Pakkasenpuremat

Täällä on ollut kylmää ja vähälumista. Se tarkoittaa sitä, että tallista jäätyi putket ja yhtenä aamuna armas autoni ei suostunut starttaamaan kohti aamutallia. Nopein tapa saada paukkupakkasilla aamulla juotettua hevosille lämmintä juomaa, oli tuoda kuuma vesi kotoa. Melassipöntöissä. Takakontissa.

Nooh, Selma ei ollut pakkasista moksiskaan. Se keskittyi olennaiseen ja oli nakkikerhossa (kuuluen siis hevosiin joita ei loimiteta tyyneen pakkaseen). Sillä ei ole moneen muuhun suokkiin verrattuna jäätävän pitkä karva, mutta sitäkin tiheämpi. Talliin hommattiin uusi lämpöpuhallin, joka Selman mielestä oli ihan paska. Ymmärsin sen siitä, että se ei ollut voinut syödä heiniään koko yönä loppuun, purut oli pitkin seiniä ja alleviivauksena juoma-automaattiin oli osutettu iso kasa kakkaa. Selman taipumus kaivata asuntoonsa wc-pönttöä on jo aiheuttanut sen, että juoma-automaatista on vedentulo katkaistu (edellisen tulvan jälkeen) henkilökunnan taholta ja rouva on sankojuotolla.

Liikuttelut paukkupakkasilla jäi väliin täysin käytännöllisistä syistä. Nimittäin jos sain autoni käyntiin, sen oli oltava noin 40 min käynnissä ensin omassa pihassa jotta se suli (oltuaan n. 9 h piuhassa sitä ennen ) ja sitten koko aamu- tai iltatallin ajan tallin pihassa. Yleensä minulla kestää tallireissu 3 h mikäli käyn liikuttamassa Selman. Sisältäen karsinan siivouksen, ruokien laitot, varustamisen, purkamisen ja loimituksen. Ja ehkä matkat. En viitsinyt a) sammuttaa autoa -30 pakkaseen kolmeksi tunniksi tai b) pitää sitä käynnissä kyseisen ajan. Ja lisäksi aamutallin yhteydessä liikuttaminen ei yleensä ole tämän stressipyllyn kanssa kauhean hyvä ratkaisu, sillä jos jätän sen sisään, se hermostuu ja jos vien sen puoleksi tunniksi ulos, se ei halua antaa enää kiinni (koska syöminen on kesken). Kauhea järkkäily siis kaikin puolin, niin tyydyin köllöttelemään sisällä ja katselemaan lomakuvia.

Mutta heti kun lauhtui -17 asteeseen, lähdettiin parhaassa seurassa 10 km hölkkälenkille kärreillä. Selmalla ei ainakaan ollut vilu, meillä kyytiläisillä ehkä hieman.

Näin meillä puretaan kärrit irti... :D Selma näyttää ihan ponilta kun meikäläinen seisoo vieressä.

Pesisin siltä naaman, mutten viitsi kun se on heti seuraavana päivänä samanlainen. 

Ajoa seuraavaana päivänä Mira ratsasti pitkästä aikaa koulua. Meillä oli kokeilussa uusi bridong. Selmalla on ollut tähän asti Sprengerin aurigan kolmipala bridongina, mutta se ei ole Selman lempikuolain ollenkaan. Kolmipala siis. Olipahan aurigan tai mikä tahansa. Kangen kanssa yhdistettynä kyseinen kolmipala on aiheuttanut sen, että Selma on louskuttanut ja välillä heittänyt kieltä tai ainakin askarrellut kielensä kanssa. Nyt kokeilussa oli Hansbo:n ohut oliivinivel, vähän tämän tyyppinen ja Selma oli tähän todella tyytyväinen. Suu pysyi rauhallisena eikä tarvinnut kertaakaan keskeyttää tarkastaakseni missä kieli on. Loistavaa! Pituuskin sattui kerralla oikein.

Keli oli kuvaamisen kannalta kuin morsian, valoa riitti sen verran että uudempi luurini onnistui kerrassaan mainiosti entiseen nähden. Miran sormet vaan meinasi jäätyä. Siksipä treeni olikin melko lyhyt, mutta ytimekäs: taivutukset, askellajit läpi kootusti ja vastalaukat. Ja Selmahan pani parastaan.

Tänne sekaan oli jotenkin joutunut alla oleva kuva varmaan jostain kansallisen tason ratsusta. En tiedä miten.

Mikä lie. O.o Mutta laitoin sen nyt tuohon, jos joku tunnistaa kenen hevonen se on.

"Äiti kato! Yhellä jalalla!"

Täyskaarto ja vastalaukkalla seuraava pääty.

Vastalaukkaa. Hyvin meni molempiin suuntiin läpi päädyn. :)

Se oli siinä.

Tältä meidän treenit käytännössä näyttää. Mira tekee työn ja minä filmaan. Ja hirveä mölinä ja käkätys säestää hommaa.

Täytyy vielä loppuun kertoa Selman ihanasta lapsista välittämisestä. Vanhempi tyttäreni, joka täällä blogissa tunnetaan varsinaisena vanhan liiton heppatyttönä, halusi eilen ratsastaa melkein parin viikon tauon jälkeen. Sormet jäätyi, mutta neiti 10-vee (ja pituutta n. 145 cm) halusi treenata harjoitusravia. Olen sanonut että laukkaa pääsee opettelemaan sitten kun harjoitusravissa pystyy nätisti istumaan yhden kierroksen kentän ympäri. Heh. Tästä siis into kyseisen asian harjoitteluun. Selman ravi on nykyään melko isoa ja yhtäkkiä näytti, että Aino alkoi seilata satulassa valuen ensin toiselle ja sitten tois... Selma pysähtyi. Sillä oli sellainen ilme että "ääks, se tippuu!!" Silmät kuin teevadit ja kaikki keskittyminen satulan päällä olevassa tyypissä. Molemmat jalustimet olivat luiskahtaneet irti. Se ei edes vilkaissut minua! Näin äiti-ihmisenä tietysti huokasin helpotuksesta. Selma ei ole kaikkein helpoin alkeisratsu, koska se on niin äärimmäisen herkkä istunnalle ja kädelle. Se ei siedä tippaakaan epävakaata kättä vaan alkaa vippailla päätään tai kiihdyttää. Ja jos tasapaino on huono, Selma ei pysy reitillä. Se menee sinne minne ratsastajan paino menee. Mutta näistä syistä tyttö oppii ainakin alusta asti keskittämään huomionsa vakaaseen tuntumaan ja paino- sekä pohjeapuihin. Intoa ainakin riittää, enemmän kuin äidillä intoa opettaa... Mutta koitan nyt koulia neitosen sille tasolle, että kykenee ratsastamaan kaikki askellajit kunnialla läpi. Sitten saa taitavammat siirtyä puikkoihin. Selma ainakin kantaa kallista lastiaan huolella. Ja se jopa myötää aina kun Ainon käsi pysyy tasaisen lisäksi pehmeänä. Silloin meinaa vähän tulla tippa mamman linssiin. Roska varmaan.