Suomenhevosen kouluttaminen ratsuksi -luennolla

Lauantaina keräsimme auton täyteen paikkakunnan (ja naapurikunnan) aktiiviharrastajia ja suuntasimme Joensuuhun Suomenhevosliiton järjestämälle kurssille jonka aiheena oli suomenhevosen kouluttaminen ratsuksi. Luennoimassa oli ratsastuksenohjaaja, kasvatustieteiden kandidaatti Anna Kilpeläinen Oulusta. Hän tekee paljon yhteistyötä mm. Tuire Kaimion ja ranskalaisen eversti Christian Carden kanssa. Kuvia demoratsastuksista löytyy liiton Facebook -sivuilta. Saimme kurssilta paperinivaskan jossa oli Annan diaesitys printattuna ja käytän sitä tässä muistiapuna.

Aluksi Anna listasi suomenhevosen erityispiirteitä jotka täytyy ottaa koulutuksessa huomioon. Etupainoisuus on yksi tyypillisemmistä (vetohevosen jalostuksesta johtuvista) piirteistä ja tämä tuo haasteita etuosan kannatteluun. Sivuttaistasapainon hallinta on myös monelle suomenhevoselle haastavaa ja tämä johtaa usein "alta kipittämiseen". Suomenhevosilla askellajien laatu vaihtelee suuresti: tahtiongelmat, ponnistuksen ja kantovoiman puute on hyvin tyypillistä. Rakenteessa on valtava vaihtelu. Suokeilla on myös vetohistoriasta johtuen voimakas vastarefleksi joka tarkoittaa että ne painautuvat painetta vastaan säilyttääkseen tasapainonsa (painaa ohjille, kulkee lapa edellä jne). Rodun tyypillinen pakoreaktio poukkoilun ja pystyyn nousemisen sijaan on se, että ensin käytös muuttuu vaisuksi ja sisäänpäin kääntyneeksi ja sitten juostaan ja lujaa. Rotu on Annan mielestä kuitenkin ihana ja yhteistyöhaluinen ja hän nauttii suuresti suokkien kanssa toimimisesta.

Hevosen oppimisesta

Seuraavaksi kävimme teoriassa läpi hevosen oppimisen edellytyksiä ja tärkeimpänä tässä tuli esille se, että hevosen on oltava stressitön ja rauhallinen kun uutta asiaa opetetaan. Tähän puolestaan vaikuttaa kaikki käsittelystä talliolosuhteisiin ja terveydentilaan. Anna painotti, että kaikki tilanteet hevosen kanssa ovat oppimistilanteita ja jokaikinen käsittelijä on tahtomattaankin hevosen kouluttaja. Hevosen käytös muokkautuu sen mukaan onko tilanne/tapahtuma sille palkitseva (hevonen alkaa toistaa tätä toimintamallia), neutraali vai rankaiseva (johtaa välttelyyn). Ja nämä kaikki voivat tulla esiin tilanteessa kuin tilanteessa: huolimattomalta taluttajalta ruohoa syömään päässyt hevonen saa palkinnon narun nykäisemisestä taluttajansa kädestä tai pohkeenväistöä nuorelle hevoselle opettava ratsastaja ei lakkaa missään välissä kaivamasta pohkeella kylkeä ja hevonen kokee sen epämiellyttävänä - kokee tilanteen rankaisevana ja lakkaa väistämästä. 8 toistoa on opittu - 20 toistoa on pitkäaikaisessa muistissa. Älä harjoittele ja toista virheitä, painotti Anna. Hän suositteli lukemaan seuraavia englanninkielisiä kirjoja hevosen käyttäytymisestä mikäli se kiinnostaa: George H. Waring: Horse Behavior, Sue McDonnell: The Equid Ethogram A Practical Field Guide to Horse Behavior ja  Paul McGreevy: Equine Behavior A Guide for Veterinarians and Equine Scientists.

Kouluttamisessa on paljon huomioonotettavia asioita. Asian kuin asian opettamisessa voidaan käyttää negatiivista vahvistetta (paine ja myötääminen), rangaistusta tai positiivista vahvistetta (ruokapalkinto). Negatiivinen vahviste on tärkein, yleisin ja monikäyttöisin. Oikeasta toiminnasta seuraa paineen myötäys, väärästä ei seuraa muutosta. Ongelma ja tarkkuuden paikka tässä on se, että myös tahattomat paineen myötäämiset toimivat samalla lailla palkintona.

Hyvin ajoitetulla rankaisulla voidaan saada hevonen vähentämään ei-toivottua toimintamallia, mutta rankaisu ei opeta hevoselle mitä sen tulisi tehdä. Riskinä on myös rauhallisen, stressittömän ja rennon hevosen muuttuminen jännittyneeksi jne. Lisäksi ei voi olla varma, että hevonen yhdistää rankaisun tarkoitettuun asiaan. Tehokkaampaa on pyytää rankaisun sijaan hevoselta jotain minkä se hyvin osaa ja varsinkin selvittää mistä käytös johtuu ja poistaa syy.

Ruokapalkinto on nopein tapa saada hevonen oppimaan, mutta siinä on riskinsä. Kaikki palkitsemishetkellä läsnäoleva käytös saattaa lisääntyä voimakkaasti. Täytyy myös perehtyä menetelmiin joilla hevonen yhdistää palkinnon juuri haluttuun toimintaan eikä opi uhkailemaan ja kerjäämään. Pelkäävää hevosta ei pidä palkita, sillä se saattaa lisätä pelkoa. Hevosen koulutuksesta kiinnostuneiden kannattaa Annan mielestä lukea Tuire Kaimion Hevosen kanssa -kirja ja Andrew McLeonin julkaisut.

Tavoitteena rento ratsu

Tavoitteena aina koulutuksessa olisi rauhallinen (= rento, tyyni, levollinen, kuuliainen, pehmeä, vapautunut, avoin, luottavainen, avuilla, kuulolla), mutta aktiivinen ratsu. Suomenhevosen kohdalla rauhallisuuden esteenä on huono tasapaino. Suokilla tasapainon menetys vinouteen tai etupainoisuuteen kiihdyttää tahtia josta etupainoisuus lisääntyy, vinous pahenee, tuntuma kovenee, epävarmuus kasvaa, vauhti kiihtyy entisestään...

Tahti ja tasapaino ovat sama asia. Jos hevonen käyttää liikkeen tuottamiseen ensisijaisesti painoaan, menee painopiste eteen ja loput hevosesta vyöryy perässä. Takaosa täytyisi saada aktiiviseksi säilyttäen samalla tukilihasten tuen ja kehon kannattelun. Kun tämä onnistuu, löytyy tahti ja tasapainoinen liike, hevonen on kevyt kädelle ja vaivaton ohjata. Suomenhevosen kanssa on harjoiteltava paljon tukilihasten käyttöä (ehkä myös ratsastajan olisi hyvä harjoitella omien tukilihastensa käyttöä.. ;) ) jotta saadaan pysyvä ja vakaa tahti.

Aktiivisuus on eri asia kuin vauhti. Aktiivisuus on hevosen valpasta yritteliäisyyttä,, sinnikästä eteenpäinpyrkimystä, eloisuutta. Annan mottona on "Hidas, mutta aktiivinen". Ratsastusharjoituksissa tahti ja aktiivisuus käyvät vuoropuhelua kunnes hevonen on tarpeeksi voimakas hallitakseen molemmat yhtäaikaa.

Suoruus on  välttämätöntä, että kehon kaikki osat toimisivat tasapuolisesti. Vinous on viimeisimpien tutkimusten mukaan aivoperäistä ja verrattavissa ihmisten oikea- ja vasenkätisyyteen. 80% hevosista tukee tasapainoaan eniten oikeaan etujalkaan ja loput 20% vasempaan. Suokeilla vinous on yleensä varsin voimakasta (esimerkiksi oikeaan kierrokseen ympyrä tuntuu pienentyvän ja vasempaan se tahtomattaan suurenee) ja etupainoisuus pahentaa asiaa. Etuosan leveä rakenne voi vaikeuttaa painopisteen pitämistä keskellä, paino saattaa horjahdella puolelta toiselle. Kiirehtiminen ja hätäily pahentaa vinoutta kun taas hyvä aktiivisuus, tahti ja tasapaino helpottaa suoristamisessa.

Tuntuma tulee aina kouluttaa hevoselle, se ei osaa sitä luonnostaan. Sen tulee aina olla kevyt ja vakaa, raskas tuntuma sotkee hevosen kyvyn kannatella itseään ja aiheuttaa tyyneysongelmia. Toisen puolen kova tuntuma kertoo kehon vinoudesta ja etupainoisuudesta, molemmin puolin kova etupainoisuudesta, etuosan kannattelun heikkoudesta ja takaosan kantovoiman heikkoudesta. Tuntuma on jäykkä jos hevosen niska ja leuka jännittää. Tällöin hevonen koulutetaan rentoutumaan pyynnöstä. Anna painotti, että "kaula kaarelle"-ajatus ei tarkoita mitä tahansa kaareutumista. Asiaa selventääkseen hän neuvoi jokaista kokeilemaan mitä eroa omassa niskassa tapahtuu jos ojennat niskaa suoraan ylös takaraivosta lähtien tai jos painat leuan rintaan. Ensimmäinen on se mitä hevoselta halutaan: sen täytyy kurottaa kaulallaan kohti tuntumaa jolloin liike lähtee koko selkärangasta ja vaatii ensin aktiivista takaosaa. Turvan laittaminen ryntäisiin on eri asia eikä se kehitä hevosen tukilihaksia. Nyrkkisäännöksi Anna sanoi, että opetetaan ensin kehon tasapainoa, vasta sitten kaulan ja pään asentoa. Hevosen on myös tärkeää oppia itse kannattelemaan kaulaa ja päätä rintakehänsä lisäksi.

Kaikki edellä mainittu valmistelee kokoamiseen ja kokoamista näin ollen harjoitellaan alusta saakka, jokainen suokki omalla tasollaan.

 Esimerkiksi notkeudesta Anna halusi näyttää tämän videopätkän Sergei Filatovin (olympiavoittaja v. 1960) ratsastuksesta:

Demot

Demoratsukot käytiin läpi Joensuun ratsastusopiston maneesilla. Jokainen ratsukko sai 45 min yksityisopetusta Annalta. Ensimäinen ratsu oli 4-vuotias ruuna jonka kanssa Anna halusi korjata virkkuukoukkumaisen kaulan asennon ja passimaisen käynnin. Hän kehoitti ratsastajaa viemään nyrkkejään eteenpäin jolloin ohja pitenee. Käynnissä Anna kuvaili hevosen kaulan olevan kuin tyhjä ilmapallo joka vain lörppäilee puolelta toiselle. Totuttua pidemmällä ohjalla, mutta kuitenkin tuntumalla hän kehoitti ratsastajaa lisäämään aktiivisuutta (mutta samalla aina rauhoittamaan kiihtyvää kipitystä) jolloin ratsastaja ikäänkuin "pumppaa ilmaa" takapään avulla sinne kaulaan. Ja niin vain kävi, että taitava ratsastaja sai nuoren ruunan kurottamaan kohti tuntumaa ja käynti muuttui huomattavasti paremmaksi. Tietenkin onnistuneet pätkät olivat lyhyitä, mutta eron huomasi selvästi ja harjoitellen hevonen vahvistuu ja pätkät pidentyvät. Anna muistutti ratsastajaa välttämään taakse suuntautuvaa tuntumaa joka lyhentää hevosen kaulaa (vaikka se kaula olisikin kaarella..) ja antamaan ohjalla hevoselle tilaa kurkottaa kohti tuntumaa. Ja kun se kurkottaa voi taas haastaa ja pidentää ohjaa - kurkottaako vielä 5 cm lisää? Pitkä vahva, itse kannateltu kaula. Kaulan kannattelemiseen tarvitaan tukilihaksia ja tällä harjoituksella ne kehittyvät.

Seuraava oli 5-vuotias ori jolla oli kevättä rinnassa ja hieman keskittymisvaikeuksia ulkona hirnuvan tamman takia. Tämän kanssa kiinnitettiin huomiota vinouden suoristamiseen ja asettamiseen. Anna antoi tässä taas meille harjoituksen omaa niskaa käyttäen, jotta huomaamme mikä ero on jos kallistamme päätä esimerkiksi oikealle (asetus oikeaan) niin että työnnämme vasenta korvaa ylös tai jos painamme oikean korvan olkaa kohti. Ensimmäinen on se mitä hevoselta halutaan, taas se kurottaminen, ei painaminen. Aivan eri lihakset käytössä. Hyviä pätkiä oriinkin kanssa saatiin aikaan, kun se malttoi välillä rauhoittua.

Viimeinen oli 11-vuotias tamma jolta ei alkuun tuntunut löytyvän muuta puhdasta askellajia kuin ravi. Anna kommentoi tamman olevan hyvin voimaton ja siksi käynti oli passimaista. Myös ratsastajan asentoon hän puuttui paljon ja selitti, että notkoselkäinen takanojassa istuva ratsastaja lisää hevosen etupainoisuutta. Kun hän sai hyvillä mielikuvaharjoituksilla ratsastajan asennon korjattua, hevosen liikekin muuttui huomattavan paljon paremmaksi. Samaa aktivointi ja tahdinsäilytys harjoitusta Anna teetti heilläkin ja tämäkin hevonen saatiin hetkittäin hienosti kurkottamaan tuntumaa kohti. Lopuksi hän näytti oikean asettumisen: molemmat korvat samalla tasolla, pää ei saa olla kallellaan asettumisessa. Tätä voi opettaa hevoselle maasta käsinkin taivuttamalla käsillä hevosen päätä haluttuun suuntaan.

Lopuksi Anna vielä näytti kapsonin sovituksen ja neuvoi juoksuttamaan hevosia mieluummin kapsonilla kuin suoraan kuolaimesta tai leuan alla olevasta renksusta. Hän perusteli tätä sillä, että jos mietimme kuinka haluamme hevosen kääntävän päätään taivutettuna ja sitten mietimme johtaako leuan alta vetäminen vai nenän päältä vetäminen paremmin tähän lopputulokseen, niin tottakai nenän päältä. Leuan alta vetäessä hevonen kallista korvansa ulos ja turpansa sisään eikä asettuminen tapahdu oikein.

Kurssi oli hyvin antoisa ja Anna on todella ihana opettaja: positiivinen, tarkka, ehdoton ja äärimmäisen rauhallinen. Hirveä kyty tuli saada Selma vietyä hänen luokseen ja kuulla mitä hän näkee sen liikkeessä. Ja saada ehkä Anna sinne satulaankin! Noh jotain on jo vähän viritteilläkin, katsotaan mitä tuleva tuo tullessaan. :)