maanantai 2. toukokuuta 2016

Ollaan vaan ja hengaillaan

Kisojen jälkeinen elämä on ollut Selmalla aika seesteistä. Vähän jumppaestetuntia siellä ja Sallan valkkaa täällä, kärriajelua ja Miran treeniä. Aika paljon vapareita. Kiima pideltiin,  nyt se oli lievempi kuin edellisellä kerralla, onneksi. Ruoka on maistunut viikon verran hyvin, paitsi pariksi päiväksi meni taas halut, kun karsinanaapuri vaihtui. Yleisolotila tuntuu olevan vähän huolestunut ja pinkeä. Tarhassa ehkä vähän rennompi fiilis, mutta sielläkin pitää tarkkailla ja säpsyä ja huudella jos jotain tapahtuu.

Bestiksen kanssa kevään ekat vihreät. <3
Estetunnilla 22.4.
Varustehankintojakin tuli tehtyä, kun Huputitihummassa oli oikein mojova ale. Takasuojat tulivat tiensä päähän, joten uudet sellaiset piti sitten hankkia. Ja ne on kyllä aikasta ihkut.



Suojissa on magneetitkin upotettuna. Ne istuu hyvin Selman herkkääkin herkempiin kinttuihin ja karvat on pysyneet järjestyksessä. Eli yksi harvinaisimmista suojista, jotka ei hankaa yhtään. Jei! Suojat oli puoleen hintaan alessa, joten raskin satsata.

Jos meno onkin ollut lupsakkaa ja puolilomailua, on Selmaa harjattu ja pesty sitten senkin edestä. Etuosastaan se on pudottanut talvikarvaa hurjasti, melkein kesäkarvalle asti. Selässä ja pyllyssä on vielä paljon irtoavaa matskua.

Harjattu ja pesty on, kuten kuvasta näkyy...


Minäkin innostuin ihan ratsastamaan itsekseni ja testailin miten vammaselkä kestää. Menin harjoitusraviakin. Hurja. Ei kyllä kiputilat ainakaan pahentuneet. Tosin lihakset huutaa edelleen hallelujaa vaikka siitä onkin jo pari päivää. Todistusaineistoa:

Kuva: Pasi Ihalainen
Lapsukaisistakin on tullut tuoreita kuvia. Ihanat mukelot, kumpikin jo ihan isoja.

Länkkä-Seppo. Niin komeana. Kuva: Jonna Makkonen

Ja siinä se pienen pieni 2-vuotias varsuliini! :D AAPUVA. Se on siis jo Selman korkuinen kohta. Kaunis Hulda. Kuva: Tiina Kuittinen

Aika paha varsakuume vaivaa, mutta ei nyt vielä pysty eikä kykene. Ainakaan itselle.
Jatkamme samaan malliin, katsotaan mitä toukokuu tuo tullessaan. :)

6 kommenttia:

  1. Kauniita ovat kyllä Selman lapset. Ja varsakuume on tuttu juttu.

    VastaaPoista
  2. Tuo Seppo on kyllä pysäyttävän näköinen hevonen! Kauniita lapsosia Selma jättää (ja on hän kyl itsekin nätti). Minä olen vähän peloissani sillä olen jotenkin ajautunut ajattelemaan ja seurailemaan näitä suomenhevosia ja niiden sukuja ja systeemejä. Tänään esitin yhden äksypään laatarikarsinnoissakin! Oho! Ponihenkilö harhateillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! :D Kohta sillä on piensuokkitamma siellä! Ja sitte kivasti Seposta sille varsa ja kas vain, Selma pääsi mummoksi. xD

      Poista
  3. Hulda on jotain 161-163 - virallinen mitta otetaan synttäripäivänä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitsyyggelistä menny ohi sitte jo reilusti. :D

      Poista

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)