torstai 12. kesäkuuta 2014

Treeniä, Hönö, treeniä!

Koulussa oli taas aivan mahtavaa! Pari päivää opiskeltiin hierontaa, akupainantaa ja spiinapisteitä, sitten käytiin uittamassa veneen perässä parit suokkiravurit, pohdiskeltiin varustehuoneen sisällön rahallista arvoa, varusteiden huoltoa ja korjausta sekä kerrattiin juoksuttamisen salat ja mietittiin miten pessoa -apuohja selvitelään solmusta. Kaikkiin näihin palailen myöhemmin, kunhan saan kuvat koneelle jne. Jalan anatomian tenttikin oli mennyt läpi! (Tentit on joko hyväksytty tai hylätty.)

Selmaa on keritty hieman treenailla ennen ja jälkeen Hinkulan. Hienosta koulusessiosta ennen Hinkulaa ei nyt millään meinaa saada kuvia, koska tietotekniikka ei halua suostua yhteistyöhön. Otin kuvia siis Huldan omistajan kameralla ja sähköpostitse pitäisi kuvien kulkeutua. Mutta bittiavaruuden musta aukko on syönyt jo kaksi sähköpostia... Nooh, yksi kuva siitä sessiosta on tässä:


Tänään päästiin ekaa kertaa estetreeniin Sarin kanssa sitten viimesyksyn. Siis ihan selästä käsin. Ristikkoa ja lopuksi pientä 60 cm pystyä. Selman piti tapansa mukaan ensimmäisellä lähestymisellä pudottaa silmänsä ennen estettä ja lyödä liinat kiinni. Sitten kun yli päästiin käynnillä, ei ollut enää mitään ongelmaa. Siinä onkin vielä työmaata hiottavaksi että saataisiin pällistely ja kyttäily pois, mutta nyt siihen hommaan päästään käsiksi!



Hulda hengaili lähinnä minun kanssani tai sitten maleksi esteiden välissä (yleensä koitti tähdätä poikittain esteen eteen jos äippä oli lähestymässä). Sain puskea sitä pyllystä aina pois edestä. Ja tissutella piti tietysti säännöllisesti.


Estetreenit jatkuvat ensiviikolla ja sitten saadaan paikalle kuvaaja järkkärin kanssa, joten odotettavissa vähän enemmän kuvia.

Huippua päästä taas hommiin!

2 kommenttia:

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)