Työleirin idylliä

On niin paljon kaikkea mistä kertoa, että aloittamisen vaikeus meinaa iskeä. Ensimmäisenä täytyy kertoa, että löysin vihdoin ja viimein väkirehun jota Selma vetää kuin hullu puuroa! Vaikka olenkin vastustanut Racing rehuja viime vuodet (Selma sai riviä ja hilsettä Mineral Plussasta ja Racing Mineralista ja oli myös kohu Greenlinen sisältämästä hiekasta), mutta yksi hyvä rehu tältä merkiltä on syntynyt maailmaan. Racing Mash. Se sisältää vain vehnälesettä, melassileikettä, seosmelassia, pellavansiemenpuristetta, suolaa ja kasviöljyä. Eli ei mitään tärkkelyspitoista viljaa, mikä on ideaalia. Seosmelassi on se salaisuus miksi Selma sitä imuttaa siihen tahtiin, että saan työntää sekaan jäkälät ja kaikki. Siis AIVAN kaikki menee mahaan asti, mitä tuonne sekaan heittää! Selma syö sitä kuivana mitattuna puoli litraa päivässä, yhdellä kertaa (ruokin vain iltaisin) ja Ponny saa kourallisen, jotta kivennäiset menee. Voi pojat, että tuntuu ihanalle kun Selma taas kuukausien nirsoilun jälkeen syö kivennäiset, yrtit, öljyt ja kaikki kiltisti niin kuin kuuluu. Selman annos on nyt siis tällainen:

0,5 l mashia
2 mtt Black Horsen Zn (sis. sinkkiä, kuparia ja rautaa)
2 rkl merisuolaa
2 rkl munkinpippuria (kiiman oireiden tasoittamiseen ja hyönteiskarkoitteena)
2 rkl islanninjäkälää (mahan ja suoliston suojaamiseen ja merilevää vastaavana kivennäislisänä)
vajaa 1 dl rypsiöljyä (energialisänä ja ihon+karvapeitteen hoitoon)

Pollet ovat olleet ahkeria maisemanhoidollisessa työssä. Liikuntaa on tullut joka toinen päivä suurin piirtein ja aina hikeen asti. Käytiin Pasin kanssa ajamassa tuossa yksi päivä niin, että minulla oli Ponny tiuhtina narun päässä. Noin 10 km hölkkälenkki tuli ja ruuna tikutti menemään Selman vauhtia niin että ohikin meinasi puskea! Selvää raviponiainesta. Harmi vain, että ei taida rotunsa puolesta olla käypänen siihen hommaan. Hyvin on jätkälläkin lähtenyt kunto nousuun, kun alkuun sai raahata sitä kärrin perässä kuin pulkkaa. Nyt pysyy naru löyhänä ja oikein napakasti puksutetaan. Aino ei ole vielä uskaltautunut kokeilemaan laukkaa ja nyt ovatkin olleet viikon sukuloimassa. Onneksi lähellä mökkeilee ratsastava äiti-tytär yhdistelmä Pohjoisesta ja on Ponnykin päässyt laukkailemaan Selman kanssa. Myös Hanne, Selman vuokraaja parin vuoden takaa kävi ratsastamassa piiiitkästä aikaa ja edelleen taisi kemiat kohdata. Jatkoa toivottavasti seuraa samoissa merkeissä! :)

Mitäs minä olen tehnyt sitten? Noo, vähän sitä sun tätä. Talossa meillä on menneillään nyt edelleen kylppäri/saunaremppa ja olohuone myös on ollut työn alla. Onneksi jo loppusuoralla molemmat. Minähän en näihin ole ollut osallisena muuten kuin maalien, pinnotteiden, laminaattien ja kaakeleiden valinnoissa. Sisustukseen olen myös hiukan panostanut ja orjuuttanut ukko-parkaa hevosasioissa.

Olen minä yhden kärrillisen kakkaa lapannut laitumelta! Hirmu ahkerana. Kuva: Pasi Ihalainen

Pahin orjuutuksen kohde on ollut navetan/pihaton putsaamisen aloittaminen. Itse koitin ryhtyä toimeen, mutta totesin heti alkumetreillä, että ei onnistu tällä selällä ja pitkävartisella talikkolapiolla. Niinpä Pasi joutui lapiointihommiin ja koitin auttaa parhaani mukaan. Montaa neliötä ei kunto kestänyt meillä rehkiä, mutta arkeologisia kerroksia oli oikeasti aika perkuleesti. Kuvissa näkyvä kiviseinä on varustehuoneen ulkoseinää. Kuvaajan selän taakse jää tuleva makuuhalli. Pieni ovikäytävä vie siis varustehuoneen ohi kivinavetan puolelle, minne on tulossa ainakin kuivaushuone ja ehkä kengityshalli. Alemmassa kuvassa näkyy päässä kuivaushuoneen ovi, jossa tällä hetkellä roikkuu suitset. Tällä hetkellä varusteet ovat siis väliaikaisesti lähemmän oven takana.

Ennen tämän kaatopaikan päällä piti kävellä kun mieli päästä hakemaan vaikkapa satulaa...

Siivottu! 

Tiiliä löytyi 90-luvun karkkipussien ohella.

Tuon kuvissa näkyvän lahon lautaseinän takana on harkoista tehty ehjä rehusiilo. Siitä tulee lapsille leikkipaikka.

Lisäksi olen ennättänyt vähän leikkiä raivaussahalla hävittäen laitumelta angervoa ja lupiineja. Tosin saha sanoi siinä kohtaa työsopimuksen irti. Kyllä se nyt taas toimii, niin voin jatkaa myöhemmin. Viikatekin on tulossa lainaan. Töitä oli viime viikolla joka päivä, sittemmin vähän harvakseltaan, niin on kerennyt puuhailemaan enemmän kotona.

Olen minä kerennyt myös nauttia. Nauttia kesästä, inspiroivasta miljööstä ja Selmasta.

Sadepäivän ratsastuksella voi kokea Disney-hetken...

Pikku-Bambi päikkäreillä!

Miiru takapihalla.

Kuva: Pasi 

Polkuja laitumella. Kuva: Pasi

Kuva: Pasi 

Kuva: Pasi

Kuva: Pasi

Jospa sitä tässä pian pääsee tallin kimppuun enemmänkin. Kaiken sen moskan tyhjentäminen ja vanhojen rakenteiden purku vie aikaa kaikkein eniten. Kyllähän sitä täti-ihminen miettii yön pimeinä tunteina, että saadaanko makuuhalli valmiiksi ennen lokakuun alkua. Jostainhan se stressi on aina revittävä.

Ja on meillä harrastettu myös tätä... Seerumi on auttanut silloin kun kuuri on menneillään. Solheds:in seerumivoidetta olen laittanut päivittäin ja tilanne on aika sama kuin menneinäkin kesinä. Ei pahempi eikä parempi. Tosin otsatukka on toistaiseksi tallessa.

Hyi en syö ja 1+1= kiima

Viimeiset pari viikkoa allekirjoitanut on pidellyt kuumetta ja käynyt samalla töissä (mikä voi toki vaikuttaa siihen että tauti ei parane, mutta sesonki ei saikkuja odottele), joten  Mira on joutunut vastaamaan Selman liikutuksesta ihan yksikseen. En ole nimittäin kuumehuuruisen työpävän jälkeen oikeasti enää kyennyt kentän laidalle töröttämään, karsinan silti olen siivonnut kuten hyvän hevosenomistajan kuuluu. ;) Nyt on alkuviikko lomaa, ja kuumekin sopivasti laski, niin pääsen paparazzaamaan ja ehkä selkäänkin.

Viime torstaina Mira ja Sempula kävivät Sallan estevalkassa. Se oli mennyt todella hyvin, mikä lämmittää mieltä. Selma ei ole hypännyt kantakirjauksen jälkeen yhtään, joten oli kiva kuulla ettei traumatisoitumista tullut. Ainakaan 60 cm esteitä kohtaan. Selma oli alun pällistelyjen jälkeen alkanut hypätä todella hyvällä meiningillä ja lopuksi Salla oli hehkuttanut näitä typyköitä ja innostanut tulemaan seuraavallekin estetunnille. Mikä on nyt sitten tämän viikon torstaina. Voisin yrittää videoida sen.

Selma on temppuillut muutosta saakka väkirehujensa kanssa. Sehän ei oikeastaan saa väkirehua minkään muun takia kuin että kivennäiset, vitamiinit ja öljy uppoaa, ja olen yrittänyt pitää tärkkelyksen mahdollisimman matalana. Viime kesäkuussa oli edellinen stoppi kun alkoi vanha rehu (silloin pelkkä vehnälese, jota oli tyytyväisenä syönyt vuoden päivät) tökkiä. Pitkällisen kokeilun ja melassisiirapilla läträämisen jälkeen löytyi Black Horsen Mash joka olikin niin suurta herkkua että psylliumitkin meni ihan ryystämällä. Ja nyt ei sitten itse mash millään.

Olen kokeillut melassivedellä velliksi laitettuna, desiä kuivana ja kaikkea siltä väliltä. Valkosipuli pois, kaikki muu pois paitsi vitamiini. Silloin söi puuronsa. Välillä söi kupin tyhjäksi kun laitoin pienempänä annoksena, en kastellut aivan velliksi ja jätin jäkälän pois. Munkinpippuria se on syönyt jo kaksi kesää ja nyt kolmas kausi aluillaan, en usko että se on ongelma. Mutta ongelma on se, että koska se ei ole ottanut kiltisti lääkkeitään, eli munkinpippuria, on ratsastettavuus kärsinyt taas kiiman takia. Syyllinen on todennäköisesti tuo jäkälä. Se olisi erittäin hyvä mahalle ja kyllä nyt harmittaa kun mielipide on rouvalla tuo. Jäkälää söi kuitenkin kolme viikkoa ihan tyytyväisenä vanhassa tallipaikassa...

Tänään on taas joku kiima-ajan taitekohta, millainen oli myös kolme viikkoa sitten: ei taivu, pohjetta ei saa siirtää paikaltaan eikä varsinkaan käyttää, raipalla muistuttelusta pukitetaan ja muuta ei huvita tehdä kuin painaa laukkaa ympäri kenttää. Hohhoijaa. No, painellaan sitten.

Selma oli myös tarhassa harrastanut hyvin mystistä ja epäselmamaista toimintaan äkäilemällä Mimmille niin, ettei ollut päästänyt tätä väliaidalle ollenkaan nuuhkimaan tarhanaapureita. Ilmeisesti tämä kaulimenheiluttaja oli sitä mieltä, että naapuritarhan ruuna kuuluu Selmalle ja vain Selmalle. Eikä kyseinen herra ole suinkaan ainoa mies joka on mieleen nyt.

Yhtään ei pure kuolaimeen eikä varsinkaan pelaa kielellä...

Tänään ei siis ollut puhettakaan siitä, että olisi voinut oikeasti työstää mitään. Selma oli aika jäykkä henkisen jäykkyyden lisäksi. Mutta sitkeästi Mira koitti löytää muutakin askellajia kuin laukkaa ja sai ravinkin löytymään. Ei kyllä todellakaan sitä ravia mitä yleensä.. Mutta jotain kaksitahtista juttua kuitenkin.

Että jos nyt ei ensi sunnuntaina kuitenkaan lähdettäisi Kajaaniin 2-tason kolukisoihin... :D Kassellaan sitten vähän myöhemmin jotain muuta.

Tilannekatsaus ja romantiikkaa

Enää piirun vaille viikko kantakirjaukseen. Alkaa olla jo stressitasot Eiffel-tornin kokoluokkaa, mutta toistaiseksi kaikki on mennyt aikalailla semimukavasti. En nyt mitenkään tässä kerjää kohtalolta, Universumilta tai metsänhaltioilta mitään takaiskuja! Ihan voin sen sanoa, että Selma on vino, sillä jumii risti ja lapa ja oikea laukka ei pyöri ihan niin hyvin kuin vasen ja puree oikeaan ohjaan ja asettuu ulos ja... hirveästi on jo ongelmia, yhtään ei tarvita lisää!

Mitenniin minulla on muka joku värineuroosi...?

Viikkosuunnitelma on tällä hetkellä seuraavanlainen:

Perjantai 2.10. Selma menee tuntsarina

Lauantai  vapaa

Sunnuntai Mira treenaa koulukoetta varten kotona

Maanantai 5.10. vapari tai estetreenit, riippuen milloin estestuntti pääsee + kengitys

Tiistai kiitolaukka- tai estetreenit, kuten yllä + hieronta

Keskiviikko Mira treenaa koulukoetta varten raviradan kentällä

Torstai Miran estetreenit

Perjantai vapaa

Lauantai 10.10. KANTAKIRJAUS

Hui kauhistus.

Tehotiimi. :D

Estetreenit eivät menneet ihan niinkuin oli suunniteltu, sillä Julkusen Eva ei päässytkään hyppäämään tällä viikolla. Eilen meillä oli hyppypäivä sitten keskenämme ja se nyt oli aivan katastrofi jo lähtökohtaisesti kun ilta pimeni totaalisesti ja valot ovat vain kentän toisessa päässä. Selma ei tiennyt mitkä ovat varjoja ja mitkä puomeja! Yllättävän hyvin se hyppäsi olosuhteisiin nähden, vaikka kieltoja tietenkin tuli. Tai kieltoja ja sitten paikaltaan roiskaisuja. Meillä on kuitenkin tuo varasuunnitelma B ja stuntti joka toivottavasti selviää tällä viikolla paikalle ja saadaan lopultakin kantakirjausrata hypättyä oikeilla korkeuksilla. Nyt ollaan hypätty sitä kyllä oikeilla esteillä, mutta matalampana ja okserit kapeampana.

Seuraava sukupolvi hoitaa alku- ja loppukävelyitä. Plus Selman ja muittenkin hevosten hoitohommat (kuten kuolainten pesut ja kavioiden putsaukset). ;)

Ruokinta on tällä hetkellä seuraavanlaista "sadasta purkista ja pussista" -ruokintaa:

Aamu:
0,5 l Black Horse Mashia
1 dl Black Horse Kilparehua
1 dl rypsiöljyä
1,5 rkl merisuolaa

Ilta:

0,5 l Mashia
1 dl Kilparehua
1 dl rypsiöljyä
1,5 rkl merisuolaa
2 rkl Munkinpippuria (ötököihin ja kiimaa tasoittamaan)
1 rkl Lakritsinjuurta (mahahaavaan)
1 mitta Black Horse Zn
vitamiinia

+ Vapaa heinä

Näillä eväillä on menty jo jonkun aikaa (meillä laidunkausi loppui jo elokuussa) ja Selma näyttää tältä:

Kuva: Taina Ruotsalainen

Loogisuuden nimissä täytyy tarkistaa ennen koulutreenejä, että miten ne maapuomit olikaan estekokeessa sijoiteltu... Ja luurilla tietenkin! :D

Mielenkiinnolla odotan mikä on virallinen kuntoluokitusnumero. Veikkaan itse jotakin 3+ ja 4- välillä. Kylkiluut kyllä löytyy ihan silittämällä hieman voimakkaammin. Ratsastettavuusarviotakin odotan... Huhhei. On tämä vaan kamalaa. :D Ja Selmakin teki tukkakriisin sitten tähän saumaan. Etutukasta oli ennen kisoja jäljellä halkaisijaltaan n, 0,5 cm paksu nippu, jonka naksautin katki. Nyt sillä on ihan tyhmä pumpulitöyhtö vain. Ja niskasta on katkonut tukkaa. Aaarhgh.

Sitten niihin romantiikkajuttuihin. Mustia ei haittaa tyttöystävän tukkakriisi ollenkaan.

Töyhtöhyyppä ja Turpo-Urpo

Mustilla on halipula...

Selmalla ei. :D

Selma sai myös nivelsuitsiin uuden otsapannan. Kun löytyi Huputitihummasta sopivan värinen...

No en voi sille mitään!! :D

Selman Facebook-sivulla meni tänään 100 tykkääjän raja rikki, mikä on todella huikeaa! :) Siellä on arvonta menossa, kuvaa tykkäämällä osallistuu nimikyltin tai pienen muotokuvan (voittaja saa valita) arvontaan. Käykäähän tykkäämässä, jollette jo ole sitä tehneet. :) LINKKI ARVONTAAN, toivottavasti toimii. Voisi täällä blogin puolellakin vastaavan arvonnan pitää joskus myöhemmin. Ehkäpä vaikka Joulun alla.

Kakkatalkoot

Rakas, pieni ystävä.

Katastrofin ainekset ja stressikäyrän loputon nousu

Hengissä ollaan. Vielä. Tämä viikko on ollut yksi rankimmista viikoista elämässäni. En muista koska olisin stressannut näin paljon. Tottakai ähkyily alkoi silloin kun myös sesonkityöni alkoi, joten pahimmillaan olen joutunut olemaan huolesta murskana töissä kun eläinlääkäri käsittelee Selmaa tallilla ja koittanut siinä onnistua työtehtävistäni parhaalla mahdollisella tavalla. Voin kertoa, että koomaa muistuttavia päikkäreitä ja itkua milloin mistäkin asiasta on riittänyt.

Juhannusaattona jo hymyilyttää.

Viikon tapahtumaketju edellisen postauksen jälkeen oli kutakuinkin seuraava:

Sunnuntai 16.6.
Illalla Selma aloitti mahansa takomisen karsinassa. Päivystys oli tietenkin Lieksassa ja homma venyikin mukavasti puolen yön tietämille ennen kuin oli ohi. Selma sai piikillä kipulääkettä ja mietimme hiekkaähkyn mahdollisuutta (johon itse vahvasti uskon). Eläinlääkäri mietti uskaltaako nyt letkuttaa magnesiumsulfa-psyliumliuosta vai sittenkin suolavettä. Ensimmäinen toimii kuin Kodin putkimies ja "räjäyttää" tukoksen pois (käytetään myös hiekanpoistoon 3-5 peräkkäisenä päivänä nenämahaletkutuksella). Klinikalla joku potilas oli korissut aamusta pitkälle iltapäivään karsinan lattialla vahvoissa kipulääkkeissä ennen kuin tukko lähti ja se selvisi. Mutta oli kuulemma ollut karseaa ja kivuliasta. Niinpä päädyimme suolaveteen, jota laitettiin noin 8 l. Selmalla ratkesi pintasuoni oikeasta sieraimesta josta letkutus tehtiin ja minulla oli mielenkiintoinen homma keskellä yötä pestä tätä "teurastamoa" jota pakkokarsinaksi sanotaan... Selma jäi karsinaan yöksi ilman ruokaa.

Laskussa luki seuraava lausunto:

"E.V. Selina:
Hevonen ähkyillyt eilen, välissä parempi, mutta nyt illalla taas kipuilee ja piehtaroi. Hevonen mahdollisesti syönyt hiekkaa/maata. Syke 48, hengittää normaalisti, melko rauhallinen. Suolistoäänet hiljaiset vasemmalla, vatsan alla ja umpisuolen alueella enemmän ääniä. Umpisuolen alueella kaasuääniä. Rektaalisesti ei tunnettavissa ummetusmassoja tai suoliston virheasentoja. Suositellaan hiekkaröntgenkuvan ottamista."

Maanantai 15.6.
Selma oli virkeän ja ihan ok:n oloinen, se kakki tosin vasta tarhaan aamulla. Se popsi puoli kiloa psylliumia hyvällä ruokahalulla (taisi oikeasti olla jo nälkä). Psylliumia olisi syötettävä 1 g per elopainokilo, eli Selman tapauksessa 500 g tai vähän päälle. Siis hiekanpoistoon. Ajattelin että koska tamma kakkii ja juo (3 kertaa 15 l melassivettä kolmen tunnin sisään) voisin liikuttaa sitä. Käytiin Mustin kanssa lenkillä. Ajattelin väärin. Se oli kyllä kivuton ja oma kuumuvainen itsensä koko lenkin ajan, mutta kun tultiin tallin pihaan se aloitti taas takomisen. Soitin omalle eläinlääkärillemme ja mietittiin, että koska hevonen juo, syö ja kakkii, kokeillaan mennä pelkällä kipulääkkeellä aina kun mahan pieksäminen alkaa. Kävin siis Metacamin apteekista ja ruuttasin sitä. Yön Selma vietti tarhassa Mustin kanssa.

Tiistai 16.6.
Päivä tuntui jo paremmalta. Selma joi hyvin, eikä potkinut itseään. Ajattelin että homma olisi jo ohi ja uskaliaasti vein laitumeen yöksi. Virhe.

Keskiviikko 17.6.
Aamutallin aikaan sain puhelun tallin omistajalta että Selma on sotkeutunut loimeensa niin pahasti, että helma on tullut pään yli ja se on hortoilut laitumelta sokkona lankojen läpi peltotielle. Mistä on 400 m Kajaanintielle jossa on 100 km/h rajoitukset... Luojan kiitos muut hevoset eivät olleet vauhkoontuneet ja karanneet, Mustikin oli pysynyt rikkonaisessa lohkossa! Ihmettelin kovin miten loimeen sotkeutuminen oli mahdollista, mutta seuraavassa puhelussa joka tuli heti perään kävi ilmi, että se potkii taas. Olisiko kenkä jäänyt loimeen kiinni, tai olisiko pyrkinyt myös piehtaroimaan... Kivut olivat taas jonkinlaiset. Hikeä sille ei ole näissä kohtauksissa pukannut, eli aivan silmittömät eivät tuskat ole. Tallinomistaja antoi Metacamia. Minä olin töissä ja voi sitä itsesyyttelyn ja ahdistuksen määrää. Tässä vaiheessa tajusin täydellisen tallimme ainoan, mutta aika massiivisen huonon puolen: kukaan meistä ei asu tallilla, eikä edes sen läheisyydessä. Selma siirtyi talliin, mutta kukaan ei päässyt sitä tarkkailemaan. Tässä vaiheessa minulla alkoi huumori loppua. Soitin Animagiin klinikkaeläinlääkärille. Hän totesi, ettei kyseinen ähky kuulosta vielä pahalta eikä sille klinikalla tehdä mitään mitä kunnallisessa ei voisi tehdä: nesteytetään ja letkutetaan. Juhannukseksi Laukaalle ei olla ottamassa edes hoidettavia sisään, joten osoite olisi Hyvinkää, mikäli tilanne muuttuu radikaalisti pahempaa. Mikäpä sen mukavampaa olisikaan sitten, kuin suolikierteeseen äityneen, "todella pahaksi" menneen ähkyhevosen kuljettaminen 500 km.

Soitin puhelusta viisastuneena omalle lääkärillemme ja hänen mielestään nesteytystippa on vähän liioiteltua tapauksessa jossa eläin juo eikä ole kipushokissa. Mutta lupasi tulla tekemään mitä klinikalla käskettiin. Ja parin tunnin päästä hän soitti olevansa matkalla. Ja minä töissä. Onneksi Mira pääsi paikalle, vaikka hänelläkin oli menoja. Selma joutui siis tiputukseen ja letkulla laitettiin tällä kertaa suolavettä sekä parafiiniöljyä. Toisesta sieraimesta (vasen) ei tullut verta ollenkaan ja Selma oli aivan yhtä kiltti hoidettava kuin tähänkin asti. Eläinlääkäri tykästyi. Tipassa nestettä meni 15 l, klinikalla suosittelivat 20-30 l. Mutta Selma edelleenkin oli juonut koko ajan. Se jäi karsinaan siihen asti että minä pääsin töistä. Kanyyli jäi kaulaan siltä varalta että haluan laittaa itse nestettä lisää (Miran kanssa, koska hänelle oli homma opetettu). Lääkärin laittama teippi ei kestänyt sen päällä kauhean hyvin, joten kävin ostamassa kinesioteippiä, kun en hätäpäissään muutakaan keksinyt. Se olikin hyvä ratkaisu, koska se tarttui kiinni ja on joustavaa.

Kanyyli suojassa teipin alla.

Selmalle pukkasi stressireaktio kaikesta tästä kipuilusta, ruuatta jättämisestä ja yksin olemisesta, tai mistä minä tiedän mistä, mutta se on hangannut turpaansa ja silmänympäryksiään kaikki nämä hetket kun on ollut karsinassa.

Aiemmin en huomannut, mutta sillä on myös päitsien kohdalle ilmestynyt hankaumat. Luultavasti loimeensotkeutumisepisodin aikaan, koska sillä oli päitset päässään silloin.

Vein sen yksin tarhaan, jonka rajasin puoliksi niin, ettei se pääse heinähäkille eikä hankaamaan itseään (kanyyliään) puihin. Musti liittyi seuraan yöksi. Heinämäärät olivat 2 kg päivällä ja sama illalla. Josta voikin kehitellä itselleen huolen vatsahaavasta.

Torstai 18.6.
Selma vietti koko päivän tarhassa yksin, syöden heinää 2-2-2. Ja juoden vettä ja melassivettä joka välissä. Se kakki ISOJA läjiä, joten öljy auttoi. Potkimista ei ollut havaittavissa kuin ehkä satunnaisia yksittäisiä potkuja, joista ei ollut varma hätistikö se ötököitä vai...

Perjantai 19.6.
Aamulla olin itse tekemässä aamutallia ja oli tarkoitus hakea Musti laitumeen ja jättää Selma edelleen tarhaan, mutta rouva päätti toisin. Se karkaa tarhasta todella harvoin, mutta kun se karkaa sillä on siihen omasta mielestään maailman pätevin syy, eikä sitä onnistu pakottaa. Niinpä se oli saanut tarpeekseen yksinolosta ja tuli portista Mustin ja minun perässä talliin laukalla. Heti karsinaan päästyään se alkoi hieroa turpaansa taas juomakuppiin. Mietin huonojen vaihtoehtojen välillä: karsinaan hankaamaan itseään ja kanyylia yksin ja onnettomana vai laitumeen tyytyväisenä ja rentona, mutta mahdollisesti taas kipeytyen...? Tulin jälkimmäisen kannalle. Pelotti aivan vietävästi koko päivän. Iltapäivällä haimme pariskunnan tarhaan ja kaikki näytti ihan normaalilta. Selma joi, teki pari potkua, mutta alkoi mussuttaa heiniä ihan normaalisti. Mira otti kanyylin pois, koska tulimme siihen tulokseen että jos jotain toimenpidettä täytyy vielä tehdä, se ei ole nesteytys vaan öljyä lisää letkuttaen. Edelleen ne ovat Mustin kanssa eri lohkoilla, jotta Musti saa syödä vapaasti heinää ja Selma rajoitetusti. 2-3 kg ovat olleet annokset.

Menetyksenpelko on ollut viikon teema.

Tänään Alma kävi tekemässä aamutallin ja minä vein iltapäivällä pariskunnan laitumelle. Ja Mira haki illaksi taas tarhaan. Tähän mennessä tilanne on ok.

Tunnemyrsky on ollut aivan kauhea. Sen lisäksi että kokoajan pelkään menettäväni rakkaani, syytän itseäni virheistä, en kylläkään aina edes kovin realistisesti. Kaikki hokevat minulle, että en voi tehdä enempää. Sille ei voi mitään enää kukaan jos tilanne äityy pahaksi. Sehän on aivan fakta että täältä ei pahassa jamassa minnekään Hyvinkäälle selvitä, enkä aio muutenkaan Selmaa ähkyleikkauttaa koskaan. Enkä mitään muutakaan hevostani. Se on sitten menoa, korvasi vakuutus tai ei. Sekä matka että leikkaus menevät sen verran rääkkäyksen puolelle omassa mielessäni, että jätän väliin. Ymmärrän ne ratkaisut kyllä jos kyseessä on arvokas ravihevonen tai vastaava. Joka kerta kun vien sen laitumeen, ahdistun siitä että tuotan nyt itse sen kuoleman. Ja kun laitan karsinaan ja näen sen hankaavan naamaansa, minua alkaa turhauttaa valtavasti. En halua sitä ollenkaan sinne talliin. Ja kaiken huipuksi meillä vaihtui kuivike turpeesta olkipellettiin ja arvatkaa kuudesti kuka keksi syödä niitä pellettejä. Mukava tuupata ähkyoireinen sinne sitten. Vaihtoehtoina aivan todella vähän turvekuivitusta tai sitten ne herkkupelletit vedettynä napaan. Kai jatkossa on tehtävä niin, että kierrätän pelletit toisen hevosen karsinan kautta ja tuon Selmalle vasta muhjuna.

Noh, valoa epätoivon alhoon toi upeat juhannuskuvat Seposta joita Jutta oli ladannut facebookiin. Tässä yksi niistä:

Seppo Juhannusksena 2015 Kuva: Jutta Makkonen

Ori on niiin upea. Toivotaan että Selmasta saadaan vielä lisää näitä ihania jälkeläisiä. Että terveys tulisi takaisin ja tämä olisi vain jokin vanha painajainen.

Joka sortin tarkkailua

Meillä tarkkaillaan. Kaikki hevoset ovat päättäneet että nyt kun laidunkausi alkoi on hyvä aika keksiä kaikkea pientä kremppaa jotta päästään turhista liikunnan aiheuttamista katkoista syömisessä. Siksi niiden kaikkien kinttuja on tarkkailtava. Kuka on lyönyt minkä jalan mihinkin, kellä turvottaa tänään polvi ja mikälie huomenna ja kuinka Selman banaani muotoutuu.

Mutta tarkkailtavat asiat eivät siihen lopu. Siirsimme ne viljelykierrosta johtuvista syistä hemmetin kauas tallista laitumelle. Saareen, jonne pitää mennä siltaa pitkin. Aktiivisessa treenissä oleville hevosille todella kiva pikku lisä, sillä hevosten raahaamiseen laitumelta tallille ja takaisin menee lähemmäs puoli tuntia. Riippuen miten paljon ennen siltaa ja sillalla pöllöillään. Niinpä hevosten normaali tarkkailu laitumella kätevästi ohi ajamalla ei onnistu, vaan vesiä ja muita muuttuvia tekijöitä on tarkkailtava lähtemällä asiakseen paikan päälle. Tässä kohtaa voi tietysti yhtyä hevosten järjestelyihin puolivillaisten saikkujen muodossa, sillä tällaista True Heppatyttötätiäkin alkaa kehtuuttaa hakea banaanijalkaa sieltä saakka kävelytykseen. Onneksi lohkot ovat jäätävän suuret ja kävelytystä tulee omasta takaa.

Laitumelle siirtyminen.

Väkirehujen syöttölohkot, tässä vaiheessa auki kaikelle väelle.

Alkuun myös hevosten syömistä oli tarkkailtava, koska molemmissa pariskunnissa on yksi jolla on paljon ruokaa ja toinen jolla vähän. Selmalla on vähän. Ja siinäpä sitä sitten voi yksinäinen täti aamu- tai iltatallissa miettiä kuinka asia hoidetaan. Varsinkin kun esimerkiksi meidän pariskunnasta Musti ei tykkää omista ruuistaan eikä Selma omistaan, mutta kaverin eväät tuntuisivat varsin herkullisilta. Sitomisleikkeihin ja vieressä seisten ajan kuluttamiseen kyllästyttyämme ideoimme syöttölohkot, joihin toinen riiviö kummastakin pariskunnasta menee ja toinen syö lohkon ulkopuolella. Ja kas, ongelma ratkaistu! Eikä tarvitse edes sähkön mennä näissä langoissa, toistaiseksi.

Kaiken tämän tarkkailun uuvuttama täti on saanut tarkkailla Suomen puolustusvoimien taholta tallialueen valtaamista armeijan käyttöön. Viime kesänä kun valjastuskatokselle kaarsi armeijan väkeä kyselemään kenen tilukset ovat ja kertomaan että suunnittelevat alueelle sotaharjoitusta, se kuulosti tämänkin tädin mielestä ihan hyvältä ajatukselta. Onhan tien toisella puolella tyhjiä rakennuksia. Vanhan maatalousoppilaitoksen verran. Siinä vaiheessa kun armeijan "Pääsy kielletty"-teippiä ilmestyi alkuviikosta turvekatokselta vanhojen tarhojen ohi kentän kulmalle ja juuri sitten siihen laitettiin kulunvalvonta, alkoi tädillä hieman käyrä kohota. Siis eikö me päästä kentälle?! Miksi Ville (etukuormaaja) on teipin takana ja siellä on muuten meidän ainoa hanakin josta vesi pitää laitumelle viedä?? Ja mistä hitosta me tuodaan hevoset sieltä saaresta varustettavaksi? ETTÄ MITÄ TÄMÄ TÄMMÖNEN PELI ON?? Tarvittiin pieni kokoontuminen meidän puoleisen prikaatin kapteenin kanssa jotta selvisi mistä meillä, Hyvin Tärkeillä Henkilöillä on kulkulupa. Eipähän tarvitse satula- tai kärrivarkaita pelätä pariin viikkoon, vartiosto on sitä luokkaa. Meille tuli yllätyksenä että harjoitusalue turposi tallin takaa sen etupuolelle ja armeijalle tuli yllätyksenä, että alueella liikkuu päivittäin ihmisiä ja hevosia. Jännä. Ei sitä tietysti äkkiseltään uskoisi, että tallilla voisi semmoista tapahtua.

Tässäkin kohtaa olen ihan tyytyväisenä alistunut pitämään vähän tehokkaampaa saikkua Selmalle kuin olisi tarviskaan. Ei todellakaan kiinnosta pyöriä tuolla alueella yhtään pakollisia ruokintoja enempää. Hevosetkin päätettiin pitää saaressa, vaikka tallin takana on myös yhdet lohkot. Mutta taistelu on mahdollinen hetkenä minä hyvänsä eikä ole syytä testailla tämän hevoslauman hermoja vilkkaan maantien läheisyydessä jos alkaa konekiväärit räikimään vieressä..

Noooh...ei tämä enää kauaa kestä.

Eilen tarkkailtiin Selman kinttua taas ja se sai siihen myös laseria.

Jänne laseroitiin aivan ylhäältä alas niveleen asti ja teimme kymmenen kerran hoitosuunnitelman. Banaanin odotetaan laskevan normaaliksi jänteeksi. Kylmäyssavenkäyttöä jatketaan myös. Ja liikuttelu on hyväksi tietenkin. Mutta taidan suosiolla odottaa ensi torstaihin kun armeija pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa pois ja siirretään hevoset lähilohkoille.

Savinen banaani.

Että tämmöistä täällä. Hirvittävän motivoivaa hevosharrastelua.