Suomenhevosen ratsukoulutus, jatkokurssi Kiuruvesi 8.-9.8.

Kuva: Krista Heikkilä

Tädit pääsivät ihan vallan ratsastusleiritunnelmiin kaksipäiväisessä tehosessiossa Hingunniemessä Suomenhevosliitto r.y.:n järjestämässä Suomenhevosen kouluttaminen ratsuksi -luentosarjan jatko-osassa. Olipas pitkä lause. Mutta kuitenkin. Miran kanssa saimme jopa majoittua aivan kaksistaan vanhan päärakennuksen yläkerrassa koska kengitysseppien vuorokautta aiempi kaksipäiväinen setti oli sotkenut majoitusvastaavan pään ja oli myyty eioota muille kuin meille (joita oli luultu puolestaan kengityssepiksi). Ja koska Miralla oli synttäritkin 8. päivä, niin meillä oli kakkua ja kaikkea. Ja synttäreiden kunniaksi käytiin hakemassa minulle penisiliinikuuri Iisalmesta. Emme siis eksyneet Kiuruveden yöelämään ja hirrrrrveen pirteänä olimme sitten sunnuntaiaamuna luennolle lähdössä.

Harvinaisia yhteispotretteja Sempulasta ja mammasta. Kuva: Mira

Päivät oli rytmitetty niin, että ne alkoivat heti aamusta (8.30) luennolla josta sitten siirryttiin ensimmäiseen demoon maneesille, sitten lounas, luento ja kaksi viimeistä demoa peräkkäin. Päiville tuli pituutta ja joka hetki oli intensiivinen. Välillä olisi tehnyt mieli lyödä itseä naamaan jollain, kun äärimmäisen kiinnostavalla luennolla alkoi kroppa olla vailla päikkäreitä, silmät luppasivat ja suu haukotteli. Tätä tapahtui erityisesti lounaan jälkeisellä luennolla... Mutta kuten sanottu, Anna on todella ihana luennoija ja inspiroiva opettaja. En kirjoita nyt sanantarkkaa artikkelia kaikesta mitä kurssilla käytiin läpi, mutta edelleen kulmakivet olivat

1. Hevosen ymmärtäminen
 - Onko se koulutustilanteessa rento ja rauhallinen = kykenee oppimaan
 - Täytyy välillä tarkistaa yksinkertaistetusti onko hevonen oikeasti ymmärtänyt sille opetetut avut
 - Sen asian ymmärtäminen, että kyetäkseen kantamaan ratsastajaa kipeytymättä on hevosen käytettävä tukilihaksiaan aina takaosasta vatsan kautta niskaan asti. Tällöin selkä pyöristyy ja kaula täyttyy ylälinjastaan. (Edelleen siinä on ero painatko itsekin leukasi rintaan (väärä tapa hevosen olla "muodossa") vai ojennatko niskaasi pidemmäksi jolloin leuka painuu lähemmäs rintaa (se oikea tapa).

Hevonen on koulutustilanteessa jännittynyt ja rauhallinen. Meneekö oppi kaaliin? Onneksi oppia kaadettiin enemmän Miran kaaliin kuin Selman... Kuva: Krista Heikkilä

2. Istunta
Kaikki menee hyvin herkästi pieleen, mikäli tämä osa niin sanotusti mättää. Ja sehän mättää. Lähes aina. Lähes kaikilla. Tai ehkä voisi sanoa aina ja kaikilla. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Mutta täytyisi pyrkiä siihen mahdollisimman vähään. Annan opetusajatuksena on että käsillä haetaan vain tuntuma ja määritetään "raamit" joissa hevonen liikkuu ja kaikki muu tehdään istunnalla. Ja hienosäätö pohkeilla. Anna puhuu usein siitä kuinka me ihmiset olemme niin kovin kädellisiä, että aivan tiedostamattaankin sitä mielellään räplää käsillä ja varsinkin kun joku ei suju, niin kädet ovat ensimmäisenä paikalla korjaamassa tilannetta. Vaikka todellinen syy on se torso siellä satulassa. Annahan on aivan velho näkemään kaikki minimaalisetkin istuntavirheet. Ja aina on luksusta päästä hänen katseensa alle (ja myös aika infernaalisen rankkaa, Mira voi kertoa... :D ).

Rakastan Annan tapaa olla jatkuvasti oppilaansa rinnalla. Hän vaikka kävelee vierellä ja usein ohjaa oikeaan asentoon aivan kirjaimellisesti kädestä pitäen. Voi elämä jos tällaisille tunneille pääsisi kerran viikossa... Että hieman jos olen kateellinen teille oululaisille kun on tuollainen aarre teillä siellä. ;)  Kuva: Krista Heikkilä

Miraa laitettiin ihan uuteen järjestykseen. Anna kehui Miran kykyä ylläpitää harjoitusta ja kehon muutosta myös niinä itsenäisinä hetkinä kun opetusta sai toinen demoratsukko.  Kuva: Krista Heikkilä

3. Tuntuma
Tuntuman on oltava tasainen (siis ihan todella aikuisten oikeasti tasainen. Kokoajan.) ja mahdollisimman kevyt. Tuntumaa ei koskaan etsitä vetämällä käsiä itseään kohti vaan se tehdään jämäkäksi ensin ryhdistämällä vatsalihaksilla se oma torso, sitten pullistamalla selkä leveäksi ja hengittämällä "alas kylkiin", jämäköittämällä ojentajat ja kurottamalla sitten nyrkit kohti hevosen suuta. Ja sitten odotellaan että hevonen kurottaa kohti ratsastajan tarjoamaa raamia, ja kun nämä kaksi kurottajaa kohtaavat...PAM! Meillä on täydellinen tuntuma, jossa sekä hevonen että ratsastaja käyttävät vatsalihaksiaan ja lisäksi hevonen pääseen liikuttamaan etujalkojaan vapaasti sekä isosti ja olemaan terveessä muodossa aktiivinen. Ihan helppo juttu, eikö!

Anna halusi sinisen kuminauhan avulla antaa oppilaille tunteen missä oikea tuntuma kuuluisi tuntua. Selkä painuu kevyesti kuminauhaa vastaan (vaikka se painaa selkään) ja ojentajat ovat kovasti töissä napakoituneena. Kuva: Krista Heikkilä

Painotusta tuli myös siihen asiaan, että sekin on oikeasti otettava vakavasti, että reitti kyynerpäästä kuolaimeen on oltava suorassa linjassa. Niin kuin Miralla tässä on. Käsien korkeus riippuu siis siitä missä hevosen pää on. Tätähän on hoettu meille jo kauan, mutta yllättävän hyvät maneerit ovat kehittyneet yhdelle jos toiselle (aikalailla kaikille)...  Kuva: Krista Heikkilä

Selmakin onnistui kurottelemaan kohti Miraa ja Mira Selmaa aina välillä. Enemmän jälkimmäisenä päivänä kun pahin stressi oli stressattu,

Mira kurottaa jämäkästi ja Selma kurottaa myös. Se ei ole koottu tässä, eikä ollut tilanteen tarkoituskaan, mutta se vastasi Miran muuttuneisiin apuihin erittäin toivotusti. Kaulan ylälinja alkaa pyöristyä ja täyttyä sään etupuolelta, mistä kaikki lähtee. Tosin tässä mennään luotiviivan alla mikä on AINA väärin. Myös kouluratsastussäännöissä, mutta jostain syystä siitä ei hirveästi nykyään sakoteta. Liikettä se syö jokatapauksessa.  Kuva: Krista Heikkilä

Nokka nousee halutulle alueelle. Kuva: Krista Heikkilä

Kuva: Krista Heikkilä

Kumpikin hakee jo hyvin mukavasti oikeaan suuntaan. Kuva: Krista Heikkilä

Kuva: Krista Heikkilä

No, miten meillä meni? Ihmisillä ihan hyvin, hevosella ei niinkään. Ensimmäisenä päivänä kun saavuttiin paikalle, purettiin Selma pikaisesti trailerista ja tuuppasin sen tarhaan jossa oli polveen asti tuoretta ruohoa. Se hirnui ja sille vastattiin, kavereita oli ympärillä ja se oli ollut samassa tarhassa keväällä ilman ongelmaa. Tumppasin sille ötökkäloimen päälle ja lähdettiin luennolle. Joka välissä käytiin katsomassa että se on vielä paikallaan. Se käveli joka kerta johonkin suuntaan kun ajoimme ohi tai muuten kurkkasimme nurkan takaa.

Kun sitten hain sen varustettavaksi demoon, Selma oli loimen alla aivan hikimärkä ja tarhassa oli aikamoinen kavioura. Selma oli myös pinkeä jännityksestä. Mira verkkasi sen ulkokentällä ja pian piti mennä maneesiin. Jossa se jatkoi pinkeilyä. Urheana ja nöyränä se kuitenkin suoritti annetut tehtävät parhaan kykynsä mukaan, mutta Miraa häiritsi se, ettei tamma ollut oma itsensä. Koko viikonlopun mäellä kävi onneksi navakka tuuli, joten päätin pitää Selman ilman loimea.

Myöhemmin kun palloilimme kaupoilla sain puhelun, että Selma oli tullut tarhasta läpi ja se oli laitettu toiseen tarhaan. Ja kun palasimme Iisalmen keikalta, oli Selma jo laitettu talliin. Ensin olin kauhuissani kun ajattelin kuinka se on varmasti jo aloittanut hinkkaamaan itseään, mutta yllätyksekseni se seisoi karsinassaan aivan rauhassa ja rentona syöden heinää. Niinpä jätin sen yöksi sinne.

Kakkospäivän demoon valmistautumassa.

Aamulla tallissa odotti edelleen rauhallinen tamma, eikä hankaamista ollut tapahtunut juuri yhtään. Hieman kaulan puolesta välistä oli jouhet mutkalla. Mutta kun laitoin sen ensimmäisten joukossa tarhaan, se hätääntyi taas ja alkoi tutista. Se pingisti mahansakin tiukalle ja tärisi kauttaaltaan. Ei se hionnut sentään, tuijotti vain kaukana näkyviä nukkuvia hevosia ja tutisi. Se ei ole viimeaikoina enää tutissut kuljetuksissa eikä mitään. En edes muista milloin viimeksi. Jäin seuraamaan sen tilaa ja vartin päästä sydän jätti pari lyöntiä väliin. Se potki taas mahaansa. Juuri samalla ilmeellä kuin ähkyn aikaan. Pari-kolme potkua etusella rintaan. Kuitenkin se oli syönyt, juonut ja kakannut ja söi, joi ja kakkasi edelleen. Päättelin, että se oli tutinakrampillaan saanut mahansakin kramppiin. Tutina alkoi pikkuhiljaa kuitenkin hellittää kun tarhakaverit aidan takana alkoivat rennosti rouskuttaa heiniään. Ja pian Selmakin söi suht normaalin näköisenä. Lähdin huolesta surkeana asunnolle jossa kerroin nämä asiat Miralle.

Päivän edetessä kävin katselemassa Selmaa tietenkin hartaammin ja se oli jo ihan iloinen itsensä kun kaverit vetivät siestaa ja relasivat muuten vain siinä vieressä. Heinääkin meni kivasti ja kun hain varustettavaksi se joi melkein 15 l vettä. Ämpäri oli kyllä tarjolla tarhan sisäpuolellakin, mutta ilmeisesti jano iski vasta juuri sitten... Verkassa se tuntui Mirasta todella hyvältä.

Oli aika hulppeat puitteet!

Maneesissa Selma taas jännittyi, eikä se Miran mielestä ollut normaali koko aikana. Teki taas pyydetyt asiat, muttei ollut oma itsensä. Ulkopuoliset sanoivat että se meni hyvin ja oli kehittynyt, mutta me olimme ymmärrettävästi sekä turhautuneita että huolissamme. Demon jälkeen laskin pikaisesti päässäni, että se stressaa ja jännittää nyt tavanomaista enemmän, koska se on mahasta kipeä. Joko sitä hiekkaa tai vatsahaava. Enkä yllättyisi vaikka olisi molemmat. Kotona se pitää tuskat piilossa koska on tuttu ympäristö ja kisoissakin mennyt kivasti koska meistä jompi kumpi on kokoajan sen vierellä. Mutta tuonne "hylkäsimme" sen, joten se ahdistui stressiin asti. Eikö olekin hyvä kotidiagnoosi? Siinä ja silloin tein päätöksen, että ensiviikonlopun 2-tason koulukisat jäävät nyt väliin ja varataan klinikalle aika sekä hiekkakuvaukseen että mahalaukun tähystykseen. Rahanmenoa ei voi estää. Aika saatiin jo ensi viikon tiistaille ja tuonne samalle tontille. Kauhulla odotan.

Sponsorihuopa. ;)

Tällä hetkellä Selma voi ihan hyvin, Mustille piti palatessa vähän kiukutella. Sillä on myös joku nirhauma tai rivi vasemman takajalan vuohisessa, mikä vaikuttaa liikkeeseen. Jotenkin hassua että minulla oli joskus ruuna 13 vuotta ilman minkäänlaisia ongelmia, jos ei yhtä tikkausta lasketa. Hohhoijaa.

Lisään myöhemmin videoita demoista.

Jokatapauksessa Mira sai taas paljon vinkkejä ja keinoja parantaa ratsastustaan ja kunhan Selma saadaan kuntoon, on treeneissä taas uutta pontta!

Demona Suomenhevosen ratsukoulutus -luennolla

Lauantaina suuntasimme Miran ja Selman kanssa kohti armasta opinahjoani Hingunniemeä, sillä siellä pidettiin Suomenhevosliiton järjestämä Suomenhevosen ratsukoulutus -luento Anna Kilpeläisen johdolla. Kävin vuosi sitten saman koulutuksen läpi Joensuussa, josta on blogikirjoitus TÄÄLLÄ.

Matkalla maneesiin, Kuva: Jaana Strömberg

Anna oli yhtä tarkkasilmäinen lukemaan Selmaa kuin kaikkia muitakin hevosia (josta häntä suuresti ihailen). Hän totesi, että Selma ei ole ideaalisti ratsunmallinen rakeenteeltaan (liian pitkä se on ainakin) ja sen askel on melko lyhyt ja pysty (etenkin käynnissä). Hän on myös aivan velho huomaamaan minimaalisetkin istuntavirheet ja antamaan toimivat työkalut ratsastajalle niiden korjaamiseen. Niinpä hän helposti "lipsahtaa" hevosen kouluttamisesta ratsastajan kouluttamiseen, mutta niinkuin yleisössä todettiin, sehän on olennainen osa ratsun kouluttamista. Täytyy itse olla siellä selässä oikein.

Kuvasin lähes koko session (45 min) leikkaamattomana alla olevalle videolle. Siitä jäi pois vain viimeinen laukka toiseen suuntaan, koska kännykästä loppui akku juuri silloin. Oli aivan huikeaa miten hienosti Mira korjasi asentoaan ja kuinka suunnattomasti ja näkyvästi se vaikutti heti Selman liikkeeseen. Saimme aivan mielettömästi motivaatiota ja inspistä lisää treeneihin ja suuri olisi hinku saada Mira ja Selma Annan silmän alle säännöllisesti. Kannattaa katsoa kyllä koko video äänien kanssa kun siihen on aikaa. :)

VIDEO

Suomenhevosen kouluttaminen ratsuksi -luennolla

Lauantaina keräsimme auton täyteen paikkakunnan (ja naapurikunnan) aktiiviharrastajia ja suuntasimme Joensuuhun Suomenhevosliiton järjestämälle kurssille jonka aiheena oli suomenhevosen kouluttaminen ratsuksi. Luennoimassa oli ratsastuksenohjaaja, kasvatustieteiden kandidaatti Anna Kilpeläinen Oulusta. Hän tekee paljon yhteistyötä mm. Tuire Kaimion ja ranskalaisen eversti Christian Carden kanssa. Kuvia demoratsastuksista löytyy liiton Facebook -sivuilta. Saimme kurssilta paperinivaskan jossa oli Annan diaesitys printattuna ja käytän sitä tässä muistiapuna.

Aluksi Anna listasi suomenhevosen erityispiirteitä jotka täytyy ottaa koulutuksessa huomioon. Etupainoisuus on yksi tyypillisemmistä (vetohevosen jalostuksesta johtuvista) piirteistä ja tämä tuo haasteita etuosan kannatteluun. Sivuttaistasapainon hallinta on myös monelle suomenhevoselle haastavaa ja tämä johtaa usein "alta kipittämiseen". Suomenhevosilla askellajien laatu vaihtelee suuresti: tahtiongelmat, ponnistuksen ja kantovoiman puute on hyvin tyypillistä. Rakenteessa on valtava vaihtelu. Suokeilla on myös vetohistoriasta johtuen voimakas vastarefleksi joka tarkoittaa että ne painautuvat painetta vastaan säilyttääkseen tasapainonsa (painaa ohjille, kulkee lapa edellä jne). Rodun tyypillinen pakoreaktio poukkoilun ja pystyyn nousemisen sijaan on se, että ensin käytös muuttuu vaisuksi ja sisäänpäin kääntyneeksi ja sitten juostaan ja lujaa. Rotu on Annan mielestä kuitenkin ihana ja yhteistyöhaluinen ja hän nauttii suuresti suokkien kanssa toimimisesta.

Hevosen oppimisesta

Seuraavaksi kävimme teoriassa läpi hevosen oppimisen edellytyksiä ja tärkeimpänä tässä tuli esille se, että hevosen on oltava stressitön ja rauhallinen kun uutta asiaa opetetaan. Tähän puolestaan vaikuttaa kaikki käsittelystä talliolosuhteisiin ja terveydentilaan. Anna painotti, että kaikki tilanteet hevosen kanssa ovat oppimistilanteita ja jokaikinen käsittelijä on tahtomattaankin hevosen kouluttaja. Hevosen käytös muokkautuu sen mukaan onko tilanne/tapahtuma sille palkitseva (hevonen alkaa toistaa tätä toimintamallia), neutraali vai rankaiseva (johtaa välttelyyn). Ja nämä kaikki voivat tulla esiin tilanteessa kuin tilanteessa: huolimattomalta taluttajalta ruohoa syömään päässyt hevonen saa palkinnon narun nykäisemisestä taluttajansa kädestä tai pohkeenväistöä nuorelle hevoselle opettava ratsastaja ei lakkaa missään välissä kaivamasta pohkeella kylkeä ja hevonen kokee sen epämiellyttävänä - kokee tilanteen rankaisevana ja lakkaa väistämästä. 8 toistoa on opittu - 20 toistoa on pitkäaikaisessa muistissa. Älä harjoittele ja toista virheitä, painotti Anna. Hän suositteli lukemaan seuraavia englanninkielisiä kirjoja hevosen käyttäytymisestä mikäli se kiinnostaa: George H. Waring: Horse Behavior, Sue McDonnell: The Equid Ethogram A Practical Field Guide to Horse Behavior ja  Paul McGreevy: Equine Behavior A Guide for Veterinarians and Equine Scientists.

Kouluttamisessa on paljon huomioonotettavia asioita. Asian kuin asian opettamisessa voidaan käyttää negatiivista vahvistetta (paine ja myötääminen), rangaistusta tai positiivista vahvistetta (ruokapalkinto). Negatiivinen vahviste on tärkein, yleisin ja monikäyttöisin. Oikeasta toiminnasta seuraa paineen myötäys, väärästä ei seuraa muutosta. Ongelma ja tarkkuuden paikka tässä on se, että myös tahattomat paineen myötäämiset toimivat samalla lailla palkintona.

Hyvin ajoitetulla rankaisulla voidaan saada hevonen vähentämään ei-toivottua toimintamallia, mutta rankaisu ei opeta hevoselle mitä sen tulisi tehdä. Riskinä on myös rauhallisen, stressittömän ja rennon hevosen muuttuminen jännittyneeksi jne. Lisäksi ei voi olla varma, että hevonen yhdistää rankaisun tarkoitettuun asiaan. Tehokkaampaa on pyytää rankaisun sijaan hevoselta jotain minkä se hyvin osaa ja varsinkin selvittää mistä käytös johtuu ja poistaa syy.

Ruokapalkinto on nopein tapa saada hevonen oppimaan, mutta siinä on riskinsä. Kaikki palkitsemishetkellä läsnäoleva käytös saattaa lisääntyä voimakkaasti. Täytyy myös perehtyä menetelmiin joilla hevonen yhdistää palkinnon juuri haluttuun toimintaan eikä opi uhkailemaan ja kerjäämään. Pelkäävää hevosta ei pidä palkita, sillä se saattaa lisätä pelkoa. Hevosen koulutuksesta kiinnostuneiden kannattaa Annan mielestä lukea Tuire Kaimion Hevosen kanssa -kirja ja Andrew McLeonin julkaisut.

Tavoitteena rento ratsu

Tavoitteena aina koulutuksessa olisi rauhallinen (= rento, tyyni, levollinen, kuuliainen, pehmeä, vapautunut, avoin, luottavainen, avuilla, kuulolla), mutta aktiivinen ratsu. Suomenhevosen kohdalla rauhallisuuden esteenä on huono tasapaino. Suokilla tasapainon menetys vinouteen tai etupainoisuuteen kiihdyttää tahtia josta etupainoisuus lisääntyy, vinous pahenee, tuntuma kovenee, epävarmuus kasvaa, vauhti kiihtyy entisestään...

Tahti ja tasapaino ovat sama asia. Jos hevonen käyttää liikkeen tuottamiseen ensisijaisesti painoaan, menee painopiste eteen ja loput hevosesta vyöryy perässä. Takaosa täytyisi saada aktiiviseksi säilyttäen samalla tukilihasten tuen ja kehon kannattelun. Kun tämä onnistuu, löytyy tahti ja tasapainoinen liike, hevonen on kevyt kädelle ja vaivaton ohjata. Suomenhevosen kanssa on harjoiteltava paljon tukilihasten käyttöä (ehkä myös ratsastajan olisi hyvä harjoitella omien tukilihastensa käyttöä.. ;) ) jotta saadaan pysyvä ja vakaa tahti.

Aktiivisuus on eri asia kuin vauhti. Aktiivisuus on hevosen valpasta yritteliäisyyttä,, sinnikästä eteenpäinpyrkimystä, eloisuutta. Annan mottona on "Hidas, mutta aktiivinen". Ratsastusharjoituksissa tahti ja aktiivisuus käyvät vuoropuhelua kunnes hevonen on tarpeeksi voimakas hallitakseen molemmat yhtäaikaa.

Suoruus on  välttämätöntä, että kehon kaikki osat toimisivat tasapuolisesti. Vinous on viimeisimpien tutkimusten mukaan aivoperäistä ja verrattavissa ihmisten oikea- ja vasenkätisyyteen. 80% hevosista tukee tasapainoaan eniten oikeaan etujalkaan ja loput 20% vasempaan. Suokeilla vinous on yleensä varsin voimakasta (esimerkiksi oikeaan kierrokseen ympyrä tuntuu pienentyvän ja vasempaan se tahtomattaan suurenee) ja etupainoisuus pahentaa asiaa. Etuosan leveä rakenne voi vaikeuttaa painopisteen pitämistä keskellä, paino saattaa horjahdella puolelta toiselle. Kiirehtiminen ja hätäily pahentaa vinoutta kun taas hyvä aktiivisuus, tahti ja tasapaino helpottaa suoristamisessa.

Tuntuma tulee aina kouluttaa hevoselle, se ei osaa sitä luonnostaan. Sen tulee aina olla kevyt ja vakaa, raskas tuntuma sotkee hevosen kyvyn kannatella itseään ja aiheuttaa tyyneysongelmia. Toisen puolen kova tuntuma kertoo kehon vinoudesta ja etupainoisuudesta, molemmin puolin kova etupainoisuudesta, etuosan kannattelun heikkoudesta ja takaosan kantovoiman heikkoudesta. Tuntuma on jäykkä jos hevosen niska ja leuka jännittää. Tällöin hevonen koulutetaan rentoutumaan pyynnöstä. Anna painotti, että "kaula kaarelle"-ajatus ei tarkoita mitä tahansa kaareutumista. Asiaa selventääkseen hän neuvoi jokaista kokeilemaan mitä eroa omassa niskassa tapahtuu jos ojennat niskaa suoraan ylös takaraivosta lähtien tai jos painat leuan rintaan. Ensimmäinen on se mitä hevoselta halutaan: sen täytyy kurottaa kaulallaan kohti tuntumaa jolloin liike lähtee koko selkärangasta ja vaatii ensin aktiivista takaosaa. Turvan laittaminen ryntäisiin on eri asia eikä se kehitä hevosen tukilihaksia. Nyrkkisäännöksi Anna sanoi, että opetetaan ensin kehon tasapainoa, vasta sitten kaulan ja pään asentoa. Hevosen on myös tärkeää oppia itse kannattelemaan kaulaa ja päätä rintakehänsä lisäksi.

Kaikki edellä mainittu valmistelee kokoamiseen ja kokoamista näin ollen harjoitellaan alusta saakka, jokainen suokki omalla tasollaan.

 Esimerkiksi notkeudesta Anna halusi näyttää tämän videopätkän Sergei Filatovin (olympiavoittaja v. 1960) ratsastuksesta:

Demot

Demoratsukot käytiin läpi Joensuun ratsastusopiston maneesilla. Jokainen ratsukko sai 45 min yksityisopetusta Annalta. Ensimäinen ratsu oli 4-vuotias ruuna jonka kanssa Anna halusi korjata virkkuukoukkumaisen kaulan asennon ja passimaisen käynnin. Hän kehoitti ratsastajaa viemään nyrkkejään eteenpäin jolloin ohja pitenee. Käynnissä Anna kuvaili hevosen kaulan olevan kuin tyhjä ilmapallo joka vain lörppäilee puolelta toiselle. Totuttua pidemmällä ohjalla, mutta kuitenkin tuntumalla hän kehoitti ratsastajaa lisäämään aktiivisuutta (mutta samalla aina rauhoittamaan kiihtyvää kipitystä) jolloin ratsastaja ikäänkuin "pumppaa ilmaa" takapään avulla sinne kaulaan. Ja niin vain kävi, että taitava ratsastaja sai nuoren ruunan kurottamaan kohti tuntumaa ja käynti muuttui huomattavasti paremmaksi. Tietenkin onnistuneet pätkät olivat lyhyitä, mutta eron huomasi selvästi ja harjoitellen hevonen vahvistuu ja pätkät pidentyvät. Anna muistutti ratsastajaa välttämään taakse suuntautuvaa tuntumaa joka lyhentää hevosen kaulaa (vaikka se kaula olisikin kaarella..) ja antamaan ohjalla hevoselle tilaa kurkottaa kohti tuntumaa. Ja kun se kurkottaa voi taas haastaa ja pidentää ohjaa - kurkottaako vielä 5 cm lisää? Pitkä vahva, itse kannateltu kaula. Kaulan kannattelemiseen tarvitaan tukilihaksia ja tällä harjoituksella ne kehittyvät.

Seuraava oli 5-vuotias ori jolla oli kevättä rinnassa ja hieman keskittymisvaikeuksia ulkona hirnuvan tamman takia. Tämän kanssa kiinnitettiin huomiota vinouden suoristamiseen ja asettamiseen. Anna antoi tässä taas meille harjoituksen omaa niskaa käyttäen, jotta huomaamme mikä ero on jos kallistamme päätä esimerkiksi oikealle (asetus oikeaan) niin että työnnämme vasenta korvaa ylös tai jos painamme oikean korvan olkaa kohti. Ensimmäinen on se mitä hevoselta halutaan, taas se kurottaminen, ei painaminen. Aivan eri lihakset käytössä. Hyviä pätkiä oriinkin kanssa saatiin aikaan, kun se malttoi välillä rauhoittua.

Viimeinen oli 11-vuotias tamma jolta ei alkuun tuntunut löytyvän muuta puhdasta askellajia kuin ravi. Anna kommentoi tamman olevan hyvin voimaton ja siksi käynti oli passimaista. Myös ratsastajan asentoon hän puuttui paljon ja selitti, että notkoselkäinen takanojassa istuva ratsastaja lisää hevosen etupainoisuutta. Kun hän sai hyvillä mielikuvaharjoituksilla ratsastajan asennon korjattua, hevosen liikekin muuttui huomattavan paljon paremmaksi. Samaa aktivointi ja tahdinsäilytys harjoitusta Anna teetti heilläkin ja tämäkin hevonen saatiin hetkittäin hienosti kurkottamaan tuntumaa kohti. Lopuksi hän näytti oikean asettumisen: molemmat korvat samalla tasolla, pää ei saa olla kallellaan asettumisessa. Tätä voi opettaa hevoselle maasta käsinkin taivuttamalla käsillä hevosen päätä haluttuun suuntaan.

Lopuksi Anna vielä näytti kapsonin sovituksen ja neuvoi juoksuttamaan hevosia mieluummin kapsonilla kuin suoraan kuolaimesta tai leuan alla olevasta renksusta. Hän perusteli tätä sillä, että jos mietimme kuinka haluamme hevosen kääntävän päätään taivutettuna ja sitten mietimme johtaako leuan alta vetäminen vai nenän päältä vetäminen paremmin tähän lopputulokseen, niin tottakai nenän päältä. Leuan alta vetäessä hevonen kallista korvansa ulos ja turpansa sisään eikä asettuminen tapahdu oikein.

Kurssi oli hyvin antoisa ja Anna on todella ihana opettaja: positiivinen, tarkka, ehdoton ja äärimmäisen rauhallinen. Hirveä kyty tuli saada Selma vietyä hänen luokseen ja kuulla mitä hän näkee sen liikkeessä. Ja saada ehkä Anna sinne satulaankin! Noh jotain on jo vähän viritteilläkin, katsotaan mitä tuleva tuo tullessaan. :)