Kuva: Pasi Ihalainen |
Kuva: Pasi Ihalainen |
Kuva: Pasi Ihalainen |
Tiet ovat olleet nyt sulat, mutta pakkasten takia kovat ja käynti on ollut ainoa mahdollinen askellaji. Seudut ovat sentään mäkisiä, joten treeniä on pylly saanut.
Mira on myös jatkanut koulutreenejä. Horisontissa siintää Vuokatissa olevat koulukisat 10.4. Jospa sinne lopultakin, kun muut kisat ovat valuneet hyppysistä syystä jos toisesta. Tänään sain sentään kuvattua hieman, vaikka valo ei taaskaan riittänyt.
Selma on tänään ja eilen ollut oma herkkä, kuuliainen, yritteliäs, pehmeä ja mussukka itsensä. Menohaluja riittää, mutta keskittymistä myös.
Pari päivää sitten Selma oli kompuroinut kerran ja sen jälkeen ollut ajoittain epäpuhdas, mutta nyt liikkeessä ei näkynyt mitään silmiin pistävää. Pohja tosin on vaihteleva ja se näkyy liikkeessä. Mutta laukka pyöri ja ravi oli letkeää.
VIDEO päivän menosta.
Ruoka uppoaa välillä ja välillä ei. Vielä en ole luovuttanut rehujen suhteen. Syömäpäivät tuovat toivoa, että pian makunystyrät ovat palautuneet ennalleen ja entinen eväs maistuu. Eiliset iltaeväät oli hävinneet, aamupöperöstä oli jäljellä puolet. Toivossa on hyvä räpiköidä.
Sitten pukkiloikka kirjojen maailmaan. Hommasin pitkästä aikaa hevostietokirjan.
Olen haaveillut kyseisestä teoksesta jo kauan ja nyt tuli tunne, että se on saatava. Vudekalta oli helppo ja nopea tilata. Kun kirja muutama päivä myöhemmin sullottiin postiluukusta, luin sen yhdeltä istumalta. Kirja kertoo laajalti pihaton vaikutuksesta niin hevosen kuin sen hoitajienkin elämään verrattuna karsinatalliin. Itseä pihatto houkuttaa kovasti kaikkien 12 vuoden tallinpidon jälkeen ja olenkin vakaasti päättänyt, että sitten kun pystyn pitämään hevosia taas omassa pihassa, ratkaisu on ehdottomasti pihatto. Ja tiedän, että Selmallekin se olisi kaikkein mieluisin vaihtoehto. Joka tapauksessa suosittelen kyseistä kirjaa kaikille, joita tällaiset asiat kiinnostavat.
Kiitos kirjasuosituksesta! Nimittäin kiinnostaa. Joku outo aivopieru oli rakentaa talli. Jospa seuraavaksi tekisi pihaan pienen pihaton, jossa olisi vipsun satojen varsojen hyvä elämänsä aloittaa. On se vähän kiinni huomisen lotonkin lopputuloksesta.
VastaaPoistaHienoa, että Selmalla ruokailut ovat edes vähän helpottaneet ja elämä muutenkin palautumassa mallilleen :)
Joo, miullaki on suunnitelmissa Selmalle ja sen sadoille varsoille kiva pieni pihatto. Sitten voidaan vieroitusaikaan vaihtaa varsoja päikseen. :D Hirween hyvä idea miusta.
PoistaMä olen niin mukana tässä :D
PoistaKiva, että Selma alkaa olla oma itsensä!
VastaaPoistaJa minähän olen ihan vannoutunut pihattoihminen. Luulen, että Ruusa suuttuisi, jos yrittäisin 2,5 pihattovuoden jälkeen ehdottaa karsinassa asumista.
Vois olla että Ruusa Ruttunen sanois notta haistappa akka ihan ite. :D Selma luultavasti huokaisisi mahahaavansa (tai kaikki siihen viittaavatkin jutut) pois pelkästä helpotuksesta.
PoistaKiitos kirjavinkistä! Olen aiemminkin tuon kirjan hankkimista miettinyt ja nyt kun se sattui olemaan tarjouksessakin, tilasin sen tältä istumalta. Aihe kiinnostaa kun ajatuksena on siirtyä karsinatallista pihattoasumiseen :) Kaunis tamma, näyttää kivalta näin ravi-ihmisenkin silmään ;) t. Blogiasi jo pidempään anonyyminä seuraillut
VastaaPoistaOn kyllä kerrassaan mainio opus. Realistisesti kerrottu asiat eikä maalailtu ruusuista kuvaa pihatosta, vaikka se tietyin osin parempi hevoselle ja joustavampi talliorjalle onkin. :) Kiitoksia! Ravurin mallinenhan se Selma enempi onkin, niin ehkä se selittää miksi miellyttää silmää? xD Kiva jos olet pysynyt kelkassa jo pidempään. :)
Poista