Hämärä kun metsään hiipi...

Yhdistettyä koulu- ja hankitreeniä on jatkettu tämä viikko pimeässä. Torstaina uhmasin luonnonvoimia ja koitin kuvata sekä videoida vähästä valosta huolimatta, jotta Miralla olisi jotain käsitystä miltä kaikki tuntumisen lisäksi näyttää. Ja hyvältähän se näytti.

Mira on mennyt nyt kolme kertaa peräkkäin ilman satulaa koska Selma liikkuu paljon paremmin näin ja sen heikomman puolen (oikea) selkälihakset on nopeampi aktivoida kun kankkuun tuntuu heti jos ne alkavat laiskotella.

Perustyön lisäksi jo jonkun aikaa harjoituksiin on kuulunut laukanvaihtojen alkeet. Selmalle on vielä aavistuksen epäselvää että sekä oikealle että vasemmalle laukalle on oma apu, eikä nostettavaa laukkaa suinkaan kuuluisi lotota mentävän kierroksen tai tuulen suunnan mukaan. Sopivaa harjoitusta, jossa tätä asiaa voisi teroittaa ilman, että se sotkee vasta vauhtiin päässeitä vastalaukkatehtäviä, on mietitty. Tällä hetkellä virkaa toimittaa kahdeksikko jonka keskellä tehdään pysähdys ja laukkaa vaihdetaan jokaisen pysähdyksen jälkeen. Tämä harjoitus on meidän tarpeisiin siksikin hyvä, että Selman siirtymät laukasta käyntiin on edelleen hieman ravipainotteisia. Siksi laukka-seis-laukka herättelee sitä kuuntelemaan. Mutta toki ei siirtymät edelleenkään mene täydellisesti.

Seuraavalla videolla on alussa ravityöskentelyä (lyhentämistä ja eteen ratsastusta yms), edellä kuvailtua laukkakahdeksikkoa ja loppuun oli pakko liittää jo hyvinkin pimeää filmiä siitä, kun typsyt tansahtelivat auratulla tallin piha-alueella. Ihan vain siksi, että alue on tunnettu siitä että se on täynnä kaivureita ja niiden kauhoja ja mitä kaikkea. Siellä keskellä voi kyllä korvat tötteröllä mennä flow-kuplassa, mutta auta armias kun laitetaan valkoiset aidat kouluradalle ja siellä pitäisi päästä samaan... Ei onnistu. Ja tässä kohtaa ei voi käyttää sitäkään korttia, että tuo kaivureiden viidakko olisi tuttu paikka. Ei se ole. Siellä on ratsastettu ehkä kolmesti ja ajolenkeille menty vierestä (jolloin kauhoja pitää tuijotella ja niille turista). Kuinka loogista! Munkinpippuri on jo alkanut vähentää kiimasta johtuvaa jäykkyyttä. Helpottaa liikettä kummasti.

VIDEO

Tänään päästiin paikalle sitten oudon valoilmiön aikaan. Siltikään puhelimeni ei halunnut ottaa kamalan hyviä kuvia, mutta se nyt ei ole uutinen enää kenellekään. Selmalla oli oikeassa takajalassa pitkä hokinpolkema. Se oli sinällään jännittävä, että iho oli ehjä. Se oli vain kaltattu verekselle paljaalle nahkalle. Eipä laiteta suojia (tai mitään muutakaan) sitten sinne ennen kuin karvat on kasvaneet takaisin,

Alkuun Aino jatkoi ratsastusopintojaan ja hienosti Selma reagoi noinkin pienen tilliäisen painoapuihin ja lopulta pysähtyikin melkein pelkästään istunnalla (vaikka voin vannoa ettei satulan läpi kovin paljoa tunnu...).

Pohja oli nyt jo todella raskas. Kun Mira vaihtui puikkoihin kävi pian selväksi ettei tänään ollut mitään mahdollisuutta oikeasti työstää yhtään mitään. Niinpä toimitus sisälsi lähinnä isoa liikettä ravissa ja laukassa.

Kaksi yötä muuttoon on, laskin aivan itse äsken. Siitä syystä Selmalla on luvassa lepopäiviä ja rentoilua alkuviikolle. Muutto tapahtuu maanantai-iltana. Torstaina olisi luvassa Sallan estevalkka, mitkä ovatkin sitten ensimmäiset hypyt kantakirjauksen jälkeen. Viikon päästä sunnuntaina ollaan Joensuussa Anna Kilpeläisen valmennuksessa. Mikä on aivan huippua!

"Saapikohan se laps'rukka sen narun irti ilman että tallaan vahingossa jalalle tai se kaatu tai..." Huoli on aina kova, kaikesta. :D

Jäkälää ja mullistuksia

Yrttitilaus on taas tehty ja tällä kertaa munkinpippurin lisäksi mukaan tarttui 500 g islanninjäkälää.
Islanninjäkälä (suomalaisessa metsässä isohirvenjäkälä) on kivennäispitoisuuksiltaan merilevää vastaava kasvi, mutta sen lisäksi sillä on ulostuttava, paksusuolta vahvistava ja se auttaa mahahaavaan, vatsa- sekä suolistokatarriin. Siinä olevat lima-aineet muodostavat suojaavan kalvon vatsaan ja suolistoon (Lähde: Eläintenhoitajan yrttiopas, Anne Tuomivaara, Atena 2009). Kokeillaan nyt tämäkin kisakauden lähestyessä.

Ylempi on 750 g munkinpippuria ja alla 500 g islanninjäkälää.

Tähän asti Selmalle on ainakin maistunut myös jäkälä. Ruokinnassa muutosta tuli kolmisen viikkoa sitten myös sinkin ja kupari osalta, kun tajusin että olen jostain syystä vanhasta tottumuksesta syöttänyt Black Horsen Zn-Cu -jauhetta yhden reilun mitallisen päivässä. Mutta pitäisi syöttää kaksi. Plääh. Ei tarvitsisi tuollaisia mokia tulla, varsinkin kun ihon ja suoliston kanssa ongelmia. 

Mira on joutunut treenailemaan enemmän nyt ilman kuvaajaa ja videointeja, kun minulla pitää kiirettä töissä ja kotonakin. Sentään välillä pääsen mukaan, mutta silloin on pimeää eikä kuvaaminen tietenkään onnistu. Torstaina kävin itse ratsailla pitkästä aikaa iltamaastossa.

Sininen hetki 18.2.

Mullistuksia on tulossa, sillä vaihdamme kuun vaihteessa tallia. Valitettavasti ihana tallimme meni myyntiin ja kaksi muuta asukkia ovat myös myynnissä/ylläpitopaikkaa vailla, joten epävarmasta tilanteesta stressaavana ihmisenä tein päätöksen siirtää Selma jo nyt, enkä jäänyt odottamaan milloin kaupat tilasta mahdollisesti tapahtuu tai tallikaverit häviää ja Selma jää yksin. Tämä tallipaikka on ollut sellainen helmi, että toista ei varmasti vastaan tule, ennen kuin saan tallin omaan pihaan. Haikein mielin jätetään taakse tämä elämänvaihe.

Selma muuttaa ratsastuskoululle joka on todella lähellä kotiani. Pääsen sinne siis vaikka kävellen tai pyörällä. Ja Ainon koulu on aivan vieressä, niin pääsee typsykkäkin moikkaamaan Selmaa vaikka koulun jälkeen. Selma asuu paikalla puolihoidolla, eli minulle jää karsinan siivous ja ruokien laitto valmiiksi. Toki hyvänä puolena tässä on se, että aikaa jää hieman enemmän kun aamu- ja iltatallivuorot jäävät tältä osin historiaan. Talli on myös työmatkani varrella joten on helppo lepopäivinä käydä töistä tullessa tai sinne mennessä siivoamassa karsina.

Olemme aiemmin käyneet Selman kanssa tällä kanssa tallilla Salla Aarion valmennuksissa, joten se on Selmalle tuttu paikka. Siellä asustaa myös vanhat tallikaverit Peikko ja Nyhtyri ja kisakaveri Mimmi. Nyhtyristä tulee jopa karsinanaapuri, mikä on todella hyvä. Kyllä ne toisensa muistavat varmasti. Muuten olen aika samoissa fiiliksissä kuin tämän blogin historian toisessa postauksessa jonka nimi oli Muuttopuuhia. Tavaraa nimittäin on jonniin verran...

Eukot edustavana tänä iltana. 

Pimeyttä ja pupuloikkia

Kun suomen suvi näyttää huonoimman puolensa, on matkailualalla sesonki kuumimmillaan. Ei kun oliko se sittenkin talvi.. Hmm.. No, suksilla ja lumikengillä mennään töissä kovasti. Lunta siis on, vielä. Selmalla on keskitytty pari viikkoa ajohommiin ja nekin on pitänyt hoitaa pimeässä peiton alla. Kaikkien näiden 26 hevosenhajuisen vuoden jälkeen virittelin ensimmäistä kertaa rekeen ja kärriin ajovalot! Tai yhden valon. Otsalamppu se oli, mutta siihen aisannokkaan pistin. Aika kätevä oli, eikä Selma edes nähnyt mörköjä tavallista enempää. Voisi viritellä toisenkin lampun toiselle puolelle.

Mira katosi hetkeksi etelän lämpöön ja senkin takia Selma on päässyt vähän vähemmillä liikutuskerroilla. Vuorokaudessa ei meinaa minulla riittää tunnit tällä hetkellä ja kroppa alkaa vaatia osaansa jos joku tunti olisikin. Mutta nou hätä, tasaisesti on tamma liikkunut ja Mirakin on takaisin loskapaskassa, joten treenit pääsee jatkumaan.

Tästä on mennyt kissa ja Selmus pupumus matkalla tarhaan. Ilmeisesti oli energiatehokkaampaa laukata valmista, kissan tekemää polkua kuin kahlata neitseellisessä hangessa.. Fiksu mimmi. 

Laadukas kuva rekiretkeltä. "Umpihangessa käyntiä" on ollut teemana lähiaikoina.

Tänään kaivauduin viimeisillä voimilla ja ajalla itse satulaan ja jumppasin kentällä pääasiassa käynnissä lapoja ja ristiselkää väistöillä, käännöksillä ja peruutuksilla.

Sää ei jostain syystä suosinut. Ja korvaankin satoi vettä. >.<

Menin siis neliön muotoista uraa (n. 10 m x 10 m), jossa alkuun tein ennen kulmaa pysähdyksen (istunnalla),  ja sitten johtavan ohjalla ja ulkopohkeella lapaa avaten käännös sisäetujalka edellä. Sitten tein kulmat käännöksenä etuosan ympäri, sitten tein kulmiin pienen pienet voltit, ja suorille peruutuksia, tälle pienelle alueelle 3-kaarista kiemurauraa jossa kiemuralla takaosa ulos liioitellusti. Loppuun tein vielä pohkeenväistöjä. Hyvin tuli avuille ja alkujäykkyyskin pehmeni. Huomenna näkee sitten miltä tuntuu Miran alla. Laukkaa en mennyt, enkä ole laukkuuttanut muutenkaan nyt viimeaikoina, koska tosiaan ajolenkit ovat olleet joko hankiajoa reellä käynnissä tai hölkkää kärreillä. Ratsain en ole nyt liikuttanutkaan tätä päivää lukuunottamatta.

Onneksi päivä on jo vähän pidentynyt. Munkinpippuri pitääkin laittaa tilaukseen ennen kuin kiimat alkaa!

Siistiä, täsmällistä ratsastusta eli kisakauden avaus

Suunnitelmat muuttuu. Niin myös kisajärjestäjillä. Jos siellä jossain Ruuhka-Suomessa on ongelmana koululuokkien paisuminen, on täällä pörrin persiissä ongelma se, että kisoja täytyy perua osallistujapulan vuoksi. Niinpä alun perin tämän päiväiset 2 tason kisat muuntautuivat 1 tason kisoiksi (heB:hen oli 2 tasolla ilmottautunut peräti kaksi ratsukkoa... Ja se sentään oli avoin kaikille). No, ei se mitään. Mehän mennään kun kisat on omalla kylällä.

Jotenkin oli kummallista, kun ei tarvinnut olla liikkeellä kukonlaulun aikaan, ja kotimatkallakin oltiin melkein kaksi tuntia myöhemmin. No, vähän yli. Kummallista oli myös se, että Selma hörisi nähdessään trailerin tarhastaan. Ehkä se luuli, että Musti tuli takaisin? Mutta kun se ei hirnunut sitten ollenkaan, ei edes ohittaessaan traileria, minkä se kyllä tekee jos kuvittelee jonkun olevan kyydissä. Mutta eihän se nyt sentään voisi olla iloinen reissusta..? Odotin että se alkaisi täristä käytävällä kohtalonsa selvittyä, mutta ei. Tyytyväisenä seisoskeli. Ei hätäkakkaa. Ei edes silloin kun kuljetussuojat laitettiin ja häntä pintelöitiin. Se myös meni koppiin irti, kun lähetin sen sillalta. Hämmentävää. Mitähän yrttejä noissa paaleissa on... No, hätäkakka sentään tuli trailerissa sitten.

Luokkana oli edelleen heB K.N. Special. Rataharjoituksia takana tasan yksi kerta. Mutta verkassahan ennättää pari kertaa mennä ohjelman läpi.

Verkassa Selma painoi alkuun kädelle, mutta alkoi pikkuhiljaa antaa periksi. Radan vaikein kohta on edelleen se, missä lävistäjä tullaan harjoituslaukalla ja ennen kulmaa täytyy siirtyä laukasta suoraan käyntiin. Oikeassa laukassa se vielä onnistuu joten kuten, mutta vasemmassa Selma hirvittävän mielellään ottaisi parit raviaskeleet. Ja tottakai se tässä ohjelmassa tehdään juuri tuon vaikeimman kautta. Verkka oli siis aika laukka-seis-laukka-seis -painotteinen. Ja juuri kun hierojalle vakuuttelin että Selma on ollut vetreänä viime ajat, niin nythän se sitten oli jäykkä. Minä ja suuri suuni.

Alkuun arvelimme mennä ilman pipoa, koska taivaalta ei satanut mitään (lämpötila oli -2 ja +1 välillä). Mutta neitirouvaherkkäkorva oli toista mieltä. Tiesittekö, että tuuli voi mennä korvaan? Sellainen alle 4 m/s tuuli. Kyllä se voi. Vaikka se korva muistuttaa turkisrukkasen sisäpuolta. Kaikkien fysiikan lakien mukaan sen pitäisi olla mahdotonta, mutta kyllä nyt Selmaa ahdisti tämä asia. Piti ravistella ja ravistella ja puistella ja ravistella vähän lisää. Niinpä päädyimme pipoon ja se kannatti, sillä ravistelu loppui miltei heti siihen.

Lähtöjä oli viisi kappaletta, joista 3 ratsasti kisajärjestäjä itse. Saatiin näin luokka kasaan, kaksi sijoittui. Selma starttasi toiseksi viimeisenä.

Kuva: Henna Hara

Kuva: Henna Hara

Kuva: Henna Hara

Kuva: Henna Hara

Selma ei ollut yhtään kädellä enää radalla. Suoritus oli tasainen, rikkeetön ja täsmällinen. Tosin korvien lisäksi tamma on herkkä pohjista ja parissa kohtaa tuli epämääräisiä askeleita sitten siitä syystä. Se on tullut jo todettua moneen kertaan, että eteenpäinpyrkimys katoaa aitojen sisällä, mikä on valitettavaa. Ja siitä sitä noottia eniten tuleekin. Mutta mikä minua ilahduttaa, on se, että Selma oli myös suorituksen ajan rento ja kuuliainen. En nyt väitä että yhtä rento kuin kotona, mutta verrattuna aiempiin reissuihin. Se oli myös suorituksen jälkeen ihan sellaisella normaalilla "kotimielellä": se alkoi heti etsiä maasta heinän korsia. Stressaantuneena se ei todellakaan syö. Eikä juo.

Kuva: Henna Hara

Hyvä tyttö! Kuva: Henna Hara

Pisterivi oli tasaista 6:sta. Joka kohdassa luki melkein että "saisi olla aktiivisempi" tai "energisemmin, jäntevämmin". Kahdesta kohtaa tuli 5,5 ja ne olivat keskiravilävistäjältä ("tahti kiihtyy, askel ei juuri veny") sekä jälkimmäiseltä voltilta ("saisi taipua läpi rungon, isohko"). Yksi 6,5 jopa osui sekaan ja se tuli laukannostosta joka tapahtuu radan poikki tulevalla tiellä L:ssä ("täsmällinen").

Yhteenvetona:

Askellajit 6,0 "puhtaat"
Lennokkuus 5,5 "tänään läpi ohjelman puutteellinen e.p.p., ratsasta rohkeammin paino takaosalle
Kuuliaisuus 6,0  lisää jäntevyyttä."
Ratsastaja 6,0 "siistiä, täsmällistä ratsastusta, johon kaipaisi lisää energiaa"
Tiet 6,5

Pisteet riitti 59,800% ja se puolestaan riitti 3./5 lopputulokseen, voittajan saadessa 63% ja toiseksi tulleen 60,6%. Jäätiin siis sijoittuneiden ulkopuolelle.

VIDEO

Minulle jäi Selman asenteesta ja suorituksesta hyvä mieli. Oli kiva nähdä se noin rennoin ja iloisin mielin eikä aina niin huolestuneena. Tästä on hyvä jatkaa!

Urpoilua ja kisakalenteri

Hevoset suorittivat maanantaina jossakin vaiheessa omaehtoisen tarhalaumautumisen hajottamalla väliaidan. Iltatalliin tullessani asia aiheutti pientä kuumotusta, koska edellinen kerta kun Sanni ja Selma hengasivat samassa aidassa ei päättynyt kovin hyvin. Nyt kuitenkin tyypit olivat aivan rauhallisia ja tyytyväisiä, Sanni jopa väisti Selmaa. Kaikilla oli jalatkin ehjät, nuorimman lämppärisisaren hokinraapaisua lukuunottamatta (joita sillä on aina, vaikka olisi yksinään...). Pakkasta oli n. -30 astetta ja siinä sitten mietin jo valmiiksi miten aamulla toimin tarhauksen suhteen. Kotona on ollut pieni oksutautipotilas, joten pitkiä aikoja en viitsinyt kotoa olla pois ja lisäksi keli oli aika rapsakka eristeiden ruuvailuun akkuporakoneella...

Pohdiskelimme olisimmeko niin hurjia, että laittaisimme vain kaikki tammat yhteen. Jos Selma oli kerran saanut välinsä Sannin kanssa selviteltyä nyt kun varsa ei ollut välissä? Ne vaikuttivat niin kovin levollisilta...

Yön yli nukuttuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en ota riskiä. Meillä on tulossa kisat kuun lopulla ja jos suinkin on mahdollista välttää jalan katkeaminen, niin koitan sen välttää. Niinpä Selma meni väliaikaisratkaisuna kentälle. Ja sekös oli kamalaa.

Kamala osuus on siis se, kun joutuu jäämää yksin talliin muiden lähtiessä pihalle. Totuuden nimissä täytyy tunnustaa, että meillä hoidetaan hevosten ulkoistaminen ja talliin palauttaminen ajankäytön näkökulmasta mahdollisimman tehokkaasti. Ja tottakai se on myös turvallisuusriski. Enkä suosittele kenenkään toimivan näin, varsinkaan jos ei omista yhtä viisasta hevosta kuin Selma. Mutta muistetaan, että kyseessä on aikuisten ihmisten yksityistalli, jossa ei hoideta ulkopuolisten hevosia, eikä muut kuin omistajat (tai surevat lähiomaiset) käsittele hevosia. Tai joskus saattaa toki joku lapsi taluttaa Selmaa, mutta silloin onkin tilanne jo huomattavasti parempi.

No siis, meillä on menty Mustin lähdöstä tuohon tarhaurpoiluun saakka ulos niin, että Selmalle on laitettu päitset, ja karsinan ovi on avattu. Selman karsina on siis käytävällä lähinnä ulko-ovea ja muut ovat käytävän perällä. Sitten käydään käytävän perältä vierekkäisissä karsinoissa olevat lämppärit molempiin käsiin ja aloitetaan taival kohti tarhoja. Selma liittyy jonon jatkoksi ja possujunana mennään tallin läpi, ulkopuolella lämppärit siirretään taluttajan molemmin puolin (tässä kohtaa muistutan, että esimerkiksi tallityöntekijän tai lomittajan vakuutus ei korvaa, jos jotain sattuu mikäli on taluttanut kahta hevosta yhtäaikaa, töissä ollessaan siis). Selma seuraa messissä lämppäreiden portille, jossa odottaa yleensä että tytöt on saatu tarhaan ja siinä kohtaa ravaa tai laukkaa omaan tarhaansa ja suoraan heinäpaalille. Sitten vain käydään portti laittamassa kiinni. Mikäli on halunnut kuljettaa Selman talutusnarun sen kaulassa, täytyy se tietysti käydä irrottamassa. Iltatallin aikaan tapahtumaketju menee jotakuinkin samalla tavalla, Selma lasketaan vapaaksi portistaan, se kävelee Sannin ja Nakin portille odottelemaan että kaverit saa lassottua ja sitten lähtee tallustelemaan talliin joko edellä tai perässä. Yleensä ennen tallin etupihaa, se siirtyy perään. Ovet avataan ja mennään sisään possujunassa, joka on siinä järjestyksessä että perimmäinen hevonen on edellä ja sitä luokkaa. Sannin voi laskea Selman karsinan jälkeen irti ja se menee omaan koppiinsa (se usein hairahtuu Selman karsinaan jos laskee aiemmin) ja Selma menee omaan mökkiinsä ilman vahtimisia.

Tämä järjestely ei tietenkään toimi enää, nyt kun Selman tarha onkin kentällä. Ja sillä on kauhea ahdistus ja hätäkakkailu kun joutuu odottelemaan tallissa sen kun vien lämppärit pihalle, eikä pääsekään mukaan. No, kunhan kelit lauhtuu niin saadaan väliaita taas kuntoon.

Muuten ei kuulumisia oikein olekaan. Selma on viettänyt talvilomaa. ;) Se ei onneksi kerää mitään ihmeempää pakkas- tai lomavirtaa, joten viikonloppuna voi aloittaa treenit ihan hyvillä mielin.

Hypoteettinen (koulu)kisakalenteri on siis seuraavannäköinen

31.1. 2-taso, Nurmes
28.2. 1-taso, Vuokatti
6.3. 1-taso, Kajaani
20.3. 1-taso, Vuokatti
10.4. 1-taso Vuokatti
24.4. 1-taso, Kajaani
7.5. 1-taso, Kuopio (melko epätodennäköinen)
15.5. 1-taso Vuokatti
18.6. 2-taso Lieksa
2.7. Lady Meeting, Kajaani (pukuratsastus)
24.7. 2-taso Sotkamo
21.8. 1-taso Kajaani
18.9. 2-taso Kajaani
30.10. 1-taso Kajaani

Tästä puuttuu vielä kaikki Nurmeksen ja Lieksan 1-tason kisat, joten ne kiilaa toki aina edelle. Lisäksi minun työviikonloput todennäköisesti rajoittaa ainakin meikäläisen mukaan pääsyä osaan kisoista. Sikäli mikäli nyt hevonen pysyisi kunnossa koko kauden. Kahdet kisat kuussa on vähän siinä rajoilla viitsitäänkö. Onneksi kisoja on kuitenkin noin kivasti 110 km säteellä. Kuopioon tulee jo vajaa 130 km, samoin kuin tulisi Joensuuhun tai Liperiin, Kiuruvedelle tulee vielä enemmän. Joten eiköhän tässä pyöritä eniten Kainuussa ja omilla huudeilla niin sanotusti.

Ja sitten on vielä tämä kauhea varsakuume. Kimppavarsakuume Selmasta. :D En kestä. Tahtois kokeilla ravivarsaa... Eikä yhtään auta, että Seppo vaan komistuu entisestään:

Kuva: Jutta Makkonen

Seppo on jo kuulemma 160 cm! Äiskästä menee ohi, vaikka isävainaa oli vain 153 cm. :)

Pakkasenpuremat

Täällä on ollut kylmää ja vähälumista. Se tarkoittaa sitä, että tallista jäätyi putket ja yhtenä aamuna armas autoni ei suostunut starttaamaan kohti aamutallia. Nopein tapa saada paukkupakkasilla aamulla juotettua hevosille lämmintä juomaa, oli tuoda kuuma vesi kotoa. Melassipöntöissä. Takakontissa.

Nooh, Selma ei ollut pakkasista moksiskaan. Se keskittyi olennaiseen ja oli nakkikerhossa (kuuluen siis hevosiin joita ei loimiteta tyyneen pakkaseen). Sillä ei ole moneen muuhun suokkiin verrattuna jäätävän pitkä karva, mutta sitäkin tiheämpi. Talliin hommattiin uusi lämpöpuhallin, joka Selman mielestä oli ihan paska. Ymmärsin sen siitä, että se ei ollut voinut syödä heiniään koko yönä loppuun, purut oli pitkin seiniä ja alleviivauksena juoma-automaattiin oli osutettu iso kasa kakkaa. Selman taipumus kaivata asuntoonsa wc-pönttöä on jo aiheuttanut sen, että juoma-automaatista on vedentulo katkaistu (edellisen tulvan jälkeen) henkilökunnan taholta ja rouva on sankojuotolla.

Liikuttelut paukkupakkasilla jäi väliin täysin käytännöllisistä syistä. Nimittäin jos sain autoni käyntiin, sen oli oltava noin 40 min käynnissä ensin omassa pihassa jotta se suli (oltuaan n. 9 h piuhassa sitä ennen ) ja sitten koko aamu- tai iltatallin ajan tallin pihassa. Yleensä minulla kestää tallireissu 3 h mikäli käyn liikuttamassa Selman. Sisältäen karsinan siivouksen, ruokien laitot, varustamisen, purkamisen ja loimituksen. Ja ehkä matkat. En viitsinyt a) sammuttaa autoa -30 pakkaseen kolmeksi tunniksi tai b) pitää sitä käynnissä kyseisen ajan. Ja lisäksi aamutallin yhteydessä liikuttaminen ei yleensä ole tämän stressipyllyn kanssa kauhean hyvä ratkaisu, sillä jos jätän sen sisään, se hermostuu ja jos vien sen puoleksi tunniksi ulos, se ei halua antaa enää kiinni (koska syöminen on kesken). Kauhea järkkäily siis kaikin puolin, niin tyydyin köllöttelemään sisällä ja katselemaan lomakuvia.

Mutta heti kun lauhtui -17 asteeseen, lähdettiin parhaassa seurassa 10 km hölkkälenkille kärreillä. Selmalla ei ainakaan ollut vilu, meillä kyytiläisillä ehkä hieman.

Näin meillä puretaan kärrit irti... :D Selma näyttää ihan ponilta kun meikäläinen seisoo vieressä.

Pesisin siltä naaman, mutten viitsi kun se on heti seuraavana päivänä samanlainen. 

Ajoa seuraavaana päivänä Mira ratsasti pitkästä aikaa koulua. Meillä oli kokeilussa uusi bridong. Selmalla on ollut tähän asti Sprengerin aurigan kolmipala bridongina, mutta se ei ole Selman lempikuolain ollenkaan. Kolmipala siis. Olipahan aurigan tai mikä tahansa. Kangen kanssa yhdistettynä kyseinen kolmipala on aiheuttanut sen, että Selma on louskuttanut ja välillä heittänyt kieltä tai ainakin askarrellut kielensä kanssa. Nyt kokeilussa oli Hansbo:n ohut oliivinivel, vähän tämän tyyppinen ja Selma oli tähän todella tyytyväinen. Suu pysyi rauhallisena eikä tarvinnut kertaakaan keskeyttää tarkastaakseni missä kieli on. Loistavaa! Pituuskin sattui kerralla oikein.

Keli oli kuvaamisen kannalta kuin morsian, valoa riitti sen verran että uudempi luurini onnistui kerrassaan mainiosti entiseen nähden. Miran sormet vaan meinasi jäätyä. Siksipä treeni olikin melko lyhyt, mutta ytimekäs: taivutukset, askellajit läpi kootusti ja vastalaukat. Ja Selmahan pani parastaan.

Tänne sekaan oli jotenkin joutunut alla oleva kuva varmaan jostain kansallisen tason ratsusta. En tiedä miten.

Mikä lie. O.o Mutta laitoin sen nyt tuohon, jos joku tunnistaa kenen hevonen se on.

"Äiti kato! Yhellä jalalla!"

Täyskaarto ja vastalaukkalla seuraava pääty.

Vastalaukkaa. Hyvin meni molempiin suuntiin läpi päädyn. :)

Se oli siinä.

Tältä meidän treenit käytännössä näyttää. Mira tekee työn ja minä filmaan. Ja hirveä mölinä ja käkätys säestää hommaa.

Täytyy vielä loppuun kertoa Selman ihanasta lapsista välittämisestä. Vanhempi tyttäreni, joka täällä blogissa tunnetaan varsinaisena vanhan liiton heppatyttönä, halusi eilen ratsastaa melkein parin viikon tauon jälkeen. Sormet jäätyi, mutta neiti 10-vee (ja pituutta n. 145 cm) halusi treenata harjoitusravia. Olen sanonut että laukkaa pääsee opettelemaan sitten kun harjoitusravissa pystyy nätisti istumaan yhden kierroksen kentän ympäri. Heh. Tästä siis into kyseisen asian harjoitteluun. Selman ravi on nykyään melko isoa ja yhtäkkiä näytti, että Aino alkoi seilata satulassa valuen ensin toiselle ja sitten tois... Selma pysähtyi. Sillä oli sellainen ilme että "ääks, se tippuu!!" Silmät kuin teevadit ja kaikki keskittyminen satulan päällä olevassa tyypissä. Molemmat jalustimet olivat luiskahtaneet irti. Se ei edes vilkaissut minua! Näin äiti-ihmisenä tietysti huokasin helpotuksesta. Selma ei ole kaikkein helpoin alkeisratsu, koska se on niin äärimmäisen herkkä istunnalle ja kädelle. Se ei siedä tippaakaan epävakaata kättä vaan alkaa vippailla päätään tai kiihdyttää. Ja jos tasapaino on huono, Selma ei pysy reitillä. Se menee sinne minne ratsastajan paino menee. Mutta näistä syistä tyttö oppii ainakin alusta asti keskittämään huomionsa vakaaseen tuntumaan ja paino- sekä pohjeapuihin. Intoa ainakin riittää, enemmän kuin äidillä intoa opettaa... Mutta koitan nyt koulia neitosen sille tasolle, että kykenee ratsastamaan kaikki askellajit kunnialla läpi. Sitten saa taitavammat siirtyä puikkoihin. Selma ainakin kantaa kallista lastiaan huolella. Ja se jopa myötää aina kun Ainon käsi pysyy tasaisen lisäksi pehmeänä. Silloin meinaa vähän tulla tippa mamman linssiin. Roska varmaan.