Varsaa alulle ja hevoskaupat

Huh hellettä!

Kyllä vettä kuluu ja hevoset saavat seistä päivät pihaton puolella, sen verran lämpöä piisaa. Viikonloppu meni parisuhdelomalla Mikkelissä (St Michel), johan tuo oli aikakin kun ei olla kahdestaan poistuttu yli kahteen vuoteen edes viikonlopuksi kotoa minnekään. Joo, hommat seisoi kotona sen aikaa, mutta ei ne kyllä tekemälläkään lopu, joten yhtään ei kaduta! Ainosta on tullut kelpo "tallivastaava" ja mummin kanssa yhteistyössä tuli hevoset ruokittua, juotettua ja käytettyä pihatossa jäähyllä vaíkken ollutkaan itse paikalla.

Kesäkuun 1. pv alkoi siis yrittäjänarkeni ja kesäkuu menikin ihan yllättävän mukavasti. Eniten minua työllisti Hevosen Villiyrtit -kurssit, joissa tehtiin hevoselle yrteistä kutinaa helpottava kesäöljy ja käytiin läpi mitä yrttejä kannattaa nyt kesällä kerätä talven varalle talteen. Toivottavasti ensi kesänä saadaan kursseja lisää! Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kajaanin lähistöllä minun on helpoin kurssittaa, mutta ei ole poissuljettua liikkua muuallakin, kannattaa kysyä jos ryhmiä olisi tulossa kasaan.

Typy 7.6. 2018

Typyn kanssa on kuntoutus edennyt siihen pisteeseen, että se on lihavuuskunnoltaan normaali, kylkiluut tuntuvat,  mutta eivät näy. Se jaksaa muitten mukana jo pitkiäkin maastolenkkejä ja pikkuhiljaa on pystynyt "treenaamaankin" tietoisemmin, kun ei niin tarvitse tasapainoilla laihtumisen kanssa enää. Aikaisin alkanut laidunkausi oli sille enemmän kuin paikallaan. Tammikuun hammashuollon yhteydessä oli puhe, että tehdään kontrollikäynti 6 kk päästä ja sopivasti kesäkuun alussa panin merkille, että se alkoi syödä iltaruokansa hitaammin ja pudotteli paljon sapuskaa pureskellessaan. Vaikka tiesin, että Hirnuvan Hampaan Marika olisi tulossa kesän aikana, päätin kuitenkin kiikuttaa tamman heti klinikalle, sillä se on kärsinyt kipeästä suusta elämässään nyt jo riittävästi.

"Ei tämmösillä jalkapaketeilla voi hei kävellä ees!" Typy lähdössä hammaslääkäriin.

Suusta ei sitten löytynyt mitään radikaalia. Posket oli ehjät, hieman vaan tasoiteltiin syntyneitä, melko matalia piikkejä. Suupielessä oli kumminkin 1 cm viiltohaava, joka aiheutti hitaan syömisen. Haava oli niin suupielen sisäpinnalla, ettei sitä nähnyt päällepäin. Kuulema kesällä hevosilla on paljon vastaavia viiltohaavoja, kun riipivät heiniä ja oksia. Kaikki siis varsin hyvin. Cushing -epäilyä heitettiin ilmaan Typykin kohdalla, koska sillä oli muutama talvikarvahahtuva siellä täällä vielä kiinni ja kuulemma lihakset selästä tippuneet. Juu, ei ollut sama lääkäri kun tammikuussa. Ei ehkä olisi sellaista kommenttia tullut häneltä. :D Ihan vaan muistin virkistämiseksi kuva tammikuulta kun sillä oli rangan molemmin puolin pitkien selkälihasten tilalla pitkät montut, joihin lumi jäi kun sitä satoi:

Mutta joo, voihan se olla, että sekä Riimillä jotta Typyllä on Cushing. Senioreitahan ne on molemmat.

Se aika on onneksi suurimmaksi osaksi tainnut jäädä taakse, kun Typy heitti kielen kuolaimen päälle. Sillä käytettiin kielisidettä jonkin aikaa, mutta minusta se oli hankala, koska Typy keskittyi vapauttamaan kieltään eikä kuunnellut sitäkään vähää ratsastajaa. Sillä on ollut nyt puolisen vuotta käytössä muistaaksen aiemminkin mainitsemani Sprengerin terapiakuolain joka on siis hieman anatomisesti muotoiltu suora kielentilallinen kuolain. Jossain vaiheessa typy ilmeisesti huomasi, että on ehkä miellyttävämpi pitää kieltä tuon ala- kuin yläpuolella ja sen kieli on myös pikkuhiljaa kutistunut normaaliksi kun sitä ei tarvita enää ravinnon työstämiseen (nyt on hampaat jopa käytössä taas). Nyt olen alkanut kaivata hieman elävyyttä kuolaimeen. Bombers -kuolaimia olen tiiraillut sillä silmällä. olen ilmeisesti kuitenkin astetta liian vilkkaalla mielikuvituksella varustettu asiakas, koska sellaista kuolainta ei näy olevan millaisen tarvitsisin Typylle. Haluaisin sen nimittäin tällaisella suuosalla, mutta tällaisella renkaalla. No, täytyy varmaan jossain vaiheessa luovuttaa ja valita joku jo olemassa oleva kuolainmalli.

Satulakin saatiin lopulta oma. Ihan tuurillaan peräti ensimmäinen mitä kokeiltiin, istui kuin hansikas. Se on kapea Passier. Tosi tukeva istua ja hevoninkin tunti paljon vakaammalta sen alla. Katsotaan kauanko se istuu. Onneksi on vasta topattu, niin ehkä villat litistyy samaa tahtia kuin Typyn lihakset kasvaa ja saadaan lisäaikaa. Tehtaalla on runko kyllä muokattavissa, että ei hätää sen puoleen.

2.7. 2018

Mirakin oli sopivasti visiitillä kun satulaa soviteltiin, niin oli useampi silmäpari ja kopeloija. Typyllä on tuottanut ongelmaa juuri tuo kapea selkä ja aika taakse tuleva lapa. Lapa oli vielä talvella myös hyvin terävä (luinen), mutta nyt on senkin päälle tullut pehmikettä.

Ja jotta saadaan Typy-asiat käsiteltyä loppuun, niin tein siitä kaupat 12.7. Joten nyt se kuuluu virallisestikin kalustoon. :)

Sitten siihen varsantekoon. Nyt on siis ensimmäinen kerta kautta historian, että voisin tehdä varsan ihan itselleni. Selma ei tunnetusti kiimojaan paljon näyttele, niin täytyi kuskata se aivan sokkona oriasemalle jotta ultra kertoisi millon kannattaa yrittää. No, sattumoisin siemennyshetki oli heti seuraavana päivänä ja Selma sai jäädä asemalle sitä odottelemaan. Aivan järkyttävä stressi oli tammalla jo ihan pelkästä kuljetuksesta. En ole ikinä nähnyt sitä noin hikisenä ja tutisevana kuin se oli. Vaikea uskoa, että on ollut kilpahevosena, reppana. Selma on niin rauhallista arkea ja rutiineja rakastava tyyppi, että sen paikka on kyllä todellakin täällä pihatossa maalaiselämää viettämässä. Kunhan nyt kestäisi edes nämä kuljetukset asemalle ja kotiin. Tai täytyy alkaa kotisiemmenyksiin.

Selma siemennettiin siis 2.7. Ponuveikolla ja huomenna on tiineystarkastus. Nyt jos on nakki napsahtanut, niin täytyy laittaa lotto vetämään! :D Sattui vielä olemaan minun syntymäpäiväkin tuo siemennyspäivä, että mukava lahja se olisikin kyllä. Ei haittaa vaikka 11 kk myöhässä saisin sen. ;)

Eipä täällä tämän kummempaa tällä kertaa. Kirjoittelen kuulumisia kunhan taas ennätän.

Uusi hevonen

Hektinen elämä on jatkunut edellisen kirjoitukseni jälkeen joulua lähestyttäessä kahta vilkkaampana. Aiempi työpaikkani supisti toimintaansa ja täytyi etsiä uutta duunia. Jonka sitten sainkin ja vaihto tapahtui aika nopeasti. Olin edellisellä viikolla töissä ma-su lukuunottamatta lauantaita, joka oli vapaa. Ja sitten maanantaina uuteen duuniin ihmettelemään (se on Ärrä jossa sattuu olemaan posti, veikkaus ja totopelit ihan sen normaalin kiskatoiminnan lisäksi. Ja ei, en ole koskaan ollut kaupassa, postissa tai kiskalla töissä...) Ja tottakai se ainoa vapaa päivä, kun ei olisi tarvinnut herätä viideltä ehtiäkseen töihin, heräsin ukon kanssa viideltä ehtiäksemme hakea uuden hevosen suhteellisen kaukaa!

Ja se onkin vähän hassu tarina, miten tässä näin kävi. Mutta aloitan kertomuksen toteamalla, että meillä asuu nyt Savelan Hemulin velipoika samasta emästä. Hahaa, kuinka vitsikästä! Sen isä nimitäin on arabi... Olen toisella silmällä vilkuillut pienikokoista hevosta tai isoa ponia ylläpitoon, sillä Ponny on tosiaan pieni ja alun alkaen on ollut puheena, että se olisi meillä 1-2 vuotta, koska Aino kasvaa kovaa kyytiä. Ja toisekseen olisi mahdollista kahden aikuisen käydä myös yhtäaikaa ratsastamassa kun olisi oikean kokoinen hevonen. Ostoa en ole suunnitellut, koska tarkoitus oli lisätä omistushevosten määrää Selman hännän alta.

Jotenkin sitten osui silmääni myynti-ilmoitus tästä 22-vuotiaaksi kääntyvästä entisestä tuntsarista, joka vaikutti kaikin puolin juuri sellaiselta opetusmestarilta jota Aino ja Pasi tarvitsisivat. Pasille jäi kipinä ratsastuksesta Selmalla vaikkei ole sittemmin päässyt ratsaille (tässäkin se toinenkin aikuisen ratsastettava hevonen oli tarpeen). Ilmoituksessa mainittiin myös ylläpitomahdollisuus ja innokkaana otin yhteyttä myyjään. Hän halusi ruunan mieluiten myydä ja teki sitten sellaisen tarjouksen, että saunaistunnon jälkeen Pasi käski ilmoittaa, että hevonen haetaan lauantaina. Ja näin Riimistä (Ein Finn Gream) tuli Pasin ensihevonen. Vaikka se nyt väärän rotuinen puoliksi onkin, niin hyväksyttäköön joukkoon iloiseen. Jos sitä laittaisi Selman Hemulilla, niin kuin olen vuosia haaveillut, niin sitten olisi setämies ihan samassa laumassa. :D

17.12. hermosavuilla jossain Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon välimaastossa. Liekö itku tullut jo uudelle omistajalle kun lakkasi olematon huoleton hevoseton poika? ;)

Matka meni muuten hyvin, mutta heinä ei maistunut kuin pysäkeillä.

Hokkiaikahan onkin tunnetusti se paras hetki lykätä uusi hevonen entisten sekaan. Ja ylipäänsä on hirvittävän mukavaa lykätä uusi hevonen entisten sekaan. Jotenkin jouhevammin menee kun syntyy sinne laumaan tai laitetaan kaksi toisilleen tuntematonta kummallekin vieraaseen ympäristöön. Mutta koska hyvät visiot eivät kysele aikaa, niin hokkikengillä pilkkopimeässä mentiin.

Lähinnä minua pelotti Ponnyn ja Riimin yhteenotto. Riimi on ollut johtohahmo entisen tarhakaverinsa suhteen ja Ponny nyt on sellainen pikkuhitleri, että laumassa syödään, juodaan ja hengitetään silloin kun herra sattuu sen sallimaan... En niinkään pelännyt Riimin puolesta, sillä Ponnyhän on kengätön, mutta sitäkin enemmän ponipojan puolesta, koska Riimi ei ole. Niinpä ajattelin, että kun illalla päästään kotiin, laitetaan Riimi ja Selma ensin tutustumaan kentälle ja sitten poni sekaan (koska kenttä on ehkä selkeämpi rajoiltaan ja laajempi kuin kujamainen tarha). Se meni melkein hyvin. Riimiä ei olisi voinut vähempää koko Selma kiinnostaa, vaan se kuljeskeli vanhana tuntsarina ympäri kenttää uraa pitkin. Mutta Selmalla levisi pakka aivan tosissaan. Se ilmeisesti kuvitteli, että on suljettuna kentälle vähintään jonkun myskihärän kanssa ja häntä tötteröllä laukkasi portista läpi. Ping vaan! Ja ponin luo puuskuttamaan. Onneksi saatiin rauhallinen Riimi napattua kiinni. Hirveästi ei jäänyt vaihtoehtoja siinä, joten lykättiin ne sitten kaikki samaan.

23.12.

Tappelua ei ole vielä syntynyt, sillä Riimi alistui kaikille. Palikat ovat vaihtaneet paikkaa tässä ajan myötä moneen kertaan. Onpa nähty sekin, kun Selma ajaa Ponnyn pois jne. Kesän lopulla on varmaan lopullinen arvojärjestys selvä. Alkuun kaksikko ei laskenut uutta tulokasta ollenkaan heinille. vaan Riimille piti viedä muutaman päivän ajan heinää omaan kasaan. Juomassa se kuitenkin kävi ja jo ensimmäisenä iltana pissimässä pihatossa. Viikon verran pidettiin iltaruuilla kaikki kiinni sidottuna, tällä hetkellä kiinni on pojat, Selma irti. Tosin jos Selma päättää sitten lähteä ulos syönnin päätteeksi, menee pojilla pasmat sekaisin ja Riimiltä jää evästä kuppiin. Nykyään Riimi saa myös syödä jo paalista. Ja se uhkailee jo poniakin välillä. Kai se nujakkakin vielä tulee jonain päivänä. Alkuun Riimille ei maistunut iltaruuat hirvittävän hyvin, mutta päivä päivältä se on syönyt paremmin, kun on alkanut pikkuhiljaa kotiutua. Se on aika pitkä aika, ennen kuin hevonen uuteen paikkaan tottuu. Voi mennä puolikin vuotta kevyesti ennen kuin alkaa olla oma itsensä. Riippuen tietysti persoonasta ja elämänasenteesta. Ja ennen kaikkea iästä. Nuoret mukautuu aina helpommin kuin vanhat. Riimin mielenrauhaa voi edistää se, että se on entisessä elämässään ollut kesät leiriratsuna ja talvet ylläpidossa milloin missäkin. Ja vaikka Riimi on asustellut meillä nyt 9 päivää, on se edelleenkin vähän kolmas pyörä. Vaikkakin välimatkat pienenee koko ajan ja tiiviissä possujunassa kuljetaan kyllä paalilta pihattoon ja takaisin.

23.12.

Ratsastusta siirsimme tietoisesti vasta siihen päivään, kun kenenkään silmät eivät enää olleet kuin teevadit ja samalta paalilta syönti onnistui. Tottakai sekin lisää kahnauksia kun virtaa on, mutta aika laimeaa on nujakointi ollut. Lähinnä toisen ajamista pois lyhyesti. Mutta jouluaattoaamuna lähdettiin Ainon ja Pasin kanssa rauhalliselle käynti-ravimaastolle. Kaikesta huolimatta porukka oli hitsaantunut jo sen verran yhteen, että Selma kärjessä, Riimi keskellä ja Ponny perässä homma sujui helposti ja kukaan ei edes luimistellut kenellekään koko lenkin aikana. Joulupäinä käytiin Pasin kanssa kaksin ja kokeiltiin laukkakin (Pasin kolmas kerta hevosen selässä ikinä... toim.huom.). Selma nostaa käynnistä laukan, niin on helppo kokeilla miten perässä tuleva lähtee laukalle. Ja vaikka Pasilla oli laukka-avut vielä hukassa, niin Rimi nosti heti nätin laukan Selman vanavedessä ja homma saatiin käyntiin ilman pompsuravia. Riimi on siis jo aloittanut työnsä opetusmestarina, niin kuin pitikin. Pasi oppi jo keventämään ja laukkakin tuntui olevan kivaa. Esteitä pitäisi kuulemma päästä kokeilemaan seuraavaksi.

25.12. Tuiskussa ja tuiverruksessa. Ei ollut Aino perässä mukana sanomassa, että polkase satulaa oikeelle. 

On tässä aavistuksen ryhdistäydytty Selmankin suhteen. Sillä kävi jopa ratsuttaja, Tuorilaisen Outi. Valon määrä oli vaan niin minimaalinen, että en edes yrittänyt kuvata tapahtumaa. Mutta jatkoa seuraa. Ja tarkoitus olisi myös mennä Outin opetuksessa koko kööri. Kunhan nyt saadaan Pasille perusvaihteet haltuun.

Pihaton käytöstä väliaikatietona, että tiettävästi yhtään yötä ei ole kukaan siellä viettänyt. Siellä käydään ahkerasti juomassa ja pissillä, heinäpaali levitetään kolmessa päivässä aivan levälleen ja jos tulee tarve pötköttää, niin sitten maataan siellä heinissä pihalla. Ilmeisesti kelit suosii liian hyvin. Alkuun pihatossa käytiin jännittyneenä hätäisesti hotkimassa eväät ja singottiin samantien ulos. Nyt siellä voi pönöttää ja mutustella olkia. Huonoimmilla keleillä ollaan loimitettu kaikki joten sekin vaikuttaa siihen, ettei säänsuojaa käytetä. Siinäpähän tekevät, mikä hyvältä tuntuu! Olen minä aina sen tiennyt, ettei Selma karsinassa viihdy, mutta aikamoinen villi mustangi siitä kuoriutui näin pihatto-oloissa. :D

Sellainen joulunseutu täällä on ollut. Tänään on tarkoitus ajeluttaa Tapanin kunniaksi reellä lähisukulaiset Ainon ja Pasin ollessa ratsain mukana. Kivaa!

Ostaisinko suokkivarsan?

Suomenhevosella ei mene kovin hyvin. Vuonna 2014 suomenhevosia oli Hippoksen tilastoinnin mukaan 19 400 kpl joka oli 26% koko Suomen hevos- ja ponipopulaatiosta (74 600 kpl). Sama lähde kertoo että suokkivarsoja syntyi viime vuonna 1003 yksilöä. On sanottu, että rodun säilymiseen tarvittaisiin 2000 varsaa vuosittain. Nuo viime vuoden syntyneet olivat pääosin seuraavien oriiden jälkeläisiä (vuonna 2013 20 tai yli tammaa saaneet):

A.T. Eko (i. Suikun Ero, ei. Vokker) 26 tammaa
Apassi (i. Vokkerilla, ei. Nils Aslak) 44 tammaa
Camri (i. Cameron, ei. Vokker) 22 tammaa
Franko (i. Turo, ei. Patrik) 48 tammaa
Hepori (i. Sipori, ei. Vekseli) 30 tammaa
Huiman Pyste (i. Pysteri, ei. Hulina) 34 tammaa
Humeeti (i. Hovi-Ari, ei. Kihin-Muisto) 20 tammaa
I.P. Lento (i. Vistari, ei. Suikku) 82 tammaa
I.P. Vektori (i. Turo, ei. Luonnos) 22 tammaa
Knuutilan Veikko (i. Pellervo, ei. Mallipoika) 26 tammaa Huom! Ainoa ratsuori tässä joukossa!
Lars (i. Liising, ei. Viesker) 36 tammaa
Liising (i. Patrik, ei. Vekkuli) 150 tammaa
Patrikin Muisto (i. Patrik, ei. Vokker) 36 tammaa
Sipori (i. Suikku, ei. Jaska) 63 tammaa
Tuisku-Topi (i. Turo, ei. Patrik) 20 tammaa
Tuokkolan Touho (i. Liising, ei. Vispok) 21 tammaa
Turon Into (i. Turo, ei. Poika-Luonnos) 35 tammaa
Viesker (i. Vokker, ei. Jaska) 67 tammaa
Villihotti (i. Aatami, ei. Ruutu-Poika) 25 tammaa

Yhdeksälletoista oriille meni siis 807 tammaa kaikista 1501 tammasta. Se tekee melkein 54% astutetuista, Varsoja ei toki tullut noista 1501 yrityksestä kuin se aiemmin mainittu 1003. Ja silmä sanoo jo noilla sukutiedoilla, että keskenään sukua ollaan vahvasti (Turo ja Hovi-Ari ovat Suikun poikia, Cameronin isä on Suikun Ero ja Aatamin isä on Vokker).

Seppo kesällä 2012. Sepon iii. on Jaska, joka on mm. Vieskerin emänisä. Pienet on piirit.

Raviurheilu on suomenhevosta kannatteleva luonnonvoima. Mutta nyt ravikasvattajatkin ovat alkaneet jättää tammojaan tyhjiksi. Samaan aikaan kun huoli suomenhevosten geenien sumppuuntumisesta kasvaa, ei kaupaksi mene edes myyvimpien valtasukuisten isäoriiden jälkeläiset, jollei emän puoli ole täyttä timanttia. Tallit täyttyy varsoista ja kasvamaan jääneistä. Ongelma on, ja sen syytä pallotellaan vilkkaasti sylistä syliin. Miksi valtio ei tue? Miksi ei käytetä erisukuisia oriita? Miksi ei osteta erisukuisia varsoja? Miksi ei ylipäätään osteta varsoja? Miksi käytetään kirjaamattomia oriita?

Samaan aikaan kun jo syntyneet suomenhevosvarsat odottavat ostajaa vieden tilaa uusilta maailmaantulijoilta, tuodaan Suomeen ratsuja ja poneja yli 1000 yksilöä vuosittain. Kaikkia suomalaisia hevosharrastajia ei voi saada rakastamaan suomenhevosta. Mikä on aika perseestä. Sehän pelastaisi suomenhevosen välittömästi jos kaikki harrastajat saisi aivopestyä kansallisrotumme ääreen. Mutta kun ei niin ei. On väläytetty sitäkin ideaa, että tuontihevosille laitettaisiin samanlainen tuontivero kuin autoillekin. Siitähän saataisiinkin kätevästi se valtion tuki alkuperäisrodun kasvatukseen. ;)

Seppo. Kuva: Sari Kuure

Jotenkin varsat pitäisi saada liikkeelle. Harrastajamäärä ratsupuolella kasvaa kokoajan samoin hevosenomistajien määrä. Mutta miksi ratsuihmistä pelottaa ostaa varsa? Tietysti on olemassa ihmisiä, jotka haluavat valmiilla hevosella kilparadoille. Mutta on myös olemassa suuri joukko ihmisiä, joille se hevosen kanssa oleminen, ystävyys, kumppanuus, kokemukset ovat tärkeinta ja koko homman ydin. Olisiko tässä joukkiossa potentiaali pelastamaan kasvattajat ahdingosta?

Hulda kesällä 2014

Eikö kilpailumenestys tuntuisi maatajärisyttävän hienolta, kun matka olisi tehty hevosen kanssa alusta asti yhdessä? Että sinä olisit ollut se, joka opetti hevoselle kaiken? Tai ainakin apujoukkojen kanssa. Minulle varsojen ja nuorten kanssa toimiminen oli aivan luonnollista ravitaustani takia. Siksi ensimmäinen oma oli juuri kääntynyt 4 vuotiaaksi kun sen sain, seuraava tuli 5-vuotiaana, sitä seuraava (Selma) 2-vuotiaana ja viimeinen 1-vuotiaana. Sitten onkin syntynyt kaksi vauvelia. Enkä olisi koskaan voinut kuvitellakaan ostavani jo valmiiksi "vanhan" hevosen. Nuorten kouluttaminen opettaa aivan valtavasti asioita, Ja vaikka kannustankin myös ex-ravureiden ostamista (kun se on suokki, olenhan suomenhevosen asialla), niin onhan se nyt huomattavasti helpompaa tehdä ratsukoulutus niin sanotusti puhtaalle paperille, eli 3-vuotiaalle jolle ei ole vielä muodostunut minkäänlaisia toimintamalleja. Ja sitten on näitä ihania tätejä kuten Anna, joka opettaa varsansa rinnatusten niin ravi- kuin ratsumaailman saloihin. Ei se tämän rodun kanssa ole ollenkaan kummallista.

Mitä niiden kanssa sitten voi tehdä? Mitä järkeä maksaa 500 e maneesitallivuokraa kolme vuotta ennen kuin pääsee edes selkään?

6 -12 kk ikäinen ostos

Juuri vieroitetulle ostokselle kannattaa katsoa paikka jostakin ravipainotteisesta pihatosta läheltä itseäsi. Näin karkeasti sanottuna. Jos ei pihattoa löydy, niin ravitalli sitten. Tämän ikäistä varsaa voi ruveta totuttelemaan jo valjaisiin ja ajo-opetusta voi aloitella. Ravitalli on tässä paras paikka, mutta nykyäänhän alkaa olla jo valjakkotallejakin sekä työhevostalleja (tai ainakin -ihmisiä). Itse olen opettanut niin Selman kuin Humpan ensimmäisenä rekeen ja sitten vasta kärreihin. Tämän ikäinen osaa kulkea talutuksessa, nostaa jalat ja osa jo seistä käytävällä kahden puolin kiinni, riippuu mitä kasvattaja on ennättänyt tehdä. Sinä voit totutella sen suojiin, loimiin, kaikenlaisiin härpäkkeisiin ja vuosikkaalla voi jo ajaa. Ja Hippoksen näyttelyyn voi tietenkin lähteä ostoksensa kanssa 1-vuotiaana ensimmäisen kerran. Myös Suomenratsujen näyttelyt kannattaa käydä.

N. 9 kk vanha Seppomies. Kuva: Virva Hakala

Hulda n. 10 kk iässä. Kuva: Tiina Kuittinen

Seppo Hinkulan raviopiskelijoiden opetuksessa. Kuva: Yläsavon Ammattiopisto, Hingunniemi

Seppo n. 8-9 kk ikäisenä tutustumassa maapuomeihin liinan päässä. Tämän ikäistä varsaa ei todellakaan juoksuteta liinassa. Mutta liina on hyvä talutusnaru tilantessa joissa varsalle on hyvä antaa liikkumatilaa. Kuolaimet on suussa, mutta liina kiinnittyy päitsiin.

1,5 - 2-vuotias ostos

Tämän ikäisellä voi jo ajaa säännöllisesti pari kertaa viikossa vuoden mittaan lenkkejä pidennellen ja tahtia tihentäen. Isojen hevosten mukana voi tehdä paljon kaikenlaista. Tässä vaiheessa karsinatallikin voi alkaa tuntua toimivalta ratkaisulta. Edelleen pitäisin edullisella, mutta pätevällä ravitallilla. Sellaisella, että ajomaastoja löytyy. Hippoksen näyttelyyn mennään taas 2-vuotiaana katsomaan paljonko on kasvettu edellisvuoden mittauksista ja joko nyt onnistuu mennä käynti käyntinä ja ravi ravina. ;) Samoin SuoRan näyttelyyn taas.

2-vuotias Ahon Humu kesällä 2010.

Seppo irtohypytyksessä kesällä 2014, 2-vuotiaana. Kuva: Jutta Makkonen

Sepon ohjasajotreeniä. Kuva: Jutta Makkonen

Varsan kanssa voi myös saada kimallusta ja elämystä. Seppo SuoRan Match Showssa 2014. Kuva: Jutta Makkonen

Hyvällä varsalla on ilo ajella! Jonna ja Seppo. Kuva: Jutta Makkonen

3-vuotias ostos

Kolmivuotiaan kanssa käydään viimeistä kertaa näyttelykehissä, sillä 4-vuotias on jo kantakirjausikäinen eikä sitä lasketa enää varsaksi. Tämän ikäisen kanssa en vieläkään etsisi kentällistä tallia pakonomaisesti. Edelleen liikutus tapahtuu pääosin ajaen ja kun selkääntotutuksen aika koittaa, on tutut ajomaastot siinä paras ja tehokkain ympäristö. Suoria uria ja mäkiä on tämän ikäisen ratsastuksen resepti. Kentällä keritään kyllä pyöriä vielä 20 vuotta. Selma meni kentälle ensimmäistä kertaa 4-vuotiaana ja silloinkin se tapahtui vain 2-3 kertaa. Säännöllisesti sillä alettiin ratsastaa kentällä 5-vuotiaana ja ihan hyvä siitä tuli. En juoksuttaisi liinassakaan vielä tämän ikäistä. Enkä nelivuotiastakaan kuin aivan satunnaisesti. Monella nuorella suokilla on tässä vaiheessa kasvurajoja luutumatta ja takapolvet löysät (monilla löysyyttä on vielä 5- ja 6-vuotiainakin, mikäli säkäkorkeutta tulee huimasti). Selkäytyminen tapahtuu ajetulla varsalla yleensä aivan kivuttomasti. Se osaa jo ohjasotteet ja ääniavut, vain pohkeet täytyy opettaa ja nekin yleensä hoksataan noin 2 minuutissa muutamalla seis-liikkeelle-seis -toistolla alustavasti. Suomenratsujen järjestämät Laatuarvostelut alkavat 3-vuotiaista, joten irtohyppyä kehiin ja karsintoihin väläyttelemään lahjoja (tai lahjattomuutta). :)

Selma 3-vuotisnäyttelyssä. Blondi. :D

Ahon Humu savottakurssilla opetushevosena 3-vuotiaana. Vaikka varsinaisesti taisi Humppa olla opetuksessa. ;)

Samalla kurssilla. Pari puuta Humpankin kuormaan. Etualalla lastataan Selman rekeä.

Ensimmäisiä ratsastuskertoja 3-vee Humpalla. Maastoiltiin vuosi ennen kuin nähtiin kenttä ensimmäistä kertaa.

Varsan voi laittaa jo 2-vuotiaana näin parivaljakkoon vanhemman ja kokeneen hevosen kanssa. Tässä kuvassa Selma on jo 4-vuotias ja Kaurahattu 14, mutta ensimmäistä kertaa Selma oli 3-vuotiaana parissa. Silloin taluttaja kulki toisella puolella.

Vai sittenkin sika säkissä?

Kasvattajalle parhaat kaupat tehdään tietysti jo tamman sisään. Tilausvarsa alkaa olla jo aika suosittu tapa hommata itselleen varsa, mikäli kaupan olevista ei löydy juuri sitä sukuyhdistelmää minkä haluaisi. Tai jos tiedossa on aivan huipputamma josta tykkää. Selmalla näitä on tehty jo kaksi. Toki sukupuolta ei voi valita paitsi Selman kanssa, se tekee mittatilausvarsoja. Mutta jos ei ole niin väliksi haluaako tamman vai ruunan (ja tokihan voi oriinakin pitää jos siltä tuntuu), niin sekään ei tahtia haittaa. Plussana tässä on joulunomainen odotus milloin käärö kuoriutuu, hevoslapsen kasvun seuraaminen aivan alusta asti, värin jännittäminen ja se, että se olet sinä joka opettaa sen talutukseen, kavioiden nostamiseen ja aivan mihin tahansa. Tilausvarsan teko ratsuharrastajalle mahdollistaa myös oriin valinnan niin, että varsa olisi mahdollisimman erisukuinen.

Hulda. Kuva: Riitta Turunen

Hulda. Kuva: Riitta Turunen

Voiko enää keksiä syitä miksei ajelisi jonkun kasvattajan luo ja hakisi itselleen omaa ihanaa suokkivarsaa? :D

Kuva: Sari Mannermaa-Huotari

Kuva: Riitta Turunen

Hankalaa kuin hevoskauppa

Viime aikoina olen ollut jonkin sortin tukihenkilönä ystävälleni joka päätti pistää keski-ikäisen suokkiruunansa myyntiin ja hommata tilalle nuoremman kisakenttien kiintotähden (ainakin tulevaisuudessa). Mutta jos hevosen myynti osaakin olla tuskallista, tympeää ja stressaavaa touhua niin ostaminen se vasta onkin kamalaa!

Minä olen hevoshistoriani aikana ostanut neljä hevosta ja myynyt kaksi (ja yhden laittanut teuraaksi). Myyminen on mennyt molemmilla kerroilla niin ikävästi, että koskaan en enää halua myydä hevosta. Kiinnyn elukoihini liikaa ja oikeasti haluaisin ne loppuelämän hyvään kotiin jossa ne pääsisivät kullekin yksilölle sopivaan liikutukseen. Molemmat myymäni hevoset on se "loppuelämän kodin tarjoaja" myynyt (tai liisannut) vuoden sisään eteenpäin koska hevonen ei olekaan terve/sopiva käyttöön ja seuraavalla omistajalla se onkin ollut sekä terve että sopiva käyttöön. Ja sitten on myyty vielä kerran. Tällainen on minulle hengisesti aivan hirvittävän raskasta, koska olen kiltti ja rehellinen ihminen joka rakastaa myymäänsä hevosta ja on tehnyt aina kaikkensa sen hyvinvoinnin eteen. Sitten aletaan syyttää huijariksi ja että olen ratsastanut kipeällä hevosella jne. Nytkin surullisena seuraan kun varsasta asti pitämäni ja kouluttamani ihana ruuna on myynnissä jo toista kertaa minulta lähdön jälkeen ja ikää on vasta 6 v. Möin sen siis nelivuotiaana. Mutta sehän siinä myynnissä onkin se miksi en halua sitä enää koskaan tehdä: kun omistajanvaihdosilmoitus on tehty, ei ole mitään osaa eikä arpaa kyseisen hevosen kohtaloon.

Tottakai myynti voi olla helpompaa jos saa myytyä tutulle tai ei ole pakkomyynti edessä vaan voi vaikka 5 vuotta odottaa Sitä Oikeaa Ostajaa. Muuten se on suoraan sanottuna perseestä. Ainakin omasta kokemuksestani. Hevosia ostetaan nykyään kuin sohvaa. Jos siinä omasta mielestä havaitaan joku virhe joka varmasti on täytynyt olla jo ostohetkellä (sitä ei vaan huomannut ostaja, kaveri eikä eläinlääkäri) niin se pitää voida palauttaa. Ja sitten soitetaan tulikivenkatkuisia puheluita myyjälle kun hevonen nyt käyttäytyy täällä vaarallisesti ja se on varmasti hullu. Kuitenkaan ei oteta vinkkejä vastaan vaikka myyjä niitä vuosia hevosen tunteneena osaisi antaa... TURHAUTTAVAA. Ymmärrän ettei kukaan voi 100% varmuudella luvata loppuelämän kotia, olen itsekin joutunut pyörtämään lupaukseni. Mutta jos syy myydä hevonen eteenpäin on se että "se ei nyt ollutkaan niin kiva kun ajattelin", niin näen punaista.

Ostaminen puolestaan on omasta mielestäni maailman helpointa. Ostamani hevoset ovat olleet ostohetkellä 4 v., 5 v., 2 v. ja 1 v. Vanhimmat olivat ravitallilta ostettuja ajolle opetettuja, ensimmäisellä oli selässä istuttu. Noh, ensimmäisen hevosen ostin ollessani 16-vuotias ja silloin kriteerit olivat: suomenhevonen, ruuna, terve, nuori. No, sitä se oli ja ensimmäisen ostin mitä katsoin. Toinen oli samalta tallilta jokunen vuosi myöhemmin ja samoilla kriteereillä ostin sen. Suhteeni myyjään näiden osalta oli kuulumisten kertominen. Hevosissa ei ollut mielestäni missään vaiheessa mitään vikaa, ne olivat siihen tarkoitukseen sopivat mihin ne ostin. Tein niillä myös asioita joita myyjä kuvitteli hevosille liian vaikeiksi tai vaarallisiksi. Kuten uittaminen tai ratsastaminen autotien viertä jne. Ensimmäinen ostos oli rakennehirviö ja takajalat olivat niin pahan malliset, että vieläkin ihmettelen miten se pysyi edes jonkinlaisessa kunnossa 16-vuotiaaksi asti. Ei ollut silloin siis silmää niille asioille meikäläisellä.

Varsojen ostaminen nyt on oma lukunsa. Eniten ehkä Selman ostaminen 2 v. oli se mihin panostin. Silloin kriteereitä oli jo enemmän: suomenhevonen, varsa, tamma, suvussa Toto ja Luonnos, hyväluontoinen (=kiltti ja säyseä mutta reipas), hyvät jalat, ok runko, kaunis ulkomuoto, ei liian korkea hinta. Selma oli ainut tammavarsa mitä kävin katsomassa ja se täytti kaikki kriteerit. Loistavasti on mennyt jo 7 vuotta eikä ole tarvinnut soitella myyjälle kertoakseni miten siitä nyt löytyi klinikalla sitä ja tätä ja ei tämä nyt olekaan sitä mitä haluan. Yhteyttä pidän kyllä mielelläni ja kerron kuulumisia, mutta haluan pärjätä vastoinkäymisten kanssa ihan itse. Sillä hetkellä kun hevonen on minun vastuullani niin otan siitä vastuun. Myös vastuun siitä että olen ostanut hevosen niillä tiedoilla mitä sain.

Selmaa katsomassa Joutsenossa syyskuussa 2007. Ei tarvinnut miettiä hetkeäkään. <3

Viimeinen varsuli oli puhdas katalogiostos. Silloin etsin 1-vuotiasta orivarsaa, suomenhevosta tottakai. Katsoin sukupostista suvun, näyttelytulokset ja kuvat ennenkuin soitin että tuotko puoleen väliin matkaa. Ja eräällä huoltoasemalla näin mikä pikku-reppana sitä oli tullut ostettua. Eikä kaduttanut sekuntiakaan koko 3 vuoden yhteistaipaleella! Luopunut en olisi jollei olisi ollut elämänmuutoksen takia pakko. Ja nyt sitä myydään kansallisentason kouluratsuna 6000 e. Voin kertoa että en myynyt sitä itse ihan tuolla hinnalla ja ostin 1/4 tuosta. Heh. Mutta ihan hyvän varsan siis ostin aikanaan. ;)

Ystävälleni ei tämä ostopuoli tunnu olevan yhtä helppoa. Hänen suurin ongelmansa on se, ettei hän osaa päättää mitä haluaa. Ja on siis käynyt jo katsomassa useampia hevosia tässä tilassa. Hän itsekin myöntää olevansa myyjien kauhu: käy katsomassa ja kokeilemassa muttei kykene tekemään päätöksiä. En osaa oikein asettua hänen asemaansa, koska minä en tykkää ajella ympäri Suomea hevosten perässä ja siitä syystä pyrin tekemään ostopäätökseni jo kotona hyvin pitkälle. Että vain se jäävuorenhuippu käydään katsomassa, mikä tarkoittaa yleensä yhtä hevosta. Tärkeintä on nimenomaan ennen kun käy katsomassa yhtään hevosta selvittää itselleen mitä haluaa. Haluaako sen projektin jonka kisakentille saamiseen menee vähintään 2 vuotta, todennäköisesti 4 vai haluaako sen valmiin? Tamman vai ruunan? Mitkä asiat rakenteessa on ne mistä tingitään ja mistä ei? Entä liikkeistä? Ei ole mitään järkeä käydä katsomassa neljää 3-4 -vuotiasta hevosta joista kaikki ovat kivoja ja miettiä sitten viikko että mikä näistä vai sittenkin joku valmis. Jos kriteerit täyttyy (sikäli kun ne kriteerit nyt ovat itselle selvät), hevonen on uskallettava ostaa. Tottakai se on hyväkin asia että pohditaan, sen voi hyvällä tahdolla uskoa tarkoittavan sitä että ostaja aikoo sitoutua kirjaimellisesti kavioliittoon ja haluaa varmistua että kumppani on sellainen mitä jaksaa katsella sen 20 vuotta. Nopeat ostajat ovat joskus nopeita myyjiäkin.

Huijatuksi tuleminen on tietenkin asia erikseen, mutta jostain syystä miellän sen liittyvän ennemmin aikuisten puoliveristen ostoon silloin kun hevosen taustoja ei tiedetä, en harrastesuokin ostoon yksityiseltä tai jopa kasvattajalta. En ole yhdellekään ostamalleni hevoselle teettänyt ostotarkastusta enkä kuvauttanut mitään. Ehkä olen tyhmä kun ostan riskillä, mutta koska ostan vain nuoria yksilöitä, tuntuu turhalta niitä kuvauttaa. Kaikilla on kuitenkin jotain löysyyttä takapolvissa tai muuta joka tasaantuu kasvun myötä. Ja kun en ole mitään kilparavuria ostamassa, niin kaikkien mahdollisten vammojen kanssa pärjätään. Sitäpaitsi ostotarkastuksessa terveeksi kuvatuistakin on kohta löytynyt klinikalla jotain (klinikalla muuten tuntuu löytyvän aina jotain, jännää sekin). Vaikeita asioita. Joista saa halutessaan vieläkin vaikeampia. ;)