maanantai 16. kesäkuuta 2014

Esteiden ihmettelyä

Tänään oli taas hyppypäivä. Saatiin jopa kunnollinen kamera paikalle, joten kuvat ovat kerrankin kunnollisia! Sari ja Selma treenasivat tällä kertaa lähestymisiä pienimuotoisen radan avulla. Ensin jokaista estettä hypättiin yksittäisenä ja sitten radalla järjestystä vaihdellen. Esteitä oli kolme: valkoisista lankuista tehty pysty, tavallisista puomeista tehty pysty ja okseri. Aloituskorkeus oli n. 50 cm ja korkein pomppu oli siniselle pystylle arviolta n. 90 cm. Okseri ja lankku taisivat olla 80. Myös Okserin pituutta hilattiin korkeuden mukana isommaksi. Kantakirjauskokeessa okseri on 95 cm ja metrin pitkä, joten täytyy alkaa vaan esteistä tehdä ihan oikean kokoisia pikkuhiljaa. Selma ei noille pienille esteille oikein edes hyppää vaan ottaa pidemmän laukka-askeleen. Sitten kun päästään 70 cm ja sitä isompiin alkaa oikeastaan vasta tapahtua, eikä pällistelyäkään ole havaittavissa.

Hulda oli tapansa mukaan messissä riekkumassa ja nuoleksimassa puomeja sekä töröttämässä esteen edessä kun sitä lähestyttiin. Mutta nyt ei minun tarvinnut kuin kerran se tuupata alta, alkoi jo itsekin väistää kun äiskä lähestyi.

Tässäpä siis kuvia.

Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen

Panda! :D Kuva: Riitta Turunen
Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen


Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen
Kuva: Riitta Turunen
Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen
Kuva: Riitta Turunen



Kuva: Riitta Turunen
Kuva: Riitta Turunen



Kuva: Riitta Turunen
Kuva: Riitta Turunen
Selma oli alusta saakka pyrkivä, rento ja kuuliainen. Taas ensimmäisillä lähestymisillä pienille korkeuksille se löi liinat kiinni tai ainakin himmasi ennen estettä, mutta loppukorkeuksilla se vain meni tasaista tahtia ja liiteli helponnäköisesti yli. Tuli kyllä taas niin mahtava fiilis, kun näkee miten se kehittyy ja tykkää. Ihana Selma! Ja ihana Sari!

Lisäsin myös tuoreen kuvan Seposta tuonne Jälkeläiset-osioon. :)

5 kommenttia:

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)