Hevosenluomisen tuskaa

Sain lopultakin tilauksen nimikyltistä. Hevonen oli tuttu ruuna, Selman entisiä tallikavereita. Olin innoissani, koska pääsin pitkästä aikaa maalaamaan rakastamillani akvarelleillä. Viikonloppureissu äidin luo toi aikaa pitkäpiimäiselle pohjatyölle, eli kirjaimien maalaamiselle ja hevosen pään sommittelulle. Tällä kertaa nassu jäi aika pieneksi, sillä kuva josta tilaaja ehdottomasti halusi hevosensa maalattavan, oli sellainen. Suosin yleensä kuvakulmaa, jossa hevosen rintamasuunta on esimerkiksi oikealle ja pää kääntynyt vasemmalle (esimerkki Selman nimikyltistä lopussa). Silloin nassun saa mahdollisimman suureksi ja yksityiskohtaisemmaksi. Mutta tämäkin kuva oli mielenkiintoinen. Myös hiukan haastava, koska hevonen seisoi siinä "mäen päällä" ja kuvaaja on seissyt sen alla, joten kuva on hieman alaviistosta otettu. Haasteita tänne vaan! :D

Tekstien sommittelu ja hevosen asettelu kylttiin niin että mittasuhteet säilyvät ovat tuskallista, hidasta ja hermoja riipivää touhua. Mutta onneksi olen rautaiset hermot omistava ja pienesti masokisti. Pari päivää ja pääsi ihanaan vaiheeseen, eli maalaamiseen. Mikä osaa turhauttaa sekin, mutta aina vain hetkellisesti.

Seuraavassa näytän millainen prosessi minun maalaamiseni on. Olen maalannut 7-vuotiaasta asti ammattilaistason akvarelleillä, sillä ensimmäinen opettajani oli kuvataiteilija Pirjo Repo, joka vaati että meillä on oltava laatuvehkeet eikä mitään höpöhöpö vesivärejä. Hän ja kuvataiteilija Pia Sinkkonen olivat parhaat opettajani ja sitten olen vain kehitellyt itselleni omia tekniikoita joilla pääsen haluamaani tulokseen. Koskaan en ole täysin tyytyväinen, mutta jos jatkaisin maalaamista odotellen tyytyväisyyttäni, ei mikään kuva valmistuisi koskaan... Joskus minulta kysytään enkö maalaisi mieluummin öljyväreillä tai akryylimaaleilla koska käytän akvarelleja niin pikkutarkkoihin ja värikkäisiin töihin, enkä vetele niillä unenomaisia utukuvia niinkuin "kuuluisi". Mutta kun on jollain systeemille tehnyt 25 vuotta, ei mikään muu tunnu ollenkaan niin toimivalta ja omalta. Kartonki, vesi ja ihanan pigmenttiset akvarellit ovat minun juttuni. Oppiminen ei toki lopu koskaan. Valon ja varjon mysteeri on aihe joka tuottaa epäonnistuessaan harmia ja onnistuessaan sanoinkuvaamattomaa onnea.

Pohjamaalausta

Muotoja ja värien sommittelua. 

Sielun etsintää

Tasoitus. Alkoi häiritä sieraimen paikka ja muoto.

Nenän korjaus ja valopesu. Valmis!

Semmonen tuherrus tällä kertaa tuli. Viimeksi maalasinkin kyltin Selmalle ja siitähän on yli vuosi jo aikaa...

Valitettavasti maalausten alkuperäisiä värejä en osaa tuoda esille näillä kuvankäsittelytaidoilla ja välineillä. Tämä kuvakulma on jokatapauksessa edustavin ja paras maalausmalli.

Nooh, kyllä se välillä iskee viiraus maalata niitä utuisempiakin kuvia. ;)

2013