tiistai 24. kesäkuuta 2014

Jumppaa esteillä

Juhannus on käyty lomailemassa kaukana tallista ja tekihän se kyllä ihan hyvää, täytyy myöntää. Tälle päivää sovittiin taas estetreenit Sarin kanssa ja aluksi suunnittelimme että kasaamme kantakirjauksessa olevan estekokeen esteet, mutta sitten päädyimme kuitenkin laukan säätöön, okseriin ja mörköpystyyn. Yritämme joka kerran tehdä ainakin yhden mörköesteen, jotta Selman pällistely loppuisi joskus. Pahimmat sen mielestä ovat valkoiset tai keltaiset esteet tai puomit joissa on hohtavan valkoisia raitoja. Jumppatehtäväksi tuli sitten tällainen:



Kavaletin ja ristikon väliin tuli yksi laukka-askel. Ristikko muuntui sitten pystyksi ja lopulta okseriksi. Pituutta ei vielä laitettu okseriin sitä 1 metriä, mikä on kantakirjakokeessa.
Pelottelupysty. ;)

Kun hain Selman laitumelta sain ikäväkseni huomata, että Juhannuksen aikaan rouva oli päättänyt hinkata harjansa kaljuksi yhdestä kohtaa. Aargh. Ötökän puremia ei ole, mutta harjamarto vain kutisee.


Tuossa säällä olevan tupsun alla on myös kohta josta on piehtaroidessa kulunut karvat pois. Onneksi satula ei osu siihen. Joensuussa käydessäni ostin Selmalle Relaxant seerumia, jota suihkin nyt harjamartoon kutiseviin kohtiin ja sään molemmin puolin. Hännäntyveenkin laitoin vähän. Häntä on aikalailla hyvässä kunnossa. Karsinassa vietettyjen sateisten öiden aikana se on vähän hangannut siitä jouhia katki ihan tyvestä, mutta ei kyllä merkittävästi. Muuten se vaikuttaa ihan normaalilta, ei ole mitenkään rauhaton, tuskaisen kutiseva tai mitään sellaista. Sillon kun jouhia selvittää se kallistuu vähän puoleen, kun tuntuu hyvältä ja laitumella saattaa tulla luokse ja työntää kutiavan kohdan kädenulottuville. Täytyy eläinlääkärin kanssa keskustella olisiko tuohon allergiseen kutinaan (syödystä valkuaisesta johtuvaan) jotakin...kortisonia kenties? Ei nyt raskisi kieltää siltä laiduntakaan loppuiäksi, kun ei näytä kärsivän siellä ollessaan kuitenkaan. Puuh, hankalaa ja stressaavaa...

Noh, takaisin iloisempiin asioihin. Eli treeniin! Koitin kännykällä räpsiä kuvia ja aika onnettomia olivat räpsäisyt. Homma sujui kuitenkin aivan ennennäkemättömän hyvin, sillä Selma ei pällistellyt esteitä juuri lainkaan, eikä varsinkaan pudottanut laukkaa ennen esteitä! Aivan huikeaa! Se oli energinen, pyrkivä, kuumuva jopa ja todella tohkeissaan. Lopetettiin kun saatiin hyvät suoritukset ennen kuin se väsyi. Loppuraveissakin, kun laitettiin maapuomit pitkillä väleillä, se vielä tuntui kuumalta ja odotti selvästi että jostain ilmestyisi este eteen.

Alkuverkkaa.

Laukka lyheni hyvin. Kuumuessaankin Selma on kontrollissa.

Muuan pökötin pököili välillä seassa... Onneksi sentään on jo oppinut tulemaan kutsusta luokse, niin ei tarvinnut käydä työntämässä pois esteiden edestä.

Mörköeste ei ollutkaan enää mörköeste. <3

Sari on ilmeittensä kanssa jo legenda! :D

Mörköeste maksimikorkeudellaan. Taisi olla 90 cm.

Ilme on Selmalla tässä kuvassa kyllä ihan kummallinen! :D Näyttää hyvin happamalta, mutte ei se sitä kyllä ollut.

Loppuravit ihan todella pitkillä väleillä. Jotenkin tuntuu, että on varsa sylissä aina kun koittaa kuvata...

Tuli kyllä todella hyvä mieli kun Selma lähestyi niin rohkeasti ja itsevarmasti tällä kertaa! Viime kesänä kaikki tuntui välillä niin epätoivoiselta kun tamman piti silmänsä pudotta jokaisen esteen eteen ja kiellot oli aina riskinä. Nyt ei puhettakaan kielloista tai mistään mutkuiluista. Ihan mahtavaa! Ei meillä ole mitään hätää sen kantakirjauskokeen kanssa. Ainakaan siis esteosuudella. ;) Haaveena kuitenkin olisi onnistua saamaan puhdas 90 cm rata alle vieraassa paikassa ennen kuin kantakirjauskoetta lähdetään tahkoamaan.


torstai 19. kesäkuuta 2014

Satulaa ja pikkukavioita

Tänään kokeilin taas uutta koulusatulaa Selmalle Miran kanssa ja tallitoverin Cliff Barnsby vaikuttaisi aikalailla hyvältä. Kaupat siitä tein ja nyt sitten kyttäillään ja seuraillaan miten selkä pidemmällä aikavälillä satulaan reagoi vai reagoiko. Ainakin paneelit tulivat edestä taakse tasaisesti selkää vasten, mistään ei puristanut ja Selma liikkui myös ihan normaalisti. Satulahuovan hikiläntit paljastivat myös sen, että paino jakautuu symmetrisesti ja tasaisesti molemmilla puolilla edestä taakse. Vielä kun valkkuni Pake tulee ratsimaan Selmaa, niin saa hänkin tehdä oman arvionsa. Voi kun niin toivon että tämä olisi nyt Se Satula (ainakin siihen asti kunnes selkä taas päättää muuttua...). Myös oma kermaberberini tykkäsi satulasta joten ilmassa leijuu odottava toive siitä että tämä suhde olisi kummallekin osapuolelle parasta A-luokkaa. Hehhee. Kuvia otin tietysti kunnon auringonpaisteessa, että varjot ovat varmasti mustia eikä niistä näe mitään ja sitten kun oli pilvisempää niin huopa oli jo paikoillaan. Hyvä minä. Mutta tässä nyt kuitenkin mahtavat otokseni.

Cliff Barnsby. Vaikka se ei tässä kohden lavoille tullutkaan, kokeilimme sitä ratsastaen aavistuksen taaempana. Selmalla kun tuota satulansijaa riittää... ;)

Rouvan harjakattoselkä. Lihakset mukavasti pudonneet, mutta kyllä ne sieltä takaisin löytyy.




Selman oma kouluvyö ei ihan mennyt kiinni huovan kanssa, mutta onneksi satulakauppaan sisältyi pidempi vyö. Selman yleis/estevyöhän on normaalissa treenikunnossa 115 cm ja kouluvyö taitaa olla 65 cm muistaakseni, jollei 60 cm. Että hieman on vielä mammamahaa tallella! Noh, nyt on sitten estesatula ja koulusatula tyylitietoisesti samaa merkkiä, hahhah.

Tiistaina Selman kaviot vuoli meille uusi kengittäjä ihan vain siksi että oli tulossa Pomon hepat kengittämään ja ajattelin ettei tarvitse höykyttää "omaa kengittäjää" pelkän vuolun takia paikalle. Huolellista työtä teki kyllä tämä kengittäjä, mutta ehkä aavistuksen liian lyhyeksi vuoli sillä me kun ollaan kengättömiä nyt tämä kesä, niin kyllä oli mammalla tänään aika lyhyt askel kun soratietä piti laitumelta kulkea... Onneksi kentän pehmeä hiekka ei käynyt anturoihin ja liike oli siellä ihan normaalia. Ja onneksi on laidunkausi niin kaviot kasvaa kohisten. Eiköhän viikossa ole tilanne jo ihan ok. Eikä tässä tietysti sorateillä olla muuten menossakaan, kun ei tuota pikku rasavilliä viitsi autojen sekaan ottaa.

Josta puheenollen katsokaas miten hauskan väriset kaviot sillä on nyt, kun on äiskältä perinyt tumman sarveisen (ja vähän isiltäkin toki :P):



Sepolla kasvoi ihan samalla tavalla silloin aikanaan. Hih.

Huldalla meinasi olla tylsää kun äiskä teki Miran kanssa ratsunhommia ja se häiriköi minua sitten kokoajan. Tuossa alemmassa kaviokuvassa istun puutarhatuolilla ja tuolla etäisyydellä oli Huldasta juuri hyvä pönöttää ja maistella kaikkea. Sekä työntää tissimaitoturpaa naamaan. <3 Noh, kävin sitten tallista päitset ja pitkän narun ja tehtiin talutusharjoituksia. Ensin laitoin narun pyllyn takaa ja se oli Hudasta ihan kauheaa. Kunnes se päätti juurtua aloilleen. Askel kerrallaan paineen ja myötäämisen avulla se kuitenkin pian hoksasi, että elämä on mukavaa kun vaan kulkee tätin perässä. Tosin suuri valaistuminen tapahtui kun kävi hakemassa lohtumaitoa äiskältä ensimmäisen 2 minuutin "kiusaamisen" päätteeksi. Sen jälkeen typsykkä tuli löysällä narulla perässä kuin koira. Ja siis ihan normaalisti taluttaen, ei naru pyllyn ympäri. Mitenkä lie herneet kolahti purkkiin siellä päässä maitoa syödessä. Neljä tällaista 2 minuutin sessiota pidettiin sen jälkeen ja talutin vielä kentältä tallin pihaan. Hieno neiti!

"Ilmeisesti haluut että kävelen samaan suuntaan? Ei laukkaa?? Mikä lie pointti tässä..."

"Tää naru oli paljon kivempi suussa. Ikävän rajoittunut olo."

"No? Kävelläänkö sitä vai paparazzitaan? Kyllä mie osaan nää hommat jo, let's go!"

Selmalla ja Miralla sujui koulutreenit mukavasti. Mira totesi sen saman jutun mikä Selmalla on ollut ongelmana jo pitkään, että oikeassa kierroksessa ei haluaisi asettua kaulastaan normaalisti vaan vääntää kaulan ja pään ihan mutkalle. Sanoin, että sillä on lavat jumissa ja ratsin jälkeen käpälöitiin niitä lapoja. Ja juu, on molemmat jumissa mutta vasemman lavan alle sentään saa sormiaan työnnettyä, oikeaan ei juurikaan. Paitsi kun aikansa leipoi. Huomenna ajattelin hieroa lavat kunnolla ja samoin takapään. Jos Hulda malttaa olla kiltisti.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Hierontaa ja painantaa

Nyt kun itsellä on viikonlopun rientojen tuloksena vilustumisflunssa ja selkäkin huutaa hoosiannaa, on hyvä kerrata koulussa saatuja oppeja hevosen hieronnasta. Meitä opetti Aulis Harmoinen joka on pitkänlinjan hevoshieroja ja pitää huolta mm. Norikon lihashuollosta. Häneltä saimme paljon materiaalia akupisteistä, spiinapisteistä ja trikkerpisteistä. En tietenkään ala niitä kaikkiä tähän avaamaan, sillä aihe on lievästi sanottuna laaja ja syväluotaava, mutta käyn tässä nyt läpi sellaiset kohdat mitä me tavalliset hevosenomistajat/-vuokraajat/-hoitajat voimme käsitellä.

Tärkeää on ensin mainita keitä ei saa hieroa ja se lista on suht lyhyt: kuumeisia, tulehdusta potevia, pikkuvarsoja ja tiineenä olevia.

Jokainen joka on hieronut itseään tai jotakuta toista tunnistaa millaiselta möykyltä jumissa oleva lihas tuntuu. Se riittää tällaiseen hierontaan. Hevosen reaktioista tulkitaan tarvitaanko lisää voimaa vai kenties vähemmän. Jos hevonen väistää alta, tekee kiivaita pään heilautuksia kohti tai viuhtoo takajalallaan, on voimaa vähennettävä. Jos taas mitään reaktiota ei tule, on joko hevonen harvinaisen vetreä yksilö tai hieroja ei käytä riittävästi voimaa. Apuna voi käyttää sekä nystyräsukaa jolla painetaan tai vedetään/työnnetään, että hieromakepakkoa. Aulis oli tehnyt omansa katkenneesta harjanvarresta:


Tällä kepillä voi joko painaa akupistettä tai vetää pitkiä vetoja lihasta pitkin. Hevosen ehdoille tietenkin.

Aulis käyttää nystyräsukaa apuna lihasten pehmittämisessä.

Aulis kuitenkin painotti, että paljain käsin on hierottava niin paljon kuin mahdollista, että oppii tuntemaan kipeät paikat käden alla. Akupisteitä joko painetaan, tai pyöritellään myötäpäivään.

Aloitimme kaulasta siirtyen lapaan.

Hierontapisteitä ja -alueita
Kaularangan alue (punaiset pallerot) oli ensimmäinen käsittelyn kohde. Ylimmän nikaman hierominen rentouttaa ja rauhoittaa hevosen kuin hevosen. Jopa minä sain useamman laskemaan päänsä kun sitä pyörittelin. Sitten siveltiin rangan kohtaa ylhäältä alas ja tunnusteltiin möykkyjä eli jumikohtia. Aika monelta sellainen löytyi jostakin neljän alimman nikaman kohdalta. Seuraavassa lista missä on vikaa möykyn löytyessä minkäkin nikaman kohdalta, ylhäältä alaspäin:

1. Atlas: pään verenkierto, aivot, korvat
2. Silmät, hermot, poskiontelot
3. Posket, korvat, hampaat
4. Nenä, huulet, suu, henkitorvi
5. Äänihuulet, kaularauhaset
6. Niskalihakset, säkäalue, kitarisat
7. Kilpirauhanen, olkavarsi, kyynärvarsi

Selmalla on aika tarkalleen tuon viidennen kohdalla möykky ja sillä onkin aina turvoksissa nuo sykirahaset mikä tuossakin kuvassa näkyy selvästi poskiluun vieressä.

Sitten hieroimme pitkittäin kuvassa näkyvän sinisen viivan linjaa ja niskan aluetta. Keltaisella merkityllä alueella on todella paljon akupisteitä, niitä myös hierottiin ja etsittiin kipeitä kohtia. Sään alue on myös sellainen paikka jossa on akupisteitä ja tuo kolmion alue on sellainen jota kannattaa hieroa. Kun lapa ei ole yhtään jumissa, sen alle saa työnnettyä sormet helposti kun seuraa vihreää linjaa ylhäältä alaspäin. Oikein vetreän lavan lihas väistää tällöin kuin aalto veneen keulasta. Selmalla nämä ovat aivan pinkeät, ei puhettakaan että menisi sormet alle... Hieroin sitä jo tuossa yksi päivä ja täytyy jatkaa hommaa.

Vaaleanpunaisella pallerolla merkkasin kohdan missä joillain hevosilla (myös Selmalla) on pehmeä ylimääräinen mollukka. Olen kuullut teoriaa missä se johtuu liian eteen satuloidusta satulasta, puristavasta satulasta, liikalihavuudesta jne. Aulis sanoi, että siihen vaan kertyy joillain kuona-aineita ja se lähtee säännöllisellä hieronnalla. Lavan suuret lihakset voidaan hieroa normaalisti ja jos hevonen aristelee, sillä saattaa olla etujalassa jotakin sanomista.

Akupisteitä ja hieromisalueita. Tiinettä ei saa hieroa!
Tässä kuvassa näkyy lavankin alueen akupisteet vihreällä. Toinen tiheästi akupisteitä sisältävä alue on tuon punaisen vaakaviivan kohta. Sen löytää kun hieroo kylkiluiden välejä alhaalta ylöspäin hitaasti, kun sormet "putoavat" on tuo akupisteiden linja siinä. Monella tuntui olevan juuri nuo kylkiluunvälilihat hellänä, joten kannattaa aloittaa aika hentoisella otteella. Selkärangassa on spiinapisteitä joista voi helpottaa tiettyjä vaivoja.

Selmalla on kuvassa keltaisen nuolen osoittamassa kohdassa, ristiselässä monttu. Kysyin Aulikselta mikä se voisi olla ja hän kysyi sitten että onko montun etupuolelta nikamat koholla (keltaiset pallerot). Totesin että on, ja hän sanoi lihasten olevan tuosta pyörteen yläpuolelta niin tiukalla ja jumissa, että monttu johtuu siitä samoin kuin se että nikamat ovat tulleet koholle. Lääkkeeksi tuli vetää näitä selkälihaksia hierontasualla rangan yli itseeni päin, hieroa sormin monttua ja pyöritellä kohonneiden nikamien päitä sormin myötäpäivään. Kun testasin, Selma reagoi melko suuresti. Enkä todellakaan hieronut edes lujaa.

Oranssi alue on tietenkin se kohta josta voi mukavasti tarkistaa aiheuttaako satula kipua vai ei. Jos selkä ei ole yhtään kipeä, on satula sopiva. Tottakai lavatkin voi kipeytyä yläosastaan jos satula on edestä ahdas. Punainen nuoli mahan alla osoittaa pistettä josta voi tarkkailla onko hevosella vatsahaava. Ei tietenkään diagnosoida kenenkään vatsahaavoja näin, mutta jos hevonen reagoi tuon pisteen painamiseen voimakkaasti, on sillä maha kipeä. Piste löytyi niin, että ensin etsittiin napa ja siitä hivenen takajalkoja kohti tuntui sormien alla pieni ihonalainen kynnys (aika lähellä napaa siis). Se oli se piste.

Kuvan vihreitä pisteitä voi painella ja pyöritellä seuraten hevosen ilmeitä ja eleitä. Kaikki lihakset voidaan tietysti hieroa ja kun säännöllisesti omaa hevostaan mutistelee oppii pian löytämään ne sille tyypilliset jumikohdat. Täytyy häpeäkseni myöntää, että olen jättänyt Selman lihashuollon hierojakavereilleni ja nekin kerrat ovat olleet sellaista 1 krt/vuosi -sarjaa... Mutta nyt kun pari päivää hommaa tehtiin ja sai kysellä tyhmiä ja katsoa kun Aulis näytti, niin tuntuu että voin itsekin tehdä paljon Selman hyväksi.

Jalkojen venyttelyt olisi tietenkin myös hyvä tehdä usein. Olen sitä pelännyt oman kipeän selkäni takia, mutta Aulis kyllä toi uskoa siihenkin hommaan. Hän kertoi itse kuinka kipeä hänen selkänsä on (aika pirun paljon kipeämpi kuin minun) ja hän oli kehitellyt asennot joissa venytys ei käy omaan selkään. Etujalan eteen venytykseen hän otti penkin ja istui hevosen eteen, nosti jalan ja ojensi sen omien jalkojensa eteen ja pyöritti kaviota n. 10 senttiä ilmassa (jalka siis suorana) 9 kierrosta myötä- ja 9 kierrosta vastapäivään. Ja sitten hän alkoi nostaa jalkaa suoraan eteen siihen saakka kun hevonen antoi, kokoajan jakkaralla istuen kasvot hevoseen päin, suoraan sen edessä. Aulis painotti, että tämä ei toimi kuin kiltin hevosen kanssa. Täytyy kokeilla oman kiltin hevosen kanssa. ;) Takajalan venytykset on hiukan helpommat, kun ne voi tehdä seisaalleen.

Hieronnan jälkeen hevonen täytyy loimittaa. Kysyin miten kesällä, kun tammani on laitumella ja jos sen liikutuksen jälkeen hieron ja vien takaisin pellolle... Ei kuulemma tarvitse loimittaa jos on yli 20 astetta lämmintä ja kuiva sää. Muuten loimi niskaan. Liikutuksesta olisi hyvä olla kulunut 2 h ja hevosen olisi hyvä olla syönyt ja juonut. Jokatapauksessa hieronnan jälkeen on tarjottava melassivettä tai muuta mitä hevonen juo mielellään, sillä kuona-aineet lähtee verenkierron vilkastuessa liikkeelle ja silloin kannattaa juoda vettä että ne kulkeutuu kehosta myös pois.

Siinäpä jokunlainen tiivistelmä hierontaopista. Jätän kyllä perinpohjaisen hieronnan ihan ammattilaisille, mutta en ainakaan pahenna jumeja jos niitä itsekin koitan avata säännöllisesti. Ja osaanpahan itsekin kertoa mistä Selma kipeytyy. Auliskin totesi, että usein kuullaan sanottavan ettei tavan talliaisen pitäisi mennä hevosta hieromaan, mutta sitten hän kysyi että oletteko hieroneet kaverianne joskus? Kuoliko? Tuliko pahemmaksi? :D Että niin... Kunhan nyt ei mitään luunmurtumia mene pyörittelemään ja muutenkin polle on terve, niin hyvää se vaan tekee.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Esteiden ihmettelyä

Tänään oli taas hyppypäivä. Saatiin jopa kunnollinen kamera paikalle, joten kuvat ovat kerrankin kunnollisia! Sari ja Selma treenasivat tällä kertaa lähestymisiä pienimuotoisen radan avulla. Ensin jokaista estettä hypättiin yksittäisenä ja sitten radalla järjestystä vaihdellen. Esteitä oli kolme: valkoisista lankuista tehty pysty, tavallisista puomeista tehty pysty ja okseri. Aloituskorkeus oli n. 50 cm ja korkein pomppu oli siniselle pystylle arviolta n. 90 cm. Okseri ja lankku taisivat olla 80. Myös Okserin pituutta hilattiin korkeuden mukana isommaksi. Kantakirjauskokeessa okseri on 95 cm ja metrin pitkä, joten täytyy alkaa vaan esteistä tehdä ihan oikean kokoisia pikkuhiljaa. Selma ei noille pienille esteille oikein edes hyppää vaan ottaa pidemmän laukka-askeleen. Sitten kun päästään 70 cm ja sitä isompiin alkaa oikeastaan vasta tapahtua, eikä pällistelyäkään ole havaittavissa.

Hulda oli tapansa mukaan messissä riekkumassa ja nuoleksimassa puomeja sekä töröttämässä esteen edessä kun sitä lähestyttiin. Mutta nyt ei minun tarvinnut kuin kerran se tuupata alta, alkoi jo itsekin väistää kun äiskä lähestyi.

Tässäpä siis kuvia.

Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen

Panda! :D Kuva: Riitta Turunen
Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen


Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen
Kuva: Riitta Turunen
Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen

Kuva: Riitta Turunen
Kuva: Riitta Turunen



Kuva: Riitta Turunen
Kuva: Riitta Turunen



Kuva: Riitta Turunen
Kuva: Riitta Turunen
Selma oli alusta saakka pyrkivä, rento ja kuuliainen. Taas ensimmäisillä lähestymisillä pienille korkeuksille se löi liinat kiinni tai ainakin himmasi ennen estettä, mutta loppukorkeuksilla se vain meni tasaista tahtia ja liiteli helponnäköisesti yli. Tuli kyllä taas niin mahtava fiilis, kun näkee miten se kehittyy ja tykkää. Ihana Selma! Ja ihana Sari!

Lisäsin myös tuoreen kuvan Seposta tuonne Jälkeläiset-osioon. :)

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Koulutreeniä kesäillassa

Seuraavassa kuvakollaasi tämän illan meiningistä kentällä. Selman satulassa tällä kertaa Mira ja minä paparazzasin ja koitin paimentaa Huldaa. Selma liikkui hienosti ja jopa alkoi kantaa itseään loppuvaiheessa! Vaikken kyllä ymmärrä millä lihaksilla se sen teki. Hieno tamma ja taitava Mira.