sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Ratsastuksen sietämätön keveys

Olen nyt kahdesti itse päässyt kunnolla ratsastamaan Selmalla muuton jälkeen, ja molemmilla kerroilla ollaan menty kentällä. Muuttoiltana kävin kyllä pikaisesti siellä pyörähtämässä ja lähinnä mentiin askellajit läpi, mutta en laske sitä varsinaiseksi ratsastuskerraksi.

Kun Selma on rento ja rauhallinen, se on äärimmäisen miellyttämisenhaluinen, herkkä, keskittynyt, nopea reagoimaan apuihin ja se on kokoajan tilanteen päällä niin sanotusti. Kaikin puolin siis äärimmäisen nautinnollinen ratsastettava. Mutta se onkin sitten harvinaista herkkua se rentous ja rauhallisuus... Kentän kulmat voivat olla sen mielestä niin jännittäviä, ettei se pysty totaalisesti keskittymään tehtävään. Tai vieras ratsukko, kovaääninen valmentaja, tötterö uudessa paikassa, maapuomi, orava puussa, joku kävelee jossain näkökentän rajalla - lista on loputon. Balanssi herpaantuu siis tällä tammalla aika heposti, vaikka ikää on jo 9 vuotta. Johtuuko se sitten siitä, että se on usein ollut lauman johtaja eri kokoonpanoissa ja on siksi "aina valppaana" vai mistäpä lie?

Toisaalta se on kuitenkin niin työmotivoitunut, että se suorittaa tehtävän kellon tarkasti myös ollessaan huolestunut, mutta tuntuma ja muoto häviävät. Jos nyt esimerkiksi otetaan tehtävä jota tänään tein: pitkällä sivulla ravattiin ja se oli jännittynyt. Tahti oli tasainen, ravi ok, mutta selkä alhaalla ja pää ylhäällä se pyöritteli silmiään ja korviaan. Kulmaan se ei suostunut menemään, tein siihen voltin ja siinä voltin kaarella joka tuli kentän keskustaan päin Selma äkkiä asettui, taipui, nosti selän ylös, tukeutui ohjaan ja polki hyvin alleen. Mutta kun taas tultiin kulmaan, niin vips! selkä alas, pää ylös ja kulman kohdalla mutka sisään. Tein useamman voltin tässä jotta se menisi kulmaan, mutta siitä tuli noidankehä jossa tamma vain jännittyi enemmän ja enemmän. Niinpä kun volttia oltiin tahkottu kolmesti peräkkäin, jatkoin lyhyelle sivulle tamma edelleen jännittyneenä, tein pelkällä istunnalla pysähdyksen ja siitä peruutuksen kautta suoraan raville. Kaikki nämä siirtymät se suorittaa jännittyneenäkin todella tarkasti ja pienillä avuilla. Mutta kaunista katseltavaa se ei varmasti ole.

Ammattiratsastajat, kuten valmentajani, Selmaa ratsuttanut ratsastuksenohjaaja ja niissä ainoissa aluekisoissa ratsastanut lainakuski saavat toki Selman haluttuun muotoon ihan missä tilanteessa tahansa, mutta minä en. Selma vaatii tasaisen käden (jota olen itselleni treenannut ja melko hyvin siihen päässytkin) sekä aktiivisen pohkeen. Siinä tulee minun ongelmani vastaan. Olen 180 cm pitkä ja Selma on 159 cm (5-vuotiaana mitattu) korkea, joten jalkani roikkuvat sen verran alhaalla, että pohkeen käyttö oikeassa paikassa tuottaa minulle aina päänvaivaa. Samoin tuntuu, että minulla on jokin katkos aivoissa, sillä ulkopohkeeni on kuin irrallinen raaja, enkä todellakaan tiedosta sen olemassa oloa lainkaan. Kun valmentajani kysyy "Missä sun ulkopohje on?" täytyy ihan katsoa, että joo-o, siinä se roikkuu. Pitäisiköhän sillä tehdä jotain..?

Tuntumaan saan pidettyä tasaisena, mutta jostain syystä vasen nyrkki haluaa nousta ylemmäs kuin oikea ja mikäli Selma ei asetu helpolla, alan vetää sisäkättä harjan yli toiselle puolelle, joka on raivostuttava tapa. Kuten tänäänkin, tunnin lopussa - laukkojen jälkeen, Selma rentoutuu ja alkaa toimia jopa minun avuillani. Ainakin kaarevilla urilla. ;) Suoralla uralla en saa sitä pysymään pyöreänä kuin taivutuksissa, väistöissä tai liioitellusti asetettuna (siis niinä hetkinä kun se on rento ja rauhallinen). Huoh, kyllä sitä välillä tuntee itsensä niin huonoksi. Mutta toisaalta ne pienet väläykset, kun yksinkin ilman opettajaa tai valmentajaa saan sen keskittymään ja olemaan läsnä hetkessä, saavat suuren riemun ja onnen aikaan. Tänään kävi juuri näin.

Koska Selma on kiireinen hössö siitä hetkestä lähtien kun selkään noustaan, täytyy alkukäyntien jälkeen tehdä aika pitkään käyntityötä, jotta se rauhottuisi. Paljon pysähdyksiä, nopeassa tempossa vaihtuvia tehtäviä, väistöjä, voltteja, peruutuksia.. Kunnes se alkaa kuunnella. Sitten olen ottanut ravia hetken aikaa. Ympyröitä, pohkeenväistöä, takaosaa sisään pitkällä sivulla, seis - rivakka peruutus 5 askelta ja NOPEASTI raviin, sekä ravi-seis-ravi. Toistoja en tee yleensä kuin 3-4, mikä on varmasti liian vähän, sillä valmennuksissa tuntuu, että toistoja tehdään ainakin tuplat ja itselläni meinaa kunto loppua! Sitten otan laukkatehtäviä. Toistaiseksi laukkaan Selmalla vieläkin, kun varsomiseen on 3 kk. Pian alan tehdä vain nostoja, enkä laukkaa enää ympyröitä tai kenttää ympäri. Mutta toistaiseksi Selma itse tarjoilee laukkaa jo kun sisäpohkeella koittaa käynnissä taivuttaa, joten olen päätellyt, ettei se pahalta tunnu. Ja tottakai jos laukka muuttuu voimattomaksi tai se pudottaa raville, jätän tehtävän siihen.

Selma rakastaa laukassakin vaihtelevia tehtäviä. Olemme tähän asti tehneet tuota peruutusharjoitusta raviin siirtymällä, mutta perjantaina halusin kokeilla osaisiko nokkela tammani minun avuilla nostaa peruutuksesta suoraan laukan. Käynnistähän se nostaa aivan rutiinilla. Ensimmäinen yritys jäi huonoksi, koska se yllättyi laukka-avusta, eikä oikein ollut varma, että ihanko todella laukalle nyt tästä. Mutta jo toisella kerralla se ponkaisi hienosti noston ylöspäin, mitä tehtävällä on ravissakin haettu (voimaa takaosaan) ja voi sitä onnea, kun kehuin sitä ääneen. Toinen ihan itse osasi! Niin oli mielissään hupsu. Molempiin suuntiin tein kolme tällaista peruutus-laukannostoa ja ne onnistui aivan ihmeellisen hyvin. Tänään sitten vitsillä kokeilin vasempaan nostaa suoraan pysähdyksestä. En todellakaan uskonut, että se nostaisi ilman ravi tai käyntiaskelia, mutta Selmapa yllätti ja nosti molempiin suuntiin aivan säntillisesti. En pyytänyt moista hullutusta kuin kerran kumpaankin suuntaan. Tiedän, että Selma nauttii tuollaisista ajatustehtävistä ja minusta on välillä hauska "leikkiä", vaikka tiedänkin, ettei niistä koulutuksellisesti ole mitään hyötyä. Testailenpahan, että tamma on menossa mukana, ja onhan se!

Laukkojen jälkeen Selma onkin sitten jo aivan eri hevonen, ravissakin löytyy rauha ja rentous eri tavalla ja letkeyttä tulee liikkeeseen lisää. Sitten se alkaa päristellä ja tulee alas tuntumalle pysyvämmin. Olen alkanut jumiutua tähän kaavaan, millä tiedän Selman tulevan kuulolle. Täytyisi keksiä uusia tehtäviä. Mutta toisaalta nyt kun eletään tätä odottamisen loppua, niin ratsastan lähinnä koulutustasoa ylläpitävästi, enkä hirveästi mieti lihaksiston kehittämistä tai muodon parantamista. Ne ovat sitten ensi kesän juttuja.

Selma alkaa olla jo kotiutunut tai ainakin tyytynyt kohtaloonsa, eikä se enää iltaruokien aikaan seiso karsinassaan tuijottaen oveaan "No niin, nyt voidaan jo lähteä kotiin"-ilmeellä. Maha sillä toimii melko hyvin, hieman normaalia löysempää on tavara välillä, mutta nyt se jo syö aamupöperönsäkin melkein kokonaan. Tosin aamuruuasta on Greenline nyt puolitettu 0,5 litrasta pariin desiin siihen saakka, kunnes kuppi on syöty tyhjäksi.

Jospa sitä jo ensiviikolla päästäisiin maastoilemaan! Koitan jossain vaiheessa saada jonkun kuvaamaan ja ehkäpä jopa videoimaan ratsastustani. :)



Selman pitkä ja avo runko kätkee varsamahan vieläkin aika hyvin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)