Huolta ja murhetta

Kyllä on kaikkea. Iloa ja huolta, perus hevosenomistajuutta. Huoli on nyt ollut pinnan alla kytevänä pidempään. Seikka josta ei oikein osaa sanoa milloin sen huomasi...kuukausi sitten? Kaksi? Ehkä se on ollut jo 3 kk? Nimittäin oikean etujalan koukistajat (en osaa sanoa onko kyse pinnallisesta vai syvästä) ovat paksummat kuin vasemman. Mutta eipä sitten muuta. Hevonen porskuttaa tyytyväisenä, eikä jalka ole mennyt suuntaan eikä toiseen. Nyt alkaa tädin mittari täyttyä. Aloin kyselemään hovilääkäriltä kotiultrausta. Laserhoitoa sitten perään kunhan (jos..) ultra näyttäisi missä vika. En ymmärrä miksi tämän eläinlajin on onnuttava näyttävästi silloin kun mistään ei löydy mitään vikaa ja olla ontumatta silloin kun joku vika näkyy kilometrin päähän? Menee niin yö- kuin päiväunetkin.

Minä ja mussukka 19.5.

Koukistajat saattavat myös olla aivan priimat ja syyllinen onkin vanha tuttumme jännetuppitulehdus. Selman heikot kohdat ovat syntymästä saakka olleet etujalat. Ne ovat supistuneet, mikä on suomenhevosilla erittäin tyypillistä (eli siis sivusta katsottuna sääri kapenee ylöspäin polvea kohti -> aiheuttaa ahtautta jänteille ja polvikanavalle jne), MUTTA se ei ole ollut ongelma tähän saakka vaan suppuvarpaat. Näistä oikea etujalka on se joka osoittaa länteen ihan huolella. Vasen vain hieman koiliseen. Ja tämä oikea sitten on se koko konkurssin heikoin lenkki joka ottaa muiden raajojen vammat aina ensimmäisenä itseensä. Onneksi näitä kertoja ei ole ollut kuin yksi tätä ennen.

Jännetuppi tulehtui siis kesällä 2013 kun Selma seivästi itsensä laitumella olleeseen terävään pajukeppiin. Se upposi oikeaan nivuseen tissin ja reisilihaksen välistä mukavat 10 cm (tai niin syvälle eläinlääkärin sormi meni, pohjaa ei tuntunut). Se haava ei onneksi ollut muuta kuin 2 viikkoa suolavedellä ja Betadinella lutraamista, mutta kun tamma lepuutteli laitumella ollessaan sitä takajalkaa ahkerasti, rasittui saman puolen etujalka. Tämä heikoin lenkki. Se turposi jännetupilta ylöspäin muokaten koukistajat näyttämään ulospäin pullistuvalta banaanilta ja aiheuttaen minulle terapiaa vaativaa järkytystä kun pelkäsin jänteiden menneen. Hevonen ontui ja ei ontunut ja ontui ja ei ontunut. Mutta klinikalla käydessä ultrattiin jänteet ehjiksi ja jännetuppi tulehtuneeksi, piikitettiin kortisonia, levättiin pari viikkoa tukisiteen kanssa ja kylmättiin ja sitten palattiin hitakaisesti normitreeniin. Ja kaksi vuotta ollaan porskuteltu ihan ilman vaivaa. Siksi käytän pinteleitä edessä hypätessä ja pinteleitä pidin muutenkin ensimmäisen vuoden etusissa tukemassa.

Nyt meillä on taas banaani jalassa.

Voitte uskoa että olen miettinyt, arponut, syyttänyt itseäni, itkenyt, suunnitellut siitosuralle siirtymistä, kantakirjaushaaveiden hautaamista, ollut varma että se on nyt pinnallinen koukistaja... Käynyt läpi kaiken syy-seuraus -kirjon mitä voi olla. Maanantaina ultraus lopulta katkaisee henkisen pillastuneen paniikkihevoseni juoksun.

Selma on liikkunut tosiaan ihan puhtaasti. Se on ollut kyllä viimeaikana taas vino ja purrut oikeaan ohjaan heittäen takapään oikealle, mutta maanantaina Timo kävi hieromassa eikä löytänyt mistään kireyttä. Kuulemma erittäin elastinen ja kivuton hevonen. Myöskään se rintalihas ei ollut enää kipeä ja varuilta Timo räpläsi vanhan pistohaavakohdankin takareidestä eikä sielläkään mitään. Mira oli edellisenä päivänä tehnyt kyllä laukkatreeniä pellolla mikä varmasti vapautti ristiselästä jännitystä. Mutta seuraavana eli hierontapäivänä banaanissa oli mielestäni lämpöä. Ja kun jännetupin kohdalta painaa, vastakkaiselle puolelle nousee nestepallero.

Kavionpohjia on kyllä arottu hiekalla. Kengittäjä on nyt molemmilla viimekerroilla sanonut että kavionpohjat (anturat) ovat kummallisen pehmeät. Mutta että se on ollut tänä keväänä hyvin yleinen vaiva alueella. Märkä maa...? Puolitoista viikkoa mentiin siis ilman kenkiä ja eilen saatiin kesäpopot alle. Kengittäjä muotoili etukengät niin että ne pyörähtävät hyvin alta ja päätimme siirtyä käyttämään asiaan erikoistuneita kenkiä jatkossa.

15.5.

15.5.

VIDEO jossa banaanijalkaa kidutetaan. Voih.

Ahdistavinta tässä asiassa on se, että hevonen on liikkunut puhtaasti. Siksi olen antanut Selman liikkua normaalissa treeniohjelmassa. Se varaa banaanijalalle painoa ihan kuin toisellekin etujalalle. Nyt syyttävä mantra että KIPEÄÄ HEVOSTA EI SAA LIIKUTTAA aiheuttaa vatsanväänteitä. Useinkin liikunta on hyväksi myös kipeälle, riippuu mistä se on kipeä ja miksi. Jos okahaarakkeet hankaa toisiaan vasten niin ratsastaminen ei varmasti ole hyväksi, mutta aika monissa kiputiloissa liikuttamattomaksi heittäminen voi pahentaa tilannetta. Lihasperäiset kivut, löysät polvet... Itse hyvin kivuliaana ihmisenä jonka nivelet ovat sekä sökönä että löysät, selkärangasta puhumattakaan liikun hyvinkin paljon, sattui tai ei. Mutta nyt silti tunnen ahdistusta siitä, miten olen toiminut. Olenko ollut väärässä ja Selmaa olisi pitänyt seisottaa?

Mikä sitten sai jalan reagoimaan? Olen kehitellyt yksin ja Miran kanssa yhdessä erilaisia teorioita.

1. Keväinen rintalihasjumi joka aiheutti vasemman jalan ontumista -> viereinen jalka otti lisätaakkaa ja heikkona lenkkinä reagoi.

2. Pitkittynyt hokkikengässä olo kun ei ollut enää lunta. Suppuvarpaan täytyisi päästä pyörähtämään kevyesti ettei jalka rasittuisi. Hokkikengällä se ei niin kevyesti pyörähdä. Mutta se oli kyllä minusta hieman paksumpi jo silloin kun oli vielä lunta. Ehkä.

3. Paska omistaja. (Tämä on ihan minun oma teoriani)


Edellisen jännetuppitulehduksen aikaan alamäkien meno oli Selmalle hyvin kivuliasta. Nyt se ei sano mitään vaikka ollaan menty harjun rinnettä jyrkästi alas. Tosin ennen maanantaista ultrausta ei enää mennä mitään muuta kuin käyntiä tasaisella ja kylmäillään sekä järvessä seisomalla että kylmäyspatjalla.

Noh, jos jotain positiivista, niin koulusatula on topattu ja vihreälle totuttelu aloitettu. Satulahommasta kirjoitan vielä lisää erikseen. Maalasin myös Jonnalle synttärilahjaksi siskonsa tilausksesta muotokuvan Seposta.

Akvarelli kartongille, A4 kokoa

Sekin tieto helpottaa tätä syvempääkin syvemmissä vesissä raahautuvaa sydäntä, että suppuvarpaat eivät ole periytyneet kummallekaan varsalle. Liekö Selma vain itse varsana ollut pahassa asennossa mahassa että on jalat taittuneet niin, ettei se ole perinnöllistä, vai päästääkö se sitten vain isäoriit niin hyvin läpi. En tiedä, mutta erinomaisen hyvä että näin käytännössä on ollut.

Nyyh. Menen takaisin itkemään.

Syyllinen

Torstaina Timo tuli hieromaan tallin neljä pollea joista Selma oli yksi. Kerroin Selman nyökyttelystä ja että paikallistimme Miran kanssa ongelman vasemman etujalan lapa-rynnäs-olka -alueelle. Timo sanoi kuulemansa perusteella että kuulostaa olkaongelmalta. Heti kun hän kävi käsiksi ongelma-alueeseen, löytyi täsmälleen se kohta josta kiikastaa.

Tuossa noin,

Rintalihaksessa tuntuu jokin arpikudos (voi olla joku vanhempi revähdys esim liukkailla keleillä) joka nyt treenin lisääntyessä on alkanut kiristää ympäröiviä rintalihaksia. Se oli todella kipeä ja Timo käsitteli sitä kolmessa erässä hieroen välillä muualta. Liikunta on päälääke tähän vaivaan, niinkuin olimme oivaltaneetkin. Lisäksi rintaa kannattaa venyttää nostamalla etujalka ylös, koukkuun ja vetämällä sitä suoraan sivulle.

Auttava venytys.

Timo suositteli myös lämpölinimentin hieromista silloin tällöin. Olen vältellyt linimenttejä sen jälkeen kun koitin hoitaa Selman jännetuppitulehdusta arnika-linimentillä ja sen ihoon tuli rupia ja ihottumaa saman tien. Mutta ehkä jotain lämmittävää voisi silloin tällöin kokeilla.

Kuvat ovat todella huonoja taas, valitan. Ja Selmakin aivan hikinen, koska Mira ratsasti sen ennen hierontaa. Se liikkui silloin edelleen ihan hyvin. Pienen pientä ep:tä oli havaittavissa. Nyt on kuitenkin helpompi siihen suhtautua kun varmuudella tietää mistä se johtuu ja mikä siihen auttaa. Nyt en ole ennättänyt Selmaa hieronnan jälkeen liikutella, huomenna näen miten se liikkuu. Ehkä Timo teki taikojaan niin hyvin, että se jumi laukesi.

Tervettä päivää (Videoita)

Sitä näkee aina silloin tällöin. Mikä on ihan mukavaa, noin niinkuin ylimääräisen stressin vähenemisen kannalta.

Eilen Selmalla oli vapaapäivä ja koulutreeniä oli luvassa tänään ja sitä on luvassa myös huomenna ennen hierontaa. Alkukäyntien jälkeen Mira antoi tamman ravata pitkällä ohjalla ympäri kenttää ja katseltiin kuinka se liikkuu. Noin 95% normaalista, sanoisin. Melko hyvä. Tämän jälkeen oli luvassa laukkaa ja siitä eteenpäin kuvasin pätkiä videolle joka on tässä:

VIDEO

Mira työsti myös käyntiä ja sieltä hän saikin kaiveltua esiin välillä todella tahdikasta ja hienoa askellajia. Edelleen kankien kanssa ollaan vielä harjoitteluvaiheessa ja valtaosa ajasta menee kokoamisen alkeiden ja liikkeen lennokkuuden säilyttämisen välillä taiteillessa ja Selma hakee pään asentoa valuen välillä liian alas. Mutta yllättävän hyvällä mallilla ollaan kun ihan taannoin vasta kanget suuhun laitettiin ensimmäistä kertaa. Ainakin minusta.

Hankitreeni kätevästi kentän keskellä.

RAVIA VIDEOLLA

Kovasti jo odotan huomista, jotta saan kuulla mistä Timo paikallistaa Selman jumit ja tuntuuko vasen lapa ja rynnäs hänen käteensä millaiselta. Mutta ehkä tässä jo pikkuhiljaa voi huokaista helpotuksesta. Tai en oikeastaan taida uskaltaa...

Tukka ja kanget ratsun tekee

Se on ollut meidän sisäpiirivitsi tässä pari päivää. ;) Selman irokeesi on alkanut kaatua joten sen voi halutessaan kuvitella lyhyeksi ratsutukaksi. Tai sitten vain pöljän näköiseksi liikkeessä heiluvaksi töyhdöksi. Torstaina Selmalle laitettiin kanget toista kertaa suuhun ja Mira kokeili pitkästä aikaa ratsastaa kentällä. Se ei ollutkaan aivan niin kauheassa kunnossa kuin kuviteltiin. Koppura kyllä hieman, mutta murtui ja pehmeni kavion alla niin, että kaikki askellajit pääsi menemään.

Nythän se on valmis ratsu! ;D

Selma on alkanut saada lihaa takapäähänkin. Sen rakentaminen on erityishankalaa Selman perusrakenteen takia. Violetti tökötti takajalassa on haavasprayta. Siinä se kärriin telottu haava komeilee.

Koska kenttä oli mikä oli, Mira hyödynsi olosuhteet menemällä kaikissa askellajeissa mahdollisimman hitaasti. Tavastaan poiketen Selma teki nöyrästi näitä hidastuksia, se yllätti taas suoruudellaan ja hetkellisillä leijailuillaan jota ilmeni ravissa ja laukassa. Se on siis todellakin alkanut saada voimaa takaosaan! Jee! Ja hieroja Timolle on kyllä annettava täydet pointsit. Selman ristiselkä näyttää liikkuvaisemmalta ja sieltäkin jopa pullahtelee liikkeessä jotkin lihakset mitkä ei ennen pystyneet pullahtelemaan jumien takia. :) Voi kuinka paljon tämä hevonen onkaan jo minulle opettanut! Ja on jo sentäs viides treenattavani... Oppia ikä kaikki.

Kuvaamisen kannalta kelit ovat ikävän hämäriä. Koitin kuitenkin muistoksi videoida näistä kankitreeneistä edes pikkupätkiä. Yhden pätkän laitan tähänkin.

KANKITREENI-VIDEO

Selma on ymmärrettävästi vielä ymmällään kun suussa on kaksi kuolainta, mutta normaalisti helposti vastusteleva herkkis on kuitenkin pysynyt päänsä kanssa yllättävän rauhallisena ja on hoksannut hommaa ihan mukavasti. Kanget olivat vain lainassa, joten ne palautettiin jo ja treenit jatkuvat hamassa tulevaisuudessa kunhan saan ostettua vastaavat.

Satula valuu edelleen harjoitusravissa eteenpäin. Koska olen täysi tollukka, tajusin vasta hetki sitten, että minulla on kellarissa Wintecin edestä kohottava vaahtoromaani. Sitä kokeilin itse eilen maastossa eikä satula liikkunut mihinkään, mutta enhän minä harjoitusravia siellä mennytkään. Seuraavat Miran treenit näyttävät onko siitä apua. Keväällä täytyy pistää harkintaan taas satulan vaihto jos tuohon ongelmaan ei tule ratkaisua. Selman lihaksisto kuitenkin on lähtenyt nyt rytinällä muuttumaan niin edestä kuin takaa, että vielä en ehkä kuitenkaan hyppää satulakaruselliin.

Osaa se Selmakin kilahtaa..

Viime aikoina Selman liikutteluun on liittynyt kärrit jollain muotoa. Sitä on joko ajettu tai se on juossut perähevosena. Satulan alla se on käynyt käyntipainotteisilla kiipeilymaastoilla ja toki Miran kanssa viikoittain kerran tai kaksi on tuuppailtu koulua. Pohjat ovat surkeat, joten hyppytreenit on joutunut jättämään kokonaan pois.

Selma on löyhällä vetosolmulla kiinni kärrin perässä kun pidän sitä perähevosena. Se on todellakin maailman toimivin siinä hommassa, koska lukee tarkasti muita hevosia. Lisäyksenä, että en suosittele kyseistä tapaa kenellekään turvallisuussyistä. Minimiriski tässä on että Selma kompastuu ja rikkoo päitsensä. Toisaalta riski on myös siinä, että kädessä on ohjien lisäksi liina tai talutusnnaru, ja olen valinnut näistä riskeistä tämän hevosen tuntien en, että kädet ovat vapaina ohjaamaan ajohevosta ja Selma tulee omin nokkinensa.

Olen aiemminkin maininnut, että Selma on ääniherkkä ja suhteellisen säikky tapaus. Siihen nähden on aika uskomatonta mitä kaikkea sillä on voinut tehdä, koska se ei todellakaan ole mikään "tykkiruuna" joka hieman hytkähtää kun joku polkee miinaan vieressä... Ei suinkaan. Selma kyllä REAGOI ja se reaktio on aina potku taakse kahdella kaviolla. Kärrit ovat olleen solmussa kaksi kertaa, edellisen kerran syksyllä 2011 kun Alma ajoi sillä ensimmäistä kertaa vuoden tauon jälkeen kärreillä ja paikkana sattui olemaan laidunpelto jonka ruho sattui olemaan jäätynyttä. Ja siitä sattui kuulumaan ääni. Ja sattui olemaan pimeää. Ja potkuremmi sattui olemaan liian löysällä. Noh, vain kärrien etureuna sai vauriota, Selma säästyi naarmuitta. Toissapäivänä ei käynyt niin hyvin.

Historiaa vielä sen verran, että Selma on kaikesta huolimatta hoitanut homman hienosti esimerkiksi laskiaisriehassa rekiajelutushevosena kolmena talvena, ensimmäisen kerran 3-vuotiaana. Sen kyydissä on ollut laumoittain lapsia, reessä, työkärreissä... Omilla koppakärreilläni olen pitänyt kyydissä molempia lapsiani useita kertoja. Lisäksi sillä on ajelutettu kymmeniä kertoja erilaisia asiakasryhmiä.

Noh, toissapäivänä lähdimme Miran ja Mustin kanssa hölkkälenkille ja minulla oli tallilla nuorempi tyttäreni (7 v.) mukana. Tietysti otin hänet kärrin kyytiin. Kaikki meni mainiosti kunnes tyttö keksi ojentaa käden sivuun koskettaakseen tien laidassa olevia mukavasti jäätyneitä pajunvarpuja joista lähti kiva ääni. ÄÄNI. Niin. Noh, hetken kuluttua saimme ihailla Selman takakavioiden pohjia ja katsoa kun potkuremmi katkeaa kappaleiksi. Siinä hetkessä kun pukin seurauksena vasen ohja joutuu takajalkojen väliin, edellä menevä Musti ei säikähdykseltään meinaa pysähtyä ja sinulla on kallein aarre maailmassa siinä vieressäsi hiiren hiljaa, sitä alkaa miettiä miksi hitossa harrastaa tätä lajia. Että eikö sittenkin pitsinnyplääminen toisi riittävää jännitystä elämään. Ja olisi ihan hienoa jos ei itse ainakaan aiheuttaisi jälkikasvulleen vammoja tai vajaamittaista elämää. Onneksi seuraava pukki vapautti ohjan pinteestä ja nuo ajatukset pyyhkiytyivät pois.

Tilanne pysähtyi kun Musti pysähtyi ja Selma lopetti poukkoilun. Nousin kärreiltä fiksaamaan potkuremmin jämän jotenkin uudestaan kiinni. Silloin huomasin vasemmassa takajalassa 10 cm pitkän viiltohaavan joka vuosi verta. Onneksi se oli vain pinta raapaisu, mutta niin typerästä aiheesta tullut... Jatkoimme lenkin loppuun ja tyttö piti kätensä visusti sylissä koko loppumatkan. "En tiennyt ettei kättä saa laittaa sivuun. Nyt tiedän." Äkkiä sitä oppii kun luulee kuolevansa. Näin jälkeen päin ajateltuna varmasti vinkeää olla tuossa tilanteessa pienenä ihmisenä ja istua siinä toivoen että äiti handlaa homman. Huhhuh.

Onneksi jalkaan ei vielä *kop kop* ole tullut impparia. Se on aavistuksen lämpimäpi kuin toinen ja hieman kerännyt nestettä. Onneksi on pakkasta ja hieman lunta maassa, ei tarvitse paketoida sitä. Eilen kävin Selmalla taas ajamassa, sillä käytiin mäkitreeniä puksuttamassa Mustin kanssa. Keräsin katastrofin aineksia ihan urakalla ja otin Sannin perähevoseksi. Selma toimi taas kuin unelma. Ei mitään ongelmaa. Se oli jo aamutallissa jotenkin erilainen kuin yleensä. Normaalisti se on aika neutraali kun sitä käy ruokkimassa, mutta tuolloin se tunki päätä syliin ja oli inhimillistäen kuin olisi halunnut sanoa "Anteeks, kun sekoilin. En sekoile enää..". Ja todisti sitten sen lenkillä. Otapa tuosta selvää. Ihan apina.

Tänään on Selmalla ollut vapaapäivä ja huomenna on sitten Miran treenipäivä. Kangetkin saatiin kokeiltua ja alkuhämmennyksen jälkeen Selma hyväksyi ne kivasti. Meillä on lainakanki, että jos jollain on myydä 13,5 cm kanki, niin laittaatten mailia maiju.a.okkonen@gmail.com. :) Tuo mitä kokeiltiin oli Sprengerin, melko painava ja about 2 cm paksu. Varsi taisi olla n. 6 cm.

Niin ja sekin unohtui sanoa, että Timo kävi hieromassa Selman toistamiseen sillon kun olin Hinkulassa. Kuulemma paljon kehitystä oli tapahtunut, lihakset olivat paljon paremman tuntuiset käteen ja vinouttakin oli lonkissa jäljellä enää sormen mitta. Hyvin suoranoloinen se on kyllä ollutkin. Huippua! :)

Vino hevonen

Minulla kävi tuuri. Nurmeksessa on tietämättäni käynyt hieromassa parhaita ravihevosia todella osaava hieroja, Tallinnassa asuva Timo Qvick. Musti pääsi kasvattajansa ja omistajansa kautta nauttimaan Timon käsittelystä maanantaina. Ja koska olen kiinnostunut omasta mussustani, kysäisin josko Herra Hieroja ehtisi kopeloida Selmankin läpi, kun nyt kerran tallillemme tuli. Ja sehän onnistui! Jipii!

Selman ongelmalista on seuraava:
- Se on vino niin, että takajalat kulkevat etujalkojen uran oikealla puolella
- Ottaa oikealla takajalalla lyhyempää askelta
- Puree oikeaan ohjaan
- Ei taivu oikealle rehellisesti
- Ristiselän kohdalle tulee ajoittain monttu
- Ristiselän etupuolella olevat nikamat nousevat ajoittain ylemmäs.

Selman tyyli mennä "suorana". Ihan ite piirsin. ;)

Tästä kuvasta käy hyvin ilmi Selman ristiselän ongelmat: selän linja kohoaa ensin ylös, sitten alas (si-nivelen kohdalla) ja sitten taas ylös.

Laukka sillä vaihtelee, välillä oikea on parempi - välillä vasen. Ongelman alku ja juuri on noin 99% varmuudella kesällä 2013 sattunut tapaturma, jossa terävä pajukeppi upposi laitumella Selman oikeaan nivuseen (juuri tissin ja takajalan liitoskohdan väliin) n. 10 cm syvyyteen. Kaiken tämän kerroin Timolle.

Hän kävi koko hevosen läpi, eikä mikään paikka vaikuttanut erityisen kipeältä, kunnes hän pääsi ristiselän alueelle. Montun kohdalla oleva SI-nivel oli arka, mutta lihakset molemmin puolin rankaa ristin alueella olivat syvältä aivan kivikovat. Varsinkin vasemmalta puolelta. Tämä lihaslukko aiheuttaa myös tuon Selman selkäprofiilin aaltoilun. Hetken hieronnon jälkeen Selman selkä näytti sivusta jo melkolailla suoralta eikä ylämäki-alamäki-ylämäki -henkiseltä. Sitten Timo pyysi jotakin millä voisi mitata pientä pituutta, tarjolla oli tyhjä lääkeruisku. Hän mittasi ensin oikealta puolelta viimeisen kylkiluun ja lonkkakyhmyn välin ruiskun avulla ja sitten kiersimme vasemmalle puolelle. Hän näytti näin minulle, että tuo sama väli oli vasemmalla puolella noin 4 cm lyhyempi! Selma siis kulkee lantio vinossa ja vasen puoli on kokoajan jännityksessä.

Kipuilevat jumipaikat punaisella, X = si-nivel joka arka, viiva demostroi kuinka vinossa Selman lantio on koko ajan ollut.

Kysyin oitis onko se rakennevika, mutta Timo sanoi sen olevan lihasperäinen juttu. Sitten ääneen pohdiskelin, että vaatii varmasti useamman käsittelyn että siitä päästään, mutta Timo kertoi Selman vastaavan hierontaan erittäin hyvin ja yhdelläkin kerralla saadaan varmasti "ihmeitä aikaan". Ensimmäistä kertaa kuulin myös sen, ettei avorunko olekaan pelkästään paha asia. Se tosin tuottaa juuri noille ristin lihaksille enemmän töitä kuin tiivis runko, mutta kun lihakset saadaan pidettyä kunnossa ja voimakkaina, saa hevonen liikeeseensä vipuvartta pitkästä lantiosta.

Timo hieroi Selmaa tunnin ja olin todella vaikuttunut muutoksesta. Mittasimme hieronnan lopuksi uudelleen lonkan ja kylkiluun välin molemmilta puolilta ja ne olivat jo yhtä pitkät. Etuosasta Selma reagoi vähän oikean puolen rintalihaksen kiinnityskohtaan, mutta ei merkittävästi. Tilasimme Timon käymään uudelleen kuukauden päästä. Haluan nyt todellakin eroon tuosta ongelmasta lopullisesti. Lisäksi Timo sanoi, että Selman nelipäinen reisilihas on liian heikko - jos sen polvi ei olisi muuten vakaa, se menisi helposti sijoiltaan koska lihas ei tue sitä tällä hetkellä yhtään. Lääkkeeksi kiipeilyä mahdollisimman hitaassa tahdissa, vaikka pysäyttäen kesken ylämäen. Selma on aika eripari lihaksistoltaan tällä hetkellä, kun eteen on tullut massaa (lihasta, ei läskiä siis) nopeammin kuin taakse. Ei ole kovin vauhdikasta muutenkaan tuo hevosten lihasten rakentaminen ja me ollaan päästy vauhtiin vasta kesällä.. :) Mutta mäkiä täältä löytyy kyllä!

Lähdin itse kouluun tiistaina ja Selmallakin oli hieronnan jälkeinen lepopäivä, mutta keskiviikkona Mira ratsasti sen läpi kokeillakseen onko muutosta havaittavissa. Olipa kiva saada seuraavanlainen viesti:

"PimpulaPampula ratsittu. Puri edelleen oik. ohjaan, mutta ei niin pahasti ja lopussa sain sen ihan rehellisesti taipumaan oikeelle niin ettei se takapää karkaillu omille teilleen. Liikkeet oli tosi letkeet ja rennot ja heti alkuunsa tuli hyvin eteen-alas, mitä se ei yleensä oo ihan noin vaan tehny. Tein paljon joka askellajissa siirtymiä ja laukassa lisäksi tempon vaihtelua, sainki aika mukavasti varsinki vasemmassa laukassa lyhenemään ja jopa hivenen nousi edestä, aika hyvä!" -Mira

Itse kävin Selmalla eilen ajamassa n. 18 km lenkin ja kyttäsin suorutta koko ajan ja eritilanteissa. Ajoittain tamma meni kohtalaisen suorassakin, mutta välillä takapää meni hiukan enemmän oikealla kuin etupää. Ei kylläkään lähellekään niin selvästi kuin ennen, muutamia senttejä vain. Tänään kävin harjuilla kiipeilemässä ja tuli Selmalle hiki vaikkei meillä varmaan mennyt kuin vajaa tunti. Oli nimittäin kunnollisen jyrkkiä ja suhteellisen pitkiä mäkiä. Pystytukassa piti roikkua että pysyin kyydissä. ;)

Hienoa että saatiin omille ristiselän-jumi -epäilyille vahvistus ja lääke. Hyvähyvä mieli. :) Ja hyvä mieli myös siitä, että sain koulussa yrittäjyysnäytön läpi!