tiistai 4. maaliskuuta 2014

Ruokinnan vaikeus

Lopultakin sain kouraani uuden tallin heinästä tehdyn analyysin tulokset. Sitä seurasi kahden päivän totaaliuppoutuminen Hoptin ihmeelliseen maailmaan. Vaikka rehujen vertailu on minusta hyvin mielenkiintoista, on laskurilla leikkiminen aina jossakin vaiheessa myös äärimmäisen turhauttavaa sillä tuntuu olevan aivan mahdotonta saada ravintoaineet balanssiin. Voi niitä aikoja kun hevosen ruokkiminen oli yksinkertaista!!

Ensimmäiset 12 vuotta hevosenomistajana kuuluin siihen "heinää niin että luut peittyy, litra kauraa ja mitta kivennäistä"-ruokkijakoulukuntaan. Pieni ja TEHOKAS rehunkäyttäjä herra Kaurahattu uskotteli minulle, että se systeemi toimii ja sillä saa pidettyä hevosen kunnossa. Lihasköyhä se kyllä oli vaikka läskiä keräsikin ihan vain heiniä katselemallakin. Mutta kun hiki hatussa treenasin tällä reseptillä Selmaa kantakirjaan ilman että lihakset kauheasti kehittyi ja sain vielä nokkani eteen mustaa valkoisella, että sillä on lihasköyhä selkä ja lanne sekä kapeat reisilihakset, oli pakko mennä istumaan tuumauspaikkaan kuin Nalle Puh konsanaan ja harkita vakavasti menevänsä mukaan siihen 'ruokinta-hömpötykseen' josta kohistiin. Analyysejä, laskureita, pusseja ja purnukoita... Hyhhyh.

Suomenhevosen kohdalla on aina riski syöttää se hengiltä. Se on edelleenkin alkuperäisrotu joka on kyntänyt kymmeniä hehtaareja peltoa suoheinällä ja olkisilpulla ja vetänyt tykkiä syötyään rehujen loputtua paperisilppua ja  vietettyään yönsä havupedillä lumeen kaivetussa montussa neljänkymmenen asteen pakkasessa. Nykyään kuvitellaan, että se tarvitsee sen tunnin maneesissa hikoilun takia litroittain väkirehuja ja kiloittain ravinnerikasta lannoitettua heinää. Unohtamatta enkkuvilttiä pyllyltä alku- ja loppuveryttelyssä. Ja sitten ihmetellään kun se on jumissa ja ähkyilee jatkuvasti.

Pelottavinta ruokinnassa on se ajatusmalli, että "aina on tehty näin" johon itsekin usein lankean. Tottakai täytyy tiedostaa se, että hevosen elimistöä ei ole tarkoitettu jatkuvasti muuttuvalle ruokavaliolle ja siinä mielessä olisi ideaali jos voisi aina vain pitäytyä samassa ruokinnassa. Mutta ikävä kyllä heinän laatu vaihtelee vuosittain, hevonen saattaa loukkaantua ja jäädä lomalle, alkaa treenata kovemmin, ruveta kilpailemaan, tulla tiineeksi, imettää.. Ja niin sitä vain on pakko ruokintaa muutella. Selmankin kohdalla.

Ensimmäisen laajan, kivennäisetkin sisältävän analyysin tulokset olivat silmiäavaava kokemus minulle. Että heinässä onkin jo lähes kaikki kivennäiset valmiina! Paitsi sinkki ja kupari. Ei tarvitsekaan ostaa kivennäistä enempää, Sinkki-Kupari valmistekin on olemassa. Yllätyin myös siitä, että rautaa tulee yli tarpeen pelkästä heinästä. Ja sitähän on tietenkin lisätty kaikkiin täysrehuihin ja kivennäisiin niin että lopulta raudan saanti on niin ylenpalttista että se alkaa häiritä kuparin imeytymistä. Voi plääh. Ja mistä sitä fosforiakin taikoisi kun kaikki muut arvot saa kohdalleen mutta se jää vajaaksi? Valkuainen oli edellisen tallin heinässä todella alhainen ja treenissä oleva kantava Selma olikin sitten mielenkiintoinen ruokittava.

Nyt kun sain nykyisen heinän analyysin on se melkolailla mukavaa luettavaa. Valkuaista on oikein sopivasti. Selma syö tällä hetkellä 11 kg heinää (4-3-4), mutta imetyksen myötä sitä kuluu varmasti enemmän. Raja menee siinä, että alle ei poljeteta heinää, muuten saa syödä minkä napa vetää. Liitän tähän Hoptin laskelman ravintoaineista joita tahkosin pitkään. Laskelma koskee viimeistä tiineyskuukautta, eli huhtikuuta. Nyt ruokintaa aletaan muuttaa tuota kohti.


Rivillä "Normi" lukee siis tamman saantisuositukset kun se painaa 550 kg, on 11. kuulla tiineenä ja on huono rehunkäyttäjä. ME tarkoittaa energiaa, srv sulavaa raakavalkuiaista ja muut ovat kivennäisiä ja vitamiineja. Viimeinen sarake on lysiini joka on tärkeä lihasten kehittymiseen tarvittava aminohappo. Ja se aiheuttaa minulle harmaita hiuksia! Normaalisti, valkuaisköyhällä heinällä olen joutunut syöttämään Racing Proteinia litran päivässä ja silloin lysiiniä on tullut kivasti. Mutta nyt kun pelkän heinän srv on 641,41 g/pv ja tarve 600 g/pv, niin ei tuota Proteinia tarvittaisi ollenkaan. Mutta koska ensimmäinen imetyskuukausi tulee olemaan toukokuu jolloin näillä korkeuksilla ei vielä olla laitumella ja tarve kohoaa niin suureksi että Proteinia joutuu ihan kunnolla syöttämään ja vielä soijaa päälle, niin haluan säilyttää tuon Proteinin ruokinnassa. etenkin kun Selma on sitä jo pari vuotta syönyt ja maha on siihen tottunut. Plus siitä tosiaan saa sitä lysiiniä. Tuo Master Muscle, Eclipse on täysin uusi tuote ja lisäsin sen tuohon vain ja ainoastaa lysiinilisänä. Tulee vain ikävästi E-vitamiinia liikaa kaupanpäällisinä.

Tuosta näkee myös kuinka hurjasti rautaa (Fe) heinä sisältää! 854,6 mg/pv kun tarve on vain 550 mg/pv. Proteinissa sitä on ihan turhaan niin hirveästi. Ihmettelen kyllä miksi kaikissa rehuissa on kuparia niin vähän. Edes tuossa Supreme Horse Care:n Sinkki-Kuparissa ei käy tasan onnen lahjat vaan suhteessa sinkkiä on reilusti ja kuparia ei niin reilusti.

Tuo rehulista on siis käytännössä
0,5 l Racing Proteinia
15 g Master Muscle, Eclipse
2 dl Rypsiöljyä
2 dl Pellavaista
1 dl Seleeni-E Vita Xyl
15 ml Racing Action Vimin
2 rkl merisuolaa
1 mtt SHC Sinkki-Kuparia

Kahdelle ylimmälle annoinkin jo perustelut. Öljyä annan koska luin tutkimuksen jossa sen arveltiin lisäävän ternimaidon määrää. Lisäsi tai ei, niin Selma ei ainakaan ole lihovaa sorttia joten kokeillaan. Lisää ruokinnan merkityksestä tamman lisääntymiseen löytyy täältä. Syötän Selmalle öljyä normitilassakin 0,5 dl päivässä vähentääkseni sen ihon hilseilyä. Varsinkin karvanlähtöaikoina se pölisee vähemmän öljylisällä. Pellavaista syötän kuurina siihen saakka kunnes karva on vaihtunut. Se on myös hyvä ennaltaehkäisy lopputiineydessä mahdollisesti esiintyvälle ummetukselle. Seleeniä kokeilen nyt helpottamaan jälkeisten irtoamista, koska ne jäivät kiinni ja tuottivat Sepon synnyttyä ylimääräistä huolta ja murhetta sekä lääkekuuria ja kohtuhuuhtelua ja ja ja... Lehmillä on kuulemma havaittu positiivista muutosta jälkeisten irtoamiseen seleenillä ja eläinlääkärit suosittelevat seleenilisää vaikkei asiasta ole tehty varsinaista tutkimusta. Mutta siis vahva epäily tuntuu kaikilla olevan, että seleenilisä auttaa asiaa. Vitamiinia syötän laidunkaudelle asti ja merisuolaa ympäri vuoden. Suolakivi on myös tarjolla.

Kalkki-Fosfori -suhde on laskelmissani kyllä kaukana toivotusta, kalkkia on liikaa suhteessa fosforiin. Sama juttu tässä laskelmassa jossa on Selman ruokinta ensimmäisellä imetyskuukaudella tallissa:


Tämä on laskettu 12 kg heinää, voi olla että mamma vetelee sitä sitten enemmänkin. Muuten ruokinta olisi:
2 l kauraa
2 l Racing Protein
1 l soijarouhetta
2 dl rypsiöljyä
1 mtt SHC Sinkki-Kuparia
1 rkl merisuolaa
15 ml vitamiinia

Tallillamme annetaan väkirehut kolmesti joten tuon valtavan määrän saa jotenkin järkevästi jaettuankin. Sanon valtavan, koska periaatteessa välttäisin viimeiseen asti väkirehujen syöttämistä mikäli heinä riittää. Mutta imettävällä tosiaan tuo valkuaisen tarve on aika hurjaa ja tarkoitus on kuitenkin Selmalla alkaa liikutella heti kun se on toipunut varsomisesta mikä sekin lisää kulutusta. Onneksi laitumelle päästyään voi jättää nuo valkuaisrehut pikkuhiljaa pois.

Laskurit ja suositukset ovat vain laskureita ja suosituksia. Niitä ei tietenkään voi tuijottaa universaalina totuutena, sillä kukaan ei voi tietää esimerkiksi Selman kohdalla minkä verran mikäkin ravintoaine siihen imeytyy. Jotakin toki saisi selville verikokeilla ja jouhinäytteillä sun muilla. Mikä onkin kyllä kiintoisa ajatus! Ehkäpä joskus testaan senkin. Mutta siis asiaan palatakseni laskureista ja analyyseistä on hyvä apu: ei tarvitse sokkona vaeltaa.Vihreinkään yrttinen heinä ei sitten välttämättä sisällä tarpeeksi vaikkapa valkuaista tai jotakin muuta. Ja ennen kaikkea se heinä saattaakin olla niin ravinteikasta, ettei harrastepuksu tarvitse siihen mitään muuta kuin suolaa, sinkkiä ja kuparia päälle! Mikä säästö rehukuluissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)