tiistai 11. maaliskuuta 2014

Saikku-angstailua

Eilen kävin kontrollikäynnillä lääkärissä ja saikku jatkuu kuun loppuun asti. Polvilumpion alla on edelleen nestettä ja se kipeytyy kävelystä, ponnistelusta ynnä muusta normaalista toiminnasta. Fysioterpiaankin pääsin vasta nyt ja todettiin että reisilihakset ovat polven päältä jo reilusti surkastuneet. Huoh. Eikun jumppaamaan vaan vaikka sekin koskee. Meinaa pää jo levitä tätä menoa. Ortopedille pääsen vasta huhtikuun lopulla ja sitten keskustellaan leikkauksesta. En tosin kerkeä nyt mihinkään leikkaukseen kun on koulu kesken jne. Että jos vuoden selviäisin polvituen kanssa niin hyvä olisi.

Selma on voinut pyöreästi ja sitä liikutellaan ystävien ja vuokraajien toimesta ihan mukavasti tämä viikko. Sitten tuleekin muutosta kun kumpikin vuokraaja lopettaa. Eivät kylläkään minusta tai Selmasta johtuen vaan ihan paikkakunnalta muuton ja työaikojen radikaalin muuttumisen myötä. Sääli, sillä kumpikin olivat aivan äärimmäisen ihania, vastuullisia, tunnollisia, luotettavia, sinnikkäitä ja kaikin puolin täydellisiä vuokraajia. Jatkossa toki nähdään ja käyvät Selmaa moikaamassa ja ratsastamassa kun liikkuuvat täälläpäin. Mutta haikeaa on ollut puolin ja toisin, kumpikin taisi vuokrata ainakin vuoden verran Selmuskaa ja molemmat ennättivät kiintyä tammaan. Kesällä siis täytyy kysellä vuokraajaa/vuokraajia jotta saadaan mamma timmiksi riittävällä liikunnalla. Jotain alustavaa jutustelua onkin ilmassa jo ollut asian tiimoilta.

Onneksi tulevana lauantaina pääsen piristykseksi kotikaupunkiini Joensuuhun Suomenhevosliiton järjestämälle suomenhevosen ratsukoulutusta käsittelevälle kurssille! Se on varmasti antoisa ja ihana päivä jota odotan jo kovasti. Siitäpä siis tarkemmin varmaankin sunnuntai-iltana. Jatkan siihen asti angstailua ja mökötystä. ;) Tyhmä polvi. Mur.

Selmakin mököttää. Kuva: Hanne Vainionpää 9.3.2014

1 kommentti:

  1. Sinut on haastettu http://vipsunblogi.blogspot.fi/2014/03/haaste.html

    VastaaPoista

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)