Kantakirjaus 10.10.2015, Joensuu (videoita)

Aivan alkuun pyydän, että katsotte videon viimeisistä estetreeneistä, jotta ymmärtäisitte millaisessa ahdistuksessa ja stressissä elin estekokeen osalta lauantaiaamuun asti..

VIDEO viimeisistä treeneistä

Jänneoireilun takia emme päässeet hyppäämään koko kesänä ja näin ollen jouduimme kiihdyttämään hyppytreenitahtia loppua kohti, kun päätös kantakirjauksesta tuli tälle syksylle. Syy miksi päädyin kirjaukseen juuri nyt, oli samainen jänne, sillä ajattelin ettei se ehkä kestä hyppäämistä enää jatkossa ja nyt olisi "viimeinen tilaisuus" mennä estekoe. Treenit meni tähän saakka aivan hienosti, Julkusen Evan kanssa Selma hyppäsi yhden ohijuoksun jälkeen empimättä ja Mirankin kanssa homma sujui... Kunnes se päätti että en halua.

Jalostusohjesäännöt ovat melko vaikeaselkoiset sen osalta, että mitä tapahtuu jos koulukokeesta saa esimerkiksi 62% (joka oikeuttaa II palkintoon), mutta esteet menevät plörinäksi..

Lauantain epätietoinen, ahdistunut ja jännittynyt aamu alkoi kun herätyskelloni soi 03:30. Olimme aamutallissa 04:00 (kaikki lämpöiset olivat katollaan, vain Selma seisoi höristen pystyssä) ja kaarsimme tallin pihasta Selma kyydissä (ja muut toimitettuna tarhoihin) klo 05:00. Kokeiden oli tarkoitus alkaa Liperin Ratsastuskeskuksessa klo 9:00. Olen itse asunut Liperissä 6 vuotta ja äitini asuu siellä edelleen, joten tiesin että ajoaika sinne on henkilöautolla on noin 2 tuntia. Lisäsimme siihen trailerin kanssa tunnin ihan vain kaiken varalta. Olimme perillä tasan 2 tunnin ajomatkan jälkeen, joten meille jäi pari tuntia antaa Selman tottua ympäristöön ja tehdä verkka.

Selma ei ollut syönyt matkan aikana korttakaan, joten sillä oli mahassa vain aamulla syöty mash. Mikä ei ole yhtään kiva mahahaavan sairastaneelle. Se ei myöskään suostunut juomaan edes melassivettä. Vein sen motivoitumaan syömäpuuhiin kahden shettiksen viereen ja ruoho sekä ponien vanhat karisseet heinät maistuivat. Ruohossa oli varmasti sokerit jo aivan karseilla korkeuksilla, mutta tässä kohtaa ripulin pelko oli pienempi kuin syömättömyyden pelko. Ponit näyttivät Selmalle hyvää esimerkkiä aamuheinillään ja rento rouskutuksen fiilis tarttui onneksi tammaankin.

Paikalla oli myös Sepon siskopuoli Pikkunäppärä (i. Jaapeli), jonka omistaja Hannele oli hyvä turva ja kohtalostressaaja minulle (terveisiä vaan!) ja Näpy piti Selmalle seuraa aina tarvittaessa. Pikkunäppärä meni siis piekkarikantakirjaan ratsastettavuudella. Ilahduttavaa oli myös se, että ihanat kuvaajat Tuovi Hietala ja Hanna Käräjäoja tulivat Liperiin saakka kuvaamaan näitä kahta tammaa ja myöhemmin myös raviradalle Joensuuhun, jossa kuvattavia oli enemmänkin. Terkut sinnekin! Ja kiitokset aivan huikeista kuvista jälleen kerran! Ratsastuskuvat lisään tänne myöhemmin, kunhan Tuovi ehtii ne käsitellä.

Mira verkkasi Selmaa ulkokentällä joka tuntui Selmasta olevan hyvin miellyttävä ja rento paikka. Siinä oli maneesin seinä toisella pitkällä sivulla ja muuten ympärillä oli ratsastuskoulun hevosia aamuheinillään kaikessa rauhassa. Selma liikkui todella hyvin, oli kuulolla ja kevyt kädelle. Mira sanoi moneen kertaan, että on aivan kummallista kun se ei pure yhtään oikeaan ohjaan. Mutta niinhän se on yleensä mennytkin, että verkka jos tehdään toisessa paikassa kuin itse suoritus, ennättää tamma jännittyä sitten "uudessa" paikassa, eikä olekaan enää niin hyvä. Mutta sitten meillä kävi tuuri. Tero (arvijoija ja koeratsastaja) kysyi haluaako Mira ratsastaa kokeen maneesissa vai ulkokentällä! Ja tottakai Mira valitsi ulkokentän, kun Selma siinä niin hyvin liikkui. Ja liikkui koko koulukokeenkin!

Koulukoe-VIDEO

Ehkä olisi voitu käyttää sihteeriä arvioijalle, niin hän olisi voinut keskittyä täysin katsomaan suoritusta. Lautakunnanharjoittelija tuumasi Miralle radan jälkeen, että sepäs oli katsojaystävällisesti ratsastettu. Selmalle pointsit siitä, että esitti kouluradan rakko pinkeänä. Se nimittäin kävi välittömästi pissille kun pääsimme maneesiin heti koulukokeen jälkeen.

Kyselin lautakunnan harjoittelijalta ja itse arvioijalta miten käy jos esteet alkaa tökkiä. Harjoittelija ei tiennyt varmaksi, mutta sanoi, että kokeessahan arvioidaan rohkeus, tekniikka, lähestymiset jne, ei sitä selviääkö se koko radasta. Tero puolestaan sanoi, ettei koetta pysty arvioimaan jollei hevonen esitä yhtään hyppyä. Näillä tiedoilla siis estekokeeseen. Ja sehän meni näin:

Estekoe-VIDEO

Missään vaiheessa ei kuulunut, että koe pitäisi keskeyttää hylsyn takia, joten elimme uskossa että se ehkä sitten meni läpi. Jalostusohjesäännöissä lukee, että arvijoija voi antaa mielensä mukaan ratsukolle kaksi yritystä. Mutta alkaen mistä? Ensimmäisestä esteestä? Kuuluuko koe viedä loppuun vaikka yritykset olisivat loppuneet jo ensimmäiselle esteelle? Estekokeen jälkeen askellajit arvioitiin Miran esittämänä ihan vain ympyrällä ja satunnasesti maneesissa valittujen teiden perusteella.

Sujuvasti meidät siirrettiin ilman menneiden kokeiden väli-infoja koeratsastukseen. Tässä vaiheessa kännykkä oli jo täyttynyt "Miten meni/menee???!!"-viesteistä, joihin oli sattuneesta syystä vastattava, että ei mitään hajua. Päättelimme hiljaisuudesta, että koska Selma kuitenkin lopulta ylitti jokaisen esteen, niin ehkä se meni sitten läpi.

Jäljellä oli enää arvioijan suorittama koeratsastus, johon olin alusta asti luottanut vahvasti, sillä Selma on aina liikkunut ammattiratsastajien alla hyvin. Ja menihän se nytkin.

Koeratsastus-VIDEO ft. Pikkunäppärä ;)

Taipumisessa oli hieman ongelmaa, mutta muuten olen ihan tyytyväinen.

Tämän jälkeen meille ilmoitettiin, että voimme poistua. Kello oli jotakuinkin 11.00 ja tammojen arvostelut alkaisivat Joensuun raviradalla vasta 14:15. Pakkasimme edelleen syömättömän (noo, otti se kaksi suullista omia heiniä) ja juomattoman tamman kyytiin ja hylkäsimme sen traileriin Abc:n parkkipaikalle ja menimme syömään. Raviradalle lähdimme noin 12:00 maissa ja siellä sitä sitten pönötettiin. Minun ohjelmanumeroni olisi vielä jäljellä, joten oli hyvää aikaa alkaa stressaamaan siitä kuinka hyvin saan käyntiin yliastuntaa ja raviin lennokkuutta maastakäsin.

Treenasin vielä hieman ja Selma oli kovin herkästi hyppäämässä kiireisestä töpökäynnistä raville mieluummin kuin pidensi askeltaan. Ja minusta tuntui ravin osalta, etten edelleenkään kykene kiihdyttämään pitkiä kinttujani täyteen vauhtiin niin lyhyellä matkalla. Tuttujakin näkyi. Puolet lautakunnastakin sattui olemaan vanhoja tuttuja. Yksi jäsen tuli juttelemaan ja sanoi, että tämähän on aika vanhaa sukua. Ja onhan se, Hilton myötä.

Pääsimme mittaukseen noin 14:30 ja heti alkuun lautakunnan pj pudotti pommin. "Kai teille kävi selväksi siellä Liperissä, että estekoe ei mennyt läpi, joten koko homma on hylätty?" Öööh..no ei käynyt ei, "Haluatteko keskeyttää kantakirjauksen nyt vai laitetaanko ratsastettavuudella? Ne kokeethan teillä on jo tehty." Mietin puoli sekuntia ja sanoin, että laitetaan sitten, kun ollaan täällä jo päivystetty useita tunteja. (Oltaisiin voitu lähteä Liperistä suoraan kotiinkin jos tieto olisi siellä tullut, mutta ehkä tämä oli tarkoitettu menemään juuri näin.) Odotin niin innolla mittaustuloksia, että en oikeastaan tuntenut edes pettymystä. Ja toisaalta tämä mahdollisuus hylsystä oli leijunut mielessä koko loppuviikon.

Mittaustuloksista muistan että säkäkorkeus oli kuin olikin enemmän kuin viisivuotiaana mitattu 159 cm. Se oli yhdellä mittauksella 160 ja toisella 161. Muistaakseni päätyivät 160 cm. Leveys- ja pituusmittoja en enää muista, mutta etusäären ympärys oli nyt 20,5 cm sen oltua 5 v. 19,5 cm. Tämähän on aina sitä parempi mitä isompi mitta on (=järeät jalat ovat kestävämmät). Jalkaterveydestä numerot paranivat nuorena annetusta 7 nyt kahdeksikkoon perusteina ikä ja treenimäärä. Kaviot olisivat muuten olleet 8, mutta kevään väkirehujen syömättömyyskauden muistona olleet vaakasuuntaiset rannut ja hieman vetäytyneet kannat pienensivät numeron 7. Lihavuusaste oli puhdas 3, eli normaali.

Tämän jälkeen jatkettiin pönötystä ja odottelua. Tammoja oli yhteensä 6 ja ne kaikki mitattiin ja arvioitiin (jalat ja kaviot) syvällä hartaudella, niinkuin asiaan kuuluukin. Tässä vaiheessa kiinnitin huomiota Selman takapolvissa oleviin pieniin nestepatteihin, joita ei ollut ollut aiemmin aamulla. Mira kopeloi ne myös ja totesimme ne todellakin nesteeksi. Alkoi sapettaa se, ettei estekoetta keskeytetty heti kun se päädyttiin hylkäämään, vaan Selman oli pakko turhan takia rämpiä rata loppuun asti. Selkeästi polvet reagoivat viimeviikkojen hyppytreeneihin ja varmasti kieltoihinkin löytyi syy näistä röllyköistä. Ei ollut hevoselle aivan reilua. Ja sekin ärsytti, ettei polvet olleet ragoineet aikaisemmin. Tietenkin olisin perunut koko homman.

 Noin klo 16:00 oli meidän vuoro lähteä kehään. Välihuomiona, että olimme tässä vaiheessa olleet liikkeellä jo 11 tuntia. Hevonen edelleen vähällä syömisellä, eikä juonut vaikka kuinka tarjottiin.

Käyntiä

Ravia

Sain kuin sainkin käyntiin yliastuntaa, ravista en tiedä. Miran mukaan se oli ihan ok. Muistaakseni 7 tuli ravista ainakin.

Miran oli tarkoitus videoida/äänittää lausunto, jotta saisin oikeat numerot heti kirjoitettua tänne, mutta hän videoi kehässä juoksun ja akku loppui sitten silloin kun tarve olisi ollut suuri. Infoa tuli todella paljon ja aivot olivat jo siinä pisteessä, että valtaosa meni ohi.

Pottatukka

"Siis sanoiko se VOIMAKAS laukka??"

Ainoa mitä Miralle jäi mieleen ratsastettavuuslausunnoista oli kevyt kädelle ja ainoa jonka minun aivoni tallensivat oli voimakas laukka, jota kyllä en uskonut vaan varmistin kaikilta lähellä seisovilta, että sanoiko ne todellakin voimakas? Vai voimaton? En ole koskaan törmännyt lausuntoon jossa laukkaa kuvaltaisiin voimakkaaksi. Ehkä kuitenkin kuulin väärin. :D Runkopiste jäi mieleen, se on 6 ja muistan lautakunnan mutinaa etupainoisesta. Muut meni ohi.

Siinä se mamman rupukka on. <3

Selma sai vauvansinisen ruusukkeen merkiksi että se on hyväksytty kantakirjaan. Rastastettavuudella laitettavathan eivät saa palkintoa. Piekkarit on asia erikseen, ne palkitaan kyllä. Selman rekisterinumero on nyt sitten entisen 1120-05T :n sijaan 1120-05TR.

Kuuluttaja, joka kävi ruusukkeen laittamassa tuumasi, että Selma on kuvaajien lemmikki. Se oli kyllä ihan totta. Tuli olo, että liikkuu jonkun julkkiksen kanssa, kun joka paikassa kamerat lauloivat, mihin vain ulkona Selman pysäytin. :D Vaikka se on liian pitkä ratsuksi ja liian kevyt työhevoseksi, on sillä kuitenkin jotakin maagista karismaa, mikä vetoaa moniin ihmisiin. Siihen kai itsekin lankesin 8 vuotta sitten. ;)

Aivan tyytyväinen tammanomistaja ja vähän hönö tamma.

Pääsimme lähtemään kotiin 17:00 aikaan ja tallilla olimme puoli kuusi. Mira kävi Mustin heti talliin jotta saadaan aviopari yhteen. Selma joi noin 20 litraa ihan pelkkää vettä ja siihen vieä 15 l melassivettä päälle. Ja heinää alkoi uppoamaan. Oli se onneksi jo trailerissa kotimatkalla alkanut hieman syömään. Näin päivä saatiin onnellisesti loppuun.

Edelleen ihmettelen miksei pettymyksen hyökyaalto ole vallannut minua, vaikka voisi sanoa että vuosien työ (ja rahallinen panostus) meni hukkaan (olisihan tuon saanut jo 4-vuotiaana ratsastettavuudella kirjoihin). Mutta en tiedä minne se hyökyaalto on jäänyt jemmaan. Itse voisin jättää homman nyt tähän ja olla tyytyväinen, Mira vielä suunnittelee kisatuloksien haalimista ja niitten pohjalla tarjoamista uudelleen R-kirjaan. En sano ei sillekään ajatukselle. Ja eihän sitä tiedä mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Mira on nyt vuoden ratsastuksella saanut Selman kehittymään aivan valtavasti ja matka on vasta alussa. Ja Eva lupasi hypätä jos kantakirjaus siirtyy jonnekin muuhun ajakohtaan. Toki nyt on allekirjoittaneella paukut aika loppu ja on olo että voisi välillä itsekin harrastella. Puskailla, ajaa reellä (kohtahan se lumi tulee, eikä tarvita kuin 4 cm...), alkaa harrastaa porkkanajumppaa ja kenties herkkujen kanssa lähestyä noita pelottavia estekalustoja. Päällimmäisenä on helpottunut olo kun se on nyt ohi. Persielleenhän se meni, että en nyt jaksa hirveästi juhlistaa tätä kantakirjausta, mutta toisaalta jostakin syystä se ei harmitakaan. Aika neutraali fiilis, mutta kokemusta karttui taas takkiin todella paljon!

Kunhan lausunnot tulevat julki, kirjoitan erikseen postauksen. Kiitokset kaikille mukana eläneille ja erityissuperkiitokset rakkaalle Miralle, joka on tehnyt töitä hevosen kanssa, potkinut minua heikolla hetkellä, satsannut aikaa ja rahaa ja todellakin taisteli niin koulu- kuin estekokeen läpi aivan huippuhyvin! Kaikkesi annoit ja se merkkaa minulle paljon. <3

Team Hönö kiittää ja kuittaa.