torstai 15. toukokuuta 2014

Jalat oikeni

Koulusta palanneena taas takki tyhjä ja pää täysi. Tietoa siis. Ennätin jopa 10 minuuttia huokaista kotona ennen kuin ampaisin tallille Pomon kaveriksi laittamaan Selman ja vaavin ulkoilemaan kolmeksi tunniksi. Ilahduin suuresti kun banaani-etujalat olivat oienneet jo ihan suoriksi pikkuhevosen jaloiksi! Koulussa aiheena meillä olikin varsojen jalka-asentovirheiden korjaaminen ja varsojen kavioiden hoito muutenkin. Varsin ajankohtaisilla teemoilla siis mennään. Muita aiheita oli mm. hevosen kuljettaminen ja meillä oli myös ensimmäinen tentti joka käsitteli jalkojen anatomiaa. Näistä aiheista myöhemmin lisää. Nyt kuvakollaasi tämänpäiväisestä ulkoilusta.










Eläinlääkäri kävi eilen tarkistamassa Selman ja tsekkasi kohdun tilanteen rektaalitutkimuksella sekä ultralla. Kaikki on ok ja varsakin todettu terveeksi ja pirteäksi. Ja Selma on hyvin onnellinen äiti.

2 kommenttia:

  1. Kiva, et teillä oli ajakohtaista asiaa koulussa. :) Iahana kuulla et emä ja varsa on kunnossa. Voisiko saada jossian vaihessa noista kahdesta videomateriaalia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Periaatteessa videomateriaalia voisin kuvata, mutten ole vielä ymmärtänyt miten saan sen puhelimelta koneelle. Pieniä teknisiä hankaluuksia siis. Kun ei ole muuta kameraa kuin tuo luuri. Tavalliset kuvat kyllä siirtyy, muttei video. Dropboxin kautta niitä piti pyöritellä joskus, mutta se oli tosi hankalaa. Mutta jospa jossain vaiheessa! :)

      Poista

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)