Mira ja Selma osallistuivat ensimmäiseen yhteiseen valmennukseensa ja valmentajana toimi iisalmelainen Karoliina "Karkku" Jauhiainen. Ryhmissä oli vain kaksi ratsukkoa ja toinen oli aiemmin tässä blogissa mainitut Virva ja Herzi (4 vee).
Olimme paikalla tuntia ennen ryhmän aloitusta joten Mira ennätti verkata Selman aika mukavasti. Laukkaverkka tapahtui kentällä, muu maastossa. Karkku tarkkaili ratsukkoa jo tässä verkassa ja antoi vinkkejä. Kotiläksyksi tuli etsiä se raja Selmasta miten paljon se tällä hetkellä pystyy lyhentämään laukkaa ennen kuin se putoaa raville. Mahdollisimman hidasta laukkaa ja siihen olisi saatava viipyilyä.
Tunnilla tehtiin oikeastaan vain kahta eri tehtävää, mutta Karkku oli todella tarkka jokaisesta pienestä yksityiskohdasta. Selman ja Miran ongelmat tulivat hyvin esiin ja Karkku pääsi niihin kiinni. Ensimmäinen tehtävä oli seuraava:
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tehtävä oli haasteellinen, kun Miralla oli alla oikeaan ohjaan pureva tammuska joka ei myöskään läheskään aina pysähtynyt tasajaloin. Silti hän suoriutui hienosti ja sai taivutettua Selman hyvin ja monia onnistuneita kierroksia näkyi. Lisäksi epäonnistuneilla kierroksilla sai Karkulta täsmäohjeita. Mikäpä sen parempaa! Ravi-seis-ravi siirtymät kustomoitiin vain Selmalle ja Miralle tehtäväksi, muilla ratsukoilla tuo kohta oli vain ravia. Aina ihastuttavaa, kun valmentaja räätälöi tehtävät ratsukon tason mukaan ja potkii mukavuusalueen ulkopuolelle. :) Karkku vaati, että volteilla hevoset asetetaan ja taivutetaan ja ravin tahti säilyy koko ajan samana (eikä varsinkaan kiihdy voltin jälkeen).
Toinen tehtävä oli tällainen:
Lyhyen sivun keskeltä siis nostettiin laukka, jota jatkettiin ympyrän verran ja taas keskellä lyhyttä sivua harjoitusraviin, sillä kulma ja sitten lävistäjä keskiravia ja sama peilikuvana. Molemmat laukat tuli näin nostettua yhden kierroksen aikana. Karkku vaati esittämään huolelliset ja selkeät siirtymät kulmissa, etenkin keskiravista harjoitusraviin.
Siirtymät olivat kuulemma hyvät. Laukkaan lisää "viipyilyä", eli kiireisyyttä pois ja leijumista enemmän. Oikeaan ohjaan puremiseen Karkku neuvoi ettei ainakaan kannata alkaa vetämään kilpaa. vaan täytyisi höllätä ohjasta senkin uhalla, että Selma alkaa kiihdyttämään tahtia. Tässä on vielä paljon työtä. Mutta yleisvaikutelma ratsukosta taisi olla Karkun mieleen, ainakin kehuista päätellen.
Omistajasta tuntui tietenkin hyvälle kun Karkku kehui Selmaa ja posket punehtuen kuuntelin kun Mirakin ylisti Karkulle omaa Hönöäni. Ehdottomasti jatketaan Karkun valkoissa aina kun se on mahdollista. Puhuttiin kankisuitsituksestakin, jota Selmalla ei ole vielä koskaan käytetty. Totutellaan ensin kotioloissa ja ensimmäinen varsinainen kankiratsastus tapahtuu sitten Karkun valkassa. :) Suitsetkin jo löysin, odotan vain että äitini tuo ne tullessaan kunhan seuraavan kerran tulee käymään.
Videokin valkasta on, mutta tietotekniikka ei nyt halua olla yhteistyöhaluinen, joten lisään sen kenties joskus kun homma sujuu...
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
tiistai 21. lokakuuta 2014
Sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten...
Maassa on lunta = Selmalla on reki perässä. :D Näin se menee. Tällä hetkellä näillä vasta laitetuila kesäkengillä ei ole asiaa minnekään muualle kuin pellolle, mutta tuli se hiki pintaan tälläkin reseptillä. Ai että! Minä niin tykkään! Reessä olisi kyllä ollut tilaa muillekin, mutta ei ollut tulijoita. ;)
Selma oli oikein virma ja annoin sen ravata mielensämukaista tahtia. Loppukäyntejäkään se ei olisi malttanut mennä. Ilmeisesti reki tuntui oikein kevyeltä lanan jälkeen. ;)

tiistai 14. lokakuuta 2014
Kiipeilyä, koulutuuppausta ja kengitys
Selma on päässyt treenailemaan kiipeilyn ja kärryttelyn muodossa. Tallin lähiympäristö on harjualuetta sekä tietysti Vaara-Karjalaa asuttaessa löytyy myös kalliopohjaisia vaaroja pyllytreeniin. Toissapäivänä käytiin montuilla Miran ja Sanni-tamman seurassa. Kiivettiin muistaakseni 5 jyrkkää mäkeä ylös.
Kuvissa mäet ei näytä kummoisilta, mutta kyllä polleilla oli työtä niitä kivutessa ja itsekin kaipasi kunnon harjaa josta pitää kiinni kun Selma oli melkein pystysuorassa alla. Toivottavasti kiipeilykelejä jatkuu vielä pitkään.
Tänään Mira ratsasti Selman läpi, sillä huomenna pari osallistuu ensimmäiseen yhteiseen valmennukseen. Entiselle tallipaikallemme tulee Haukirannan ratsutilalta (Iisalmesta) Karoliina "Karkku" Jauhiainen valmentamaan. Jännää! Karkku ei ole nähnyt koskaan Selmaa eikä varmaan Miraakaan, mielenkiinnolla odotan huomista. :)
Miralla riitti taas hommaa matamin läpiratsastamisessa: se puri jälleen oikeaan ohjaan ja takapuoli seikkaili missä sattuu. Mutta vaikka Miralla oli hiki, ei se ulospäin näyttänyt ollenkaan niin pahalta. ;)
Selman jumppa koostui taivutuksista avo- ja sulkuhengessä, ravipohkeenväistöistä, siirtymistä ja laukan lyhentämisestä. Laukka oli tänään aika huono takaa. Poljento oli löysää. Estetreenit ovat jääneet nyt välistä eikä radallakaan olla käyty pitkiin aikoihin laukkaamassa, joten eipä ihme... Näillä näkymin torstaina Selma pääsee laukkaamaan radalle lämppäreiden perään. Jospa niitä hyppyjäkin pian saataisiin taas alle. No, jospa huominen olisi parempi päivä ja valmennuksesta saataisiin paljon vinkkejä ja neuvoja etenemiseen. :)
Tänään Riitta kävi kengittämässä Selman. Laitettiin samat kengät uudelleen, vaikka takakengät olikin melko kuluneet jo. Pian kuitenkin tulee hokkiaika ja täytyy pyytää Riitta takaisin. Turhan aikaisin en halua hokkeja laittaa alle, koska se rasittaa jänteitä. Etenkin kun meillä on käytössä ne 6 hokin kengät. ;)
Nyt vaan jänskäämään huomista...!
![]() |
| Mira kuvasi kun kaivelin luuria... |
![]() |
| ...Jolla kuvasin tämän. :D |
Tänään Mira ratsasti Selman läpi, sillä huomenna pari osallistuu ensimmäiseen yhteiseen valmennukseen. Entiselle tallipaikallemme tulee Haukirannan ratsutilalta (Iisalmesta) Karoliina "Karkku" Jauhiainen valmentamaan. Jännää! Karkku ei ole nähnyt koskaan Selmaa eikä varmaan Miraakaan, mielenkiinnolla odotan huomista. :)
Miralla riitti taas hommaa matamin läpiratsastamisessa: se puri jälleen oikeaan ohjaan ja takapuoli seikkaili missä sattuu. Mutta vaikka Miralla oli hiki, ei se ulospäin näyttänyt ollenkaan niin pahalta. ;)
![]() |
| Joku puree vähän ohjaan kiinni... |
Selman jumppa koostui taivutuksista avo- ja sulkuhengessä, ravipohkeenväistöistä, siirtymistä ja laukan lyhentämisestä. Laukka oli tänään aika huono takaa. Poljento oli löysää. Estetreenit ovat jääneet nyt välistä eikä radallakaan olla käyty pitkiin aikoihin laukkaamassa, joten eipä ihme... Näillä näkymin torstaina Selma pääsee laukkaamaan radalle lämppäreiden perään. Jospa niitä hyppyjäkin pian saataisiin taas alle. No, jospa huominen olisi parempi päivä ja valmennuksesta saataisiin paljon vinkkejä ja neuvoja etenemiseen. :)
Tänään Riitta kävi kengittämässä Selman. Laitettiin samat kengät uudelleen, vaikka takakengät olikin melko kuluneet jo. Pian kuitenkin tulee hokkiaika ja täytyy pyytää Riitta takaisin. Turhan aikaisin en halua hokkeja laittaa alle, koska se rasittaa jänteitä. Etenkin kun meillä on käytössä ne 6 hokin kengät. ;)
Nyt vaan jänskäämään huomista...!
perjantai 10. lokakuuta 2014
Vino hevonen
Minulla kävi tuuri. Nurmeksessa on tietämättäni käynyt hieromassa parhaita ravihevosia todella osaava hieroja, Tallinnassa asuva Timo Qvick. Musti pääsi kasvattajansa ja omistajansa kautta nauttimaan Timon käsittelystä maanantaina. Ja koska olen kiinnostunut omasta mussustani, kysäisin josko Herra Hieroja ehtisi kopeloida Selmankin läpi, kun nyt kerran tallillemme tuli. Ja sehän onnistui! Jipii!
Selman ongelmalista on seuraava:
- Se on vino niin, että takajalat kulkevat etujalkojen uran oikealla puolella
- Ottaa oikealla takajalalla lyhyempää askelta
- Puree oikeaan ohjaan
- Ei taivu oikealle rehellisesti
- Ristiselän kohdalle tulee ajoittain monttu
- Ristiselän etupuolella olevat nikamat nousevat ajoittain ylemmäs.
Laukka sillä vaihtelee, välillä oikea on parempi - välillä vasen. Ongelman alku ja juuri on noin 99% varmuudella kesällä 2013 sattunut tapaturma, jossa terävä pajukeppi upposi laitumella Selman oikeaan nivuseen (juuri tissin ja takajalan liitoskohdan väliin) n. 10 cm syvyyteen. Kaiken tämän kerroin Timolle.
Hän kävi koko hevosen läpi, eikä mikään paikka vaikuttanut erityisen kipeältä, kunnes hän pääsi ristiselän alueelle. Montun kohdalla oleva SI-nivel oli arka, mutta lihakset molemmin puolin rankaa ristin alueella olivat syvältä aivan kivikovat. Varsinkin vasemmalta puolelta. Tämä lihaslukko aiheuttaa myös tuon Selman selkäprofiilin aaltoilun. Hetken hieronnon jälkeen Selman selkä näytti sivusta jo melkolailla suoralta eikä ylämäki-alamäki-ylämäki -henkiseltä. Sitten Timo pyysi jotakin millä voisi mitata pientä pituutta, tarjolla oli tyhjä lääkeruisku. Hän mittasi ensin oikealta puolelta viimeisen kylkiluun ja lonkkakyhmyn välin ruiskun avulla ja sitten kiersimme vasemmalle puolelle. Hän näytti näin minulle, että tuo sama väli oli vasemmalla puolella noin 4 cm lyhyempi! Selma siis kulkee lantio vinossa ja vasen puoli on kokoajan jännityksessä.
Kysyin oitis onko se rakennevika, mutta Timo sanoi sen olevan lihasperäinen juttu. Sitten ääneen pohdiskelin, että vaatii varmasti useamman käsittelyn että siitä päästään, mutta Timo kertoi Selman vastaavan hierontaan erittäin hyvin ja yhdelläkin kerralla saadaan varmasti "ihmeitä aikaan". Ensimmäistä kertaa kuulin myös sen, ettei avorunko olekaan pelkästään paha asia. Se tosin tuottaa juuri noille ristin lihaksille enemmän töitä kuin tiivis runko, mutta kun lihakset saadaan pidettyä kunnossa ja voimakkaina, saa hevonen liikeeseensä vipuvartta pitkästä lantiosta.
Timo hieroi Selmaa tunnin ja olin todella vaikuttunut muutoksesta. Mittasimme hieronnan lopuksi uudelleen lonkan ja kylkiluun välin molemmilta puolilta ja ne olivat jo yhtä pitkät. Etuosasta Selma reagoi vähän oikean puolen rintalihaksen kiinnityskohtaan, mutta ei merkittävästi. Tilasimme Timon käymään uudelleen kuukauden päästä. Haluan nyt todellakin eroon tuosta ongelmasta lopullisesti. Lisäksi Timo sanoi, että Selman nelipäinen reisilihas on liian heikko - jos sen polvi ei olisi muuten vakaa, se menisi helposti sijoiltaan koska lihas ei tue sitä tällä hetkellä yhtään. Lääkkeeksi kiipeilyä mahdollisimman hitaassa tahdissa, vaikka pysäyttäen kesken ylämäen. Selma on aika eripari lihaksistoltaan tällä hetkellä, kun eteen on tullut massaa (lihasta, ei läskiä siis) nopeammin kuin taakse. Ei ole kovin vauhdikasta muutenkaan tuo hevosten lihasten rakentaminen ja me ollaan päästy vauhtiin vasta kesällä.. :) Mutta mäkiä täältä löytyy kyllä!
Lähdin itse kouluun tiistaina ja Selmallakin oli hieronnan jälkeinen lepopäivä, mutta keskiviikkona Mira ratsasti sen läpi kokeillakseen onko muutosta havaittavissa. Olipa kiva saada seuraavanlainen viesti:
"PimpulaPampula ratsittu. Puri edelleen oik. ohjaan, mutta ei niin pahasti ja lopussa sain sen ihan rehellisesti taipumaan oikeelle niin ettei se takapää karkaillu omille teilleen. Liikkeet oli tosi letkeet ja rennot ja heti alkuunsa tuli hyvin eteen-alas, mitä se ei yleensä oo ihan noin vaan tehny. Tein paljon joka askellajissa siirtymiä ja laukassa lisäksi tempon vaihtelua, sainki aika mukavasti varsinki vasemmassa laukassa lyhenemään ja jopa hivenen nousi edestä, aika hyvä!" -Mira
Itse kävin Selmalla eilen ajamassa n. 18 km lenkin ja kyttäsin suorutta koko ajan ja eritilanteissa. Ajoittain tamma meni kohtalaisen suorassakin, mutta välillä takapää meni hiukan enemmän oikealla kuin etupää. Ei kylläkään lähellekään niin selvästi kuin ennen, muutamia senttejä vain. Tänään kävin harjuilla kiipeilemässä ja tuli Selmalle hiki vaikkei meillä varmaan mennyt kuin vajaa tunti. Oli nimittäin kunnollisen jyrkkiä ja suhteellisen pitkiä mäkiä. Pystytukassa piti roikkua että pysyin kyydissä. ;)
Hienoa että saatiin omille ristiselän-jumi -epäilyille vahvistus ja lääke. Hyvähyvä mieli. :) Ja hyvä mieli myös siitä, että sain koulussa yrittäjyysnäytön läpi!

| Selman tyyli mennä "suorana". Ihan ite piirsin. ;) |
![]() |
| Tästä kuvasta käy hyvin ilmi Selman ristiselän ongelmat: selän linja kohoaa ensin ylös, sitten alas (si-nivelen kohdalla) ja sitten taas ylös. |
Laukka sillä vaihtelee, välillä oikea on parempi - välillä vasen. Ongelman alku ja juuri on noin 99% varmuudella kesällä 2013 sattunut tapaturma, jossa terävä pajukeppi upposi laitumella Selman oikeaan nivuseen (juuri tissin ja takajalan liitoskohdan väliin) n. 10 cm syvyyteen. Kaiken tämän kerroin Timolle.
Hän kävi koko hevosen läpi, eikä mikään paikka vaikuttanut erityisen kipeältä, kunnes hän pääsi ristiselän alueelle. Montun kohdalla oleva SI-nivel oli arka, mutta lihakset molemmin puolin rankaa ristin alueella olivat syvältä aivan kivikovat. Varsinkin vasemmalta puolelta. Tämä lihaslukko aiheuttaa myös tuon Selman selkäprofiilin aaltoilun. Hetken hieronnon jälkeen Selman selkä näytti sivusta jo melkolailla suoralta eikä ylämäki-alamäki-ylämäki -henkiseltä. Sitten Timo pyysi jotakin millä voisi mitata pientä pituutta, tarjolla oli tyhjä lääkeruisku. Hän mittasi ensin oikealta puolelta viimeisen kylkiluun ja lonkkakyhmyn välin ruiskun avulla ja sitten kiersimme vasemmalle puolelle. Hän näytti näin minulle, että tuo sama väli oli vasemmalla puolella noin 4 cm lyhyempi! Selma siis kulkee lantio vinossa ja vasen puoli on kokoajan jännityksessä.
![]() |
| Kipuilevat jumipaikat punaisella, X = si-nivel joka arka, viiva demostroi kuinka vinossa Selman lantio on koko ajan ollut. |
Kysyin oitis onko se rakennevika, mutta Timo sanoi sen olevan lihasperäinen juttu. Sitten ääneen pohdiskelin, että vaatii varmasti useamman käsittelyn että siitä päästään, mutta Timo kertoi Selman vastaavan hierontaan erittäin hyvin ja yhdelläkin kerralla saadaan varmasti "ihmeitä aikaan". Ensimmäistä kertaa kuulin myös sen, ettei avorunko olekaan pelkästään paha asia. Se tosin tuottaa juuri noille ristin lihaksille enemmän töitä kuin tiivis runko, mutta kun lihakset saadaan pidettyä kunnossa ja voimakkaina, saa hevonen liikeeseensä vipuvartta pitkästä lantiosta.
Timo hieroi Selmaa tunnin ja olin todella vaikuttunut muutoksesta. Mittasimme hieronnan lopuksi uudelleen lonkan ja kylkiluun välin molemmilta puolilta ja ne olivat jo yhtä pitkät. Etuosasta Selma reagoi vähän oikean puolen rintalihaksen kiinnityskohtaan, mutta ei merkittävästi. Tilasimme Timon käymään uudelleen kuukauden päästä. Haluan nyt todellakin eroon tuosta ongelmasta lopullisesti. Lisäksi Timo sanoi, että Selman nelipäinen reisilihas on liian heikko - jos sen polvi ei olisi muuten vakaa, se menisi helposti sijoiltaan koska lihas ei tue sitä tällä hetkellä yhtään. Lääkkeeksi kiipeilyä mahdollisimman hitaassa tahdissa, vaikka pysäyttäen kesken ylämäen. Selma on aika eripari lihaksistoltaan tällä hetkellä, kun eteen on tullut massaa (lihasta, ei läskiä siis) nopeammin kuin taakse. Ei ole kovin vauhdikasta muutenkaan tuo hevosten lihasten rakentaminen ja me ollaan päästy vauhtiin vasta kesällä.. :) Mutta mäkiä täältä löytyy kyllä!
Lähdin itse kouluun tiistaina ja Selmallakin oli hieronnan jälkeinen lepopäivä, mutta keskiviikkona Mira ratsasti sen läpi kokeillakseen onko muutosta havaittavissa. Olipa kiva saada seuraavanlainen viesti:
"PimpulaPampula ratsittu. Puri edelleen oik. ohjaan, mutta ei niin pahasti ja lopussa sain sen ihan rehellisesti taipumaan oikeelle niin ettei se takapää karkaillu omille teilleen. Liikkeet oli tosi letkeet ja rennot ja heti alkuunsa tuli hyvin eteen-alas, mitä se ei yleensä oo ihan noin vaan tehny. Tein paljon joka askellajissa siirtymiä ja laukassa lisäksi tempon vaihtelua, sainki aika mukavasti varsinki vasemmassa laukassa lyhenemään ja jopa hivenen nousi edestä, aika hyvä!" -Mira
Itse kävin Selmalla eilen ajamassa n. 18 km lenkin ja kyttäsin suorutta koko ajan ja eritilanteissa. Ajoittain tamma meni kohtalaisen suorassakin, mutta välillä takapää meni hiukan enemmän oikealla kuin etupää. Ei kylläkään lähellekään niin selvästi kuin ennen, muutamia senttejä vain. Tänään kävin harjuilla kiipeilemässä ja tuli Selmalle hiki vaikkei meillä varmaan mennyt kuin vajaa tunti. Oli nimittäin kunnollisen jyrkkiä ja suhteellisen pitkiä mäkiä. Pystytukassa piti roikkua että pysyin kyydissä. ;)
Hienoa että saatiin omille ristiselän-jumi -epäilyille vahvistus ja lääke. Hyvähyvä mieli. :) Ja hyvä mieli myös siitä, että sain koulussa yrittäjyysnäytön läpi!
tiistai 7. lokakuuta 2014
Lisää kuvia SuoRan näyttelystä!
http://kammio.kuvat.fi/ -sivustoon kuviaan jakavat Tuovi Hietala ja Janette Harjuhaahto olivat Kiuruvedellä kuvaamassa ja antoivat luvan julkaista Selman ja Sepon kuvia täällä. Ja kelpaa julkaistakin! Ihania otoksia!
maanantai 6. lokakuuta 2014
PiRat:n kouluratsastuksen seuramestaruus 5.10.2014
Lauantain lapsettomuuspäivän jälkeen oli Selman aika palata kilpakentille. Aamu alkoi lupaavasti, sillä hyvin valvotun yön jälkeen (josta ei oikeastaan voi syyttää kisajännitystä vaan ennemmin tanssijalkaa..) en muistanut herätystä laittaessani painaa "Tallenna" -nappia ja puhelimenkin laitoin rutiinisti äänettömälle. Heräsin sitten suhteellisen aggressiiviseen ovikellon soittoon kun Mira tuli potkimaan minut hereille jo tunnin pommiin nukkumisen jälkeen. Oho. Ajoin tallille ehkä hieman kovasti, sillä aamutallin teko oli minulla ja kello jo yli kahdeksan. Plus että Mira oli hakemassa kuljetusyhdistelmää jossa matkasi myös Selman entinen tallikaveri Nyhtyri, ja tämä taksi olisi tulossa hakemaan meitä klo 9. Onneksi pomo tuli apuun puoli 9 ja pääsin puunaamaan Sempulaa. Tällaisina hetkinä sitä kiittää itseään pystyharjan leikkaamisesta...
Matka kisapaikalle oli lyhyt ja ytimekäs ja minäkin sain aamupalani sekä -teeni kanttiinista. Elämä oli taas hallinnassa. Mahavyötäkään en unohtanut, niin kuin kävi estekisoissa viikkoa aiemmin.
Ensimmäisenä vuorossa oli Luokka 1 Helppo C Tutustumisluokan kouluohjelma 2003, Mira ja Selma starttasivat kuudentena. Luokassa oli vain yhdeksän lähtöä, joten piti olla aika ajoissa jotta ennätti verkata.
Seuraavat kuvat Angel without wings -blogin Emilia Turpeinen.
Rata meni jotakuinkin seuraavasti:
1 Pituushalkaisijalle harjoitusravissa
Pysähdys - liikkumatta - tervehdys - harjoitusravia
Vasemmalle 6,0 ei aivan tasan, kiemurtelua alussa
2 Harjoitusravia
Voltti vasemmalle, halk 15 m 6,0 iso
3 Harjoitusravia
Keskiravia 6,0 enemmän, selvempi siirtymä
4 Harjoitusravia
Voltti oikealle, halk 15 m 6,5 tahdikas
5 Harjoitusravia
Pysähdys - liikkumatta - keskikäyntiä 6,0 pehmeämpi muoto
6 Keskikäyntiä 6,5
7 Harjoitusraviin
Harjoitusravia 6,5
8 Oikea harjoituslaukka 7,0 täsmällinen
9 Harjoituslaukkaa
Ympyrä, halk. 20 m 6,0 tarmokkaammin
10 Harjoituslaukkaa
Keskilaukkaa (ennen M harjoituslaukkaa) 6,0 enemmän
11 Harjoitusraviin
Harjoitusravia 6,5
12 Vasen harjoituslaukka -2 6,5 ääniapu ennen nostoa
13 Harjoituslaukkaa
Ympyrä, halk. 20 m 6,5
14 Harjoituslaukkaa
Keskilaukkaa 6,0
15 Harjoituslaukkaa
Harjoituslaukkaan 5,5 esitä selvemmin
16 Harjoitusraviin
Harjoitusravia 6,5
17 Vasemmalle
Pysähdys - liikkumatta - tervehdys 6,5
Askellajit 6,5
Lennokkuus 6,0
Kuuliaisuus 6,0
Ratsastaja 6,5
Tahdikasta menoa, saisi liikkua energisemmin. Pehmeämpi tasaisempi muoto.
61, 739 %
Mira heitti sitten kerralla Selman prosenttiennätykset! Voi sitä riemun määrää kun kuultiin prosentit!! Verkassa Selma oli tuntunut taas hieman hankalalta, ei tullut avuille niin kuin Mira olisi halunnut jne, mutta kovasti teki tyttö töitä kun tulos oli tuo!
Tulos yllätti vielä enemmän: kolmansia ja Selma paras suokki!! Huhhei!
VIDEO HE C:STÄ
Seuraavaan luokkaan valmistautuminen alkoi välittömästi. HeB: 3 2009. Kaksi rataa muistettavana vähän kilpailleelle on aikamoinen stressipommi. Verkassa olisi myös saatava tamma kunnolla avuille ja muoto kohdilleen. Tuumasin jo, että prosentit tulee varmasti olemaan pienemmät koska B:ssä arvostellaan tarkemmin muotoa ja liikettä.
Mira ja Selma starttasivat taas kuudentena 17 osallistujan joukossa. Luokassa palkittaisiin viisi. Suoritus oli tasainen ja Selma yllätti käyttäytymällä suhteellisen seesteisesti. Mira tuumasi radan jälkeen, että se oli paljon tahmeampi, ikään kuin voimat jo loppuisi. Ihmettelin ääneen sitä, sillä katsellessani tamman menoa olin kiinnittänyt huomiota juuri siihen, kuinka se porskutti iloisen ja virkeän näköisenä. Noh, prosentit kyllä taas veivät meiltä jalat alta...
1 Radale harjoitusravissa
Pysähdys - liikkumatta - tervehdys
liikkeelle harjoitusravissa 6,0 pientä kiemurtelua
2 Vasemmalle
Vasemmalle 6,5
3 Volttikahdeksikko, halkaisija 10 m
ensimmäinen vasemmalle 6,0 keskitä voltti paremmin, hyvä tahti ja
taivutukset
4 Harjoitusravia 6,5
5 4-kaarinen kiemuraura 6,5
6 Siirtyminen harjoituslaukkaan
Harjoituslaukkaa 6,0 poikittaa
7 Voltti vasemmalle, halk. 15 m
Harjoituslaukkaa 6,0 tarmokkaammin
8 Lävistäjälle, X:ssä siirtyminen harjoitusraviin
Siirtyminen harjoituslaukkaan 6,0
9 Harjoituslaukkaa 6,0 pientä poikitusta
10 Voltti oikealle, halk. 15 m 6,0 hyvä tahti mutta tarmokkaammin
11 Harjoituslaukkaa 6,0
12 Harjoitusravia
Keskikäyntiä 6,5 sujuvat
13 Keskikäyntiä 6,0
14 Puoliympyrä vapaassa käynnissä pitkin ohjin 6,0
15 Keskikäyntiä
Harjoitusravia 6,5 hyvä siirtymä
16 Keskihalkaisijalle
Pysähdys - liikkumatta - tervehdys 6,5
Askellajit 6,0
Lennokkuus 6,0
Kuuliaisuus 6,5
Ratsastaja 6,5
Tasainen huolellinen suoritus, energiaa lisää. Hyvät siirtymät
62,273 %
Huhhuh!!! Sijoitus 2., Mira oli paras sennu eli nappasi seuramestaruuden luokassa ja Selma oli taas paras suokki. Elämä oli yhtä kunniakierrosta! :D
Jännää oli myös se, että kehuja tuli siirtymistä ja taivutuksesta, jotka ovat ne Selman heikot kohdat tällä hetkellä. Mira siis todellakin teki parhaansa ja vähän päälle! Aivan mahtavaa!
VIDEO HE B:STÄ
Eipä tässä muuta voi sanoa kuin Hip Huraa! Ja huomenna kouluun. ;)
Matka kisapaikalle oli lyhyt ja ytimekäs ja minäkin sain aamupalani sekä -teeni kanttiinista. Elämä oli taas hallinnassa. Mahavyötäkään en unohtanut, niin kuin kävi estekisoissa viikkoa aiemmin.
Ensimmäisenä vuorossa oli Luokka 1 Helppo C Tutustumisluokan kouluohjelma 2003, Mira ja Selma starttasivat kuudentena. Luokassa oli vain yhdeksän lähtöä, joten piti olla aika ajoissa jotta ennätti verkata.
![]() |
| Kuva: Miia Heikkinen |
![]() |
| Kuva: Miia Heikkinen |
![]() |
| Kuva: Miia Heikkinen |
![]() |
| Kuva: Miia Heikkinen |
Rata meni jotakuinkin seuraavasti:
1 Pituushalkaisijalle harjoitusravissa
Pysähdys - liikkumatta - tervehdys - harjoitusravia
Vasemmalle 6,0 ei aivan tasan, kiemurtelua alussa
2 Harjoitusravia
Voltti vasemmalle, halk 15 m 6,0 iso
3 Harjoitusravia
Keskiravia 6,0 enemmän, selvempi siirtymä
4 Harjoitusravia
Voltti oikealle, halk 15 m 6,5 tahdikas
5 Harjoitusravia
Pysähdys - liikkumatta - keskikäyntiä 6,0 pehmeämpi muoto
6 Keskikäyntiä 6,5
7 Harjoitusraviin
Harjoitusravia 6,5
8 Oikea harjoituslaukka 7,0 täsmällinen
9 Harjoituslaukkaa
Ympyrä, halk. 20 m 6,0 tarmokkaammin
10 Harjoituslaukkaa
Keskilaukkaa (ennen M harjoituslaukkaa) 6,0 enemmän
11 Harjoitusraviin
Harjoitusravia 6,5
12 Vasen harjoituslaukka -2 6,5 ääniapu ennen nostoa
13 Harjoituslaukkaa
Ympyrä, halk. 20 m 6,5
14 Harjoituslaukkaa
Keskilaukkaa 6,0
15 Harjoituslaukkaa
Harjoituslaukkaan 5,5 esitä selvemmin
16 Harjoitusraviin
Harjoitusravia 6,5
17 Vasemmalle
Pysähdys - liikkumatta - tervehdys 6,5
Askellajit 6,5
Lennokkuus 6,0
Kuuliaisuus 6,0
Ratsastaja 6,5
Tahdikasta menoa, saisi liikkua energisemmin. Pehmeämpi tasaisempi muoto.
61, 739 %
Mira heitti sitten kerralla Selman prosenttiennätykset! Voi sitä riemun määrää kun kuultiin prosentit!! Verkassa Selma oli tuntunut taas hieman hankalalta, ei tullut avuille niin kuin Mira olisi halunnut jne, mutta kovasti teki tyttö töitä kun tulos oli tuo!
Tulos yllätti vielä enemmän: kolmansia ja Selma paras suokki!! Huhhei!
![]() |
| Tuomari palkitsee. Kuva: Miia Heikkinen |
![]() |
| Mira miettii että "Oonkohan minä kuitenkaan oikeessa paikassa...?" Kuva: Miia Heikkinen |
VIDEO HE C:STÄ
Seuraavaan luokkaan valmistautuminen alkoi välittömästi. HeB: 3 2009. Kaksi rataa muistettavana vähän kilpailleelle on aikamoinen stressipommi. Verkassa olisi myös saatava tamma kunnolla avuille ja muoto kohdilleen. Tuumasin jo, että prosentit tulee varmasti olemaan pienemmät koska B:ssä arvostellaan tarkemmin muotoa ja liikettä.
Mira ja Selma starttasivat taas kuudentena 17 osallistujan joukossa. Luokassa palkittaisiin viisi. Suoritus oli tasainen ja Selma yllätti käyttäytymällä suhteellisen seesteisesti. Mira tuumasi radan jälkeen, että se oli paljon tahmeampi, ikään kuin voimat jo loppuisi. Ihmettelin ääneen sitä, sillä katsellessani tamman menoa olin kiinnittänyt huomiota juuri siihen, kuinka se porskutti iloisen ja virkeän näköisenä. Noh, prosentit kyllä taas veivät meiltä jalat alta...
1 Radale harjoitusravissa
Pysähdys - liikkumatta - tervehdys
liikkeelle harjoitusravissa 6,0 pientä kiemurtelua
2 Vasemmalle
Vasemmalle 6,5
3 Volttikahdeksikko, halkaisija 10 m
ensimmäinen vasemmalle 6,0 keskitä voltti paremmin, hyvä tahti ja
taivutukset
4 Harjoitusravia 6,5
5 4-kaarinen kiemuraura 6,5
6 Siirtyminen harjoituslaukkaan
Harjoituslaukkaa 6,0 poikittaa
7 Voltti vasemmalle, halk. 15 m
Harjoituslaukkaa 6,0 tarmokkaammin
8 Lävistäjälle, X:ssä siirtyminen harjoitusraviin
Siirtyminen harjoituslaukkaan 6,0
9 Harjoituslaukkaa 6,0 pientä poikitusta
10 Voltti oikealle, halk. 15 m 6,0 hyvä tahti mutta tarmokkaammin
11 Harjoituslaukkaa 6,0
12 Harjoitusravia
Keskikäyntiä 6,5 sujuvat
13 Keskikäyntiä 6,0
14 Puoliympyrä vapaassa käynnissä pitkin ohjin 6,0
15 Keskikäyntiä
Harjoitusravia 6,5 hyvä siirtymä
16 Keskihalkaisijalle
Pysähdys - liikkumatta - tervehdys 6,5
Askellajit 6,0
Lennokkuus 6,0
Kuuliaisuus 6,5
Ratsastaja 6,5
Tasainen huolellinen suoritus, energiaa lisää. Hyvät siirtymät
62,273 %
Huhhuh!!! Sijoitus 2., Mira oli paras sennu eli nappasi seuramestaruuden luokassa ja Selma oli taas paras suokki. Elämä oli yhtä kunniakierrosta! :D
Jännää oli myös se, että kehuja tuli siirtymistä ja taivutuksesta, jotka ovat ne Selman heikot kohdat tällä hetkellä. Mira siis todellakin teki parhaansa ja vähän päälle! Aivan mahtavaa!
VIDEO HE B:STÄ
![]() |
| Luokassa sijoittuneet. |
![]() |
| Selmaa koristellaan. |
![]() |
| Miran ja Selman ekat kisat ja aikamoinen saldo! :D Minä sain nuo punaiset ruusukkeet, jotka oli parhaalle suokille. |
Eipä tässä muuta voi sanoa kuin Hip Huraa! Ja huomenna kouluun. ;)
sunnuntai 5. lokakuuta 2014
Hei hei Hulda!
Kuluneella viikolla on tapahtunut kaikenmoista. Selman treenin osalta viikko meni näin:
Ma: vp
Ti: este
Ke: lanaus (oli muuten raskaampi setti, koska hiekka oli märkää..)
To: Koulutreenit, heC:n rata
Pe: Koulutreenit, heB:n rata ja Huldan vienti uuteen kotiin
La: vp
Su: koulukisat
Torstain koulutreenit tuntuivat Mirasta työläiltä, Selma ei ollut avuilla, puri kuolaimeen, ei taipunut jne jne. Startattavassa heC ohjelmassa oli keskikäyntiä, keskiravia ja keskilaukkaa joten työtä siinä riitti. Perjantaina vuorossa oli heB:n rataharjoitukset jotka menivätkin sitten jo paljon paljon paremmin. Selma oli aivan eritavalla kuuliainen ja alkoi taas liihotellakin. Lopussa Mira vielä treenasi lisää keskiravia.
KESKIRAVITREENIT VIDEOLLA
Miralla alkoi jo usko loppua ratojen muistamisen suhteen. Menihän se nauruksi kun toinen tekee tehtävän, jatkaa matkaa ja huutaa "Mitä sitten?!!??" ja toinen räpeltää papereiden kanssa eikä tiedä missä ollaan menossa. :D
Samana päivänä pakattiin Selma ja Hulda koppiin ja lähdettiin viemään pikkuneiti omaan kotiinsa. Trailerilla oli kuljetettu lampaita aikaisemmin ja se oli riisuttu kaikesta mahdollisesta. Etupuomi oli pois, väliseinä oli pois eikä takanakaan ollut mitään. Päätettiin ettei laiteta etupuomia takaisin vaan annetaan sen olla tuollaisenaan, Selma kiinni ja Hulda irti. Pitkää takapuomia ei löytynyt, joten viriteltiin sinne talutusnaru.
Hulda ei ollut harjoitellut lastausta tai muutenkaan tutustunut traileriin ennen tätä. Selma lastautuu ja kulkee todella hyvin, joten luotimme äidin esimerkin voimaan. Selman mentyä kyytiin Hulda jäi jumimaan, mutta Miran pitkäpinnaisen kesytyksen tuloksena se nosti molemmat etukavionsa sillalle ja sitten pomo jouti tulla tuuppaamaan takaa. Minä olin tietysti Selman narussa kiinni. Niin varsuli saatiin kyytiin. Ensimmäisenä se meni lohtutissille ja jäi sitten niihin asemiin ja matkusti Sotkamoon asti pylly menosuuntaan.
Matka sujui siis rauhallisesti ja perillä laitettiin hepat karsinoihin jotta päästiin kahville. Huldan oli kahden tulevan laumakaverin välissä ja Selma kolmen karsinan päässä. Hirnuntaa oli paljon. Sitten otettiin Selmuska pois ja se läksi hirnumatta traileriin ja kotimatka alkoi. Tallilla Selma oli kyllä haikea ja kummissaan, mutta söi kuitenkin. Suhteellisen kivuttomasti siis heitettiin hyvästit Huldalle.
Seuraavana aamuna, eli lauantaina Mira lypsi aamulla jonkun verran maitoa pois ja kun itse menin tallille iltapäivästä huomasin tissien olevan aivan pinkeät ja täynnä. En ollut koskaan lypsänyt, mutta nopeasti sain maitoa tulemaan. Pitkä tovi siinä touhuttiin, että tissit pehmeni. Selma oli kyllä todella kiltisti vaikka en tainnut olla kovin taitava lypsäjä. Nyt ei tietenkään kannattaisi paljoa lypsää jotta maidontuotanto tyrehtyisi, mutta toisaalta täydet tissit viileässä säässä tuovat suuren riskin utaretulehdukselle. Siksi seuraan niitä silmä kovana ja tarvittaessa helpotan Selman oloa.
Selma sai lypsyhetken jälkeen seuraa, sillä Musti muutti sen tarhakaveriksi.
Yhdistäminen sujui lunkisti. Selma toki näytti Mustille kellä on kaulin, mutta koska poitsu on 4-vuotias kasvava ja kiltti juniori, ei tarvinnut tehdä isompaa numeroa koko hommasta.
Itselle ei jäänyt haikeaa oloa Huldan lähdöstä, sillä se on kokoajan ollut lähdössä. Jo ennen kuin siemenet laitettiin sisään. ;) Hyvillä mielin sen luovutin osaavaan kotiin ja upeisiin puitteisiin. Hauskaa on seurata neitosen matkaa jatkossakin. Nyt on molemmat Selman lapsoset samalla kylällä, niin voi näppärästi käydä katsomassa kumpaakin samalla reissulla. :) Onnea Huldalle uuteen kotin ja elämään!
Ma: vp
Ti: este
Ke: lanaus (oli muuten raskaampi setti, koska hiekka oli märkää..)
To: Koulutreenit, heC:n rata
Pe: Koulutreenit, heB:n rata ja Huldan vienti uuteen kotiin
La: vp
Su: koulukisat
![]() |
| Uuteen kotiin muuttopäivä. |
KESKIRAVITREENIT VIDEOLLA
Miralla alkoi jo usko loppua ratojen muistamisen suhteen. Menihän se nauruksi kun toinen tekee tehtävän, jatkaa matkaa ja huutaa "Mitä sitten?!!??" ja toinen räpeltää papereiden kanssa eikä tiedä missä ollaan menossa. :D
Samana päivänä pakattiin Selma ja Hulda koppiin ja lähdettiin viemään pikkuneiti omaan kotiinsa. Trailerilla oli kuljetettu lampaita aikaisemmin ja se oli riisuttu kaikesta mahdollisesta. Etupuomi oli pois, väliseinä oli pois eikä takanakaan ollut mitään. Päätettiin ettei laiteta etupuomia takaisin vaan annetaan sen olla tuollaisenaan, Selma kiinni ja Hulda irti. Pitkää takapuomia ei löytynyt, joten viriteltiin sinne talutusnaru.
![]() |
| Hulda tutustuu traileriin. |
Matka sujui siis rauhallisesti ja perillä laitettiin hepat karsinoihin jotta päästiin kahville. Huldan oli kahden tulevan laumakaverin välissä ja Selma kolmen karsinan päässä. Hirnuntaa oli paljon. Sitten otettiin Selmuska pois ja se läksi hirnumatta traileriin ja kotimatka alkoi. Tallilla Selma oli kyllä haikea ja kummissaan, mutta söi kuitenkin. Suhteellisen kivuttomasti siis heitettiin hyvästit Huldalle.
Seuraavana aamuna, eli lauantaina Mira lypsi aamulla jonkun verran maitoa pois ja kun itse menin tallille iltapäivästä huomasin tissien olevan aivan pinkeät ja täynnä. En ollut koskaan lypsänyt, mutta nopeasti sain maitoa tulemaan. Pitkä tovi siinä touhuttiin, että tissit pehmeni. Selma oli kyllä todella kiltisti vaikka en tainnut olla kovin taitava lypsäjä. Nyt ei tietenkään kannattaisi paljoa lypsää jotta maidontuotanto tyrehtyisi, mutta toisaalta täydet tissit viileässä säässä tuovat suuren riskin utaretulehdukselle. Siksi seuraan niitä silmä kovana ja tarvittaessa helpotan Selman oloa.
Selma sai lypsyhetken jälkeen seuraa, sillä Musti muutti sen tarhakaveriksi.
![]() |
| "Miks miun tarhassa on vieras mies?" |
![]() |
| Musti, Mira ja Muumimamma katollaan. |
Yhdistäminen sujui lunkisti. Selma toki näytti Mustille kellä on kaulin, mutta koska poitsu on 4-vuotias kasvava ja kiltti juniori, ei tarvinnut tehdä isompaa numeroa koko hommasta.
Itselle ei jäänyt haikeaa oloa Huldan lähdöstä, sillä se on kokoajan ollut lähdössä. Jo ennen kuin siemenet laitettiin sisään. ;) Hyvillä mielin sen luovutin osaavaan kotiin ja upeisiin puitteisiin. Hauskaa on seurata neitosen matkaa jatkossakin. Nyt on molemmat Selman lapsoset samalla kylällä, niin voi näppärästi käydä katsomassa kumpaakin samalla reissulla. :) Onnea Huldalle uuteen kotin ja elämään!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)