräytyy kavion sisällä olevan kavioluun kulman mukaan.

Kuva kirjasta "Kengitysopin käsikirja", L.J. Fabritius.

Samoin hän torppasi sen ajatuksen alkuunsa, että ratsuilla pitää olla lyhyet, laajat sekä pyöreät kaviot ja ravureilla pitkät ja kapeat. Kavion muoto on jokaisen hevosen kaviossa itsessään. Kavioiden tarkoituksellinen laajentaminen aiheuttaa pahimmillaan sarveiskerroksen taipumisen irti (irtoseinämäisyys) koska paine tulee laajenneelle kaviolle eri tavalla kuin mitä se tulisi luonnollisessa muodossa olevalle. Liian pieneen kenkään laitto puolestaan vetää kannat kasaan. Valkoviiva määrää kavion muodon. Kavion kärjen lyhentämisen paikka on myös laskettavissa säteestä tietyllä kaavalla.

Kuva kirjasta "Kengitysopin käsikirja" L.J. Fabritius. Valkoviiva kuvattu tummalla paksulla viivalla.

Naulaus on asia, joka voi mennä monella tapaa pieleen. Sillä ei ole niinkään väliä ovatko naulojen rivit suorassa kavion ulkopinnalla vaan sillä kuinka ylhäältä tai alhaalta ne tulevat ulos. Jos kaviota katsotaan suoraan sivusta, se voidaan jakaa kolmeen osaa vaakasuunnassa: yläkolmannes on kaikilla säännöllinen, tuorein kavion osa, keskikolmannes on vahvaa sarveista jossa raajan painotukset (jalka-asennot) jo vaikuttaa ja aiheuttaa muodon muutoksia, alakolmannes on vanhin, haurain ja heikoin kavion osa jossa on naulanreikiä ja halkeamia ym. Näin ollen ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna naulojen olisi hyvä tulla keskikolmanneksen puolelta ulos, tarkalleen ottaen keski- ja alakolmannesten rajalta tai juuri sen yläpuolelta. Jos naulan ote on matala eli se tulee ulos alakolmanneksen kohdalta on riski että kaviosta lohkeaa isoja paloja. Tämä siitä syystä, että naula ohenee kärkeään kohti ja on aivan kärjestä hyvin ohut ja taipuisa, matalassa naulausotteessa naulasta jää suhteellisen vähän tavaraa kavion sisään ja ulostuleva osa naulasta on aika paksua ja vahvaa (ja se on kiinni siinä haperossa vanhassa sarveisessa). Näin ollen kengän tarttuessa kiinni johonkin, naulat eivät oikene vedossa vaan kuiva kavio lohkeaa irti.

Jos puolestaan naulataan korkeammalla otteella oikeaan paikkaan, naulan ulostuleva kärki on ohut ja taipuisa jolloin naulat tietenkin suoristuvat helposti ja laskevat kengän irti repimättä kaviota. Tässä tulemme sitten siihen omaan ristiriitaiseen tunteeseeni johon toivottavasti saan selvyyttä kun aihetta opiskellaan lisää: lähtevätkö tällätavalla naulatut kengät vähän turhankin helposti irti? Ainakin oman kokemukseni mukaan mitä oikeaoppisemmin (ja kalliimmin) kengät on naulattu sitä useammin on irtokenkiä...

Kuva kirjasta "Kengitysopin käsikirja" L.J. Fabritius. Tapoja naulata pieleen...

Kengät olisi hyvä naulata vain kuudella naulalla, 3 naulaa per puoli. Jos ajatellaan että kengässä on vaikka neljä reikää per puoli, naulataan reunimmaisiin ja sitten valitaan kahdesta keskimmäisestä jompi kumpi. Tätä voidaan myös vaihdella, niin kavioaines säilyy ehjempänä. Tuoretta sarveista entisen ja uuden reiän välissä tulisi olla n. 1 cm.

Sopiva kenkä määräytyy niin, että kun se on kärjeltä passeli, tulisi sen haarakkeen päät tulla säteen leveimmän kohdan kanssa samassa linjassa etujalassa ja takajalassa n. 1 cm pidemmät.

Kaikki kuulostaa teoriassa niin kätevältä ja helpolta, että minäkin jopa kuvittelen tällä hetkellä tekeväni pian täydellisiä irtokengänkiinnityksiä Selmalle! Hahhah. Selkä- ja polvivammaisena, reisilihaksettomana spagettina epäilemättä homma on helppoa kuin kissan silittäminen... Tuskan hiki ja kauhea tutina tulee jo kun irrottaa kengät jokaisesta jalasta aina kerran vuodessa. Mutta innolla odotan näiden opintojen etenemistä ja teurasjalkojen kengittämistä!

Ratsun tukkaa ja kavioita

Nyt kun olen jalkapuoli, minulla on aikaa mietiskellä enemmän asioita. Katselin Selman harjaa kun kaverini sitä eilen harjasi ja huomasin ilokseni, että se on kasvanut jo aika kivasti. Kaikki suomenhevoset joita omassa tallissani on pyörinyt ovat olleet sellaisia pumpulitukkaisia ja harjat ovat olleet melko normaalin pituiset; ei ylety kaulan alalinjan alapuolelle. En ole niiltä aiemmin leikannut kuin pienen siilin korvien taakse ja hännän olen tasannut 1,5 nyrkin mitan korkeudelle maasta. Olen sellainen puunaaja ja jouhenselvittelijä ja minulle on kunnia-asia, että hevoseni (tai hevosteni) jouhet ovat puhtaat ja selvät. Siksi olen kauheassa ahdingossa märillä ja kuraisilla keleillä! Koukutuin syksyllä 2007 jouhenselvityssuihkeisiin, kun testasin sitä takkuiseen Selma-varsaan ennen ensimmäisiä 2 v. näyttelyitä. Ai että mikä ihana tuote! Ei tarvitse kuin näyttää sukaa hännälle ja se on kiiltävä ja selvä! Kuulun koulukuntaan jossa piikkisualla (sillä muovisella) saa harjata hevosta ja jouhia. Yksi tukkajumala minulla oli vuoden lainassa ja sen harja oli valehtelematta metrin pituinen, paksu ja aina takussa. Selvitin sen aamuin-illoin ja letitin ratsastukseen. Kiva sellainen tukka on katsella, mutta en kyllä omalle kontolleni ole sitä selvitystyötä ikävöinyt! ;)

Karvanlähtöaikaan syötän kuurina pellavaa helmikuusta toukokuun loppuun (kesäkarva tulee lyhemmäksi ruunillakin) ja käytän karvan irrotukseen nystyräsukaa, hikiviilan hammastettua reunaa ja piikkisukaa. Selma on jo aloittanut karvan irrotuksen, varsinkin läsistään. Harjaa en ole normioloissa koskaan nyppinyt. Mistä päästäänkin kauheaan dilemmaan, josta olen vuoden kärsinyt. Selman harjaan.

Selman tukka luonnontilassa 13.2.2011

Ongelmat alkoivat kesällä 2012, kun varsa Seliseli Kuupeli (aka Seppo) syntyi ja Selma sai elämänsä ensimmäistä kertaa valkuaisrehua. Polttiaisia oli myös paljon. Selma alkoi hangata häntäänsä ja harjaansa. Kun se tuli lokakuussa 2012 minulle takaisin, oli harja aikalailla kulunut, katkeillut ja lyhentynyt. Selman harjamarto on muutenkin sen mallinen, että tukkaa on paksulti korvien takaa kaulan puoliväliin (harjamarto on niskassa n. 4,5 cm levyinen) ja ohenee säkää kohti. Sään päältä harjamarto on enää vajaan sentin paksuinen.

Tällainen tukka oli 4.12.2012

Ajattelin, että tasaan harjan niin, että se siistiytyy ja lähtee kasvamaan taas nätisti. Se oli vaikea päätös ja vastoin "suokit luomuna" -periaatteitani. Mutta tein sen silti, omaksi järkytyksekseni. ;)

Juuri leikattu. Apua.

28.2.2013

14.4.2013. Silmä alkoi jo tottua...

Mutta sitten kesäkuun puolivälissä kun Selma joutui jäämään saikulle, alkoi yks kaks taas kutittaa. Syynä saattoi olla vahva puna-apilainen laidun yhdistettynä vähäiseen liikuntaan, polttiaiset... En osaa varmaksi sanoa. Mutta pääsyyllinen harjan äkilliseen ohentumiseen oli laidunkaveri Peikko, joka ystävällisesti rapsutteli Selman kutiavaa harjamartoa ja repi samalla uskomattomat määrät jouhia irti!

3.8.2013. Selma ohensi harjaa itse korvien takaa ja Peikko tuosta puolestavälistä säkää kohti. :(

Syyllinen.

Ja niin taas tasasin harjan raskain mielin. Elokuun 18. pv oli tulossa ne aluekoulukisat, niin pakko oli jotakin tehdä.

Eihän se kaunis ollut...

18.8.2013 Aika pienet sykeröt jäi noista lopuista.

Ensi kesä on sitten kolmas kesä kun jännitän miten harjan käy. Nyt valkuaisen kanssa ollaan tarkkana ja laidunkin on ihan ruohoa eikä apilaa ole kuin yksittäisenä siellä täällä. Laidun on myös avara ja tuulinen, sekä kuivaa aluetta joten polttiaisiakaan ei pitäisi olla niin hirveästi. Selmalla ei ole käytetty ötökkäloimea missään vaiheessa.

Nyt tukka näyttää tältä. En ole kajonnut siihen saksilla tuon yllä olevan viimeisen leikkuun jälkeen.

Jouhista voikin kätevästi kopistella aasinsiltaa pitkin kavioiden huoltoon. Olen sellainen kaviovääpeli, että en voi sietää liian pitkiä kengitys- tai vuoluvälejä. Minulla on ollut hevonen joka tarvitsi 5 viikon välein vuolun ja toinen jolle riitti 9 viikkoa. Selmalla väli on 6 viikkoa. Kirjoitan treenikseen aina milloin on kengitetty ja lasken eteenpäin viisi viikkoa jonka kohtaan kirjoitan "tilaa kengitys!". Kengittäjämme on toistaiseksi päässyt tulemaan 2-6 päivän varoitusajalla, johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Seuraavassa kuvat etu- ja takakavioista kun on 6 viikkoa kulunut edellisestä kengityksestä.

Takakaviot, 6 viikkoa edellisestä kengityksestä

Etukaviot, 6 viikkoa edellisestä kengityksestä

Talvella kavioista ei hirvittävän paljoa lähde tällä 6 viikon välillä ja kesällä lähtee joistain kohdista alle sentti, enimmillään. Selmalla on kesäisin tavalliset ratsun kengät, joita käytetään yleensä kaksi kengitysväliä. Selmalla kuluu kengät melko tasaisesti kesällä. Sillä on etujalat hivenen suppuasentoiset ja oikea etujalka meloo aavistuksen. Talvella tilsakumit ovat jo heti ensimmäisestä hokkikengityksestä lähtien olipa maassa lunta tai ei, sillä inhoan tilsojen tuomia liukasteuja ja vuohisniveleen tulevia pahoja liikeratoja. Talvella käytössä ovat ravikengät kuudella hokilla. Ravikengät ovat sirommat ja kevyemmät ja koska olen todennut jo vuosia sitten, että neljä hokkia ei estä etuviistoon tulevia luisumisia, haluan että hokkeja on neljä kärjellä ja kaksi kannoilla. Siksi olen yleensä ainoa joka laukkaa kentällä silloinkin kun se toisten mielestä on liian liukas muuhun kuin varovaiseen ravailuun. ;) Hokinpolkemia ei ole ollut sen enempää kuin neljänkään hokin kanssa. Selmalla ei muistaakseni koskaan.

Seuraavan kengityksen aikaan otetaankin sitten kengät pois, koska varsominen alkaa lähestyä. Riippuen tietysti onko huhtikuussa maassa hiekkaa, lunta vai jäätä... Saan kyllä itsekin kengät irti tarvittaessa, mutta vuolla en vielä osaa. Onneksi tallimestarin erikoisammattitutkintoon kuuluu peruskengitys, joten sen puutteen saan vuoden sisään korjattua! :) Olisi todella kiva kun voisi lyödä irtokengät kiinni ihan itse. Olen kiinnostunut kengityksestä ja olen koittanut opiskella asiaa itsekseni jo vuosia jotta osaisin erottaa hyvän ja huonon kengitysjäljen. Minulla on vanha painos legendaarisesta J.L. Fabritiuksen Kengitysopin käsikirjasta jota pänttään säännöllisesti. Lisäksi olen kaikilta kengittäjiltä kysellyt asioita jotka askarruttavat ja olen päässyt osallistumaan kolmesti kengitysseppä Jussi Räihälän teurasjalkaluennolle, jossa avataan jalkoja ja opiskellaan jalan ja kavion anatomiaa. Äärimmäisen kiinnostavaa! Koulussakin ensimmäisellä lähijaksolla syvennyttiin kavion anatomiaan ja kengityksen historiaan. Jos joku asia minua kiinnostaa, luen siitä kaiken mahdollisen. Ja ne tuppaa olemaan kaikki asiat mitkä hevosiin liittyy aina kuolaimista takajalan asentovirheisiin! :D Jopa lukiessani Hipposta tai Hevoset ja Ratsastus -lehteä katselen kaikki GP-tason kisakuvatkin ja tutkin mitä hevosilla on suussa ja jaloissa ja päällä samoin kuin ratsastajien varusteet, istunnan... Hevoshullu on varmaan edelleen täydellinen sana kuvaamaan minua.

Ehkäpä pian saan Selmasta tuoreita ratsastuskuvia jos joku apuun rientänyt liikuttaja suostuu kuvattavaksi. ;) Ja toiveet ovat korkealla, että raamikkaampi puoliskoni lähtisi kanssani hakemaan reen edellisestä tallipaikasta ja pääsisin ajamaan Selmalla könkkäjalkani kanssa. Voi toki olla, että pikku maitovalaani ei enää mahdukaan aisojen väliin! Voisin jossain vaiheessa tehdä rekivaljastuspostauksen vaikkapa videomuodossa jos saan jonkun filmaamaan. :)