Painepesua ja pattijalkoja

Suhteellisen hektiset viikot takana. Työtunteja on kertynyt palkkatöistä mukavasti, mutta työtunteja pihaton parissa ei sitten niinkään mukavasti. Voimat nimittäin osaa välillä olla työpäivän jälkeen sen verran finaalissa, ettei aina ole jaksanut raahautua sinne tönkimään. Tai siltä ainakin on tuntunut. Nyt kun katsoin mitä viimeksi kirjoittelin, niin onhan sitä sen jälkeen aikaansaatu kuitenkin jotain.

Jos nyt alkuun remppapäivitys ja loppuun sitten heppapäivitys.

Minä olen jatkanut käyttötilojen siivoilua. Nyt oli vuorossa rehuhuone eli rehula ja kuivaushuone. Näin täti-iässä prioriteetit on sen verran muuttuneet, että enää en suostu elämään ilman kunnollista paikkaa jossa loimet oikeasti kuivuu syksyllä ja keväällä. Tässä kuvat rehuhuoneen siistimisestä:

Rehuhuone on hyvin hyvin pieni ja sievä. Sinne tulee vain kaikki ruokintaan liittyvät purkit ja sammiot, joten riittää vallan hyvin. Navettaan on tullut aikanaan vesi suoraan (lähdepohjaisesta) järvestä, aiomme kokeilla tuleeko se vieläkin, kunhan sähköt saadaan. Kuivaushuone on rehuhuoneen kanssa samassa tilassa, rehuhuone on ikään kuin kuivaushuoneessa oleva "komero". Kuivaushuone on ollut ennen karjakeittiö ja siinä on ollut tulisija. Tarkoitus on purkaa vanha tulisija pois, laittaa piipun sisään putki ja yhdistää siihen pieni puukamina. Katsotaan kuinka käy.

Kuvassa myös perheen uusi jäsen, Painepesuri.

Kuivaushuoneesta on kulku ulos ja kivitallin kautta myös varustehuoneeseen.

Painepesurin tultua perheeseen, olen leikkinyt sillä. Kaikki pitää pestä. Näiden edellä kuvattujen huoneiden lisäksi olen pessyt niitä varustehuoneeseen tulevia lattialankkuja ja myös varustehuoneen "ulkoseinää". Siis sitä seinää, mikä jää käytävän seinäksi josta hevoset kulkevat ulos makuuhallista.

Olin ennättänyt intoilla jo puoleen väliin seinää, ennen kuin tajusin, että haluan kuvan miltä kivet näyttivät ennen pesua. Vihreiltä. :D Edessä kasassa lattialankkuja, pesemättöminä vielä.

Kuten yllä olevasta kuvasta nähdä saattaa, on välikatto purettu jo kokonaan pois. Vain kantavat rakenteet ovat jäljellä.

Tulevan makuuhallin alue. Ja pari pesun jäljiltä kuivumassa olevaa lattialankkua.

 Tämän urakan lisäksi isäntä on kaivanut pikkuhiljaa anturavaluille muotinpohjaa ja kalkitsi myös varustehuoneen katon. Ammattimies kun on.

Kävi niin rivakasti, ettei kerennyt kamerakaan mukaan. ^.^

Lisäksi olen askarrellut jo satulatelineitä. Tai Pasi ne sahasi, minä hioin ja käsittelin saunavahalla. Niistä tuli tuollaiset tervanruskeat. Käytettiin kierrätysmatskua näihin, tykästyin tuollaisiin ötökän kaivertamiin yksityiskohtiin mitä joissain näkyy. Kaikkiaan kuusi satulatelinettä tulee. Näin alkuun. Selmallakinhan on jo kaksi satulaa, että ei kuutta hevosta sentään ole tulossa. ;)

Siinä tallin tilanne tällä hetkellä. Ja tältä se näyttää järveltä katsottuna tällä hetkellä:

Hyvin maastoutuu. :P

Keskellä kuvaa, kuusien takana on laidunlohkot.

Sitten niihin hevosiin...

"Mene sen kameras kanssa siitä..."

 Selmalle bongasin nettikirppikseltä kauan kaipaamani nivelpelhamit ajokuolaimiksi olympioiden tilalle. En ole koskaan tykännyt olympiasta koska se on niin levoton, hidas ja epämiellyttävä hevoselle vaikka käyttäisi remmiäkin. Mutta koska ajan selmalla 99% löysällä ohjalla, olen antanut sen kuolaimen olla. Keskimmäisessä renkaassa oli silloin ohja ja syy miksi pitää olla niin kova kuolain, on Selman ääniherkkyys. Se voi olla joskus KOHTALOKASTA ja niissä tilanteissa todellakin tarvitaan kovaa jarrua, vaikka niitä onkin onneksi vain kerran viidessä vuodessa. Pelham on tähän tarkoitukseen tälle hevoselle hyvin passeli. Selma on selvästi pelhamilla rauhallisempi käännöksissä ja muissa ohimenevissä tilanteissa, joissa ohjaa täytyy ottaa. Ja muutenhan se sitten saa hölkytellä ilman tuntumaa kärrin edessä niin kuin aina ennenkin.

Ponny iltapalalla.

Ainolla ja Ponnyllä menee mielettömän hyvin. Aino on saanut itseluottamuksensa takaisin ja poniherra on joutunut toteamaan, ettei tältä tytöltä saa periksi. Siksi se on myös lakannut kokeilemasta rajoja. Ei se paljoa ole kokeillutkaan, mutta sellaisia ponimaisia juttuja. Talutuksessa syömistä, kavion puhdistuksessa nostamatta jättämistä, kiinniotossa leivän anastamista ja karkuun lähtöä (tämä tosin jäi pois jo ensimmäisillä viikoilla kun leipä jaettiin kahteen osaan ja jälkimmäisen sai palkaksi sitten kun päitset oli jo päässä. Nopeasti oppiva kaveri kun ruuasta on kyse! ;) )... Vielä se muistaa kuitenkin pieraista joka kerta kun Aino on putsaamassa takakavioita, ihan vahingossa vaan. Aino uskaltaa mennä aivan kaikki askellajit, reipas laukka on nykyää ihan parasta eikä enää yhtään pelottavaa. Näin ollen pääsemme jo menemään aivan normaaleja maastolenkkejä, minä joko ajaen tai ratsastaen. Aika huippua!

Selma onnistui hajottamaan entisen (kalliin!!!) ihottumaloimensa ja tuli uuden loimen osto eteen. Aiemmin ennätin ostaa sille myös hupun jossa oli silmäverkko. Selma ei oikein tykästynyt siihen kun näköala heikkenee verkon myötä. Ja se oli muutenkin aika huonon mallinen. Sitten bongasin Viljarilla alennusmyynnin ja liityttiin seeprakerhoon. Kyllä se niin mielensä pahoitti.

"Miks vaan miulla on näin pöljä emäntä??" Kuitenkin Selma on ollut paljon levollisempi tämän hupun kanssa, koska silmät ovat vapaana. Hupun muotoilu on muutenkin hyvä, se jättää etutukalle ja korville kunnolla tilaa, siinä ei ole turhia tarranauhoja jotka hankaa ja raapii ja se istuu muutenkin mukavasti pysyen paikallaan. Ten points.

Hyvin istuu seepra suomalaiseen maalaismaisemaan.

Ja koska huoleton on hevoseton, niin kellä hevoset on, sillä myös huolet on. Miten olisi vaikka laitumella venähtänyt kinner?

Hyvin vahvasti näyttäisi että ojentajajänne on ottanut itseensä, kun turvotus on vain etupuolella. Mutta Selmalle on niin tyypillistä, että näky on kuin jostain mutanttikauhusarjasta ja sitten se elää täysin tyytyväisenä muotopuolen jalkansa kanssa. Nytkin se varaa sille painoa aivan normaalisti, ottaa sillä yhtä pitkää askelta kuin toisella, ei onnu missään askellajissa tai ole edes epäpuhdas. Mutta kreippi on kintereessä. Ehkä siihen sitten pisti ampiainen. Nyt turvotus on kyllä laskenut ja se jonkun verran laskee liikkeessä. Laukkaa ei ole menty ja liikettä on ollut muutenkin vähemmän, kun olen seuraillut mikä auttaa ja mikä ei. Kylmäsavea olen siihen laittanut, mutta se huiskii sen hännällään kymmenessä minuutissa pois. Jos ei ala tulevina päivinä asettua niin otan puhelun klinikalle. Tänään se oli kyllä huomattavasti pienempi aamulla.

Ilouutisiakin on, sillä hätähuutooni vastattiin ja Selma on löytänyt extraliikuttajan joka pystyy myös läpiratsastamaan sen säännöllisesti. Jee!

Aurinko paistaa lautakasaankin

Isäntä on laittanut hihat heilumaan minun vähäisemmällä avustuksella ja pihaton vanhojen rakenteiden purku on hyvällä mallilla. Kaiken siivoamisen jälkeen pääsimme käsiksi verstaana olleen puolen lattiaankin.

Raivaamisen paremmalla puolella.

Lian alta paljastui vanhat, leveät lattialankut, jotka olivar osittain säilyneet käyttökelpoisina.

Vielä on välikatto, josta saattaa antaa pahaa silmää vierailevalle koiralle. 

Löytyneet lattialankut kokosimme sivuun koska heitti idealla. Varustehuoneen lattian voisi askarrella niistä siihen betonin päälle, niin ei olisi niin kylmä ja kostea! Hiontaa ja öljyämistä siis tiedossa.

Makuuhallin pohja luonnontilassa. Seuraava vaihe sen suhteen on joku pikkukaivuri jolla raapataan muhjut pois ja levitellään hiekat valun alle.

Lattialankut reunimmaisessa pinossa odottamassa kohtaloaan.

Seuraavaksi siivosimme vintin, jotta Pasi pääsi välikaton kimppuun. Sillä välin laitumella...

Kauhean rankkaa... Ja kun pitäisi jaksaa etsiä sitä syömistä laitumen perältäkin eikä vain kaluta pihan puolta. Mutta kun eihän sieltä kaukaa näe ketään eikä voi kytätä mitä ne kaksjalkaiset puuhaa...

Ensimmäiset lankut makuuhallin katosta irroitettu! Alkaa tulla tilan tuntua!

Sama tilanne yläkkerrasta kuvattuna. Uusi välikatto tulee tuohon kohtaan josta harja lähtee taittumaan. Päätyoven kohdalle laitetaan pari ikkunaa puolen välin alapuolelle ja yläpuoli laudoitetaan umpeen. 

 Kattorakenteiden tuenta on aiheuttanut perheensisäistä (appiukko ja mies tietysti kuuluu perheeseen) kädenvääntöä, sillä tuossa kuvassa näkyvät tukipuut ovat vanhan väliseinän päällä. Sen seinän, jonka minä haluan purkaa ja joka on tällä hetkellä kantava seinä. Minä, Timpurin Tytär, elän vakaasti siinä uskossa, että löytyy sellainen tukiratkaisu joka sallii koko vanhan väliseinän poistamisen ja siirtämisen uudelle paikalle. Kaikki eivät ole kanssani samaa mieltä, mutta kunhan isi tulee niin... Jos isukki sanoo, että se ei onnistu kuin jättämällä vanhaa seinää tuohon, niin uskon vasta sitten. Ei sillä, että jääräpää olisin. Mutta jos perhana maneeseja saa tehtyä ilman tukipylväitä keskellä siellä täällä, niin kyllä nyt yhden pienen makuuhallin. Jumaleissön. :D

Näkymä ylhäältä alas. Se siitä raivatusta alakerrasta... ;)

Homma etenee...

Katto puretaan vain tuohon asti, mihin se on purettu oikealla reunalla. Ei siis enää paljoa jäljellä, että pääsee nuo poikkiparrutkin pudottelemaan alas.

Olen myös pitänyt kavioliittoterapeuttisia istuntoja ruohikossa. Täytyyhän aina pitää mielessä, että hevosen kanssa on oltava tiukat rajat ja paljon rakkautta. Siitä syntyy lempi ja luotto. Heinäkuun viimeisenä päivänä Selma sammui laitumelle. Sammuminen oli hyvin nopea ja intensiivinen. Hetki aiemmin se söi varsin tyytyväisenä uuden lohkon ruohoa ja seuraavalla vilkaisulla veteli hirsiä umpiunessa.

"Hei eukko, tuo kuorsaa!"

Zzzzz....Zzzzz....

Huvittavinta oli, että se ilmiselvästi näki unta sekä syömisestä, että kävelemisestä. Se hamusi hampaillaan ilmaa ja nyki jaloillaan. :D Tajusin hihitykseltäni alkaa videoimaan vasta aivan lopusta.

Mussukat! <3 Kuva: Pasi

Kuva: Pasi

Kuva: Pasi

Lenkit ovat olleet ajopainotteisia viime ajat, sillä Ainoon iski vesirokko (jota luulin alkuun enteroksi) eikä ratsastaminen ole onnistunut. Eikä onnistu vieläkään. Tänään latasin kännykkään taas pitkästä aikaa Sports Trackerin ja käytiin liikuttamassa heposet ajamalla ja tiuhtina. Tehtiin kevyt normi hölkkälenkki ja yllätyin kun matkaa tuli himpun vajaa 14 km! Viime viikolla käytiin yksi pidempikin lenkki kun tutkailtiin tuntematonta tietä ja tänään tajusin, että taisi mennä silloin lähemmäksi 20 km jos tuokin matka oli jo 14. Rautainen Ponny on puksutellut perässä aivan tyytyväisenä. :D Tänään juuri hikiä pesiessä ihailin sen pers- ja reisilihaksia jotka ovat hyvinkin napakassa kunnossa. Noin 3-4 kertaa viikossa ollaan liikuteltu kaviokkaat. Viime viikolla lepopäiviä tuli vähän useampi putkeen, kun töitä oli joka päivä lauantaita myöten ja olin lisäksi Pasin kaverina yllämainituissa hommissa.

Mutta Selma on ainakin oppinut relaamaan ja sehän on ollut se tavoite nro 1 tälle kesälle. Mahahaavasta ei taida olla enää tietoakaan. :)

Ponilaukkaa kohti unelmia

Muistan vielä sen tunteen, kun menin ensimmäistä kertaa laukkaa kunnolla. Se oli luultavasti jollakin ratsastusleirillä, todennäköisesti jollain ponilla. Laukka on siitä asti ollut lempiaskellajini. Ponny on hoitanut opetusponin virkaansa erittäin ansioituneesti. Alku oli meidät kaikki yllättäen todella tahmea, ihan vain siksi että Selma on ollut Ainolle aivan liian kiltti ja tunnollinen. Eikä se ole koskaan kyseenalaistanut mitään Ainon toivetta. Jos tytön tasapaino on hivenenkään horjahtanut, Selma on hidastanut, tai tarvittaessa pysähtynyt. Se ei voinut edes liinan päässä nostaa laukkaa, koska oli aivan varma, että Aino tipahtaa. Ja sehän nyt olisi kamalaa. Voisi sattua ja kaikkea. Siispä Aino osasi mennä pohkeenväistöä, voltteja, pitää tasaisen ja kevyen ohjastuntuman, keventää niin ettei nypi suusta ja muuta sellaista, mitä pikku-kouluratsastajan kuuluukin. Sitten tuli ponin paljas selkä ja kaikki olikin aivan toisin. Mitään tasapainoa ei ollut muodostunut Selman selässä, sillä Selma ei koskaan koetellut tasapainoa. Ilman satulaa tipahtamiseen riitti se, että poni otti muutaman normaalin raviaskeleen. Rumps, hirveä itku ja siitä se alamäki alkoi. Ainolle olisi riittänyt 10 min käyntikierros talutettuna. Noin kerran kuussa. Poissa oli se into ja palo. Onni ja iloisuus. Minua tietenkin lievästi ilmaistuna turhautti kun mikä tahansa meni sen edelle, että pääsisi ratsastamaan. Vuosien ponin kinuamisen jälkeen meitä lykästi. Tuli tilaisuus ja tuli poni, mutta nyt sen kanssa touhuaminen oli täyttä tervanjuontia.

20.7.2016

No, koska olen Vuoden Äiti -palkintoehdokas nro 1, pakotin tytön selkään, laitoin ponin kärriin kiinni ja lähdin ajamaan Selmalla käyntilenkin. Kun poni koetti pysytellä Selman reippaassa käynnissä, se ravasi sitä kiinni. Koko ajan. Sellaista pientä ja sievää poninravia, jolla saa kävelevän hevosen hyvin kiinni. Ja niin alkupaniikin jälkeen Aino alkoi taas puhua, hengittää ja pelätä vähemmän. Valumista ja horjahtelua tapahtui jatkuvasti, mutta selitin, että se on ainut tapa saada hyvä tasapaino, että melkein tippuu monta kertaa. Silloin kehittää itselleen lihakset, joilla taistella tippumista vastaan. Valitettavasti noita lihaksia ei oikein missään muualla pysty niin täydellisesti kehittämään kun siellä ponin paljaassa selässä.

Seuraava askel oli se, että irrotin ponin kärristä. Uusi paniikki ja hätä. Mutta julma äiti ei antanut mitään lievennyksiä asiaan. Monesti päässäni mietin, onko mitään pointtia pakottaa pelkäävä lapsi ratsastamaan. Mutta syy ei ollut se klassinen "sinunkin täytyy harrastaa tätä, koska äiti tykkää tästä ja hommasin sinulle poninkin". Syy oli se Ainon pohjaton rakkaus lajiin, joka on ollut ilmiselvää siitä asti kun katse alkoi tarkentua ja jalat kantaa. Se riemu, ilo ja hellyys. Ainon todellinen heppaminä oli nyt hävinnyt kylmän pelkomörön pyllyn alle. Ja niin se vain ratsastus onnistui irtikin. Ja onnistui ravata Selmaa kiinni. Kauheasta marinasta ja kiljumisesta huolimatta. Ponny oli herrasmies, ehkä vähän toisen heikoutta hyväksi käyttävä, mutta kuitenkin uskollinen Ponny. Siellä se tepasteli, vakaasti. Piti pelkäävän rimppakintun kyydissä. Ja kärrin kyytiin pääsi tyttö kun alkoi uuvuttaa.

Sitten ilmoitin, että tänään ratsastetaan kahdestaan. Minä Selman selässä. "Ei, apua, kai sinä pidät vaikka narusta kiinni??". No en. Todellakaan. Käyntimaasto äiti-tytär-laatuaikaa. Toinen kalpeana pelosta, raahusti poninhakuun kuin hirttosilmukalle. Ja niin vain kaunis kesäinen metsä ja mitä mainioin Ponny tekivät taikojaan. Ainon oma iloinen ja pulppuileva minä alkoi työntää mörön pyllyä päältään. "Tämä on aivan ihanaa!" Keskustelimme siitä, miten hyvä on ollut kun äiti on pakottanut. Ja miten hyvä Ponny on. Se opettaa hyväksi ratsastajaksi.

Ja kohtakos sitä tuumasin, että mennän raviakin. Pikku pätkiä. Ja sitten se laukka. Paljon helpompihan se on kuin ravi. Käynti-laukka-ravi on se litannia helpoimmasta päästä. Ravihan pompottaa ja menet sitä noin hyvin, laukka vaan keinuu. Jostain kumman syystä tyttö myöntyi, Selmalla laukka käynnistä ja ihana Ponny nostaa laukan. Kiljuntaa ja "hidasta hidasta hidasta!!" -huutoa. Siellä se taas puoliksi kyljellä roikkuu ja itku tulee. Ja äitiä turhauttaa. Kaksi yritystä, sama lopputulos molemmilla.

Onneksi olin tehnyt nettikirppislöytöjä ja pian saatiin ratsastusvyö. Se ei toiminut ilman jalustimia hirvittävän hyvin, koska ravi pomputteli tytön päin vyötä. Auts. Seuravana päivänä tuli jalustimet hihnoineen ja johan alkoi lyyti kirjoittaa. Pääsi keventämään! Ja julma äiti pakotti laukallekin. Ensilaukka oli vielä vähän jännä. Mutta kehoitin katsomaan horisonttiin, kuvittelemaan että otat jonkun siellä kiinni, tai että joku paha jahtaa. Tai että ajat mopolla. Tai polkupyörällä alamäkeä. Seuraava pätkä meni jo niin hyvin, että tytön naama oli kuin se Naantalin aurinko. "Laukkaaminen on ihanaa! Miten mie oon voinu pelätä sitä? Tai ravaamista?" Mestari Ponny. Hän opetti Ainon laukkaamaan.

Nyt on takana muutama normaali maastolenkki kahdella ratsulla. Tänään viimeksi käytiin aivan kunnollinen tunnin lenkki, laukkasuoria oli jo useampia, Aino meni joko edellä tai perässä. Tuo aivan valloittava poni nostaa laukan niin helposti, että Ainon ei tarvitse harjoitusravissakaan pitkään pompotella. Ja kun uskalsi ottaa sormet pois Ponnyn tukasta, alkoi ohjaus ja jarrutkin toimia. Hieno, herkkä pieni mies.

Sellainen tarina on ollut tuon parivaljakon alkutaival. Nyt päästään kunnolla starttaamaan. Ensi kesänä on varmasti tytöllä jo aivan toinen meininki.

Selman kutinaan sitten seuraavaksi. Lopultakin uskon löytäneeni parhaan yhdistelmän. Olisi vaan pitänyt kuunnella vanhoja viisauksiani eikä testailla uusia tuotteita. Relaxant hoitoseerumi (400 ml) toimii kuin junan vessa ja lopetti kutinan jo kolmessa päivässä, Solheds ei tehnyt sitä kolmessa viikossakaan. Loimi on myös korjattu ja käytössä. Hallamaan rakeet menee kuureittain ja munkinpippuri on ruokinnassa koko ajan 2 rkl annoksella. Siinä resepti, joka tepsii. Harmi kun älysin sen tässä kohtaa kesää. Mutta jospa se nyt olisi jakelussa niin hyvin, että ensi keväänä älyän aloittaa heti Relaxantilla enkä enää koskaan hairahdu!

Pihatto on edennyt sen verran, että väliseinän pintalaudat lähti ja tyhjennystyötä ollaan tehty. Otin hupsuja panoraamoja, josta tuleva tila käy paremmin  ilmi.

Tämä on otettu oikealla näkyvän ulosmenoaukon vastapäätä (läpiajettava talli). Väliseinä siirtyy melko lähelle aukon reunaaa.

Tämä puolestaan on otettu tulevan makuuhallin nurkasta. Tähän jää kulkuovi. Kivipuolella näkyvä ovi lähellä uloskulkuaukkoa on varustehuoneen ovi.

Varustehuoneen kalkitsin. Kalkkimaali loppui ennen kuin sain katon tehtyä ja seinätkin on vain kertaalleen. Mutta raikastui se kuitenkin.

Peräseinä

Sisäänkäynti

Satulaseinä. Kalkitsin vain yläreunan, sillä alaosa peitetään lankuilla joihin telineet kiinnitetäään.

Ikkunan edessä on tilaa myös vaikka harjapakeille.

Sellaista täällä.

Ei vapaa-ajan ongelmia

Kuten joku on ehkä huomannut, ei ole hirveästi viime viikkoihin ilmestynyt päiviä jolloin olisin ennättänyt kirjoittaa. En minä nytkään oikeasti joutaisi, mutta koska on vapaapäivä oikeista töistä, hyödynnän sen mm. näin. Plus sataan muuhunkin asiaan. Viime postauksen jälkeen homma on edennyt hitaasti, mutta varmasti. Ystäviä rakkaita on käynyt kylässä ja heppoja on liikuteltu muutaman kerran viikossa. Silloin kun tyttäret ovat olleet reissuissa, ollaan Pasin kanssa hoidettu myös Ponnyn lenkitys, edelleen tiuhtina Selman kärrin perässä. Hyvin kulkee. Ruunan kunto on kasvanut siihen luokkaan, että Selman vauhdit tuntuu siitä hitaalle!

Korvaton mutantti.

Ötököitä on riittänyt ihan kiitettävästi. Selman ötöloimi on korjattavana, yritän senkin ehtiä tässä jossain välissä fiksailla, niin saa helpotusta paarmoilta ja muilta inhotuksilta. 29. kesäkuuta Mira tuli riemastuttamaan meitä ja sai Selmakin pitkästä aikaa tehdä kunnolla töitä, eikä vain humputella. Tosin kyllä se metsittyminen vaan tekee hyvää, tuntui Miralle kuulemma erittäin pehmeänä ja yritteliäänä ratsuna.

Miran johdolla Aino ja Ponny.

Tuupata voi myös maastossa. Pohkeenväistö menossa. :)

Meillä on myös kenttäprojekti. Tosin ei vielä mikään dramaattinen hässäkkä, ihan vaan aidattu alue pellossa, joka toimii talven kenttänä. Ja tulevaisuus tällä aidatulla alueella tulee olemaan jossain vaiheessa hiekkainen. Mutta yllättävän haasteellista oli saada viriteltyä symmetrinen 25 m x 65 m alue 180 cm pitkään horsmikkoon! Ja siis ilman mitään teknisiä vempaimia.

Tässä minulla ei ole kädessä varrastikku vaan lanka, jolla mitataan kentän halkaisjamitta. Pasi on vastakkaisella kulmatolpalla pöheikön tuolla puolen.

Pihatien ja kentän päädyn välinen pöheikkö niitetty. Hevoiset saavat hoitaan aitojen sisäpuolen.

Kenttä vastakkaisen päädyn suunnasta kuvattuna. Hyvin uppoaa tuollainen 160 cm tammuska kasvillisuuteen.

Se mitä maisemoijakaksikolta jää koskematta, kaadetaan viikatteella. Ennen lumentuloa todennäköisesti tasataan kaivurilla pahimmat montut ja muut pois, jotta voi lumen aikaan huoletta humputella. Ei se todellakaan vaaterissa ole tämä kenttä, mutta eipä se meidän harrastelua tässä vaiheessa haittaa yhtään.

Kivat ajomaisemat on kyllä. :)

Peränpitäjä. Joka koittaa puskea ohi aina kun mahdollista.

Paremmalla edelle? :D Loppukäynnit täytyy yleensä mennä taluttaen Ponnyn kanssa, koska Selman askel on aika matkaavoittavaa ja menee hipsutusraviksi ruunalla kun yrittää perässä pysyä. Kärri näyttää turjakkeelta siksi, että se sitä on plus selkänoja on teddypäällysteinen ja ulkosäilytyksen johdosta aika märkä. Pähkinän sadeloimi on siinä suojana, tuo sininen. :)

Pihattoprojekti on tällä hetkellä tuskastuttavan hitaassa raivausvaiheessa ennen kuin päästään edes purkamaan hävitettäviä rakenteita. Timpuri-isäni kävi tarkastamassa tilanteen ja työjärjestys on kutakuinkin se, että kun vintti ja maalattia on saatu pahimmista tyhjennettyä ja siivottua, puretaan välikatto, sen jälkeen puretaan väärässä paikassa oleva väliseinä. Tämän jälkeen vuokraamme (ilmeisesti) pienen härvelin joka mahtuu sisään pihaton puolelle ja sillä kaivetaan maalattiasta kaikki muhju ja jäte pois, tasataan ja valmistellaan valua varten. Tällä hetkellä puurunkoinen rakenne seisoo betonipylväiden päällä ja pihan puolelta seinä on pudonnutkin näiden pylväiden päältä osittain ja maata vasten jäänyt alin parru on lahonnut. Hätä ei ole tämän näköinen, vaan pihattoon tehdään kivijalka lecaharkoista, seinä tunkataan ylös, alin parru vaihdetaan ja voilá! Perustukset ovat taas kunnossa. Sitten ajetaan pohjaan hiekkaa, laitetaan eristys, verkot ja iso kuorma-autollinen betonia. Sitten kun lattiavalu on kunnossa, päästään tekemään väliseinä niin, että makuuhalli on n. 40 neliötä ja lisäksi tulee n. 3,5 m leveä käytävä jota pitkin mennään makuuhallista ulos tarhaan ja joka toimii myös harjauspaikkana. Mitat tarkentuvat myöhemmin. Sitten on edessä vielä makuuhallin eristäminen ja vanerointi, ovien tekemistä, kuivaushuoneen fiksaamista ja mitä kaikkea... Kunhan nyt pääsisi edes siihen purkuvaiheeseen. Arkena tunnit ovat todella vähissä töiden jälkeen, energiasta puhumattakaan. Mutta nyt on sentään pihassa jo jätelava ja metallinkeräyskärri, niin homma pääsi vauhtiin.

Varustehuoneen seiniä aloitin myös kalkitsemaan. Sitä taidan tänään jatkaa. Kaiken muun ohella. :)