Kevättä rinnassa ja selässä ja tarhassa

Sitä alkaa oma fleece olla jo karvaisempi kuin hevonen. Kiitos plussakelien, Selma on päättänyt päästä villatakistaan eroon aika rivakasti. Ja mammahan on olemassa sitä varten, että se hinkkaa ja raappaa. Linnut voivat minun puolesta alkaa väsäämään pesiään jo ja käyttää extrapaksua karvavuorausta, nimittäin matksua on tulossa päivittäin muovikassillinen lisää. Ja ei ole tallin ainoa hevonen...

Pääsiäinen meni Savossa viiletellen, mutta onneksi liikuttajia oli Miran lisäksikin. Selma pääsi maastoilemaan vanhan talli- ja tarhakaverinsa Peikon kanssa ja johan oli vauhtia riittänyt siihen malliin että kengästä oli puolet nauloistakin lentänyt pöpelikköön! Onneksi nohevia naisia on paikat pullollaan joten Sari oli irrottanut kengän ettei lisävahinkoa synny ja Mira sitten myöhemmin naulasi sen takaisin. Muuten olisi tullutkin unettomia öitä Savossa, kun olisin miettinyt miten se lipsuttelee tarhaan, tarhassa ja tarhasta. Van eipä lipsutellut! Ja kengittäjäkin oli täksi päivää tilattu.

Eilen kun pääsiäisriennoilta palattiin, pääsi Aino taas muutaman viikon jälkeen jatkamaan harjoituksia. Hienosti alkaa tuntuma pysyä ravissakin. Ilo opettaa pientä ratsastajan alkua, joka kykenee korjaamaan istuntaansa ja ohjasotteitaan silloin kun korjaamaan pyytää.

Loppukäynnit. Hirmusesti häikäsee! ~.~

Tarhan siivous vaikuttaa olevan nyt suuressa huudossa kaikilla tunnollisilla hevosenomistajilla, ainakin jos somea seuraa. Ja itsekin siihen riemuun liityin kun plussakelit pehmensivät työmaan sopivaksi. Ainon kanssa eilen kerättiin yksi kärri ja tänään keräsin toisen. Enempää en jaksa työntää sohjoista tietä pitkin lantalaan. Mutta hitaan varmasti homma sujuu. Tarha on kuitenkin sen verran pieni, että aika äkkiä se on siivottu.

Ja varmuudella saa laatuaikaa tämän pörriäisen kanssa aina kun tarhaa siivoilee.

"Voisitko ees piiiikkusen rapsuttaa sään kohdalta? Pikkusen? Mie voin kyl rapsuttaa takas..."

Pakko oli koittaa siistiä karvaläjäkettä hieman ennen kengittäjän tuloa, ettei ole kaikki irtokarvat sitten herran paidassa.

Nystyräsuan tuotteita.

Eikö tämä ikinä lopu... Aargh.

"Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun laitto tallin suulle kiinni ja vielä pyllyn kohti kavereita."

Taas on se ihana hetki vuodesta kun on liian aikaista kesäkengille ja parin viikon päästä liian myöhäistä talvikengille. Paitsi jos tulee takatalvi. Että kummat sitten alle? Koska tarha ja reitti tarhalle on vielä luminen/jäinen, tulin siihen tuttuun ja turvalliseen tulokseen, että tavikengät ja sitten kun tilanne muuttuu ollaan hetki ilman kenkiä. Ja sitten kesäkenkään. Kengittäjä heitti tilsakumit kuitekin jo pois vaikka jäin niiden perään vähän nyyhkimään. Joskus vain on osattava luopua. Snif.

Hieno kuvakulma! :D Ja ladykin seisoi niin tyylikkäästi. Mutta hyvät popot tuli.

Ikuistin myös Selman mahakarvojen ilottelun kun sattui sopiva tuuli olemaan. Ymmärrätte miksi toukokuussa viimeistään tartun Fiskarseihin ja leikkaan lepakkeet pois!

Mahakarvojen lepattamis-VIDEO

Kyllä se tästä. Kesää kohti!

Kiimahirviöstä Selmaksi

Huh, se on tällä erää ohi. Se aika, kun Selma elää takaosa hellänä omassa vaaleanpunaisessa kuplassaan missä soi taustalla taukoamatta "Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa...".  Se jäykkä, turta ja vastentahtoinen möykky satulan alla on muuttunut takaisin Selmaksi. Muutos alkoi jo estevalmennuksen aikaan ja viime viikonloppuna koin ensimmäistä kertaa muuton jälkeen, että Selma alkaa olla oma itsensä. Kävin sillä tunnin käyntimaastossa lauantaina ja toisen kerran maanantaina.

Kuva: Pasi Ihalainen

Kuva: Pasi Ihalainen

Kuva: Pasi Ihalainen

Tiet ovat olleet nyt sulat, mutta pakkasten takia kovat ja käynti on ollut ainoa mahdollinen askellaji. Seudut ovat sentään mäkisiä, joten treeniä on pylly saanut.

Mira on myös jatkanut koulutreenejä. Horisontissa siintää Vuokatissa olevat koulukisat 10.4. Jospa sinne lopultakin, kun muut kisat ovat valuneet hyppysistä syystä jos toisesta. Tänään sain sentään kuvattua hieman, vaikka valo ei taaskaan riittänyt.

Selma on tänään ja eilen ollut oma herkkä, kuuliainen, yritteliäs, pehmeä ja mussukka itsensä. Menohaluja riittää, mutta keskittymistä myös.

Pari päivää sitten Selma oli kompuroinut kerran ja sen jälkeen ollut ajoittain epäpuhdas, mutta nyt liikkeessä ei näkynyt mitään silmiin pistävää. Pohja tosin on vaihteleva ja se näkyy liikkeessä. Mutta laukka pyöri ja ravi oli letkeää.

VIDEO päivän menosta.

Ruoka uppoaa välillä ja välillä ei. Vielä en ole luovuttanut rehujen suhteen. Syömäpäivät tuovat toivoa, että pian makunystyrät ovat palautuneet ennalleen ja entinen eväs maistuu. Eiliset iltaeväät oli hävinneet, aamupöperöstä oli jäljellä puolet. Toivossa on hyvä räpiköidä.

Sitten pukkiloikka kirjojen maailmaan. Hommasin pitkästä aikaa hevostietokirjan.

Olen haaveillut kyseisestä teoksesta jo kauan ja nyt tuli tunne, että se on saatava. Vudekalta oli helppo ja nopea tilata. Kun kirja muutama päivä myöhemmin sullottiin postiluukusta, luin sen yhdeltä istumalta. Kirja kertoo laajalti pihaton vaikutuksesta niin hevosen kuin sen hoitajienkin elämään verrattuna karsinatalliin. Itseä pihatto houkuttaa kovasti kaikkien 12 vuoden tallinpidon jälkeen ja olenkin vakaasti päättänyt, että sitten kun pystyn pitämään hevosia taas omassa pihassa, ratkaisu on ehdottomasti pihatto. Ja tiedän, että Selmallekin se olisi kaikkein mieluisin vaihtoehto. Joka tapauksessa suosittelen kyseistä kirjaa kaikille, joita tällaiset asiat kiinnostavat.

Katso Semmuru loikkaa... Sallan valkussa. (Video)

Ei olisi pitänyt hurrata, että kuume laski. Ei muuten laskenut. Ja koska on mukavaa kiusata kaksi viikkoa kuumeillutta ihmisriepua, niin lykätään sille joku norovirus tai vastaava lisukkeeksi. Siinäpähän itkee illan lattialla silloin kun ei ole istumassa pöntöllä ja juttelemassa sankolle norjaa samaan aikaan. Sellainen oli hevostytön tiistai. Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Ja kuume senkun nousi vaan. Mutta saldona oli tyttärien antama hoiva ja parane pian -laulu peltipurkilla säestettynä ja sisään spiikattuna.

No, kaikesta huolimatta raahauduin eilen tallillle, siivosin karsinan ja videoin valmennuksen hyytävässä tuulessa. Saattoi olla, että hieman palellutin itseni taas. Salla tuli siis pitämään estevalmennuksen osa 2 ja enemmän kuin kiinnostuneena halusin nähdä mitä siellä tapahtuu. Tai siis lähinnä miten paljon Selma kieltää.

Pääpointtina tunnilla oli laukan säätäminen, lähestymisien hiominen, ponnistuspaikan löytäminen ja siihen reagoiminen (jos hevonen tulee liian lähelle, älä paina kaasua näin esimerkiksi) ja rataharjoitus eli mummojen muistitestailu.

Liekö samalla tunnilla olevan Uljaan Ritarin edeltä hyppääminen vaikuttaa Selmaan positiivisesti, sillä se ei ole kyttäillyt samaan tahtiin kuin yksin treenatessa. Vaikka se onkin kamalaa kun kaveri pöläyttää esteen rytinällä hujan hajan ihan siinä vieressä. Tästäkin huolimatta Selma ei kieltänyt kuin pari kertaa, ja esitti välillä todella sujuvaa flowta. Ja lopussa rata oli kuitenkin jo 80 cm (paitsi okseri). Aika huisia! Mira teki taas hienoa työtä.

VIDEO (pahoittelen tuulen aiheuttamaa kovaa ääntä)

Saa nähdä miten kauan kentän pohja pysyy hyppykunnossa ennen rospuuttoa. Vai pysyykö ollenkaan. Nyt se oli okserin kohdalta pehmeä ja parista muustakin kohtaa, mutta muuten vielä napakka. Täytyy muuten sanoa, ettei Selma turhaan kyttäillyt videolla esiin tulevaa violettia estettä. Treenin loputtua se nimittäin levisi itsestään hirveällä kolinalla. Selma selvästi tiesi, että se on riivattu.

Katsellaan milloin tämä raato selviäisi itse liikuttelemaan elukkaansa. Harmi kun ajovehkeet on kaikki vielä edellisellä tallilla. Pitäisi peräkärri jostain taikoa.

Hyi en syö ja 1+1= kiima

Viimeiset pari viikkoa allekirjoitanut on pidellyt kuumetta ja käynyt samalla töissä (mikä voi toki vaikuttaa siihen että tauti ei parane, mutta sesonki ei saikkuja odottele), joten  Mira on joutunut vastaamaan Selman liikutuksesta ihan yksikseen. En ole nimittäin kuumehuuruisen työpävän jälkeen oikeasti enää kyennyt kentän laidalle töröttämään, karsinan silti olen siivonnut kuten hyvän hevosenomistajan kuuluu. ;) Nyt on alkuviikko lomaa, ja kuumekin sopivasti laski, niin pääsen paparazzaamaan ja ehkä selkäänkin.

Viime torstaina Mira ja Sempula kävivät Sallan estevalkassa. Se oli mennyt todella hyvin, mikä lämmittää mieltä. Selma ei ole hypännyt kantakirjauksen jälkeen yhtään, joten oli kiva kuulla ettei traumatisoitumista tullut. Ainakaan 60 cm esteitä kohtaan. Selma oli alun pällistelyjen jälkeen alkanut hypätä todella hyvällä meiningillä ja lopuksi Salla oli hehkuttanut näitä typyköitä ja innostanut tulemaan seuraavallekin estetunnille. Mikä on nyt sitten tämän viikon torstaina. Voisin yrittää videoida sen.

Selma on temppuillut muutosta saakka väkirehujensa kanssa. Sehän ei oikeastaan saa väkirehua minkään muun takia kuin että kivennäiset, vitamiinit ja öljy uppoaa, ja olen yrittänyt pitää tärkkelyksen mahdollisimman matalana. Viime kesäkuussa oli edellinen stoppi kun alkoi vanha rehu (silloin pelkkä vehnälese, jota oli tyytyväisenä syönyt vuoden päivät) tökkiä. Pitkällisen kokeilun ja melassisiirapilla läträämisen jälkeen löytyi Black Horsen Mash joka olikin niin suurta herkkua että psylliumitkin meni ihan ryystämällä. Ja nyt ei sitten itse mash millään.

Olen kokeillut melassivedellä velliksi laitettuna, desiä kuivana ja kaikkea siltä väliltä. Valkosipuli pois, kaikki muu pois paitsi vitamiini. Silloin söi puuronsa. Välillä söi kupin tyhjäksi kun laitoin pienempänä annoksena, en kastellut aivan velliksi ja jätin jäkälän pois. Munkinpippuria se on syönyt jo kaksi kesää ja nyt kolmas kausi aluillaan, en usko että se on ongelma. Mutta ongelma on se, että koska se ei ole ottanut kiltisti lääkkeitään, eli munkinpippuria, on ratsastettavuus kärsinyt taas kiiman takia. Syyllinen on todennäköisesti tuo jäkälä. Se olisi erittäin hyvä mahalle ja kyllä nyt harmittaa kun mielipide on rouvalla tuo. Jäkälää söi kuitenkin kolme viikkoa ihan tyytyväisenä vanhassa tallipaikassa...

Tänään on taas joku kiima-ajan taitekohta, millainen oli myös kolme viikkoa sitten: ei taivu, pohjetta ei saa siirtää paikaltaan eikä varsinkaan käyttää, raipalla muistuttelusta pukitetaan ja muuta ei huvita tehdä kuin painaa laukkaa ympäri kenttää. Hohhoijaa. No, painellaan sitten.

Selma oli myös tarhassa harrastanut hyvin mystistä ja epäselmamaista toimintaan äkäilemällä Mimmille niin, ettei ollut päästänyt tätä väliaidalle ollenkaan nuuhkimaan tarhanaapureita. Ilmeisesti tämä kaulimenheiluttaja oli sitä mieltä, että naapuritarhan ruuna kuuluu Selmalle ja vain Selmalle. Eikä kyseinen herra ole suinkaan ainoa mies joka on mieleen nyt.

Yhtään ei pure kuolaimeen eikä varsinkaan pelaa kielellä...

Tänään ei siis ollut puhettakaan siitä, että olisi voinut oikeasti työstää mitään. Selma oli aika jäykkä henkisen jäykkyyden lisäksi. Mutta sitkeästi Mira koitti löytää muutakin askellajia kuin laukkaa ja sai ravinkin löytymään. Ei kyllä todellakaan sitä ravia mitä yleensä.. Mutta jotain kaksitahtista juttua kuitenkin.

Että jos nyt ei ensi sunnuntaina kuitenkaan lähdettäisi Kajaaniin 2-tason kolukisoihin... :D Kassellaan sitten vähän myöhemmin jotain muuta.

Vatsan kautta! (Annan valmennus)

Ratsastus on helppo laji. Eihän siellä kun istutaan, pidetään ohjia kädessä ja lykitään pohkeilla vauhtia. Paitsi jos haluaa ratsastaa niin, että oma selkä olisi ehjä vielä pitkään (mikä minulla on jo menetetty haave) ja että hevonen tajuaisi missä sen pitäisi olla. Ja miten.

Virittelyä pari päivää ennen valmennusta.

Sunnuntaina lähdimme kahden hevosen ja kolmen naisen voimin kohti Joensuuta ja siellä Kantelesärkän maneesia. Vahvistuksena mukana oli myös Virva ja Hertsi jotka ovat vilahtaneet blogissa aiemminkin. Virvan luvalla saan laittaa koko valmennusvideon leikkaamattomana tähän.

"Missäs keleessä me nyt ollaan?"

Selmalle ja minulle paikka oli täysin vieras, mutta kun oli kaveri mukana, ei Selma ollut sen enempää moksiskaan kuin kisamatkoillakaan. Silmät olivat taas pyöreät kuin golfpallot, mutta ei mennyt edes maha kuralle muualla kuin kotona juuri ennen lähtöä.

Kirjoitan tähän tiivistelmän tunnin sisällöstä niille, jotka eivät syystä tai toisesta aio katsoa tuota vajaan tunnin mittaista (erittäin antoisaa) videota. Tunnilla ei juurikaan tehty tehtäviä (ympyrän pienentämistä ja suurentamista sekä siirtymiä lukuunottamatta) vaan tehtävänä oli tutkia omaa kehoa ja aktivoida oikeat lihakset käyttöön sekä ottaa väärät lihakset pois käytöstä. Ei siinä enää kenenkään aivot mihinkään tehtäviin riitä!

- Ratsastajan tuki on kaiken perusta ja ratsastajan on työstettävä oma kroppansa siihen kuntoon, että kykenee tuellaan tarjoamaan hevoselle oikeat raamit. Ja ei, nyt ei puhuta ohjastuesta. Tuki tulee vatsan kautta, vatsalihakset aktivoiden, kädet pehmeänä hevosta kohden ja lonkat auki. Painopiste hevosen painopisteen päällä.

- Videolla korjataan notkoselkäistä ja takakenoista asentoa ja annetaan runsaasti mielikuvia millä selkänsä saa oikeaan asentoon. Asentoon, joka ei altista ristiselän alimpia nikamia sille kaikelle iskulle mitä hevosen selän kautta tulee...

- Pehmeä käsi suuhun päin.

- Hevosen selän täytyy päästä nousemaan ja täyttymään ratsastajan alla. Sisäreisillä ja nivusilla ei saa puristaa, tai ratsastajasta tulee kuin pyykkipoika, joka nippaa satulasta nostaen itseään hevosesta pois päin ja työntäen samalla hevosta pois päin.

- Ratsastajan paino pitää olla enemmän selkärangan etureunalla kuin takareunalla (mielikuva...). Ei pidä ojentua liian pitkäksi, vaan aktivoida vatsalihakset sekä ylhäältä, että alhaalta. Tunne pitäisi ylävatsassa olla sama, kuin silloin kun selällään jalat koukussa maaten nostetaan vatsalihaksilla pää ja hartiat irti lattiasta. Ja alavatsassa samaan aikaan sama fiilis, kuin kun jalat koukussa maaten nostetaan lantio irti lattiasta. Lantionpohja aktiivisena. Ja sitten selkä leveänä, hartiat kaukana korvista.

-Lankutus on ratsastajan liike. Siinä pitäisi pystyä olemaan pidempäänkin, sillä kaikkia niitä lihaksia tarvitaan koko ratsastustreenin ajan, jotta hevoselle pystyy tarjoamaan kunnollisen tuen ja tasapainon.

Paljon lisää ja syväluotaavampana tässä:

VIDEO

Video kestää siis n. 55 min. Että kahvia tai teetä pannu täyteen ja viltin alle tunniksi. ;) Varoitan kuulokkeilla kuuntelijoita, että Anna laittaa äänentoiston päälle n. 10 minuutin jälkeen ja volyymi nousee äkisti.

Valkka oli sen verran tehokas, että Mira oli seuraavana päivänä kuin katujyrän alle jäänyt, Virvalla oli toinen Annan tunti seuraavana päivänä, mutta en ole kuullut missä hapossa oli lihakset. :D Paluumatkalla sai kuunnella kolmesta suusta hehkutusta tunnista ja kahdesta suusta parkua, ettei osaa ratsastaa ollenkaan. Pitänee Mirankin alkaa treenata niin että laittaa tämän videon kännykästä päälle ja kuulokkeet korville. ;) 10 000 toistoa sille lantionpohja-alavatsa-ylävatsa -mantralle ennen kuin jää lihasmuistiin ja voi alkaa suorittaa koulurataa täydellisesti. Hehhee.

Citykani. Ei kun -tamma.

Muutto meni aikalailla kuivin pyllyin jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ikävästi pienen hädän hetken aiheutti se, että juuri siinä kohtaa kun pakkasimme Miran kanssa omaisuutta kyytiin, läksi tarhakaverit lenkille (ne ainoat kaksi) ja Selma ennätti hätääntyä jäädessään yksin. Ja siihen paniikkiin sai lisäpontta kun näki trailerin pihassa. Hain Selman tarhasta heti muiden perään, joten se hengaili meidän kanssa seinässä kiinni ja katseli pakkaamisen etenemistä pienen hetken ennen kuin meni kyytiin. Mutta irti se ei tepastellut traikkuun, niin kuin normaalisti.

Matka kesti huimat 6 minuuttia (no en katsonut kellosta) ja sitten tuli kiire päästä ulos kyydistä. Irti tuli kyllä ja aika rivakasti. Ja totesi että "Aaaai, me ollaan taas täällä". Karsina tuntui aika pieneltä edellisen 3,5 m x reilu 4 m jälkeen (en mitannut). Tuollainen 170 cm pitkä tukkirekka kun kääntyy 3 x 3 m kopissa, näyttää kämppä aika pieneltä. :D Mutta näillä mennään. Rouva oli itse sitä mieltä, että ei tässä mitään. Naapureista vasemman puoleinen tuttava Nyhtyri oli selkeästi kiinnostavampi ja toki tutumpi, mutta ruuna halusi laittaa Selman heti ruotuun vinkumalla ja uhoamalla. Selma vain painoi nenänsä tiukemmin kalterien väliin. Toisen puolen uusi tuttavuus Eve oli sitä vastoin tervehdittävä korvat niskassa. Oppii ettei tule nenille hyppelemään. Heinää ei oikein muistanut mamma syödä kuin harvakseltaan ja hajamielisesti. Mutta  mitään pyörimistä, vouhottamista tai kolistelua ei ollut, mitä sillä nyt ei ikinä ole muutenkaan. Silmät olivat kuin teevadit, mutta muuten suht levollinen tamma.

Vanki.

Seuraavana päivänä Selma pääsi tarhailemaan jo uuden kaverin kanssa, Mimmin. Mimmillä ei ole kenkiä, joten itse sain Selman puolesta huokaista helpotuksesta, mutta toivoin että juniori älyää väistää tätä pirttihirmua hyvän sään aikana eikä ota tuntumaa kuuteen hokkiin jossain päin kehoaan. Ja hyvin väistää, toistaiseksi. Minulla on ollut joku kumma karma siinä, että kaksi viikkoa on ventovieraat hevoset tarhanneet ongelmitta ja sitten alkaa tapahtua. Selma näkyy alistuvan ruunille, mutta pahapäisemmätkin tammat se on laittanut ruotuun, ja joskus rajustikin.

Tämän kevään uutuuspeli: Bongaa Selma puttejonosta. Huomaa sivilisaation läheisyys, Abc:n tolppa näkyy tarhalle asti. ;)

Ihmisten kanssa aivan tuntematon ilme. Tämä oli yksinoikeudella omistettu Mimmille joka kehtasi tulla haistelemaan MUN MAMMAA.

"Joko myö lähettään kottiin?"

Ensimmäisenä yönä heinää oli valitettavasti mennyt enemmän mahan alle kuin sisään, mutta jo toisena yönä oli eväät syöty huolella. Koska heinää ei olekaan enää tarjolla koko ajan niin kuin ennen, sitä alkaa öisin kulua varmasti tavallista enemmän. Hanakalaa sopivan heinämäärän syöttämisestä tekee sekin, että tarhakaveri on helposti lihovaa sorttia eikä sen tarvitsisi syödä heinää niin paljon kuin Selman.

Sallan valkka olikin tältä päivältä peruttu. Mira kävi silti ratsimassa ja hoitelemassa Sempulan. Minulle siunautui tallivapaa päivä. Herran pieksut.

Tai no, kävin minä aamulla viemässä Selmalle täyden melassipöntön ja toteamassa, että aamupuuro oli kupissa koskemattomana. Pannahinen.