Lämminhenkiset uimakoulutreenit ja eka maasto

Toissapäivänä totesimme Miran kanssa hyvin hämmentävän seikan. Ulkona tarkeni pusero päällä! Hertsyygeli, oikeastiko se kevättä meinaa tehdä. Ihan tuli hiki kun fleece päällä kakkoja siivoilin tarhasta. Päivittelyn lisäksi vuorossa oli rataharjoitukset ja hierontaa. Harjatessa huomasin, että oikea etujalka oli aavistuksen lämmin vanhan vamman kohdalta, mutta ei mitään maailmaa mullistavaa. Pohjat ovat olleet pehmeät, niin ei mikään ihme. Olen itseasiassa odotellut jotain lämpöä jännetupissa tai edes nestettä, mutta koivet ovat olleet kuivat kuin varsalla koko talven läpeensä. Pintelit vaan kunnolla koipiin ja menoksi.

Syy miksi kuvasarja alkaa laukkaamisella on se, että olin alkukäyntien ajan siivoamassa niitä kakkoja tarhassa. Tulin paikalle kun verkka oli edennyt laukkaamiseen. Itse ratojen ratsimisesta en ottanut kuvia, koska olin valmiina lunttaamaan lapuista missä mennään. Mutta ei minun tarvinnutkaan, koska olin opiskellut radat hetkeä aikaisemmin kotona. Kuinka kätevää!

Selmalle oli kova paikka kun piti uhmata krokotiilejä ja piraijoita menemällä sieltäkin missä oli lammikoita. Mutta kiltisti se meni radatkin oikeita reittejä pitkin. Vain kentällä ollut yksinäinen maapuomi aiheutti silmien pudottelua ja kurvailuja. Hänhän ei siis ole koskaan nähnyt maapuomia.

Suuria kompastuskiviä ei kummassakaan radassa ole. Siis sellaisia mitä pitäisi hinkata ja hinkata. Ainahan on kiviä joihin kompastua, se nyt on varma. Mutta ihan hyvillä mielin tässä kohtaa voi olla. Treenipäiviäkin on vielä jäljellä (to ja pe) ja toinen niistä ihan ohjattunakin.

Pikku-Putte. <3

Akku loppu. Onneksi on aurinkokennot, pikku hetki vain...

Tämän toimituksen jälkeen oli Selmalla vuorossa parin tunnin hellintää ja hoivaa Miialta. Lihaksistossa ei ollut mitään isompaa, pieniä nestekertymiä ja selkä tällä kertaa oikealta puolelta. Jännästi vaihtelee, kun viimeksi se oli vasen puoli. Tai niin me ainakin muistelimme. Vasenhan se on se puoli jossa roikkuu kaksi heikkoa jalkaa, seivästetty takajalka ja kenoon kasvanut etujalka. Jos se puoli on jumissa, niin ketään ei yllätä. Enemmin yllättää tällainen, että jumeja ei ole (merkittävästi) ja se mikä on, onkin oikealla puolella. No, hyvä näin. Lisäksi Selma sai laseria siihen alussa mainittuun etujalkaan. Miia sanoi, että vapaa päiviä olisi hyvä nyt pitää, ettei käsitellyt lihakset joudu kovaan työhön.

Seuraava päivä oli käyntimaastopäivä, joka siis oli versio vapaapäivästä. Ja Ainon ensimmäinen maastopäivä. Aika jännää. Laseroitu jalka oli kuiva ja viileä. Minä hyödynsin lenkkeilyn kannalta homman ja laitoin kännykkään ajastimen soimaan 20 minuutin päästä. Silloin käännyttiin kotiin. Selma oli varsin mallikas oppihevonen. Oppitunnin aiheet olivat a) möllistelevän hevosen pitäminen jalkakäytävällä/tien reunassa ja b) kotiin kiirehtivän hössön käynnin rauhoittaminen. Hyvin meni tytölle jakeluun molemmat.

Perässähiihtäjällä oli työ ja tuska paluumatkalla saada ratsukkoa kiinni. Mutta koska joka tapauksessa Selman kiiruhtelu piti saada loppumaan, annoin tehtäväksi treenata täsmällisiä pysähdyksiä ja puolipidätteitä. Ja salakavalasti näin pysyin kintereillä itsekin.

Jokaisen aurakepin kohdalla piti pysähtyä ikään kuin se olisi kouluradan kirjain. Ja niin vain parin harjoituspysähdyksen jälkeen alkoi homma luistamaan ja Aino sai zoomattua pysähdykset tarkasti kohdalleen. Tyttöhän haaveilee suuresti kisaamisesta ja leikilläni talvella tuumasin, että sitten voi mennä Selmalla jonkun raviohjelman kun voltit ei muistuta enää porkkanaa, perunaa tai lanttua ja pysähdykset tulee pisteessä. Hitsi. No, onneksi voltit on vielä kaukana ympyrästä. :P

Mutta täytyy kyllä ihmetellä tuota hevosta. Yksin maastossa ja kotimatkalla se kuuntelee kun tuollainen keijukainen tekee pienen pieniä puolipidätteitä. Sanoinkin Ainolle, että ajattele miten kiltti se on. Ei kaikki hevoset käyttäydy näin. Helposti pitää tällaisia asioita itsestäänselvyytenä jos ei ole muunlaisista hevosista tai poneista kokemusta. Vaikka on Ainolla jotain kokemuksia muistakin, mutta niistä kun on pari kolme vuotta aikaa, niin ei ole enää  mielessä kirkkaana.

Elävien kirjoihin

Pikkuhiljaa alan harkita helpotuksen huokaisua. Selma ei ole reiluun viikkoon saanut ähkyoireita ja se on jo pari päivää ollut taas laitumellakin ympäri vuorokauden. Kolmesti se on liikkunutkin eikä treenien jälkeen ole ollut kipuilua. Ratsastaessa se on tuntunut omalta normaalilta itseltään, kuumuu ja on energinen.

2.7. olisi I tason koulukilpailut omalla kylällä. Vakavasti on harkinnassa mennä heB ja kokeilla debytoida heA, koska se kerran on mahdollista pikkukisoissa. Tähän pohjaten lähdimme hieman extemporena lähimmälle ratsastuskoululle, Ahonlaidan harrastetallille, kouluvalkkaan jota käy säännöllisesti pitämässä Salla Aario. Meille tämä oli ensimmäinen kerta kyseisen valmentajan silmän alla. Salla käy pitämässä myös estevalkkoja, joihin on tarkoitus osallistua kunhan jalka sallii taas hyppelyt.

Onhan se Selma vähän reppanan näköinen tiputuksen jälkeisen kaljun kanyylikohdan ja hankatuneen naamansa kanssa, mutta mitäs pienistä kun tamma oli reipas ja vaikka jännitti, se teki taas kaikkensa. Ja kuljetushan on Selman paras laksatiivi.

Valmennus oli todella hyvä ja Sallan tyyli selkeä sekä kannustava. Hän myös osasi viedä seka ratsun että ratsastajan mukavuusalueensa ulkopuolelle, mikä on ainoa mahdollisuus jos halutaan kehittyä. Meidän tapauksessa se käytännössä tarkoitti, että Selma piti viedä muoto- ja kantoasioissa uudelle tasolle lyhennyksissä ja keskiaskellajeissa. Se puolestaan aiheutti Miralle fyysistä hommaa niin että hiki valui. Kuvasin kentän laidalta, edelleen kännykälläni, joten laatu ei päätä huimaa. Ei kulu päivääkään etten haaveile järkkäristä, mutta näitten eläinlääkärilaskujen jälkeen ei tarvitse enempää haaveilla. ;)

Tunti aloitettiin ensin käynnissä tekemällä siirtymiä askellajin sisällä. Salla kehui Selman käyntiä kelpo keskikäynniksi askelpituutensa puolesta (muoto olisi tarvinnut olla pyöreämpi jos oikeasti oltaisiin keskikäyntiä haettu, mutta nyt ei ollut se pointtina), mikä hämmensi meitä. Sillä meistä keskikäynti on Selman heikoin lenkki. Tosin tuomaritkin ovat kyllä pisteyttäneet sitä ihan ok pisteillä. Hetkinen... Täytyisikö alkaa uskoa että Selman käynti on ihan jees kuitenkin?

Pitkät sivut kunnolla eteen.

Lyhyillä sivuilla kokoaminen.

Selmalla on taipumuksena kuumentua kun siirtymiä aletaan tehdä ravin tai laukan sisällä. Niinpä se kävi kädelle raskaaksi, mitä se ei kyllä normioloissa ole koskaan. Tosin eipä normaalioloissa olla näitä siirtymisiä tehty tällaisella intensiivisyydellä. Ennen valmennusta arvottiin laitetaanko nivelet vai kanget ja kanget olisi kyllä ollut parempi ratkaisu.

Kuten tyypillistä en olisi ulospäin tiennyt Miran kamppailuista mitään jollei hän olisi asiasta maininnut. Ratsukko näytti varsin seesteiseltä ja elegantilta. Salla korjasi Selman tyyliä lähteä lisäykseen sukeltamalla ja hän neuvoi Miraa ratsastamaan lisäystä ajatuksella "ylöspäin". Ja ai jukra kun Selma sai pienen pätkän lisäystä tehtyä ryhdikkäänä! Kyllä siinä unohtui mammalta kuvaamiset ja kaikki kun täytyi ihmetellä että onko tuo minun hevoseni.

Lyhennyksissä vinkkinä oli ajatella avotaivutusta. Ja se toimi todella. Sitten tehtiin paljon voltteja. Salla neuvoi valmistelemaan voltit kunnolla ja kielsi ratsastamasta ajatuksella, että "minäpä TUOSTA käännän voltille...". Noottia tuli kaikille ratsukoille samasta aiheesta. Sen sijaan ennen volttia Salla neuvoi ratsastamaan avotaivutusta, jolloin hevonen on jo valmiiksi voltin suuntainen ja sitten koko paketti on käytännössä kasassa kun käännös voltille tapahtuu. Ja kappas, sekin toimi!

Mira ja Selma tekivät voltin josta kouluradalla olisi kuulemma tullut arvosanaksi vähintään 7,5. Oho!

Mira sai myös jatkuvasti kiinnittää huomiota siihen, että Selman takajalat tulevat kiltisti rungon alla eivätkä ala potkia taakse kun alkaa hapottaa tai keskittyminen herpaantuu. Ja Selma regoi kyllä kivasti. Usein Sallan suusta kuului "hyvä muoto, Mira!" tai kehuja tahdista. Ja ne pätkät kun Selma sai pidettyä itsensä kasassa ja takajalat alla olivat taas sellaisia välähdyksiä, että näki kuinka Selmassa on potentiaalia jossain tuolla sisuksissa.

Totinen työn raskaan raataja.

Tottakai Selmaa hapottikin. Sehän on ollut puolivillaisessa treenissä ensin sen oikean etujalan takia ja sitten tuo ähky. Kentän pohja oli tuolla paljon pehmeämpi kuin meillä, mikä tottakai toi treeniin lisäraskautta. Mutta takapäätä vahvistavina harjoituksina nämä todellakin toimi ja pakkohan se on viedä hapotukselle asti jos haluaa lihasta saada. Selmalla vaan on tuo sisu ja hapotuksen sieto huomattavasti parempi kuin esimerkiksi minulla, joka yritän pitää lihaskuntoani yllä treeneillä. Kyllä se kiusaus on suuri esim. vatsalihastreenissä lopettaa siihen kun maitohappo alkaa virrata! Auts..

Välikäynti ennen laukkoja.

Laukkatreenissä tehtävänä oli sama kuin muissakin askellajeissa: lyhentäminen ja pidentäminen. Koko pitkää sivua ei tarvinnut mennä keskilaukkaa, pätkä riitti. Kunhan sen teki huolella. Mira sai hyvin korjattua Selman sukeltamisia näissäkin lisäyksissä. Mutta eniten haltioiduin laukan kokoamisista jossa Selma todellakin (kaikesta kuumahtamisestaan ja väsähtämisistään huolimatta) sai pyllynsä alle aivan todella hienosti.

Jaksaa jaksaa...

Ja hanaa!

Turpa menee ihan tötterölle kun pitää miettiä niin paljon.

Tämä ei suinkaan ole piruetin esimuoto vaan laukkavoltti.

Loppuravien jälkeen Selma pääsi kävelemään ja Salla antoi jokaiselle ratsukolle kehuja, mainisti korjaamisten paikat kertauksena ja antoi kotitehtävät mitä treenata. Hän kehui Selmaa oikein kivaksi ja totesi että ratsukko on niin hyvässä mallissa, että kaikki korjaamiset ovat sellaisia pieniä viilauksia. Ja että nyt on se hetki kun sitä ryhdistämistä PITÄÄ tehdä. Tasapaino alkaa olla kunnossa, ryhdistämisellä saadaan muun treenin lisäksi sitä voimaa taakse. Ja lisäksi se helpottaa myös vastalaukkatehtäviä kun lyhyt laukka onnistuu ryhdissä ja takajalkojen päällä.

Hikinen ratsukko. :D

Tästä on taas hyvä jatkaa.

Valmennuksen jälkeen oikeajalka aka banaani tuntui lämpimältä ja siinä oli vähän nestettä. Olen aina treenin jälkeen kylmännyt sen kylmäysuojilla ja niin tein nytkin. Lisäksi laitoin kylmäyssaven ja sitten tammuska pääsi Mustin kanssa laitumelle.

Eilen, eli valmennusta seuranneena päivänä jalka oli ihan hyvä. Miia tuli laseroimaan jo kuudetta kertaa ja hän sanoi samaa mitä itsekin olen todennut, että banaani ei enää olekaan banaani:

Ensimmäisessä kuvassa jalka ennen hoitoja, toisessa kuuden kerran jälkeen. Ensimmäisessä kuvassa jalassa on turvotusta koko pituudelta ylhäältä jännetupille asti ja keskellä jähmeämpi paksuuntuma.

Ei voi muuta sanoa kuin JEE! Ja sitten kohti uusia vastoinkäymisiä. ;)

Laseria ja ensimmäinen ähky

Aloitan kronologisesti toissapäivästä, joka oli pitkästä aikaa ihan normaali. Puolustusvoimat ovat poistuneet paikkakunnalta, hevoset on tuotu saarievakosta laidunlohkoille lähemmäs tallia ja tallialueellakin saa taas kuvata. Ja kulkea vapaasti. Tosin jotakin mutinaa siitä, ettei silmänruokaa ole enää tarjolla, on kuulunut...

Toissapäivänä siis Mira kampesi itsensä pitkästä aikaa Selman satulaan ja laukkaakin uskallettiin ottaa ohjelmistoon pienesti. Yllätykseksemme se pyöri todella mukavasti. Muutenkin Selma liikkui suhteellisen hyvin. Välillä oli alkuun pieniä hetkiä ettei ollut aivan 100% puhdas ravissa, mutta se loppui samaa vauhtia kun tamma vertyi.

Alkuverkkaa 12.6. 2015

Tällä kertaa tallensin käyntiäkin sekä kuvina että videona. Voi sitten vertailla joskus. ;)

Jonkin kiristyksen huomasimme, koska Selma joko väänsi turpaansa vasemmalle ja runko tuli suorassa tai turpa oli suorassa, mutta takapuoli karkasi oikealle. Mira teki paljon työtä taivuttaen tammaa kunnolla. Käynnissäkin takajalat lopulta aktivoituivat hyvin ja ristiselkäkin tuli tallista töihin. Yliastuntaa saisi olla enemmän vieläkin. Pitkällä rungolla se on huomattavasti työläänpää kuin ideaalirungolla...

KäyntiVIDEO


Ravissa Selma väläytteli taas oikein hienoja pätkiä. Se kantoi itseään jopa vaikka Miralla oli välillä ohjat melko löysällä. Toinen on niin nöyrä ja miellyttämisenhaluinen... <3

Takapää hommissa. Näköjään se on mahdollista myös rivitalonmallisella hevosella!

Molemmat on niin fiiliksissä että vaan jammailevat. :D On se heleppoo!

 

RaviVIDEO

Eilen laseroijamme Miia Härmä tuli taas tekemään taikojaan Selmalle ja Mustille. Kerroin hänelle Selman epäpuhtaudesta ja siitä, että jostakin kiristää koska suoraan ei onnistu olemaan turpa ja pylly yhtäaikaa. Kerroin että epäilyksemme kohdistuu lapoihin. Miia alkoi heti tutkimaan lavan lihaksistoa ja totesi että se on oikealta puolelta aivan tukossa. Hän teki alkoi laukoa lukkoja ja sitkeitä lihaskimppuja ja sai lopulta sormensa lavan alle, niinkuin kuuluu.

Sormet alkaa päästä lavan alle. Punaisella piirsin lihaskimpun joka oli aivan tukossa ja kireä. Selma käyttää eri tavalla oikeaa jalkaansa ja jumittaa itseltään tämän alueen siinä sivussa.

Vasemmalta puolelta tiukilla oli lavan yläosa, kun se oikealla oli alaosa...

Makean kipeä paikka...

Tällä puolella lapa oli helpommin avattavissa.

Lihasten käsittelyn jälkeen oli laserhoitojen 3. kerta. Laserhoito perustuu siis siihen, että laite lähettää puhdasta lähi-infrapunavaloa joka vaikuttaa kudoksiin verenkiertoa lisäämällä, ja solutasolla se lisää kudoksen happipitoisuutta nopeuttamalla happimolekyylin irtoamista hemoglobiinista kudoksessa, ja samalla lisäämällä solun mitokondrioiden ATP-energiaa. Lisäksi hoito poistaa kipua ja turvotusta. (Lähteet: SoVet ja Eiran lääkäriasema)

Selman jalasta hävisi turvotusta ja pehmeyttä jännetupilta jo heti ensimmäisen kerran jälkeen. Tässä kuvakollaasi jossa ensimmäinen kuva on otettu ennen ultrausta, toinen 4 pv ensimmäisestä laseroinnista ja kolmas 4 pv toisen laseroinnin jälkeen.

Keskimmäisestä kuvasta näkee, kuinka jo yhden laseroinnin jälkeen turvotus laski niin, että banaani "terävöityi" ja paksunnos näkyy selkeämmin.

Sitten päästään siihen kauhistuttavaan asiaan. Miia käsitteli Mustin ensin ja sen aikaa Selma odotti käytävällä kaikessa rauhassa. Hieronnan aikaan se oli rento ja rauhallinen, samoin laseroinnin aikana. Pari kertaa se näytti kuin olisi meinannut sontia, mutta ei kuitenkaan. Hoitojen jälkeen laskin sen karsinaan iltaruuille ja sitten koin järkytyksen. Selma meni karsinan keskelle, laittoi turpansa maahan ja alkoi vasemmalla etujalallaan potkia itseään vatsaan rytmikkäästi. Neljän potkun jälkeen otin sen kiinni ja vein kentälle juoksemaan irti. Se juoksi kiltisti, kerran se pysähtyi portille ja meinasi tehdä tarpeensa, mutta ei tehnyt. Lisää juoksua... ei vaikutusta. Päätin että käyn pukemassa sille suitset ja koitan saada suolen toimimaan käyntiä kulkemalla. Tässä välissä tarjosin sille melassivettä jota se ei juonut. Ajattelin hyödyntää Selman stressiherkkyyttä ja hätäkakkataipumusta lähtemällä kävelylle aivan vastakkaiseen suuntaan missä tallikaverit olivat, eli tyhjennettyyn saareen. Se käveli aivan normaalisti, hyvinkin reippaasti. Ei hirnuntaa, ei kakkaa.

Sillä välin Mira oli vienyt Mustin jo takaisin laitumelle ja kun palasin talliin laitoin Selman taas karsinaan, tyhjään talliin. Tarjosin juomaa ja se joi pari kulausta. Sitten se alkoi hirnua ja hätäillä yksin. Enää se ei potkinut mahaansa. Lähdin tahallani ulos tallista juttelemaan Miran kanssa jotta se tekisi hätäkakkansa. JA SE TEKI!! Voi kuinka onnelliseksi yhdestä haisevasta läjästä voi tulla! Selmalla ei ole koskaan ollut ähkyn oireita. Itseasiassa yhdelläkään hoidossani olleesta kuudesta suomenhevosesta (muita minulla ei ole ollutkaan) 16 vuoden aikana ei ole koskaan ollut. Selman ruokinnassa ei ole tapahtunut muuta kuin väkirehun vähentämistä hieman. Sillä oli yhtenä päivänä kyllä huulet savessa, että liekö hiekansyöntipäivä saanut tämän aikaiseksi. Psylliumkuuria. Ei voi kyllä kuin todeta miten äärimmäisen huono harrastus tämä hevostyttöys on. Kaikki rahansa saa tähän syytää vaikka hevonen pysyisi terveenä ja treenissä, mutta eihän se pysy, kun täytyy hajottaa itseään sieltä ja täältä. Ja jos ei muuta niin voisi vaikka heittää henkensä sitten suolikierteeseen jos nyt ei tukosähkyllä onnistu. HUOOOHHH!!! Harmi vaan kun ei pysty elämään ilman hevosta. Vaikka tuntuu että hulluksi tässä tulee, niin hullummaksi tulisin ilman... ;)