maanantai 2. marraskuuta 2015

Oppirahoja

Kisailta Kajaanissa takana ja minulla on tosi hyvä fiilis. Putkeenhan meillä ei kaikki mennyt, heB:stä tuli ensimmäinen hylkäys koulukisahistoriassa. Meille ei tullut mieleenkään, että korvahuppu aiheuttaa hylkäämisen maneesissa, mutta ei ulkokentällä. Ihan hyvä, että tämä pommi putosi täällä 1-tason kisoissa, eikä joulukuussa suunnitelmissa olevissa 2-tason maneesikisoissa Joensuussa! :D Tähän nyt voi jälkiviisastella kaikilla mahdollisilla kannustavilla lauseilla kuten
- Pitäsikö ne säännöt lukea?
- Kannattaako lähteä jos ei osaa lukea sääntöjä?
- Siitäs saitte, kun luulette näyttävänne hyvältä tyhmissä kamoissanne.

Hohoo. Ei jaksa vanhat yh:t lukea mitään. Maalaisjärjellä mennään ja joskus käy näin, että asiat on maalaisjärjenvastaisia. Eikä haittaa yhtään. Nimittäin Selma oli ihan todella rauhallinen ja rento kisapaikalla (mitä se jostain syystä tuolla Kuluntalahdessa aina on), se liikkui kivasti vaikka Mirasta se ekassa verkassa tuntui kamalalta (hössötti ja oli vino), pisteet olivat edelleen valtaosin 6,5 ja nähtiin sekin, että Mira sai kamalan stressin ja paineen alla kasattua itsensä aivan uskomattoman hienosti!

Hikoileva mammutti ja Hylkyhattu.
Saimme toki arvostelun myös tästä hylätystä radasta. Muuten se oli aivan kelpo rata (niin kuin tuomarikin tuumasi). Mutta ymmärrettävästi suoritukseen vaikutti se, että kun Mira oli aloittanut jo tehtävien ratsastamisen kuului se äänekäs "Korvahuppu!!", joka tottakai säikäytti, hämmensi ja pisti pasmat ratsastajalta aivan sekaisin. Tuomari ei siinä kohtaa reagoinut asiaan mitenkään ja Mira oli hetken pallo hukassa arpoessaan täytyykö rata keskeyttää vai ei. Ja unohti voltin (jota tuomari ei huomannut). Ja sitten neuvoteltiin pitkät tovit tuomarin kanssa minnekä tässä nyt ratsastetaan. Siinä vaiheessa olisin itse jo unohtanut koko loppuradankin, mutta Mira sai jatkettua ja keskityttyä rataan edeten siihen pisteeseen, että oli aika viimeisen laukannoston. Mira nimesi sen kohdan jo harjoitteluvaiheessa Kompa -nimellä, koska laukkaa ei nostakaan päädystä niin kuin toisessa suunnassa, vaan I:ssä. Siihen kompaan Mira sitten kaiken tämän härdellin jälkeen kaatui ja tuli toinen unohdus.

Radan jälkeen tuomari pyysi Miran juttusille ja kertoi sitten tosiaan hylsyn tulevan ja että muuten rata meni mukavasti. Ilman unohduksia radasta olisi tullut 60,7% ja unohduksilla 59,1% (voittaja sai 62,6% ja viimeinen sijoittunut 60,4%), joten ei paha ollenkaan. Tuomareita oli tässä luokassa kaksi, joiden kommentit olivat seuraavanlaiset:

Tuomari 1: "Hienosti esitetty. Laukka saisi pyöriä paremmin."
Tuomari 2: "Hevonen saisi olla vielä aktiivisempi takaa. Hyvää yhteistyötä! :)"

Joten en minä (kaikesta huolimatta) ihan urpo ole, kun sanon että Mira ratsastaa kauniisti ja sitä on ilo katsoa. Jopa niin kova ilo että jätän mieluumin itse ratsastamatta hevostani. :P

Noh, tällä kertaa onni oli siinä, että vastoin aiempia päätöksiämme starttasimme kaksi luokkaa. Näin ollen korjattiin pipo pois päästä ja puettiin kanget. Helppo A menikin sitten minun mielestäni aivan uskomattoman hyvin olosuhteisiin (Miran henkiseen tasapainoon) nähden. Ratsastaja nimittäin sisuuntui edellisen radan epäonnistumisesta kunnolla ja päätti ettei unohda yhtään mitään tulevasta radasta. Eikä muuten unohtanut! Pari rikkoa tuli laukassa, mutta muuten rata meni aivan superhyvin! Täytyy muistaa, että vuosi sitten kisattiin Kajaanissa heC ja heB eikä tänä keväänä ollut vielä puhettakaan, että kaareva ura olisi onnistunut vastalaukassa! Harjoituksissa Selma meni kolmikaariset laukkakiemurat puhtaasti molempiin suuntiin, mutta se oli tiedossa, että riski vaihdolle on suuri vielä tässä vaiheessa. Etenkin se vaihtaa mielellään oikeasta eli heikommasta laukasta vasempaan vastalaukkaharjoituksissa.

VIDEO heA Kenttäratsastusohjelma N:o 6

Pisterivi oli monimuotoinen. Tuomareita oli tässä luokassa vain yksi. Oikeassa kierroksessa olevasta ravivoltista tuli 7, joka oli paras numero. 6,5 tuli viidestä kohtaa, 6 kuudesta, 5,5 kahdesti, 5 kahdesti, yksi 4 kun oikeassa kierroksessa päädystä nousi väärä laukka ja 3 jälkimmäisestä kolmikaarisesta jossa vaihtoi laukan ja Mira nosti ravin kautta uuden. Pohkeenväistöistä tuli oikealle 6,5 ja vasemmalle 6 (jäntevämmin) ja ensimmäisestä kolmikaarisesta tuli 6 (parempaan tasapainoon), mikä on todella kova numero tässä vaiheessa koulutusta! Olen niin tyytyväinen! Prosentteja tuli 57,5% ja sijoitus oli odotetusti 4./5, voittajan saadessa 63,125% ja toisen joka oli myös viimeinen sijoittunut 62,917%.  Kommentti kyllä ällistytti positiivisessa mielessä:

"Ravissa jo mukava kantokyky, laukka vielä ei riittävän vahva tehtäviin. Hyvä tulee! :)"

Näittekö! Mukava kantokyky! En olisi uskonut tämänkään päivän koittavan että tuosta rivitalonmallisesta mäyräkoiratöyhtöhyypästä sanotaan jotain tuommoista ja että sanoja on koulutuomari! :D Kyllä on tädin päivät taas pelastettu pitkäksi aikaa.

Itsessäni huomasin jo alun alkaen hassun muutoksen, koska ensimmäistä kertaa en jännittänyt kisoihin lähtöä ollenkaan. Ehkä se kantakirjaussessio vei taas joksikin aikaa jännittämisen pois. Sen jälkeen ei tunnu miltään mitkään "painetut tulokset" vaikka kuinka huonosti menisi! Kuitenkin kun eilen seurasin muita kilpailijoita ja jo meidän kyydissä tullutta yhtä jännittäjää, tajusin että jotkut todellakin ottavat hyvin vakavasti jo 1-tason kilpailut. "Mitä muut nyt ajattelee kun tulokset ovat näin huonot?". Hassua. Itselläni kun ei ole minkäänlaista kilpailuviettiä enkä koe sen vaikuttavan elämääni millään tavalla mitä muut minusta ajattelevat, niin en osaa kisoissakaan ottaa stressiä menestyksestä. Kyllä minä sen tiedän että varmasti meille hymistään ja pyöritellään silmiä, mutta meille myös hymyillään ystävällisesti, jutellaan ja kannustetaan. Jokaisen kisan prosentti tai tulos on minulle vain yksi helmi siinä nauhassa jota kutsutaan vaikkapa Selman kisauraksi. En alunalkaen osannut edes kuvitella sille minkäänlaista kisauraa ja jokainen kisa minne päästään on minulle arvokas jo sellaisenaan. Kyllähän me tiedämme sen kun ilmottaudumme helppoon A:han, että hevonen ei ole valmis sen tason ratsu. Ilmottaudumme ennemminkin väliarviointiin. Samaan aikaan Mira oppii mihin asioihin on kiinnitettävä huomiota jo ihan oman pyllynsä alla seuratessaan Selman reaktioita ja lisäksi saadaan tuo mainio paperi matkaan jossa joku ulkopuolinen arvioi. Tuomarihan ei sitten taas pysty näkemään kuinka hienosti kotona asiat onnistuu, hänen on arviotava tässä ja nyt. Meidän tehtäväksi jää seuloa sieltä arviot jotka koskevat tapahtuneita kämmejä ja asioita jotka tiedämme hevosen oikeasti osaavan ja sitten kiinnittää huomio niihin joista saamme apua treeneihin. Kotonahan kaikki sujuu aina paljon paremmin ja jos kisoissa ei kävisi "ennen kuin on valmis tähän luokkaan", niin sitten se valmis voisikin olla ei-niin-valmis kun tilanne kisoissa on uusi.

Enkä usko, että kukaan niin toimiikaan ettei käy keskeneräisenäkin kokeilemassa missä mennään. Mukavuusalueita on myös vähän venyteltävä, jotta kehitystä tapahtuu. Eikä minua ainakaan henkilökohtaisesti hävetä edes tuo hylkäys siellä tuloslistassa tai aiemminkaan saadut matalammat prosentit. Sattuuhan näitä, ihmisille. Lapset on kuitenkin terveitä, minä pystyn kävelemään, elämässä pyyhkii varsin mukavasti. Ei paina minun vaakakupissa kisatulokset ja toivoisin ettei painaisi nuorten ratsastajienkaan kupissa liikaa. :) Monenlaiset kokemukset tekevät viisaan ja ymmärtäväisen ihmisen. Niin minä sen ajattelen. Myös ne huonommat kokemukset. Syy miksi tästä nyt kirjoitan on se, että näin omin silmin kuinka toiset oikeasti ottivat raskaasti matalammat prosenttinsa ja häpesivät. Kuinka turhaa! Jos joku oikeasti pitää ulkopuolisena nolona sitä että joku osallistuu ns. tasoaan korkeampaan luokkaan, menee se minun mielestäni samaan kategoriaan sen äidin kanssa josta oli noloa laittaa lapselle heijastinliivi. :D



4 kommenttia:

  1. Ai jummi, tämän kun voisi liittää jokaisen ykköstason kilpailun kilpailukutsuun! Ja jummi kunpa itsekin pääsisi tuohon pisteeseen että sisäistää ja tuntee asian olevan juuri noin. Minähän en pysty menemään mihinkään omalla Penallani koska se ei ole täydellinen ja se jännittää niin ettei se esitä edes 45% siitä mihin se kotona pystyy (no ok, osittainn myös siksi olen ajatellut etten kisaa koska en välttämättä halua koko ajan viedä hevostani tilanteisiin joissa se menee "pois itsestään", tosin kokemusta ei saa kuin kokemalla joten...). Sitten me kökimme kotona ja koitamme joskus esittää blogin videoissa että heppani onkin ihan hiano ;)

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä ainoa asia, mikä tähän liittyen on noloa, on se, että ylipäätään kukaan arvostelee toisten osallistumista yhtään mihinkään!
    Mä olen itse aina yrittänyt ajatella, että se kisatilanne ei ole se totuus, ja minä itse tiedän totuuden ja se kisasuoritus on vain sen päivän tilanne. Siihen tilanteeseen vaikuttaa moni asia ja sitä yritetään joka kerta olla niin, että mahdollisimman ulkopuoliset asiat vaikuttavat. Mutta ikävä kyllä tosi moni, varsinkin nuori, tosiaan ajattelee ja määrittelee itsensä sekä hyvyytensä niitten kisatulosten perusteella. Ei välttämättä osata nauttia siitä hevosen kanssa yhdessä tekemisestä ja pienistä yksittäisistä onnistumisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Se matka, ei se määränpää ja muita vanhoja viisauksia. :D

      Poista

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)