Ihmeparantuminen

Sitä ollaan jännän äärellä. Perjantaina lähdin Selmalla taas käyntilenkille ilman satulaa, mutta koska Mira ja Musti olivat menossa raviradalle, arvelin että voisimme liittyä heidän seuraansa ja köpötellä raviradalla sillä välin kun Musti juoksee. Väärin arveltu. Selma kilahti aivan totaalisesti ja siinä paukkuivat meikäläisen edesmenneet alaselän nikamavälit joihin ei pitänyt tärskyjä tulla, kun tamma päätti että ainoa askellaji on pinkeä ravi tai vaihtoehtoisesti kiitolaukka (sain jälkimmäisen estettyä hauikset hapoilla). Kärsin tätä noin vartin kunnes hermot, selkä ja yläkropan lihakset sanoivat työsopimuksensa irti ja päätin suunnata läheiselle metsäautotielle jota ei ole aurattu koko talvena. Sielläpähän juoksisi sitten.

Tässä vaiheessa jollakin aivoni takanurkalla laitoin hennosti merkille ettei Selma tunnu kovin epäpuhtaalta pökötellessään sitä raviaan turpa ryntäissä välillä avona, välillä sulkuna ja välillä väistönä. Tätä jatkui koko matkan sinne umpihangelle, jossa alkuun koitti ravata sielläkin, mutta luovuttipa pirulainen lopulta. Noin kilometri mahaa myöten hangessa, hiki pintaan ja kun tassut saadaan auratulle, ni taas läks! Hop hop hop hop... Ja välilevyt huutaa hoosiannaa. Musti oli kadonnut raviradalta jo kotiin, mutta Selma jaksoi innokkaasti tepastella vielä kilometrisotalla. Täytyi siis etsiä kaikki mahdolliset ja mahdottomat umpihankireitit, jotta päästiin kotiin ilman allekirjoittaneen halvaantumista tai kevyempää kahden viikon selkäkramppia.

Seuraavana päivänä halusin nähdä miten mokoma elikko liikkuu Miran kanssa kentällä. Päädyttiin kankisuitsitukseen ja tavoitteena oli taivutella sekä mennä käynnissä avoja ja sulkuja. Sehän meni suhteellisen hyvin ottaen huomioon, että pari viikkoa on pelkästää puskailtu ja sitäkin harvakseltaan. Hierontakin siirtyi vasta tulevalle torstaille, joten ratsukuvioita ei olla kokeiltu. Ehdotin että Mira kokeilee laukat suoraan käynnistä ja sen jälkeen vasta katsotaan ravia ja sitä kuinka paljon Selma nyökkii. Laukat nousi hyvin, vähän oli takaa kankea ja oikeassa kierroksessa edestäkin. Sivusta katsoen ei näyttänyt pahalta, mutta selkään tuntui että heittää taas takapäätä oikealle ja muuta perusmeininkiä.

Ja sitten se tapahtui. Mira siirtyi raviin ja tamma liikkui puhtaasti! Pällistelimme sitä molemmat kummissamme. Eilisen jäljiltä takapää oli selvästi hieman jumissa, mutta niin se vain kierros kierrokselta irtosi ja laukat jo aukoi siitä pahimmat. Pomo oli aurannut kentän niin, että sen keskelle oli jäänyt 30 cm syvää hankea ehkä n. 10 m pitkä ja 6 m leveä kaitale (villit arviot). Heitin vitsillä, että Mirahan voisi vetäistä siitä hangesta välillä niin lähtee kintut liikkeelle. Ja Mirahan vetäisi. Selma alkoi liikkua joka kerta paremmin ja paremmin ja lopulta ravi oli taas tutun letkeää ja rentoa kun se meni auratulla. Sitten katsottiin laukat uudestaan ja laukkaakin Mira ratsasti hangen kautta. Nyt pyöri jo hyvin lähellä normaalia. Siihen oli hyvä lopettaa loppuravien myötä.

Sunnuntaina Selma lepäili ja eilen käytiin ajamassa sillä pitkästä aikaa kahdenistuttavilla kärreillä. Musti otettiin perään ja suunnattiin vaaranlaelle. Selma hölkkäsi tyytyväisenä eikä näyttänyt ep:ltä kuin satunnaisesti ja oikein tarkkaan tihrustaessa. Tänään se oli sitten palauttavalla lenkillä itse perähevosena ja hölkötteli puhtaasti. Mira eilen hieroskeli sen lapaa ja rintalihaksia josta löytyi edelleen niin tiukka kohta, että Selma reagoi silminnähden. Mutta ilmeisesti alkaa helpottaa. Harmi kun hieronta tosiaan siirtyi viikolla, mutta näillä mennään.

Valmiina lenkille.

Tuulessa lonksuva ovi vain tuottaa huolta...

Ilmeisesti hangessa kahlaaminen, mitä olen tehnyt lähes jokaisella kävelylenkillämme, on ollut hyväksi juuri tässä vaivassa. Uimme lumessa siis jatkossakin, hierojaa odotellessa. Mukavaa kuitenkin että Mira pääsee palaamaan takaisin treeniin kaikissa askellajeissa niin voidaan suunnitella valmennuksia ja ehkäpä kisojakin piakkoin. Mikäli kehitys on Selman liikkeessä tämänsuuntaista jatkossakin.

Ep Selina

Hönö

Eilen oli päivä jolloin pyysin Miraa ratsastamaan Selmaa kentällä jotta pääsen kyttäämään sen liikettä. Se oli siis huilinut to-su tarhassa ja käynti ainakin oli puhdasta. Toki se rallaili tarhassa muiden mukana häntä tötteröllä, joten tolkuttoman kipeä se ei ainakaan ollut. Ja kaikki jalat edelleen viileät ja kuivat.

Mira ratsasti sillä ensin käyntiä ja se liikkui ihan normaalisti. Pyysin menemään ravia pitkällä ohjalla jotta näkisin kaulan liikkeestä sen nyökkäyksen. Ja näkyihän se. Ei koko ajan, mutta volteilla ja kaarteilla silloin kun vasen etujalka oli sisäjalkana. Ja lopulta myös suorilla. Pientä nyökkyä. Liikkeet kuitenkin oli letkeät ja askeleet symmetriset, joten...aargh. Lopetettiin siihen ja mentiin talliin kopeloimaan. Heittelimme arvauksia puikkoluusta olkaniveleen ja kun Mira alkoi olkaniveltä painella, sormet lipashtivat lapaluun alle ja johan tamma hetkahti. Sieltä löytyi kipeä kohta ja Mira tunsi kuinka joku lihaskalvo oli aivan pinkeänä. Kipeää oli myös ryntäiden puolella lihaksessa. Onneksi Timo on tulossa hieromaan aivan lähipäivinä, niin nähdään mitä tapahtuu. Toivon sydämeni pohjasta että kipu on lihasperäistä ja nivelet ja jänteet ovat kunnossa. Kummalista toki on se että kipu yltyy liikunnan myötä. Jos olisi kyse maitohapoista tai vastaavasta, niin sen pitäisi vertyä kun lihakset lämpiää...

Karvakasa jonka irokeesi on laskeutunut. :P

Suunnitelmani on nyt hoitaa liikutus kävelemällä. Testaan liikettä auratulla tiellä, ylämäessä, alamäessä, pienessä hangessa, syvemmässä hangessa jne. Niin kauan kävellään kun liike on käynnissä ok ja tamma mielellään menee. Ja kunnes Timo tulee. Kunhan kelit ensin vähän lämpiäisivät. Tänään ja huomenna taidan keskittyä kouluhommiin ja antaa Selman nauttia vielä vapaapäivistä. Pakkasta on melkein -30 astetta nimittäin... Täti jäätyy. Laatuaikaa toki ennätetään viettää.

Onko se ratsun mallinen?

Koska hevosen rakenne ja jalka-asennot ovat minulle vuosi vuodelta rakkaampi asia, käyn taas tämän aiheen kimppuun. Harmittavan vähän kurssitetaan esimerkiksi ratsastus- tai hevosystäväinseurojen taholta harrastajia tutustumaan hevosen yleisimpiin rakenne- ja jalka-asentovirheisiin. Ihmiset ostavat usein hevosensa vailla mitään hajua onko sen jalat oikein päin tai miten sen rungon kulmaukset tulevat vaikuttamaan liikkeen laatuun. Tämä on todella sääli, koska ei se mitään rakettitiedettä kuitenkaan ole. On hyvin valaisevaa käyttää hevosensa arvioitavana. Joko tammat ja oriit kantakirjattavana tai match show:ssa, johon myös ruunat voivat osallistua. Kun saa luotettavan arvion hevosensa rungosta ja jalka-asennoista sekä liikkeistä on helpompi tehdä realistisia tavoitteita hevosen koulutukselle ja toisaalta varautua tiettyihin terveysongelmiin.

Jalat ja kaviot

Suomenhevosten kohdalla tyypillisimmät ongelmat ovat jaloissa. Etujalat ovat sapelit ja/tai takajaloissa on käyrät kintereet. Sapelin pystyy vielä helposti näkemään vähemmälläkin silmän harjaannuttamisella, mutta käyrät kintereet jäävät helposti huomaamatta. Lievänä versiona nämä kumpikaan eivät välttämättä haittaa harrasteratsun uraa, mutta kyllä tällaiset jalat ovat paljon heikommat kuin normaalit. Käyrät kintereet altistavat myös kinnerpateille ja sapelit etujalat puolestaan aiheuttavat polviongelmia. Tällä etujalat lievästi sapelit ja takajaloissa käyrät kintereet. Rahaa on silti juostu ihan huimasti. Sapeli etujalka on siis sivusta katsoen kaareva niin, että polvi on taaempana kuin vuohinen. Sama kuin niillä ihmisillä joilla polvi taipuu yliliikkuvasti taakse. Kokkapolvi on tämän vastakohta, eli polvi on keskilinjat etupuolella sivusta katsoen, mutta se on hyvin harvinainen suokeilla. Kokka on hieman "terveellisempi" asentovirhe kuin sapeli.

Käyrät kintereet on tosiaan hiukan hankalampi huomata, ennen kuin silmä oppii sen näkemään. Tässä yksi ori. Silloin kun jalat ovat mahan alla, sivusta katsoen näyttää että ne taipuvat tosiaan sinne mahan alle voimakkaasti. Eli kintereessä on voimakkaampi kulma (matemaattisesti siis pienempi aste kuin normaalijalassa). Sitten kun jalat ovat takana tulee tunne että "takajalat on tallissa". Siis tulevat hyvin taakse vähän oudonnäköisessä kulmassa. Sukupostin haulla on helppo treenata huomaamaan näitä sivusta katsottavia asioita, koska siellä on hakukenttä johon voi kirjoittaa kantakirjalausunnoissa mainittuja asioita. Hakusanoilla "sapelissa" tai "käyrät kintereet" saa paljon tuloksia ja kuvia joita vertailla. Myös "hyväasentoiset" haulla voi ottaa viereen normaalit koivet.

Edestä ja takaa katsominen on siinä mielessä helpompaa, että täytyy vain ajatella suora viiva jalan keskikohtaa pitkin ylhäältä alas aina kavion läpi ja kaikki kohdat jotka eivät pysy tämän halkaisijan mukana, ovat asentovirheitä. Selmalla löytyy suppuvarpaat, eli kavion keskikohdat ovat muusta jalasta poiketen hieman sisään päin, oikeassa jalassa enemmän. Se rasittaa vuohisnivelen ulkolaitaa. Hajavarpaisuus on sitten tämän vastakohta ja hyvin tyypillinen suokeilla. Samoin kuin takajaloissa pihtikinttuisuus, eli takaa katsottuna kintereet osuvat melkein yhteen tai lievempänä versiona ovat vain keskilinjalta lähentyneet toisiaan. Tähän yhdistyy tyypillisesti haja-asentoisuus (koko jalka kintereestä alaspäin osoittaa hieman ulospäin. Haja-asento voi olla myös etujalassa jolloin kierto ulos tapahtuu polvesta alkaen ja on siis eri asia kuin hajavarpaisuus jossa kierto lähtee vasta vuohisnivelestä ja ylempi nivel osoittaa eteenpäin).

Kavioruston luutuma on myös suokkien vitsaus ja sillä voi olla merkitystä etenkin 90 cm ja sitä korkeampia esteitä hyppäävälle hevoselle. Kaviorustot ovat siis siipimäiset rustot kummallakin puolella vuohista, vuohiskuopan ulko- ja sisäreunoilla, ruununrajassa. Ne pystyy käsin tunnustelemaan ja terve rusto joustaa peukalon alla. Luutunut puolestaan tuntuu kovalta. Luutunut kaviorusto estää kavion normaalin, elastisen mekanismin ja voi aiheuttaa etenkin esteitä hypätessä (alastulo) pahimmillaan kavioluun murtuman. Akuutissa luutumisvaiheessa kavio on kivulias, mutta kun luutuminen on tapahtunut se ei vaivaa. Kannattaa opetella tunnustelemaan tämä jos on aikeissa ostaa aikuisen suomenhevosen ja lisäksi taidosta on hyötyä omankin hevosen terveyden seurannassa. Kengittäjältä voi pyytää apua että saa ensimmäisen kerran bongattua mistä rusto tunnustellaan. Jos rusto tuntuu kovalta, ei se silti välttämättä ole luutunut. Varma luutuma pystytään toteamaan vain röntgenissä. Mutta jos käteen tuntuu kovalta, on ehkä syytä viedä hevonen kuvattavaksi.

Terveet jalat ovat tietenkin myös kuivat eli nesteturvotuksia ei ole. Selmallakin oli kauan täysin kuivat jalat, mutta viimekesän valkuaisöverien seurauksena sille tuli nestettä molempien takajalkojen jännetupille eikä turvotus ole enää hävinnyt mihinkään. Kaviot ovat ideaalitilanteessa melko holvikkaat (kavio on alhaalta katsottuna kuppimainen, eli pohja on syvemmällä kuin reunat, vastakohta on lattakavio joka on matalapohjainen ja huonompi), leveäkantaiset ja sarveisen täytyisi olla hyvää. Hapero sarveinen tietää lenteleviä kenkiä ja ylimääräisiä kavionkasvattelulomia... Mitä paksumpi anturan koko mitta on, sen parempi kavion jousto on (siis kun kavion nostaa ja laittaa peukalon vuohisen puolelle takaruunulle ja etusormen säteelle, niin tämän välin pitäisi olla mahdollisimman paksu). Säteen pitäisi myös olla leveä ja suuri.

Ratsun runko?

 

Mikä sitten on ihanne runko ratsua ajatellen? Se taitaa olla tämä. Hippoksen määritelmän mukaan ratsusuomenhevosen on oltava ryhdikäs, sillä on oltava pitkä kaula ja väljä pään ja kaulan liittymä (mahdollistaa niskasta myötäämisen), viisto eli loiva lapa (mahdollistaa etujalan liikkeen pitkälle eteen), lähes neliömäinen, ei liian pitkä runko ja rakenteen tulee mahdollistaa takajalkojen riittävän alle astumisen eli kootussa muodossa kulkemisen. Ihanneliikkeet ovat samat kaikilla kantakirjaussuunnilla. Säännölliset, suorat käyntiliikkeet, yliastuntaa vähintään kavion mitta. Raviliikkeet suorat, väljät, jouduttavat, keveät, lennokkaat, joustavat, takajalan työntöä pitää olla kunnolla. Laukan täytyisi olla kolmitahtinen, tahdikas, lennokas ja pyörivä.

Mitä neliömäinen runko sitten tarkoittaa? Sitä, että säkäkorkeus ja rungon pituus ovat melkein samat. Suomenhevosoriilla tai ruunalla on ratsuksi ajateltuna ideaali jos rungonpituus on 0-4 cm enemmän kuin säkäkorkeus. Tammoilla tämä on usein pidempi, koska luonto on järjestänyt niille lisätilaa etu- ja takapään väliin varsaa ajatellen. Mutta n. 4-6 cm tammalla on tuo ero vielä aika mallikas. Jos sivusta katsoen säästä kainaloon on suurempi matka kuin kainalosta maahan, on hevonen syvärunkoinen mikä on hyvä asia = kenties isot keuhkot ja iso sydän. Jos taas mittaa on enemmän maasta kainaloon kuin kainalosta säkään on hevonen korkeajalkainen, mikä sekin on tavoiteltu ominaisuus. Suomenhevosilla usein lihominen on ongelma. Tiivisrunkoisuus katsotaan hyväksi piirteeksi (viimeisen kylkiluun ja lonkkakyhmyn väliin ei jää tilaa juurikaan, eli nälkäkuoppa on minimaalinen), koska tällöin hevosen katsotaan olevan tehokas rehunkäyttäjä = lihoo vähällä ruualla. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono piirre. ;) Tiivisrunkoisen vastakohta on avorunkoinen eli viimeisen kylkiluun ja lonkkakyhmyn väliin menee helposti käsi. Selma on tästä hyvä esimerkki. Avorunkoiset suokit ovat sitten niitä "läpipaskoja" jotka aina ennemmin laihtuvat kuin lihovat.

Hyvänpuoleiset tyypit. Kevyt avo runko, pitkä kaula, lihaslaiha selkä ja lanne, pieni kuvesyvyys, ulkolonkkainen lyhyt lautanen, kapeat reisilihakset. Hyvin kestäneet jalat, melko hyväasentoiset etujalat, takajalat ahdasasentoiset. Etukaviot hyvät, takakaviot holvikkaat mutta levenevät. Ahtanlaiset suorat käyntiliikkeet. Hieman väljenevät suorat rennot raviliikkeet. Hätäinen irtiotto ja veto. Hätäinen ohjastaa. Käyntiaika 8.52, veto 5 prr. - Selman kantakirjalausunto kun arvostelu tapahtui työhevosena. Säkä 159 cm, rungonpituus 168 cm, erotus tuolloin siis 9 cm.

Ratsua ajatellen Selmassa on tässä arvostelussa hyviä ja huonoja puolia.

+ kevyt runko (työhevosena huono juttu)
+ pitkä kaula
+ hyvät etujalat
+ hyvät kaviot
+ suorat käynti- ja raviliikkeet

- lihasköyhyys selässä ja lanteella (toki ruokinnalla ja treenillä jonkin verran paikattavissa)
- lyhyt lautanen
- kapeat reisilihakset
- ahdasasentoiset takajalat (hivuttaa käynnissä)

Ratsukantakirjassa Selmasta arvioidaan laukka, suoruus, taipuisuus, ratsastettavuus, kuinka se työntää ja kantaa kaikissa askellajeissa, kiltteys ja yhteistyöhalukkuus. Voi tulla hieman poikkeavat arviot ylläolevaan. Rakenne toki on sama, mutta koska se sai työhevosena joistakin ratsulle hyvistä ominaisuuksista miinusta, saattaa pisterivikin olla sitten toisennäköinen. Nyt se oli tällainen:

Tyypit 7 (ei ehkä kovinkaan työhevostyyppinen yksilö.. :D )

Runko 6 (työhevosella pitäisi olla vankka pitkä runko, pysty lapa, paljon massaa)

Jalka-asennot/jalkaterveys 7/7 (ahdasasentoisuus vissiin verotti, terveyspisteitä en ihan ymmärrä, mutta joku sanoi joskus, että alle 10 vuotiaat kantakirjattavat eivät voi saada seiskaa enempää, koska niiden jalkoja ei ole rasitettu vielä niin paljoa että voitaisiin todeta niiden kestävän hyvin rasitusta. Mene ja tiedä.)

Kaviot 7


Lavan ja lautasen kulmaukset olisi hyvä olla loivat, jolloin liikkeeseen tulee enemmän joustoa ja lennokkuutta. Arvosteluissa ei yleensä mainita "normaaleja" asentoja, vaan esim. lavasta tehdään maininta jos se on pysty (hyvä työhevoselle, ettei länget nouse kurkkuun vedossa, huono muille) tai viisto (juoksijalle ja ratsulle paras) samoin kuin lautasesta jos se on jyrkästi laskeva tai loiva. Lyhyt ja jyrkkä lautanen on huono ratsulle kun taas pitkä ja loivasti laskeva hyvä. Suora lautanen on taas huono, koska kulmaukset menettävät joustoaan. Kaikki tynnyrimallisten suokkien selkään satuloita sovittaneet voivat varmasti yhtyä siihen, että hyvä säkä olisi kiva. Sellainen selväpiirteinen, missä on alku ja loppu ja jopa korkeutta keskellä.

Täydellistä yksilöä ei tietenkään ole olemassakaan. Oman hevosen rakenteelliset puutteet on hyvä kuitenkin tiedostaa jotta ei vaadi siltä sellaista mikä on sille fyysisesti mahdotonta tai vaarallista ja että voi ennakoida ja ennalta hoitaa mahdollisia jalkaongelmia joita esimerkiksi sapelit etuset ennemmin tai myöhemmin tuovat. Jalostuseläimiä valittaessa varsan tekoon on tietenkin jo paljon tärkeämpää kiinnittää näihin asioihin huomiota. Ratsukasvatuksessa pyritään käyttämään hyvä- ja tervejalkaisia oriita ja oriin tulee myös parantaa tammassa olevia virheitä. Tästä syystä sitä omaa tammaa ei auta katsella ruusuisesti sydämet silmillä vaan kriittisesti ja mieluiten käydä hakemassa virallinen arvostelu sille ennen orivalintaa. Tammathan on mahdollista kantakirjata myös äärimmäisen helpolla ratsastettavuuskokeella, jossa ei tarvitse hypätä yhtään estettä:

"Tamma voidaan hyväksyä kantakirjaan myös pelkän ratsastettavuuskokeen ja askellajiarvostelun perusteella, jolloin kouluratsastus- ja estekokeen arvostelua ei suoriteta. Ratsastettavuuskokeessa tamman tulee:
- pysähtyä
- lähteä liikkeelle ratsastajan avuista
- peruuttaa
- nostaa laukka sekä vasemmalle että oikealle
- esittää ravissa 10 m voltti
- esittää laukassa 20 m ympyrä"
(Lähde: Jalostusohjesääntö suomenhevosille, Hippos)

 Kätevää!