Jospa se siitä!

 Syksy on tullut ja laidunlohkot on jätetty jo rauhaan. Pariskunta on siirtynyt väliaikaisijoitukseen "kentälle" jonne on heinätarjoilu.

Eivätpä enää huku horsmiin. :D  8.9.2016

Sain loistavaa heinää paikalliselta lammasfarmilta. Esikuivattua silppua, joka on kyllä todella kuivaa. Kiitos vaan, Helena! :)  Kaverukset ovat syöneet sitä vapaasti, mutta koska en halua paalia laittaa mätänemään tarhaan, niin se on meidän pihavajassa fillareiden kanssa. Ehkä jo seuraava paali pärjäisi kelien puolesta taivasalla. Paitsi jos vettä sataa vielä tammikuussakin, niin kuin viime vuonna..

Tänään oli sopivan tuulinen ja viileä aamu loimenpesuun. Polttiaisia on vielä iltaisin reilusti, niin Selma saa pyjamansa kyllä takaisin kunhan se kuivuu.

Olen tarkoituksella sijoitellut heiniä vähän eri paikkoihin tarhassa, koska hevoset polkevat mukavasti horsmanvarret pois ja tasaavat maata. Ihan vain alueen ratsastuskäyttöä ajatellen. Kun lumet tulee, niin alla ei sitten olisi mitään epäilyttävää.

Liikutukset ovat olleet edelleen samaa linjaa, maastoilua hevosten tahtiin. Välillä lepopäiviä tulee kolmekin peräkkäin. Selman kinner ei ole mennyt huonompaan, mutta turvotus ei ole laskenutkaan kokonaan. Kengittäjän kanssa asiaa tuumailtiin ja koska hevonen ei edelleenkään onnu, eikä ole edes epäpuhdas, niin katselen vielä tovin. Nyt olisi se laserhoito hyvä. Kyllähän se hidasta on palautuminen jos jänne pääsee venähtämään. Mutta mihinkäs meillä kiire olisi!

Selmalla on taas ratsun tukka. >.< Ei ollut taas kuin keskellä kaulaa töyhtö. Mutta nyt olen löytänyt hoidon, jonka avulla ensi kesänä toivottavasti tukka säästyy! Tai sitten ei. Tervaöljy tuntuu toimivan Selmalla huippuhyvin ja on edullista. Aiheesta enemmän myöhemmin. :)  Uudet takajalan suojat, joissa on heijastimet, löysin Hööksiltä.

Aino halusi päästä Selman selkään pitkästä aikaa. Hiukan kevennyksen tahti tuotti alkuun vaikeuksia, kun on tottunut tuolla pikku-singerillä tikkaamaan. 5.9.2016

Hirveen hieno kuva! ^.^

Siellä ne meidän heinäpaalit nakottaa nätissä pinossa. Ja oma heinäpelto kasvaa horsmaa taustalla.

Ponny on hurmannut myös pienemmän tyttäreni, joka ei varsinaisesti hevoshullu ole. Satunnaisesti tekee mieli selkään.

Lenkillä uhkaa laihtuminen, joten välitankkauksia pitää olla. Ainakin kun selässä on sellainen joka ei osaa kieltää. Ainon kanssa ei mene läpi nämä. ;)

Saatiin ne horsmatkin sitten nurin, kun sama urakoitsija joka pellot perusti, kävi niittämässäkin. Oikein hyvin heinä on juurtunut.

Isäntä ja Hilla toteamassa heinän kohtaloa. Oikealla näkyvä kuusi on pihatien päässä oleva kahden ikivanhan lehtikuusen, yhden ikivanhan männyn ja punaisena loistavan ikivanhan vaahteran luoma kuja. Tätä peltotietä pitkin pääsee ratsastaen oikaisemaan meidän maastoreiteille.

Sen suurempia ei hevosten kuulumisiin liity. Josko sitä sitten siirrytään remppakuulumisiin?

Ei kinosta. -Hannes

Pasi on joutunut lapiohommiin armaan appiukon kanssa. Rakennusprosessin jumittava rengas on tallin pihanpuoleinen seinä ja osa tielle antavasta päädystä. Eli tämä:

Seinälle on käynyt köpelösti, sillä vuosien mittaan maa-aines on kohonnut ja kohonnut niin, että lopulta ulkopuoli on paljon korkeammalla kuin rakennuksen (maapohjainen) sisäpuoli. Sittenhän on käynyt niin, että sadevesi on saanut mukavan liukumäen suoraan kohti puurakenteita kun seinän alahirsi on hautautunut maan sisään. Asiaa ei toki ole ainakaan auttanut se, että ilman rännejä samaan pisteeseen on ohjautunut kaikki sadevesi myös peltikatolta. Tämän seurauksena routa on kallistanut tukipylväät vinoon ja RUMPS, seinä on pudonnut n. 20 cm sijoiltaan pylväiden ulkopuolelle. No, ehkä siitä ei lähtenyt rumps-ääntä. Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Ensin miehet siis kaivelivat enimpiä maita lapiolla. Sitten vuokrattiin Avant kuskeineen ja kaivuuhommat nopeutuivat kunnolla.

Päätyyn piti tehdä kulkureikä Avantille. 31.8.2016

Vanha väliseinä tukee kattorakenteita.

Muualla maa on pysynyt matalampana ja antanut rakenteiden olla rauhassa.

Sitten jatkui anturoiden kaivuu käsipelillä.

Uuden väliseinän anturakuoppa suuntaa oviaukon reunasta vastakkaisen oviaukon reunaan.

Ja sitten päästiin viime viikonloppuna anturanvaluhommiin! Nämä tosielämän MacGyverit tekivät valumuotit lecaharkoista niin, että ne peitettiin kirkkaalla muovilla (harkot eivät siis tartu valuun kiinni, vaan ovat muottina toimimisen jälkeen valmiina muurattavaksi oikealla kohdallaan).

Ensimmäinen kärrillinen! Makuuhallin kulkuseinän perustukset menossa. 10.9.2016

Lahonnut seinä sahattiin poikki niin, että kovaa puuta jäi jäljelle.

Valu tänäaamuna kuivuneena. :) Makuuhallin koko hahmottuu nyt paremmin, kun alue on rajattuna.

Niissä kohden, missä pylväät olivat suorassa, ne valettiin anturan sisään.

Miiru halusi tulla oppaaksi.

"Puuttuva palaneeen!" Eikös se ollu se joku Robinin biisi.

Mitta on harkkojen muuraajalle merkkinä mihin pitäisi tulla makuuhallin oviaukko.

Harkkojalan mallailua. Ja joku elukka.

Tästä kuvasta käy hyvin selväksi kuinka korkealla maa on pihan puolella. Se profiloidaan uudestaan niin, että se viettää pois päin tallista ja vedet päsevät valumaan sinne minne pitää. Ei talliin.

Miun lattialankut joutuivat ulkomajoitukseen. Nööööyyy!

Makuuhalliin tulevat kumimatot on pesty ja rullattu odottamaan h-hetkeä.

Mistä tietää, että taloudessa on hevosia? :D Ikinä ei pyykkinarulla oo hevoskamaa olluna...

Semmoinen on tilanne nyt. Toisin kuin Pasilla, alkaa minulla olla jo ihan tyyni olo sen suhteen, että ennen pahimpia kelejä saadaan pihatto valmiiksi. Hyvää vauhtia päästään nyt etenemään. Siivous- ja purkutyöt ovat paljon hitaampia kuin rakennustyöt, niin se vaan on.

 Suomenhevosen päivän iltana sain Jonnalta viestin että "Seppo mainittu!" ja linkin Aamulehden kolumniin, jossa esiteltiin hauskoja suomenhevosten nimiä. Hetken löi päässä tyhjää ja kolumnia lukiessa oli hyvin hämmentynyt ja epäuskoinen olo. Mutta kyllä! Seuraavat rivit aukenivat silmieni eteen:

"Suloisia nimiä ovat Armastus, Hekoheko, Seliseli Kuupeli, Hunajakaneli, Aika Taitava, Aika Liekeissä, Nekku Etevä ja Kissanainen. Makeita nimiä ovat myös Muriseva Muffinssi ja Lakritsikinuski."

Ei mitään hajua mistä toimittaja oli nimet bongaillut ja kuinka Seppo sinne oli hoksattu, mutta kyllä se iltaa piristi. Itsehän ollaan Jonnan kanssa nauraa kätkätetty nimelle jo suunnitteluvaiheessa, mutta ei tullut kyllä pieneen mieleenkään, että se tuolla lailla tulevaisuudessa "huomioitaisiin". :D

Painepesua ja pattijalkoja

Suhteellisen hektiset viikot takana. Työtunteja on kertynyt palkkatöistä mukavasti, mutta työtunteja pihaton parissa ei sitten niinkään mukavasti. Voimat nimittäin osaa välillä olla työpäivän jälkeen sen verran finaalissa, ettei aina ole jaksanut raahautua sinne tönkimään. Tai siltä ainakin on tuntunut. Nyt kun katsoin mitä viimeksi kirjoittelin, niin onhan sitä sen jälkeen aikaansaatu kuitenkin jotain.

Jos nyt alkuun remppapäivitys ja loppuun sitten heppapäivitys.

Minä olen jatkanut käyttötilojen siivoilua. Nyt oli vuorossa rehuhuone eli rehula ja kuivaushuone. Näin täti-iässä prioriteetit on sen verran muuttuneet, että enää en suostu elämään ilman kunnollista paikkaa jossa loimet oikeasti kuivuu syksyllä ja keväällä. Tässä kuvat rehuhuoneen siistimisestä:

Rehuhuone on hyvin hyvin pieni ja sievä. Sinne tulee vain kaikki ruokintaan liittyvät purkit ja sammiot, joten riittää vallan hyvin. Navettaan on tullut aikanaan vesi suoraan (lähdepohjaisesta) järvestä, aiomme kokeilla tuleeko se vieläkin, kunhan sähköt saadaan. Kuivaushuone on rehuhuoneen kanssa samassa tilassa, rehuhuone on ikään kuin kuivaushuoneessa oleva "komero". Kuivaushuone on ollut ennen karjakeittiö ja siinä on ollut tulisija. Tarkoitus on purkaa vanha tulisija pois, laittaa piipun sisään putki ja yhdistää siihen pieni puukamina. Katsotaan kuinka käy.

Kuvassa myös perheen uusi jäsen, Painepesuri.

Kuivaushuoneesta on kulku ulos ja kivitallin kautta myös varustehuoneeseen.

Painepesurin tultua perheeseen, olen leikkinyt sillä. Kaikki pitää pestä. Näiden edellä kuvattujen huoneiden lisäksi olen pessyt niitä varustehuoneeseen tulevia lattialankkuja ja myös varustehuoneen "ulkoseinää". Siis sitä seinää, mikä jää käytävän seinäksi josta hevoset kulkevat ulos makuuhallista.

Olin ennättänyt intoilla jo puoleen väliin seinää, ennen kuin tajusin, että haluan kuvan miltä kivet näyttivät ennen pesua. Vihreiltä. :D Edessä kasassa lattialankkuja, pesemättöminä vielä.

Kuten yllä olevasta kuvasta nähdä saattaa, on välikatto purettu jo kokonaan pois. Vain kantavat rakenteet ovat jäljellä.

Tulevan makuuhallin alue. Ja pari pesun jäljiltä kuivumassa olevaa lattialankkua.

 Tämän urakan lisäksi isäntä on kaivanut pikkuhiljaa anturavaluille muotinpohjaa ja kalkitsi myös varustehuoneen katon. Ammattimies kun on.

Kävi niin rivakasti, ettei kerennyt kamerakaan mukaan. ^.^

Lisäksi olen askarrellut jo satulatelineitä. Tai Pasi ne sahasi, minä hioin ja käsittelin saunavahalla. Niistä tuli tuollaiset tervanruskeat. Käytettiin kierrätysmatskua näihin, tykästyin tuollaisiin ötökän kaivertamiin yksityiskohtiin mitä joissain näkyy. Kaikkiaan kuusi satulatelinettä tulee. Näin alkuun. Selmallakinhan on jo kaksi satulaa, että ei kuutta hevosta sentään ole tulossa. ;)

Siinä tallin tilanne tällä hetkellä. Ja tältä se näyttää järveltä katsottuna tällä hetkellä:

Hyvin maastoutuu. :P

Keskellä kuvaa, kuusien takana on laidunlohkot.

Sitten niihin hevosiin...

"Mene sen kameras kanssa siitä..."

 Selmalle bongasin nettikirppikseltä kauan kaipaamani nivelpelhamit ajokuolaimiksi olympioiden tilalle. En ole koskaan tykännyt olympiasta koska se on niin levoton, hidas ja epämiellyttävä hevoselle vaikka käyttäisi remmiäkin. Mutta koska ajan selmalla 99% löysällä ohjalla, olen antanut sen kuolaimen olla. Keskimmäisessä renkaassa oli silloin ohja ja syy miksi pitää olla niin kova kuolain, on Selman ääniherkkyys. Se voi olla joskus KOHTALOKASTA ja niissä tilanteissa todellakin tarvitaan kovaa jarrua, vaikka niitä onkin onneksi vain kerran viidessä vuodessa. Pelham on tähän tarkoitukseen tälle hevoselle hyvin passeli. Selma on selvästi pelhamilla rauhallisempi käännöksissä ja muissa ohimenevissä tilanteissa, joissa ohjaa täytyy ottaa. Ja muutenhan se sitten saa hölkytellä ilman tuntumaa kärrin edessä niin kuin aina ennenkin.

Ponny iltapalalla.

Ainolla ja Ponnyllä menee mielettömän hyvin. Aino on saanut itseluottamuksensa takaisin ja poniherra on joutunut toteamaan, ettei tältä tytöltä saa periksi. Siksi se on myös lakannut kokeilemasta rajoja. Ei se paljoa ole kokeillutkaan, mutta sellaisia ponimaisia juttuja. Talutuksessa syömistä, kavion puhdistuksessa nostamatta jättämistä, kiinniotossa leivän anastamista ja karkuun lähtöä (tämä tosin jäi pois jo ensimmäisillä viikoilla kun leipä jaettiin kahteen osaan ja jälkimmäisen sai palkaksi sitten kun päitset oli jo päässä. Nopeasti oppiva kaveri kun ruuasta on kyse! ;) )... Vielä se muistaa kuitenkin pieraista joka kerta kun Aino on putsaamassa takakavioita, ihan vahingossa vaan. Aino uskaltaa mennä aivan kaikki askellajit, reipas laukka on nykyää ihan parasta eikä enää yhtään pelottavaa. Näin ollen pääsemme jo menemään aivan normaaleja maastolenkkejä, minä joko ajaen tai ratsastaen. Aika huippua!

Selma onnistui hajottamaan entisen (kalliin!!!) ihottumaloimensa ja tuli uuden loimen osto eteen. Aiemmin ennätin ostaa sille myös hupun jossa oli silmäverkko. Selma ei oikein tykästynyt siihen kun näköala heikkenee verkon myötä. Ja se oli muutenkin aika huonon mallinen. Sitten bongasin Viljarilla alennusmyynnin ja liityttiin seeprakerhoon. Kyllä se niin mielensä pahoitti.

"Miks vaan miulla on näin pöljä emäntä??" Kuitenkin Selma on ollut paljon levollisempi tämän hupun kanssa, koska silmät ovat vapaana. Hupun muotoilu on muutenkin hyvä, se jättää etutukalle ja korville kunnolla tilaa, siinä ei ole turhia tarranauhoja jotka hankaa ja raapii ja se istuu muutenkin mukavasti pysyen paikallaan. Ten points.

Hyvin istuu seepra suomalaiseen maalaismaisemaan.

Ja koska huoleton on hevoseton, niin kellä hevoset on, sillä myös huolet on. Miten olisi vaikka laitumella venähtänyt kinner?

Hyvin vahvasti näyttäisi että ojentajajänne on ottanut itseensä, kun turvotus on vain etupuolella. Mutta Selmalle on niin tyypillistä, että näky on kuin jostain mutanttikauhusarjasta ja sitten se elää täysin tyytyväisenä muotopuolen jalkansa kanssa. Nytkin se varaa sille painoa aivan normaalisti, ottaa sillä yhtä pitkää askelta kuin toisella, ei onnu missään askellajissa tai ole edes epäpuhdas. Mutta kreippi on kintereessä. Ehkä siihen sitten pisti ampiainen. Nyt turvotus on kyllä laskenut ja se jonkun verran laskee liikkeessä. Laukkaa ei ole menty ja liikettä on ollut muutenkin vähemmän, kun olen seuraillut mikä auttaa ja mikä ei. Kylmäsavea olen siihen laittanut, mutta se huiskii sen hännällään kymmenessä minuutissa pois. Jos ei ala tulevina päivinä asettua niin otan puhelun klinikalle. Tänään se oli kyllä huomattavasti pienempi aamulla.

Ilouutisiakin on, sillä hätähuutooni vastattiin ja Selma on löytänyt extraliikuttajan joka pystyy myös läpiratsastamaan sen säännöllisesti. Jee!