Työleirin idylliä

On niin paljon kaikkea mistä kertoa, että aloittamisen vaikeus meinaa iskeä. Ensimmäisenä täytyy kertoa, että löysin vihdoin ja viimein väkirehun jota Selma vetää kuin hullu puuroa! Vaikka olenkin vastustanut Racing rehuja viime vuodet (Selma sai riviä ja hilsettä Mineral Plussasta ja Racing Mineralista ja oli myös kohu Greenlinen sisältämästä hiekasta), mutta yksi hyvä rehu tältä merkiltä on syntynyt maailmaan. Racing Mash. Se sisältää vain vehnälesettä, melassileikettä, seosmelassia, pellavansiemenpuristetta, suolaa ja kasviöljyä. Eli ei mitään tärkkelyspitoista viljaa, mikä on ideaalia. Seosmelassi on se salaisuus miksi Selma sitä imuttaa siihen tahtiin, että saan työntää sekaan jäkälät ja kaikki. Siis AIVAN kaikki menee mahaan asti, mitä tuonne sekaan heittää! Selma syö sitä kuivana mitattuna puoli litraa päivässä, yhdellä kertaa (ruokin vain iltaisin) ja Ponny saa kourallisen, jotta kivennäiset menee. Voi pojat, että tuntuu ihanalle kun Selma taas kuukausien nirsoilun jälkeen syö kivennäiset, yrtit, öljyt ja kaikki kiltisti niin kuin kuuluu. Selman annos on nyt siis tällainen:

0,5 l mashia
2 mtt Black Horsen Zn (sis. sinkkiä, kuparia ja rautaa)
2 rkl merisuolaa
2 rkl munkinpippuria (kiiman oireiden tasoittamiseen ja hyönteiskarkoitteena)
2 rkl islanninjäkälää (mahan ja suoliston suojaamiseen ja merilevää vastaavana kivennäislisänä)
vajaa 1 dl rypsiöljyä (energialisänä ja ihon+karvapeitteen hoitoon)

Pollet ovat olleet ahkeria maisemanhoidollisessa työssä. Liikuntaa on tullut joka toinen päivä suurin piirtein ja aina hikeen asti. Käytiin Pasin kanssa ajamassa tuossa yksi päivä niin, että minulla oli Ponny tiuhtina narun päässä. Noin 10 km hölkkälenkki tuli ja ruuna tikutti menemään Selman vauhtia niin että ohikin meinasi puskea! Selvää raviponiainesta. Harmi vain, että ei taida rotunsa puolesta olla käypänen siihen hommaan. Hyvin on jätkälläkin lähtenyt kunto nousuun, kun alkuun sai raahata sitä kärrin perässä kuin pulkkaa. Nyt pysyy naru löyhänä ja oikein napakasti puksutetaan. Aino ei ole vielä uskaltautunut kokeilemaan laukkaa ja nyt ovatkin olleet viikon sukuloimassa. Onneksi lähellä mökkeilee ratsastava äiti-tytär yhdistelmä Pohjoisesta ja on Ponnykin päässyt laukkailemaan Selman kanssa. Myös Hanne, Selman vuokraaja parin vuoden takaa kävi ratsastamassa piiiitkästä aikaa ja edelleen taisi kemiat kohdata. Jatkoa toivottavasti seuraa samoissa merkeissä! :)

Mitäs minä olen tehnyt sitten? Noo, vähän sitä sun tätä. Talossa meillä on menneillään nyt edelleen kylppäri/saunaremppa ja olohuone myös on ollut työn alla. Onneksi jo loppusuoralla molemmat. Minähän en näihin ole ollut osallisena muuten kuin maalien, pinnotteiden, laminaattien ja kaakeleiden valinnoissa. Sisustukseen olen myös hiukan panostanut ja orjuuttanut ukko-parkaa hevosasioissa.

Olen minä yhden kärrillisen kakkaa lapannut laitumelta! Hirmu ahkerana. Kuva: Pasi Ihalainen

Pahin orjuutuksen kohde on ollut navetan/pihaton putsaamisen aloittaminen. Itse koitin ryhtyä toimeen, mutta totesin heti alkumetreillä, että ei onnistu tällä selällä ja pitkävartisella talikkolapiolla. Niinpä Pasi joutui lapiointihommiin ja koitin auttaa parhaani mukaan. Montaa neliötä ei kunto kestänyt meillä rehkiä, mutta arkeologisia kerroksia oli oikeasti aika perkuleesti. Kuvissa näkyvä kiviseinä on varustehuoneen ulkoseinää. Kuvaajan selän taakse jää tuleva makuuhalli. Pieni ovikäytävä vie siis varustehuoneen ohi kivinavetan puolelle, minne on tulossa ainakin kuivaushuone ja ehkä kengityshalli. Alemmassa kuvassa näkyy päässä kuivaushuoneen ovi, jossa tällä hetkellä roikkuu suitset. Tällä hetkellä varusteet ovat siis väliaikaisesti lähemmän oven takana.

Ennen tämän kaatopaikan päällä piti kävellä kun mieli päästä hakemaan vaikkapa satulaa...

Siivottu! 

Tiiliä löytyi 90-luvun karkkipussien ohella.

Tuon kuvissa näkyvän lahon lautaseinän takana on harkoista tehty ehjä rehusiilo. Siitä tulee lapsille leikkipaikka.

Lisäksi olen ennättänyt vähän leikkiä raivaussahalla hävittäen laitumelta angervoa ja lupiineja. Tosin saha sanoi siinä kohtaa työsopimuksen irti. Kyllä se nyt taas toimii, niin voin jatkaa myöhemmin. Viikatekin on tulossa lainaan. Töitä oli viime viikolla joka päivä, sittemmin vähän harvakseltaan, niin on kerennyt puuhailemaan enemmän kotona.

Olen minä kerennyt myös nauttia. Nauttia kesästä, inspiroivasta miljööstä ja Selmasta.

Sadepäivän ratsastuksella voi kokea Disney-hetken...

Pikku-Bambi päikkäreillä!

Miiru takapihalla.

Kuva: Pasi 

Polkuja laitumella. Kuva: Pasi

Kuva: Pasi 

Kuva: Pasi

Kuva: Pasi

Jospa sitä tässä pian pääsee tallin kimppuun enemmänkin. Kaiken sen moskan tyhjentäminen ja vanhojen rakenteiden purku vie aikaa kaikkein eniten. Kyllähän sitä täti-ihminen miettii yön pimeinä tunteina, että saadaanko makuuhalli valmiiksi ennen lokakuun alkua. Jostainhan se stressi on aina revittävä.

Ja on meillä harrastettu myös tätä... Seerumi on auttanut silloin kun kuuri on menneillään. Solheds:in seerumivoidetta olen laittanut päivittäin ja tilanne on aika sama kuin menneinäkin kesinä. Ei pahempi eikä parempi. Tosin otsatukka on toistaiseksi tallessa.

Hyi en syö ja 1+1= kiima

Viimeiset pari viikkoa allekirjoitanut on pidellyt kuumetta ja käynyt samalla töissä (mikä voi toki vaikuttaa siihen että tauti ei parane, mutta sesonki ei saikkuja odottele), joten  Mira on joutunut vastaamaan Selman liikutuksesta ihan yksikseen. En ole nimittäin kuumehuuruisen työpävän jälkeen oikeasti enää kyennyt kentän laidalle töröttämään, karsinan silti olen siivonnut kuten hyvän hevosenomistajan kuuluu. ;) Nyt on alkuviikko lomaa, ja kuumekin sopivasti laski, niin pääsen paparazzaamaan ja ehkä selkäänkin.

Viime torstaina Mira ja Sempula kävivät Sallan estevalkassa. Se oli mennyt todella hyvin, mikä lämmittää mieltä. Selma ei ole hypännyt kantakirjauksen jälkeen yhtään, joten oli kiva kuulla ettei traumatisoitumista tullut. Ainakaan 60 cm esteitä kohtaan. Selma oli alun pällistelyjen jälkeen alkanut hypätä todella hyvällä meiningillä ja lopuksi Salla oli hehkuttanut näitä typyköitä ja innostanut tulemaan seuraavallekin estetunnille. Mikä on nyt sitten tämän viikon torstaina. Voisin yrittää videoida sen.

Selma on temppuillut muutosta saakka väkirehujensa kanssa. Sehän ei oikeastaan saa väkirehua minkään muun takia kuin että kivennäiset, vitamiinit ja öljy uppoaa, ja olen yrittänyt pitää tärkkelyksen mahdollisimman matalana. Viime kesäkuussa oli edellinen stoppi kun alkoi vanha rehu (silloin pelkkä vehnälese, jota oli tyytyväisenä syönyt vuoden päivät) tökkiä. Pitkällisen kokeilun ja melassisiirapilla läträämisen jälkeen löytyi Black Horsen Mash joka olikin niin suurta herkkua että psylliumitkin meni ihan ryystämällä. Ja nyt ei sitten itse mash millään.

Olen kokeillut melassivedellä velliksi laitettuna, desiä kuivana ja kaikkea siltä väliltä. Valkosipuli pois, kaikki muu pois paitsi vitamiini. Silloin söi puuronsa. Välillä söi kupin tyhjäksi kun laitoin pienempänä annoksena, en kastellut aivan velliksi ja jätin jäkälän pois. Munkinpippuria se on syönyt jo kaksi kesää ja nyt kolmas kausi aluillaan, en usko että se on ongelma. Mutta ongelma on se, että koska se ei ole ottanut kiltisti lääkkeitään, eli munkinpippuria, on ratsastettavuus kärsinyt taas kiiman takia. Syyllinen on todennäköisesti tuo jäkälä. Se olisi erittäin hyvä mahalle ja kyllä nyt harmittaa kun mielipide on rouvalla tuo. Jäkälää söi kuitenkin kolme viikkoa ihan tyytyväisenä vanhassa tallipaikassa...

Tänään on taas joku kiima-ajan taitekohta, millainen oli myös kolme viikkoa sitten: ei taivu, pohjetta ei saa siirtää paikaltaan eikä varsinkaan käyttää, raipalla muistuttelusta pukitetaan ja muuta ei huvita tehdä kuin painaa laukkaa ympäri kenttää. Hohhoijaa. No, painellaan sitten.

Selma oli myös tarhassa harrastanut hyvin mystistä ja epäselmamaista toimintaan äkäilemällä Mimmille niin, ettei ollut päästänyt tätä väliaidalle ollenkaan nuuhkimaan tarhanaapureita. Ilmeisesti tämä kaulimenheiluttaja oli sitä mieltä, että naapuritarhan ruuna kuuluu Selmalle ja vain Selmalle. Eikä kyseinen herra ole suinkaan ainoa mies joka on mieleen nyt.

Yhtään ei pure kuolaimeen eikä varsinkaan pelaa kielellä...

Tänään ei siis ollut puhettakaan siitä, että olisi voinut oikeasti työstää mitään. Selma oli aika jäykkä henkisen jäykkyyden lisäksi. Mutta sitkeästi Mira koitti löytää muutakin askellajia kuin laukkaa ja sai ravinkin löytymään. Ei kyllä todellakaan sitä ravia mitä yleensä.. Mutta jotain kaksitahtista juttua kuitenkin.

Että jos nyt ei ensi sunnuntaina kuitenkaan lähdettäisi Kajaaniin 2-tason kolukisoihin... :D Kassellaan sitten vähän myöhemmin jotain muuta.

Jäkälää ja mullistuksia

Yrttitilaus on taas tehty ja tällä kertaa munkinpippurin lisäksi mukaan tarttui 500 g islanninjäkälää.
Islanninjäkälä (suomalaisessa metsässä isohirvenjäkälä) on kivennäispitoisuuksiltaan merilevää vastaava kasvi, mutta sen lisäksi sillä on ulostuttava, paksusuolta vahvistava ja se auttaa mahahaavaan, vatsa- sekä suolistokatarriin. Siinä olevat lima-aineet muodostavat suojaavan kalvon vatsaan ja suolistoon (Lähde: Eläintenhoitajan yrttiopas, Anne Tuomivaara, Atena 2009). Kokeillaan nyt tämäkin kisakauden lähestyessä.

Ylempi on 750 g munkinpippuria ja alla 500 g islanninjäkälää.

Tähän asti Selmalle on ainakin maistunut myös jäkälä. Ruokinnassa muutosta tuli kolmisen viikkoa sitten myös sinkin ja kupari osalta, kun tajusin että olen jostain syystä vanhasta tottumuksesta syöttänyt Black Horsen Zn-Cu -jauhetta yhden reilun mitallisen päivässä. Mutta pitäisi syöttää kaksi. Plääh. Ei tarvitsisi tuollaisia mokia tulla, varsinkin kun ihon ja suoliston kanssa ongelmia. 

Mira on joutunut treenailemaan enemmän nyt ilman kuvaajaa ja videointeja, kun minulla pitää kiirettä töissä ja kotonakin. Sentään välillä pääsen mukaan, mutta silloin on pimeää eikä kuvaaminen tietenkään onnistu. Torstaina kävin itse ratsailla pitkästä aikaa iltamaastossa.

Sininen hetki 18.2.

Mullistuksia on tulossa, sillä vaihdamme kuun vaihteessa tallia. Valitettavasti ihana tallimme meni myyntiin ja kaksi muuta asukkia ovat myös myynnissä/ylläpitopaikkaa vailla, joten epävarmasta tilanteesta stressaavana ihmisenä tein päätöksen siirtää Selma jo nyt, enkä jäänyt odottamaan milloin kaupat tilasta mahdollisesti tapahtuu tai tallikaverit häviää ja Selma jää yksin. Tämä tallipaikka on ollut sellainen helmi, että toista ei varmasti vastaan tule, ennen kuin saan tallin omaan pihaan. Haikein mielin jätetään taakse tämä elämänvaihe.

Selma muuttaa ratsastuskoululle joka on todella lähellä kotiani. Pääsen sinne siis vaikka kävellen tai pyörällä. Ja Ainon koulu on aivan vieressä, niin pääsee typsykkäkin moikkaamaan Selmaa vaikka koulun jälkeen. Selma asuu paikalla puolihoidolla, eli minulle jää karsinan siivous ja ruokien laitto valmiiksi. Toki hyvänä puolena tässä on se, että aikaa jää hieman enemmän kun aamu- ja iltatallivuorot jäävät tältä osin historiaan. Talli on myös työmatkani varrella joten on helppo lepopäivinä käydä töistä tullessa tai sinne mennessä siivoamassa karsina.

Olemme aiemmin käyneet Selman kanssa tällä kanssa tallilla Salla Aarion valmennuksissa, joten se on Selmalle tuttu paikka. Siellä asustaa myös vanhat tallikaverit Peikko ja Nyhtyri ja kisakaveri Mimmi. Nyhtyristä tulee jopa karsinanaapuri, mikä on todella hyvä. Kyllä ne toisensa muistavat varmasti. Muuten olen aika samoissa fiiliksissä kuin tämän blogin historian toisessa postauksessa jonka nimi oli Muuttopuuhia. Tavaraa nimittäin on jonniin verran...

Eukot edustavana tänä iltana.