Verta ja suolenpätkiä (ei kuvia)

Hinkulasta kotiuduttu ja pää prosessoi edelleen kovalla hurinalla kaikkea opittua. Opiskelu sisälsi paljon hevosen anatomiaa, kuten tiedossa olikin. Ensimmäisenä päivänä etsittiin tietoa hevosen sisäelimistä, ihosta, silmistä ja suusta. Minun kohdalleni osui perna, joka tuntui aluksi vähän tylsältä kohteelta mutta sehän olikin varsin mielenkiintoinen möhkäle. Hevonen nimittäin varastoi pernaansa punasoluja niin, että se voi rasituksessa tai stressissä vapauttaa ne elimistönsä käyttöön ja nostaa näin hemoglobiiniaan usealla kymmenellä yksiköllä. Hevosella on siis veridouppaus ihan sisäänrakennettuna!

Luennot olivat melko lyhyitä ja sieltä jäi mieleen päällimmäiseksi lääkityksen osalta se, että jokaisen hevosenomistajan pitäisi pitää tarkkaa kirjanpitoa hevosen lääkityksistä ja talleilla kaikki nämä kirjanpidot täytyy olla samassa paikassa ja helposti tarkistettavissa. Myös matolääkeet kuuluvat tähän pakolliseen kirjanpitoon.

Eniten odotettu tapaus oli tietenkin lopetettujen hevosten avaaminen, johon käytimme reilut kaksi tuntia aurinkoisella (vaikkakin verisellä) pellolla. Kävimme lounaalla ennen tätä operaatiota ja vitsailtiin sitten siitä kuka puklaa ensimmäisenä ateriansa pihalle. Mutta kukaan ei sitä tehnyt ja vain yksi luovutti leikin kesken hajujen takia. Keli oli kyllä ideaali sillä taivas oli kirkas, aurinko paistoi ja pellolla kävi raikas tuuli joka vei hajut pois. Kuvia sai ottaa, mutta niitä ei saa julkaista koska netissä usein kuva irtoaa jossain vaiheessa asiayhteydestä. Se on harmi, sillä jokaisen hevosenomistajan ja niitä ruokkivan ihmisen olisi äärimmäisen hyvä kurkata sinne sisuksiin.

Kun saavuimme perille, paikalla oli kaksi ruhoa. Toiselta oli katkaistu jalat polvien ja kintereiden alapuolelta, pää oli poissa ja ruho oli nyljetty. Se roikkui alassuin traktorin kauhaan kiinnitetystä liinasta ja toi mieleen kuvat teurastamoissa roikkuvista sianruhoista vaikkakin tämä oli siis muuten vielä kasassa. Toinen makasi selällään ja sillä oli kolme jalkaa tallella, pää poissa ja se oli nyljetty muuten, mutta jaloissa oli polven yläpuolelta asti nahkat karvoineen tallella ja hokkikengätkin vielä paikoillaan. Sen tunnisti karvoista heti suomenhevoseksi. Teurastaja kertoi, että päät löytyy traktorin takaa niitä varten jotka niitä haluaa tutkia. Kenenkään ei siis ollut pakko tehdä tai nähdä mitä ei halua tai kestä. Itse ajattelin siinä vaiheessa, että kaiken muun varmasti kestän, mutta silmien kaivaminen kuopistaan ja niiden aukaisu menee varmaan jo yli. Kun katsoin irroitettuja päitä, niiden silmät kiilsivät vielä kosteina ja ajatus tuntui pahalta. Hevoset oli ammuttu haulikolla muutama tunti aiemmin.

Meille kerrottiin, että suomenhevonen oli 6-vuotias ruuna jolla oli todella paha kesäihottuma ja se oli ollut ravitreenssä. Toinen oli 19-vuotias lämminveritamma joka oli myös ollut juoksija ja tehnyt viisi varsaa. Aloitimme suokista. Nyljettynä hevoset muistuttivat meetvurstia, ne olivat tummalihaisia ja niissä oli vaaleita alueita. Kysyin onko vaalea kerrostuma lihaksen päällä rasvaa vai kalvoa ja se oli kuulemma rasvaa. Aloitimme aukaisun kaulan tyvestä rintakehän yli ja kylkiluita katkomalla pääsimme näkemään keuhkot ja sydämen. Järkytys oli kaikilla suuri kun kellertävää rasvaa pursusi jokaisesta välistä, sydän kaivettiin sen ihramönjän keskeltä ja sydämen ympärillä oli myös kiinteästi tätä läskiä. Teurastaja totesi, että sitä ei saisi olla ja että tästä näemme miten käy kun ruokinta menee pieleen. Hevonen oli ollut lihavuuskunnoltaan noin 4, mikä on hyvin yleinen lukema harraste- ja kilpahevosilla. Ja silti sitä rasvaa oli aivan tajuttomasti! Kun vatsa avattiin, kalvoa peitti 2 cm kellertävä ihralaatta, koko vatsan alueella. Se oli todella järkyttävää meille kaikille, kun mietimme miten ahtaalle elimistö jää kaiken sen rasvan keskellä. Paitsi että sitä oli vielä lisää jokaikisen elimen ympärillä ja suolien pinnalla jokaisessa montussa. Huh!

Löysimme kaikki sisäelimet ja ne eivät hirveästi yllättäneet, koska niitä oli juuri opiskeltu. Sydän oli päänkokoisen mansikan mallinen, maksa iso lettu jossa oli ulokkeiset reunat, perna oli harmaa vastaavan näköinen lettu jne. Mahalaukku oli todella pieni, 10 litran vetoinen munuaisen mallinen pussukka. Suurin yllätys oli ruokatorvi, joka hevosella on todellakin vain peukalon paksuinen! Joustava joo, mutta kun sitä pientä puutarhaletkun kokoista putkea katseli, voi hyvin käsittää mitä kokonainen pieni omena tekee joutuessaan sinne. Hui. Ei yhtään ihme, että tukoksia tulee ahneimmille helposti.

Tässä vaiheessa joku oli jo kaivanut toiselta silmän päästä ja edellisen päivän anatomiatunnin innoittamana päätimme ystäväni kanssa mennä mukavuusalueen ulkopuolelle ja avata sen. Teoriassa nimittäin opimme, että hevosella on iiriksessä pupillin yläpuolella pieniä jyväsiä jotka varjostavat pupillia liialta auringolta. Nämä jyväset halusimme päästä näkemään. Hetki oli jännittävä kun ystäväni koitti puukolla saada silmän pintaa rikki. Purskahtaakohan sieltä jotain? Kuinka kovalla paineella? Mutta kun kalvo puhkesi, sieltä holahti rauhallisesti paksua kirkasta hyytelöä ja linssi, joka oli aika iso. Saimme jyväsetkin näkyviin ja silmän pohjassa olevan valoaheijastavan pinnan joka näytti siniseltä. Ei se ollutkaan niin kamalaa kun keskittyi yksityiskohtiin eikä ajatellut liikaa mikä se möllykkä siinä oikein oli.

Sitten alettiin avata vanhempaa tammaa. Sillä oli rasvaa hieman vähemmän kuin nuorella suokilla, mutta vanhemmiten rasva muuttuu tummemman keltaiseksi. Katsoimme kohdun (se piti irroittaa koska koululla harjoitellaan siihen siemennystä), munasarjat ja kaikki sisäelimet. Kohtu oli tietenkin mielenkiintoinen varsinkin nyt kun Selma on kantavana. Se oli jotenkin paljon ohuempi ja löysempi "reppu" kuin olin ajatellut. Edelleen jaksoimme päivitellä rasvan määrää. Tämä tamma oli elänyt viimeajat pelkällä heinällä ja silti sitä rasvaa oli jokaisen lihaskerroksen välissä, vatsanpeitteissä ja sisuskaluissa. Sydän ei ollut niin rasvainen kuin suokilla oli. Moni yllättyi kuinka paksu hevosen paksusuoli tosiaan on: se oli leveimmillään lähes 30 cm. Suolet olivat vaalean harmaat.

Lopuksi palattiin päiden luo ja teurastaja näytti meille minkälaista vahinkoa haulikko oli tehnyt. Kallot olivat tuusannuuskana, vaikka päältäpäin näytti vain että otsassa on siisti reikä. Nylkemisen jälkeen siis selvisi kuinka säpäleinä kallo ja aivot olivat. Molemmilla oli jäänyt heinät suuhun kun lähtö tuli. Kuolonkankeus oli puristanut leuat yhteen ja halusimme nähdä onko hampaissa piikkejä. Niinpä poskilihat piti irrotella jotta leuat saatiin auki. Vanhemmalla tammalla oli piikkejä oikeastaan joka reunalla. Poskihampaiden takareunalla oli ihan sellaiset koukut. Kieli oli valtava lihas ja kita yllättävän ahdas.

Puhuimme hevosten lopetustavoista ja vertailimme piikkiä, pulttipistoolia, kivääriä ja haulikkoa. Piikki on hyvä jos hevonen saadaan pysymään rauhallisena, mutta jos se hermostuu, erittyvä adrenaliini alkaa kumota lääkkeitä ja se alkaa taistella kaatumista vastaan, mikä ei toki ole ollenkaan mukavaa. Pulttipistoolin kanssa on oltava tarkka ja nopea, jos se ei osu oikeaan kohtaan, hevonen ei kuole. Pulttipistoolin on myös oltava kiinni otsassa ja kaikkien hevosten kanssa se ei onnistu. Ampuminenkaan ei käy keltä vain. Teurastaja kertoi kuinka on tiedostettava missä kulmassa ammus läpäisee kallon ja muokattava oma ampumisasentonsa sen mukaan. Hän amppuu 20 cm päästä ja hevonen ei näe siihen kohtaan eikä hermostu koska fyysistä kosketusta aseeseen ei tule. Hän laittaa hevoselle heinäpussin ja odottaa että se syö rauhassa. Myös tähdätessä täytyy malttaa odottaa oikeaa hetkeä, mihinkään ei ole kiire. Eikä voi hetkeäkään kyseenalaistaa osumistaan, muuten menee pieleen. Selvästi ammattilaisten hommaa... Puhuimme siitä, että ihmiset suosivat piikkiä varmasti siksi että se on jotenkin "siistimpi" tapa, mutta itse kallistun ampumisen puolelle sen nopeuden takia. Siinä tosiaan jää heinän mutustelu kesken kun putoaa polvilleen ja on poissa. Mieluiten veisin juuri tuollaiselle satoja hevosia lopettaneelle konkarille jolla itselläänkin on hevosia. Luotto häntä kohtaan tuli suureksi. Aikoinaan kun päätin lopettaa Kaurahatun, sen otti äitini tuttava villisikafarmari joka lopetti sen pulttipistoolilla. En ollut paikalla, mutta kaikki sujui kuulemma hyvin ja rauhallisesti. Silti tämän keskustelun jälkeen pulttipistooli tuntuu epävarmemmalta kuin haulikko tai kivääri.

Ja koska mukaviin aiheisiin päästiin, niin asuntolalla viihdytin itseäni lukemalla kauhutarinoita Suomen hevosenomistajien keskusliiton lehdestä siitä miten varsominen voi mennä pieleen. Joku kuvaili yksityiskohtaisesti miten varsa oli väärässä asennossa ja se piti sahata palasina ulos ja sitten tamman sisuskalut tuli pihalle ja se piti lopettaa. Mukava tarina. Nyt sitä on taas kiva odotella 4 viikkoa Selman varsomista... Luokkatoverit jo meinasivat kieltää minulta koko lukemisen.

Jos jotakuta kiinnostaa nähdä hevosen avaaminen, niin löysin kaksi hyvää videota aiheesta. Täällä avataan lihava poni ja täällä vähemmän lihava hevonen vasemmalta puolelta. Ei hajuhaittoja! :D piirrettyjä kuvia hevosen anatomiasta löytyy osoitteesta ravitieto.fi.

Aurinkoa ja masu

Pikaisesti kävimme tänään tallilla tyttärien ja äitini kanssa. Selma oli tyytyväisen oloinen ja kopeloin taas jalat läpi, kuivat ja normaalit oli. Mahassa näkyi pientä liikettä. Pari kuvaa päivän tunnelmista ja aamulla kohti Kiuruvettä. :)

Legendaarinen kuvaajan varjo. :D Aurinkoisella kelillä en sitten nähnyt ruudulta yhtään mitä kuvaan tuli.

Selma ja minä.

Kisakalenterin vilkuilua

En selvästikään pääse yli suunnittelijan luonteestani kun löysin itseni eilen illalla (yöllä) tiirailemassa kisakalenteria. Tammalla saa kilpailla aikaisintaan 4 kk varsomisesta joten jos pysytään aikataulussa ja Selma varsoo huhtikuun viimeisellä viikolla, päästäisiin kisaamaan elokuun viimeisellä viikolla. Aika vähän on vielä listattu syksyn kisoja, mutta jotakin sieltä jo löytyi. Lähinnä katselen siis heB sekä 70-80 cm luokkia alue- ja seuratasolla. Kalenteriin merkkailen siis näillä aatoksilla:

Aluekoulukisat
31.8. VUR/Varkaus heC-heA
13.9. KvR/Iisalmi Itä-Suomen aluemestaruus (jos siellä on meille sopivia luokkia, ei mihinkään mestaruuksiin kyllä olla menossa.. :D )
21.9. KRS/Kajaani heB-heA

Alue-estekisat
28.9. HA-71/Kuvansi 80-120 cm
5.10. KRS/Kajaani 90-130 cm (mikäli on pienempiäkin luokkia)
26.10. HA-71/Kuvansi 80-120 cm
23.11. - sama -

Katsotaan miten treenit lähtee etenemään keventymisen jälkeen ja miten onnistuu saada ratsastajat, kyydit jne. Toki kun alkaa löytyä syksymmällä seurakisojakin, niin ne on etusijalla. Harjoituskisat myös koska Selma on vielä niin kokematon. Nyt ei Kipasta löytynyt yhtään seurakisoja syksylle.

Kävin tänään moikkaamassa Selmuskaa ja viemässä tallille uuden talutusnarun. Se oli eilen kaverini talutuksessa säikähtänyt jotain ja vähän nykäissyt niin narun lukko oli katkennut. Ilmeisesti portin pielessä pari vuotta säilytetty metalli oli jo aika haperoa. No nyt on kelpo salmiakkinaru siellä. Muuten mamma vaikutti tyytyväiseltä. Kävin kopeloimassa jalat läpi, tarkastin tissit ja kokeilin mahaa. Nukkumassa oli vaavi. Sitten vain siliteltiin ja Selmasta tuntui olevan kiva että sai vähän kosketusta ja seuraa ilman töihinlähtöä. Ikävä sitä pallukkaa tulee Hingunniemessä... Ensi viikolla aion kyllä uskaltautua satulaan, kun töihinkin pitää palautua. Jos vaikka käyntimaastoon pääsisi sitten. Sepä olisikin ihanaa!

Selma lainakuskin kanssa ekoissa seurakisoissaan ja ekaa kertaa maneesissa Kajaanissa vuosi sitten maaliskuussa.

Pakahdun kohta innosta!!

Sain nimittäin käsiini ensiviikon lukujärjestyksen ja se näyttää aika mahtavalta! Olen Hinkulassa siis keskiviikosta perjantaihin (tiedossa pientä hiljaiseloa sille ajanjaksolle täällä) ja voi pojat miten mielenkiintoista matskua armaat opettajamme ovat taas meille järkänneet. :) Keskiviikko opiskellaan koko päivä hevosyksilön tunnistamista ja arvioimista (lemppariani). Torstaina lähdetään Savonian amk, jossa aamupäivä kuunnellaan ell Krisse Koikkalaisen luentoa hevosten lääkityksestä (varoaika, teurastuskielto, dopingsäännöt, rokotukset, lainsäädäntö), sitten tunnin verran ell Ulla Huttusen luentoa aiheesta hevosen maahantuonti ja maastavienti (hevosen osto ulkomailta/ myynti ulkomaille, kilpailumatkat ulkomaille ja takaisin) ja kohokohtana iltapäivällä siirtyminen Vieremälle jossa tapahtuu hevosen aukaisu! Eka kerta minulle! Perjantain aiheena on omalla koululla hevosalan yrityksen perustaminen (lemppariani). Henkisesti hypin täällä tasajalkaa, kun ei tuo polvi vielä kestä moista. Doing doing doing, jippii jippii jippii!!

Muuten on ollut vähän alamäkeä. Eilen oli tarkoitus saattaa yhteen pitkästä aikaa Selma ja esteratsastajansa Sari, odotimme molemmat innolla jälleennäkemistä. Mutta kelit muuttuivat liukkaiksi ja koska tallin alueita ei hiekoiteta alkoi minua pelottaa lähteä sinne köpöttelemään. Polvi on nimittäin todella löysä lihasten ennätettyä surkastua sen ympäriltä eikä vaadita kovinkaan kummoista liikettä että se muljahtaa uudelleen. Olen tullut tästä jo hiukan hysteeriseksikin. Se ei nimittäin ole kovin miellyttävä tunne kun polvilumpio pullottaa jalan sivulla eikä tämä saikkuilukaan tee ollenkaan hyvää pääkopalle enkä siis halua jatkosaikkua. Joten jouduin ilmottamaan Sarille etten uskalla lähteä tallille, eikä hänkään halunnut sitten mennä yksin kun ei ole Selmaa uudella tallilla vielä liikutellut aikaisemmin. Minun on lähdettävä ostamaan jotkut mummopiikit kenkiin, ei tästä tule muuten mitään. Kunhan uskaltaisin lähteä liukastelemaan sinne ostoksille... Nyt tuolla vihmoo jotakin jään ja veden sekaista mönjää joka teki mukavan lasituksen maahan. Hyh.

Toinen huolenaihe on ollut se, että Selma on ollut vähän ep. Epäilin naulanpainamaa ja kengittäjä kävi korjaamassa oej kengän uusiksi. Hetken näytti että se helpotti ja Selma liikkuukin huomattavasti paremmin kuin ennen korjausta, mutta silti nyökkii ravissa kovalla pohjalla. Selma liikkuu aika harvakseltaan ja pääosin käyntiä muutenkin, niin en ole nyt vielä hirveää haloota tehnyt asiasta. Se siis liikkuu muuten ihan reippaasti ja tasapitkin askelin, mutta nyökkii päällään. Missään jalassa ei ole lämpöä eikä turvotusta. Seuraan tilannetta. Kunhan kelit sallii siltä otetaan kengät jokatapauksessa pois lähestyvän varsomisen takia ja mielellään kaviot saisivat nyt kasvaa vähän että ne saa muotoiltua sitten kengättömään elämään sopivaksi. Ravatessa se nyökkää siis aina kun oej osuu maahan, aivan samalla tavalla kuin viime kesänä kun sillä oli jännetupintulehdus siinä jalassa. Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että ehkä se heikompi jalka nyt vaan rasittuu kun painoa on varsan takia enemmän. Vaikka toisaalta ei se nyt välttämättä mitenkään heikompi jalka ole, kudokset tosin silloisen turvotuksen takia venyivät ja klinikka ell sanoi silloin että se voi turvotella vielä kauankin ennen kuin kudokset palautuu. Mutta siis jänteet sillä on kokoajan olleet ihan priimat. Hirvittävän hankalaa tuollainen pieni ep liike. Jos sivusta seuratessa sen pään peittää kädellä, liikkuu tamma aivan normaalisti, letkeästi ja mielellään. Mutta sitten kuitenkin johonkin koskee kun pitää nyökkiä. Plääh. No, klenkataan sitten molemmat, tosin Selman meno näyttää paljon paremmalle kuin omani.

Onneksi on koulua tiedossa niin saa muuta ajateltavaa. Lisäksi odottelen Horzen tilausta josta on tulossa Selmalle lopultakin se kauan suunnittelemani puuvillainen vohveliloimi (joo, vaaleanpunainen :P) ja uudet hivutussuojat taakse. Aika repaleiset onkin nuo nykyiset, jotka sain ystävältäni jo valmiiksi repaleisena. Mutta hyvin ovat palvelleet! Selma on kummallinen herkkäkinttu sillä lähes kaikki jännesuojat (jopa melkein 90 e Eskadronin suojat) hankaavat sen karvat vinksin vonksin. Lampaankarvalla vuoratut nahkasuojat hankasi sitten ihan verille asti (voin myydä koko setin (etusiin ja takasiin) 40 e jos on tarvetta pollelle jolla on pitkät vuohiset)... Kokeillaan nyt noita uusia, kuvassa näytti ainakin sellaiselta että ei pitäisi hangata. Olisi mukavaa jos ei tarvitsisi käyttää suojia ollenkaan, mutta kun on ahtaat liikkeet takana ja oikeasti hivuttaa niin on vähän pakko. Pinteleitä en uskalla taakse laittaa, kun jotenkin pelkään että se repii hivuttaessaan ne tai kenkä tarttuu jotenkin kiinni siihen pinteliin tai jotain. Hössöttäjän piirteitä alkaa tulla pintaan jostain syystä iän mukana. Alkaa vaan jo tympiä kun kohta on mennyt niin paljon rahaa noihin suojiin kun joutuu kokeilemaan kaikkia malleja ja sortteja eikä mikään tunnu passaavan. Selman jalat ei kestä myöskään linimenttejä. Ostin oikein erityisen hellävaraista arnikalinimenttiä sen jännetupintulehduksen hoitoon, niin kolmen hoitokerran jälkeen oli aivan ruvella koko jalka! Huhhei. Selma-rassu...

Varsuli on todistettavasti hengissä mahassa sillä toissapäivänä ratsastaja kertoi ettei melassiveden juomisesta ollut meinannut tulla mitään kun maha oli pomppinut oikein urakalla. Aina kun olen käynyt on vaavi ollut unilla enkä ole tuntenut potkun potkua. Hyvä siis kuulla että elossa ollaan. Laskettuun aikaan on 5 viikkoa ja rapiat. Ennätän seuraavan lähijakson jälkeen käydä vielä toisen lähijakson koululla ennen kuin Selma poksahtaa. Seppoa se tosin piteli viikon yliaikaa. Varsan tilaaja pohdiskeli että jos tamman tekee, niin silloin saattaisi tulla ajallaan. Haha! No, katsotaan meneekö toukokuun puolelle. Tuleeko pääsiäis- vai vappuvarsa. ;)

Selman esikoinen ori Seliseli Kuupeli aka Seppo (s.2012) kotonaan maaliskuussa 2014 ruunakaverinsa Vihurin kanssa kirmailemassa. Kuva: Jutta Makkonen

Ulkoasukikkailua

Päädyin muokkaamaan blogin ulkoasua. Sanokaa jos se aiheuttaa latausongelmia tai migreeniä! :)

Haaste

Minut haastoi Viba - ravurista ratsuksi -blogin kirjoittaja ja kiitän tästä haasteesta. Se onkin bloggaushistoriani ensimmäinen. :) Kyseisen haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja tuoda näkyvyyttä alle 200 lukijan blogeille.

Haaste menee siis seuraavanlaisesti:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille
4. Sitten tulee valita 11 bloggaajaa joilla on alle 200 lukijaa
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut
6. Ei takaisin haastamista

No niin, eli 11 asiaa minusta:

1. Minulla on kaksi tytärtä, vuonna 2005 ja 2008 syntyneet.

2. Kolme ensimmäistä hoitohevostani (kun oli 7-12 -vuotias) olivat nuoria ravioriita, kaikki kilttejä. Edelleen tykkään hyvin käsitellyistä oreista kovasti.

3. Minulla on elämäni aikana ollut 4 koiraa ja 15 kissaa (kerralla enimmillään 7). Kaksi kertaa minulle on syntynyt kissanpentuja, molemmilla kerroilla 4 kpl. Olen täysin kissaihminen ja tykkään aika harvoista koirista (löytyy kyllä niitäkin koiria joista olen tykännyt ihan erittäin suuresti).

4. Olen tehnyt ilmaistyötä yhteensä 4 ravitallilla ja 4 ratsutallilla. Ja yhdellä ravitallillla jopa pientä korvausta vastaan. Ja opin mittaamattoman paljon!

5. Vanhempani erosivat kun olin 9-vuotias. En kärsinyt siitä mitenkään erityisesti.

6. Olen vaihtanut koulua ala-asteen aikana kolmesti (muuttojen takia) ja kävin ylä-asteen eri paikkakunnalla kuin lukion.

7. Ahdistun riitelevistä ja huutavista ihmisistä. Siitä syystä vältän konflikteja.

8. Minulle rakkaus on tärkeämpää kuin raha. Nautin tunteiden aitoudesta, sillä tiedän ettei ole itsestäänselvää että pystyy rakastamaan. Rakastun nopeasti ja syvästi, ja olen uskollinen kuin susi.

9. En voi elää tekemättä suunnitelmia. Suunnittelen kaiken hirvittävän pitkälle ja minulla on myös ainakin kolme varasuunnitelmaa.

10. Olen ollut absolutisti vuodesta 1999 lähtien enkä polta myöskään tupakkaa. Enkä juo kahvia tai syö lihaa. Paheeni ovat tee, suklaa ja muutamat karkkilajit. Ja sipsit joskus. Ja pizza. Syön kuitenkin kalaa ja äyriäisiä, kananmunaa sekä maitoa. Olen kasvissyöjä siksi etten tykkää lihan mausta.

11. Inhoan puhelinmyyntiä niin paljon, etten vastaa vieraisiin numeroihin. Missaan siksi usein tärkeitäkin puheluita. Minulla on markkinoinninesto, mutta silti minulle markkinoidaan liittymiä ja vakuutuksia ja ties mitä. Kertakaikkisesti inhoan sitä.


Haastajan kysymykset:

1. Missä kulkee raja?

En suutu helposti ja vaikka suuttuisinkin en riitele. Yritän rauhoittaa kiukkuni ja keskustella sitten asianosaisen kanssa suoraan asiasta. Raja mistä suutun ja menetän malttini kulkee siinä että minua tai jotakuta muuta kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Inhoan itsekkäitä tekoja toisten kustannuksella. Varsinkin jos asiaan liittyy osapuoli joka ei uskalla/voi puolustaa itseään, kuten vaikkapa hevonen, lapsi tai aikuinen joka kokee olevansa auktoriteettien nitistämä.

2. Kerralla kunnolla vai vähän kerrallaan pitkällä aikavälillä?

Jos puhutaan vaikkapa hevosen kouluttamisesta, niin sanoisin että vähän kerrallaan pitkällä aikavälillä mutta jokainen kerta täytyy tehdä kunnolla. Jos taas esimerkiksi luupää-ruunan komentamisesta, niin ehdottomasti kerralla kunnolla kuin jatkuvaa läpsimistä pitkällä aikavälillä mikä ei johda mihinkään. Harvoin komennan hevosta kovasti, mutta on yksilöitä jotka ovat sen verran masokisteja etteivät usko ennen kuin hermo palaa. Kokemusta on 13 vuoden kavioliitosta tällaisen kanssa. Selmaa puolestaan ei tarvitse komentaa kuin kerran neljässä vuodessa ja sekin aika pienellä volyymillä. Ja on myös hevosia jotka eivät kestä komentamista ollenkaan. Täytyy osata lukea hevosta. Mutta sellainen jatkuva tehoton läpsiminen on kyllä kammottavaa.

3. Kv, Pv vai Lv? Miksi?

Suomenhevonen. Miksi? En osaa sanoa. Ei vain ole muita vaihtoehtoja. Minun aurani kohtaa suokin auran kanssa tai jotain.. En tiedä, mutta näin se vain on. <3

4. Kengillä vai ilman

Molemmin. Osa vuodesta (kevät ja syksy sulan maan aikaan) ollaan ilman ja muuten kengässä. Paljon kun ajaa hiekkateitä, niin ei kestä kengättä tammaseni. Talvella 6 hokkia per kinttu ja tilsakumit. En tykkää liukastella. Olen ensimmäisen hevoseni kanssa ollut ilman kenkiä yhden talven ja voin kertoa että oli aika hurjaa vetää maastossa jonon jatkona laukkaa liukkaalla pohjalla kun edellä menevät "unohtivat" ettei minun ratsulla ole kenkiä. Olen kaatunut hevosella kolmesti ja siksikin minimoin kaikki liukastelut ja pitävyysongelmat. Jos joku pitää hevosiaan ympäri vuoden ilman kenkiä, niin se on minusta hienoa ja terveellistä tietysti kaviomekanismille. Mutta en treenihevosta pidä itse ilman.

5. Mieleenpainuvin hevonen?

Omat tottakai, mutta ehkä jos koko "hevosuraani" mietin, niin aina sieltä vaan nousee ihana vanha herrasmies Raino. Olin kesän 2000 (muistaakseni se oli se vuosi) kesätöissä Ranen kotitallilla Rääkkylässä ja siinä oli kyllä hieno ori. Se oli kunnon macho ja kun sitä taluttelin 17 kesäisenä likkana niin se tanssi, möyrysi ja pullisteli tammoille mutta naru oli aivan löysällä ja se ei tullut senttiäkään minun ohitseni rinnalla kulkiessaan. Se oli siis puhdasta teatteria naisille ja ori kunnioitti ihmistä suuresti. Kaunis ja upea!

6. Jarrut vai kaasu?

Hevosessa tykkään että löytyy molemmat. Mielellään reipas ja ripeä kulkija jolta löytyy aina myös jarrut. En yhtään tykkää hitaista ja laiskoista hevosista, vaikka armas Kaurahattuni (r.i.p.) olikin tervaan juuttunut etana. Tai ehkä juuri siksi kun 13 vuotta sitä pumppasin liikkeelle, arvostan nykyään Selmaa joka KÄVELEE eikä matele.

7. Mikä kuivike ja miksi?

Olkisilppu-patja ja turvetta pohjalla. Se on edullinen, todella nopea siivota, talli ei haise eikä pölise ja hevoset ovat kiiltäviä ja puhtaita. Pollet voivat myös halutessaan mutustella kuitua siitä yöllä jos tulee nälkä ennen aamua. Kylmässä tallissa patja alkaa palamaan ja on hevosen alla kuin lattialämmitys. Aivan ihana kuivitus!

8. Munat paistettuna, keitettynä, uppona?

Kaikki käy. Tosin uppomunia en ole koskaan maistanut. Marenkina menee munat ehkä parhaiten ja joskus kun laiskottaa ruuanteko teen pizzapannukakkua, johon tulee paljon munia.

9. Mikä sai harrastamaan hevosia?

Kaveri Miia joskus silloin kun olin ekalla luokalla. Raahasi minut tallille jossa oli musta shettis nimeltä Bella ja opetti miten kaviot putsataan jne. Ja heitteli minua lantapalleroilla koska se kuulemma kuuluu harrastukseen. Samainen kaveri bongasi oman kotini läheltä suokkien orilaitumen jossa lopullinen höyrähdys tapahtui ja rakastuin pari-kolmevuotiaaseen oripoikaan nimeltä Reissu-Rudolf. Ruudolf talloi sinä kesänä molemmat pikkujalkani lautasen kokoisilla kavioillaan. Siellä me kersat tosiaan äitin matonpesuharjoilla jynssättiin orivarsoja laitumella ilman kenenkään valvontaa. Jännä että sitä on vielä elossa...

10.  Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?

Nelikymppisenä siis... Toivottavasti hevosalan yrittäjänä, hevoskasvattajana ja onnellisena. Viisaampana ja taitavampana.

11. Haastavinta hevosessa?

Ymmärtää miksi se tekee jotakin, kulkee tietyllä tavalla... Ja kivun tason määrittäminen. Hevosessa on paljon haasteita ja se on juuri siksi niin mielenkiintoinen ja koukuttava eläin.


11 kysymystä haastetuille:

1. Millä perusteella valitsit nykyisen ratsusi/hevosesi?
2. Mitä asioita haluaisit itsessäsi kehittää hevosharrastukseen liittyen?
3. Minkälainen on unelmahevosesi käsitellä, ajaa/ratsastaa, ulkomuodoltaan jne?
4. Mikä on kamalin kokemuksesi hevosen kanssa?
5. Kuulutko johonkin (hevos)seuraan? Kerro siitä ja sen toiminnasta.
6. Montako eri kuolainta olet kokeillut käytössä?
7. Kenet valmentajan ottaisit itsellesi jos saisit viikoksi kenet tahansa "omaksi"? Miksi?
8. Hassuin tapaus elämässäsi mihin hevonen liittyy?
9. Mitä kerrot ensimmäiseksi hevosestasi uudelle ihmiselle?
10. Kolme kauneinta väriä hevosessa?
11. Hyvä hevosenhoitoon liittyvä niksi?

Haastetut:

Puskailua
Nina ja Piirto
Rakas Pikku Riiviö
Syntynyt Mestariksi
Stall Sirkkala
Suomenhevosten matkassa
Anu ja Vihru
Hupin treenipäiväkirja
Putoa ja nouse
Hevosia ja jouhia
Putteprojektia ja viiden vaihteen viilausta

Suomenhevosen kouluttaminen ratsuksi -luennolla

Lauantaina keräsimme auton täyteen paikkakunnan (ja naapurikunnan) aktiiviharrastajia ja suuntasimme Joensuuhun Suomenhevosliiton järjestämälle kurssille jonka aiheena oli suomenhevosen kouluttaminen ratsuksi. Luennoimassa oli ratsastuksenohjaaja, kasvatustieteiden kandidaatti Anna Kilpeläinen Oulusta. Hän tekee paljon yhteistyötä mm. Tuire Kaimion ja ranskalaisen eversti Christian Carden kanssa. Kuvia demoratsastuksista löytyy liiton Facebook -sivuilta. Saimme kurssilta paperinivaskan jossa oli Annan diaesitys printattuna ja käytän sitä tässä muistiapuna.

Aluksi Anna listasi suomenhevosen erityispiirteitä jotka täytyy ottaa koulutuksessa huomioon. Etupainoisuus on yksi tyypillisemmistä (vetohevosen jalostuksesta johtuvista) piirteistä ja tämä tuo haasteita etuosan kannatteluun. Sivuttaistasapainon hallinta on myös monelle suomenhevoselle haastavaa ja tämä johtaa usein "alta kipittämiseen". Suomenhevosilla askellajien laatu vaihtelee suuresti: tahtiongelmat, ponnistuksen ja kantovoiman puute on hyvin tyypillistä. Rakenteessa on valtava vaihtelu. Suokeilla on myös vetohistoriasta johtuen voimakas vastarefleksi joka tarkoittaa että ne painautuvat painetta vastaan säilyttääkseen tasapainonsa (painaa ohjille, kulkee lapa edellä jne). Rodun tyypillinen pakoreaktio poukkoilun ja pystyyn nousemisen sijaan on se, että ensin käytös muuttuu vaisuksi ja sisäänpäin kääntyneeksi ja sitten juostaan ja lujaa. Rotu on Annan mielestä kuitenkin ihana ja yhteistyöhaluinen ja hän nauttii suuresti suokkien kanssa toimimisesta.

Hevosen oppimisesta

Seuraavaksi kävimme teoriassa läpi hevosen oppimisen edellytyksiä ja tärkeimpänä tässä tuli esille se, että hevosen on oltava stressitön ja rauhallinen kun uutta asiaa opetetaan. Tähän puolestaan vaikuttaa kaikki käsittelystä talliolosuhteisiin ja terveydentilaan. Anna painotti, että kaikki tilanteet hevosen kanssa ovat oppimistilanteita ja jokaikinen käsittelijä on tahtomattaankin hevosen kouluttaja. Hevosen käytös muokkautuu sen mukaan onko tilanne/tapahtuma sille palkitseva (hevonen alkaa toistaa tätä toimintamallia), neutraali vai rankaiseva (johtaa välttelyyn). Ja nämä kaikki voivat tulla esiin tilanteessa kuin tilanteessa: huolimattomalta taluttajalta ruohoa syömään päässyt hevonen saa palkinnon narun nykäisemisestä taluttajansa kädestä tai pohkeenväistöä nuorelle hevoselle opettava ratsastaja ei lakkaa missään välissä kaivamasta pohkeella kylkeä ja hevonen kokee sen epämiellyttävänä - kokee tilanteen rankaisevana ja lakkaa väistämästä. 8 toistoa on opittu - 20 toistoa on pitkäaikaisessa muistissa. Älä harjoittele ja toista virheitä, painotti Anna. Hän suositteli lukemaan seuraavia englanninkielisiä kirjoja hevosen käyttäytymisestä mikäli se kiinnostaa: George H. Waring: Horse Behavior, Sue McDonnell: The Equid Ethogram A Practical Field Guide to Horse Behavior ja  Paul McGreevy: Equine Behavior A Guide for Veterinarians and Equine Scientists.

Kouluttamisessa on paljon huomioonotettavia asioita. Asian kuin asian opettamisessa voidaan käyttää negatiivista vahvistetta (paine ja myötääminen), rangaistusta tai positiivista vahvistetta (ruokapalkinto). Negatiivinen vahviste on tärkein, yleisin ja monikäyttöisin. Oikeasta toiminnasta seuraa paineen myötäys, väärästä ei seuraa muutosta. Ongelma ja tarkkuuden paikka tässä on se, että myös tahattomat paineen myötäämiset toimivat samalla lailla palkintona.

Hyvin ajoitetulla rankaisulla voidaan saada hevonen vähentämään ei-toivottua toimintamallia, mutta rankaisu ei opeta hevoselle mitä sen tulisi tehdä. Riskinä on myös rauhallisen, stressittömän ja rennon hevosen muuttuminen jännittyneeksi jne. Lisäksi ei voi olla varma, että hevonen yhdistää rankaisun tarkoitettuun asiaan. Tehokkaampaa on pyytää rankaisun sijaan hevoselta jotain minkä se hyvin osaa ja varsinkin selvittää mistä käytös johtuu ja poistaa syy.

Ruokapalkinto on nopein tapa saada hevonen oppimaan, mutta siinä on riskinsä. Kaikki palkitsemishetkellä läsnäoleva käytös saattaa lisääntyä voimakkaasti. Täytyy myös perehtyä menetelmiin joilla hevonen yhdistää palkinnon juuri haluttuun toimintaan eikä opi uhkailemaan ja kerjäämään. Pelkäävää hevosta ei pidä palkita, sillä se saattaa lisätä pelkoa. Hevosen koulutuksesta kiinnostuneiden kannattaa Annan mielestä lukea Tuire Kaimion Hevosen kanssa -kirja ja Andrew McLeonin julkaisut.

Tavoitteena rento ratsu

Tavoitteena aina koulutuksessa olisi rauhallinen (= rento, tyyni, levollinen, kuuliainen, pehmeä, vapautunut, avoin, luottavainen, avuilla, kuulolla), mutta aktiivinen ratsu. Suomenhevosen kohdalla rauhallisuuden esteenä on huono tasapaino. Suokilla tasapainon menetys vinouteen tai etupainoisuuteen kiihdyttää tahtia josta etupainoisuus lisääntyy, vinous pahenee, tuntuma kovenee, epävarmuus kasvaa, vauhti kiihtyy entisestään...

Tahti ja tasapaino ovat sama asia. Jos hevonen käyttää liikkeen tuottamiseen ensisijaisesti painoaan, menee painopiste eteen ja loput hevosesta vyöryy perässä. Takaosa täytyisi saada aktiiviseksi säilyttäen samalla tukilihasten tuen ja kehon kannattelun. Kun tämä onnistuu, löytyy tahti ja tasapainoinen liike, hevonen on kevyt kädelle ja vaivaton ohjata. Suomenhevosen kanssa on harjoiteltava paljon tukilihasten käyttöä (ehkä myös ratsastajan olisi hyvä harjoitella omien tukilihastensa käyttöä.. ;) ) jotta saadaan pysyvä ja vakaa tahti.

Aktiivisuus on eri asia kuin vauhti. Aktiivisuus on hevosen valpasta yritteliäisyyttä,, sinnikästä eteenpäinpyrkimystä, eloisuutta. Annan mottona on "Hidas, mutta aktiivinen". Ratsastusharjoituksissa tahti ja aktiivisuus käyvät vuoropuhelua kunnes hevonen on tarpeeksi voimakas hallitakseen molemmat yhtäaikaa.

Suoruus on  välttämätöntä, että kehon kaikki osat toimisivat tasapuolisesti. Vinous on viimeisimpien tutkimusten mukaan aivoperäistä ja verrattavissa ihmisten oikea- ja vasenkätisyyteen. 80% hevosista tukee tasapainoaan eniten oikeaan etujalkaan ja loput 20% vasempaan. Suokeilla vinous on yleensä varsin voimakasta (esimerkiksi oikeaan kierrokseen ympyrä tuntuu pienentyvän ja vasempaan se tahtomattaan suurenee) ja etupainoisuus pahentaa asiaa. Etuosan leveä rakenne voi vaikeuttaa painopisteen pitämistä keskellä, paino saattaa horjahdella puolelta toiselle. Kiirehtiminen ja hätäily pahentaa vinoutta kun taas hyvä aktiivisuus, tahti ja tasapaino helpottaa suoristamisessa.

Tuntuma tulee aina kouluttaa hevoselle, se ei osaa sitä luonnostaan. Sen tulee aina olla kevyt ja vakaa, raskas tuntuma sotkee hevosen kyvyn kannatella itseään ja aiheuttaa tyyneysongelmia. Toisen puolen kova tuntuma kertoo kehon vinoudesta ja etupainoisuudesta, molemmin puolin kova etupainoisuudesta, etuosan kannattelun heikkoudesta ja takaosan kantovoiman heikkoudesta. Tuntuma on jäykkä jos hevosen niska ja leuka jännittää. Tällöin hevonen koulutetaan rentoutumaan pyynnöstä. Anna painotti, että "kaula kaarelle"-ajatus ei tarkoita mitä tahansa kaareutumista. Asiaa selventääkseen hän neuvoi jokaista kokeilemaan mitä eroa omassa niskassa tapahtuu jos ojennat niskaa suoraan ylös takaraivosta lähtien tai jos painat leuan rintaan. Ensimmäinen on se mitä hevoselta halutaan: sen täytyy kurottaa kaulallaan kohti tuntumaa jolloin liike lähtee koko selkärangasta ja vaatii ensin aktiivista takaosaa. Turvan laittaminen ryntäisiin on eri asia eikä se kehitä hevosen tukilihaksia. Nyrkkisäännöksi Anna sanoi, että opetetaan ensin kehon tasapainoa, vasta sitten kaulan ja pään asentoa. Hevosen on myös tärkeää oppia itse kannattelemaan kaulaa ja päätä rintakehänsä lisäksi.

Kaikki edellä mainittu valmistelee kokoamiseen ja kokoamista näin ollen harjoitellaan alusta saakka, jokainen suokki omalla tasollaan.

 Esimerkiksi notkeudesta Anna halusi näyttää tämän videopätkän Sergei Filatovin (olympiavoittaja v. 1960) ratsastuksesta:

Demot

Demoratsukot käytiin läpi Joensuun ratsastusopiston maneesilla. Jokainen ratsukko sai 45 min yksityisopetusta Annalta. Ensimäinen ratsu oli 4-vuotias ruuna jonka kanssa Anna halusi korjata virkkuukoukkumaisen kaulan asennon ja passimaisen käynnin. Hän kehoitti ratsastajaa viemään nyrkkejään eteenpäin jolloin ohja pitenee. Käynnissä Anna kuvaili hevosen kaulan olevan kuin tyhjä ilmapallo joka vain lörppäilee puolelta toiselle. Totuttua pidemmällä ohjalla, mutta kuitenkin tuntumalla hän kehoitti ratsastajaa lisäämään aktiivisuutta (mutta samalla aina rauhoittamaan kiihtyvää kipitystä) jolloin ratsastaja ikäänkuin "pumppaa ilmaa" takapään avulla sinne kaulaan. Ja niin vain kävi, että taitava ratsastaja sai nuoren ruunan kurottamaan kohti tuntumaa ja käynti muuttui huomattavasti paremmaksi. Tietenkin onnistuneet pätkät olivat lyhyitä, mutta eron huomasi selvästi ja harjoitellen hevonen vahvistuu ja pätkät pidentyvät. Anna muistutti ratsastajaa välttämään taakse suuntautuvaa tuntumaa joka lyhentää hevosen kaulaa (vaikka se kaula olisikin kaarella..) ja antamaan ohjalla hevoselle tilaa kurkottaa kohti tuntumaa. Ja kun se kurkottaa voi taas haastaa ja pidentää ohjaa - kurkottaako vielä 5 cm lisää? Pitkä vahva, itse kannateltu kaula. Kaulan kannattelemiseen tarvitaan tukilihaksia ja tällä harjoituksella ne kehittyvät.

Seuraava oli 5-vuotias ori jolla oli kevättä rinnassa ja hieman keskittymisvaikeuksia ulkona hirnuvan tamman takia. Tämän kanssa kiinnitettiin huomiota vinouden suoristamiseen ja asettamiseen. Anna antoi tässä taas meille harjoituksen omaa niskaa käyttäen, jotta huomaamme mikä ero on jos kallistamme päätä esimerkiksi oikealle (asetus oikeaan) niin että työnnämme vasenta korvaa ylös tai jos painamme oikean korvan olkaa kohti. Ensimmäinen on se mitä hevoselta halutaan, taas se kurottaminen, ei painaminen. Aivan eri lihakset käytössä. Hyviä pätkiä oriinkin kanssa saatiin aikaan, kun se malttoi välillä rauhoittua.

Viimeinen oli 11-vuotias tamma jolta ei alkuun tuntunut löytyvän muuta puhdasta askellajia kuin ravi. Anna kommentoi tamman olevan hyvin voimaton ja siksi käynti oli passimaista. Myös ratsastajan asentoon hän puuttui paljon ja selitti, että notkoselkäinen takanojassa istuva ratsastaja lisää hevosen etupainoisuutta. Kun hän sai hyvillä mielikuvaharjoituksilla ratsastajan asennon korjattua, hevosen liikekin muuttui huomattavan paljon paremmaksi. Samaa aktivointi ja tahdinsäilytys harjoitusta Anna teetti heilläkin ja tämäkin hevonen saatiin hetkittäin hienosti kurkottamaan tuntumaa kohti. Lopuksi hän näytti oikean asettumisen: molemmat korvat samalla tasolla, pää ei saa olla kallellaan asettumisessa. Tätä voi opettaa hevoselle maasta käsinkin taivuttamalla käsillä hevosen päätä haluttuun suuntaan.

Lopuksi Anna vielä näytti kapsonin sovituksen ja neuvoi juoksuttamaan hevosia mieluummin kapsonilla kuin suoraan kuolaimesta tai leuan alla olevasta renksusta. Hän perusteli tätä sillä, että jos mietimme kuinka haluamme hevosen kääntävän päätään taivutettuna ja sitten mietimme johtaako leuan alta vetäminen vai nenän päältä vetäminen paremmin tähän lopputulokseen, niin tottakai nenän päältä. Leuan alta vetäessä hevonen kallista korvansa ulos ja turpansa sisään eikä asettuminen tapahdu oikein.

Kurssi oli hyvin antoisa ja Anna on todella ihana opettaja: positiivinen, tarkka, ehdoton ja äärimmäisen rauhallinen. Hirveä kyty tuli saada Selma vietyä hänen luokseen ja kuulla mitä hän näkee sen liikkeessä. Ja saada ehkä Anna sinne satulaankin! Noh jotain on jo vähän viritteilläkin, katsotaan mitä tuleva tuo tullessaan. :)

Hankalaa kuin hevoskauppa

Viime aikoina olen ollut jonkin sortin tukihenkilönä ystävälleni joka päätti pistää keski-ikäisen suokkiruunansa myyntiin ja hommata tilalle nuoremman kisakenttien kiintotähden (ainakin tulevaisuudessa). Mutta jos hevosen myynti osaakin olla tuskallista, tympeää ja stressaavaa touhua niin ostaminen se vasta onkin kamalaa!

Minä olen hevoshistoriani aikana ostanut neljä hevosta ja myynyt kaksi (ja yhden laittanut teuraaksi). Myyminen on mennyt molemmilla kerroilla niin ikävästi, että koskaan en enää halua myydä hevosta. Kiinnyn elukoihini liikaa ja oikeasti haluaisin ne loppuelämän hyvään kotiin jossa ne pääsisivät kullekin yksilölle sopivaan liikutukseen. Molemmat myymäni hevoset on se "loppuelämän kodin tarjoaja" myynyt (tai liisannut) vuoden sisään eteenpäin koska hevonen ei olekaan terve/sopiva käyttöön ja seuraavalla omistajalla se onkin ollut sekä terve että sopiva käyttöön. Ja sitten on myyty vielä kerran. Tällainen on minulle hengisesti aivan hirvittävän raskasta, koska olen kiltti ja rehellinen ihminen joka rakastaa myymäänsä hevosta ja on tehnyt aina kaikkensa sen hyvinvoinnin eteen. Sitten aletaan syyttää huijariksi ja että olen ratsastanut kipeällä hevosella jne. Nytkin surullisena seuraan kun varsasta asti pitämäni ja kouluttamani ihana ruuna on myynnissä jo toista kertaa minulta lähdön jälkeen ja ikää on vasta 6 v. Möin sen siis nelivuotiaana. Mutta sehän siinä myynnissä onkin se miksi en halua sitä enää koskaan tehdä: kun omistajanvaihdosilmoitus on tehty, ei ole mitään osaa eikä arpaa kyseisen hevosen kohtaloon.

Tottakai myynti voi olla helpompaa jos saa myytyä tutulle tai ei ole pakkomyynti edessä vaan voi vaikka 5 vuotta odottaa Sitä Oikeaa Ostajaa. Muuten se on suoraan sanottuna perseestä. Ainakin omasta kokemuksestani. Hevosia ostetaan nykyään kuin sohvaa. Jos siinä omasta mielestä havaitaan joku virhe joka varmasti on täytynyt olla jo ostohetkellä (sitä ei vaan huomannut ostaja, kaveri eikä eläinlääkäri) niin se pitää voida palauttaa. Ja sitten soitetaan tulikivenkatkuisia puheluita myyjälle kun hevonen nyt käyttäytyy täällä vaarallisesti ja se on varmasti hullu. Kuitenkaan ei oteta vinkkejä vastaan vaikka myyjä niitä vuosia hevosen tunteneena osaisi antaa... TURHAUTTAVAA. Ymmärrän ettei kukaan voi 100% varmuudella luvata loppuelämän kotia, olen itsekin joutunut pyörtämään lupaukseni. Mutta jos syy myydä hevonen eteenpäin on se että "se ei nyt ollutkaan niin kiva kun ajattelin", niin näen punaista.

Ostaminen puolestaan on omasta mielestäni maailman helpointa. Ostamani hevoset ovat olleet ostohetkellä 4 v., 5 v., 2 v. ja 1 v. Vanhimmat olivat ravitallilta ostettuja ajolle opetettuja, ensimmäisellä oli selässä istuttu. Noh, ensimmäisen hevosen ostin ollessani 16-vuotias ja silloin kriteerit olivat: suomenhevonen, ruuna, terve, nuori. No, sitä se oli ja ensimmäisen ostin mitä katsoin. Toinen oli samalta tallilta jokunen vuosi myöhemmin ja samoilla kriteereillä ostin sen. Suhteeni myyjään näiden osalta oli kuulumisten kertominen. Hevosissa ei ollut mielestäni missään vaiheessa mitään vikaa, ne olivat siihen tarkoitukseen sopivat mihin ne ostin. Tein niillä myös asioita joita myyjä kuvitteli hevosille liian vaikeiksi tai vaarallisiksi. Kuten uittaminen tai ratsastaminen autotien viertä jne. Ensimmäinen ostos oli rakennehirviö ja takajalat olivat niin pahan malliset, että vieläkin ihmettelen miten se pysyi edes jonkinlaisessa kunnossa 16-vuotiaaksi asti. Ei ollut silloin siis silmää niille asioille meikäläisellä.

Varsojen ostaminen nyt on oma lukunsa. Eniten ehkä Selman ostaminen 2 v. oli se mihin panostin. Silloin kriteereitä oli jo enemmän: suomenhevonen, varsa, tamma, suvussa Toto ja Luonnos, hyväluontoinen (=kiltti ja säyseä mutta reipas), hyvät jalat, ok runko, kaunis ulkomuoto, ei liian korkea hinta. Selma oli ainut tammavarsa mitä kävin katsomassa ja se täytti kaikki kriteerit. Loistavasti on mennyt jo 7 vuotta eikä ole tarvinnut soitella myyjälle kertoakseni miten siitä nyt löytyi klinikalla sitä ja tätä ja ei tämä nyt olekaan sitä mitä haluan. Yhteyttä pidän kyllä mielelläni ja kerron kuulumisia, mutta haluan pärjätä vastoinkäymisten kanssa ihan itse. Sillä hetkellä kun hevonen on minun vastuullani niin otan siitä vastuun. Myös vastuun siitä että olen ostanut hevosen niillä tiedoilla mitä sain.

Selmaa katsomassa Joutsenossa syyskuussa 2007. Ei tarvinnut miettiä hetkeäkään. <3

Viimeinen varsuli oli puhdas katalogiostos. Silloin etsin 1-vuotiasta orivarsaa, suomenhevosta tottakai. Katsoin sukupostista suvun, näyttelytulokset ja kuvat ennenkuin soitin että tuotko puoleen väliin matkaa. Ja eräällä huoltoasemalla näin mikä pikku-reppana sitä oli tullut ostettua. Eikä kaduttanut sekuntiakaan koko 3 vuoden yhteistaipaleella! Luopunut en olisi jollei olisi ollut elämänmuutoksen takia pakko. Ja nyt sitä myydään kansallisentason kouluratsuna 6000 e. Voin kertoa että en myynyt sitä itse ihan tuolla hinnalla ja ostin 1/4 tuosta. Heh. Mutta ihan hyvän varsan siis ostin aikanaan. ;)

Ystävälleni ei tämä ostopuoli tunnu olevan yhtä helppoa. Hänen suurin ongelmansa on se, ettei hän osaa päättää mitä haluaa. Ja on siis käynyt jo katsomassa useampia hevosia tässä tilassa. Hän itsekin myöntää olevansa myyjien kauhu: käy katsomassa ja kokeilemassa muttei kykene tekemään päätöksiä. En osaa oikein asettua hänen asemaansa, koska minä en tykkää ajella ympäri Suomea hevosten perässä ja siitä syystä pyrin tekemään ostopäätökseni jo kotona hyvin pitkälle. Että vain se jäävuorenhuippu käydään katsomassa, mikä tarkoittaa yleensä yhtä hevosta. Tärkeintä on nimenomaan ennen kun käy katsomassa yhtään hevosta selvittää itselleen mitä haluaa. Haluaako sen projektin jonka kisakentille saamiseen menee vähintään 2 vuotta, todennäköisesti 4 vai haluaako sen valmiin? Tamman vai ruunan? Mitkä asiat rakenteessa on ne mistä tingitään ja mistä ei? Entä liikkeistä? Ei ole mitään järkeä käydä katsomassa neljää 3-4 -vuotiasta hevosta joista kaikki ovat kivoja ja miettiä sitten viikko että mikä näistä vai sittenkin joku valmis. Jos kriteerit täyttyy (sikäli kun ne kriteerit nyt ovat itselle selvät), hevonen on uskallettava ostaa. Tottakai se on hyväkin asia että pohditaan, sen voi hyvällä tahdolla uskoa tarkoittavan sitä että ostaja aikoo sitoutua kirjaimellisesti kavioliittoon ja haluaa varmistua että kumppani on sellainen mitä jaksaa katsella sen 20 vuotta. Nopeat ostajat ovat joskus nopeita myyjiäkin.

Huijatuksi tuleminen on tietenkin asia erikseen, mutta jostain syystä miellän sen liittyvän ennemmin aikuisten puoliveristen ostoon silloin kun hevosen taustoja ei tiedetä, en harrastesuokin ostoon yksityiseltä tai jopa kasvattajalta. En ole yhdellekään ostamalleni hevoselle teettänyt ostotarkastusta enkä kuvauttanut mitään. Ehkä olen tyhmä kun ostan riskillä, mutta koska ostan vain nuoria yksilöitä, tuntuu turhalta niitä kuvauttaa. Kaikilla on kuitenkin jotain löysyyttä takapolvissa tai muuta joka tasaantuu kasvun myötä. Ja kun en ole mitään kilparavuria ostamassa, niin kaikkien mahdollisten vammojen kanssa pärjätään. Sitäpaitsi ostotarkastuksessa terveeksi kuvatuistakin on kohta löytynyt klinikalla jotain (klinikalla muuten tuntuu löytyvän aina jotain, jännää sekin). Vaikeita asioita. Joista saa halutessaan vieläkin vaikeampia. ;)

Saikku-angstailua

Eilen kävin kontrollikäynnillä lääkärissä ja saikku jatkuu kuun loppuun asti. Polvilumpion alla on edelleen nestettä ja se kipeytyy kävelystä, ponnistelusta ynnä muusta normaalista toiminnasta. Fysioterpiaankin pääsin vasta nyt ja todettiin että reisilihakset ovat polven päältä jo reilusti surkastuneet. Huoh. Eikun jumppaamaan vaan vaikka sekin koskee. Meinaa pää jo levitä tätä menoa. Ortopedille pääsen vasta huhtikuun lopulla ja sitten keskustellaan leikkauksesta. En tosin kerkeä nyt mihinkään leikkaukseen kun on koulu kesken jne. Että jos vuoden selviäisin polvituen kanssa niin hyvä olisi.

Selma on voinut pyöreästi ja sitä liikutellaan ystävien ja vuokraajien toimesta ihan mukavasti tämä viikko. Sitten tuleekin muutosta kun kumpikin vuokraaja lopettaa. Eivät kylläkään minusta tai Selmasta johtuen vaan ihan paikkakunnalta muuton ja työaikojen radikaalin muuttumisen myötä. Sääli, sillä kumpikin olivat aivan äärimmäisen ihania, vastuullisia, tunnollisia, luotettavia, sinnikkäitä ja kaikin puolin täydellisiä vuokraajia. Jatkossa toki nähdään ja käyvät Selmaa moikaamassa ja ratsastamassa kun liikkuuvat täälläpäin. Mutta haikeaa on ollut puolin ja toisin, kumpikin taisi vuokrata ainakin vuoden verran Selmuskaa ja molemmat ennättivät kiintyä tammaan. Kesällä siis täytyy kysellä vuokraajaa/vuokraajia jotta saadaan mamma timmiksi riittävällä liikunnalla. Jotain alustavaa jutustelua onkin ilmassa jo ollut asian tiimoilta.

Onneksi tulevana lauantaina pääsen piristykseksi kotikaupunkiini Joensuuhun Suomenhevosliiton järjestämälle suomenhevosen ratsukoulutusta käsittelevälle kurssille! Se on varmasti antoisa ja ihana päivä jota odotan jo kovasti. Siitäpä siis tarkemmin varmaankin sunnuntai-iltana. Jatkan siihen asti angstailua ja mökötystä. ;) Tyhmä polvi. Mur.

Selmakin mököttää. Kuva: Hanne Vainionpää 9.3.2014

Talliterapiaa klenkalle

Näin tänään Selman viikon tauon jälkeen! Olen onneksi saanut Selmalle liikuttelijoita ihan mukavasti, mutta auton ajaminen on ollut kivuliasta ja talliympäristö liukas, joten olen pysytellyt kotona ja koittanut lepuuttaa polveani mahdollisimman paljon. Koska tiedän että Selma pudottaa jo talvikarvaansa rytinällä ja olen intohimoinen harjaaja, on muutaman päivän sormia syyhyttänyt päästä harjaamaan sitä. Tänään lopulta ihana ystäväiseni lähti mukaani, lupautui ratsastamaan ja vieläpä antoi luvan myös kuvata ja julkaista kuvia täällä! Selmassa ei vieläkään hirveästi näy että laskettu aika on n. 27.4.

Kelit on täällä olleet pitkään sitä +3 C- +5 C, tuulee, sataa räntää tai lunta. Eli kenttä on jokapäivä erilainen. Jäässä, sohjossa, moukkurainen tai liukas. Tänään se oli ihan ok.

Tämmöinen maneesi meillä. ;)

Selmalla oli ohjelmassa tänään paljon pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä, peruutuksia, väistöjä ja voltteja. Pitkillä sivuilla sai ravattua ja laukauttua ja kuvan tässä päässä myös mentyä ravissa ympyrällä. Näillä keleillä kiittelen aina itseäni siitä uppiniskaisesta 6 hokin ravikenkään kengittämisestä. :)

Tällä nimenomaisella estesatulalla ei ole kovin miellyttävä tuuppailla. Koulusatulaa odotellessa...

Järkytin Selmaa ja nakkasin kepin maahan. Minullakin on hokki. :P

Mitenniin mammalla muka keskittymishäiriöitä?

Varsomiseen noin 7 viikkoa aikaa.. Juu-u. Ja tämähän on siis laukanNOSTO.

 

 

Kuvanlaatu ei taas päätä huimaa kun kännykällä joutuu pärjäämään. Mutta Selma oli oikein tyytyväinen kun pääsi liikkumaan parin vapaapäivän jälkeen ja sai pitkästä aikaa myös ottaa pikku laukkapätkiäkin. Se tarjosi ystävälleni laukkaa ennen kuin ennätti edes apuja antaa, joten ei ilmeisesti tunnu pahalle vieläkään. Selma saa kyllä itse päättää mitä askellajia mennään. Harmittaa kun maastoon ei ole mamma päässyt kohta kahteen viikkoon. Lainakuskit eivät uskalla lähteä yksin vieraisiin maastoihin ja jos jollekin on tutut maastot, niin pääsee ratsastamaan vasta hämärän jälkeen. No, toivottavasti pian onnistuisi.

Sopiva satula - urbaani legenda?

Toissapäivänä seuramme järjesti satulansovitusluennon, jonka piti Lissu Uusi-Illikainen satulapalvelu Hirnakasta. Luento oli hyvin mielenkiintoinen ja hyvä kertaus opituille asioille. Olen ollut satulansovitusluennolla viimeksi vuonna 2000 Joensuussa kun siellä puhui Satu Ritari. Tämän jälkeen olen etsinyt tietoa netistä ja jutellut itseäni viisaampien kanssa, mutta olihan tuo jo korkea aika päivittää hommaa. Luennon sisältö oli aika pitkälti sama kuin tässä Hevoskallion ohjeistuksessa, paitsi etukaaren paikkaa ja istuvuutta käsiteltiin enemmän. Edestä siis etukaaren pitäisi vastata hevosen luonnollista muotoa siinä kohtaa mihin satula asettuu, eikä painaa kaarien päistä lapoja (liian kapea) tai kaaren yläkohdasta säkää (liian leveä). Anita Kaakkolalla on tässä artikkelissa valaiseva kuva satulan rungosta edestä ja juttua satuloiden koko-asioista joista luennollakin puhuttiin. Samat asiat mitkä luennoitsija etukaaren tarkastelusta kertoi voi lukea Ypäjän Satulakorjaamon sivulta. Luennolla teimme myös "ruumiinavauksen" vanhalle satulalle ja minäkin näin ensimmäistä kertaa miten satula on rakennettu. En tiedä miksei minulle ole koskaan tullut mieleen purkaa ikivanhoja ja rikkonaisia satuloita. Kummallista. Noh, en lapsenakaan koskaan tuhonnut lelujani osiin joten minulta varmaan puuttuu sellainen purkuvietti! ;)

Tästä kaikesta sain suuren himon päästä katselemaan Selman satuloita sillä silmällä. Onneksi sain ystäväni houkuteltua tallille, sillä vieläkään ei hevosen taluttaminen luonnistu vaikka polvi jo himpun parempi onkin. Selman satulahistoria on lyhyt mutta turhauttava. Sen ensimmäisenä satulana toimi minulla jo vuosia ollut (2000 luvun alussa uutena ostettu) Wintec500 villatoppauksilla oleva yleissatula. En tajunnut pitkiin aikoihin, että se on kaarevarunkoinen ja hevoseni suoraselkäinen. Kunnes aloin kiinnittää huomiota siihen, että satula on takaa aivan irti ja keventäessä läpsyttää joka askeleella selkään. Noh, ostetaan edestä kohottava Wintecin vaahtomuoviromaani. Lopulta kun vähensin hevosiani radikaalisti syksyllä 2011 ja minulle jäi kaksi näitä Wintec500 yleissatuloita käteen, päätin viedä ne satulaliikkeeseen ja kysyä saisiko niillä maksettua väliä uuteen Winteciin. Olin siinä vaiheessa saanut selville että Wintec2000 Cair on suorarunkoinen. Rakastin näitä keinonahkasatuloita koska puskailin, rytistelin, rämistelin ja uin niiden kanssa. Arvelin ettei nahkasatula tule pysymään menossani ehjänä.

Selma odotteli jo Seppoa tuolloin ja pöljänä sovitin siihen selkään tämän uuden satulan. Ja ai että kuinka hyvä se olikaan! Karvat oli suorassa lenkin jälkeen ja istui takaa hyvin. Voi onnea! Mammalomalta palatessaan sitten syksyllä 2012 ei satula sopinutkaan enää niin täydellisesti. Se oli taas ilmassa takaa. Lampaankarvaa siis. Kevättalvella 2013 tympäännyin koko hommaan ja ostin tuttavalta ikivanhan röttelön, Kieffer -merkkisen ja Wien-mallisen koulusatulan ja hieman hillitymmin ikääntyneen Cliff Barnsby:n estesatulan. Elämäni ensimmäiset muut kuin yleissatulat! Näitä katseltiin ja soviteltiin sitten isommalla köörillä ja valmentajankin kanssa. Hyvät oli. Selmalla oli siis tässä vaiheessa 7 kk mammaloman jälkeen ennätetty treenata huimat 4 kk. Ja kesällä tuli se surullisen kuuluisa sairasloma, joten selkälihat pysyivät aika samalla tasolla. Mutta saikusta selvittyämme ja kunnolla treenattuamme kävikin niin että tämä vanha Wien muuttui puristavaksi edestä. Estepenkki on pysynyt hyvänä (ei täydellisenä) näihin päiviin saakka joten sillä ollaan menty, istuinluut kipeänä!

Cliff Barnsby estesatula vuosimallia nakkimakkara. On muuten kova! :D

Paneelit tulevat aika tasaisesti edestä taakse.

Ei kertakaikkiaan voi seistä suorana jos joku kuvaa takaa! Paneelit istuvat myös takaa ihan ok (en sano 'täydellisesti').

Etukaari seuraa Selman muotoja myös ihan ok.

Kaikki istuvat tässä satulassa tuoli-istunnassa ja jalustimia pitää pidentää ihan hurjasti että voi olla siellä edes jotenkin inhimillisesti. Kaiholla muistelen ihanaa Kiefferiä...

Onneksi Hingunniemessä sain luokkakaverikseni ihanan satulasepän jolta kysyin ottaisiko vanhan Kiefferini ja sen melko vähällä käytöllä olleen uuden Wintec 2000 ja toisi vaihdossa minulle sitten leveähkön Kiefferin. Ja sehän passasi. Viime lähijaksolla sitten vaihdettiin satuloita ja asuntolalla kuolasin tuota uutta (käytettyä) ihanaa Kiefferiä, silittelin, unelmoin... Mutta Selma on tietenkin tiineenä ja vieläpä viimeisillään. Turha haaveillakaan realistisesta sovituksesta!

Selman satulansija normaalisti.

Satulansija isolla varsamahalla.

Selman selkä on nyt kaarevahko ja tämä uusi Kieffer Genf on suoraan selkään. Pieni pelko persuksissa on tietysti, että Selman selkä ei palaudukaan enää. Mutta toisaalta se on 9 vuotias urheiluhevonen joka kantaa vasta toista varsaansa joten ehkä nyt ei vielä pidä panikoida siitostamman notkoselästä... Kai?

Kieffer Genf.

Genfissä istuinosa on mokkamaista keinonahkaa, altapäin satula on nahkaa. Etummainen vastinhihna kiinnittyy ylhäältä etukaaren päähän, mikä vähentää lavoille valumista. Joka ei kyllä ole meidän ongelmanan ollut koskaan.

Huonosti näkyy takaa kuvattuna.

Edestä on hyvä! Painetta tuntuu paneeleissa edessä ja takana kivasti.

Mutta kun siiven alta kurkistaa miltä notkon kohdalla näyttää, niin päivähän sieltä paistaa. On siis liian suora tämänhetkiseen selkään. Byhyy.

Satula on toppauksen tarpeessa, joten seuraavalla lähijaksolla otan sen taas Kiuruvedelle mukaan ja armas luokkatoverini toppaa sen siellä. Sitten täytyy vaan malttaa odotella. Jos ei passaa palautuneelle Selmallekaan niin kokeillaan jotain muuta. Nyt olen tainnut rakastua Kieffereihin joten sellainen sen olla pitää. Mikäli hevoselle passaa.

Selmalla on periaatteessa helppo selkä löytää istuva satula: sen selän profiili on harjakattoinen, sillä on kunnollinen säkä ja pitkä selkä, joten tilaa on jos jonkinlaiselle satulalle. Toivoa en siis ole vielä heittänyt. :) Minkälaisia satulanmetsästyksiä teillä on ollut?

Ruokinnan vaikeus

Lopultakin sain kouraani uuden tallin heinästä tehdyn analyysin tulokset. Sitä seurasi kahden päivän totaaliuppoutuminen Hoptin ihmeelliseen maailmaan. Vaikka rehujen vertailu on minusta hyvin mielenkiintoista, on laskurilla leikkiminen aina jossakin vaiheessa myös äärimmäisen turhauttavaa sillä tuntuu olevan aivan mahdotonta saada ravintoaineet balanssiin. Voi niitä aikoja kun hevosen ruokkiminen oli yksinkertaista!!

Ensimmäiset 12 vuotta hevosenomistajana kuuluin siihen "heinää niin että luut peittyy, litra kauraa ja mitta kivennäistä"-ruokkijakoulukuntaan. Pieni ja TEHOKAS rehunkäyttäjä herra Kaurahattu uskotteli minulle, että se systeemi toimii ja sillä saa pidettyä hevosen kunnossa. Lihasköyhä se kyllä oli vaikka läskiä keräsikin ihan vain heiniä katselemallakin. Mutta kun hiki hatussa treenasin tällä reseptillä Selmaa kantakirjaan ilman että lihakset kauheasti kehittyi ja sain vielä nokkani eteen mustaa valkoisella, että sillä on lihasköyhä selkä ja lanne sekä kapeat reisilihakset, oli pakko mennä istumaan tuumauspaikkaan kuin Nalle Puh konsanaan ja harkita vakavasti menevänsä mukaan siihen 'ruokinta-hömpötykseen' josta kohistiin. Analyysejä, laskureita, pusseja ja purnukoita... Hyhhyh.

Suomenhevosen kohdalla on aina riski syöttää se hengiltä. Se on edelleenkin alkuperäisrotu joka on kyntänyt kymmeniä hehtaareja peltoa suoheinällä ja olkisilpulla ja vetänyt tykkiä syötyään rehujen loputtua paperisilppua ja  vietettyään yönsä havupedillä lumeen kaivetussa montussa neljänkymmenen asteen pakkasessa. Nykyään kuvitellaan, että se tarvitsee sen tunnin maneesissa hikoilun takia litroittain väkirehuja ja kiloittain ravinnerikasta lannoitettua heinää. Unohtamatta enkkuvilttiä pyllyltä alku- ja loppuveryttelyssä. Ja sitten ihmetellään kun se on jumissa ja ähkyilee jatkuvasti.

Pelottavinta ruokinnassa on se ajatusmalli, että "aina on tehty näin" johon itsekin usein lankean. Tottakai täytyy tiedostaa se, että hevosen elimistöä ei ole tarkoitettu jatkuvasti muuttuvalle ruokavaliolle ja siinä mielessä olisi ideaali jos voisi aina vain pitäytyä samassa ruokinnassa. Mutta ikävä kyllä heinän laatu vaihtelee vuosittain, hevonen saattaa loukkaantua ja jäädä lomalle, alkaa treenata kovemmin, ruveta kilpailemaan, tulla tiineeksi, imettää.. Ja niin sitä vain on pakko ruokintaa muutella. Selmankin kohdalla.

Ensimmäisen laajan, kivennäisetkin sisältävän analyysin tulokset olivat silmiäavaava kokemus minulle. Että heinässä onkin jo lähes kaikki kivennäiset valmiina! Paitsi sinkki ja kupari. Ei tarvitsekaan ostaa kivennäistä enempää, Sinkki-Kupari valmistekin on olemassa. Yllätyin myös siitä, että rautaa tulee yli tarpeen pelkästä heinästä. Ja sitähän on tietenkin lisätty kaikkiin täysrehuihin ja kivennäisiin niin että lopulta raudan saanti on niin ylenpalttista että se alkaa häiritä kuparin imeytymistä. Voi plääh. Ja mistä sitä fosforiakin taikoisi kun kaikki muut arvot saa kohdalleen mutta se jää vajaaksi? Valkuainen oli edellisen tallin heinässä todella alhainen ja treenissä oleva kantava Selma olikin sitten mielenkiintoinen ruokittava.

Nyt kun sain nykyisen heinän analyysin on se melkolailla mukavaa luettavaa. Valkuaista on oikein sopivasti. Selma syö tällä hetkellä 11 kg heinää (4-3-4), mutta imetyksen myötä sitä kuluu varmasti enemmän. Raja menee siinä, että alle ei poljeteta heinää, muuten saa syödä minkä napa vetää. Liitän tähän Hoptin laskelman ravintoaineista joita tahkosin pitkään. Laskelma koskee viimeistä tiineyskuukautta, eli huhtikuuta. Nyt ruokintaa aletaan muuttaa tuota kohti.

Rivillä "Normi" lukee siis tamman saantisuositukset kun se painaa 550 kg, on 11. kuulla tiineenä ja on huono rehunkäyttäjä. ME tarkoittaa energiaa, srv sulavaa raakavalkuiaista ja muut ovat kivennäisiä ja vitamiineja. Viimeinen sarake on lysiini joka on tärkeä lihasten kehittymiseen tarvittava aminohappo. Ja se aiheuttaa minulle harmaita hiuksia! Normaalisti, valkuaisköyhällä heinällä olen joutunut syöttämään Racing Proteinia litran päivässä ja silloin lysiiniä on tullut kivasti. Mutta nyt kun pelkän heinän srv on 641,41 g/pv ja tarve 600 g/pv, niin ei tuota Proteinia tarvittaisi ollenkaan. Mutta koska ensimmäinen imetyskuukausi tulee olemaan toukokuu jolloin näillä korkeuksilla ei vielä olla laitumella ja tarve kohoaa niin suureksi että Proteinia joutuu ihan kunnolla syöttämään ja vielä soijaa päälle, niin haluan säilyttää tuon Proteinin ruokinnassa. etenkin kun Selma on sitä jo pari vuotta syönyt ja maha on siihen tottunut. Plus siitä tosiaan saa sitä lysiiniä. Tuo Master Muscle, Eclipse on täysin uusi tuote ja lisäsin sen tuohon vain ja ainoastaa lysiinilisänä. Tulee vain ikävästi E-vitamiinia liikaa kaupanpäällisinä.

Tuosta näkee myös kuinka hurjasti rautaa (Fe) heinä sisältää! 854,6 mg/pv kun tarve on vain 550 mg/pv. Proteinissa sitä on ihan turhaan niin hirveästi. Ihmettelen kyllä miksi kaikissa rehuissa on kuparia niin vähän. Edes tuossa Supreme Horse Care:n Sinkki-Kuparissa ei käy tasan onnen lahjat vaan suhteessa sinkkiä on reilusti ja kuparia ei niin reilusti.

Tuo rehulista on siis käytännössä
0,5 l Racing Proteinia
15 g Master Muscle, Eclipse
2 dl Rypsiöljyä
2 dl Pellavaista
1 dl Seleeni-E Vita Xyl
15 ml Racing Action Vimin
2 rkl merisuolaa
1 mtt SHC Sinkki-Kuparia

Kahdelle ylimmälle annoinkin jo perustelut. Öljyä annan koska luin tutkimuksen jossa sen arveltiin lisäävän ternimaidon määrää. Lisäsi tai ei, niin Selma ei ainakaan ole lihovaa sorttia joten kokeillaan. Lisää ruokinnan merkityksestä tamman lisääntymiseen löytyy täältä. Syötän Selmalle öljyä normitilassakin 0,5 dl päivässä vähentääkseni sen ihon hilseilyä. Varsinkin karvanlähtöaikoina se pölisee vähemmän öljylisällä. Pellavaista syötän kuurina siihen saakka kunnes karva on vaihtunut. Se on myös hyvä ennaltaehkäisy lopputiineydessä mahdollisesti esiintyvälle ummetukselle. Seleeniä kokeilen nyt helpottamaan jälkeisten irtoamista, koska ne jäivät kiinni ja tuottivat Sepon synnyttyä ylimääräistä huolta ja murhetta sekä lääkekuuria ja kohtuhuuhtelua ja ja ja... Lehmillä on kuulemma havaittu positiivista muutosta jälkeisten irtoamiseen seleenillä ja eläinlääkärit suosittelevat seleenilisää vaikkei asiasta ole tehty varsinaista tutkimusta. Mutta siis vahva epäily tuntuu kaikilla olevan, että seleenilisä auttaa asiaa. Vitamiinia syötän laidunkaudelle asti ja merisuolaa ympäri vuoden. Suolakivi on myös tarjolla.

Kalkki-Fosfori -suhde on laskelmissani kyllä kaukana toivotusta, kalkkia on liikaa suhteessa fosforiin. Sama juttu tässä laskelmassa jossa on Selman ruokinta ensimmäisellä imetyskuukaudella tallissa:

Tämä on laskettu 12 kg heinää, voi olla että mamma vetelee sitä sitten enemmänkin. Muuten ruokinta olisi:
2 l kauraa
2 l Racing Protein
1 l soijarouhetta
2 dl rypsiöljyä
1 mtt SHC Sinkki-Kuparia
1 rkl merisuolaa
15 ml vitamiinia

Tallillamme annetaan väkirehut kolmesti joten tuon valtavan määrän saa jotenkin järkevästi jaettuankin. Sanon valtavan, koska periaatteessa välttäisin viimeiseen asti väkirehujen syöttämistä mikäli heinä riittää. Mutta imettävällä tosiaan tuo valkuaisen tarve on aika hurjaa ja tarkoitus on kuitenkin Selmalla alkaa liikutella heti kun se on toipunut varsomisesta mikä sekin lisää kulutusta. Onneksi laitumelle päästyään voi jättää nuo valkuaisrehut pikkuhiljaa pois.

Laskurit ja suositukset ovat vain laskureita ja suosituksia. Niitä ei tietenkään voi tuijottaa universaalina totuutena, sillä kukaan ei voi tietää esimerkiksi Selman kohdalla minkä verran mikäkin ravintoaine siihen imeytyy. Jotakin toki saisi selville verikokeilla ja jouhinäytteillä sun muilla. Mikä onkin kyllä kiintoisa ajatus! Ehkäpä joskus testaan senkin. Mutta siis asiaan palatakseni laskureista ja analyyseistä on hyvä apu: ei tarvitse sokkona vaeltaa.Vihreinkään yrttinen heinä ei sitten välttämättä sisällä tarpeeksi vaikkapa valkuaista tai jotakin muuta. Ja ennen kaikkea se heinä saattaakin olla niin ravinteikasta, ettei harrastepuksu tarvitse siihen mitään muuta kuin suolaa, sinkkiä ja kuparia päälle! Mikä säästö rehukuluissa!

Voimaa takaosaan!

Yleisimmin ratsastajat tuntuvat kaipaavan ratsuilleen (sen surullisen kuuluisan 'massan' lisäksi) voimaa takapuoleen ja lihaksia selkään. Mielestäni tässä tärkein apu on mahdollisimman monipuolinen valmennus. Pelkkä koulukiemuroiden pyörittely ei vain anna hevoselle riittävästi valmiuksia saada kunnollista ponnistusvoimaa. Lisäksi kestävyyskuntoa ei tule pelkällä sileällä työskentelyllä. Nostan tässä esiin oman kokoelmani treenimahdollisuuksia joita pyrin toteuttamaan viikoittain ja joista Selma nauttii.

Maastoilu

Vaikka Selma on ääniarka ja näkee mörköjäkin joka paikassa, on se liikkunut maastossa ratsastettuna 3-vuotiaasta lähtien. Pommin- tai liikennevarmaksi en sitä kehuisi, mutta hyvin ollaan selvitty kaikista tilanteista mitä metsäkoneiden, linja-autojen tai vaikkapa moottorikelkkojen kanssa on tullut vastaan. Itse täytyy satulassa olle sellainen Muumi Mamma, että tamma rohkaistuu ja luottaa. Viemään se ei ole koskaan lähtenyt. <3

Ennen muinoin kun minulla oli hevoset omassa pihassa (vuosina 1999-2011) ratsastin vain ja ainoastaan maastossa. Rämistelin ja rytistelin pitkin pusikoita ja kiipeilin lähes pystysuoria rinteitä ylös ja alas. Kahlasin hevosillani myös yli polven yltävässä hangessa käyntiä niillä osuuksilla reiteistämme, joita ei talvisin aurattu. Täällä Vaara-Karjalassa riittää mäkistä maastoa, joten hien saa usein Selmalle pintaan pelkällä 60 minuutin kävelyllä. Varsinkin pöllöenergia talttuu hyvin kun lähtee löysin ohjin kävelemään ja vaikka sinne umpihankeen tai ylämäkeen. Käynti vahvistaa selkälihaksia ja kiipeily tietenkin takaosan lihaksia. Alamäet voi käyttää vatsalihastreeninä kun koittaa hidastaa jyrkässä alamäessä käynnin aivan äärimmäisen lyhyeksi ja hitaaksi. Reippaat laukkapätkät poistavat lihasjumeja ja laukka kehittää myös vatsalihaksia. Täytyy muistaa se, että kun hevonen kulkee "muodossa" eli nostaa selän ylös, täytyy vatsalihasten silloin supistua. Kun vatsalihakset ovat aktiivisesti käytössä, mahalinjassa näkyy vatsalihasviiru:

Toisin sanoen, hevonen ei jaksa kantaa itseään pitkään jollei vatsa jaksa nostaa selkää ylös. Laukkaa siis ja alamäkihissuttelua! Mielestäni ylämäet kannattaa kävellä, varsinkin jos hevonen on kuuma ja kovasti haluaisi laukata mäen ylös. Silloin sen käynti on tehokasta ja voimakasta ja ylämäestä saadaan paras hyöty irti. Laiskalla löntystäjällä suosin ravia. Ylämäen laukkaaminen on terapeuttisessa mielessä ihan jees, mutta hevonen pääsee ehkä hieman helpommalla lihaskuntoa ajatellen loikkiessaan mäen muutamalla hypyllä kuin jos se joutuu pukertamaan sen ylös hiki hatussa. Parhaat maastoreissuni ovat kestäneet 2-4 h hyvässä seurassa. Umpimetsässä puiden välistä pujottelu, pienet kivikot, kahlattavat lätäköt... Kaikki se vahvistaa tasapainoa ja tekee hevosesta varmajalkaisen.

Ajaminen

Ajaminen on ravitaustastani johtuen minulle ollut aina luonnollinen tapa liikuttaa hevosta. Se on myös äärimmäisen hyvä vaihtoehto silloin kun itsellä on väsymys, alkava flunssa, voimattomuus, motivaatiopula, kipeä jalka, laiskotus... Hevonen saa hikoilla ja itse vain pönöttää kärreillä tai reessä ja ihailee maisemia. ;)

Sulan maan aikaan käyn ajamassa Selmalla 1-2 kertaa viikossa 15 km hölkkälenkkiä (siis silloin kun se on jo normaalikunnossa, aloitan toki kuntoutuskaudella lyhyemmillä 8 km lenkeillä), mikä siis tarkoittaa sitä että kävellään alku- ja loppukäynnit, risteyspaikat ja alamäet. Muuten Selma menee ravia omaa tahtiaan melko löysällä ohjalla. Se itse tietää hidastuspaikat, joten minun ei tarvitse niissäkään tilanteissa ottaa tuntumaa! Todellakin saan rentoutua ja koen sen niin, että Selma ulkoiluttaa minua.

Minä ja Selma kesällä 2013. Kuva: Sari Mannermaa-Huotari

Viikottaiset 15 km (kestää meillä 45-50 min) hölkkälenkit tuovat peruskuntoa ja lisäbonuksena ravi on hyvin tahdikasta myös koulutunneilla. Ylämäet pyritään ravaamaan samalla tahdilla. Jos polle loppumatkasta tarjoaa laukkaa ylämäkiin, se on väsynyt.

Rekiajo auratuilla teillä on hyvin kevyttä ja ajan saman mittaisia lenkkejä kuin kesällä kärreillä. Kun ajetaan pellolla tai pienessä hangessa, on käyntiä lisättävä. Jos ajetaan reellä syvässä lumessa, voidaan ottaa ravivetoja ja väliin käyntiä. En menisi yhteensä näitä askellajeja puolta tuntia pidempään. Pelkkää käyntiä pellolla hangessa voin mennä radan omaisesti pidempään niin, että tullaan lopulta samaa jälkeä pitkin.

Työajo

Kun hevosella tehdään raskaampaa ajoa, askellaji on käynti. Kuormaa vetäessään hevonen painaa pään alas, nostaa selän ylös ja ei tietenkään "vedä" vaan TYÖNTÄÄ kuormaa eteenpäin takajaloillaan (=takaosa työskentelee todella tehokkaasti) länkiä vasten.

Selma opetushevosena metsätyökurssilla Nurmeksessa talvella 2010. Pakkasta oli vain -28 C. ;) Kuva: Jani Holopainen

Mitä enemmän se ponnistelee, sitä enemmän häntäkin alkaa askelten tahtiin vispata sivuille eli selkälihaksetkin tekevät töitä. Kuormien ei tarvitse olla suuria, kunhan niitä käydään hakemassa vaikkapa 6 kertaa 500 m matkan. Noin esimerkiksi.

Jos kuski ei ole tarkkana saattaa reki jumittaa puuhun kiinni. Onneksi kurssilla oli Selmalla pitelijöitä. :) Kuva: Jani Holopainen

Heijastimet kannattaa muistaa vähävaloisina kuukausina. Kuva: Jani Holopainen.

Kesällä hevosella voi tehdä perunapellon perustamisen ja myöhemmin multaukset, laitumilta voi ajaa niittokoneella pystyyn jäävät heinät (tulee muuten pollelle hiki jo 20 minuutissa!!) ja kenttää tai maneesia voi lanata. Tai työkärrillä ajaa polttopuuta, heinää... Vain mielikuvitus on rajana.

Esteratsastus

Harmittavan moni koulupainotteinen ratsastaja ei anna hevosensa hypätä esteitä. Ja samaan aikaan usein harmittelee, että laukka on voimatonta. Minäkään en itse uskalla hypätä Selmalla, mutta ystävistä löysin muuan "marakatin" jolla riittää rohkeutta, tasapainoa ja taitoa hommaan. Selman laukassa huomaa heti eron onko estereenissä ollut taukoa vai onko se viikottaista. Ja todellakin laukka on pyörivämpää, voimakasta ja upeaa kun esteitä hypätään ainakin kerran viikossa.

Este ei ole korkea, mutta kuvasta ei jää epäselväksi mikä osa kroppaa tekee töitä! Kesä 2013.

Jumppasarjat, rataharjoitukset... Estetunneilla laukataan paljon, laukkoja vaihdetaan lennosta, tehdään nopeita käännöksiä ja ponnistuksia, ponnistuksia, ponnistuksia. Kyllä sitä pattia rupeaa pyllyyn tulemaan kun noilla takajaloilla heitetään yli 500 kg ilmaan kerta toisensa jälkeen. Aivan upea treenitapa. Ja Selma ainakin rakastaa hyppäämistä vaikka se myös on välillä liiankin jännää (jos on erikoisesteitä).

Ravilla lähestyttävä pieni ristikko (näkyy punainen tötterö oikealla) jonka jälkeen yksi laukka-askel ja okseri. Vihreä puomi on 95 cm tässä kuvassa. Aloitimme 60 cm ja lopetimme 100 cm, joka on tällä hetkellä Selman ennätys. Kesä 2013

Valmentautuminen

Valmentautuminen on kovempaa treeniä hevosellekin kuin omin päin ratsastelu. Hyvä valmentaja vie ratsukon mukavuusalueen ulkopuolelle, teettää toistoja paaaaljon enemmän kuin niitä tulee arkiratsastuksessa ja "ruoskii" parempiin suorituksiin. Niin ratsastaja kuin hevonenkin ovat hyvän valmennustunnin jälkeen huomattavasti hikisempiä ja kaikkensa antaneita kuin itsenäisen "vähän sinnepäin" ratsastuksen jälkeen. Usein luulee tekevänsä oikein ja riittävästi ja kuvittelee hevosensa menevän hienosti, mutta totuus voikin olla aivan toinen ja ammattitaitoinen valmentaja saa annettua uudet eväät siihen itsenäiseen ratsastukseenkin. Valmennuksen olisi hyvä olla säännöllistä ja jos ei viikottaista niin ainakin joka toisella viikolla.

Suokkivalkka talvella 2013. Minä ja Selma keskellä. Kuva: Virva Hakala

Tähän reseptiin lisään jatkossa vielä laukkavedot raviradalla ja toivon että sitä myötä Selman vauhtikestävyys paranee samoin kuin laukkaan saa lisää työntövoimaa. Jos siis selvitään varsomisesta normaalisti. Ja selvitäänhän me. :)

Lisää aiheesta tekstissä: Lisää massaa?