torstai 2. huhtikuuta 2015

Maapuomit hangesta kaiveltu

Tällä viikolla Selma on maanantaina tehnyt laukkatreeniä hiittaavan Mustin perässä (ja minä jopa olin se ratsastaja, edelleen pohket huutaa hoosiannaa...), tiistaina palauttava hölkkälenkki kärreillä ja eilen oli koulutuuppausta kangilla Miran kera. Kenttä oli pitkästä aikaa ihan jees, eli sohjoinen. Edellisellä kerralla se oli peilijäätä jonka päällä oli 15 cm uutta lunta. Suhteellisen liukas.. Nyt jää oli sulanut alla tahmeaksi ja lumi päällä vetiseksi.

Selman kengitys muuttui tällä viikolla hieman, sillä kengittäjä totesi takasäteiden olevan kummallisen pehmeät (epäily kohdistuu märkiin keleihin ja vesivahinkoon jonka Selma aiheutti karsinassaan kakkaamalla juoma-automaattiin niin että pökäleet pitivät hanaa auki koko yön). Niinpä jouduin luopumaan rakkaista kuuden hokin ravikengistä takasissa. Sinne laitettiin ratsuhokkarit jotta leveämpi kenkä tukisi säteitä paremmin. Selma ei ole siis milläänlailla oireillut tätä sädeasiaa, enkä ole siihen itse kiinnittänyt siitä syystä edes huomiota. Etusissa ravihokkarit säilyivät, mutta niiden tilsakumit olivat kuulemma tulleet tiensä päähän, eikä kellään ollut uusia tilalle. Joten etuset ovat nyt ilman niitä. Tällä hetkellä lumi on niin märkää, ettei tilsoja onneksi tartu. Neljään hokkiin takasissa en luota hetkeäkään, koska ne eivät ole koskaan hevosillani estäneet sivuluisuja. Ja meillä tosiaan on sen verran jyrkkää mäkeä maisemissa, että harva hevonen jokaikisen alamäen menee aivan suoraan alas (jyrkimmissä kaikki poikittaa) ja näissä kohdissa sivuluisu yleensä tapahtuu. Ja koska näköjään haluan nillittää ratsukenkiä vastaan vielä lisää, niin tykkään että pitoa on alla kun mennään reippaita lenkkejä Selman kanssa kovaa ravia tai laukkaa. Meillä kentällä pyöriminen tapahtuu 1-2 kertaa viikossa, ja juuri volteilla 6 hokista voi teoriassa olla haittaa, kun kavio ei "pääse pyörähtämään" alta. Mutta en ole kyllä koskaan tämän 16 vuoden hevosenomistajahistoriani aikana huomannut tätä käytännössä. Vähäisten hokkien vaarat kyllä. Enkä halua porata ratsukenkään kuutta hokkia, koska sitten se on mielestäni turhaan liian painava.

Noniin, jokohan se olisi tilitetty loppuun.

Irtokarvaa ja likaista nahkaa. Hevosenomistajuuden glamouria,




Valo ei riittänyt kännykkäkameralleni enkä hoksannut säätää sitä ennen kuvaamista. Joka päivä enemmän haluan järkkärin. Some day,..

Voi olla, että kesllä pidetään kalustonkorjaustalkoot. :D


Selmahan ei ole koskaan nähnytkään maapuomeja. Ainakin jos siltä kysytään. Siihen nähden homma meni loppujen lopuksi ihan hyvin. Takapää heräsi henkiin ja etupolvetkin nousivat. Kipeä arpikudos vasemmassa rintalihaksessa oireilee satunnaisesti edelleen pienenä epäpuhtautena. Hankikahluu auttoi siihen koska se joutui nostamaan polvia ylös, mutta hangille ei enää ole asiaa. Onneksi puomit alkavat irrota jäästä.



Este!

"Hertsläägi, mistä tuo tohon ilmestyi???"



Välejä saa Selman kanssa pidentää ihnan huoletta, tämä rivitalo venyy kyllä. Lyhentäminen onkin sitten toinen juttu. Ja koska Mira ei haasteita pelkää, se toteutettiin tietenkin laukassa.


Oikea laukka lyhenee huomattavasti paremmin, ja onnistui mennä välipuomin kanssa.

Vasemmassa laukassa Selma pudotti raville kun piti lyhentää, joten otin keskimmäisen puomin pois ja sitten saatiin muutama onnistuminen,
Vasemman laukan lyhentäminen on vasta alullaan. Se on ollut Selman luontainen laukka aina, ja nytkin se kovassa laukassa maastossa valitsee aina vasemman. Kentällä se ei oikein pyöri niinkuin oikea.

Selma tykkäsi tulla tehtävään polkien ensin ensimmäisen puomin päälle takasellaan ja sitten vielä viimeisen. Minua hirvitti. Niinpä Mira siirtyi laukkaamaan ympyrää kuvassa vaakana olevan puomin ympäri. Yhtä puomia siis vain, että tamma alkaisi itse katsoa miten siihen puomille tullaan. Ihan kuin ei olisi koskaan taas mitään tehty näillä kalusteilla... Vähän on kuin elämä dementikon kanssa, kaikki asiat on joka päivä uusia. Mutta kontrollia on tullut Miran työskentelyn tuloksena huimasti vuodessa lisää, joten kun jatketaan harjoituksia, niin eiköhän se siitä. Kunhan kenttä joskus sallii tulla kuntoon, niin Selma pääsee irtohyppäämään ja miettimään lähestymisiä ihan itse.


2 kommenttia:

  1. Onpas kivannäköinen ratsukko. :) Ihana harmulipörrötukkaheppa. Ja luntakin vielä aika kivasti. Meillä suli kenttä juuri ja tuntui että siihen meni ikuisuus. Toivottavasti teilläkin sulaa pikapikaa eikä tule mitään sivuluisuja neljästä hokista huolimatta.

    Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meilläkin varmaan kohta on täysin sula, koska tämän ratsastuksen jälkeen kentältä aurattiin loska pois. Mutta vielä menee aikaa että pohja on pitävä ja napakka. Mutta eiköhän sitä pian voi heittää takvikengät pois. Kunhan tarhatkin sulaa. :)

      Aurinkoista kevättä sinullekin!

      Poista

En tietoisesti julkaise minkäänlaista perustelematonta negaa, sitä saa elämässä vastaansa muutenkin. Tämä on minun muumimaailmani. ;)