lauantai 8. helmikuuta 2014

Loimittaa vai eikö loimittaa

Hevosten loimittaminen tuntuu olevan yhtä tunteita kuohuttava puheenaihe kuin ruokinta. Tänään huomasin kyseenalaistavani omiakin periaatteitani asian tiimoilta. Ihmisen on hyvin usein vaikea tietää paleleeko hevonen vai ei, etenkin jos asiaa tarkastellaan oman tarkenemisen näkökulmasta.

Koko sen 15 vuoden ajan kun minulla on ollut klippaamattomia suomenhevosia, olen nähnyt niiden tärisevän kylmästä kerran. Silloin oli kevättalvi, ehkä huhtikuu ja aamulla aurinko paistoi siniseltä taivaalta talitinttien laulellessa iloisesti. Kaksi suokkiruunaa saivat mennä ulos nakuna irtoavan talvikarvansa kanssa. Olin päivän luennolla ja puolilta päivin katsoin ikkunasta ulos: siellä satoi kämmenen kokoisia räntälämpäreitä vaakana, tuuli oli yltynyt navakaksi. Plusasteita oli varmasti pari kolme. Ajattelin heti, että nyt pojat palelee ja soitin kotiin. Kuulemma juoksentelivat tarhassa ja käskin mennä katsomaan täriseekö ne. Ja vapisivathan ne kuulemma! Ruunat sisään ja kaikki viltit ja loimet niskaan mitä löytyi (ja pari kuivaa vaihdettavaksi myöhemmin) sekä isot annokset heinää eteen. Sillon kyllä säikähdin.

Koskaan en loimita siis tyynellä ja kuivalla kelillä, olipahan pakkasta vaikka -40 C. Nuo syksyn ja varsinkin kevään kosteat ja tuuliset kelit ovat ne joista stressaan. Sanonta kevät keikkuen tulevi on totta ja aiheuttaa minulle suurta mielenvaivaa, kun sää voi vaihtua päivän aikana moneen kertaan ja yleensä vielä niin, että jos et aamulla loimita, loppupäivän sataa ja jos loimitat aamun sateen takia, loppupäivän paistaa aurinko. Ongelmaahan ei tietysti ole jos hevoset ovat omassa pihassa ja itsekin jopa paikalla muuttamassa loimitusta kesken päivän tai jos vuokratallissa suostutaan laittamaan loimi niskaan mikäli keli muuttuu. Muussa tapauksessa olen hyvin ahdistunut kevään läpi. Syksyllä karva on kesän jäljiltä vielä lyhyehkö ja sade voi olla hyvinkin viileää, mutta toisaalta jos sade on vain kuuro lyhyt karva kuivaa aika nopeasti. Keväällä taas karva on talven jäljiltä pitkä ja paksu ja jos se kastuu läpi, se ei niin vain kuivakkaan.

Tänään tiesin jo aamusta että pakkasta on koko päivän -2 ja -3  hujakoilla ja että iltapäivällä alkaa tupruta lunta. Laitoin silti Selman nakuna ulos, koska niin kauan kun pysytään pakkasen puolella, en pelkää karvan kastuvan läpi. Lumi ei haittaa, räntä haittaa. Tallin muut hevoset loimitin omistajien toiveiden mukaan: fleecevuorisia sadeloimia tai kevyttoppaloimia. Kun sitten illalla lähdin kotoa iltatalliin ja kävelin autolle tunnustellen ilmaa, ajattelin sen tuntuvan leppoisalta: tuskin Selmaa paleltaa. Lumi auton päällä kuitenkin vaikutti tahmealta ja aloin hieman huolestua. Mitäs jos se on sittekin märkää... Kun auto lämpesi liikenteessä, sitä piiskaavaa lumisade suli etulasiin vedeksi ja aloin olla jo aivan varma, että Selma tutisee tarhassaan kuin hyytelö. Tässä sitä taas maalaisjärjellä palellutetaan hevonen.

Kun Selmaa ottaa sää pattiin (ja yleensä se johtuu korvaan vihmoutuvasta lumesta tai vedestä) se juoksentelee ympäri tarhaa, viskoo päätään ja potkii aitoja, tarhakavereita tai ilmaa. Se kyllä tekee hyvinkin selväksi, että nyt menee hermo. Silloin kun sen loimittaa, niin se asettuu ja rauhoittuu. Kun siis lähdin noutamaan ensimmäistä kevyttopaloimen alle laitettua puoliveristä, koitin pimeyden läpi nähdä mitä Selman tarhassa tapahtuu. Odotin valkoisen läsin heiluvan pimeydessä tai kuulevani sen juoksua. Mutta siellä tamma seisoi tyynesti aloillaan. Naapuritarhojen loimitetut kaverit puolestaan pyörivät ympyrää kuin tiikerit eläintarhassa. Taluttamani hevonenkin oli tavallista kiireisempi ja hermostuneempi ja kulki pää kenossa. Sen koviin oli jäätänyt lunta kiinni. Tuulen aiheuttamat äänet pimeässä hermostuttivat kaikkia.

Kun hain Selman, totesin että se on todellakin kastunut korvista häntään. Hännän molemmin puolin kankuista roikkui jopa jääpuikkoja! Mutta tamma oli aivan rauhallinen, mutusteli jostain kaivelemiaan heiniä ja tuli tyytyväisen näköisenä luokseni. Se kulki aivan rauhassa talliin ja jätettyäni sen karsinaan mietin pitäisikö sille laittaa fleece yöksi vai kuivuisikohan se ilman sitä.




Annoin sen hetken sulatella jääpuikkoja persuksistaan ja mietin, että moni varmaan saisi kohtauksen kun näkisi sen nyt. Harmi kun en tajunnut ottaa kuvia niistä puikoista! Mutta yllä olevan kuvan avulla pystyy kyllä kuvittelemaan kuinka ne olivat muodostuneet, sillä pyllyssä oli samanlaisia juovamaisia sulamisvesivalumia kuin tuossa mahan takaosassa näkyy, ja näiden raitojen päästä vesi oli lähtenyt tippumaan maata kohti jäätyen siihen. Puikot eivät siis todellakaan olleet nahkassa kiinni, vaan pisimpien karvatupsujen kärkiin muodostuneita, aika kapeita ja niitä oli muutama per kinkku.

Kun olin saanut kaikki hevoset sisään ja loimet kuivamaan, iltaruoat oli maiskuteltu ja levollinen heinän rouskutus täytti tallin, menin hikiviilan kanssa kuivailemaan tammuskaa. Se harrastaa iltaisin tuota mitä se yllä olevassa kuvassa tekee: seisoo pää oveen päin syömättä ja kuuntelee mahassa poukkoilevaa vaaviaan. Ei ole tyypillisen perso ruualle tämä suokki-tytteli. Noh, sivuraiteille eksyin taas. Kun siis koitin hikiviilalla vedellä vesiä pois, ei sitä oikeastaan lähtenyt kuin niitten sulaneiden jääpuikkojen kohdalta. Kokeilin Selman kainaloita ja se oli lämmin, samoin kuin kastuneista kohdista. Tein selkäkarvaan jakauksen ja huomasin helpottavan asian.


Selman erikoinen turkin rakenne oli onnistunut työssään. Kovat peitinkarvat olivat valuttaneet veden pois liukasta pintaansa pitkin ja tiheääkin tiheämpi vaalea pohjavilla oli säilynyt aivan kuivana! Karva ei myöskään ollut liiskautunut kylkiä pitkin vaan muodosti suomumaisen kuvion, joka jätti ilmaa lämmikkeeksi pohjavillan sekaan. Eipä siis ihme, ettei tamma tuntunut palelevan! :) Sillä on korvissaankin niin paljon karvaa, ettei sinne tällä kelillä päässyt satamaan mitään, toisin kuin joillakin tallikavereillaan, jotka olivat loimistaan huolimatta hätäisiä ja jopa kiukkuisia, koska korvissa tuntui ikävälle.

Olen juuri tällainen, että jatkuvasti kyseenalaistan itse omia toimintamallejani ja tuntuu, että välillä turhaankin kaivelen vikoja itsestäni. Joskus kai voisi vain luottaa siihen tietotaitoon mitä on jo tullut haalittua tähään ikään mennessä. Mutta haluan aina vain oppia lisää ja tietää miksi. Ja tästä syystä kysyn myös peililtäni usein: "Miksi teen näin?" Kun osaan asiat itselleni perustella järkisyin, niin silloin voin perustella ne myös muille jotka kenties kyseenalaistavat päätöksiäni. Ja tottakai nämä omat päätelmäni koskevat vain minun hevosiani, jokainen saa hoitaa omansa miten haluaa. Aina en toki ymmärrä toisten ratkaisuja, mutta en minä ole mikään tuomitsemaan. Toki kerron oman näkemykseni perusteluineen jos minulta mielipidettä kysytään. Eikä näitä minunkaan ratkaisuja aina moni ymmärrä! Noh olen minäkin joskus loimittanut turhaan esimerkiksi syksyllä kun aamun on satanut vettä ja olen päivällä halunnut ratsastaa kuivalla hevosella (tai lähinnä olen halunnut varustaa kuivan hevosen). Mutta mitä enemmän Selma saa nakuilla, sen onnellisempi se tuntuu olevan. Aamuisin se piehtaroi puhtaassa hangessa ja sen iho voi hyvin, kun saa edes ratsastukseen tai ajoon asti antaa tuulen pöyhyttää nahkaa.

Näin voin mennä rauhallisin mielin nukkumaan, eikä tarvitsekaan nyt syyttää itseäni sängyssä pyörien kuinka palellutin polle-poloisen oman julmuuteni ansiosta. ;)

2 kommenttia:

  1. Tähän ei voi muuta sanoa kuin aamen. Itselläkin periaatteena, että hevonen on mahdollisimman paljon ilman loimia. Toki hirveisiin myrskyihin ja sateisiin loimitetaan, ja jos hikiliikunnan jälkeen laitan vielä ulos (siis talvella).

    VastaaPoista
  2. Juu, se märkä hevonen + tuuli ei ole ikinä hyvä vaihtoehto. Johtuipahan se märkyys hiestä tai sateesta. Se on muuten jännä, kun niillä -25 - -30 pakkasilla pistää ilman loimea pihalle, niin hevoset piehtaroi, touhuilee ja ovat iloisen riehakkaita. Saattavat juoksennellakin, mutta on sellainen pilke silmässä. Sitten taas jos plussakeleillä on jäänyt räntäviimaan, niin korvat on niskassa ja kierretään kehää hyvinkin angstisena ja äkämöidään kaikille. Tästä olen päätellyt, että pakkanen ei ole se mikä paleltaa, vaan ihan toinen keli..

    Tottakai laihat, sairaat, huonokarvaiset (klipattuja ei tarvitse edes mainita) tai muuten palelevat on asia erikseen, mutta hullulta tuntuu hyväturkkiselle, terveelle suokille toppaloimea heittää niskaan pakkasilla. Naama rutussa aamulla katsoo, että "Et kai sinä laita sitä taaaaas...". Joutuu vaan sanomaan, että sori, näin on määräys. ;) Mutta eipä kai tuosta suurta terveydellistä haittaakaan ole jos loimittaa "turhaan", mutta enemmän se polle nauttii siitä lumipiehtaroinnista nakuna. Väitän.

    VastaaPoista

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)