Sopiva satula - urbaani legenda?

Toissapäivänä seuramme järjesti satulansovitusluennon, jonka piti Lissu Uusi-Illikainen satulapalvelu Hirnakasta. Luento oli hyvin mielenkiintoinen ja hyvä kertaus opituille asioille. Olen ollut satulansovitusluennolla viimeksi vuonna 2000 Joensuussa kun siellä puhui Satu Ritari. Tämän jälkeen olen etsinyt tietoa netistä ja jutellut itseäni viisaampien kanssa, mutta olihan tuo jo korkea aika päivittää hommaa. Luennon sisältö oli aika pitkälti sama kuin tässä Hevoskallion ohjeistuksessa, paitsi etukaaren paikkaa ja istuvuutta käsiteltiin enemmän. Edestä siis etukaaren pitäisi vastata hevosen luonnollista muotoa siinä kohtaa mihin satula asettuu, eikä painaa kaarien päistä lapoja (liian kapea) tai kaaren yläkohdasta säkää (liian leveä). Anita Kaakkolalla on tässä artikkelissa valaiseva kuva satulan rungosta edestä ja juttua satuloiden koko-asioista joista luennollakin puhuttiin. Samat asiat mitkä luennoitsija etukaaren tarkastelusta kertoi voi lukea Ypäjän Satulakorjaamon sivulta. Luennolla teimme myös "ruumiinavauksen" vanhalle satulalle ja minäkin näin ensimmäistä kertaa miten satula on rakennettu. En tiedä miksei minulle ole koskaan tullut mieleen purkaa ikivanhoja ja rikkonaisia satuloita. Kummallista. Noh, en lapsenakaan koskaan tuhonnut lelujani osiin joten minulta varmaan puuttuu sellainen purkuvietti! ;)

Tästä kaikesta sain suuren himon päästä katselemaan Selman satuloita sillä silmällä. Onneksi sain ystäväni houkuteltua tallille, sillä vieläkään ei hevosen taluttaminen luonnistu vaikka polvi jo himpun parempi onkin. Selman satulahistoria on lyhyt mutta turhauttava. Sen ensimmäisenä satulana toimi minulla jo vuosia ollut (2000 luvun alussa uutena ostettu) Wintec500 villatoppauksilla oleva yleissatula. En tajunnut pitkiin aikoihin, että se on kaarevarunkoinen ja hevoseni suoraselkäinen. Kunnes aloin kiinnittää huomiota siihen, että satula on takaa aivan irti ja keventäessä läpsyttää joka askeleella selkään. Noh, ostetaan edestä kohottava Wintecin vaahtomuoviromaani. Lopulta kun vähensin hevosiani radikaalisti syksyllä 2011 ja minulle jäi kaksi näitä Wintec500 yleissatuloita käteen, päätin viedä ne satulaliikkeeseen ja kysyä saisiko niillä maksettua väliä uuteen Winteciin. Olin siinä vaiheessa saanut selville että Wintec2000 Cair on suorarunkoinen. Rakastin näitä keinonahkasatuloita koska puskailin, rytistelin, rämistelin ja uin niiden kanssa. Arvelin ettei nahkasatula tule pysymään menossani ehjänä.

Selma odotteli jo Seppoa tuolloin ja pöljänä sovitin siihen selkään tämän uuden satulan. Ja ai että kuinka hyvä se olikaan! Karvat oli suorassa lenkin jälkeen ja istui takaa hyvin. Voi onnea! Mammalomalta palatessaan sitten syksyllä 2012 ei satula sopinutkaan enää niin täydellisesti. Se oli taas ilmassa takaa. Lampaankarvaa siis. Kevättalvella 2013 tympäännyin koko hommaan ja ostin tuttavalta ikivanhan röttelön, Kieffer -merkkisen ja Wien-mallisen koulusatulan ja hieman hillitymmin ikääntyneen Cliff Barnsby:n estesatulan. Elämäni ensimmäiset muut kuin yleissatulat! Näitä katseltiin ja soviteltiin sitten isommalla köörillä ja valmentajankin kanssa. Hyvät oli. Selmalla oli siis tässä vaiheessa 7 kk mammaloman jälkeen ennätetty treenata huimat 4 kk. Ja kesällä tuli se surullisen kuuluisa sairasloma, joten selkälihat pysyivät aika samalla tasolla. Mutta saikusta selvittyämme ja kunnolla treenattuamme kävikin niin että tämä vanha Wien muuttui puristavaksi edestä. Estepenkki on pysynyt hyvänä (ei täydellisenä) näihin päiviin saakka joten sillä ollaan menty, istuinluut kipeänä!

Cliff Barnsby estesatula vuosimallia nakkimakkara. On muuten kova! :D

Paneelit tulevat aika tasaisesti edestä taakse.

Ei kertakaikkiaan voi seistä suorana jos joku kuvaa takaa! Paneelit istuvat myös takaa ihan ok (en sano 'täydellisesti').

Etukaari seuraa Selman muotoja myös ihan ok.

Kaikki istuvat tässä satulassa tuoli-istunnassa ja jalustimia pitää pidentää ihan hurjasti että voi olla siellä edes jotenkin inhimillisesti. Kaiholla muistelen ihanaa Kiefferiä...

Onneksi Hingunniemessä sain luokkakaverikseni ihanan satulasepän jolta kysyin ottaisiko vanhan Kiefferini ja sen melko vähällä käytöllä olleen uuden Wintec 2000 ja toisi vaihdossa minulle sitten leveähkön Kiefferin. Ja sehän passasi. Viime lähijaksolla sitten vaihdettiin satuloita ja asuntolalla kuolasin tuota uutta (käytettyä) ihanaa Kiefferiä, silittelin, unelmoin... Mutta Selma on tietenkin tiineenä ja vieläpä viimeisillään. Turha haaveillakaan realistisesta sovituksesta!

Selman satulansija normaalisti.

Satulansija isolla varsamahalla.

Selman selkä on nyt kaarevahko ja tämä uusi Kieffer Genf on suoraan selkään. Pieni pelko persuksissa on tietysti, että Selman selkä ei palaudukaan enää. Mutta toisaalta se on 9 vuotias urheiluhevonen joka kantaa vasta toista varsaansa joten ehkä nyt ei vielä pidä panikoida siitostamman notkoselästä... Kai?

Kieffer Genf.

Genfissä istuinosa on mokkamaista keinonahkaa, altapäin satula on nahkaa. Etummainen vastinhihna kiinnittyy ylhäältä etukaaren päähän, mikä vähentää lavoille valumista. Joka ei kyllä ole meidän ongelmanan ollut koskaan.

Huonosti näkyy takaa kuvattuna.

Edestä on hyvä! Painetta tuntuu paneeleissa edessä ja takana kivasti.

Mutta kun siiven alta kurkistaa miltä notkon kohdalla näyttää, niin päivähän sieltä paistaa. On siis liian suora tämänhetkiseen selkään. Byhyy.

Satula on toppauksen tarpeessa, joten seuraavalla lähijaksolla otan sen taas Kiuruvedelle mukaan ja armas luokkatoverini toppaa sen siellä. Sitten täytyy vaan malttaa odotella. Jos ei passaa palautuneelle Selmallekaan niin kokeillaan jotain muuta. Nyt olen tainnut rakastua Kieffereihin joten sellainen sen olla pitää. Mikäli hevoselle passaa.

Selmalla on periaatteessa helppo selkä löytää istuva satula: sen selän profiili on harjakattoinen, sillä on kunnollinen säkä ja pitkä selkä, joten tilaa on jos jonkinlaiselle satulalle. Toivoa en siis ole vielä heittänyt. :) Minkälaisia satulanmetsästyksiä teillä on ollut?

Ruokinnan vaikeus

Lopultakin sain kouraani uuden tallin heinästä tehdyn analyysin tulokset. Sitä seurasi kahden päivän totaaliuppoutuminen Hoptin ihmeelliseen maailmaan. Vaikka rehujen vertailu on minusta hyvin mielenkiintoista, on laskurilla leikkiminen aina jossakin vaiheessa myös äärimmäisen turhauttavaa sillä tuntuu olevan aivan mahdotonta saada ravintoaineet balanssiin. Voi niitä aikoja kun hevosen ruokkiminen oli yksinkertaista!!

Ensimmäiset 12 vuotta hevosenomistajana kuuluin siihen "heinää niin että luut peittyy, litra kauraa ja mitta kivennäistä"-ruokkijakoulukuntaan. Pieni ja TEHOKAS rehunkäyttäjä herra Kaurahattu uskotteli minulle, että se systeemi toimii ja sillä saa pidettyä hevosen kunnossa. Lihasköyhä se kyllä oli vaikka läskiä keräsikin ihan vain heiniä katselemallakin. Mutta kun hiki hatussa treenasin tällä reseptillä Selmaa kantakirjaan ilman että lihakset kauheasti kehittyi ja sain vielä nokkani eteen mustaa valkoisella, että sillä on lihasköyhä selkä ja lanne sekä kapeat reisilihakset, oli pakko mennä istumaan tuumauspaikkaan kuin Nalle Puh konsanaan ja harkita vakavasti menevänsä mukaan siihen 'ruokinta-hömpötykseen' josta kohistiin. Analyysejä, laskureita, pusseja ja purnukoita... Hyhhyh.

Suomenhevosen kohdalla on aina riski syöttää se hengiltä. Se on edelleenkin alkuperäisrotu joka on kyntänyt kymmeniä hehtaareja peltoa suoheinällä ja olkisilpulla ja vetänyt tykkiä syötyään rehujen loputtua paperisilppua ja  vietettyään yönsä havupedillä lumeen kaivetussa montussa neljänkymmenen asteen pakkasessa. Nykyään kuvitellaan, että se tarvitsee sen tunnin maneesissa hikoilun takia litroittain väkirehuja ja kiloittain ravinnerikasta lannoitettua heinää. Unohtamatta enkkuvilttiä pyllyltä alku- ja loppuveryttelyssä. Ja sitten ihmetellään kun se on jumissa ja ähkyilee jatkuvasti.

Pelottavinta ruokinnassa on se ajatusmalli, että "aina on tehty näin" johon itsekin usein lankean. Tottakai täytyy tiedostaa se, että hevosen elimistöä ei ole tarkoitettu jatkuvasti muuttuvalle ruokavaliolle ja siinä mielessä olisi ideaali jos voisi aina vain pitäytyä samassa ruokinnassa. Mutta ikävä kyllä heinän laatu vaihtelee vuosittain, hevonen saattaa loukkaantua ja jäädä lomalle, alkaa treenata kovemmin, ruveta kilpailemaan, tulla tiineeksi, imettää.. Ja niin sitä vain on pakko ruokintaa muutella. Selmankin kohdalla.

Ensimmäisen laajan, kivennäisetkin sisältävän analyysin tulokset olivat silmiäavaava kokemus minulle. Että heinässä onkin jo lähes kaikki kivennäiset valmiina! Paitsi sinkki ja kupari. Ei tarvitsekaan ostaa kivennäistä enempää, Sinkki-Kupari valmistekin on olemassa. Yllätyin myös siitä, että rautaa tulee yli tarpeen pelkästä heinästä. Ja sitähän on tietenkin lisätty kaikkiin täysrehuihin ja kivennäisiin niin että lopulta raudan saanti on niin ylenpalttista että se alkaa häiritä kuparin imeytymistä. Voi plääh. Ja mistä sitä fosforiakin taikoisi kun kaikki muut arvot saa kohdalleen mutta se jää vajaaksi? Valkuainen oli edellisen tallin heinässä todella alhainen ja treenissä oleva kantava Selma olikin sitten mielenkiintoinen ruokittava.

Nyt kun sain nykyisen heinän analyysin on se melkolailla mukavaa luettavaa. Valkuaista on oikein sopivasti. Selma syö tällä hetkellä 11 kg heinää (4-3-4), mutta imetyksen myötä sitä kuluu varmasti enemmän. Raja menee siinä, että alle ei poljeteta heinää, muuten saa syödä minkä napa vetää. Liitän tähän Hoptin laskelman ravintoaineista joita tahkosin pitkään. Laskelma koskee viimeistä tiineyskuukautta, eli huhtikuuta. Nyt ruokintaa aletaan muuttaa tuota kohti.

Rivillä "Normi" lukee siis tamman saantisuositukset kun se painaa 550 kg, on 11. kuulla tiineenä ja on huono rehunkäyttäjä. ME tarkoittaa energiaa, srv sulavaa raakavalkuiaista ja muut ovat kivennäisiä ja vitamiineja. Viimeinen sarake on lysiini joka on tärkeä lihasten kehittymiseen tarvittava aminohappo. Ja se aiheuttaa minulle harmaita hiuksia! Normaalisti, valkuaisköyhällä heinällä olen joutunut syöttämään Racing Proteinia litran päivässä ja silloin lysiiniä on tullut kivasti. Mutta nyt kun pelkän heinän srv on 641,41 g/pv ja tarve 600 g/pv, niin ei tuota Proteinia tarvittaisi ollenkaan. Mutta koska ensimmäinen imetyskuukausi tulee olemaan toukokuu jolloin näillä korkeuksilla ei vielä olla laitumella ja tarve kohoaa niin suureksi että Proteinia joutuu ihan kunnolla syöttämään ja vielä soijaa päälle, niin haluan säilyttää tuon Proteinin ruokinnassa. etenkin kun Selma on sitä jo pari vuotta syönyt ja maha on siihen tottunut. Plus siitä tosiaan saa sitä lysiiniä. Tuo Master Muscle, Eclipse on täysin uusi tuote ja lisäsin sen tuohon vain ja ainoastaa lysiinilisänä. Tulee vain ikävästi E-vitamiinia liikaa kaupanpäällisinä.

Tuosta näkee myös kuinka hurjasti rautaa (Fe) heinä sisältää! 854,6 mg/pv kun tarve on vain 550 mg/pv. Proteinissa sitä on ihan turhaan niin hirveästi. Ihmettelen kyllä miksi kaikissa rehuissa on kuparia niin vähän. Edes tuossa Supreme Horse Care:n Sinkki-Kuparissa ei käy tasan onnen lahjat vaan suhteessa sinkkiä on reilusti ja kuparia ei niin reilusti.

Tuo rehulista on siis käytännössä
0,5 l Racing Proteinia
15 g Master Muscle, Eclipse
2 dl Rypsiöljyä
2 dl Pellavaista
1 dl Seleeni-E Vita Xyl
15 ml Racing Action Vimin
2 rkl merisuolaa
1 mtt SHC Sinkki-Kuparia

Kahdelle ylimmälle annoinkin jo perustelut. Öljyä annan koska luin tutkimuksen jossa sen arveltiin lisäävän ternimaidon määrää. Lisäsi tai ei, niin Selma ei ainakaan ole lihovaa sorttia joten kokeillaan. Lisää ruokinnan merkityksestä tamman lisääntymiseen löytyy täältä. Syötän Selmalle öljyä normitilassakin 0,5 dl päivässä vähentääkseni sen ihon hilseilyä. Varsinkin karvanlähtöaikoina se pölisee vähemmän öljylisällä. Pellavaista syötän kuurina siihen saakka kunnes karva on vaihtunut. Se on myös hyvä ennaltaehkäisy lopputiineydessä mahdollisesti esiintyvälle ummetukselle. Seleeniä kokeilen nyt helpottamaan jälkeisten irtoamista, koska ne jäivät kiinni ja tuottivat Sepon synnyttyä ylimääräistä huolta ja murhetta sekä lääkekuuria ja kohtuhuuhtelua ja ja ja... Lehmillä on kuulemma havaittu positiivista muutosta jälkeisten irtoamiseen seleenillä ja eläinlääkärit suosittelevat seleenilisää vaikkei asiasta ole tehty varsinaista tutkimusta. Mutta siis vahva epäily tuntuu kaikilla olevan, että seleenilisä auttaa asiaa. Vitamiinia syötän laidunkaudelle asti ja merisuolaa ympäri vuoden. Suolakivi on myös tarjolla.

Kalkki-Fosfori -suhde on laskelmissani kyllä kaukana toivotusta, kalkkia on liikaa suhteessa fosforiin. Sama juttu tässä laskelmassa jossa on Selman ruokinta ensimmäisellä imetyskuukaudella tallissa:

Tämä on laskettu 12 kg heinää, voi olla että mamma vetelee sitä sitten enemmänkin. Muuten ruokinta olisi:
2 l kauraa
2 l Racing Protein
1 l soijarouhetta
2 dl rypsiöljyä
1 mtt SHC Sinkki-Kuparia
1 rkl merisuolaa
15 ml vitamiinia

Tallillamme annetaan väkirehut kolmesti joten tuon valtavan määrän saa jotenkin järkevästi jaettuankin. Sanon valtavan, koska periaatteessa välttäisin viimeiseen asti väkirehujen syöttämistä mikäli heinä riittää. Mutta imettävällä tosiaan tuo valkuaisen tarve on aika hurjaa ja tarkoitus on kuitenkin Selmalla alkaa liikutella heti kun se on toipunut varsomisesta mikä sekin lisää kulutusta. Onneksi laitumelle päästyään voi jättää nuo valkuaisrehut pikkuhiljaa pois.

Laskurit ja suositukset ovat vain laskureita ja suosituksia. Niitä ei tietenkään voi tuijottaa universaalina totuutena, sillä kukaan ei voi tietää esimerkiksi Selman kohdalla minkä verran mikäkin ravintoaine siihen imeytyy. Jotakin toki saisi selville verikokeilla ja jouhinäytteillä sun muilla. Mikä onkin kyllä kiintoisa ajatus! Ehkäpä joskus testaan senkin. Mutta siis asiaan palatakseni laskureista ja analyyseistä on hyvä apu: ei tarvitse sokkona vaeltaa.Vihreinkään yrttinen heinä ei sitten välttämättä sisällä tarpeeksi vaikkapa valkuaista tai jotakin muuta. Ja ennen kaikkea se heinä saattaakin olla niin ravinteikasta, ettei harrastepuksu tarvitse siihen mitään muuta kuin suolaa, sinkkiä ja kuparia päälle! Mikä säästö rehukuluissa!

Voimaa takaosaan!

Yleisimmin ratsastajat tuntuvat kaipaavan ratsuilleen (sen surullisen kuuluisan 'massan' lisäksi) voimaa takapuoleen ja lihaksia selkään. Mielestäni tässä tärkein apu on mahdollisimman monipuolinen valmennus. Pelkkä koulukiemuroiden pyörittely ei vain anna hevoselle riittävästi valmiuksia saada kunnollista ponnistusvoimaa. Lisäksi kestävyyskuntoa ei tule pelkällä sileällä työskentelyllä. Nostan tässä esiin oman kokoelmani treenimahdollisuuksia joita pyrin toteuttamaan viikoittain ja joista Selma nauttii.

Maastoilu

Vaikka Selma on ääniarka ja näkee mörköjäkin joka paikassa, on se liikkunut maastossa ratsastettuna 3-vuotiaasta lähtien. Pommin- tai liikennevarmaksi en sitä kehuisi, mutta hyvin ollaan selvitty kaikista tilanteista mitä metsäkoneiden, linja-autojen tai vaikkapa moottorikelkkojen kanssa on tullut vastaan. Itse täytyy satulassa olle sellainen Muumi Mamma, että tamma rohkaistuu ja luottaa. Viemään se ei ole koskaan lähtenyt. <3

Ennen muinoin kun minulla oli hevoset omassa pihassa (vuosina 1999-2011) ratsastin vain ja ainoastaan maastossa. Rämistelin ja rytistelin pitkin pusikoita ja kiipeilin lähes pystysuoria rinteitä ylös ja alas. Kahlasin hevosillani myös yli polven yltävässä hangessa käyntiä niillä osuuksilla reiteistämme, joita ei talvisin aurattu. Täällä Vaara-Karjalassa riittää mäkistä maastoa, joten hien saa usein Selmalle pintaan pelkällä 60 minuutin kävelyllä. Varsinkin pöllöenergia talttuu hyvin kun lähtee löysin ohjin kävelemään ja vaikka sinne umpihankeen tai ylämäkeen. Käynti vahvistaa selkälihaksia ja kiipeily tietenkin takaosan lihaksia. Alamäet voi käyttää vatsalihastreeninä kun koittaa hidastaa jyrkässä alamäessä käynnin aivan äärimmäisen lyhyeksi ja hitaaksi. Reippaat laukkapätkät poistavat lihasjumeja ja laukka kehittää myös vatsalihaksia. Täytyy muistaa se, että kun hevonen kulkee "muodossa" eli nostaa selän ylös, täytyy vatsalihasten silloin supistua. Kun vatsalihakset ovat aktiivisesti käytössä, mahalinjassa näkyy vatsalihasviiru:

Toisin sanoen, hevonen ei jaksa kantaa itseään pitkään jollei vatsa jaksa nostaa selkää ylös. Laukkaa siis ja alamäkihissuttelua! Mielestäni ylämäet kannattaa kävellä, varsinkin jos hevonen on kuuma ja kovasti haluaisi laukata mäen ylös. Silloin sen käynti on tehokasta ja voimakasta ja ylämäestä saadaan paras hyöty irti. Laiskalla löntystäjällä suosin ravia. Ylämäen laukkaaminen on terapeuttisessa mielessä ihan jees, mutta hevonen pääsee ehkä hieman helpommalla lihaskuntoa ajatellen loikkiessaan mäen muutamalla hypyllä kuin jos se joutuu pukertamaan sen ylös hiki hatussa. Parhaat maastoreissuni ovat kestäneet 2-4 h hyvässä seurassa. Umpimetsässä puiden välistä pujottelu, pienet kivikot, kahlattavat lätäköt... Kaikki se vahvistaa tasapainoa ja tekee hevosesta varmajalkaisen.

Ajaminen

Ajaminen on ravitaustastani johtuen minulle ollut aina luonnollinen tapa liikuttaa hevosta. Se on myös äärimmäisen hyvä vaihtoehto silloin kun itsellä on väsymys, alkava flunssa, voimattomuus, motivaatiopula, kipeä jalka, laiskotus... Hevonen saa hikoilla ja itse vain pönöttää kärreillä tai reessä ja ihailee maisemia. ;)

Sulan maan aikaan käyn ajamassa Selmalla 1-2 kertaa viikossa 15 km hölkkälenkkiä (siis silloin kun se on jo normaalikunnossa, aloitan toki kuntoutuskaudella lyhyemmillä 8 km lenkeillä), mikä siis tarkoittaa sitä että kävellään alku- ja loppukäynnit, risteyspaikat ja alamäet. Muuten Selma menee ravia omaa tahtiaan melko löysällä ohjalla. Se itse tietää hidastuspaikat, joten minun ei tarvitse niissäkään tilanteissa ottaa tuntumaa! Todellakin saan rentoutua ja koen sen niin, että Selma ulkoiluttaa minua.

Minä ja Selma kesällä 2013. Kuva: Sari Mannermaa-Huotari

Viikottaiset 15 km (kestää meillä 45-50 min) hölkkälenkit tuovat peruskuntoa ja lisäbonuksena ravi on hyvin tahdikasta myös koulutunneilla. Ylämäet pyritään ravaamaan samalla tahdilla. Jos polle loppumatkasta tarjoaa laukkaa ylämäkiin, se on väsynyt.

Rekiajo auratuilla teillä on hyvin kevyttä ja ajan saman mittaisia lenkkejä kuin kesällä kärreillä. Kun ajetaan pellolla tai pienessä hangessa, on käyntiä lisättävä. Jos ajetaan reellä syvässä lumessa, voidaan ottaa ravivetoja ja väliin käyntiä. En menisi yhteensä näitä askellajeja puolta tuntia pidempään. Pelkkää käyntiä pellolla hangessa voin mennä radan omaisesti pidempään niin, että tullaan lopulta samaa jälkeä pitkin.

Työajo

Kun hevosella tehdään raskaampaa ajoa, askellaji on käynti. Kuormaa vetäessään hevonen painaa pään alas, nostaa selän ylös ja ei tietenkään "vedä" vaan TYÖNTÄÄ kuormaa eteenpäin takajaloillaan (=takaosa työskentelee todella tehokkaasti) länkiä vasten.

Selma opetushevosena metsätyökurssilla Nurmeksessa talvella 2010. Pakkasta oli vain -28 C. ;) Kuva: Jani Holopainen

Mitä enemmän se ponnistelee, sitä enemmän häntäkin alkaa askelten tahtiin vispata sivuille eli selkälihaksetkin tekevät töitä. Kuormien ei tarvitse olla suuria, kunhan niitä käydään hakemassa vaikkapa 6 kertaa 500 m matkan. Noin esimerkiksi.

Jos kuski ei ole tarkkana saattaa reki jumittaa puuhun kiinni. Onneksi kurssilla oli Selmalla pitelijöitä. :) Kuva: Jani Holopainen

Heijastimet kannattaa muistaa vähävaloisina kuukausina. Kuva: Jani Holopainen.

Kesällä hevosella voi tehdä perunapellon perustamisen ja myöhemmin multaukset, laitumilta voi ajaa niittokoneella pystyyn jäävät heinät (tulee muuten pollelle hiki jo 20 minuutissa!!) ja kenttää tai maneesia voi lanata. Tai työkärrillä ajaa polttopuuta, heinää... Vain mielikuvitus on rajana.

Esteratsastus

Harmittavan moni koulupainotteinen ratsastaja ei anna hevosensa hypätä esteitä. Ja samaan aikaan usein harmittelee, että laukka on voimatonta. Minäkään en itse uskalla hypätä Selmalla, mutta ystävistä löysin muuan "marakatin" jolla riittää rohkeutta, tasapainoa ja taitoa hommaan. Selman laukassa huomaa heti eron onko estereenissä ollut taukoa vai onko se viikottaista. Ja todellakin laukka on pyörivämpää, voimakasta ja upeaa kun esteitä hypätään ainakin kerran viikossa.

Este ei ole korkea, mutta kuvasta ei jää epäselväksi mikä osa kroppaa tekee töitä! Kesä 2013.

Jumppasarjat, rataharjoitukset... Estetunneilla laukataan paljon, laukkoja vaihdetaan lennosta, tehdään nopeita käännöksiä ja ponnistuksia, ponnistuksia, ponnistuksia. Kyllä sitä pattia rupeaa pyllyyn tulemaan kun noilla takajaloilla heitetään yli 500 kg ilmaan kerta toisensa jälkeen. Aivan upea treenitapa. Ja Selma ainakin rakastaa hyppäämistä vaikka se myös on välillä liiankin jännää (jos on erikoisesteitä).

Ravilla lähestyttävä pieni ristikko (näkyy punainen tötterö oikealla) jonka jälkeen yksi laukka-askel ja okseri. Vihreä puomi on 95 cm tässä kuvassa. Aloitimme 60 cm ja lopetimme 100 cm, joka on tällä hetkellä Selman ennätys. Kesä 2013

Valmentautuminen

Valmentautuminen on kovempaa treeniä hevosellekin kuin omin päin ratsastelu. Hyvä valmentaja vie ratsukon mukavuusalueen ulkopuolelle, teettää toistoja paaaaljon enemmän kuin niitä tulee arkiratsastuksessa ja "ruoskii" parempiin suorituksiin. Niin ratsastaja kuin hevonenkin ovat hyvän valmennustunnin jälkeen huomattavasti hikisempiä ja kaikkensa antaneita kuin itsenäisen "vähän sinnepäin" ratsastuksen jälkeen. Usein luulee tekevänsä oikein ja riittävästi ja kuvittelee hevosensa menevän hienosti, mutta totuus voikin olla aivan toinen ja ammattitaitoinen valmentaja saa annettua uudet eväät siihen itsenäiseen ratsastukseenkin. Valmennuksen olisi hyvä olla säännöllistä ja jos ei viikottaista niin ainakin joka toisella viikolla.

Suokkivalkka talvella 2013. Minä ja Selma keskellä. Kuva: Virva Hakala

Tähän reseptiin lisään jatkossa vielä laukkavedot raviradalla ja toivon että sitä myötä Selman vauhtikestävyys paranee samoin kuin laukkaan saa lisää työntövoimaa. Jos siis selvitään varsomisesta normaalisti. Ja selvitäänhän me. :)

Lisää aiheesta tekstissä: Lisää massaa?

Varsafiilistelyä kuvin

Kaivelin pitkästä aikaa arkistoista kuvia kesältä 2012 kun Sepe syntyi. Tässä suloinen kuvakollaasi eräältä päivältä kesäisessä Sotkamossa.

Kuva: Sari & Antti Kuure

Kuva: Sari & Antti Kuure

Kuva: Sari & Antti Kuure

Kuva: Sari & Antti Kuure

Kuva: Sari & Antti Kuure

Salaisuuksia äitin korvaan... Kuva: Sari & Antti Kuure

Kuva: Sari & Antti Kuure

Kuva: Sari & Antti Kuure

Kuva: Sari & Antti Kuure

Kuva: Sari & Antti Kuure

Kuva: Sari & Antti Kuure

Kuva: Sari & Antti Kuure

Kyllähän tuo varsakuume jo alkaa pikkuhiljaa kohota huippuunsa. Vaikka samaan aikaan pelottaa se itse varsominen ja kaikki siihen liittyvä. Mutta kylllä odotan ja uuden pörriäisen näkemistä. :)

Onko se ratsun mallinen?

Koska hevosen rakenne ja jalka-asennot ovat minulle vuosi vuodelta rakkaampi asia, käyn taas tämän aiheen kimppuun. Harmittavan vähän kurssitetaan esimerkiksi ratsastus- tai hevosystäväinseurojen taholta harrastajia tutustumaan hevosen yleisimpiin rakenne- ja jalka-asentovirheisiin. Ihmiset ostavat usein hevosensa vailla mitään hajua onko sen jalat oikein päin tai miten sen rungon kulmaukset tulevat vaikuttamaan liikkeen laatuun. Tämä on todella sääli, koska ei se mitään rakettitiedettä kuitenkaan ole. On hyvin valaisevaa käyttää hevosensa arvioitavana. Joko tammat ja oriit kantakirjattavana tai match show:ssa, johon myös ruunat voivat osallistua. Kun saa luotettavan arvion hevosensa rungosta ja jalka-asennoista sekä liikkeistä on helpompi tehdä realistisia tavoitteita hevosen koulutukselle ja toisaalta varautua tiettyihin terveysongelmiin.

Jalat ja kaviot

Suomenhevosten kohdalla tyypillisimmät ongelmat ovat jaloissa. Etujalat ovat sapelit ja/tai takajaloissa on käyrät kintereet. Sapelin pystyy vielä helposti näkemään vähemmälläkin silmän harjaannuttamisella, mutta käyrät kintereet jäävät helposti huomaamatta. Lievänä versiona nämä kumpikaan eivät välttämättä haittaa harrasteratsun uraa, mutta kyllä tällaiset jalat ovat paljon heikommat kuin normaalit. Käyrät kintereet altistavat myös kinnerpateille ja sapelit etujalat puolestaan aiheuttavat polviongelmia. Tällä etujalat lievästi sapelit ja takajaloissa käyrät kintereet. Rahaa on silti juostu ihan huimasti. Sapeli etujalka on siis sivusta katsoen kaareva niin, että polvi on taaempana kuin vuohinen. Sama kuin niillä ihmisillä joilla polvi taipuu yliliikkuvasti taakse. Kokkapolvi on tämän vastakohta, eli polvi on keskilinjat etupuolella sivusta katsoen, mutta se on hyvin harvinainen suokeilla. Kokka on hieman "terveellisempi" asentovirhe kuin sapeli.

Käyrät kintereet on tosiaan hiukan hankalampi huomata, ennen kuin silmä oppii sen näkemään. Tässä yksi ori. Silloin kun jalat ovat mahan alla, sivusta katsoen näyttää että ne taipuvat tosiaan sinne mahan alle voimakkaasti. Eli kintereessä on voimakkaampi kulma (matemaattisesti siis pienempi aste kuin normaalijalassa). Sitten kun jalat ovat takana tulee tunne että "takajalat on tallissa". Siis tulevat hyvin taakse vähän oudonnäköisessä kulmassa. Sukupostin haulla on helppo treenata huomaamaan näitä sivusta katsottavia asioita, koska siellä on hakukenttä johon voi kirjoittaa kantakirjalausunnoissa mainittuja asioita. Hakusanoilla "sapelissa" tai "käyrät kintereet" saa paljon tuloksia ja kuvia joita vertailla. Myös "hyväasentoiset" haulla voi ottaa viereen normaalit koivet.

Edestä ja takaa katsominen on siinä mielessä helpompaa, että täytyy vain ajatella suora viiva jalan keskikohtaa pitkin ylhäältä alas aina kavion läpi ja kaikki kohdat jotka eivät pysy tämän halkaisijan mukana, ovat asentovirheitä. Selmalla löytyy suppuvarpaat, eli kavion keskikohdat ovat muusta jalasta poiketen hieman sisään päin, oikeassa jalassa enemmän. Se rasittaa vuohisnivelen ulkolaitaa. Hajavarpaisuus on sitten tämän vastakohta ja hyvin tyypillinen suokeilla. Samoin kuin takajaloissa pihtikinttuisuus, eli takaa katsottuna kintereet osuvat melkein yhteen tai lievempänä versiona ovat vain keskilinjalta lähentyneet toisiaan. Tähän yhdistyy tyypillisesti haja-asentoisuus (koko jalka kintereestä alaspäin osoittaa hieman ulospäin. Haja-asento voi olla myös etujalassa jolloin kierto ulos tapahtuu polvesta alkaen ja on siis eri asia kuin hajavarpaisuus jossa kierto lähtee vasta vuohisnivelestä ja ylempi nivel osoittaa eteenpäin).

Kavioruston luutuma on myös suokkien vitsaus ja sillä voi olla merkitystä etenkin 90 cm ja sitä korkeampia esteitä hyppäävälle hevoselle. Kaviorustot ovat siis siipimäiset rustot kummallakin puolella vuohista, vuohiskuopan ulko- ja sisäreunoilla, ruununrajassa. Ne pystyy käsin tunnustelemaan ja terve rusto joustaa peukalon alla. Luutunut puolestaan tuntuu kovalta. Luutunut kaviorusto estää kavion normaalin, elastisen mekanismin ja voi aiheuttaa etenkin esteitä hypätessä (alastulo) pahimmillaan kavioluun murtuman. Akuutissa luutumisvaiheessa kavio on kivulias, mutta kun luutuminen on tapahtunut se ei vaivaa. Kannattaa opetella tunnustelemaan tämä jos on aikeissa ostaa aikuisen suomenhevosen ja lisäksi taidosta on hyötyä omankin hevosen terveyden seurannassa. Kengittäjältä voi pyytää apua että saa ensimmäisen kerran bongattua mistä rusto tunnustellaan. Jos rusto tuntuu kovalta, ei se silti välttämättä ole luutunut. Varma luutuma pystytään toteamaan vain röntgenissä. Mutta jos käteen tuntuu kovalta, on ehkä syytä viedä hevonen kuvattavaksi.

Terveet jalat ovat tietenkin myös kuivat eli nesteturvotuksia ei ole. Selmallakin oli kauan täysin kuivat jalat, mutta viimekesän valkuaisöverien seurauksena sille tuli nestettä molempien takajalkojen jännetupille eikä turvotus ole enää hävinnyt mihinkään. Kaviot ovat ideaalitilanteessa melko holvikkaat (kavio on alhaalta katsottuna kuppimainen, eli pohja on syvemmällä kuin reunat, vastakohta on lattakavio joka on matalapohjainen ja huonompi), leveäkantaiset ja sarveisen täytyisi olla hyvää. Hapero sarveinen tietää lenteleviä kenkiä ja ylimääräisiä kavionkasvattelulomia... Mitä paksumpi anturan koko mitta on, sen parempi kavion jousto on (siis kun kavion nostaa ja laittaa peukalon vuohisen puolelle takaruunulle ja etusormen säteelle, niin tämän välin pitäisi olla mahdollisimman paksu). Säteen pitäisi myös olla leveä ja suuri.

Ratsun runko?

 

Mikä sitten on ihanne runko ratsua ajatellen? Se taitaa olla tämä. Hippoksen määritelmän mukaan ratsusuomenhevosen on oltava ryhdikäs, sillä on oltava pitkä kaula ja väljä pään ja kaulan liittymä (mahdollistaa niskasta myötäämisen), viisto eli loiva lapa (mahdollistaa etujalan liikkeen pitkälle eteen), lähes neliömäinen, ei liian pitkä runko ja rakenteen tulee mahdollistaa takajalkojen riittävän alle astumisen eli kootussa muodossa kulkemisen. Ihanneliikkeet ovat samat kaikilla kantakirjaussuunnilla. Säännölliset, suorat käyntiliikkeet, yliastuntaa vähintään kavion mitta. Raviliikkeet suorat, väljät, jouduttavat, keveät, lennokkaat, joustavat, takajalan työntöä pitää olla kunnolla. Laukan täytyisi olla kolmitahtinen, tahdikas, lennokas ja pyörivä.

Mitä neliömäinen runko sitten tarkoittaa? Sitä, että säkäkorkeus ja rungon pituus ovat melkein samat. Suomenhevosoriilla tai ruunalla on ratsuksi ajateltuna ideaali jos rungonpituus on 0-4 cm enemmän kuin säkäkorkeus. Tammoilla tämä on usein pidempi, koska luonto on järjestänyt niille lisätilaa etu- ja takapään väliin varsaa ajatellen. Mutta n. 4-6 cm tammalla on tuo ero vielä aika mallikas. Jos sivusta katsoen säästä kainaloon on suurempi matka kuin kainalosta maahan, on hevonen syvärunkoinen mikä on hyvä asia = kenties isot keuhkot ja iso sydän. Jos taas mittaa on enemmän maasta kainaloon kuin kainalosta säkään on hevonen korkeajalkainen, mikä sekin on tavoiteltu ominaisuus. Suomenhevosilla usein lihominen on ongelma. Tiivisrunkoisuus katsotaan hyväksi piirteeksi (viimeisen kylkiluun ja lonkkakyhmyn väliin ei jää tilaa juurikaan, eli nälkäkuoppa on minimaalinen), koska tällöin hevosen katsotaan olevan tehokas rehunkäyttäjä = lihoo vähällä ruualla. Tiedä sitten onko se hyvä vai huono piirre. ;) Tiivisrunkoisen vastakohta on avorunkoinen eli viimeisen kylkiluun ja lonkkakyhmyn väliin menee helposti käsi. Selma on tästä hyvä esimerkki. Avorunkoiset suokit ovat sitten niitä "läpipaskoja" jotka aina ennemmin laihtuvat kuin lihovat.

Hyvänpuoleiset tyypit. Kevyt avo runko, pitkä kaula, lihaslaiha selkä ja lanne, pieni kuvesyvyys, ulkolonkkainen lyhyt lautanen, kapeat reisilihakset. Hyvin kestäneet jalat, melko hyväasentoiset etujalat, takajalat ahdasasentoiset. Etukaviot hyvät, takakaviot holvikkaat mutta levenevät. Ahtanlaiset suorat käyntiliikkeet. Hieman väljenevät suorat rennot raviliikkeet. Hätäinen irtiotto ja veto. Hätäinen ohjastaa. Käyntiaika 8.52, veto 5 prr. - Selman kantakirjalausunto kun arvostelu tapahtui työhevosena. Säkä 159 cm, rungonpituus 168 cm, erotus tuolloin siis 9 cm.

Ratsua ajatellen Selmassa on tässä arvostelussa hyviä ja huonoja puolia.

+ kevyt runko (työhevosena huono juttu)
+ pitkä kaula
+ hyvät etujalat
+ hyvät kaviot
+ suorat käynti- ja raviliikkeet

- lihasköyhyys selässä ja lanteella (toki ruokinnalla ja treenillä jonkin verran paikattavissa)
- lyhyt lautanen
- kapeat reisilihakset
- ahdasasentoiset takajalat (hivuttaa käynnissä)

Ratsukantakirjassa Selmasta arvioidaan laukka, suoruus, taipuisuus, ratsastettavuus, kuinka se työntää ja kantaa kaikissa askellajeissa, kiltteys ja yhteistyöhalukkuus. Voi tulla hieman poikkeavat arviot ylläolevaan. Rakenne toki on sama, mutta koska se sai työhevosena joistakin ratsulle hyvistä ominaisuuksista miinusta, saattaa pisterivikin olla sitten toisennäköinen. Nyt se oli tällainen:

Tyypit 7 (ei ehkä kovinkaan työhevostyyppinen yksilö.. :D )

Runko 6 (työhevosella pitäisi olla vankka pitkä runko, pysty lapa, paljon massaa)

Jalka-asennot/jalkaterveys 7/7 (ahdasasentoisuus vissiin verotti, terveyspisteitä en ihan ymmärrä, mutta joku sanoi joskus, että alle 10 vuotiaat kantakirjattavat eivät voi saada seiskaa enempää, koska niiden jalkoja ei ole rasitettu vielä niin paljoa että voitaisiin todeta niiden kestävän hyvin rasitusta. Mene ja tiedä.)

Kaviot 7


Lavan ja lautasen kulmaukset olisi hyvä olla loivat, jolloin liikkeeseen tulee enemmän joustoa ja lennokkuutta. Arvosteluissa ei yleensä mainita "normaaleja" asentoja, vaan esim. lavasta tehdään maininta jos se on pysty (hyvä työhevoselle, ettei länget nouse kurkkuun vedossa, huono muille) tai viisto (juoksijalle ja ratsulle paras) samoin kuin lautasesta jos se on jyrkästi laskeva tai loiva. Lyhyt ja jyrkkä lautanen on huono ratsulle kun taas pitkä ja loivasti laskeva hyvä. Suora lautanen on taas huono, koska kulmaukset menettävät joustoaan. Kaikki tynnyrimallisten suokkien selkään satuloita sovittaneet voivat varmasti yhtyä siihen, että hyvä säkä olisi kiva. Sellainen selväpiirteinen, missä on alku ja loppu ja jopa korkeutta keskellä.

Täydellistä yksilöä ei tietenkään ole olemassakaan. Oman hevosen rakenteelliset puutteet on hyvä kuitenkin tiedostaa jotta ei vaadi siltä sellaista mikä on sille fyysisesti mahdotonta tai vaarallista ja että voi ennakoida ja ennalta hoitaa mahdollisia jalkaongelmia joita esimerkiksi sapelit etuset ennemmin tai myöhemmin tuovat. Jalostuseläimiä valittaessa varsan tekoon on tietenkin jo paljon tärkeämpää kiinnittää näihin asioihin huomiota. Ratsukasvatuksessa pyritään käyttämään hyvä- ja tervejalkaisia oriita ja oriin tulee myös parantaa tammassa olevia virheitä. Tästä syystä sitä omaa tammaa ei auta katsella ruusuisesti sydämet silmillä vaan kriittisesti ja mieluiten käydä hakemassa virallinen arvostelu sille ennen orivalintaa. Tammathan on mahdollista kantakirjata myös äärimmäisen helpolla ratsastettavuuskokeella, jossa ei tarvitse hypätä yhtään estettä:

"Tamma voidaan hyväksyä kantakirjaan myös pelkän ratsastettavuuskokeen ja askellajiarvostelun perusteella, jolloin kouluratsastus- ja estekokeen arvostelua ei suoriteta. Ratsastettavuuskokeessa tamman tulee:
- pysähtyä
- lähteä liikkeelle ratsastajan avuista
- peruuttaa
- nostaa laukka sekä vasemmalle että oikealle
- esittää ravissa 10 m voltti
- esittää laukassa 20 m ympyrä"
(Lähde: Jalostusohjesääntö suomenhevosille, Hippos)

 Kätevää!

Ratsun tukkaa ja kavioita

Nyt kun olen jalkapuoli, minulla on aikaa mietiskellä enemmän asioita. Katselin Selman harjaa kun kaverini sitä eilen harjasi ja huomasin ilokseni, että se on kasvanut jo aika kivasti. Kaikki suomenhevoset joita omassa tallissani on pyörinyt ovat olleet sellaisia pumpulitukkaisia ja harjat ovat olleet melko normaalin pituiset; ei ylety kaulan alalinjan alapuolelle. En ole niiltä aiemmin leikannut kuin pienen siilin korvien taakse ja hännän olen tasannut 1,5 nyrkin mitan korkeudelle maasta. Olen sellainen puunaaja ja jouhenselvittelijä ja minulle on kunnia-asia, että hevoseni (tai hevosteni) jouhet ovat puhtaat ja selvät. Siksi olen kauheassa ahdingossa märillä ja kuraisilla keleillä! Koukutuin syksyllä 2007 jouhenselvityssuihkeisiin, kun testasin sitä takkuiseen Selma-varsaan ennen ensimmäisiä 2 v. näyttelyitä. Ai että mikä ihana tuote! Ei tarvitse kuin näyttää sukaa hännälle ja se on kiiltävä ja selvä! Kuulun koulukuntaan jossa piikkisualla (sillä muovisella) saa harjata hevosta ja jouhia. Yksi tukkajumala minulla oli vuoden lainassa ja sen harja oli valehtelematta metrin pituinen, paksu ja aina takussa. Selvitin sen aamuin-illoin ja letitin ratsastukseen. Kiva sellainen tukka on katsella, mutta en kyllä omalle kontolleni ole sitä selvitystyötä ikävöinyt! ;)

Karvanlähtöaikaan syötän kuurina pellavaa helmikuusta toukokuun loppuun (kesäkarva tulee lyhemmäksi ruunillakin) ja käytän karvan irrotukseen nystyräsukaa, hikiviilan hammastettua reunaa ja piikkisukaa. Selma on jo aloittanut karvan irrotuksen, varsinkin läsistään. Harjaa en ole normioloissa koskaan nyppinyt. Mistä päästäänkin kauheaan dilemmaan, josta olen vuoden kärsinyt. Selman harjaan.

Selman tukka luonnontilassa 13.2.2011

Ongelmat alkoivat kesällä 2012, kun varsa Seliseli Kuupeli (aka Seppo) syntyi ja Selma sai elämänsä ensimmäistä kertaa valkuaisrehua. Polttiaisia oli myös paljon. Selma alkoi hangata häntäänsä ja harjaansa. Kun se tuli lokakuussa 2012 minulle takaisin, oli harja aikalailla kulunut, katkeillut ja lyhentynyt. Selman harjamarto on muutenkin sen mallinen, että tukkaa on paksulti korvien takaa kaulan puoliväliin (harjamarto on niskassa n. 4,5 cm levyinen) ja ohenee säkää kohti. Sään päältä harjamarto on enää vajaan sentin paksuinen.

Tällainen tukka oli 4.12.2012

Ajattelin, että tasaan harjan niin, että se siistiytyy ja lähtee kasvamaan taas nätisti. Se oli vaikea päätös ja vastoin "suokit luomuna" -periaatteitani. Mutta tein sen silti, omaksi järkytyksekseni. ;)

Juuri leikattu. Apua.

28.2.2013

14.4.2013. Silmä alkoi jo tottua...

Mutta sitten kesäkuun puolivälissä kun Selma joutui jäämään saikulle, alkoi yks kaks taas kutittaa. Syynä saattoi olla vahva puna-apilainen laidun yhdistettynä vähäiseen liikuntaan, polttiaiset... En osaa varmaksi sanoa. Mutta pääsyyllinen harjan äkilliseen ohentumiseen oli laidunkaveri Peikko, joka ystävällisesti rapsutteli Selman kutiavaa harjamartoa ja repi samalla uskomattomat määrät jouhia irti!

3.8.2013. Selma ohensi harjaa itse korvien takaa ja Peikko tuosta puolestavälistä säkää kohti. :(

Syyllinen.

Ja niin taas tasasin harjan raskain mielin. Elokuun 18. pv oli tulossa ne aluekoulukisat, niin pakko oli jotakin tehdä.

Eihän se kaunis ollut...

18.8.2013 Aika pienet sykeröt jäi noista lopuista.

Ensi kesä on sitten kolmas kesä kun jännitän miten harjan käy. Nyt valkuaisen kanssa ollaan tarkkana ja laidunkin on ihan ruohoa eikä apilaa ole kuin yksittäisenä siellä täällä. Laidun on myös avara ja tuulinen, sekä kuivaa aluetta joten polttiaisiakaan ei pitäisi olla niin hirveästi. Selmalla ei ole käytetty ötökkäloimea missään vaiheessa.

Nyt tukka näyttää tältä. En ole kajonnut siihen saksilla tuon yllä olevan viimeisen leikkuun jälkeen.

Jouhista voikin kätevästi kopistella aasinsiltaa pitkin kavioiden huoltoon. Olen sellainen kaviovääpeli, että en voi sietää liian pitkiä kengitys- tai vuoluvälejä. Minulla on ollut hevonen joka tarvitsi 5 viikon välein vuolun ja toinen jolle riitti 9 viikkoa. Selmalla väli on 6 viikkoa. Kirjoitan treenikseen aina milloin on kengitetty ja lasken eteenpäin viisi viikkoa jonka kohtaan kirjoitan "tilaa kengitys!". Kengittäjämme on toistaiseksi päässyt tulemaan 2-6 päivän varoitusajalla, johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Seuraavassa kuvat etu- ja takakavioista kun on 6 viikkoa kulunut edellisestä kengityksestä.

Takakaviot, 6 viikkoa edellisestä kengityksestä

Etukaviot, 6 viikkoa edellisestä kengityksestä

Talvella kavioista ei hirvittävän paljoa lähde tällä 6 viikon välillä ja kesällä lähtee joistain kohdista alle sentti, enimmillään. Selmalla on kesäisin tavalliset ratsun kengät, joita käytetään yleensä kaksi kengitysväliä. Selmalla kuluu kengät melko tasaisesti kesällä. Sillä on etujalat hivenen suppuasentoiset ja oikea etujalka meloo aavistuksen. Talvella tilsakumit ovat jo heti ensimmäisestä hokkikengityksestä lähtien olipa maassa lunta tai ei, sillä inhoan tilsojen tuomia liukasteuja ja vuohisniveleen tulevia pahoja liikeratoja. Talvella käytössä ovat ravikengät kuudella hokilla. Ravikengät ovat sirommat ja kevyemmät ja koska olen todennut jo vuosia sitten, että neljä hokkia ei estä etuviistoon tulevia luisumisia, haluan että hokkeja on neljä kärjellä ja kaksi kannoilla. Siksi olen yleensä ainoa joka laukkaa kentällä silloinkin kun se toisten mielestä on liian liukas muuhun kuin varovaiseen ravailuun. ;) Hokinpolkemia ei ole ollut sen enempää kuin neljänkään hokin kanssa. Selmalla ei muistaakseni koskaan.

Seuraavan kengityksen aikaan otetaankin sitten kengät pois, koska varsominen alkaa lähestyä. Riippuen tietysti onko huhtikuussa maassa hiekkaa, lunta vai jäätä... Saan kyllä itsekin kengät irti tarvittaessa, mutta vuolla en vielä osaa. Onneksi tallimestarin erikoisammattitutkintoon kuuluu peruskengitys, joten sen puutteen saan vuoden sisään korjattua! :) Olisi todella kiva kun voisi lyödä irtokengät kiinni ihan itse. Olen kiinnostunut kengityksestä ja olen koittanut opiskella asiaa itsekseni jo vuosia jotta osaisin erottaa hyvän ja huonon kengitysjäljen. Minulla on vanha painos legendaarisesta J.L. Fabritiuksen Kengitysopin käsikirjasta jota pänttään säännöllisesti. Lisäksi olen kaikilta kengittäjiltä kysellyt asioita jotka askarruttavat ja olen päässyt osallistumaan kolmesti kengitysseppä Jussi Räihälän teurasjalkaluennolle, jossa avataan jalkoja ja opiskellaan jalan ja kavion anatomiaa. Äärimmäisen kiinnostavaa! Koulussakin ensimmäisellä lähijaksolla syvennyttiin kavion anatomiaan ja kengityksen historiaan. Jos joku asia minua kiinnostaa, luen siitä kaiken mahdollisen. Ja ne tuppaa olemaan kaikki asiat mitkä hevosiin liittyy aina kuolaimista takajalan asentovirheisiin! :D Jopa lukiessani Hipposta tai Hevoset ja Ratsastus -lehteä katselen kaikki GP-tason kisakuvatkin ja tutkin mitä hevosilla on suussa ja jaloissa ja päällä samoin kuin ratsastajien varusteet, istunnan... Hevoshullu on varmaan edelleen täydellinen sana kuvaamaan minua.

Ehkäpä pian saan Selmasta tuoreita ratsastuskuvia jos joku apuun rientänyt liikuttaja suostuu kuvattavaksi. ;) Ja toiveet ovat korkealla, että raamikkaampi puoliskoni lähtisi kanssani hakemaan reen edellisestä tallipaikasta ja pääsisin ajamaan Selmalla könkkäjalkani kanssa. Voi toki olla, että pikku maitovalaani ei enää mahdukaan aisojen väliin! Voisin jossain vaiheessa tehdä rekivaljastuspostauksen vaikkapa videomuodossa jos saan jonkun filmaamaan. :)

Hevosen arvostelemista ja matoja

Tämä viikko on ollut hyvin antoisa, mutta myös harmillinen. Maanantaina polvilumpioni meni sijoiltaan liukastuttuani tallin pihassa ja joudun jäämään sairaslomalle. Tiistaina matkasin luokkakaverini kyydillä taas kouluun, Yläsavon ammattiopistoon Kiuruveden Hingunniemeen. Järjestyksessä toinen lähijakso siis tallimestarin erikoisammattiin opiskelevilla.Vaikka jouduin klenkkaamaan kaksien keppien kanssa, niin kyllä koulussa vaan on ihanaa! Meillä oli edessä kaksi päivää sh ja lv orinäyttelyitä ja kaksi päivää eläinlääkäri Katja Hautalan erittäin antoisia luentoja varsomisesta ja loishäädöstä. Eipä juuri olisi voineet olla aiheet enempää kiinnostavia!

Opiskelimme siis hevosen arvostelemista ensin oman opettajan kanssa, sitten kävimme seuraamassa ratsu- ja pienoriiden kantakirjaamistilaisuudet ja kuuntelemassa loppulausunnot. Asiat olivat minulle tuttuja Selman ansiosta, sillä se on arvioitu 2 v. ja 3 v. varsanäyttelyissä Eero Perttusen toimesta sekä tosiaan kantakirjattu 5-vuotiaana Leppävirralla vetokokeella työkantakirjaan. Rakenteen arvioimista itseopiskelin jo ennen Selman ostoa, sillä halusin jalostuseläimen ja toivoin harjaannuttavani silmääni näkemään rakenteen ja jalka-asentojen hyvät ja huonot puolet. Silloin kahlasin läpi Suoralla-lehden viisi vuosikertaa ja katsoin kaikki niissä olleet kantakirjattujen tammojen ja oriiden kuvat ja lausunnot. Koetin nähdä kuvasta lausunnossa mainittuja asioita ja lopulta se alkoi toimia. Eli vuodesta 2006 olen koittanut nähdä (suomen)hevosien rakenteesta ja jalka-asennoista onko niillä millainen lapa, lautanen, onko sapelit etujalat tai käyrät kintereet jne. Aihe kiehtoo minua kovasti ja joskus haluaisin päästä näyttelylautakuntaan.

Nyt sitä sain leikkiä, sillä me saimme tehtäväksi pareittain valita J-suunnan oriista kaksi jotka itse arvioimme rakenteen ja liikkeiden osalta ja sitten kävimme kuuntelemassa loppulausunnot joissa saimme "oikeat vastaukset". Aika lähelle pääsin omani kanssa! Liikkeet tosin ovat se heikompi kohtani, sillä olen treenannut vain valokuvien kanssa ja tunnistan lähinnä liikevirheet joita omilla hevosillani on ollut tai jotka ovat hyvin räikeitä. Ensin kuitenkin oli P, R ja Ta oriiden vuoro. Ratsukokeen teki vain kimo ori E.V. Tiikeri joka on Selman eno. ;) Se hyppäsi verryttelyssä vähän okserin sekaan ja sai itsetuntoonsa kolauksen. Estekoe oli sitten sille aika hankala ja se kielteli paljon, mutta kyllä se sai kuitenkin estekokeen läpi. Mielenkiinnolla katselin esteitä sillä tammojen R-ktk estekoe on tismalleen samanlainen. Kouluohjelma on tammoilla Laatuarvostelu (heB) ja oriilla puolestaan FEI:n kenttäkilpailuohjelma poneille 1993. Estekorkeudet ovat 85-90 cm. Vielä on meillä treeniä edessä... Ratsu ja pienoriita arvostellessamme ihan omaksi iloksemme olin monen kohdalla sitä mieltä, että niillä on hieman käyrät kintereet. Luokkakaverini jo nauroivat, että näen joka paikassa vain käyriä kintereitä. Ei niin monella voi olla! Itsekin jo aloin epäillä silmiäni, mutta loppulausunnoissa kävi ilmi, että sittenkin näin oikein. "Käyrähköt kintereet" olivat hyvin yleinen lause. Mikä ei tietenkään ole kovinkaan hyvä asia suomenhevosen tulevaisuuden kannalta.

Mielenkiinnolla seurasin juoksijaoriiden lihaskuntoa ja lihavuusasteita. Senkin arvioiminen näin amatöörinä on hauskaa. Seitsemästä suomenhevosoriista yksikään (!!) ei ollut puhdas 3 lihavuuskunnoltaan vaan 3+ oli kaksi, 4- kolme ja 4 kaksi. Tämä yllätti kyllä. Lämminveriset olivat uskomattoman lihaksikkaita takapuolestaan ja vaikka suokki-ihminen olenkin, kyllä kaiholla katselin niiden pussihousuja ja pullistelevia lapalihaksia... Seitsemästä lämminverisestä lihavuuskunnoltaan 3- oli kolme, 3 kaksi, 3+ yksi ja 4- yksi. Näin ajattelinkin sen olevan, kun sellaisia atleetteja olivat. Huhhei. Siinä oli sitä MASSAA, vaikka lihavuuskunto oli miinuksen puolella normaalista! :) Sivusta ei reisilihaksien kolmiulotteisuutta niin näe kuin takaa tai edestä, mutta All Cantab oli hieno samoin kuin vanhempi herrasmies Zerberus.


Terveydenhuoltoa

Katja Hautala luennoi ensin varsomisesta, siihen valmistautumisesta, yleisimmistä ongelmista, alkavan varsomisen merkeistä jne. Päällimmäisenä mieleen jäi, että tamman omasta rokotusohjelmasta viis veisaten rokotetaan 1 kk ennen varsomista influenssa- ja tetanusrokote, jotta varsa saa siitä parhaan hyödyn. Loishäätö (Ivermektiini, EI Axilur) on annettava mahdollisen lähellä varsomista. Seleeni ja sinkkilisä on tarpeen ja varsomiskarsina täytyisi desinfioida kuumalla höyryllä lähellä varsomista, jotta suolinkaisten munat tuhoutuvat. Ne eivät kuole millään desinfiointiaineilla...

Varsomisen jälkeen mitataan kuume 5 aamuna, jotta mahdollinen kohtutulehdus saadaan heti kiinni. Emätinvuotoa tulee normaalisti n. 1-5 vrk, mutta jos se haisee niin on aika soittaa eläinlääkäri paikalle (tulehdus). Varsakiima tulee n. 10 vrk varsomisen jälkeen ja silloin varsa saattaa alkaa ripuloimaan, mutta se menee ohi. Utareita pitäisi seurata myös usein, jotta huomataan mahdollinen utaretulehdus.

Kaikkea mahdollista opiskelimme aiheeseen liittyen ja välillä alkoi ahdistaa. Kun siis puhuttiin esimerkiksi siitä, että varsa on tulossa pahassa asennossa ja joissakin tilanteissa sitä voi auttaa. Tavallaan helpottavaa ettei peli välttämättä ole menetetty, mutta toisaalta tuntuu kokemattomana ihmisenä ahdistavalta että vastuu jäisi minulle siinä kammottavassa tilanteessa. Että joutuisin kaivelemaan huonosti jäänyttä varsan etujalkaa Selman sisuksista... Hui. Meillä kun ei ne lekuritkaan paikalle ehdi ihan vartissa, voipi mennä kolmekin tuntia tai yli. Nooh, ei pitäisi etukäteen stressata.

Luennolla painotettiin, että jokaisella tallilla olisi hyvä tehdä kunnollinen terveysohjelma. Saimme selailla materiaalit ja lomakkeet läpi ja ne tuntuivat kyllä todella näppäriltä. Etenkin nyt ajankohtaiselta tuntuu vastasyntyneen varsan kortti josta on hyötyä myös seuraavan varsomisen kannalta kun on mihin verrata. Ihanaa että Suomen huippuosaajat ovat tehneet näin suuren työn ja kaikki nämä ovat ilmaiseksi jokaisen hevosen- ja tallinomistajan saatavilla! :)

Madotuksista Hautala intoutui puhumaan pitkään ja hartaasti. Hän tekee madonmuna-analyysejä ja on todella perehtynyt aiheeseen. Hän kertoi tekevänsä esimerkiksi Primus-tallin lantanäytteet ja usean vuoden kokemuksella samoista hevosista hänelle oli jo muodostunut käsitys siitä, mitkä yksilöt ovat "vähämatoisia" (madotetaan vain syksyisin tupla Strongidilla tai Ivermektiinillä ja näyte katsotaan kerran vuodessa) ja mitkä ovat matoisempia (näytteitä katsotaan 2-3 kertaa vuodessa ja madotetaan sen mukaan 2-3 kertaa Ivermektiinillä/Strongidilla). Missään nimessä ei kuulemma saa madottaa 4 x vuodessa ilman analyysejä. Vaikka tätä on jankattu jo joitain vuosia, on edelleen hevosia joita madotetaan liikaa (tai liian vähän). Varsojen ja alle 4 vuotiaiden ongelma ovat suolinkaiset ja varsa täytyy madottaa Axilurilla ensimmäisen kerran 8-10 viikon iässä ja ensimmäisen vuoden aikana 2-3 kk välein. Syksyllä varsoille ja nuorille annetaan Strongid P. Varsoja ei koskaan pidä madottaa näytteen mukaan, sillä suolinkaiset eivät välttämättä jätä munia suolistoon silloin kun ovat vaeltelemassa keuhkoissa... Immuniteetti suolinkaista kohtaan kehittyy usein jo 1 vuoden ikään mennessä. Jos varsa on hyvin matoinen, annetaan ensin 5 mg/kg ja siitä viikon kuluttua 10 mg/kg Axiluria, jottei kuolevat madot aiheuta suolitukosta. 6 kk:n ikäinen varsa painaa n. 200-300 kg (sh ja lv).

Sen kysyin Hautalalta, että miten se syksyn "tupla Strongid" käytännössä toteutetaan, sillä eri talleilla tuntuu olevan hyvin erilaiset tavat. Toiset antavat kerralla tuplasatsin ja toiset antavat kerran normaalin annoksen ja viikon tai kahden päästä toisen samanlaisen. Hautala vastasi, että ehdottomasti KERRALLA tupla-annos, koska halutaan poistaa heisimadot ja yksinkertaisessa annoksessa ei ole riittävästi voimaa siihen. Ja näin opin taas uutta! :)

Jokohan tämä romaani koulunpenkiltä alkaisi riittää... Kolmen viikon päästä pääsee taas uudelleen Hingunniemeen! Sitä odotellessa etsiskelen mammalle liikuttajia ja koitan parannella koipeni johonkin kuntoon. Huomenaamuna lääkäriin hakemaan saikkua. Onpa tylsää. Mutta onneksi Selmuska on iloinen ja pirteä tötterö ja masussa potkitaan ahkerasti!